Paikallisen sopimisen vitsi

Työnantajat ja työnantajaliitot ovat kovin innoissaan paikallisesta sopimisesta. Heidän mukaansa suurten ratkaisujen, kuten Tupon (tulopoliittinen kokonaisratkaisu) aika on ohi ja tulevaisuus on ketterämpi ja paikallisempi. Työnantajapuolen vaikutuksesta nykyinen kehitys on muutosta kohti suurempaa määrää paikallista sopimista, eli työehtoasioiden sopimista entistä matalammalla tasolla suurten neuvottelujen sijaan.

Paikallinen sopiminen on vitsi. Lähes jokaisessa työpaikassa voimasuhteet ovat työnantajan eduksi ja se on lyhyesti paikallisen sopimisen ansa: työntekijäpuolen neuvotteluvoima romahtaa, työnantajan kohoaa - rakettimaisesti. Toki on tiettyjä yksilöitä löytyy jotka ovat niin korvaamattomia, että he kykenevät neuvottelemaan tasapuolisesti, mutta he ovat poikkeuksia. Käytännössä kuka tahansa yksittäinen työnantaja on kaikissa neuvotteluissa työnantajan kanssa heikommassa asemassa.

Mutta eihän yksi työntekijä neuvottele työnantajan kanssa, tokihan se on koko työpaikka josta puhutaan? Vaikka kyseessä olisikin koko työpaikka, työnantaja on edelleen vahvmpi osapuoli ja voi sanella "sopimisen" ja "sopimukset". Käytännössä työnantaja voi aina ilmoittaa, että irtisanomisiin ja lomautuksiin ryhdytään jos tämän kantaa ei hyväksytä ja työntekijäpuolella ei ole vastaavaa asetta. Yksittäisen työpaikan työtaistelutoimet eivät ole laillisia työtaistelutoimia, joten työntekijäpuolen aseet ovat vähissä. Käytännössä paikallisissa neuvotteluissa työnantajalla on aina vahvempi asema, oli neuvottelukumppanina yksittäinen työntekijä tai koko yritys.

Työntekijäpuolen ainoa merkittävä mahdollisuus toimia yhdessä suurena joukkona. Työntekijäjärjestöt ovat entiteetti, joka kykenee neuvottelemaan koko työnantajaliiton kanssa kerralla ja myös tekemään työtaistelutoimia jotka oikeasti tehoavat. Tästä aseesta työnantajapuoli tahtoo eroon ja siksi paikallista sopimista hehkutetaan kaikille. Paikallinen sopiminen myös jäytää ammattiliittojen tarpeellisuutta, sillä jos kaikki sopivat asiansa yksilötasolla, tarve liitoille vähenisi ja samalla liittojen vaikutusvalta ja kyky turvata työntekijöiden oikeuksia.

Jo nyt työnantajajärjestöt ovat menestyksekkäästi heikentäneet ammattiliittojen voimaa pirstaloimalla neuvottelukentän. Tästä on seurannut heikompia liittoja jotka riitelevät keskenään. Työntekijäpuolen tärkein neuvotteluvaltti, joukkovoima, on romahtanut. Toki jotkin liitoista ovat hyvissä asemissa neuvotella jäsenilleen etuja, mutta heikommat liitot varsinkin aloilta, joilla koulutusvaatimukset ja järjestestäytymisaste ovat pieniä, eivät kykene enää neuvottelemaan mistään - korkeintaan nykytilanteen säilyttämisestä. Mutta tämä on varmastikin ollut työnantajajärjestöjen lyhyen tähtäimen tavoite tupoista luopumisessa: matalapalkkaisten alojen etujen poistaminen.

Mitä paikallisen sopimisen lisääntymisestä sitten seuraisi? Se takaisi että vain tietyt alat kykenevät säilyttämään nykyiset etunsa ja vielä harvemmat kykenisivät saamaan uusia etuja. Valtaosalle tilanne tarkoittaisi hidasta etuisuuksien menettämistä ja stagnaatiota. Tilanne tulisi olemaan pahin varsinkin matalapalkkaisilla, vähän koulutusta vaativilla aloilla - aloilla joiden tilanne ei nytkään ole kehuttava. Matalasta palkasta tulisi matalampi ja viimeisetkin edut katoaisivat yksi kerrallaan. Palkankorotuksista päästäisiin palkan alennuksiin.

Käytännössä olen nähnyt tilanteita (niin itselle sattuneita ja lisäksi olen seurannut sivusta tuntemieni ihmisten tilanteita) joissa paikallista neuvottelua on käyty. Suurimmassa osassa lopputulokset ovat olleet työnantajaa miellyttäviä ja työntekijöille kyseenalaisia. Monesti "molempia tyydyttävä" ratkaisu on jälkikäteen paljastunut työnantajaa rankasti suosivaksi, mutta kaikki seuraukset eivät olleet ilmiselviä sopimusta tehtäessä. Lisäksi on muistettava, että työnantajalla on kaikissa neuvottelutilanteissa lisäksi ns. direktio-oikeus, jonka avulla jokainen tulkinnanvarainen kohta voidaan tulkita työnantajan eduksi - ja työnantajat käyttävät tätä oikeutta hyvin herkästi. Se jo yksinään tekee lähtökohtaisesti mahdottomaksi kaiken tasapuolisuuden neuvotteluissa. Paikallinen sopiminen ei ole kaunista.

Paikallinen sopinen on siis työntekijän kannalta lähes yksinomaan ongelmia. Siinä on vähän hyvää ja hyvin paljon ongelmia. Sen pahin seuraus on sen tuhoisa vaikutus työntekijöiden oikeuksille ja vaikutusmahdollisuuksille, jotka voidaan neuvotella vain tilanteessa jossa työntekijöilläkin olisi jotain valtaa. Ja sitä työntekijöillä ei paikallisella tasolla käytännössä ole.

Ei kiitos. Paikallinen sopiminen saa puolestani mennä nurkkaan kuolemaan.

Kommentit