Julkinen liikenne ja Android

Löysin tässä yhden ehkäpä hyödyllisimpiä Android-ohjelmia koskaan: Andropas - julkisen liikenteen reittiopas Android-puhelimelle. Tässä lyhyt esittely ja käyttöopas Androppaaseen.

Tokihan Androidin sisäinen verkkoselain osaa näyttää reittioppaan varsin kivasti ja onhan reittioppaasta olemassa myös erikseen taskulaitteille optimoitu versiokin. Reittiopas Androidiin kuitenkin tarjoaa jotain mihin ne eivät pysty: se tarjoaa mahdollisuuden seuranta sijaintiaan reitillä. Tämä mahdollistaa helposti esimerkiksi useista bussiyhteyksistä koostuvien reittien käytön (ei ongelmia vaikka vaihto bussista toiseen on tuntemattomassa paikassa!) ja muutenkin helpomman reitin seurannan.


Androppaan alkuruutuun syötetään lähtöpiste ja kohde. Lähtöpisteen voi määrittää myös gps:n avulla painamalla From-kentän perässä olevaa kirjannmerkin näköistä painiketta. Omaa osoitetta ei siis tarvitse välttämättä edes tietää!

Ruudun alalaidasta voi myös valita haluamansa liikennevälineet. Julkisten välineiden alapuolelta löytyy myös pyöräilyn tai kävelyn valitseminen liikuntatavaksi.

Reitistä näytetään eri vaihtoehdot ja niistä voi valita haluamansa koskettamalla kyseistä reittiä. Reitin tarkat yksityiskohdat avautuvat reittiä koskettamalla.

 

Koskettamalla mitä tahansa reitin vaihetta päästään Androppaan karttanäkymään, jossa reitti näytetään kartalla. Käyttäjän nykyinen sijainti näytetään automaattisesti kartan päällä - kunhan paikannus on puhelimessa päällä tietysti.



Andropas löytyy Android-marketista hakusanalla "andropas" tai suoraan tämän linkin kautta.

Tämä Päivä-blogi suosittelee! Paras ja tärkein Android-ohjelma! (Ja jos ohjelma innostaa, tukekaa kehittäjää ostamalla sen maksullinen versio. Mukana lisätoimintoja ja tietysti tieto siitä, että tulevaisuudessakin tällaista hyvää ohjelmistoa on saatavilla!)

Kommentit