Ostamispäätöksen kaksi kysymystä

Kansantalous rakastaa uusia vempaimia: kun uusi laite tulee, sillä on jo ostajakunta valmiina kun ihmiset päivittävät vanhoja laitteitaan siihen. Kun päivitetty ja kaikin puolin parempi uusi villitys tulee ulos, se on ostettava. Parhaat ovat niin innokkaita, että jonottavat liikkeen ulkopuolella julkaisua edeltävän yön saadakseen heti aamulla uuden laitteen ensimmäisten joukossa. Mutta ollaampa rehellisiä, tämähän on hiton tyhmää.

Aina kun ostan uusia vempaimia ja laitteita, käyn läpi tietyn kaksi kysymystä. Ensimmäinen on "Tarvitsenko tätä?" Tämän kysymyksen tarkoitus on estää minua ostamasta turhaa elektroniikkaa. Kannattaako minun ostaa autosarja puhelimelleni jos minulla ei ole autoa "varalle" jos joskus sellaista tarvitsisin? Kannattaako minun ostaa Wii-konsolia muiden konsolien sekaan jos sille joku päivä tulisi jotain pelaamisen arvoista yhden hyvän Zeldan ja yhden hyvän Marion lisäksi? Jos "Tarvitsenko" on ei, hankintaprosessi päättyy. Jos kyllä jatketaan seuraavaan kysymykseen.

"Onko minulla jo jotain millä tämän asian voi tehdä?" Tarvitsetko oikeasti iPadia jos sinulla on jo toimiva miniläppäri? Tarvitsetko iPad2:sta jos sinulla on jo tavallinen iPad? Usein vastaus on ei, mutta laite ostetaan silti, tarve laitteelle on jo muodostunut ja vaikka tarve on keinotekoinen hinku hankinnan perään on vaikea vastustettava. Uusi hankinta ei siis ole lainkaan tarpeellinen jos omistuksessa on jo jotain millä sama asia voidaan tehdä. Minikannettava on monella tapaa ylivoimainen tablettiin verrattuna ja iPhone 3GS ei pahasti häviä iPhone 4:lle - kuitenkin moni on tehnyt juuri tuonkaltaisia päivityksiä viime aikoina. Pahimmillaan päivitys on tuottanut päivittäjälle vain muutamia ominaisuuksia aiempien päälle, mutta hinta on silti luonnollisesti kookas.

Jos omistan jo yhden laitteen joka tyydyttää tarpeeni, ei toinen laite samaan tarpeeseen ole perusteltu. Mainosmiehet ovat saaneet monet meistä ostamaan päällekkäisiä laitteita samoihin tarkoituksiin, mutta yrittäkäämme nähdä keinotekoisten tarpeiden yli hetken aikaa. Jos uusi ostos ei täytä mitään uutta toimintoa mihin vanha ei pysty, se on jätettävä hankkimatta.

Nämä kaksi kysymystä hyödyttävät aina laitteita hankittaessa. Jos vältymme ostamasta turhia laitteita säästämme luonnollisesti rahaa, tilaa ja luontoa. Tarpeettomat laitehankinnat maksavat monesti paljon ja kun niiden hyödyllisyys alkaa laskea, jäävät ne pyörimään nurkkiin tilaa viemään. Eikä unohdeta ympäristöaspektia: Kun ostamme uusia elektroniikkalaitteita, tuotamme samalla myös elektroniikkajätettä. Aiempi hylkäämämme laite muuttuu helposti jätteeksi mutta pahimpana puolena näin toimiessamme tietysti rohkaisemme teollisuutta myös valmistamaan meille yhä lisää laitteita mikä entisestään lisää ratkaisumme vaikutusta ympäristöön. Elektroniikkalaiteiden ympäristöjalanjälki on valitettavasti kookas.

Välillä sitä tulee aina kuolattua uusien teknisten vimpaimien perään. Yritän hillitä tätä hinkua henkilökohtaisesti ainakin niin kauan että ostamiselle on jokin oikea peruste: ammattiosaaminen vaatii päivitystä, vanha laite hajoaa tai tarvitsen laitetta johonkin käyttöön. Perustelu ei kuitenkaan yksin riitä, sillä kun sopiva markkinointi aikaansaa meissä tarpeen, keksimme kyllä perusteluja. Siksi kysymykset "Tarvitsenko" ja "Onko jo" ovat tärkeitä. Vempaimet ovat kivoja mutta pidetään järki mukana.

Minkä puhelimen ostaisin juuri nyt

Uuden puhelimen osto ei ole helppo päätös jos sellaista lähtee nyt ostamaan. Älypuhelimen osto on erityisen hankala, sillä malleja ja käyttöjärjestelmiä on monia. Ja kuten aiemmassa tekstissä vähän mainitsinkin, ostaminen on muutakin kuin seuraavan puhelimen hankinta: se on käytännössä sitoutuminen tiettyyn alustaan ehkä pitkäksikin aikaa.

Tässä muutama oma suositukseni tämän hetken haluttavimmista puhelimista.

Päivitys: Nämä suositukset ovat luonnollisesti jo vanhentuneet.

Desire S (HTC)
Desire on HTC:n parhaita puhelimia ja sen uusi versio on löytämässä tietään kauppoihin juuri tällä hetkellä. Erittäin näppärä laite kaikin puolin. Uusi S-malli on kaikin puolin paranneltu versio perus-Desirestä. Tärkeimpinä tietysti uudempi versio Android-käyttöjärjestelmästä, mutta relevanttia lienee myös suurempi muistin määrä ja parempi akkukesto. Vanhan Desiren ostaminen ei myöskään ole huono ajatus jos sen sattuu halvalla saamaan. Perus-Desiren hinta voikin jatkajan tullessa laskea. Jos olisin isompi puhelimella kirjoittelija, ostaisin tosin näppäimistöllisen mutta muuten lähes identtisen Desire Z-mallin. Z-malli on erityisesti sähköpostin koville käyttäjille suositeltava.

Xperia Arc (Sony Ericsson)
Suurella näytöllä varustettu erittäin kaunis ja ohut puhelimalli. Sisällä uusin Android ja suhteellisen menevä prosessori. Nätti kun mikä, mutta näppäintuntuma muutamassa fyysisessä näppäimessä on melkoisen huono - kosketusnäytöllisessä puhelimessa se on tosin pienempi ongelma kuin perinteisessä. Puhelin on suuresta näytöstä huolimatta kompakti kiitos ohuen rakenteensa. Arc on lisäksi hyvin viehättävä: varsinkin harmaa malli on nätti kuin mikä ja käyttöliittymänkin ulkoasu on keskiverto-droidia kauniimpi.

Xperia Play (Sony Ericsson)
Android alustaan perustuvat "Playstation-puhelin". Uusinta Android-ohjelmistoa ja hyvää rautaa yhdistettynä peliohjaimiin PSP:n tapaan. Loistava hankinta jos puhelin kiinnostaa myös pelilaitteena. Jos pelit eivät kiinnosta, tämä ei ehkä ole se paras vaihtoehto.

Tässä esitellyt puhelimet ovat niitä mitä itse hankkisin jos nyt tulisi tarve puhelinta uusia. Listalta ei löytynyt Windows-puhelimia, Symbian-laitteita eikä iOS-puhelimia. Ne jäivät kaikki listalta eri syistä. Windows-puhelimiin en koske koska alusta on keskeneräinen ja puutteellinen. Äskettäinen Mango-päivitys on ehkä parantamassa asioita mutta siihen asti vältän niitä. Symbian-alustan tulevaisuus on kyseenalainen ja en halua ostaa puhelinta jolle ostamiani ohjelmia en voi siirtää sen seuraajalle. Applen iOS-laitteet ovat liian kalliita (hinta on naurettava, kytkyllä tai ilman) ja en pidä iPhone 4:n tuntumasta kädessä, epämukava pidellä mielestäni. Lisäksi vierastan iOS:n suljettua puhelinekosysteemiä.

