Moraalin kehitys

Kirjoitin aiemmin Moraalin synnystä koko lajin moraalista puhuttaessa. Ihmismoraalin ja oikean ja väärän ymmärryksen kehittyminen on kuitenkin yksi itseäni suuresti kiinnostava asia ja pelkän evolutiivisen näkemyksen lisäksi esittelen nyt toisen perspektiivin siitä miten moraali kehittyy: yksilötason ja yhden ihmisen eliniän aikana tapahtuvan moraalisen kehityksen. Yksi malli aiheesta on Lawrence Kohlbergin moraalisen kehityksen malli.

Malli esittää moraalin kehittyvän vaiheissa jotka voidaan jakaa kolmeen tasoon ja viiteen vaiheeseen. Jokaisen vaiheen moraali perustuu edellistä monimutkaisempiin moraalisiin periaatteisiin ja kuvaa miten moraali siirtyy yksinkertaisesta oman edun tavoittelusta ja rangaistuksen välttämisestä askel askeleelta lähemmäs moraalista tilaa jossa pahoja asioita vältetään sisäisten moraalisten mallien mukaisesti.

Ensimmäiset tasot kuvaavat rangaistuksen välttämistä. Moraalista toimintaa ei voida täysin sanoa olevan olemassa esikonventionaalisella tasolla, jossa yksilö lähinnä tekee asioita jotka tuntuvat hyvältä ja yrittää välttää rangaistuksia. Konventionaaliselle tasolle päästäessä ihminen alkaa käyttäytymään moraalisesti säilyttääkseen asemansa yhteisössä. Periaatteiden tasolla ihmisen moraali alkaa perustumaan ylevämpiin moraalisiin periaatteisiin, kuten jakamattomiin oikeuksiin, esimerkiksi oikeuteen elämään ja tiettyihin ihmisoikeuksiin.

Moraalinen kehitys siis alkaa siis negatiivisen välttämisellä ja kehittyy siitä oman edun tavoitteluun. Kun kognitiivinen kehitys sallii, yksilö rakentaa näistä aiemmista periaatteista pohjan uusille laajemmille periaatteille. Tiettyjä rinnastuksia perinteiseen behavioristiseen käytösmalliin on nähtävillä: varhaisessa nuoruudessa saatu palkkio oikeasta käyttäytymisestä unohtuu, mutta käyttäytymismalli jää: noudatetaan sääntöä ja sääntöä ja sen noudattamista rationalisoidaan käyttäen hyviä ihmissuhteita tai universaalia moraalia perusteena. Toisaalta evolutiivisesta näkökulmasta katsottuna voidaan myös sanoa tietyn moraalisen kehityksen olevan ehkä pikemminkin biologista kuin vain opittua, sillä ihmisyhteisön selviytymiselle tiettyjen moraalisääntöjen noudattaminen on tärkeää ja lähes jokainen ihmisyhteisö omaksuu tietyt moraaliset käyttäytymissäännöt lähes itsestään.

Kiinnostuneille lisäluettavaa löytyy vaikkapa täältä:
http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaalipsykologia/kohlberg.html

Valehtelen vain sinun parhaaksesi

Tämä teksti kertoo valehtelusta ja sen takana olevista syistä.

Kirjoittaessani tätä istun lentokoneessa odottamassa sen lähtöä. Koneen piti nousta 21:30 mutta lähtöä lykättiin vartilla jo ennen kun koneeseen päästiin. Koneeseen pääsyn jälkeen odoteltiin aikamme kunnes tuli ilmoitus kolmen vartin lisäodottelusta. Tämä herätti itsessäni hieman epäilyksiä, sillä olen kuullut lentoyhtiöiden ilmoittavan koneessa oleville matkustajille viivästykseksi maksimissaan 45 minuuttia aina jos viivästys on 45 minuuttia tai enemmän, riippumatta siitä kuinka paljon enemmän viivästys on. Eli jos viivästyminen on kolme tuntia, ilmoitetaan se ihmisille useissa neljänkymmenen minuutin erissä.

Massakäyttäytymisen hallinnan työkaluna moinen ilmoitus onkin näppärä: ihmiset eivät hermostu liikaa ja kukaan ei nouse pois koneesta, onhan myöhästyminen vain kolme varttia. Jos useamman tunnin viivästyminen ilmoitettaisiin, ihmiset tahtoisivat pois koneesta ja ihmisten paimentaminen takaisin koneeseen kun lentoon lopulta päästään olisi hankalaa.

Tai ei oikeastaan edes hankalaa, mutta resursseja vievää joten siihen ei tahdota lähteä. Ja koneesta poistuvaa matkustajaa ei enää päästetä takaisin vedoten erilaisiin lentoturvallisuuden säännöksiin ja muuhun mukavaan. Kerrassaan ihana kokemus kaikille matkustajille, mutta se on heidän omaksi parhaakseen.

(En ota kantaa tämän 45min- väittämän todenperäisyyteen, kyseessä on kuitenkin kuulopuheeseen perustuva väittämä jota en tässä väitä todistetuksi faktaksi)

Tästä pääsemmekin varsinaiseen aiheeseen: valehteluun toisen parhaaksi. Käytännössä jokainen tietää elämästään yhden tilanteen jossa on valehdellut toiselle tämän omaksi parhaaksi. Oletko koskaan sanonut uskovasi ystäväsi kykyyn voittaa alkoholisminsa uskomatta sitä, mutta tietäen että hän tarvitsee tukesi? Tai sanonut toiselle ystävälle kuinka hänestä tulee varmasti tosi onnellinen juuri naimansa puolison kanssa vaikka tiedät heidän olevan katastrofi yhdessä? Tai ehkä puolisosi on kysynyt näyttääkö hän lihavalta / onko hänen peniksensä riittävän iso sinulle ja olet päättänyt kaunistella totuutta? Näissä skenaarioissa vale kerrotaan saadakseen toisen olo paremmaksi itsestään ja valheella on ”hyvä tarkoitus”: parantaa toisen oloa. Lisäksi yllämainitun kaltaista valhetta kertoessaan yleensä tietää, että totuuden kertominen ei saisi yksilöä muuttamaan mieltään, mutta suututtaisi tämän ilman mitään saavutettua etua.

