Ilman Facebookia


Mielenkiinnosta päätin deaktivoida* facebookin toistaiseksi. Päätökseen vaikutti jo pitkään kasvanut epäluottamukseni alustaa kohtaan, kiinnostus siitä miten se vaikuttaisi sosiaalisiin suhteisiini ja kanssakäymiseen. Asiaan vaikutti myös hetkellinen itsesäälikohtaus jossa päätin eristää itseni maailmasta. Ei keskitytä viimeiseen, vaan katsotaan mitä tapahtui.

*Suomeksi deaktivointi ei ole virallinen termi, vaan Facebookin suomenkielessä käytetään termiä tilin poistamista käytöstä. Artikkelin puolesta deaktivointi on selkeämpi parempi terminä ja käytän sitä lopputekstin ajan.


Pikaohje Facebook-tilin deaktivointiin ennen kuin menen asiaan:

Deaktivointi tapahtuu seuraavasti: Käyttäjätilin (Account Settings) asetuksista (oikeassa ylälaidassa) valitaan kohta Turvalisuus (Security) ja sen alta Poista käyttäjätilisi käytöstä (Deactivate your account). Tämä ei poista Facebook-tiliä tai sen tietoja, vaan ikäänkuin kätkee ne. Muiden perspektiivistä näyttää kuin tilisi olisi poistettu. Profiilisi ei löydy, sinua ei voi lisätä ystäväksi ja kaikki kommenttisi ja tekemäsi merkinnät häviävät. Mikäli deaktivoidun profiilin palauttaa, tietojen pitäisi palata. Raportoin tästä myöhemmin jos päätän palauttaa tilini käyttöön.

Ensimmäinen mitä tapahtui oli odotetusti kommunikaatiokatkos lähes kaikkiin tuntemiini ihmisiin. Vietin viikon samalla sairaslomalla, joten kasvokkain näkeminen ei tullut kysymykseen, mikä teki kokeesta erityisen mielenkiintoisen. Joka tapauksessa ne pienet päivittäiset viestinnät, joissa jaoin jotain muiden kanssa ja seurasin mitä mielenkiintoista sanottavaa tai jaettavaa muilla oli, loppuivat. Tämä ei ollut yllättävää koska näiden viestien kanava oli jo pitkään ollut Facebook. Huomasin samalla etten enää tiennyt monien ystävieni uusimpia sähköpostiosoitteita ja moniin Facebook olikin ainoa yhteydenpitokanava. Lisäksi katosi Facebookin kautta tehty viestittely, mikä oli pitkälti korvannut lähipiirissäni Messengerin ja sähköpostin.

Facebookista poistuminen oli siis sosiaalisesti erittäin eristävää. Monet tapahtumat suunnitellaan nykyisin Facebookin kautta: monella kaikki tuttavat ovat Facebookissa mikä tarkoittaa ettei kutsuja muita reittejä edes lähetetä. Tässä mielessä Facebookista poistuminen oli kuin en olisi enää olemassa. Monelle hyvänpäivän tuttavalle näin varmasti olikin heti kun tilini deaktivaatio tuli voimaan. Ja jos jätän tilini deaktivoiduksi, miten kauan kestää ennen kuin monelle olen täysin unohtunut? Vähemmän aikaa kun uskoisi.

Facebook tilin deaktivointi sai siis aikaan viikon, jonka aikana kukaan ei ottanut minuun yhteyttä, ellen nimenomaisesti lähettänyt viestiä toiselle henkilölle suoraan. Kasvojeni kadottua naamakirjasta olin hetken olematon. Facebookin kanssa viestejä tuli päivittäin, mutta ilman naamakirjaa ei lainkaan. Ero oli häkellyttävä. Päätin kuitenkin lopulta olla piehtaroimatta yksinäisessä itsesäälissä ja analysoida asiaa.

Viestintämme ja sosiaaliset suhteemme rakentuvat yhä voimakkaammin sosiaalisen median ympärille. Automatiikka päivittää mielipiteemme ja sanomamme muille helpolla tavalla ja käyttäessämme sitä enemmän ja enemmän, annamme sen vallata yhä suuremman osan viestinnästämme. Yksittäisen ihmisen häviäminen käytetyn sosiaalisen median sisältä on helposti katoaminen todellisuudesta ja irtaantuminen sosiaalisesta elämästä kokonaan - varsinkin jos ystäväpiiri luottaa kommunikaatiossaan vahvasti esimerkiksi Facebookiin. Pelkän perusviestinnän ja tilapäivitysten menetyksen lisäksi henkilö tipahtaa helposti tapahtumien suunnittelusta, jos piiri on tottunut saamaan muistutuksia toisista, ihminen josta niitä ei enää tule on yhtä kuin olematon.

Tämä antaa Facebookille häkellyttävästi valtaa. Olemme jo huomanneet miten Facebookin yksityisyyden heikentämiset eivät ole ajaneet ihmisiä pois Facebookin (sosiaalisen median käytetyimmän palvelun) parista, eli palvelu tietää saavansa jossain määrin väärinkäyttää käyttäjiään ilman seurauksia. Tämä avaa ovia mielenkiintoiselle väärinkäytölle ja vahingonteoille Facebookin tai sen yksittäisten työntekijöiden puolelta. Yksittäinen työntekijä sopivassa asemassa voi helposti aiheuttaa melkoista hallaa esimerkiksi entiselle puolisolle tai muulle vihamiehelle - vakoilupotentiaalista puhumattakaan.

Entä jos henkilö kirjoittaa Facebookista kriittistä sisältöä tai muuten tekee jotain mikä saa yrityksen takajaloilleen. Meidän ei tarvitse kuin katsoa Wikileaksin tilannetta: kun Yhdysvallat sanoi että Wikileaks on tuhma, suuret luottokorttiyhtiöt estivät sille menevät lahjoitukset vaikkei Wikileaks tiettävästi ole rikkonut mitään lakeja. Suuryritykset tekevät laittomia ja moraalittomia asioita suurempiensa käskystä ja Facebook ei ole poikkeus.

Sitten eräs oleellinen kysymys: Jos luotamme Facebookiin keskinäisen viestintämme kanssa, mistä voimme olla varmoja ettei tätä viestintää muokata tietyllä tavalla? Facebook sensuroi jo nyt piraattipalveluihin osoittavat linkit, mutta mikään ei estä tekemästä sensuurista salakavalampaa. Ei ole erityisen hankalaa kuvitella (tai toteuttaa) mekanismi joka kätkee esimerkiksi kaikki tiettyyn aiheeseen liittyvät statuspäivitykset tai linkit ihmisten uutisvirrasta. Tai jos sensuurimekanismista tahdotaan hienovaraisempi, se voisi vain siirtää ongelmallisia linkkejä alaspäin uutisvirrassa, jolloin harvempi yksilö näkee niitä. Facebook on asemassa jossa se tahtoessaan voi merkittävästikin vaikuttaa käsitykseemme sosiaalisista verkostoistamme ja ystävistämme.

Facebookin valta mahdollistaa sille yksittäisten ihmisten tai yritysten sulkemisen pois palvelusta mistä tahansa syystä. Kun viestintämme yhä enemmän pohjaa Facebookiin protokolliin, niin yrityksen kuin yksityiselämämme puolella, mitä tapahtuu jos se joskus katkeaa?

Lumia ei pelasta Nokiaa

Nokia julkisti sitten lopulta Windows-puhelimensa ja tarkkaanottaen kaksi mallia: nuorisomalliksi luonnehdittavan Lumia 710:n ja muiden huippumalleja vastaan kilpailevan Lumia 800-mallin.

Hyvänä puolena Lumiat ovat komeita. Muotoilu molemmissa malleissa oli todella komeaa, mutta käytännöllisellä tavalla. Laitteiden kamerat olivat varsin päteviä. Nokian kartat on saatavilla Nokian Windows-puhelimiin. Siihen valitettavasti hehkutus loppuukin.

Ongelma on pähkinänkuoressa se, ettei yksikään puhelimista tarjoa oikeastaan mitään uutta verrattuna muihin Windows Phone 7 laitteisiin. Esimerkiksi otetaan vuosi sitten julkaistu Samsung Omnia 7 ja verrataan sitä Lumia 800:n. Näyttötarkkuus molemmissa sama, mutta Samsungin näyttö on suurempi - Nokian näyttö tosin on naarmusuojattua. Nokia voittaa tallennustilassa. Nokia on siis spekseiltään parempi, mutta Lumia 800 ei vieläkään tee mitään mitä ei voisi tehdä myös Mango-päivityksellä varustetulla Omnia 7:llä. Edes käyttöliittymä ei näytä hienommalta.

Tätä kannattaa pureskella hetki, sillä tämä on oikeasti todella tärkeää: Nokian uudet mallit eivät tee mitään mitä ensimmäiset Windows Phone 7 puhelimet eivät tee. Eivät yhtään mitään. Windows Phone-laitteita ei voi mukauttaa ja sen mukaisesti Nokian laitteet eivät eroa muista Windows Phone-puhelimista muotoilua lukuunottamatta. Ne eivät ole siis huonoja puhelimia, ne vaan eivät ole millään tavalla poikkeuksellisia puhelimia, vain hyviä Windows-puhelimia.

Windows Phone 7 puhelimet eivät ole myyneet erityisen hyvin ja Nokia tarjoaa markkinoille siis käytännössä samoja puhelimia jotka muiden valmistajien tekeminä ovat flopanneet. Nokian Windows-puhelimet ovat kuitenkin kauniita ja suhteellisen edullisia ja nämä ovat molemmat toki kuluttajia houkuttelevia piirteitä. On mielenkiintoista nähdä riittävätkö ne ja onnistuuko Nokia yksinään tekemään Windows-puhelimista kuluttajia kiinnostavia. Mutta valitettavasti Nokia ei ole yksin markkinoilla.

Ongelmana on se, että markkinoilla on halvempia ja parempia puhelimia muilla käyttöjärjestelmillä. Kun vertaamme Nokian Windows-puhelimia esimerkiksi tämän hetken Android-malliston huippuihin, Nokia häviää äkkiä niin ominaisuuksissa ja hinnassa. Hintatietoinen saa ostettua edullisemman Android-laitteen alle kahteen sataan. Ja laatutietoinen saa huippumallin suuremmalla, tarkemmalla näytöllä, paremmalla akkukestolla ja suuremmalla tallennuskapasiteetilla.