Päivän taustakuva: The Biblical Cherry

The Biblical Cherry. Click to enlarge.

Microsoft Officen yhteensopivuus OpenOfficen kanssa

Selvittelin tässä hieman kokeellisesti miten hyvin Microsoft Office 2010 osaa tallentaa tietoja eri formaatteihin ja miten hyvin ne avautuvat sitten OpenOffice 3.3:lla.

Microsoft vaihtoi Officen oletustallennusformaatin perinteisistä binääriformaateista xml-pohjaisen Office Open XML-muotoon ja esitteli monia uusia ominaisuuksia. Monet näistä uutuuksista liittyivät suoraan uusittuun asiakirjamuotoon. Testillä halusin selvittää miten paljon MS Officen tuottamat tiedostot avautuvat suurimmalla ilmaisella kilpailijalla OpenOfficella.

Testissä havaitsin äkkiä miten huonosti MS Office 2007:n kanssa esitellyt uudet ominaisuudet toimivat OpenOfficessa. Valtaosa uusista ominaisuuksista toimi joko huonosti tai ei ollenkaan. Ärsyttävää tämä yhteensopivuuden puute on erityisesti sen takia, että nämä uudet ominaisuudet ovat olleet uusia vuodesta 2006 ja OpenOfficen kyvyttömyys tukea niitä on hiljalleen muuttumassa perustelemattomaksi.

OpenOffice käyttää itse Odf-muotoja tallennukseensa ja Microsoft Office on myös tukenut näitä muotoja jossain määrin myös: Odf-tuki lisättiin MS Office 2007:ään päivityksellä ja on luonnostaa mukana MS Office 2010:ssä. Odf-tuen tason selvittäminen oli myös yksi tavoitteitani tässä testaamisessa.

PowerPoint ja Impress
Loin PowerPoint 2010:llä uuden tiedoston ja lisäsin sinne erilaista sisältöä. Tallensin PowerPoint-esityksen kolmeen OpenOfficen ymmärtämään formaattiin ja avasin tiedostot sitten OpenOffice Impressillä. Parhaiten toimi Odp-formaatti ja huonoimmin Pptx.

ODP ★★
-    SmartArt-grafiikka toimi
-    Taustagrafiikka toimi
-    Uudet animaatiot eivät toimineet
PPT
-    Kuten ODP mutta SmartArt toimi kuviksi muutettuna, eikä grafiikkaa voitu enää muokata.
PPTX
-    Grafiikka sekoili pahasti

Word ja Writer
Toistin Wordin kanssa saman kokeen kuin yllä PowerPointilla. Tällä kertaa tulokset olivat hieman heikommat, sillä yksikään formaateista ei toistunut ylivoimaisena muihin. Odt ja Doc toimivat siedettävästi, Docx oikutteli jälleen eniten.

ODT
-    Ei auennut ensin ollenkaan. Sivupalkki oli poistettava Wordilla jotta tiedosto avautuisi.
-    Fontti säilyi
-    Kuvatehosteet oikuttelivat
DOC
-    Fontti säilyi
-    Tehosteita katosi
-    Yksi kuvista katosi
DOCX
-    Lähes kaikki grafiikka katosi
-    Fontti vaihtui Times New Romaniksi.


Excel ja Calc
Toistin kokeen vielä Excel 2010:llä aiemmin kuvatulla tavalla. Nyt paljon ominaisuuksia hävisi joka formaatissa. Parhaiten toimi jälleen Ods ja heikoimmin Xlsx.

ODS
-    Käsin väritetyt alueet säilyivät
-    Funktiot toimivat
-    Taulukon rakenteeseen viittaavat funktiot muuttuivat kiinteiksi mutta toimivat edelleen
-    Ehdolliset tehosteet eivät toimineet
-    Taulukoksi muotoilu ei toiminut
XLS
-    Kuten Odt mutta käsin väritetyt alueetkin muuttuneet väärän värisiksi
XLSX
-    Kuten Odt mutta taulukon rakenteeseen viittaavat funktiot eivät toimineet.

Eli yhteenvetona: Odf-formaatteja käyttämällä päädyttiin monesti tilanteeseen jossa jälki oli parasta, mutta perinteiset MS Office-formaatit tuottivat taas vakaasti toimivan lopputuloksen, vaikka joitain ominaisuuksia saattoikin riisuuntua. Office Open XML-formaatit (Docx, Pptx ja Xlsx)  toimivat erittäin huonosti, mutta syyttäminen siitä lienee OpenOfficen puutteellisessa tuessa formaatille ja tämä tuki varmasti paranee vielä tulevaisuudessa.

Vahvoista persoonista

Oletteko koskaan törmänneet ihmistyyppiin joka puhuu ihmisille ilkeitä jopa päin naamaa ja pitää tätä hyvänä piirteenä?

"Mä sanon asiat suoraan, jos et kestä sitä niin se on sun häpee." on vain toinen tapa sanoa "Olen k*sipää enkä aio muuttua."

 On ihmisiä jotka käyttäytyvät ääliömäisesti ja eivät osaa huomioida ympärillään olevien ihmisten tunteita - tai osaavat mutteivät huomioi. Tätä perustellaan usein väittämällä henkilön suorapuheisuudesta, eli että sanotaan asiat suoraan, se auttaisi niitäkin jotka ensin siitä suuttuvat tai kuinka muutkin tahtoisivat sanoa mutteivät uskalla. Omaa käyttäytymistä pidetään siis hyväksyttävänä ellei jopa toivottavana.

On varmasti tilanteita joissa suoruus ja jopa tylyyskin voi olla hyvä reaktio, mutta kaikki ihmisluonteesta jotain ymmärtävät tietävät ettei aggressiivinen ja tyly lähestyminen ole tapa jolla voittaa ystäviä tai jolla tekee kenellekään palvelusta. Tämänkaltainen käytös on tehotonta jos aiotaan kertoa ihmisille heidän vajaavuuksistaan:  Yksilö kuullessaan negatiivisia asioita itsestään harvoin korjaa asiaa. Hän korjaa pikemminkin kuvaa kritisoivasta ihmisestä ja suojaa egoaan. Lisäksi hänen päivänsä menee huonompaan suuntaan ja olonsa pahenee. Aggressiivinen kriittinen "neuvominen" tuottaa siis enimmäkseen mielipahaa ja korjaa maailmasta nolla ongelmaa.

Tämä käyttäytymismalli ei siis kehity siksi että se toimisi. Se kehittyy koska se tuntuu hyvältä. Muiden vikojen esiin tuominen vahvistaa käsitystä omasta hyvyydestään heikentämällä omaa havaintoaan muista yksilöistä: kun ääneen toistelee toisen heikkoutta, se vaikuttaa myös omaan mielikuvaan kyseisestä yksilöstä. Tämä malli on myös hyvin tyydyttävä koska se kohottaa aggressiivisen kommentaattorin johtavaan asemaan ainakin henkisesti. Tästä tulee tilanteen dominoiva henkilö kun toinen siirretään puolustuskannalle.

"Mä sanon asiat suoraan, jos et kestä sitä niin se on sun häpee." on vain toinen tapa sanoa "Haluan sun tuntevan olosi huonoksi koska se parantaa omaa oloani ja voin dominoida sinua sillä tavalla. Lisäksi en välitä hyvinvoinnistasi yhtään ja olen itsekeskeinen nilkki. Jos päätät lyödä minua, se on vain maailman parantamista."

Päivän taustakuva: Lovely Violence

Click for full size.

Ihmisiä ammatin takana

En pidä ihmisistä jotka ovat ilkeitä muille ihmisille. En kestä röyhkeitä itseään täynnä olevia olentoja jotka kykenevät polkemaan muiden päälle pahimmillaan vain egoaan ruokkiakseen. Tämä kyseinen ihmistyyppi on kirjoissani ihmiskunnan roskaa.