Entäpä kun saarnamies kertoo tarinan näkemästään oravasta ja kävyistä – ja sitten kuulet tarkalleen saman tarinan toiselta saarnamieheltä. Kumpikin kertoi toki itse nähneensä tapauksen, mutta todellisuudessa kyse on saarnamiestarinasta, joita moni pappi kertoo laumalleen ja jotka kiertävät saarnamieheltä toiselle. Harva kuitenkin käy useamman seurankunnan jumalanpalveluksessa (ja raadollisempi voisi lisätä ”vielä harvempi kuuntelee”). Näiden tarinoiden totuudellisuus on merkityksetöntä koska tarinan tarkoituksena on yleensä välittää jokin oppi tai viesti ja toimia enemmän vertauskuvina ja aasinsiltoina muihin esiteltäviin asioihin.

Nostetaan panoksia: Oletko koskaan valehdellut jollekin tietäväsi hänen puolisonsa pettämisistä vaikka sinulla oli vain epäilys, koska olet muuten vain ollut aiheesta varma ja tahdoit estää tätä tekemästä virhettä? Entäpä jos poliitikko kertoo tutkimuksesta joka tukee hänen kantojaan, mutta luottaa siihen ettei kukaan todella lue tutkimusta, sillä tutkimus kertookin päinvastaista? Molemmat ovat tietoisia valheita, joiden tietosisällön valheellisuus on merkityksellistä. Tässä konkreettisesti valehdellaan vaikuttaakseen jonkun elämän kulkuun ja valintoihin. Vale ei ole enää vain toisen tekemän päätöksen vahvistamista ja toisen egon myötäilyä, vaan suoraa manipulointia. Tällä tasolla valehtelijan väite on tiedostetusti valetta, mutta oletamme sillä olevan positiivinen tulos tavalla tai toisella.

Entä sitten kun valeet ovat systemaattisesti keksittyjä ja niitä toistetaan kerrasta toiseen senkin jälkeen kun ne on osoitettu valheiksi? Tähän ärsyttävään tilanteeseen joutuu väitellessään esimerkiksi 9/11 Totuus-väen tai luomisopin puolustajien kanssa.  Valehtelija kertoo argumentin joka on hänelle henkilökohtaisesti osoitettu jo valheelliseksi tai virheelliseksi ja toistuvista osoituksista huolimatta kyseistä argumenttia ei olla jätetty käytöstä. Yksittäisten ihmisten kanssa voi joskus sanoa olevan kyse tietämättömyydestä, mutta olemassa on useita harjaantuneita väittelijöitä, varsinkin kreationistiliikkeessä, jotka toistavat samoja monesti virheellisiksi osoitettuja esimerkkejään jokaisessa tilaisuudessa ja väittelyssä.

Valehtelijalle on jo aiemmin kerrottu miksi esitetty argumentti ei ole totta, mutta se toistetaan siitä huolimatta. Mikä ajaa ihmisen sisäisesti niin kieroon, ettei tämä enää välitä väitteittensä todenperäisyydestä? Jos emme huomioi selkeää oman edun tavoittelua valehtelemalla, päädymme muutamaan syyhyn:

1. Valehtelija ei ole kiinnostunut omien kantojensa todenperäisyydestä, vaan pyrkii lähinnä roiskimaan tarpeeksi väitteitä jottei väittelykumppani voi mitenkään kaataa niistä jokaista, osittain siksi ettei kukaan välttämättä osaa kumota jokaista argumenttia mutta myös siksi ettei aika suurimmassa osassa väittelyitä riitä kumoamaan kymmeniä outoja argumentteja.  Vale ei niinkään ole vale, vaan väittelyansa jolla omaa kantaa saadaan näennäisesti tuettua vaikeuttamalla vasta-argumentointia.

2. Valehtelija ei tiedosta puheitaan valheiksi vaikka ne onkin hänelle sellaisiksi osoitettu. Tämänkaltaisen henkilön kanssa väittely on turhaa, koska valehtelijan pään kääntäminen tuskin on mahdollista - hän on osoittanut olevansa kyvykäs pettämään itseään pysyäkseen kannassaan. Henkisesti hän sivuuttaa kaikki argumentit mistä ei selviydy ja käyttäytyy kuin olisi voittanut väittelyn.

Esimerkki tästä: Muistan erään kreationistin joka alkupuheenvuorossaan kertoi aikovansa todistaa jumalan olemassaolon ja loppupuheenvuorossaan oli sitä mieltä että oli siinä onnistunut. Koko väittelyn aikana hän teki huonoja hyökkäyksiä evoluutioteoriaa vastaan ja puhui perhearvoista, todisteita jumalasta (edes todistamisen yrityksiä) ei tullut missään kohtaa, mutta kyseinen valehtelija ei sitä tuntunut huomaavan.

3. Valehtelija on vakuuttunut että hänen kantansa on oikein, vaikkei kykenekään sitä täysin todistamaan. Hän ei koe valheellisten todisteiden esittämistä ongelmana sillä hänestä muut "tosiseikat" vahvistavat hänen kantansa täysin. Kyseessä on siis tietynlainen tarkoitus pyhittää keinot-ajattelutapa. Tämä on monella tapaa röyhkein valehtelija, sillä hän käytännössä asettaa itsensä yleisöään paremmaksi: hän on niin fiksu että tietää totuuden jota hänen kohteensa ei ymmärrä. Kohde pitää vakuuttaa keinolla millä hyvänsä ja valehtelu on täysin hyväksyttävissä oleva keino.

Lento lähtee. Tallennetaan teksti.