Nokian Windows-puhelin strategian onnistuminen näyttää heikolta näiden ennusmerkkien kanssa. Kaikki riippuu täysin siitä onko Nokian muotoilu ja brändi riittäviä yksinään myymään Windows-puhelimia. Muiden valmistajien muotoilu tai brändi ei ole riittänyt.

Fundamentalismi ja tiedevastaisuus Amerikassa

Tänä päivänä maailmasta löytyy monia uskonnollisia diktatuureja ja jopa demokratian tapaisia valtioita joita hallitaan uskonnon voimin. Fundamentalismi on tavattu yhdistää voimakkaimmin lähi-itään, mutta ehkäpä tärkein maa jossa fundamentalismi on nousussa, on itseasiassa Yhdysvallat. Fanaatikkojen kasvot yhdistetään nykyisin liian usein vain muslimeihin ja Allahu Akbar-huuto monelle ensimmäisiä mieleen tulevia asioita kun fundamentalismista puhutaan. Yhdysvalloissa kohoava kristillinen fundamentalismi on valitettavasti vähintään yhtä vaarallista, ellei vaarallisempaa - heillä on valitettavasti maailman suurin valikoima koko maailmalle tuhoisia ydinaseita ja paljon ihmisiä jotka odottavan Jeesuksen toista tulemista sienipilven hopeareunana.

Yhdysvallat on perustuslakinsa puolesta sekulaari maallinen valtio ja lainsäädännössä on perustuslaissa säädös joka estää valtiota harjoittamasta tai suosimasta mitään uskontoa. Tämä tunnetaan paikallisittain nimellä Wall of Separation of Church and State. Viimeisen muutaman vuoden aikana moni kristillinen poliitikko on alkanut kiistämään tämän, väittäen ettei perustuslain pykälä tarkoita juuri tätä. Yhdysvaltojen perustuslaissa ei tietenkään nimellä mainita kirkon ja valtion erottamista, mutta esimerkiksi lähes legendaarinen Thomas Jefferson, yksi niistä jotka muotoilivat perustuslain, on selvästi kertonut miten tämä valtion ja kirkon erottaminen on lain tehtävä ja tarkoitus.

Periaatteessa lait kieltävät myös uskonnollisen syrjinnän esimerkiksi julkista virkaa haettaessa. Käytännössä tilanne on kuitenkin toinen ja lähes mihin tahansa korkeaan virkaan pääsee vain tunnustamalla hyväksyttyä kirkkoa, esimerkiksi Utahissa mormoni-kirkon jäsenillä on melkoinen etulyöntiasema. Toinen konkreettinen esimerkki tulee presidentinvaaleista ja viime kertainen Obama vs. McCain taisto olikin huvittavaa seurattavaa kun molemmat ehdokkaat kilpaa todistelivat uskonnollisuuttaan. Tämä ilmiö ei ole ollut samalla tavalla läsnä aiemmin, vaikka on huomattava ettei yksikään Yhdysvaltojen presidentti ole tunnustautunut koskaan muuksi kuin kristityksi tai vähintään deistiksi.

Tietty uskonnollinen agenda on voimakkaasti vaikuttanut kuitenkin lainsäädäntöön ja ympäri Yhdysvaltoja uusia uskonnollisia lakeja on säädetty jatkuvasti. Tähän buumiin on vaikuttanut Yhdysvaltain korkeimman oikeuden erikoinen tilanne, sillä yleensä korkein oikeus on kumonnut ilmiselvästi uskonnolliset lait perustuslain vastaisena. Nyt korkeimman oikeuden tuomareista riittävä osa on käytännössä uskonnollisia fanaatikkoja, ettei korkeinkaan oikeuskaan enää välttämättä noudata Yhdysvaltain perustuslakia näissä asioissa. Tästä johtuen räikesti perustuslain vastaisia syrjiviä lakeja ei uskalleta viedä korkeimman oikeuden käsiteltäväksi: korkeimman oikeuden päätökset ovat lopullisia ja jos he päättävät jonkin uskonnollisen lain olevan validi, sitä on äärimmäisen hankala haastaa.

Tämä tilanne on tuottanut suuren määrän outoja lakeja. Esimerkiksi moni osavaltio raamattuvyöhykkeellä on ottanut tavoitteekseen estää aborttien tekemisen. Abortteja ei kuitenkaan voida kieltää, joten aborttiklinikoiden olemassaolosta tehdään niin vaikeaa kuin mahdollista ns. TRAP-laeilla. Nämä lait antavat aborttiklinikoille mahdottomia vaatimuksia, alkaen talonmiehen komeron koosta jatkuen lupiin joiden hakeminen on tehty hankalaksi. Vaatimusten tavoite on yksinkertaisesti tehdä abortteja tarjoavan klinikan ylläpito mahdottomaksi.

Muita esimerkkejä ovat tiettyjen osavaltioiden yritykset säätää lakeja jotka hankaloittavat samaa sukupuolta olevien parien avioliittoja. Joissain osavaltioissa ei enää hyväksytä muissa osavaltioissa vihittyä paria, ettei vain samaa sukupuolta oleva pariskunta voisi käydä naimakaupoilla muualla ja palata sitten tiukkapipoisempaan osavaltioon. Hienoa lainsäädäntöä, eikö?

Tiedevastaisuus on myös hyvä esimerkki fundamentalismin vaikutuksista. Yhdysvallat on pahasti ajatumassa älylliselle kivikaudelle kun suuri osa sen väestöstä ei enää yhtäkkiä hyväksy modernin tieteen kehityksen peruspilareita. Tämä näkyy voimakkaimmin evoluutioteorian ja globaalin lämpenemisen kieltämisenä, mutta jatkuu syvemmälle rokotevastaisuuteen ja intoon synnyttää lapset "turvallisesti" kotona. Uskonnolliset yhteisöt ovat rokottaneet tieteen uskottavuutta pseudotieteellisillä tutkimuksilla ja omilla opistoillaan ja saaneet näin ihmiset epäilemään itselleen epäedullisia tutkimuksia. Tässä kirkot ovat tehneet oudon epäpyhän allianssin talouselämän organisaatioiden kanssa juuri globaalin lämpenemisen kohdalla ja vastustavat sitä yhdessä ilmastokaasuja pumppaavien tahojen kanssa.

Suuret äärikristilliset massat Yhdysvalloissa ovat ottaneet valtion kuristusotteeseen ja ovat nyt asemassa jossa ne voivat käytännössä sanella maan politiikkaa tai ainakin estää muita ajamasta omia asioitaan eteenpäin siellä missä suora sanelu ei onnistu. Ja tästä huolimatta he sanovat olevansa syrjitty ja alistettu kansaosa. Tästä todisteina esitetään sitä, kuinka se-ja-se Jumalan kunnioittaminen on muutettu laittomaksi ja kielletyksi ja kuinka kristilliset symbolit on säännönmukaisesti kielletty monissa paikoissa.

Se mikä on kiellettyä Yhdysvalloissa on valtion rahoittama tai tukema uskonto. Tämä tekee kielletyksi valtion rahaa saavalle koululle sen, että rehtori tai opettaja vetäisi yhteisiä rukouksia. Tämä tekee kielletyksi sen, ettei valtion rakennuksissa valtion rahalla osteta suuria koristeellisia krusifiksejä. Tämä tekee kielletyksi luomisopin opettamisen valtion rahoilla. Lyhyesti: valtion rahaa ei saa käyttää uskontonsa edistämiseen. Rukoileminen kouluissa on yhä sallittua ja jokainen valtion virkamies saa tulla töihin ristinsä kanssa. Yhtäkkiä joillekin on kohonnut käsitys, että syrjintää on se ettei valtion varoja käytetä heidän uskontonsa tukemiseen.   Tämä on puhdasta valehtelua ja melkoista itsepetosta. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei se olisi tehokasta: uskonnolliset yhteisöt huutavat sortoa ja mobilisoivat näin kannattajansa entistä suurempaan raivoon ja aktiivisuuteen, korostaen uskontoa entisestään eri elämän alueilla.

Liian kiistanalaista?
Kristillisten fundamentalistien vaikutusvaltansa on niin suuri, ettei Kanadassa suurmenestykseen kohonnutta lapsille suunnattua evoluutiokirjaa edes uskallettu tuoda Yhdysvaltojen markkinoille.

Tämä uskonnon merkityksen korostaminen tulee mielenkiintoiseen aikaan: toisaalla kristittyjen äänestä on tullut vihaisempi ja kovempi, mutta samalla heitä on itseasiassa vähemmän kuin aiemmin. Tilastot paljastavat nimittäin että nopeiten kasvava vähemmistöryhmä Yhdysvalloissa on ne jotka sanovat olevansa uskonnottomia. Kirkot ovat tunteneet tämän ja monilla alueilla kirkot ovat yhtä tyhjiä kuin Suomessa sunnuntaisin. Tämä on iskenyt monia kirkkoja sinne missä sattuu, eli lompakoihin ja kirkkoja suljetaan ympäri Amerikkaa. Voimakkaat megakirkot ja vapaaseurakunnat ovat jossain määrin kyenneet puolustamaan asemaansa. Ehkäpä voimakas fundamentaalisuus jäljelle jääneissä on jonkinasteista itsepuolustusta jossa kirkot epätoivoisesti huutavat äänekkäämmin tietoisina hitaasta mutta varmasta jäsenmäärän laskusta. Tämänkaltainen lasku johtaa vääjäämättä vain yhteen lopputulokseen ja kirkot tietävät sen.

Joten nyt nopeasti Jeesus lakikirjaan kun vielä voidaan.

Naisasia vs. miesasia

Olen huomannut oudon vastakkainasettelun, joka tulee esiin useissa tasa-arvokeskusteluissa: miesasia ja naisasia mielletään molemmat tasa-arvon vastaisiksi vastakkaisen osapuolen näkökulmassa.

Lukiessani feministien kirjoituksia nyt kohoavasta miesasialiikkeestä, huomaan jatkuvasti käsityksen että kyseisessä liikkeessä olisi kyse vain feministiliikkeen murtamisesta ja naisten palauttamisesta takaisin nyrkin ja hellan väliin. Vastaava näkemys on olemassa maskulistiliikkeessä, joka kokee feministien tavoitteeksi naishegemonian ja miehiä syrjivän lainsäädännön synnyttämisen.