Tätä käyttäytymistä tapaa kuitenkin myös ihmisissä jotka eivät (ainakaan mielestään) ole röyhkeitä tai ilkeitä. Kuvitelkaa tilanne jossa olette kaupassa jonottamassa. Jono liikkuu hitaasti kun kassatyttö taistelee kassan kanssa - ehkäpä kassa oikuttelee tai ehkäpä kassaneiti ei vaan osaa. Yllättävän moni osaa kertoa tälle kassaneidille kuinka tämän ei kannattaisi jatkaa työssään ja ehkäpä vielä heittää huorittelut päälle.

Mitä tapahtui? Mukavat ihmiset alkoivat äkillisesti kokea olevansa oikeutettuja raivoamaan ja vähättelemään toista. Yksityiselämän puolella jos joku tuttava tai työtoveri tekee virheen, kynnys alkaa loukkaamaan tätä ja odottaa tämän kiltisti kuuntelevan on korkea, mutta jos toinen osapuoli on asiakaspalvelija, tilanne on yhtäkkiä täysin toinen ja kassaneidistä tulee vapaata riistaa.

Jos joku työskentelee kaupassa, ei se tarkoita että tätä voisi haukkua ja vähätellä. Voihan kassajonon etenemättömyys olla täysin kassaneidin syytä - hei, kyseinen neiti voi olla oikeasti vaikka huonokin töissään - mutta minkä ihmeen erivapauden se antaa unohtaa jotain tärkeää: tiskin toisella puolella on ihminen.

Ammateissa joissa palvellaan tai myydään, ihminen alentuu rooliin jossa tämän huono kohtelu on äkkiä mahdollista: jostain syystä ihmiset jotka muuten eivät näin kohtelisi koiraansa kykenevät haukkumaan ja vihaamaan työtään tekevää ihmispoloa. Asiakaspalvelija ei ole ihminen, hän on osa organisaatiota ja kyllähän organisaatiota voi vähätellä, haukkua ja uhkailla.  Näin hänet mielletään, yrityksen univormu ja nimi dehumanisoi ihmisen ja antaa "oikeuden" hyökätä tätä vastaan. Hyökkääjä kokee taistelevansa organisaatiota vastaan, ei edessään olevaa ihmistä. Eihän Prisma tai Dna  siitä hajoa tai traumoja saa.

Mutta se yksilö ei ole yhtä kuin se kasvoton organisaatio. Saako asiakaspalvelijalle raivota? Saako puhelinmyyjää uhkailla väkivallalla? Saako käyttäytyä kuin vesikauhuinen idiootti vain koska toinen osapuoli on "palvelija"?

Ei saa. Jos olet eri mieltä, en pidä sinusta.

Suomi EU:n tarkkailuluokalla

Portugalin tukipaketti ja Kreikan mahdollinen toinen tukipaketti ovat nousseet otsikoihin viime aikoina. Suomalaispoliitikkoja on syytetty populisteiksi ja vaikka miksi siitä syystä että heistä moni vastustaa kyseisiä tukimekanismeja ja niiden maksamista. Jännittävimpänä piirteenä, erinäiset poliikot ovat kovasti varoitelleet, miten Suomen ei kannattaisi EU-politiikassa lähteä ryppyilemään, sillä siitä pääsee EU:n mystiselle "tarkkailuluokalle" ja maalle käy huonosti. Media on tarttunut tähän lauseeseen innokkaasti ja tarkkailuluokasta ovat kuulleet kaikki ja heidän koiransakin.

Suomi on kieltämättä ollut pitkälti EU:n mallioppilas siinä mielessä, ettei pieni maamme ole taistellut suurempien tahtoja vastaan suoranaisesti vaan pyrkinyt konsensuksiin ja realistisiin tavoitteisiin.
Hauskasti kukaan muu ei ole.

Käytännössä kaikki muut EU-maat ovat jarruttaneet päätöksentekoa itselleen kansallisesti tärkeissä asioissa ja myös torpanneet kokonaan muiden maiden tiettyjä suunnitelmia. Ja nyt ei puhuta vain suurista EU-maista, vaan myös pienemmistä. Kansallispolitiikka vuotaa sisään jokaisen valtion EU-toimintoihin ja vaikuttaa siihen millaista politiikkaa kyseisen maan EU-edustajat ajavat. Miksi Suomen toimet jotenkin nostaisivat maamme esille? Totuus on etteivät ne hetkellistä huomiota enempää nostaisikaan.

Suomalaiset itse ovat niitä jotka muistavat kaikki negatiiviset asiat joita isänmaastamme ollaan sanottu, mutta muut unohtavat nämä hyvin äkkiä. Ei ole olemassa mitään tarkkailuluokkaa eikä minkään maan ryppyilyä jakseta kovin pitkään muistella - jos ei muusta syystä niin siksi, että jokaisesta maasta löytyy jotain muisteltavaa. Kukaan ei tahdo saada muistutuksia omista oikutteluistaan.

Ottamatta sen kummemmin kantaa Portugalin tukemiseen ja vakausrahastoihin, voidaan sanoa ettei niitä kannata kannattaa minkään mystisen tarkkailuluokan takia. Tosin jos sellainen on olemassa, sinne kannattanee pyrkiä: Suomi on ainoa EU-maa joka ei vielä siellä ole.

Mitä Tämä Päivä-blogista luetaan

Blogin pitämisessä itselleni kiinnostavin yksittäinen asia ovat ehdottomasti tilastot! On tietysti aina hauskaa nähdä miten ihmiset lukevat jotain mitä olen tuottanut (suurella vaivalla ja sielulla tietysti) mutta enemmän tässä kiinnostaa nähdä mitä ihmiset tykkäävät lukea ja mitkä artikkeleistani jäävät suosituiksi.

Kun julkaisen blogikirjoituksen, teen siitä twitteriin ilmoituksen joka kopioituu automaattisesti LinkedIn- ja Facebook-palveluihin. Tämä toimii "mainoksena" lähipiirille joka aiheesta kiinnostuessaan lukee artikkelin. Tästä tulee yksittäisen artikkelin lukijoissa piikki joka tasaantuu puolentoista vuorokauden jälkeen.

Mitkä sitten saavat eniten katsojia:

Eniten katseluja saavat erilaiset taustakuvat - tosin niiden katselumäärien takana on oma promootioni ja olenkin laittanut taustakuviani esim. Reddittiin jonka kautta hetkellisiä liikennepiikkejä voi tulla. Tämän johdosta kaikki blogini eniten luetut artikkelit ovat juuri näitä kuvia.

Toiseksi luetuimpia blogissa ovat ohjeet. Olen kirjoittanut Tämä Päivä-blogiin useita ohjeita, esimerkiksi Androidin tai Dropboxin käytöstä. Näitä artikkeleita luetaan pidempään kuin muita ja niihin tulee jatkuvasti uusia lukijoita Googlen hakutulosten kautta. Muita kirjoituksia luetaan julkaisun jälkeen minimaalisesti mutta ohjeita huomattavasti enemmän.

Esimerkiksi viimeisen kuukauden luetuimpia artikkeleitani selatessani Bloggerin tilastoista, näen listalla vain muutaman kuvan ja sen jälkeen yli puolet luetuista teksteistä ovat ohjeita. Osa näistä ohjeista on kirjoitettu reilusti yli kuukausi sitten, mutta ne säilyvät vieläkin kuukauden luetumpien listalla kiitos niihin tasaisesti tulevien lukijoiden. Ohjeita ei välttämättä lueta heti niin paljon kuin muita tekstejäni, mutta pidemmän päälle ne keräävät eniten lukijoita.

Ehkäpä nämä ohjeet ovat myös ihmisille hyödyksi. Onhan kaksi ensimmäistä Googlen hakutulosta hakusanalla Android ohjelmien sulkeminen Tämä Päivä-blogin artikkeleita.