Dokumenttien metadatan ja piilotietojen poistaminen

Kun lähettelee dokumentteja työkavereilleen tai ystävilleen, huomaa helposti lähettäneensä eteenpäin enemmän tietoja kun halusikaan. Osaava vastaanottaja pystyy kaivamaan Word- PowerPoint- ja Excel-tiedostoista suhteellisen helposti mm. seuraavat tiedot:
Wordin metatiedot ovat varsin laajoja. Klikkaa nähdäksesi suurempi kuva.
Nämä meta- ja piilotiedot ovat ongelmallisia ja maailmalta löytyykin monia esimerkkejä siitä miten tietoa on vuotanut ulos yrityksistä ja yhteisöistä piilotietojen kautta. Yksi esimerkki on vuodelta 2004 kun SCO haastoi Daimlerin oikeuteen väittäen omaavansa oikeudet Linux-käyttöjärjestelmän koodiin. SCO:n dokumenteista selvisi että alunperin tarkoitus oli haastaa oikeuteen Bank of America joka viime hetkellä muutettiinkin Daimleriksi.

Nämä piilotiedot eivät ole yksinomaan Microsoft Officen ongelma, vaan vastaavia piilotietoja löytyy myös OpenOfficesta ja jopa pdf-tiedostoista. Tässä muutama ratkaisutapa millä piilotieto-ongelmia voi lieventää.

1. Tallenna dokumentti pdf-, txt- tai rtf-muotoihin
Tämä ratkaisutapa auttaa osaan metatietojen ongelmista, mutta ei kaikkiin, sillä pdf ja rtf-muodot sisältävät jonkinverran metadataa. Rtf:n metatietoja riisuu sama menetelmä kuin Officessa muutenkin, mutta pdf-tiedostot ovat hieman hankalampi. Nämä menetelmät käydään läpi artikkelin kolmannessa kohdassa. Txt-muoto on lähes täysin piilotietovapaa (tosin levyjärjestelmän piilotiedot siihenkin jäävät), mutta txt-muoto ei kykene säilyttämään mitään muotoilua tai asettelua, eikä siten sovellu välttämättä kuin osaan käyttötarkoituksista.

2. Uuden asiakirjan luominen ilman metatietoja
Uutta asiakirjaa luotaessa, valitaan Uusi-ikkunasta komento Uusi aiemmin luodusta (New from Existing) jolloin uudesta luodusta asiakirjasta riisutaan asiakirjan ominaisuuksiin kuuluvat metatiedot, kuten kuka dokumentin on alunperin luonut ja milloin. Tämä ei poista kaikkia piilotietoja, mutta asiakirjan ominaisuudet tyhjenevät.

3. Piilotietojen poisto siihen tarkoitetulla komennolla
Tällä komennolla meta- ja piilodata voidaan riisua tiedostosta. Komento löytyy Office 2007 ja 2010-ympäristöistä.

Office 2007:
Office-valikko > Valmistele (Prepare) > Tarkasta asiakirja (Inspect Document)

Office 2010:
Tiedosto-valikko > Tiedot (Info) > Tarkasta asiakirja (Inspect Document)


Komennolla käytännössä käydään läpi mitä tietoja dokumentissa on ja poistetaan niistä halutut. Kaikkien poistaminen ei ole hyvä ajatus! Esimerkiksi Wordissa Ylä- ja alatunnisteet ja vesileimat (Headers, Footers & Watermarks) kannattaa jättää poistamatta ellei todella tahdo menettää asiakirjan ylä- ja alatunnisteita. Muutkin kategoriat kannattaa tarkistaa ennen poistamista.

OpenOffice:
Myös OpenOfficella voi perus metatiedot nollata. Tämä onnistuu komennolla Tiedosto > Ominaisuudet (File > Properties) ja sitten valitsemalla avautuvasta ikkunasta Palauta (Reset).
Tämä nollaa asiakirjan  ominaisuudet, mutta ei poista kaikkia metatietoja. Vielä täydellisemmän puhdistuksen voi tehdä seuraavasti:
  1. Tallenna tiedosto Odt, Ods tai Odp-muodossa.
  2. Nimeä tiedoston pääte Zip-muotoon
  3. Avaa pakkauksenhallintaohjelmaan
  4. Deletoi meta.xml-tiedosto paketista.

Meta.xml muodostuu uudelleen aika kun dokumenttia muokataan, mutta sen poistaminen tyhjentää kaiken metadatan asiakirjasta.

Tarkempi opas OpenOfficen metadataan löytyy vaikkapa täältä.

Acrobat:
Jos Acrobatista löytyy maksullinen versio (pelkkä Reader ei riitä) voi Acrobatissa metatiedot myös poistaa. Tähän käytetään komentoa Document > Examine Document. Toiminto avaa sivuun palkin jonka kautta näemme dokumentissa olevat metatiedot ja voimme myös poistaa halutut. Pdf tiedoston metadata ei yleensä ole yhtä laajamittaista kuin Officen tiedostoformaateissa, mutta sitäkin löytyy.

Ympärileikkausmyyttejä

Miesten ympärileikkauksen ympärillä kiertää kaikenlaista mielenkiintoista "tietoa", tietoa ja väittämää.

Eräs mielenkiintoinen tarina kohoaa Yhdysvalloissa aina kun ympärileikkauksesta käydään yhteiskunnallista keskustelua. Kerrotaan miten Irakin sodan aikana, ympärileikkaamattomat sotilaat ryntäsivät sankoin joukoin ympärileikattavaksi, sillä hiekkaa jäi väitetysti heidän esinahkojensa alle ja aiheutti tulehduksia ja suunnatonta tuskaa.

Tämä tarina on kiertänyt käytännössä jokaisesta sodasta jossa Yhdysvallat on ollut (ja myös joissain muissa maissa). Itse sota vaihtuu (Toisesta maailmansodasta kerrottiin täysin samaa tarinaa) ja samoin jotkut yksityiskohdat, mutta tarina pysyy. Tätä perustelua on todella käytetty useassa konfliktissa, mutta itse myytin väittämä on täysin fiktiivinen.