Molemmilla puolilla on tästä hyviäkin esimerkkejä. Totta, on feministejä jotka tahtoisivat alistaa koko miessukupuolen. On maskulisteja jotka ajaisivat naiset takaisin keittiöön. On tummaihoisia jotka tahtovat tappaa kaikki valkonaamat. On eurooppalaisia jotka tyhjentäisivät Afrikan ihmisistä pommeilla. Ihmisiä on seitsemän miljardia ja löydän mistä tahansa asiasta yksittäisiä esimerkkejä jos jatkan tätä järkeilyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nämä liikkeet olisivat kokonaisuudessaan nais- tai miesvastaisia.

Mieasialiike, maskulismi tavoittelee miesten systemaattisten ongelmien korjaamista. Tämä näkyy jostain syystä monelle feministille tavoitteena vähätellä naisten ongelmia. Mutta vastaava ilmiö näkyy kun käännämme tilanteen toisinpäin: maskulisti kokee feministin vähättelevän miehiä koskettavia ongelmia. Yksi mainitsee miesten heikon koulutustason, toinen naisen euron, kolmas syrjäytyneet miehet, neljäs miehet valtahierarkian huipulla, viides mainitsee naisten suuremman osuuden korkeakoulujen oppilasta, kuudes liian harvat naisprofessorit. Ja lista jatkuu. Kaikki näkevät muut vastapuolina eli olevan omia tavoitteitaan vastaan.
Kaikkien tasa-arvoon pyrkivien tavoitteet pitäisi kuitenkin yhdistää yhteen tasa-arvoa tavoittelevaan liikkeeseen. Ajatus on kuitekin tasa-arvoa kaikille, sukupuolesta riippumatta, oli se mies, nainen tai jotain muuta. Terminologisesti kumpilkaan käyttämäni leima, feminismi tai maskulismi, eivät käy yhdistäväksi nimikkeeksi. Molemmat termit on ladattu painolastilla joka ei käy tasa-arvolle. Nämä termit ovat liikkeille jopa vahingollisia, sillä ne vetävät puoleensa ihmisiä jotka eivät ole kiinnostuneita tasa-arvosta, vaan nimenomaan nais- tai miesasiasta nimenomaisesti. Nämä ihmiset tuovat tasa-arvotyöhön juuri ne ilmiöt jotka tekevät siitä epätasa-arvoista.

Jokaisen pitäisi siis pyrkiä tilanteeseen jossa ymmärrämme ettei muiden tasa-arvoisuus ole pois meiltä (paitsi hyvin harvoissa tilanteissa, mutta yleensä silloin meillä on jotain minkä olemme muilta varastaneet). Kun annamme jokaiselle yhtäläiset oikeudet, luomme mahdollisuuksia kaikille ja estämme ryhmien polarisoitumisen tiiviiksi ja suljetuiksi toisiaan vastaan taisteleviksi ryhmiksi. Ja tasa-arvolla on tarpeeksi esteitä ettei sitä kaipaavien ryhmien pidä alkaa taistella keskenään.

Seksuaalinen vapaus

Tämä artikkeli puhuu seksuaalisesta vapautumista, viittaa lyhyesti tankotanssiin ja lopuksi kiistää väitteen että miehet tekisivät naisista seksiobjekteja sekä osoittaa kyseisen väitteen pahanlaatuiseksi miesten vähättelyksi. Turvavyöt kiinni, lento lähtee.

Naisten vapautusliikkeen tärkeinpiin agendoihin kuului naisten seksuaalisuuden vapauttaminen. Tähän seksuaaliseen vapauteen täytyy luonnollisesti kuulua vapaus ilmaista seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla, niin kauan kuin muiden oikeuksia ei samalla poljeta. Seksuaalisuuden kanssa vastaamme jokainen omasta seksuaalisesta käyttäytymisestämme, eli kukaan meistä ei voi ulkoistaa seksuaalista käyttäytymistään muille ja vaatia heiltä tiettyä käytöstä omien arvojensa mukaan. Tämä koskee yhtälailla kaikkia ryhmiä. Muslimia joka vaatii naista peittämään itsensä tai kristittyä joka vaatii naisia pukeutumaan säädyllisemmin tai feministiä joka tahtoo kieltää pornon tekemisen: he kaikki tahtovat sanella seksuaalisen käyttäytymisen sääntöjä muille.

En toki väitä, että kaikki feministit vastustaisivat erotiikkaa tai prostituutiota ja olen kuullut monen feministin puolustavan niitä. Tämä artikkeli ei ole varsinaisesti feminismin kritiikkiä, vaan seksuaalisen itsemääräämisen puolustusta. On kuitenkin paljon feminismillä ja tasa-arvolla ratsastavia, jotka väittävät erilaisen eroottisen ilmaisun olevan feminismiä vastaan ja nämä feministit ihmetyttävät minua.

Koen erityisen oudoksi kuulla antiseksuaalista puhetta feministiliikkeen edustajilta, koska kuten mainitsinkin, naisten seksuaalinen itsemääräämisoikeus on tärkeimpiä feministiliikkeen voittoja. Vuosisadan taistelun jälkeen naisilla on lopulta oikeus sanoa ei, päättää ehkäisystään tai harrastaa seksiä itse valitsemansa partnerin kanssa ja vieläpä odottaa partnerin huomioivan naisen tarpeet. Eikö silloin monen feministin vastustus muiden seksuaalisen käyttäytymisen tietyille muodoille (kuten  fetissipukeutumiselle, pornografialle, strippaukselle, kabareelle tai muille vastaaville naista "halventaville" seksuaalisille teoille) ole samanlaista sanelua kuin mistä liike taisteli naiset irti vuosisadan aikana? Mikä paranisi jos seksuaalisen käyttäytymisen normit sanellaan liikkeen puolelta, eikö se ole lähes yhtä suuri seksuaalisen itsemääräämisen menetys kun mikä voitettiin irroittamalla naisten seksuaalinen itsemäärääminen heidän aviomiestensä vallasta?

Se kuinka haitallista jonkun seksiobjektiksi itsensä tekeminen on, on kyseenalaista. Tässä törmäämme siihen mitä moni pitää itsemääräysoikeuden nurjana puolena: Jos joku tahtoo tietoisesti rakentaa itsestään seksiobjektin, se on hänen oikeutensa samalla tavalla kun hänellä on oikeus olla olematta seksiobjekti. Jotkut tahtovat käyttää vapauttaan tavoilla joista kaikki eivät pidä. Jos kiellän yhdenlaisen seksuaalisen ilmaisun muodon, miten oikein eroan puritaanista joka vaatii naista peittämään nilkkansa? Ainoa ero on oikeastaan määrissä. Tekoni olisi täysin yhtä tuomittava ja täysin samanlainen yritys projisoida omia seksuaalisia arvojani toisen henkilön arvoiksi.

Kannatan yksilön vapauksia ja näistä tärkeimpien joukossa on rajoittamaton oikeus määrittää omaa seksuaalisuuttaan ja toteuttaa sitä (niin pitkälle ettei se loukkaa kenenkään toisen seksuaalisuutta). Tämän ajattelumallin perusteella huomasin olevani eri mieltä muuten hyvin osuvia tekstejä kirjoittavan Tuulta ja Tyventä-blogin kanssa. Artikkelissaan Tankotanssi - kerran pornoa, aina pornoa blogin kirjoittaja Riikissa käy läpi tankotanssia ja rinnastaa sen stripteaseen ja naisten alistamiseen ja esineellistämiseen.

Käytetään tankontanssin seksuaalisuutta hetki esimerkkinä. Toki tankotanssi sisältää monia seksuaalisina havaittavia liikkeitä, onhan tanssin keskipisteenä tanko jonka sanotaan symboloivan fallosta, jota vasten tanssija itseään tyydyttää. Mutta miten se eroaa lopulta muiden urheilulajien seksuaalisesta luonteesta? Monet lajit sisältävät hyvin selvästi seksuaalisia elementtejä, kuten haarojen levittelyä (voimistelu, baletti, luistelu, jumppa) tai aistillisia asentoja (baletti, kuviokellunta).  Entä tennis?

Ei lainkaan seksuaalista?
Tankotanssia käytetään toki myös seksuaalisemmissa ammateissa, kuten stripteasen kanssa, mutta eroottinen tankotanssi on hyvin erilaista kauraa urheilullisen tankotanssin kanssa ja jos molempia edustavat esitykset näkee, ei jäljelle jää mitään yhteistä kuin tanko jonka kanssa tanssitaan. Samalla tavalla voisimme yhdistää keilaamisen juoksun: molemmissa käytetään yleensä lenkkareita, joten niiden täytyy olla samoja asioita.

Toki tietysti missä tahansa voi nähdä seksuaalisuutta. Freudilainen psykoseksuaalinen näkemys jopa menee niin pitkälle, että seksuaalistaa kaiken, alkaen pikkuvauvojen taipumuksesta laittaa asioita suuhunsa. Kuitenkin, argumentoisin että minkä tahansa toiminnon seksuaalisuus on pitkälti kokijasta kiinni, myös suorittajalle itselleen tilanteen seksuaalisuus tulee (tai ei tule) sisältäpäin. Tankotanssin seksuaalisuuden voidaan katsoa tulevan katsojan käsityksistä. Se on tasan niin seksuaalista kuin katsoja päättää sen hänelle olevan, sillä ei seksuaalisuus tai seksikkyys ole mikään universaali arvo. Ne ovat henkilökohtaisia kokemuksia, joiden mittaaminen yksinkertaisiksi "on" tai "ei" arvoiksi on hyvin hankalaa ja todennäköisesti yksinkertaistavaa. Missä tahansa toiminnassa voi nähdä seksuaalisuutta ja seksiä jos tapahtumaan liittyy se sukupuoli mistä on kiinnostunut. Tämä koskee niin voimistelua, naisten tennistä kuin tankotanssiakin, kuten myös ruoanlaittoa tai astioiden pesua.