Kun muuten katsomme lukijamääriä, filosofispoliittiset artikkelit näyttävät pääsevän seuraaviksi kiikkuen hieman teknologiaa käsittelevien artikkelien yläpuolella. Tekstini Jumalien olemassaolosta on kerännyt huomattavasti enemmän lukijoita kuin esimerkiksi kirjoitukseni Julkisuuden sietämättömästä keveydestä. Suosittuihin kuuluu myös tekstini 3D-tekniikan heikkouksista joka pääsi erittäin koville lukijamäärille kiitos tuntemattoman henkilön joka linkitti sen eräälle keskustelupalstalle.

Olen nyt kokeillut viime aikoina enemmän filosofisempia tekstejä aiemman ajankohtais-poliitis-teknisen sijaan ja katson miten ne lähtevät ihmisiä kiinnostamaan. Pääasiallisesti kirjoitan tietysti niistä asioista joista haluan kirjoittaa ja kertoa, enkä siis tee tätä vain miellyttääkseni yleisöä (sitä saa tarpeeksi töissä). Haluan kuitenkin blogin olevan mahdollisimman monelle muullekin hyödyllinen ja kiinnostava luettava ja fokusoinkin tekstejäni jossain määrin niihin suuntiin mitkä saavat eniten katsojia ja kommentteja.

Lukekaa siis ja suositelkaa myös ystäville jos joku oikein innostaa. Ja kommentoikaa. On aina kiintoisaa lukea risuja ja ruusuja ja yleistä tajunnanvirtaa kirjoituksistani. Joka tapauksessa: kiitos kaikille lukijoille! Tämä Päivä-blogi kiittää ja jatkaa valitsemallaan rönsyilevällä tiellä.

(Hmm, blogiteksti blogista. Tämä lienee jotain metakirjoittamista.)

100% Perintövero

Vasemmistonuoret ehdottivat kaikenlaista hauskaa hallitukselleen ja joukossa oli erinäisiä vitseinä tehtyjä ehdotuksia. Yksi näistä oli perintöveron nostaminen 100% eli käytännössä perimisen lopettaminen kokonaan. Hauskaa ja absurdia - mutta toimisiko se ja mitä siitä seuraisi.

Omaisuuden periminen on ylivoimaisesti helpoin tapa vaurastua ja helpoin tapa saada varoja tekemättä itse mitään kyseisen omaisuuden eteen. Tokihan perinnöstä joutuu maksamaan veroa, mutta käytännössä perintö on vain lisää rahaa, maata tai muuta omaisuutta jonka perijä saa käytännössä vastikkeettomasti.

Perinnön ei tarvitse tulla rikkaalta sukulaiselta ollakseen varsin tuottelias, sillä esimerkiksi omakotitalon tai mökin tai veneen periminen voi olla hyvin tuottoisaa kun kyseiset resurssit myy eteenpäin. Tämänhetkisellä asuntojen hintatasolla suhteellisen pienenkin asunnon periminen sopivalta paikalta voi olla useammankin sadan tuhannen euron pikavoittoon.

Jos perintövero olisi todella koko perinnön arvon mukainen, tarkoittaisi se sitä, että perintöön kuuluva omaisuus ostetaan valtiolta. Ihmisen kuollessa kaikki tämän omaisuus siirtyy valtiolle ja perillisillä on mahdollisuus ostaa se markkinahintaan. Kun kyse on täysikäisistä varakkaista perillisistä tämä tilanne on täysin hyväksyttävä ja jopa omalla tavallaan jopa oikeudenmukainen. Näin ei kuitenkaan aina ole ja monella "perillisellä" ei välttämättä olisi varaa lunastaa perintöään.


Tämä varallisuus on yleensä perijän vanhemman tai sukulaisen keräämää ja perinteisesti on katsottu että lapsilla on oikeus vanhempiensa omaisuuteen. Tämän oikeuden taustalla on yksilön vapaus päättää siitä kenelle eläessäänkin omaisuuttaan antaa joten miksei omaisuuden jakoa voisi määrittää elämän jälkeen.

Tällaisestä järjestelmässä olisi tietysti myös haittavaikutuksia ja huomattavia ongelmia. Merkittävin negatiivinen seuraus olisi tietysti se, että omaisuus jaettaisiinkin pois elinaikana esimerkiksi lahjoina tai edullisina kauppoina. Tämä tarkoittaisi vanhuksille melkoista lisävaivaa elämän lähestyessä loppuaan kun omaisuutta yritetään nopeasti järjestellä "perillisille" ennen kuin vanhus jättäisi tämän maailman. Monia vanhuksia varmasti painostettaisiin luopumaan koko omaisuudestaan ja elämään elämänsä loppuun hoitokodeissa tai sukulaisten armoilla. Ja kun perintö on jo jaettu, mikäpä luonteeltaan ikävämpiä sukulaisia motivoisi vanhuksen luona käymään. Tietysti lahjoitusten tekeminen laittomaksi estäisi tämän käytännön, mutta olisi myös merkittävä rajoite yksilönoikeuksille.

Ja onnettomuus mikä seuraa sitä tilannetta jossa joku ehtii kuolla tapaturmaisesti eikä omaisuutta jääkään kenellekään olisi tietysti katastrofi - varsinkin jos kyse on esimerkiksi työikäisestä perheestä jonka vanhemmista toinen kuolee. Jos puoliso - edelleen asuntoveloissa - joutuisi ostamaan edesmenneen puolisonsa osuuden, olisi se käytännössä konkurssi valtaosalle ihmisistä. Puhumattakaan mitä käy jos lapsen molemmat vanhemmat kuolevat lapsen ollessa vielä pieni.

Perinnön poistaminen yhtälöstä tekisi siis kaikista perillisistä hieman tasapäisempiä ja vaatisi myös varakkaiden perheiden perillisiä luomaan itse omaisuutensa. Toisaalta se myös vaikeuttaisi merkittävästi vanhusten asemaa ja avaisi oven uudenlaiselle hyväksikäytölle ja ongelmille. On hyvin todennäköistä että täydellinen perimisen eliminointi ei ole mahdollista eikä myöskään hyvä ajatus vaikka se olisi. Toisaalta jos järjestelmää hioisi ja maailma olisi täydellinen... no, se oli hauska ajatus jolla leikitellä.

3D-huijaus

Kun näin Avatarin olin suht vaikuttunut sen upeasta tyylikkyydestä ja hetken aikaa 3D-tehosteet vaikuttivat lupaavalta teknologialta. Saatoin tuossa paljastaa lausevalinnallani kuinka se ei kestänyt, sillä mitä enemmän 3D-elokuvia näin sitä laimeammaksi efektin vaikuttavuus laski ja kun lopulta pienen 3D-putken jälkeen olin tottunut kolmiulotteisuuden ulkonäköön, mutta sitten kävinkin "2D"-elokuvissa ilman laseja, olin häkeltynyt: tämähän näyttää paljon paremmalta kun tuo futuristinen kolmiulotteinen kuva! Ja kasvoihin ei satu katselun jälkeen.

Elokuvateatterissa lasit päässä istuttaessa kuvan väriloisto romahtaa ja tarkkuus selvästi heikkenee. Vähentymisen voimakkuus vaihtelee teattereittain ja joissain teattereissa 3D-kuvan laatu on suhteellisen mukava. Perinteinen "2D"-elokuva on kolmiulotteisen sisarensa jälkeen kieltämättä vähän litteämpi, mutta kuva on kaikin puolin terävämpi ja kauniimpi. Lisäksi kaksiulotteista elokuvaa ei tarvitse katsoa epämukavat lasit päässä.

Kotikäyttöön tehdyt 3D-televisiot ovat monesti vielä huonompia. Hyvissä valaistusoloissa ja oikealla etäisyydellä oltaessa tämä vaikutus kyllä toimii, mutta jos valaistus on väärä ja etäisyys poikkeaa, tilanne heikkenee. Valmistajat myös tietävät tämän mikä selvisi itselleni kouriintuntuvasti eräillä teknologiamessuilla: vierekkäisillä osastoilla oli esitteillä 3D televisiot. Toisessa lasit olivat kiinteällä telineellä eli aina oikealla etäisyydellä ja kuva näytti suht hyvältä. Naapuritiskillä lasien kanssa sai vaeltaa (tosin optimaalinen paikka oli merkitty) ja kolmiulotteisuuden illuusio toimikin vain tietyssä kohtaa kunnolla. Väärällä etäisyydellä kolmiulotteisuus näytti oudolta.