Ensinnäkin, jos esinahan olemassaolo olisi niin ongelmallista, miten paikalliset asukkaat näillä alueilla eivät yleensä kärsi massiivisissa määrin vastaavista ongelmista? Vuosituhansien ajan ihmisillä ei olisi ollut vaihtoehtoa, vaan kaikki olisi pitänyt ympärileikata. Tätä ei tapahtunut läheskään kaikissa aavikkoalueiden kulttuureissa. Toisekseen, esinahka suojelee peniksen herkempiä osia. Sen leikkaaminen ei parantaisi näiden osien suojaamista, vaan pahentaisi tilannetta. Kolmanneksi, jos tilanne on se, että esinahan alueelle kertyy tulehduksia aiheuttavia asioita, avohaavan tekeminen kyseiselle alueelle moninkertaistaisi infektioriskin. Myth busted.

Toinen veikeä myytti on se että esinahka aiheuttaa syöpää. Tämä on varsin raflaava, sillä kukapa nyt syöpää tahtoisi lapselleen ja syöpä onkin omalla tavallaan eräänlainen terveysmaailman Hitler-kortti: jos jotain tahdotaan demonisoida, se täytyy sitoa syöpään. Tämä myytti lähti liikkeelle 1926 kun tohtori Abraham Leo Wolbars julkaisi tutkimuspaperin siitä kuinka ympärileikkaus tarjosi 100 % suojan penissyöpää vastaan. Nämä tutkimustulokset kumottiin äkkiä (osoittautui, että esimerkiksi täysin ympärileikatuissa juutalaisyhteisöissä esiintyi myös penissyöpää). Itseasiassa, ympärileikkauksen jälkeensä jättämät arvet näyttäisivät lisäävän penissyövän riskiä (pdf)  hieman. Myytti jäi elämään ja sitä toistellaan vieläkin. Myth busted.

Poikien ympärileikkaus on valtaosassa maailmaa harvinainen. Noin 15 % pojista ympärileikataan, suurin osa näistä Yhdysvalloissa tai vanhoillisuskovaisissa ympäristöissä. Ympärileikkausta perustellaan usein perinne- ja terveyssyiden yhdistelmällä.

Sanotaan heti selkeästi: terveyssyitä ei oikeastaan ole. Ympärileikkauksen edut ovat tilastollisesti hyvin mitättömiä vaikutuksia mutta ympärileikkauksesta kyllä seuraa tilastollisesti varsin mitattavia haittoja. Esimerkiksi Aidsin leviämistä ympärileikkaus ei vähennä. Itseasiassa ympärileikkaus vaikuttaisi altistavan klamydialle ja ei tosiaan auta esim. virtsaputken tulehduksien ehkäisyssä.

Yksi merkittävä haitta on seksielämän heikkeneminen: ympärileikkaus nykytiedon valossa ei vain haittaa ympärileikatun seksuaalista mielihyvää, vaan myös hänen partneriaan. Lyhyesti: ympärileikattu mies ja hänen partnerinsa nauttivat molemmat vähemmän.

On tiettyjä oikeita lääketieteellisiä ongelmia, jotka voidaan korjata ympärileikkauksella. Liian kireä esinahka on yksi esimerkki. Näissä tapauksissa ympärileikkaus on yksinkertainen korjaus muuten vaivalloiseen ongelmaan. Tämä ei kuitenkaan koske kuin niitä yksilöitä joilla on ongelmia ja suurimmalle osalle miehistä ympärileikkaus on vain tarpeeton ja vailla etuja oleva toimenpide - josta voi olla vielä merkittävästi haittaakin. Terveen miehen ympärileikkaus on vähän kun söisin lääkettä vaivaan jota minulla ei ole.

Ja ennen kuin unohdan, on vielä yksi perustelu ympärileikkausta vastaan: Se sattuu, se sattuu oikeasti.

Hieman nais- ja vähän miesasiaa

Käsittelin aiemmin sitä miten monella on vääriä käsityksiä miesten tasa-arvoa hakevasta liikkeestä. Valitettavan moni pidetää miesasialiikettä jonkinlaisena konservatiivi-sovinistirinkinä, jonka tavoitteina on tuhota feminismi ja palauttaa naiset nyrkin ja hellan väliin. Tämä näkemys ei tietenkään pidä paikkaansa, kuten aiemmin käsittelin. Myös monilla miesten aseman parantajilla on käsittämättömiä käsityksiä feminismistä ja sen luonteesta, joten otetaan seuraavana käsittelyyn vastapuoli ja puhutaan siitä mitä feminismi ei ole.

Eräissä piireissä on noussut esiin käsitys feminismistä eräänlaisena rekkalesbojen kokoontumisena, jossa tavoitteena on kastroida miessukupuoli ja siirtyä naisvaltaiseen yhteiskuntaan. Alkuperäksi tälle ilmiölle olen kuullut mielenkiintoisen tarinan: homoseksuaalien ulos-kaapeista liikkeen lähtiessä kunnolla liikkeelle muodostui homojärjestöjä parantamaan homoseksuaalien asemaa. Nämä järjestöt olivat enimmäkseen homomiesten juttu ja samanaikaisesti lesbot päättivät naittaa itsensä feministiliikkeen kylkeen. Eräänlaisen lesbokaappauksen jälkeen feministiliike olikin miehiä vihaavien radikaalilesbojen käsissä.