Tästä päädymme lopulta tärkeimpään huomioon: aiemmin lyhyesti mainitsemaani henkilökohtaisen vastuun periaatteeseen. On olemassa vanha ja hyvin miehiä alentava käsitys siitä, että naisen täytyy käyttäytyä tietyllä tavalla tai mies joutuu himojensa valtaan ja ei kykene hillitsemään itseään. Tämä on tapa jolla monissa vanhoillisissa piireissä miesten himokkuus saatiin ulkoistettua naisille: "en minä himonnut, se nainen aikaansai sen minussa käytöksellään!" Tämä on esimerkki miesten itsensä rakentamasta miehiä sortavasta ja vähättelevästä ajattelumallista, mutta moderneina aikoina se on saanut uuden naisellisemman ystävän. Uusi feministien suosima väittämä on, että mies vaan alkaa nähdä naiset objekteina kunhan hän näkee tarpeeksi pornoa/käy tarpeeksi monta kertaa strippariluolissa tai tekee jotain muuta mitä ei pidetä hyväksyttävänä.

Väite että miehet tekevät naisista seksiobjekteja tietynlaisen seksuaalisen käyttäytymisen takia on sukua aiemmille uskonnolliskonservatiivisille puheille, joissa naisia vaadittiin peittämään itsensä. Nämä molemmat linjat ovat pitkälti virheellisiä. Niin moderni "porno tekee naisista seksiobjekteja" kuin vanhempi "miehet menevät sekaisin paljaasta naisen ihosta" linjakin lähtee liikkeelle samasta miesten aliarvioinnista pelkkinä himojensa orjina, joille ei tilanteessa ole tietoisen toimijan valtaa. Mies on tässä ajatusmaailmassa pelkkä himojensa vallassa oleva eläin. Hän ei tiedosta tai kykene päätöksiin, hän on puhtaasti himon ohjaama. Mies ei osaa ajatella itse tai arvioida naista minään muuna kuin oman himonsa kohteena, tämä loukkaava väite on tämän ajattelutavan ydin.

Tämä ajattelutapa on hyvin tyypillinen erilaisilla ahdasmielisillä ryhmillä. White Power-rasistit eivät miellä mustia kyvykkäiksi käyttäytymään, vaan selittävät vakavina kuinka "neekeri ei hallitse himojaan". Siinä yhden ihmisryhmän kyky toimia aktiivisena toimijana joka tekee omat päätökset häviää ja henkilön katsotaan olevan kyvytön vastustamaan omaa "luonnettaan".

Vanha linja miesten himoista ja naisen syyllisyydestä niihin oli kehittynyt siitä kun pahoina pidetyille lihan himoille oltiin haluttu keksiä ulkoinen syyllinen; ei haluttu uskoa että "hyveellisetkin" miehet himoaisivat välillä seksiä. Uusi seksiobjektilinja taas kohoaa eri ajattelijoilta ja eri filosofiasta, mutta sekin lähtee samasta lähtökohdasta ja  laulaa samaa säveltä: mies ei kykene hillitsemään itseään. Modernimpi teoria tosin siirtää rikoksen ajatusrikokseksi, eli mies ei välttämättä siis tee himoissaan mitään, mutta alkaa ajatella naisia vain himonsa tyydyttämisen välineinä.

Joten mitä joku lopulta tarkoittaa sanoessaan tietyn henkilö halventavan itseään harrastamalla riisuuntumista musiikin tahtiin tai muuta vastaavaa? Keskitytään siihen kenen silmissä joku väitetysti halpenee ja tässä päädymme jälleen samaan miehiä alentavaan linjaan: nainen joka harrastaa tankotanssia tekee hallaa tasa-arvolle, koska hänen näkemisensä on miehelle niin tiukka paikka, ettei hän voi ajatella naisia enää tasavertaisina ihmisinä, vaan seksuaalistaa jatkossa kaikki naiset pelkiksi pantaviksi asioiksi.

Toistettakoon tämä väite ja sen keskeinen viesti vielä kerran: väite itseasiassa sanoo nimenomaisesti naisten selkeän seksuaalisen käyttäytymisen tekevän miehistä kuolaavia idiootteja, jotka eivät kykene järkevään ajatteluun jos mitään ei-hyväksyttävää seksuaalista tapahtuu heille koskaan. Varsinkin jos kyseinen seksuaalinen kokemus ei vastaa tietyn ryhmän käsityksiä siitä millainen on sopiva seksuaalinen kokemus. Kyseessä ei ole mikään universaali kunnia, jota joku loukkaisi, vaan yksinkertainen väite miehistä ja heidän rajallisuudestaan.

Ja se on todella loukkaava väite.

Seksuaalinen vapautuminen tarkoittaa sitä että jokainen on vapaa olemaan seksuaalinen ja vastuullinen olento. Kun joku toinen ilmentää seksuaalisuuttaan, minun tehtäväni on suhtautua siihen kypsästi ja vastuullisesti. Kukaan muu ei ole vastuussa kiihottumisestani kuin minä. Olen täysin kykeneväinen näkemään naisen riisumassa vaatteensa rytmikkäästi ilman, että menettäisin kunnioitustani naisia kohtaan tai alkaisin kokea heitä jotenkin esineinä.

Ja jos väität toista, minun täytyy kysyä jotain: Pidätkö minua - miestä - todella niin heikkona, etten kykene käsittämään jokaista tapaamaani naista yksilönä? Pidätkö koko edustamaani sukupuolta todella näin alhaisessa arvossa? Jos vastaat kyllä, tiedän kumpi meistä on oikeasti se joka väheksyy vastakkaista sukupuolta.

YT-Traumat

Monissa yrityksissä on koettu YT-neuvotteluja ja parhaissa useita kertoja. Nokian jatkuvat YT:t ovat hiljalleen vitsien aiheita ja koko termi on muuttunut synonyymiksi irtisanomisille. YT:n ei kuitenkaan pitäisi olla vain irtisanomisia, vaan Yhteistoimintamenettelyn tarkoitus on neuvotella työntekijöiden ja työnantajan välillä tietyistä asioista. Yleensä tämä "neuvottelu" on kuitenkin vain sanelua siitä mitä tapahtuu: väkeä vähennetään.

YT:n aloittaminen on kuitenkin siis lähes aina merkki tulevista irtisanomisista ja tämä on monelle hyvin stressaava, suorastaan traumaattinen tilanne. YT:n lähestyessä ihmiset läpikäyvät tunteita omasta kelvottomuudestaan, tulevaisuuden epävarmuudesta ja monet yrittävät näyttää mahdollisimman hyödyllisiltä työskentelemällä enemmän ja kovemmalla tahdilla. Lisäksi vaikka tulevaisuus on epävarma, yksi asia siitä näyttää varmalta: se tulee olemaan huonompi kuin nykyisyys, sillä joko saat potkut tai joudut tekemään useamman ihmisen työn irtisanottujenkin puolesta.

Lopuksi selviää mitä tapahtuu, ihmisiä irtisanotaan, muiden toimintoja järjestellään. Stressi lopulta hälvenee joillekin, mutta joillakin se pahenee entisestään: irtisanotut taistelevat uuden tilanteensa kanssa, loput stressaavat uutta tilannettaan ja kammoavat uutta kasvanutta työkuormansa. Tilanne on tunteellinen, stressaava ja dramaattinen. Olen kokenut YT-neuvottelut ja lukenut useita kuvauksia YT-tilanteista ja yksikään ei ole kuvannut niitä erityisen mukavina, ei edes tilannetta YT-neuvottelujen jälkeen. Yksi hyvä esimerkki löytyy Laiskiaispulla-blogista.

Toisinsanoen, YT-tilanteessa stressitaso nousee maksimiin ja samalla ihminen vie itsensä maksimaalisen toimintakykynsä rajoille. Tämä tila on erittäin tehokas aikaansaamaan monia negatiivisia ilmiöitä.

Ensinnäkin ihmisen terveys heikkenee. Stressi kasvattaa hetkellisesti vastustuskykyä, mutta tämä tila on myös ihmisen terveydelle rankka: stressitilassa ihminen toimii ylikierroksilla ja pystyy hetkellisesti toimimaan tavallista tehokkaammin. Stressin tarkoitus on biologisesti tehostaa ihmisen kapasiteettia vaarallisessa tai tärkeässä tilanteessa, kuten paetessa saalistajaa tai jahdattaessa saaliseläintä. Stressitila on myös edullinen hankalissa olosuhteissa, kuten aikoina kun saalista on vähän saatavilla.

Stressitila siis tehostaa ihmistä. Jatkuessaan pidempään tämä ylikierroksilla oleminen on kuitenkin vahingollista. Elimistö kärsii siitä ja pidemmän päälle vastustuskyky laskee.

YT-neuvottelukierre on myös ihmisen minäkuvalle haitallista. Yritys ei kykene tuottamaan tulosta ja se on ilmeisesti juuri Minun vikani. Tai jos henkilö irtisanotaan, tilanne on vielä huonompi: minä tein jotain tarpeetonta, minua ei tarvittu, minä olin turha! Tämä ajatusketju on virheellinen, mutta sopivassa itseluottamuspulassa olevalle ihmiselle hyvin odotettavissa oleva. Irtisanomiset henkilöidään omaksi syykseen, mitä ne tosiasiassa hyvin harvoin ovat - varsinkin YT-tilanteesta puhuttaessa.

YT-neuvotteluista voi syntyä jopa todellisia traumoja. Joillakin kestää viikkoja päästä yli erotuksesta ja pahimmissa tapauksissa riittävän jatkuva monien YT-neuvotteluiden putki voi jopa aiheuttaa traumaperäisen stressihäiriön oireita. Traumaperäinen stressihäiriö on tyypillisin sotaveteraaneilla joten tämä rinnastus yksinään kertoo jo jotain laajojen irtisanomisten stressaavuudesta monelle.

YT-prosessi ei ole siis kiva. Ei sen yleensä ole tarkoituskaan olla, mutta ehkäpä yritysten pitäisi pyrkiä tällaiseen tilanteeseen joutuessaan minimoimaan tilanteen aiheuttamat ongelmat. Osittain yritysten kädet on sidottu YT-lainsäädännön kautta, joka ei anna yrityksille paljoa liikkumavaraa, mutta ehkä lainsäädäntöä asiassa pitäisi muuttaa, ei sallivammaksi, vaan vähemmän traumaattiseksi kokemukseksi. Ja ehkä myös yritysten pitäisi alkaa kohdella YT-neuvotteluita jonain muuna kuin erotusprosessina. Neuvotteluiden tarkoitus on kuitenkin palauttaa yrityksen kannattavuus kohdalleen ja se onnistuu muillakin keinoin kuin irtisanomisilla. Irtisanomiset tosin ovat aina kiva juttu pörssikursseille.