Ja jos nyt on erehtynyt ostamaan tällaisen television, sitähän voikin katsella koko perheen kanssa. Tietysti kaikkien on oltava sopivilla etäisyyksillä nauttiakseen toimivasta kolmiulotteisuudesta ja sehän on vain mukavaa, että perhe istuu lähekkäin. Mutta kaikille täytyy tietysti hankkia omat lasit - myös perheen pienimmille joiden päihin isot lasit eivät mahdu. Ja entä jos enemmän väkeä tulee katsomaan? Kolmiulotteisuus toimii vain lasipäisille. Jos aiot järjestää 3D-elokuvailtoja, valmistaudu investoimaan kymmeneen pariin laseja.

Ja tekniikkahan tietysti välillä hajoaa. Kun 3D-lasit päättävät lopettaa toimimisen, tokihan uusia saa kaupasta? Saahan? Mitään standardia laseille ei vielä ole (vaikka sellainen onkin tuleviin televisioihin tekeillä) joten ei ole mitään takeita että tietylle televisiomallille tehtyjä laseja saisi enää uusia laseja sen jälkeen kun kyseinen televisiomalli poistuu myynnistä. Nauti siinä sitten kolmiulotteisesta televisiostasi.

Kolmiulotteisuutta on nykyään tarjolla toki myös ilman laseja Nintendon uuden käsikonsolin 3DS:n muodossa. Tässäkin oikea etäisyys laitteesta on avainsana, mutta moni konsolia enemmän käyttänyt on raportoinut kääntäneensä kolmiulotteisuustehosteen pois päältä (kyllä, laitteessa on erillinen säädin jolla kolmiulotteisuuden määrää voi säätää ja jolla sen saa myös pois päältä).

Kaikki eivät edes pääse "nauttimaan" kolmiulotteisuudesta. Jokainen jonka toinen silmä näkee merkittävästi heikommin kuin toinen ei kykene näkemään mitään näistä kolmiulotteisuuden illuusioista.

Tämänhetkisellä teknologialla kolmiulotteisuus sisältää monia haittoja:
- Heikompi kuvanlaatu
- Kuvan kirkkaus laskee
- Kuvaa on hankala seurata
- Lasit ovat epämukavia
- Laseissa ei ole standardeja joten uusia on hankala hankkia

Onhan kolmiulotteisuudessa etujakin:
- Ylimääräisen rahan voi laittaa televisioon kaivoon heittämisen sijaan
- 3D televisiolla on kiva elvistellä naapurille jolla ei vielä moista ole
- Päänsärystä valittamalla voi kieltäytyä tekemästä epämiellyttäviä asioita
- 3D-lasit päässä voit torkkua rauhassa tylsän elokuvan aikana ja kukaan ei huomaa

Keksiikö kukaan mitään oikeaa hyvää puolta? Kannattaako 3D-televisiota ostaa? Ehkä jonain päivänä tämäkin teknologia muuttuu käyttökelpoiseksi, mutta toistaiseksi pysyttelen kaksiulotteisessa kuvassa.

Tiedosta ja ajattelusta 1


Sisältö:
Tiedon filosofia (olet tässä)
Tieto ihmisen ajattelussa
Tiedon ja ajattelun luonne

Tiedon filosofia
Tieto on yksi yksinkertaisimpia ja itsestäänselvimpiä käsitteitä mitä maailmasta löytyy, mutta mitä tieto lopulta on? Ajatuksia, käsitteitä, videokuvaa, symboleita? Sähköpulsseja, kemiallista vai jotain mitä ei kyetä ollenkaan havaitsemaan? Tiedon luonne on on aina kiinnostanut itseäni ja tässä kirjoituksessa käyn ensin läpi joitain klassisen filosofian käsityksiä tiedon ja oppimisen luonteesta ja seuraavissa teksteissäni puran hieman tiedon toimintaa ihmisen ajattelussa nyky-ymmäryksen pohjalta.

Descartes määritteli tiedon näin: "Tietoni oman henkeni liikkeistä on välitöntä ja epäilyksetöntä. Koska tietoni oman henkeni liikkeistä on välitöntä ja epäilyksetöntä olen perimmäiseltä luonteeltani henkeä." Tämä johtopäätös on metafysiikkaa, mutta on johdettu tieto-opillista, kuten myös hänen "kartesiolainen dualisminsa": "Tietoni hengestä ja sielusta on välitöntä ja epäilyksetöntä. Tietoni aineellisesta maailmasta tai ruumiistani sen sijaan ei ole välitöntä ja epäilyksetöntä. Koska tietoni hengestäni on välitöntä ja ja tietoni aineellisesta maailmasta ei ole, henki ja aine ovat kaksi todellisuuden ainesosaa. Todellisuus koostuu yhtäältä hengestä ja toisaalta aineesta." Descartesin tiedon määritelmä on siis hengellinen eli, tieto ja aine ovat täysin eri asioita, eli ajatukset ja mieli eivät ole samaa kuin ruumis. Tämä aine-henki kahtiajako on vanhemmassa filosofiassa hyvin yleinen tapa käsitellä ajattelua ja tietoa.

David Humen mukaan tiedon hankkimiseen on kaksi tapaa: deduktiivinen ja induktiivinen päättely. Deduktiivisessa päättelyssä tunnetuista tosiseikoista johdetaan uusia tosiseikkoja, kuten 1+1 tekee 2. Laskemalla 1+1 saadaan vain tietää että se on 2 ja koska 1+1 lopulta sisältää jo itsessäänkin arvon 2, mitään uutta tietoa ei oikeastaan saavuteta. Etuna deduktiossa on kuitenkin se, että kaikki deduktiivisesti saatu tieto on varmaa jos tiedot joista tieto on johdettu ovat varmoja. Induktiivinen päättely taasen tarkoittaa havainnoista tehtyihin yleistyksiin. Induktiivisella päättelyllä saadaan uutta tietoa, mutta kaikki induktiivisesti saatu tieto on epävarmaa, sillä havainnot ovat aina epävarmoja ja yleistykset eivät aina ole tosia kaikkien kohdalla. Hume osoitti induktiivisen päättelyn vajaavaiseksi ja epäpäteväksi, mutta uuden tiedon saamiseksi ei hänen mukaansa muutakaan tietoa ole. Luonnollisesti käytännössä kaikki deduktiivisen päätelmän pohjalla olevat tiedonkappaleet ovat induktiivisen havainnoinnin kautta saavutettuja.

Sokrateen mukaan kaikki tieto on jo valmiiksi ihmisessä, oppiminen on vain sen mieleen palauttamista. Tätä hän tuki esimerkiksi väitteillä siitä, miten lapsi jo syntyessään osaa hengittää, imeä äitinsä rintaa tai nukkua. Tätä ajattelutapaa kutsutaan rationaaliseksi ajattelutavaksi ja  rationalisti uskoo tiedon olevan pääteltävissä ilman havaintoja. Vastakohtana on empiirinen ajattelu jossa uskotaan tiedon tulevan kokemuksista ja havainnoista. Empiirinen perinne tukee induktiota ja rationaalinen deduktiota.

Nyt kun tiedon filosofinen tausta on ihmetelty voidaan siirtyä tiedon luonteeseen ihmisen ymmärryksessä ja ajattelussa.