Jos edellisen kappaleen tarina vaikutti uskottavalta, kannattaa miettiä omia arvojaan hetki. Ja mielellään olla äänestämättä, sillä herkkäuskoisuus on ikävä piirre äänestäjässä. On täysin totta että feministipiireissä on hyvin arvostettujakin homoseksuaaleja naisia. On jopa radikaaleja lesboja jotka ovat feministejä. Feminismistä on kuitenkin ymmärrettävä yksi asia: se ei ole puolue tai yritys, se on enemmän ajatussuunta tai filosofia. Kukaan ei johda feminismiä, eikä kukaan myöskään voi kaapata feminismiä. Ei ole olemassa mitään Wirallista Feminismin Käsikirjaa jota kaikki maailman feministit seuraavat.

Lesbokaappaus tuntuu erityisen oudolta väitteeltä varsinkin kun huomioidaan miten pieni osuus naisista on lopulta lesboja. Jos kaikki homoseksuaalit naiset lyöttäytyisivät yhteen olisi se toki suuri joukko, mutta jotenkin epäilen että heillä on parempaa tekemistä kuin organisoitua eräänlaisiksi filosofiapiraateiksi ja vallata feminismivene.

On myös muistettava, että feminismin tarkka tavoite vaihtelee hieman riippuen keneltä kysyy. Joidenkin mielestä kyseessä on naisten aseman parantaminen, toisten mielestä tasa-arvon tavoittelu. Valtaosa feministeistä on yhtä mieltä jälkimmäisen määritelmän kanssa ja itse uskon myös siihen. Feminismi alkoi ajatuksena tasa-arvosta sukupuoleen katsomatta ja sen ensimmäiset edustajat eivät käyttäneet termiä feministi. Liike lähti naisten aseman parantamisesta siitä hirvittävästä tilasta jossa se 1800-luvun maailmassa oli. Äänioikeus, yhtäläinen koulutus, perinnönjako ja monet muut hirvittävät tasa-arvon puuttumisesta johtuvat ongelmat koskettivat lähes jokaista naista. Naisten vapautusliike alkoi ja tähtäsi näiden asioiden korjaamiseen.

Tärkeintä tässä historiassa on kuitenkin syy miksi naisten asemaa lähdettiin parantamaan. Se ei ollut käsitys naisista miehiä parempina tai huonompina, vaan jotain paljon yksinkertaisempaa: kaikki ovat tasa-arvoisia ja siksi ketään ei saa kohdella huonommin vain sukupuolensa takia. Siinä on feminismin ydin, kaikki ovat tasa-arvoisia keskenään, sukupuoleen katsomatta. Moni feministi liittää tähän myös rodun ja uskonnon ja muita tekijöitä jotka eivät tee kenestäkään muita huonompaa, mutta en käsittele niitä tässä tekstissä enempää.

Feminismin ydinajatus ei ole ajatus miehistä huonompana sukupuolena, eikä sen tarkoitus ole tehdä naisista uutta hallitsevaa luokkaa. Feminismin taustalla on vain ajatus tasa-arvoisesta yhteiskunnasta jossa jokainen kykenee lähtemään samoista lähtökohdista ja pyrkimään samoihin korkeuksiin. Vastustan feminismistä käytännössä vain sen nimeä, en sen ajatuksia. Jos en pitäisi nimeä epätasa-arvoisuuteen kannustavana, olisin määritelmällisesti profeministi, ellen suoranainen feministi. 

Xbox 10-vuotta!

Xbox täytti juuri kymmenen vuotta. Alkuperäinen Xbox julkaistiin marraskuun 15. päivä 2001 hyvin mielenkiintoiseen markkinatilanteeseen. Sony oli PlayStation ja PlayStation 2 konsoleillaan käytännössä suvereeni hallitsija konsolimarkkinoilla ja jätti Segan ja ja Nintendon pahasti jälkeensä. Mikään ei näyttänyt pystyvän kilpailemaan Sonyn siistiä imagoa ja jättimäistä pelimäärää vastaan. Sonya käy toki kiittäminen siitä, että pelaaminen olikin jotain siistiä, ei enää jotain mitä nörtit tai pikkulapset tekevät.

Sitten Microsoft astui markkinoille omalla pelikonsolillaan. Microsoftilla oli jo vuosia ollut omia  tietokoneen ohjauslaitteita ja muita periferaaleja, joten päätös tehdä oma pelikonsoli ei lopulta ollut niin mahdottoman uusi aluevaltaus. Tosin pelimarkkinoista Microsoftilla oli jo Windows-alustalla erittäin hyvä monopoli, tehtiinhän kaikki tietokoneiden pelit käytännössä Windowsille.

Se on vielä suurempi kuin näyttää.
Microsoftin alkuperäinen Xbox oli käytännössä Intelin prosessorilla pyörivä PC mukautetulla käyttöjärjestelmällä. Se oli ilmestyessään raudaltaan tehokkain pelikonsoli markkinoilla ja tuotti kilpailijoihinsa (PlayStation2, Gamecube ja Dreamcast) verrattuna selkeästi parempaa grafiikkaa. Xboxin alkuperäinen ohjain oli legendaarinen jättiläinen, joka sopi aikuisiin käsiin mainiosti. Tämä sopi hyvin yhteen massiivisen konsolin kanssa, laite olikin tilavuudeltaan melkein tuplasti suurempi kuin kilpailijansa. Ohjain kuitenkin kutistui myöhemmin: Japanissa Xboxin mukana tuli pienempi S-ohjain joka myöhemmin vakiintui myös länsimaissa Xboxin vakio-ohjaimeksi. Tämä pienempi S-malli toimi esikuvana myös Xbox 360:n ohjaimelle.

Xbox oli aikansa konsoleista parhaiten verkkoa tukeva. Konsoli sisälsi verkkoliitännän ja sille julkaistiin julkaisun jälkeen Xbox Live-palvelu jonka avulla verkkopelejä voitiin pelata konsolilla hyvin yksinkertaisesti. Tämä verkkoalusta oli ylivoimaisesti parempi kuin yhdelläkään kilpailijalla.