Salasanat ja näennäinen turvallisuus

Tiedätkö sinä lukijani millainen on hyvä salasana? Väitän että suurin osa ei tiedä ja puhutaampa salasanoista hieman. Nykytrendi on vaatia ihmisiä muistamaan hankalia salasanoja, eikä vain pitkiä, vaan salasanaan pitää lisätä numeroita, suuria ja pieniä kirjaimia ja erikoismerkkejä. On totta, että "s4l@S4Na" on parempi salasana kuin pelkkä "salasana" mutta se on myös hämmästyttävän hankala muistaa.

Miksi sitten erikoismerkkejä vaaditaan? Lisäävätkö ne jotain erityisen hienoa salasanaan? Ne lisäävät salasanaan enemmän mahdollisuuksia variaatioihin. Kun käytettävien merkkien määrä on suuri, variaatioita on enemmän. Esimerkiksi Lotossa voittamisesta tulisi yllättävän hankalaa, jos numeroiden lisäksi Lotossa arvottaisiin kirjaimia ja erikoismerkkejä, mahdollisten variaatioiden määrä kasvaisi.

Erikoismerkkihirviöitä on kuitenkin hankala muistaa ja niiden kanssa päädytään aina tilanteeseen jossa salasana on kirjoitettava ylös, yleensä jonnekin missä se on tarpeen - esimerkiksi lapulle pöytälaatikkoon. Kun salasana täytyy vaihtaa tietyin väliajoin, tämä on pakollista: lähes kukaan ei kykene opettelemaan kuukauden välein uutta salasanahirviötä. Nämä monissa yrityksissä vaaditut salasanapolitiikat ovat täysin naurettavia ja voisi sanoa että sanasalahirviöt eivät enää ole hallinnassa.

Mutta olemassa on olemassa keino jolla salasanan turvallisuus voidaan pitää korkeana ja salasana pysyy helppona muistaa ja jonka kautta : salasanalauseet. Eli yksittäisen sanan sijaan, salasana on lause jossa ei ole mitään järkeä. Esimerkiksi sanasana voisi olla "rautanyrkki mummo katukivetyksellä". Sanoja on paljon enemmän kuin erikoismerkkejä joten variaation määrä kasvaan taivaisiin. Lisäksi salasanalause on helppo muistaa. Henkisen mielikuvan muodostaminen noista kolmesta sanasta on niin vahva ettei salasanaa heti unohda.


Mutta toistaiseksi salasanalauseet eivät käy ratkaisuksi, koska salasanoilta vaaditaan monissa ympäristöissä turhia erikoismerkkejä ja numeroita. Pelkkä pituusvaatimus riittäisi oikean turvallisuuden aikaansaamiseksi. It-politiikat eivät tässä asiassa ole ehkä todellisuuteen perustuvia, vaan näennäistä turvallisuutta haetaan tekemällä ympäristöistä hankalampia käyttää. Kuulostaa hieman ilmailun tilanteesta, jossa terrorismia yritetään estää tiukoilla turvatoimilla lentokentillä: terrorismiin se ei vaikuta, mutta näyttääpä että jotain tehdään.

Näennäinen turvallisuus on tilanne jossa asioita muutetaan näyttämään turvallisemmilta ilman että todellinen turvallisuus lisääntyy. Salasanapolitiikan tekeminen on yksi tällainen prosessi: turvallisuus paranee marginaalisesti, käyttömukavuus laskeen merkittävästi. Tämän huomaa nimenomaan työympäristöissä, ei vapaa-ajan ohjelmistoissa ja palveluissa. Monimutkaisemman salasanan vaatiminen lisäämällä salasanan vaatimukseen asioita jotka tekevät siitä monimutkaisemman ihmiskäyttäjälle. Nämä ovat helppoja politiikkoja perustella varsinkin työympäristössä, jossa työntekijät joutuvat hyväksymään yrityksen sanelemat käytännöt. Työkäyttäjällä ei ole vaihtoehtoa. Kotikäyttäjä sen sijaan hylkää palvelun joka on liian hankala käyttää ja turvallisuusvaatimukset ovat miedompia.

Mahdottomat salasanakäytännöt lopulta johtavat tilanteeseen jossa salasanat ovat variaatioita samasta salasanasta tai kirjoitettu ylös. Molemmissa tapauksissa salasanapolitiikka johtaa turvallisuuden heikkenemiseen. Etuovella on suuri lukko, mutta takaovi on auki.

Minä ja Nokian älypuhelimet - Rakkaustarina

Olen tällä hetkellä Android-käyttäjä ja olen kirjoittanut useita Android-aiheisia tekstejä - jotka ovatkin blogini luetuimpien tekstien joukossa. En kuitenkaan ollut sitä aina, vaan olin suhteellisen uskollinen Nokia-käyttäjä. Tämä uskollisuus ei kohonnut vain emotionaalisista tai isänmaallisista syistä, vaan aina kun otin käyttöön toisten valmistajien puhelimia, kokemukseni olivat huonoja. Nokian laitteet sensijaan olivat aina upeita: jokainen ostamani puhelin oli merkittävä parannus aiempiin käyttämiini ja olin erittäin tyytyväinen. Tämä on rakkaustarina ja se loppuu surullisesti. Mutta vanha suola janottaa.



En ollut ensimmäinen lähipiirissäni joka aikanaan hankki matkapuhelimen. Olin itseasiassa viimeisiä, sillä en oikein lämmennyt ajatukselle että olisin jatkuvasti puhelimen saavutettavissa. Realiteetit saivat minut lopulta kuitenkin kiinni ja muutin mieleni. Ensimmäinen matkapuhelimeni oli Nokian vanha 5110, väriltään iloisen oranssi. Sain sen äidiltäni lahjana sanottuani että tahdon puhelimen jossa ei ole matopeliä (pidin matopeliä ja puhelinpelejä vitsinä Oikeisiin Peleihin verrattuna). Laite oli mukava käyttää verrattuna monien ystävieni vanhempiin puhelimiin ja matkapuhelin jätti yleisesti hyvän maun suuhun.

Kun 5110:sta aika jätti, päivitin hetkeksi Motorolan laitteeseen ja sain oikuttelevan roskan. Puhelin ei toiminut kunnolla, sammuili itsestään, tiputti puheluita ja oli hankala ja epälooginen käyttää. Riideltyäni aikani myyjäliikkeen kanssa, sain puhelimen vaihdettua toiseen malliin melkein täyteen hintaan Malli jonka valitsin oli tietysti Nokian laite joista kokemukseni olivat paljon parempia. Palasin siis takaisin Nokiaan ja ostin legendaarisen nuorisopuhelimen 3310:n. 3310 oli käyttömukavuudeltaan jotain todella miellyttävä ja sen näppäimet ovat tähän päivään asti yhdet mukavimmista käyttämistäni. Päivitin 3310:n myöhemmin 7110:ksi ja vielä Nokian 7210:ksi ennen kuin jotain tapahtui mikä muutti käyttämieni puhelimien vaatimustasoa.

Satuin voittamaan eräässä kilpailussa Nokian 6610:n ja sain kontaktin ensimmäiseen älypuhelimeeni. Ja rakastin sitä. Yhtäkkiä hallitsin puhelinta täysin. Saatoin asentaa puhelimeen lisäohjelmia ja jopa selata puhelimen tiedostorakenteita. Lisäksi puhelin osasi yhdistää tietokoneeseeni Bluetoothin yli ja langaton tiedonsiirto ilmaiseksi tuntui jotenkin lähes tieteiskirjallisuudelta.


6610 myi minulle älypuhelimet konseptina ja oli todella pitkään yksi mukavimpia puhelimia joita olin koskaan käyttänyt. 6610:n jälkeen ostin edellisestä vähemmän viisastuneena Motorolan Razr v3i:n ja vaikka laite olikin hieno ja kiva, se oli jotain todella rajoittunutta älypuhelimeen verrattuna (puhumattakaan teknisistä ongelmista) ja päädyin pitkään käyttämään 6610-laitettani.

Lopulta ostin N95:n ja se teki todella vaikutuksen. Laite osasi selata Internetiä paremmin kuin mikään aiempi puhelimeni ja oli muutenkin erittäin hieno älylaite. Rakkaustarinani N95:n kanssa kesti pitkään. En erityisesti jaksanut uskoa iPhonen tai muiden laitteiden pääsevän lähellekään Nokian älypuhelimien tehokkuutta ja ominaisuuksia ja N95 oli minulle pitkään todiste siitä.


Mutta sitten lopulta Nokia jäi muita jälkeen. Tutustuessani hieman päivitetympään iPhoneen ja myöhemmin Android-laitteisiin, tuhahtelin ja totesin Nokian pieksevän ne mennen tullen tulevilla laitteillaan. Odotin tätä pitkään, mutta malli mallilta Nokia ei tarjonnut sitä mitä tarvitsin. Ja kun kokeilin Nokian uusia malleja, ne eivät olleet vallankumouksellisia, eivät esitelleet uusia asioita... ne olivat jäljessä.

En voinut jatkaa vanhentuneilta tuntuvien laitteiden käyttöä  tunteellisista syistä jos tarjolla oli jotain toimivampaa. Ja Android-puhelimeni oli jälleen minulle sitä mitä Nokian laitteet olivat minulle olleet tähän asti: massiivinen hyppy eteenpäin verrattuna siihen mitä aiemmat laitteet olivat tarjonneet.

Nokia oli minun valintani melkein lähes puolitoista vuosikymmentä. Ensin Nokia näytti minulle miten mukava kapistus matkapuhelin saattoi olla ja miten näppärä sitä oli käyttää. Sitten Nokia antoi minulle älypuhelimen jota hallitsin lähes täydellisesti ja saatoin käyttää kuin tietokonetta. Sitten muut menivät ohi ja hieman raskain sydämmin siirryin muualle.

Tahtoisin kovasti sanoa jotain muutakin positiivista Nokian laitteista, mutta pohtiessani mitä voisin sanoa, huomaan että joudun puhumaan menneessä aikamuodossa. Ja tahtoisin puhua nykyisessä. Ehkä Windows-mallit osoittautuvat niin hyviksi, toivon sitä todella. Toivon että uusilla Nokian Meego- ja Windows- puhelimilla voisin ehkä tehdä jotain mitä tahtoisin tehdä, mutta en nykyisillä laitteilla voi: Palata takaisin Nokian puhelimen käyttäjäksi. Vanha suola janottaa. Tehkää paluu mahdolliseksi. Tarjotkaa minulle jotain mikä jälleen on parempi kuin kilpailijoilla. Ei siis jotain mikä on yhtä hyvä kuin kilpailijoiden mallit, vaan ratkaisevasti parempi. Niin kuin ennen oli ja siitä tiedän, että Nokia pystyisi tähän. Ja sitten voin jälleen kirjoittaa Nokiasta.