Jatka seuraavaan: Tieto ihmisen ajattelussa

Tiedosta ja ajattelusta 2

Sisältö:
Tiedon filosofia
Tieto ihmisen ajattelussa (olet tässä)
Tiedon ja ajattelun luonne

Tieto ihmisen ajattelussa
Tieto ihmismielessä on symboleita ja käsitteitä. Ajattelu taas on liikkumista käsitteestä toiseen, esimerkiksi näin: Luet kirjaa ja silmääsi osuu sana lentokone ja äkkiä muistatkin miten lämmintä oli viime kesällä Kanarialla minne menit lentokoneella. Tästä taas mieleesi tulee toissakesän tukahduttavan kuuma ilma jonka johdosta päätit, ettet enää koskaan lomailisi Espanjassa. Lyhyesti: Lentokone -> lentomatka Kanarialla -> Kanaria -> Lämpö -> Toissakesä -> Pahimmillaan yhtä lämmin kuin Espanjassa -> Ei Espanjaa, kiitos.

Graafisesti esitettynä tämä mielleyhteyksien kartta voisi näyttää esimerkiksi tältä:


Yksinkertaista eikö? Ajattelun prosessi on käytännössä siis ylläolevan kaltaisen neuroverkon navigoimista, missä ajatus siirtyy yhdestä ajatuksesta toiseen siihen yhdistyvään ajatukseen. Todellisuudessa mielensisäinen käsitekartta on huomattavasti ylläolevaa esimerkkiä monimutkaisempi ja sisältää järjettömältäkin tuntuvia yhteyksiä (kuten esimerkiksi itselleni tulee hilseestä mieleen kissa). Sen "mihin suuntaan" ajatus käsitteestä lähtee riippuu käsitteiden välissä olevien yhteyksien voimakkuuksista ja tavoitteesta johon pyritään ja mahdollisista olosuhteista. Esimerkiksi ylläolevassa kaaviossa lentokone- käsitteestä vahvin yhteys voisi olla Lintu- käsitteeseen tai lentokoneen kuvaan. Luonnollisesti jos äskettäin on tapahtunut esimerkiksi lentokone-onnettomuus, voi se vahvistaa tiettyjä yhteyksiä, kuten vaikkapa yhteyttä lentokoneen ja onnettomuuden välillä.

Se mikä asia tietystä käsitteestä tulee mieleen riippuu myös siitä mitkä ympäröivä tilanne ja sisäinen mielentila ovat. Esimerkiksi englanninkielen oppitunnilla oltaessa aihepiiri ohjaa neuroverkon käyttäytymistä. Normaalisti jos sanasta ’jalankulkija’ tulisi mieleen vaikkapa suojatie tai polkupyörä, englannin oppitunnilla ensimmäisiin mieleen tuleviin konsepteihin kuuluu (toivottavasti) sana ’pedestrian’. Neuroverkossa haettaessa tietynlaista tietoa, tietyt yhteydet vahvistuvat olosuhteiden mukaan.

Miten nämä opitut asiat sitten lisääntyvät? Kun uusi käsite opitaan se tallentuu tietoisuuteen ja alkaa muodostaa yhteyksiä muiden käsitteiden kanssa. Mitä voimakkaammiksi yhteydet kehittyvät, sitä paremmin asian oppii. Yhteyksien voimakkuus perustuu täysin siihen, kuinka usein niitä käytetään ja miten voimakas kokemus kyseisen yhteyden syntymiseen liittyy. Tämä tarkoittaa että muistamme parhaiten ne asiat joiden kanssa olemme tekemisissä päivittäin tai jotka ovat meille tärkeitä. Vastaavasti unohdamme nopeasti ne asiat joihin törmäämme harvemmin tai joista emme suuremmin välitä.

Käyttämättömät yhteydet heikkenevät, mutta ne eivät katkea. Esimerkkinä omasta elämästäni on kirjanpidon perusteet, jotka opettelin ensimmäistä kertaa jo yläasteen aikana. Tämä taito oli jo autuaan unohtunut lukioon tullessani, mutta yritystiedon kurssilla törmäsin jälleen kirjanpitoon ja sainkin aiemmin opetellut perusteet palautettua mieleen hetkessä. Toisena esimerkkinä mainittakoon Sofia Kovalevskaja. Hyvin nuorena tyttönä Sofian lapsuudenkodin erään huoneen tapettina oli käytetty diffrentiaali- ja integraalilaskennan litografiapainoksen sivuja, joita pieni Sofia oli tuntikausina ihmetellyt. Myöhemmin ensimmäisillä diffrentiaalimatematiikan oppitunneillaan Sofia käsitti termien ja derivaattojen käsitteitä luonnostaan, aivan kuin olisi osannut ne entuudestaan.

Monille ihmisille on käynyt ja käy jatkuvasti niin, että ajatus jäätyy tai alkaa kulkea ympyrää, eikä mistään meinaa tulla mitään. Tämä on juuri sitä kun käsiteverkon rakenteessa muodostuu vahvimmaksi pieni kehärakenne, missä ajatukset palaavat aina takaisin samaan pisteeseen, saavuttamatta mitään. Esimerkiksi Jäätelö -> Vanilija -> Kerma -> Kermajäätelö -> Jäätelö ja uusiksi alusta. Jumiutuneen ajatusketjun voi katkaista yrittämällä siirtää ajatteluaan eri suuntaan joko itse tai ajattelun muuttuminen voi johtua myös ulkoisesta ärsykkeestä.

Ajattelussa lähdetään tunnetusta käsitteestä ja liikutaan eri käsitteiden kautta etsien juuri sitä oikeaa tietoa. Se "mitä kautta" ajatus kulkee muuttuu helposti kun tietoisuus löytää osan etsimäänsä tietoa, sillä tavoin, että tietoisuus keksii "mistä kannattaa etsiä" ja suuntaa niitä käsitteitä kohti. Esimerkiksi ajateltaessa ensin Boeing-merkkiä, voisimme päätyä esimerkiksi seuraavanlaiseen ajatusketjuun:


Useamman "mutkan" jälkeen tietoisuus muistaa koneessa olevan turbiinit. Malli on taaskin yksinkertaistettu, todellinen mielensisäinen muistitapahtuma on huomattavasti monimutkaisempi.

Jatka seuraavaan: Tieto ihmisen ajattelussa

Tiedosta ja ajattelusta 3

Sisältö:
Tiedon filosofia
Tieto ihmisen ajattelussa
Tiedon ja ajattelun luonne (olet tässä)

Tiedon ja ajattelun luonne
Ajattelussa kuljemme siis erilaisten käsitteiden läpi ja näiden käsitteiden luonnetta lienee hyvä selventää. Käsite voi olla yksinkertainen, kuten aistimus tietystä väristä tai lämmön tunne. Jotkut käsitteet ovat taas kokoelmia muista käsitteistä, esimerkiksi käsitteeseen 'lentokone' yhdistyy tietty muoto, väri, käyttötarkoitus ja ehkä myös muita yksityiskohtia. Lentokone on siis käsitteenä kokoelma erilaisia yksityiskohtia (eli muita käsitteitä) jotka muodostavat yhdessä lentokoneen kokonaisuuden.


Jos yritämme määritellä lentokoneen käyttämättä siihen yhdistyviä muita käsitteitä, kuten muotoa, väriä tai tarkoitusta jäljelle jää vain sana, lentokoneen symboli. On vaikea ajatella käsitettä ilman siihen liittyviä käsitteitä, sillä jäljelle ei lopulta jäisi kuin tyhjä sana, käsitteen symboli. Käsitteet yksinään eivät siis ole mitään, vaan käsitteen sisällön määräävät muut käsitteet joihin mietityllä käsitteellä on vahva yhteys. Esimerkiksi punaisesta on vahva yhteys punaisen värin aistimukseen ja ruususta on vahva yhteys punaiseen väriin piikin käsitteeseen.

