Elämää ilman verkkoa

Käynnistin tietokoneen lentokoneessa ja ensimmäinen mitä hoksasin sen kanssa oli, etten keksinyt mitä tekisin sillä. Tottuneena mobiiliyhteyksiin en ollut tietokonetta laukusta purkaessani lainkaan sitä mitä tekisin jahka tietokone käynnistyi. Ja kun se käynnistyi, naputtelin hetken ympäriinsä yrittäen keksiä tekemistä ja sitten käännyin Wordin puoleen ja aloin kirjoittamaan tätä.

Olen yksi niistä jotka älylaitteidensa kanssa ovat jatkuvasti kytkeytyneitä verkkoon. Sähköpostit ja pikaviestit saapuvat ulottuvilleni milloin vain ja yleensä pidän ainakin sivusilmällä kirjaa siitä mitä sosiaalisissa verkoissani tapahtuu. Lisäksi verkko toimii rajattomana viihteen lähteenä. Olen löytänyt useita sivustoja joiden kautta löytää itseäni kiinnostavaa sisältöä, niin tekstiä, kuvia, podcastejä ja videokanavia. (Tämä kaikki myös täysin laillisesti jos tästä nyt erikseen joillekin täytyy huomauttaa.)

Mutta kun verkko katkeaa, huomaan suurimman osan itsestäänselvyytenä pitämistäni palveluista katoavan. Ilman Internet-yhteyttä en pysty viestimään ystävieni kanssa, en näe heidän tapahtumiaan enkä voi kertoa omistani. Yhteydettömässä tilassa en myöskään pysty viihdyttämään itseäni yhtä helposti: en voi milloin vain avata Redditiä tai Amppareita tai Youtubea. Hetken aikaa tämä tila tuntuu hieman ahdistavalta, mutta ajatellaan sitä enemmän.

Kaksi ongelmaa kohoaa tästä jatkuvasta yhteydellisestä tilasta:

• Olen jatkuvasti hieman vireässä tilassa
• Omalle ajattelulle ei jää aikaa.

Internet mahdollistaa jatkuvan virikkeellisen tilan. Olin junassa, bussissa tai lounaalla, voin koko ajan ”nauttia” sisällöstä – jopa syödessä voi hyvin kuunnella äänikirjaa. Tämä pitää aivotoiminnan koko ajan hieman rasittuneena sillä näin en missään tilassa ennätä sammumaan. Tätä voi suoraan verrata monien työlleen omistautuneiden ihmisten tilaan jossa he eivät kotonakaan rentoudu, vaan toimiston asiat pyörivät silmissä ja lopulta unikaan ei tule. Aivot ovat virikkeellisessä stressitilassa, valmiina toimimaan ja aivojen siirtäminen nukkumisenkin vaatimaan lepotilaan vie jonkin aikaa.

Kun olen yhteydessä maailmaan, pystyn koko ajan viihdyttämään itseäni ja nauttimaan muiden ajatuksista ja mielipiteistä. Kun katson videota tai luen tekstiä absorboin jonkun toisen mietteitä ja ajatuksia. Näin omalle ajattelulle ja pohtimiselle ei jää välttämättä aikaa. Jos luen artikkelin mielenkiintoisesta aiheesta, huomaan tarvitsevani hieman aikaa sen sisäistämiseen ja kritisoimiseen. Jos vapaa-ajallani en käytä hetkeäkään asian miettimiseen, vaan lähden suoraan omaksumaan seuraavaa asiaa, en läpikäy aiempaa lukemaani samalla tavalla ajatuksen kanssa ja virheet ja ongelmat kyseisen artikkelin väittämissä jäävät huomaamatta.  Jatkuvasti uutta luettaessa lähdekritiikille tai syvemmälle oppimiselle ei ole enää aikaa.

Kun siirrymme paikkaan jossa yhteytemme katkeavat – kuten ulkomaille jossa mobiiliyhteydet ovat liian kalliita – huomaamme olevamme ilman näitä jokapäiväisiä verkon herkkujamme. Juuri silloin kun eniten tahtoisin jakaa kokemuksiani ja valokuviani, pystyn siihen kaikkein vähinten. Mutta lomamatkalta palatessani tapaan kuitenkin olla rentoutunut ja virkeä. Tietysti lomassa on monta asiaa jotka rentouttavat ja lataavat akkuja, mutta voisiko irtautuminen myös Internetistä olla osatekijä? Ehkä verkottomuus ja sen myötä hetkellinen irtautuminen jatkuvasta sisällön virrasta antaa aikaa omille ajatuksille ja antaa aivojen levätä tavalla johon verkkoyhteyden päässä ei vaan pysty.

Tai ehkä rannalla makaaminen on vaan loistavaa terapiaa.