20 Kysymystä homoseksuaalisuudesta

Helsingin Sanomissa oli äsken 10 kysymystä homoseksuaalisuudesta. Tässä artikkelissa käytiin asiallisesti läpi yksityiskohtia homoseksuaalisuudesta alkaen syistä aina homoseksuaalisuuden luonteeseen. Valitettavasti löysin jotain joka päätti pistää paremmaksi tai oikeastaan pahemmaksi.

Android Market-kauppapaikalle ilmestyi äsken outo sovellus: Is my son gay. Sovelluksen tarkoitus oli selvittää onko lapsi homoseksuaali käyttäen keinona kahtakymmentä kysymystä lapsen historiasta ja käytöksestä. Kyseinen ohjelma on nyttemmin poistettu Android Marketista (mutta näyttäisi näkyvän vielä tätä kirjoitettaessa).

Tässä kysymykset kokonaisuudessaan:
  • Before he was born, did you wish for a girl?
  • Has he ever been in a fight?
  • Does he read the sports page in the newspaper?
  • Is his best friend a girl?
  • Does he like team sports?
  • Is he modest?
  • Is he a fan of divas (Madonna, Britney Spears)?
  • Does he spend a long time in the bathroom?
  • Does he piercings in his tongue, nose or ears?
  • Do you wonder about your son's sexual orientation?
  • Are you divorced?
  • Does he like musical comedies?
  • Has he ever introduced you to a girlfriend?
  • Is his father a very authoritarian person?
  • Within your family, is the father absent at all?
  • During his childhood, was he timid or discreet?
  • Does he have a complicated relationship with his father?
  • Does he take a long time to do his hair?
  • Does he like to dress well: is he very careful when choosing his outfits and selecting brands?
  • Does he like football?
Ärsyynnyitkö kysymyksistä? Todennäköisesti pitäisi. Nuo kysymykset kielivät tietyistä ajatusmalleista: että homoseksuaalisuus aiheutuu tietyistä tunnistettavista tapahtumista elinaikana tai/ja että homoseksuaalisuus aiheuttaa tiettyä käyttäytymistä. Homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä on paljon kirjallista materiaalia ja en käsittele sitä tässä. Se on pitkälti todistettua tiedettä ja jos joku oikeasti vielä jaksaa väittää homoseksuaalisuuden olevan valinta, saa hän tietonsa selvästi peräpäästään tai vielä huonommasta paikasta. Tietyillä yksilöillä seksuaalinen identiteetti saattaa elämän aikana muuttua, mutta pääasiallisesti kaikki todistusaineisto viittaa synnynnäisiin taipumuksiin. Puhutaan siis mieluumin toisesta kohtaa, stereotypioista.

Homoseksuaalisista miehistä on olemassa stereotyyppi feminiinisinä, hyvällä muotitajulla varustettuina, kimeä-äänisinä huomiosta elävinä haltioina. Tämä joitakin loukkaava, joidenkin syleilemä stereotyyppi saattaa pitää paikkansa tiettyjen kohdalla, mutta ei varmasti kaikkien. Joillekin on suuri yllätys, että on olemassa homoseksuaaleja miehiä, jotka seuraavat jääkiekkoa, äänestävät perussuomalaisia ja tuunaavat autoaan. Ainoa mikä yhdistää kaikkia homoseksuaaleja on vetovoima omaan sukupuoleen ja esimerkiksi Is my son gay-ohjelman kysymykset sivuuttavat tämän täysin. Kaikki homoseksuaalit eivät ole pinkkejä tai pukeudu nahkaan. Suomen Pride-kulkueissa suurin osa marssijoista ei eroa lainkaan tavallisista kaduntallaajista ulkomuotonsa puolesta.

Niin ja entä ne heteromiehet jotka vastaavat väärin näihin kysymyksiin? Eikö heteromiehen paras ystävä voi olla nainen, ja eikö mies voi pitää musikaaleista ja säilyttää tukkansa hyvin hoidettuna? Nuo tekevät miehestä todennäköisimmin homoseksuaalin tämän ajatusmaailman mukaan? Kysymyksiä nyt hetken sulatelleena, voimme esittää sen oleellisen kysymyksen: Miten nuo kysymykset liittyvät seksuaaliseen suuntautumiseen?

Vastaus: Eivät mitenkään. Kyseessä on vain esimerkkejä asioista jotka kulttuurimme yhdistää miehiseen tai naiselliseen käyttäytymiseen ja merkittäviltä osilta nuo väitteet eivät juuri muuta olekaan: kulttuurisia piirteitä, ei sukupuolisia. Nykyinen kulttuurimme määrittää tiettyjä piirteitä miehille ja yllättäen moni niistä ei pidä paikkaansa muissa kulttuureissa. Esimerkiksi lävistykset ovat oleellinen osa miesten ulkoasua monissa kulttuureissa. Ja kun mies ei vastaa näitä normeja, hänet luokitellaan oudoksi tai homoseksuaaliksi.

Lyhyesti kuitenkin: vaikka kyselyssä "epäonnistuisi", ei se millään luotettavalla tavalla mittaa kenenkään seksuaalista suuntautumista.

Joten annetaan Is my son gay-ohjelmalle osuvampi nimi. Miten olisi 20 questions to ask my son for no particular reason?

Mahdollisuus Epärehelliseen Muutokseen

Suomessa on viime aikoina saatu nauttia Mahdollisuus Muutokseen-kampanjasta, jota myös Aleksanterin Ratkaisu käsitteli hieman aiemmin. Kyseessä on uskonnollinen kampanja, jonka kantava viesti on mahdollisuus muuttaa elämäänsä parempaan jumalan avulla. Kampanja on kuitenkin monella tavalla erikoisen epärehellinen.

Ensinnäkin kampanjan etusivuilla komeilevat Eero Heinäluoma, Jyrki Katainen ja hieman pienemmässä ruudussa Paavo Lipponen. Nämä kasvot ovat tuomassa uskottavuutta, mutta ainakin Katainen oli hankittu mukaan epämääräisin keinoin (Iltasanomien artikkeli aiheesta ei näyttäisi olevan Internetissä valitettavasti) ja voin uskoa sen, sillä muutoskampanjan takana on pari varsin homofobista tahoa ja Katainen taas tunnetaan hyvin homomyönteisenä. Tosin kampanjan vetäjä on myöhemmin kiistänyt harhaanjohtamisen tässä aiheessa. Mene ja tiedä.

Suurempi epärehellisyys tulee kuitenkin kampanjan rakenteesta jossa kampanjoitavaa asiaa piilotellaan. Kyseessähän on uskonnollinen kampanja, mutta tämä on kaukana itsestäänselvästä. Mahdollusuus Muutokseen-kampanjan sivut kertovat pienellä olevansa jumalan asialla, mutta esillä esim. busseissa tai metroasemilla olevat kampanjan mainokset näkevät paljon vaivaa Jeesuksen kätkemiseksi. Missään bussimainoksissa ei puhuta mitään jumalasta tai uskosta, vain kerrotaan kuinka ihmiset ovat päässeet irti rikollisuudesta, työnarkomaniasta, huumeista, ateismista tai okkultismista (olenko minä ainoa joka näkee tuossa okkultismi-kohdassa ironiaa?). Kuva jonka kampanjan mainoksista ensimmäisenä saa, ei kerro jumalasta, vaan itselleni tuli ensimmäisenä mieleen jokin takaisin-elämään organisaatio.

Jumalaa on kuitenkin kätketty myös toisella peri oudolla tavalla: mainoksissa kerrotaan kuinka kampanjalla on oma televisio-ohjelma! Ohjelmasta kerrotaan sen lähetysaika ja kanavan kanavapaikka (antenni 15, Welho 16), mutta ei itse kanavaa, joka siis todellisuudessa on Suomen oma uskontokanava, Taivas TV7. Tämäkin viittaus on mainoksista huolella kätketty.

Miksi näin toimitaan? Miksi kampanjan näkyvimmät mainokset jättävät uskonnon ja jumalan pois, vaikka niiden myyminen on kuitenkin kampanjan tärkein tavoite? Mahdollisuus Muutokseen on uskonnollinen kampanja, joka ei kehtaa sanoa ääneen olevansa uskonnollinen. Kampanjan tekijät tuntuvat suorastaan häpeävänsä jumalaansa, mutta oikeasti syy kähmintään on varsin ymmärrettävä: kyseessä on eräänlainen ansa. Uhri houkutellaan ensin tutustumaan asiaan tai tilaamaan ilmaista kirjaa ennen kuin jumala-ansaa laukaistaan. Kampanjan tekijät tietävät itsekin hyvin, etteivät ihmiset olisi läheskään yhtä kiinnostuneita jos kampanjan todellinen laita paljastettaisiin heti.

Törmäsin tähän useammin Jehovan todistajien kanssa. Aikanaan pari sellaisia tupsahti ovelleni ja alkoivat kysellä äänestämisestä ja tulevaisuudesta. Sillä hetkellä presidenttikilpa oli juuri kuumenemassa ja ensivaikutelma olikin enemmän jokin mielipidemittaus tai jotain vastaavaa. Ja vasta hetken rupateltuani näiden mukavien naisten kanssa aiheesta lipsautettiin jumala mukaan keskusteluun ja Jehovan todistajat paljastivat todellisen luonteensa. Jälleen, uskonto pelattiin mukaan vasta kun minut oli saatu keskustelemaan, ei yhtään aiemmmin. Nuokin mukavanoloiset Jehovanaiset tiesivät ettei rehellisesti jumalasta kertominen onnistuisi ilman että ihmistä hieman pehmennetään ensin.