Lentokone on näinollen abstrakti symboli joka edustaa lentokonetta. Luonnollisesti monet muut käsitteet kuten ’rakkaus’ tai ’kauneus’ ovat vielä huomattavasti abstraktempia. Tietty abstraktio käsitteissä on tärkeää mielen toiminnalle ja helpottaa asioiden ajattelua: kun haluamme ajatella lentokonetta, riittää että ajattelemme tiettyä yleistä kuvaa lentokoneesta, emmekä joudu erikseen miettimään jokaista lentokoneen yksityiskohtaa. Tämä ajattelumme piirre vääristyy helposti myös virheellisiksi yleistyksiksi (”Se somali ei käy töissä, joten yksikään somali ei käy töissä” tai ”Se pappi ahdisteli pikkupoikia, kaikki papit ovat siis homoseksuaaleja ja pedofiileja”) vaikka onkin äärimmäisen hyödyllinen ajattelun helpottaja.

Ihmisaivoissa tieto ei siis muodostu mistään siisteistä tallennetuista tiedon jyväsistä jotka on tallennettu mieleen kuin aakkostettuun kirjastoon. Tieto - kuten koko ihmisen ajattelu muutenkin – on monimutkainen käsiteverkko. Tässä käsitteiden verkossa eri osatut asiat liittyvät toisiinsa moninaisilla eri tavoilla joista osalla on toisiinsa voimakkaita yhteyksiä, osalla heikompia.

Yksinkertaisesti tietoisuutta voisi kuvata näin: Kuvittele hämähäkin verkko ja jokainen liittymäkohta jossa kaksi seittiä kohtaavat on yksi tiedon käsite. Näitä seittejä pitkin tanssahteleva hämähäkki edustaa ajatuksenjuoksua, joka kulkee aina vahvimman langan kautta, katsoen kuitenkin minne kärpänen (eli tavoite johon ajattelulla pyritään) on jäänyt kiinni ja muuttaen reittiään sen mukaan, mihin osaan verkkoa tämä kärpänen on jäänyt. Myös sää (eli ulkoinen tilanne) vaikuttaa siihen minkä langan tämä kahdeksanjalkainen kutoja valitsee.

Hiirituskan hillintää

Sattuuko ranteeseen? Melkoisen moni toimistotyöntekijä vastaa kyllä ja hyvin usealla nämä kivut voi jäljittää vääriin hiiren käytön tapoihin. Tässä lyhyt ohjeistus miten käyttää hiirtä pienemmillä kivuilla. Keskityn ohjeistuksissa hiiren terveisiin käyttötapoihin ja käytön helpottamiseen.

Oikea käyttöasento
Kun käden laskee hiiren päälle, on hyvä tarkkailla käden asentoa. Käden pitäisi levätä hiiren päällä miellyttävässä asennossa. Otteen on hyvä olla hellä, sillä hiirtä puristamalla ranne rasittuu entistä enemmän.

Osta hyvä hiiri
Jos hiirestä ei saa otetta kevyesti huonon liikkuvuuden takia tai jos hiiren päälle ei saa mukavaa asentoa millään, kannattanee investoida uuteen hiireen. Monet halvat hiiret ovat tuskaisia käyttää huonon tarkkuutensa ja tuntumansa takia. Halvan perushiiren saa muutamalla eurolla, mutta hyvän ja laadukkaan hiiren tuoma lisähinta on yllättävän pieni. Huippuluokan pelihiiretkin irtoavat yleensä alle sadan euron investoinnilla.

Parhaita hiiriä ovat monesti juuri pelikäyttöön tarkoitetut hiiret. Ne suunnitellaan  miellyttäviksi käyttää, helpoiksi ja tarkoiksi liikuttaa. Lisäksi pelihiirien tarkkuus ja herkkyys ovat perushiiriä parempia jolloin hiiren hallinta onnistuu vähemmällä ranteenrasituksella.

Hiiren hankinnassa kannattaa käydä jossain alan liikkeessä ja kokeilla eri hiirien tuntumaa. Kaikki hiiret eivät käy kaikenkokoisille ja muotoisille käsille ja omansa on hyvä valita tarkkaan.  Kalliimpi ei aina tarkoita parempaa, mutta hieman korrelaatiota tässä viisaudessa on. Itse yleensä suosin joko Razerin tai Microsoftin valmistamia hiirulaisia. Molemmat tekevät erittäin hyviä ja laadukkaita ohjauslaitteita.

Minimoi hiiren liikuttaminen
Tietokoneella työskenneltäessä kannattaa opetella kaikki mahdolliset pikakeinot jotka vähentävät hiiren liikutuksen määrää. Tällaisiin kuuluvat näppäimistön näppäinoikotiet jotka ovat klassisin tapa vähentää hiiren liikutusta.  Esimerkiksi lähes kaikissa ohjelmissa sarkain-napin (alias tab tai tabulator) avulla voi hypätä lomakkeita täyttäessään lomakekentästä toiseen tai valitusta toiminnosta toiseen. Vastaavasti shift-sarkaimella pääsee taaksepäin.

Hiiren liikutusta voi monesti myös korvata vähemmällä hiiren liikutuksella esimerkiksi joistain ohjelmista löytyvien hiirieleiden avulla. Esimerkiksi verkkoselaimiin saa kaikkiin käyttöön hiirieleet joilla pienellä hiiren liikautuksella voi tehdä monia asioita, esimerkiksi hiiren heilautus oikealle voi viedä selaimen edelliselle sivulle. Lisäksi hiiren pyöritysrullaa ei kannata unohtaa. Moni vierittää tätäkin sivua edelleen raahaamalla oikean sivun vierityspalkkia pyöritysrullan sijaan.

Lisäksi kannattaa opetella tehokkaita työmenetelmiä: tehokkain menetelmä yleensä tarkoittaa vähemmän ajankäyttöä yhteen asiaan ja vähemmän ajankäyttöä tarkoittaa vähemmän hiiren heilutusta.
Yksi tärkeä hiiren liikutuksen vähentäjä on hiiren herkkyyden määrittäminen sopivaksi. Kaikkien käyttöjärjestelmien kanssa hiiren liikkumisnopeutta on mahdollista säätää, esimerkiksi Windowsissa hiiren asetuksista (Ohjauspaneeli / Hiiri) välilehdeltä Osoittimen asetukset löytyy hiiren liikkumisnopeus. Tämä kannattaa säätää mahdollisimman nopeaksi. Etu herkkyydessä on kuitenkin merkittävä: nopeaksi säädetyllä hiirellä voi huomattavasti pienemmällä fyysisellä liikkeellä siirtää hiiren kursorin paikasta toiseen. Lyhyesti siis hiiren toiminnot tulee tehtyä pienemmällä ranteen liikuttamisella ja näinollen pienemmällä ranteen rasittamisella. Monissa pelihiirissä ja laadukkaammissa hiirissä voi olla oma erillinen herkkyyden säätö, joka antaa  hienosäätää erikseen hiiren sisäistä herkkyyttä ja sen avulla voidaan päästä vielä parempiin tuloksiin.

Aluksi nopea ja herkkä hiiri voi tuntua kiikkerältä tai vaikealta hallita, mutta siihen tottuu nopeasti. Jos opettelua haluaa helpottaa, herkkyyttä voi nostaa hitaasti, esimerkiksi yhden pykälän joka viikko ja äkkiä huomaakin olevansa maksimissa ilman merkittävämpää opettelukynnystä.

Älä käytä hiirtä
Hiiren voi heittää kokonaan romukoppaan ja ottaa tilalle jotain muuta. Perinteisiin vaihtoehtoihin kuuluvat trackball-ohjaimet tai käyttää kannettavan kosketusalustaa (sellaisen saa myös perinteiselle tietokoneelle, esim. Applelta). Nämä ohjauslaitteet voivat alkuun tuntua kömpelöitä tai hankalilta, mutta kyseessä on lähinnä tottumiskysymys. Tavallisessa työpöytäkäytössä ne ovat kuitenkin täysin kelvollisia hiiren tappajia. Peli- ja kuvankäsittelykäyttöön voidaan argumentoida yhä hiiren ylivoimaisuutta, mutta nettiä selattaessa tai blogiin kirjoiteltaessa ei hiirestä saa mitään lisäetua mitä hyvä kosketusalusta tai trackball ei myös tarjoaisi.