Pelitarjonta Xboxilla kalpeni PlayStation 2:n edessä, mutta siihen kuului monia helmiä jotka ovat vaikuttaneet nykypäivän pelikenttään merkittävästi. Tärkein Xboxin julkaisu on Halo-sarja, joka yksinään osoitti miten toimivaa FPS-pelaaminen (ensimmäisen persoonan ammuskelupeli) voi olla konsolilla. Xbox sai myös monia käännöksiä aikansa PC-peleistä, kiitos samantapaisen hardwaren. Esimerkiksi Knights of the Old Republic, Jade Empire,  Elder Scrolls 3: Morrowind ja Fable-pelit olivat yksiä Xboxin nautittavampia kokemuksia. Eikä sovi unohtaa sellaisia helmiä kuin Ninja Gaiden, Buffy the Vampire Slayer

Xbox oli siis konsolisukupolvensa tehokkain ja uudenaikaisin konsoli. Se ei kuitenkaan voittanut PlayStation 2:ta. Xbox myi n. 24 miljoonaa yksikköä ja PlayStation 2 n. 153 miljoonaa yksikköä. Se kuitenkin antoi Microsoftille paljon peliosaamista ja petasi tietä Xboxin seuraajaa varten. Tämä seuraaja - Xbox 360 - julkaistiin 2005 ja sen jälkeen sitä on myyty n. 57 miljoonaa kappaletta. Vastaavasti Sonyn PlayStation 3 on myynyt samana aikana 55 miljoonaa yksikköä, eli taistelu on ollut paljon tasaisempi (tosin taistelu on kakkossijasta, Nintendo Wii on 88 miljoonalla myydyllä konsolilla tämänhetkisen konsolisukupolven ylivoimainen voittaja).

Alkuperäinen Xbox oli Microsoftin avaus pelimarkkinoille ja vaikka olikin hieman rosoinen, eikä suuri myyntihitti, se oli se oppiraha joka oli maksettava konsolibisnekseen mukaan pääsystä. Alkuperäinen konevanhus myi vähän ja on hävinnyt kodeista ja olohuoneista. Tästä vanhasta sotaratsusta itselläni on vain hyviä muistoja.

Hyvää syntymäpäivää Xbox!

Hieman mies- ja vähän naisasiaa

Jälkijättöistä Jupinaa-blogi kritisoi äskettäin miesliikettä tekstillään Mikä "miesliikkeessä" on vikana. Itse teksti kritisoi nykyistä miesasialiikettä ja sen toimintaa.

Artikkelissa jossain määrin erotetaan toki asiallinen miesasialiike ja sitten se vähemmän asiallinen, mutta tästä huolimatta teeskennellään ettei niin olisi tehty, sillä moni näkemäni kannanotto miesasialiikkeeseen ei erota näitä kahta toisistaan. Oma kommentäärini ei siis ole täysin alkuperäisen tekstin kritiikkiä, vaan käytän Jälkijättöisen jupinan tekstiä esimerkkinä liiankin yleisestä mielipiteestä tässä asiassa.

Artikkelin suurin ongelma on se, että se tekee itseasiassa täysin samaa mitä se kritisoi: teksti kritisoi miesliikettä sen äärimmäisempien, suorastaan sovinististen konservatiivien perusteella. Tämä on ongelmallista siksi, kirjoittaja syyttää miesliikettä feminismin yksinkertaistamisesta sen radikaaleimpaan muotoon, mutta kohdistaa oman kritiikkinsä miesliikkeen radikaaleimman kärjen tekoihin. Yksinkertaisemmin ilmaistuna kirjoittajan kanta on seuraava: naisasialiike ei ole vain äärifeminismiä, mutta miesasialiike on vain äärimaskulinismia. Tämä ei mitenkään ole perusteltavissa ja on hyvin tyypillinen olkinukke-argumentti.

En ala kieltämään etteikö moni miesten oikeuksien peräänkuuluttajista olisi ehkäpä sovinistisia tai vähintään konservatiivisia. Niissä piireissä on todennäköisesti monia, jotka haikailevat tilannetta jossa olisi hyväksyttävää pitää nainen nyrkin ja hellan välissä. Tämä porukka on varmasti äänekäs, mutta tuskin edustaa valtaosaa miesliikkeestä. Näiden ääriäänien kritiikki ei kuitenkaan käy koko liikkeen kritiikin perustaksi, tai äärifeminismi onkin validi peruste jolla kritisoida äärifeminismiä.

On täysin perusteltavaa kritisoida näitä ääripäitä, mutta niiden yleistäminen koskemaan koko liikettä on hataralla pohjalla. Yhtä harhaanjohtavaa on väittää konservatiivisen sovinismin olevan miesten oikeuksien tavoite tai äärimmäinen kulminaatio. Konservatiivinen sovinisti tuskin ryhtyi konservatiiviseksi sovinistiksi kuultuaan miehiä koskettavista tasa-arvon ongelmista, pikemminkin erinäiset konservatiivisovinistit liittyivät miesliikkeeseen, eikä miesliike siis luonut heitä. Samalla tavalla feministiliike sisältää radikaaleja miesvihaa pursuavia yksilöitä. Feministiliike kuitenkaan ei luonut näitä vihaajia, vaan he pikemminkin vihasivat ensin ja sitten kanavoivat sen feminismin kautta.

Artikkelissa miesasialiike leimataan varsin taitavasti pelkäksi konservatiiviporukaksi jonka tavoite on kääntää käsitys sukupuolten välisestä epätasa-arvosta päälleen. Artikkeli kuvaa miten etuoikeutettu valkoinen heteromies-ryhmä halutaan saada näyttämään sorretulta ja poljetulta. Tämän ideologian lähteeksi kerrotaan ulkomaat ja erityisesti Yhdysvaltojen konservatiiviset piirit.