Mieleen tulee äkkiä vertaus puhelinmyyjiin: he monesti käytettävät tekniikkaa jossa asiakkaalle ei soiton alussa paljasteta kyseessä olevan myyntisoitto, vaan aluksi puhutaan mukavia kampanjoista ja voitoista ja asiakkuussuhteista ja vasta lämmittelyn jälkeen myyntitarkoitus paljastetaan. Puhelinmyyjä - kuten Mahdollisuus-väkikin - tietää etteivät ihmiset osta hänen pakettiaan jos hän rehellisesti kertoo mitä myy. Hänen on ensin saatava kala kunnolla koukkuun ennen kuin nykäisee.
Joten Mahdollisuus Muutokseen vähintään johtaa harhaan. He piilottavat jumalansa ja vasta kun tarinoihin on tutustunut ja luonut ehkä itselleen positiivista mielikuvaa, heitetään jumala kasvoille. Eikö valehtelu ole jotain hieman heidän omien raamatullisten periaatteittensa vastaista? Eikö valehtelu ollut väärin jokun uskonnollisen teoksen mukaan? Missä kohtaa Jeesus sanoi, että kyllä se harhaanjohtaminen on hyväksyttävää jos sen tekee herran sanaa levittääkseen? Tai jos ei harhaanjohtaminen, niin manipulointi on ainakin täysin hienoa.

Mutta tässä ei ole mitään uutta. Lying for Jesus on täysin hyväksytty keino näissä piireissä. Ja niin on nähtävästi myös misleading for Jesus. Ja vanha klassinen manipulating for Jesus.

Menneisyyden kosketus

Inspiroidun aina kun jokin muistuttaa minua elämän monimuotoisuudesta ja kauneudesta: Siitä miten yksinkertaisista prosesseista muodostuu monimutkaisempia ja kuinka lopulta kaikki elämä, moderni ja muinainen, on sukua toisilleen. Tästä minua äskettäin muistutti vierailu  pitkän tauon jälkeen Helsingin Luonnontieteellisessä museossa.

Muinaisten olentojen viimeiset fossiilit ja uudelleenrakennetut luurangot seisoivat monumentteina sille kuinka elämänmuodot olivat muuttuneet ja vaihtuneet planeetallamme. Nämä vieraat olennot ovat vaikuttavia eri syistä. Osa tekee vaikutuksen petomaisuudellaan ja jättimäisellä koollaan.
Damn nature, you scary!
Osa on niin häkellyttävän outoja ja vieraita ja outoja, että on hankala kuvitella miten ne edes toimivat ja elävät.


On aina jotenkin häkellyttävää ajatella, kuinka vuosimiljoonia sitten planeettaamme peitti niin hyvin erilainen elämä. Nämä vieraat jättiläiset ja pienetkin olennot ovat niin uskomattoman outoja ja erilaisia. Mutta silti niissä on meille tuttuja piirteitä ja rakenteita. Esimerkiksi raajojen määrä, pään sijainti kehossa ja moni muu yhteneväinen yksityiskohta kielivät sukulaisuudestamme - vaikkakin kaukaisesta sellaisesta.

Yksi näyttelyn osa oli ihmisen kehitys. Ihmisen kehitystä kuvaava osuus on varsinkin kiintoisaa kun sen näkee luina pelkkien kuvien tai tekstin sijaan. Aikaisemmat ihmislajin muodot, kuten Australopithecus afarensis ja africanus saavat uuden konkretian kun tuijotat vuosimiljoonia sitten menehtyneen sukulaisolennon kalloa. Tunne on sanoinkuvaamaton. (Ja kuka sanoo ettei tiede voi olla hyvää sielulle.)

Luut ja fossiilit ovat ainoita asioita jotka näistä lajeista on jäljellä. Jokainen näiden outojen ja muinaisten lajien edustaja on kuollut ja kadonnut historian hämärään. Tai ei oikeastaan: Tosiasiassa monikaan kadonnut laji ei todella ole kadonnut, vaan ne asuvat yhä kanssamme. Eivät hengessä, vaan fyysisinä elävinä olentoina.

Puhun tietysti siitä mitä "kuolleista" lajeista on tullut niiden muuttuessa vuosimiljoonien aikana. Lajit eivät ole kuolleet ja jättäneet taakseen vain muistoa, vaan ne ovat kehittyneet ja muuttuneet ja lopulta ottaneet ylleen kokonaan toisen lajin viitan ja nimen.

Lajit muuttuvat hitaasti. Jokainen lapsi on hieman erilainen kuin äitinsä ja isänsä. Ei niin paljoa, että todellista uutta lajia voitaisiin sanoa syntyneen, mutta kun ilmiö jatkuu tarpeeksi monen tuhannen sukupolven verran, se vahvistuu. Jokainen äitinsä tytär on selvästi samaa lajia kuin äitinsä, mutta lajien ero näkyy selvästi jos vertaamme esiäitiä ja hänen alenevassa polvessa olevaa tytärtään vuosimiljoonan kehityksen jälkeen.

Esimerkiksi Australopithecus africanus-lajiin luokiteltavia olentoja ei ole jäljellä koska laji yksi sukupolvi kerralla muuttui uudeksi ja aina uudeksi lajiksi. Yksi hiuksen hieno ero kerrallaan laji muuttui, kunnes laji oli muuttunut niin paljon että käyttämämme luokittelu muuttui Kenyanthropus platyops-lajiksi. Joka vastaavasti jatkoi muuttumistaan, kunnes löytämämme luut olivat riittävän erilaisia saadakseen nimen Homo erectus. Ja lopulta heidän lapsensa ottivat nimen Homo Sapiens. (Täydellisempi kuvaus ihmisen kehityksestä löytyy vaikkapa täältä)

Samalla tavalla kuin edeltäjiemme lajit eivät ole kadonneet, eivät ole kadonneet muutkaan. Muinaiset olennot eivät ehkä silloisessa muodossaan ole luonamme, mutta niiden jälkeläiset ovat. Linnut muistuttavat meitä dinosauruksista, kotikissat savannien sapelihampaisista pedoista ja ompa joukossa lajeja jotka eivät ole muuttuneet ja joiden ulkomuoto yhä näyttää meille oven vuosimiljoonien taakse. Elämä on inspiroivaa, eikö?

Edesmennyt Steve Jobs ja Apple

Yksi aikakausi on todella nyt päättynyt. Steve Jobs menehtyi vain 56:n vuoden ikäisenä, kärsittyään pitkään haimasyövästä, jonka takia hänet myös leikattiin aiemmin. Kun Jobs irtisanoutui elokuussa Applen johtajan paikalta, hän sanoi tulleensa pisteeseen jossa ei enää kykenisi johtamaan yritystä jonka luomisessa hän oli keskeinen. Hän ei valehdellut ja lähestyvä kuolema oli todennäköisesti hänellä jo tiedossa. Steve Jobs kuoli 5. lokakuuta.

Steve Jobsin historia on ollut melkoinen ja hänen jalanjälkensä tietokoneiden kehityksessä on kiistämätön, ei vain muotoilun, vaan teknologian ja ohjelmistonkin osalta.

Steve Jobs perusti Applen yhdessä Steve Wozniakin ja Ronald Waynen kanssa. Nimi saatiin omenatarhoista joissa Jobs oli työskennellyt pienenä - ja se oli aakkosjärjestyksessä ennen Ataria. Käytännössä yritys aloitti hyvin pienenä pajana ja kasvoi siitä yritykseksi joka valmisti ensimmäisen rahaa tuottaneen graafisellä käyttöjärjestelmällä varustetun tietokoneen. Valitettavasti sukset Jobsin ja Applen kanssa menivät ristiin ja Jobs jätti Applen sisäisen valtataistelun jälkeen vuonna 1985.

Jobs pysyi kuitenkin samalla alalla ja perusti NeXT Inc yrityksen ja yritti käytännössä toistaa sen mitä teki Applella: luoda yrityksen joka tekisi edistyneitä ja helppokäyttöisiä tietokoneita omalla käyttöjärjestelmällään. NeXT ei kyennyt kuitenkaan kohoamaan samaan asemaan kuin Apple. Korkea hinta ja eksoottisuus pitivät NeXT-laitteet poissa yleisön ulottuvilta. Samaan aikaan Jobs oli ehtinyt ostaa pienen yrityksen josta tulisi myöhemmin Pixar. 

Steve Jobs palasi Applen palvelukseen 1996 kun Apple osti NeXT:in kokonaisuudessaan ja palautti lopulta Jobsin Applen johtajan paikalle. Apple oli hitaasti luisunut kannattavuuden synkälle puolelle ja oli hitaasti muuttumassa kuolevaksi jättiläiseksi. Yhtiö oli hylännyt ostotarjouksen IBM:ltä, mutta tilanteen huonontuessa kävi pyytämässä uutta. IBM ei vastannut, mutta legenda kertoo että Sun oli hyvin lähellä Applen ostamista.

Jobsin paluuta pidetään laajasti Applen pelastuksena. Jobs lakkautti monia heikkoja projekteja ja suuntasi yhtiön voimavaroja uusiin suuntiin. Ensimmäisiin Jobsin ajan merkkittäviin menestyjiin kuului ajalleen mahdottoman suloinen iMac. Jobs toi mukanaan NeXT:ltä myös muuta kuin itsensä, ja NeXT:in tekniikan päälle rakennettiin paljon. Yksi tunnetuimpia tuotoksia oli Mac OS X joka esiteltiin vuonna 2000.

Steve Jobs on pitkälti Applen kasvot. Kukaan toinen, edes Steve Wozniak ei ole yhtä tunnettu ja palvottu Applen asiakkaiden (vai pitäisikö sanoa fanien) keskuudessa. Yhtenä suurimpana riskitekijänä Applen osakkeiden arvolle onkin pidetty hetkeä kun Steve Jobs astuu sivuun. Applen osake otti Steve Jobsin irtisanoutumisen kunniaksi heti viiden prosentin pudotuksen. Reaktiot kuolemaan ovat todennäköisesti samantapaiset.

Mutta pystyykö Apple toimimaan ilman visionääriksi väitettyä johtajaansa? Tämä jää nähtäväksi. Yhtiö on tällä hetkellä erittäin vahvoilla kantimilla, sillä yhtiön kassavarat ja rahavirrat ovat erittäin hyvässä tilassa. Jos jotain täytyy sanoa, ainakin Steve Jobs jättää jälkeensä Applen vahvempana kuin yritys on koskaan ollut. Riittääkö se? Se on toinen kysymys. On hankala arvioida kuinka paljon sädekehäänsä Jobs vie mukanaan.