Hiiren avulla on siis helppo saada itsensä kipeäksi, mutta asian voi korjata myös suhteellisen pienellä vaivalla ja opettelulla. Kun rautaa käyttää oikein, kivutkin vähenevät.

Elämää ilman verkkoa

Käynnistin tietokoneen lentokoneessa ja ensimmäinen mitä hoksasin sen kanssa oli, etten keksinyt mitä tekisin sillä. Tottuneena mobiiliyhteyksiin en ollut tietokonetta laukusta purkaessani lainkaan sitä mitä tekisin jahka tietokone käynnistyi. Ja kun se käynnistyi, naputtelin hetken ympäriinsä yrittäen keksiä tekemistä ja sitten käännyin Wordin puoleen ja aloin kirjoittamaan tätä.

Olen yksi niistä jotka älylaitteidensa kanssa ovat jatkuvasti kytkeytyneitä verkkoon. Sähköpostit ja pikaviestit saapuvat ulottuvilleni milloin vain ja yleensä pidän ainakin sivusilmällä kirjaa siitä mitä sosiaalisissa verkoissani tapahtuu. Lisäksi verkko toimii rajattomana viihteen lähteenä. Olen löytänyt useita sivustoja joiden kautta löytää itseäni kiinnostavaa sisältöä, niin tekstiä, kuvia, podcastejä ja videokanavia. (Tämä kaikki myös täysin laillisesti jos tästä nyt erikseen joillekin täytyy huomauttaa.)

Mutta kun verkko katkeaa, huomaan suurimman osan itsestäänselvyytenä pitämistäni palveluista katoavan. Ilman Internet-yhteyttä en pysty viestimään ystävieni kanssa, en näe heidän tapahtumiaan enkä voi kertoa omistani. Yhteydettömässä tilassa en myöskään pysty viihdyttämään itseäni yhtä helposti: en voi milloin vain avata Redditiä tai Amppareita tai Youtubea. Hetken aikaa tämä tila tuntuu hieman ahdistavalta, mutta ajatellaan sitä enemmän.

Kaksi ongelmaa kohoaa tästä jatkuvasta yhteydellisestä tilasta:
  • Olen jatkuvasti hieman vireässä tilassa
  • Omalle ajattelulle ei jää aikaa.
Internet mahdollistaa jatkuvan virikkeellisen tilan. Olin junassa, bussissa tai lounaalla, voin koko ajan ”nauttia” sisällöstä – jopa syödessä voi hyvin kuunnella äänikirjaa. Tämä pitää aivotoiminnan koko ajan hieman rasittuneena sillä näin en missään tilassa ennätä sammumaan. Tätä voi suoraan verrata monien työlleen omistautuneiden ihmisten tilaan jossa he eivät kotonakaan rentoudu, vaan toimiston asiat pyörivät silmissä ja lopulta unikaan ei tule. Aivot ovat virikkeellisessä stressitilassa, valmiina toimimaan ja aivojen siirtäminen nukkumisenkin vaatimaan lepotilaan vie jonkin aikaa.

Kun olen yhteydessä maailmaan, pystyn koko ajan viihdyttämään itseäni ja nauttimaan muiden ajatuksista ja mielipiteistä. Kun katson videota tai luen tekstiä absorboin jonkun toisen mietteitä ja ajatuksia. Näin omalle ajattelulle ja pohtimiselle ei jää välttämättä aikaa. Jos luen artikkelin mielenkiintoisesta aiheesta, huomaan tarvitsevani hieman aikaa sen sisäistämiseen ja kritisoimiseen. Jos vapaa-ajallani en käytä hetkeäkään asian miettimiseen, vaan lähden suoraan omaksumaan seuraavaa asiaa, en läpikäy aiempaa lukemaani samalla tavalla ajatuksen kanssa ja virheet ja ongelmat kyseisen artikkelin väittämissä jäävät huomaamatta.  Jatkuvasti uutta luettaessa lähdekritiikille tai syvemmälle oppimiselle ei ole enää aikaa.

Kun siirrymme paikkaan jossa yhteytemme katkeavat – kuten ulkomaille jossa mobiiliyhteydet ovat liian kalliita – huomaamme olevamme ilman näitä jokapäiväisiä verkon herkkujamme. Juuri silloin kun eniten tahtoisin jakaa kokemuksiani ja valokuviani, pystyn siihen kaikkein vähinten. Mutta lomamatkalta palatessani tapaan kuitenkin olla rentoutunut ja virkeä. Tietysti lomassa on monta asiaa jotka rentouttavat ja lataavat akkuja, mutta voisiko irtautuminen myös Internetistä olla osatekijä? Ehkä verkottomuus ja sen myötä hetkellinen irtautuminen jatkuvasta sisällön virrasta antaa aikaa omille ajatuksille ja antaa aivojen levätä tavalla johon verkkoyhteyden päässä ei vaan pysty.

Tai ehkä rannalla makaaminen on vaan loistavaa terapiaa.

Foursquare: Missä sinä olet?

Otin äskettäin käyttöön Foursquare-nimisen paikannuspalvelun. Palvelun ajatus on yksinkertainen mutta samalla varsin kiehtova ja koukuttava: käyttäjä voi sillä ilmoittaa ystävilleen missä milloinkin on ja saa siitä pisteitä. Esimerkiksi käydessäni äskettäin oluella Bruuverissa, pystyin puhelimen Foursquare-ohjelmalla julkaisemaan senhetkisen sijaintini ja sain siitä pisteitä. (muutaman pisteen koska se oli ensi kirjautumiseni Bruuverissa ja muutaman lisäpisteen koska kyseessä oli ensimmäinen baari jossa kirjauduin sisään!)

Foursquare jakaa tiedon kirjautumisestani Foursquare-ystävien kanssa, mutta palvelu osaa julkaista tarvittaessa kirjautumiset myös Facebookin ja Twitterin kautta. Näin yhdellä ohjelmalla sijaintinsa voi halutessaan kuuluttaa kaikille tuttavilleen. Halutessaan on avainsana, sillä ohjelma ei julkaise tietoa automaattisesti, vaan se pitää erikseen käskeä julkaisemaan tieto. Tämä parantaa yksityisyyttä hieman.

Tietysti voi herätä yksi kysymys: Mitä hienoa tässä oikein on?

Itse pidän parista asiasta. Ensinnäkin palvelu jolla voi kertoa puolihuolimattomasti ystävilleen sijaintinsa on varsin näppärä spontaaneja tapaamisia varten. "Hei, sä oot just tässä vieressä!"-tyyppiset tilanteet tulevat mahdollisiksi aivan eri tavalla kun nyt tuttavaan ei kirjaimellisesti tarvitse törmätä, vaan lähettyvillä olokin riittää.

Toinen vielä itseäni kiehtovampi ominaisuus ovat kuitenkin Foursquaren pelilliset piirteet. Foursquare palkitsee käyttäjiään pisteillä, badgeilla ja tarjouksilla. Kirjautuessaan sisään uusissa paikoissa käyttäjä saa niistä pisteitä ja lopulta myös erilaisia palkinto-badgeja. Itse en ole ehtinyt saavuttamaan kuin muutamia saavutuksia lyhyen käyttöurani kanssa, mutta ompa takan reunalla jo pokaalit Local ja Adventurer. Lisäksi kun samassa paikassa kirjautuu sisään tarpeeksi monta kertaa, merkitään kyseinen henkilö kyseisen paikan pormestariksi mistä myös saa lisäpisteitä.

Tämä pelimäisyys tekee Foursquaren käyttämisestä joillekin jopa addiktiivista. Itse en voi sanoa kokevani mitään riippuvaisuutta; en koskaan ole osannut kerätä pisteitä peleissä. Eivät ne haitaksi ole tosin.

Foursquare on saatavilla käytännössä kaikille älypuhelinalustoille, IOS, Android, Nokia, Palm, Blackberry ja Windows Phone ovat kaikki tuettuja. Kokeileminen on hauskaa!