Urheileva epärehellinen lapsi

Haluatko lapsistasi suoraselkäisiä ja rehellisiä? Tietystihän heidän silloin pitäisi harrastaa urheilua, sehän opettaa lapsille hyödyllisiä taitoja ja tietoja. Joukkuehenkeä ja rehellisyyttä irtoaa sieltä sankokaupalla. Suomessakin löytää lausuntoja jossa kerrotaan miten eheitä ja hienoja tyyppejä urheilijanuoret ovatkaan. Eiväthän edes Jumbon kohutut vesivahingot olleet urheilijanuorten tahallaan aiheuttamia.

Mitäpä jos kertoisin, että urheilijanuoret eivät olekaan niin rehellisiä ja hienoja, vaan muita nuoria huomattavasti epärehellisempiä? Kuulostaako vaikealta uskoa? No, juuri näin sanoo Josephson Instituutin tutkimus aiheesta. Tutkimus paljasti urheilijanuoret todennäköisemmiksi huijaamaan kokeissa verrattuna urheilemattomiin tai vähemmän urheileviin. Pahinta huijaaminen oli jalkapalloilijoiden keskuudessa, jotka ovat Yhdysvalloissa hyvin samankaltaisessa asemassa kuin jääkiekkoilijat ovat Suomessa.

Tämän epärehellisyyden lisääntymisen syyksi tarjotaan valmentajia ja heidän käytöstään. Varsinkin monissa huipputasoon tähtäävissä valmennuksissa, urheilijanuoret oppivat valmentajiltaan huijaamisen olevan hyväksyttävä tekniikka jos siitä ei jää kiinni. Valmentajat opettavat tekniikoita joilla kentällä voi tehdä kiellettyjä asioita ja kuinka varoa tuomarin valvovaa silmää. Kielletyt otteet opetetaan siis myös ja käydään erikseen läpi miten niiden käytöstä ei jäädä kiinni.

Tämä kiero oppi käytännössä kertoo lapsille että on hyväksyttävää huijata ja että sääntöjen noudattamisessa on lähinnä kyse siitä ettei jää kiinni. Varsinkin Huipputasoa lähestyttäessä rehellinen peli ei kannata, vaan jokainen etu on saatava ja tämä läksy jää perustavalla tavalla nuorten mieleen: Järjestelmä ja sen säännöt voi ohittaa tarvittaessa kunhan siitä ei jää kiinni. Tämä on hyväksyttävää koska niin pääsee parempiin tuloksiin.

Negatiiviset esimerkit eivät varmasti myöskään auta. Urheilussa niitä on tarjolla runsain määrin. Käytännössä kaikissa tuomaripohjaisissa joukkuelajeissa nähdään kameroiden kautta miten sääntöjä rikotaan ja kuinka rangaistuksia satelee vain jos tuomari näkee. Mutta muitakin aiheita on, mistä urheilijanuori saa negatiivista esimerkkiä: Kiekkoilijoiden jatkuva alkoholin käyttö ja jatkuva tappeleminen tulee heti mieleen kotoisana esimerkkinä. Minkälaisen läksyn lapsi oppii idolilta joka ryyppää kaksin käsin voitonjuhlassaan ja näyttää kentällä miten hienoa on tuomarin selän takana lyödä mailalla toista ihmistä niskaan? Kiekkoilijoiden näyttämä karmaisevan huono esimerkki on pahin monella tapaa, sillä kiekkoilijat ovat muita urheilijoita suurempien sankarien asemassa monien silmissä.

Alkoholin väärinkäyttö kulkee toki muidenkin lajien mukana. Kaikki joukkuelajit ovat omiaan altistamaan humalahakuiselle juomiskulttuurille. Joukkuehenki kasvaa mukavasti kun juhlitaan yhdessä tajuttomuuden rajamaille ja siitä eteenpäin. Valmentajat ja valvojat ummistavat silmänsä tai liittyvät pitoihin.

Moraali on muutenkin hieman siinä & siinä, sillä liian monessa joukkuelajissa eri muotoista huijaamista harjoitellaan monin tavoin. Kaikki tuomarin valvovaan silmään perustuvat lajit opettavat suoraan läksyä siitä miten huijaaminen on ok, kunhan siitä ei jäädä kiinni. Pelaajat opetetaan tekemään kiellettyjä asioita, niitä jopa harjoitellaan lajin sallittujen toimintojen rinnalla. Ja sitten opetellaan milloin kielletyt toiminnot ovat sopivia.

En nyt ala väittämään, etteikö urheilulla olisi mitään positiivista puolta. Kunnon kasvaminen ja terveys tulevat mieleen heti (tosin huipputason urheilijat eivät ole terveitä yksilöitä). Positiivisia vaikutuksia urheilulla toki on, mutta se ei tarkoita että silmät voisi ummistaa sen negatiivisilta vaikutuksilta. Urheilu on täynnä lieveilmiöitä ja se opettaa lapsille mukanaan oman arvomaailmansa. Nykyinen urheilun arvomaailma tulee huippu-urheilun maailmasta ja se on paikka jossa on voittamista ja mainossopimuksia, ei positiivisia arvoja terveydestä, rehellisestä pelistä tai mistään muustakaan positiivisesta puhumattakaan.

Kommentit