Jotkut eivät pidä Steve Jobsin saavutuksista tai miehestä, eikä kenenkään ole pakko pitääkään. Muistakaa kuitenkin ettei Jobs vain vaikuttanut yrityksensä linjoihin, hän oli aktiivisesti niissä mukana. Hän oli mukana kehittämässä ensimmäistä Apple-tietokonetta, ei vain myymässä sitä ja vaikutti pitkään myös Applen laitteiden teknisiin ratkaisuihin. Tietysti joku mauton älypää on jo ilmoittanut miehen olevan kelvotonta ihmisroskaa ja esimerkiksi kaikkien suosikke Westboro Baptist Church on ilmoittanut osoittavansa mieltä Steve Jobsin hautajaisissa.
Huomatkaa millä laitteella hekin kuitenkin asian ilmoitivat. Jopa heidän loukkauksensa oli outo hatunnosto edesmenneelle Jobsille.

Kaikesta huolimatta, kiitän teitä Herra Jobs. Yhtiönne käyttöjärjestelmää ja laitteita on joka tapauksessa mukava käyttää. En ehkä innostu suljetuista ympäristöistä enkä pidä Applen salailun kulttuurista ja kontrolloinnin tarpeesta. En kuitenkaan myöskään kiellä saavutuksia joihin Apple on pystynyt. Ja ne ovat olleet todella suuria. Toivotan teille hyvää viimeistä matkaa herra Jobs. Ja kiitän teitä siitä mitä olette meille luoneet.

(Written on my Macbook.)

Miesten ja naisten älykkyydestä

Muutama mielenkiintoinen fakta älykkyydestä:
  1. Miesten ja naisten älykkyysosamäärät ovat keskimäärin erittäin lähellä toisiaan. Jossain tutkimuksissa naisilla on pari pykälää korkeampi keskiarvo, joissain miehillä. Erot ovat enimmäkseen hyvin pieniä, varsinkin jos sosioekonominen asema eliminoidaan vaikuttavana tekijänä.
  2. Kaikkein vähiten älykkäät ovat enimmäkseen miehiä.
  3. Kaikkein älykkäimmät ovat enimmäkseen miehiä.
Jos yllä olevia faktoja käsitellään väittäminä, huomataan että väittämät yksi ja kaksi hyväksyy suurin osa länsimaisista ihmisistä. Kolmannen väittämän kohdalla alkaa outo nikottelu. Toisaalta siis hyväksytään, että miehet ja naiset ovat yhtä älykkäitä, ja että tyhmin pää sisältää enimmäkseen miehiä. Mutta jos nämä kaksi väittämää hyväksytään, kolmas on myös hyväksyttävä. Yhtäläinen keskiarvo ei toteutuisi muuten.

Kun älykkyysmittausten tuloksia katsotaan, miehillä on tapana jakautua laajemmin eri tasoille kuin naisilla. Toki molemmilla sukupuolilla valtaosa sijoittuu keskimääräisen älykkyyden lähettyville (joko vähän keskimääräistä älykkäämmäksi, vähemmän älykkääksi tai juuri rajalle) mutta naisilla tämä keskikohta on paljon korostuneempi kuin miehillä. Miesten jakaumassa yläpää ja alapää ovat korostuneempia kuin naisilla vastaavasti. Käytännössä tämä tarkoittaa että naisissa on vähemmän erittäin heikkoja tuloksia saaneita kuin miehissä, eli erittäin heikkoa älykkyyttä näkee naisissa harvoin. Mutta käänteisesti tämä näkyy myös siinä, että parhaita älykkyysosamääriä tarkasteltaessa miehet ovat yliedustettuina naisiin verrattuna.

Korostettakoon vielä: nämä eivät ole mielipiteitä, vaan tutkittuja tieteellisiä faktoja. Älykkyyden vaihtelu on miehillä huomattavasti suurempaa ja samaten älykkyyden ylimpiä ja alimpia tasoja kansoittavat pääasiallisesti miehet. Esimerkiksi älykkyysjakauman 99,9% prosentiilin yläpuolella on viisitoista miestä jokaista naista kohti. Tästä seuraa myös se, että jos otat satunnaisesti naisen ja miehen rinnakkain, nainen on todennäköisesti näistä kahdesta se älykkäämpi, vaikka samaan aikaan huippuälykkyys onkin useimmin miehiin yhdistettävä piirre.

Voisi sanoa, että miehen kanssa heitetään noppaa ja naisen kanssa saadaan taattu tulos. Nopanheitto voi mennä mihin suuntaan tahansa, sen kanssa voi voittaa suuresti tai hävitä suuresti. Ilman nopanheittoa saadulla kiinteällä luvulla päästään harvemmin huipputuloksiin, mutta täysiä epäonnistumisia esiintyy myös harvemmin. Veikkaus vastaan vakaus.

Tämä vakaus näkyy naisilla myös fyysisesti, sillä esimerkiksi kehitysvammaisuus ovat yleisempiä miehillä kuin naisilla. Naisten XX-kromosomiparin yksi merkittävä etu on se, kuinka yhden viallisen kromosomin ongelmat eivät haittaa merkittävästi, sillä toinen kompensoi. Miehillä tätä etua ei ole, sillä XY kromosomiparissa kompensaatiota ei tapahdu, huomattavasti X-kromosomia pienempi Y-kromosomi ei edes sisällä dataa millä se voisi kompensoida, sillä Y-kromosomin sisältämä data on enimmäkseen sukupuolen kehittymiseen vaikuttavia geenejä. Tästä johtuen jos XY-parissa on abnormaalia kehitystä, se vaikuttaa merkittävästi. Jos epänormaaliutta tapahtuu XX-parin kanssa, toinen parista kompensoi ja normalisoi. Abnormaali kehitys on ongelmallista ja tuottaa mm. punavihersokeutta ja eri tyyppistä kehitysvammaisuutta (joka myös luonnollisesti on eniten miesten ongelma). Geneettisesti voidaan sanoa naisten olevan turvallisempia hankittavia. XY parilla tosin on teoreettisesti etua harvinaisen hyödyllisen mutaation sattuessa.

Lippupistehuijaus

Oletko ostanut viime aikoina lippuja konsertteihin tai tapahtumiin? Tuntuuko siltä, että sinua on huijattu tai että hinnat ovat olleet harhaanjohtavat? Et ole yksin. Tietysti konserttien hinnat ovat kivunneet muutenkin pilviin asti, mutta lippuja jälleenmyyvät yritykset ovat muuttuneet entistä härskeimmiksi ja röyhkeimmiksi hinnoittelunsa ja sen harhaanjohtavuuden kanssa. Tämä ilmiö koskee valitettavasti molempia suuria välittäjiä, niin Lippupiste Oy:n lippu.fi-palvelua, kuin Ticketmasterin lippupalveluakin.

Tässä esimerkki Lippupisteen härskistä toiminnasta. Olin äskettäin ostamassa Stand-up-lippuja erästä keikkaa vasten. Keikan sivuilla luki hinnaksi 22 € per lippu ja olin aikeissa ostaa kaksi lippua. Lippupisteen sivuilla hinta loikkasi äkillisesti euron per lippu: jokaisesta lipusta veloitettiin erillinen "palvelumaksu." Mutta siihen huijaus ei vielä päättynyt. Liput sai joko itse tulostaa tai noutaa Lippupisteen myymälästä. Siitä kunniasta että tulostin liput itse veloitettiin aiempien päälle 2,5 € toimitusmaksu. Toimitusmaksu veloitetaan siis siitä jos itse tulostan liput omalla tulostimellani, omalle paperilleni, täysin omalla kustannuksellani! Ilmeisesti Lippupisteelle on hyvin kallista lähettää lippuihin kuuluva data tietokoneelleni? Luonnollisesti noutaminen lippupisteen myymälästä olisi maksanut vielä enemmän.

Tilanne on todella outo: itsepalveluna ostetut liput joihin ei kuulu minkäänlaista palvelua sisältävät siis palvelumaksut. Palvelumaksu veloitetaan jokaista lippua kohti, se ei siis kuvasta minkäänlaista varsinaista palvelua, se on vain kylmä lisähinnoittelu. Lisäksi toimitusmaksu veloitetaan myös tilanteessa missä minkäänlaista toimitusta ei tapahdu! Kumpikin näistä maksuista on pakollinen ja ei kierrettävissä millään tavalla - palvelusta ja toimituksesta maksaa vaikkei saa palvelua tai toimitusta. Kumpaakaan maksua ei myöskään etukäteen ilmoiteta hinnoissa, jolloin hinnoista muodostuu harhaanjohtava kuva.


Viimeisenä loukkauksena, Lippupiste on päättänyt estää lippujen peruuttamisen ilman että käyttäjä etukäteen ostaa lippuihin lipputurvaa. Lipputurvan hinta määräytyy ymmärtääkseni alkuperäisten lippujen hinnan mukaan ja maksetaan myös per lippu. Edes lippujen oston peruuttaminen hyvissä ajoin ei käy syyksi saada rahojaan takaisin ilman että kunniasta tehdä palautus on etukäteen maksanut.

Esimerkkini on Lippupisteen palvelusta, mutta Ticketmasterin palvelu ei valitettavasti ole kuin marginaalisesti parempi. Se myös lisää outoja lisämaksuja kaiken kauttaa kulkevan liikenteen hintaan. Lippujen myynti on muuttunut epärehelliseksi ja harhaanjohtavaksi. Tein henkilökohtaisesti asiasta valituksen kuluttaja-asiamiehelle ja kuluttajaliittoon, mutta ehkäpä muihinkin tahoihin olisi tästä hyvä lähestyä. Kuvaamani kaltainen epärehellinen ja harhaanjohtava toiminta on saatava loppumaan.

Ei ole kiellettyä vaatia tiettyjä lisämaksuja lippujen välityksen kaltaisessa liiketoiminnassa. Näiden kulujen on kuitenkin kuuluttava lippujen ilmoitettuihin hintoihin jos ne eivät ole vältettävissä. Ruokakaupatkin joutuvat näyttämään lopullisen hinnan tuotteissaan, eivätkä voi lisätä hintoihin mystisiä lisiä viime hetkellä kertomatta niistä erikseen. Lippujen myynnin pitäisi noudattaa samaa periaatetta, eikä yrittää lisätä hintoihin kätkettyjä kuluja täysin fiktiivisillä syillä. Hävetkää.