Ehkä en itse sitten kuulu miesasialiikkeeseen, mutta tuo kuvattu miesliikkeen agenda tuntuu hyvin vieraalta, enkä ole lähipiirissäni kuullut keneltäkään tämänkaltaisia näkemyksiä. Se mitä olen kuullut ja mitä olen itse mieltä voidaan tiivistää seuraavasti: yhteiskunnassamme on tiettyjä asioista missä XY-kromosomiparin omaaminen on haitallista. Miehenä oleminen on haitaksi tietyissä yhteyksissä, oikeasti haitaksi. En kuitenkaan ymmärrä miten joku kuulee lauseen "miehillä on ongelmia" muodossa "naisilla ei ole ongelmia".

Jos yksinkertaistamme asioita hieman, Suomessa kuulee tasa-arvosta seuraavia väittämiä:
  1. Miehiä sorretaan joissain asioissa
  2. Miehillä on joissain asioissa etuisuuksia joita naisilla ei ole
  3. Naisia sorretaan joissain asioissa
  4. Naisilla on joissain asioissa etuisuuksia joita miehillä ei ole
Yksi ihmisryhmä hyväksyy kohdat yksi ja neljä. He näkevät kaikkien todellisten ongelmien olevan miesten aseman parantamista ja naisten ongelmien olevan liioiteltuja. Toinen ihmisryhmä hyväksyy kohdat kaksi ja kolme. He näkevät perinteisen patriarkaatin suosivan miehiä ja tarkoituksella sorsivan naisia. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin hoksannut, että kaikki neljä pitävät paikkansa yhtäaikaa. Miehet ja naiset molemmat kärsivät ryhminä epätasa-arvoisuudesta eri asioissa.

Osa molempien sukupuolien ryhmänä kärsivistä ongelmista eivät välttämättä ole läheskään väitetyn suuruisia, niin miesten ongelmissa kuin naisten. Otetaan esimerkit:

Naisesimerkki: naisten kokema väkivalta on vähäisempää kuin miesten kokema. Ei pidä paikkaansa ja valtaosa väkivallasta suuntautuu itseasiassa miehiin. Naisten kokema väkivalta on tietysti vääryys, mutta niin on kaikki väkivalta, kohdistui se kehen tahansa.
Miesesimerkki: miehet eivät käytännössä koskaan saa lasten huoltajuutta oikeudessa. Ei pidä paikkaansa, miehet eivät vaan yleensä lähde oikeuteen hakemaan huoltajuutta tai perheessä tehdään erillinen sopimus lasten huoltajuudesta. Jos huoltajuudesta lähdetään taistelemaan tilanne on yllättävän tasainen.

Eli kaikki sukupuolet kärsivät jostain epätasa-arvoisuudesta, ne ilmenevät vain eri muodoissa. Kirjoitin aiemmin jo hieman ongelmista joista miehet kärsivät ja samaan tapaan myös naisilla on rakenteellisia tasa-arvon ongelmia. Nämä ongelmat ratkeavat vain jos niiden eteen tehdään töitä ja mitään perspektiiviä ei sivuuteta. Täydellisen tasa-arvoinen yhteiskunta ei ehkä ole mahdollinen kuin ideaalina, mutta se ei tarkoita ettei siihen pitäisi pyrkiä. Yhden ryhmän ongelmat, eivät sulje pois toisen ryhmän ongelmia ja näin kuvittelu ei auta, vaan pikemminkin polarisoi tilannetta lisää, jakaen ihmiset yhä voimakkaammin omiin vastakkaisiin ryhmiinsä. Vältetään sitä. Kaikki yhden ja yksi tasa-arvon puolesta.

Android ja Virukset

Kirjoitin aiemmin artikkelin jossa suosittelin ilmaista virustorjuntaa Androidiin ja oma suositukseni oli hyvin toiminut Lookout.

AV-Test testasi (pdf löytyy täältä) ilmaisia Antivirus ohjelmia. Tämä itse käyttämäni Lookout ei ollut joukossa, mutta kaikki testissä olleet ilmaiset virustorjunnat epäonnistuivat havaitsemaan suurinta osaa uhista. Lookoutin kohdalta en ole kyennyt löytämään vastaavaa luotettavuusdataa. Suosittelen maksullista virustutkaa, kuten F-Securen tai Kaperskyn virustutkaa. F-Securea ei vielä saa Marketin kautta.

Jos maksullista virustutkaa ei asenna, suosittelen vähintään esimerkiksi Lookoutin asentamista, sillä Lookout suojaa muiltakin asioilta kuin viruksilta. Itse pidän sen yhtenä tärkeimpänä toimintona puhelimen jäljittämistä esimerkiksi varkaustapauksessa ja puhelimen tietojen turvaamista. Tämän Lookout tekee erittäin hyvin. Palaan virustorjunnan luotettavuuteen kun löydän siitä luotettavaa tietoa.

Näppäimistökomentojen mukauttaminen Mac OS X:ssä

Omistatko vanhan Macbookin-tietokoneen jonka juuri päivitit OS X Lioniin? Nyt olet huomannut että Launchpad olisi hauska ominaisuus ja kovasti tahtoisit antaa sille näppäimistökomennon helpompaa käyttöä varten? Esimerkiksi itse halusin muuttaa Dashboardin avaavan näppäimen Launchpadille, koska en käytä Dashboardia mihinkään.

Tässä lyhyt ohje miten saat pikanäppäimen Launchpadille tai mille tahansa muulle ohjelmalle tai toiminnolle.

Lyhyesti:
Tarvitsemme ensin ohjelman jolla voimme määrittää tietyn toimintonäppäimen F-näppäimeksi ilman, että muutamme kaikkia. On varsin näppärää pitää tiettyjä toimintoja käytössä ja muuttaa tarpeettomat funktionäppäimiksi ja sitten antaa niille haluamiaan toimintoja. Tarvitsemme sitten toisen ohjelman jolla voimme määrittää näppäimistön näppäimille toimintoja.

Tarvitsemme tähän kaksi ohjelmaa:
  1. FunctionFlip - http://kevingessner.com/software/functionflip/
  2. Quicksilver - http://qsapp.com/
Lataa molemmat vaikka ylläolevien linkkien kautta ja asenna ne tietokoneeseesi.

FunctionFlip ilmestyy asennuksen jälkeen Järjestelmäasetuksiin (System Preferences) josta voit sen poimia.
Ruksaa haluamasi F-näppäin (eli se minkä tahdot määrittää Launchpadin pikapainikkeeksi. Muista myös käynnistää FunctionFlip Start FunctionFlip-napilla ja määrittää se käynnistymään automaattisesti ruksaamalla Start FunctionFlip at Login. Tämän jälkeen voit sulkea FunctionFlipin.

Käynnistä seuraavaksi Quicksilver ja avaa sen triggereihin. Jos avaat Quicksilverin pääikkunan, sen oikean ylänurkan nuolesta avautuu valikko josta Triggers...-kohdan voi valita.


Kun Triggers on auki, haluamme lisätä uuden. Napsauta ikkunan alhaalta keskeltä löytyvää pientä plus-merkkiä ja valitse Hotkey.
Määritä Select an item kohtaan minkä haluat pikanäppäimellä laukaista, esimerkiksi Launchpad. Action kohtaan pitäisi tulla automaattisesti komento Open. Tallenna Save komennolla.


Tuplanapsauta luomaasi sääntöä sen Trigger-sarakkeen kohdalta (siinä lukee tällä hetkellä None).

Sivupalkista napsauta Hotkey-kohtaa ja paina näppäimistöltä haluamaasi pikanäppäintä tälle toiminnolle. Toimintosi on nyt pikanäppäimellä varustettu. Määritä seuraavana Quicksilver käynnistymään automaattisesti kirjautuessasi käyttöjärjestelmään. Avaa ikkunan Preferences-välilehti ja ruksaa sieltä kohta Start at login. Voit halutessasi myös määrittää miten Quicksilver avautuu ja näyttääkö se ikoniaan Dockissa tai Valikkorivillä.

Määritykset on tehty! Voit sulkea ohjelmat ja testata näppäimistösi uutta hienoa pikanäppäintä. Jos pikanäppäin ei toimi, varmista vielä että määritykset ovat oikein molemmissa FunctionFlipissä ja Quicksilverissä.

Epätasa-arvoinen väkivalta

Julkisuudessa yksi perinteisesti pahimpia epätasa-arvokohtia Suomessa on ollut naisiin kohdistuva väkivalta. En tahdo vähätellä lainkaan sitä miten hirvittävää väkivallan kokeminen on ja kuinka tärkeää väkivallan ehkäisy on. On todella tärkeää, että keskitymme yhteiskunnallisesti enemmän väkivallan ehkäisemiseen, sillä väkivallan uhriksi joutuminen on traumaattinen kokemus ja jo yksi kerta voi jättää pysyvät arvet, niin fyysiset kuin henkisetkin. Mutta väkivallan ehkäisyn täytyy kohdistua kaiken väkivallan ehkäisyyn, naisiin kohdistuva väkivalta - vaikka hirvittävää ja tuomittavaa onkin - ei ole läheskään niin suuri epidemia kuin väitetään.

Totuus väkivallasta Suomessa on yksinkertainen: se kohdistuu enimmäkseen miehiin ja sen tekijät ovat enimmäkseen miehiä, miehet ovat väkivallan enemmistöosakkaita. Asiasta on paljon tilastotietoa, esimerkiksi eräs tutkimus paljasti pahoinpitelyiden uhrien olevan kolmessa tapauksessa neljästä miehiä. Laajemmat aineistot ovat pitkälti samaa mieltä: miehiä pahoinpidellään huomattavasti useammin kuin naisia.

Parisuhteissa tapahtuva väkivalta ei myöskään ole mitenkään naisten "etuoikeus" vaan miehet kokevat sitä jokseenkin samoissa määrin. Vuoden 2009 aikana miehistä hieman yli viisi prosenttia on kokenut väkivaltaa parisuhteissa, naisista reilu neljä, koko parisuhteen aikana vastaavat lukemat ovat 16% ja 17%. Puntit ovat siis käytännössä tasoissa parisuhteiden väkivallan kanssa, miehet ja naiset kokevat sitä lähes yhtäläisesti. Korostettakoon, ettei tämä ole mielipide, vaan tutkittua tietoa.

Myös väkivaltaisten kuolemien tilastot ovat yhtä miesten voittojuhlaa, sillä miehet ovat yhtäaikaa tappajia ja tapettavia. Suora lainaus tilastokeskuselta sanoo:
"Vuonna 2009 kuoli henkirikoksen uhrina 110 henkilöä, 83 miestä ja 27 naista."
"Osasta kuolleita ei voida päätellä, onko kuolema johtunut tahallisesta teosta. Tällöin kuolemat luokitellaan epäselviin tapauksiin, joita oli 96, miehiä 66 ja naisia 30."
Naisia kuolee väkivaltaisesti miehiä vähemmän. Miehet juhlivat myös itsemurhatilastojen huipulla, miehet eivät siis tapa vain toisiaan vaan myös itsensä. Itsemurhan tekijöistä kolme neljästä on miehiä.

Lähes kaikissa väkivallan muodoissa naiset kärsivät vähemmän kuin miehet. Oudosti, tässä valossa parisuhdeväkivallan luvut näyttävät yhtäkkiä uudella tavalla kiintoisilta: toisin kuin "satunnainen" väkivalta, parisuhdeväkivalta on yllättävän sukupuolineutraalia ja tekijöiden ja uhrien roolit jakautuvat hyvin tasaisesti miehille ja naisille. Samalla muu väkivalta on hyvin miesvoittoista niin uhreissa kuin tekijöissäkin mitattuna. Parisuhdeväkivalta on oudolla tavalla tasa-arvoisin väkivallan muoto, sillä sitä naiset kohtaavat samoissa määrin kuin miehet.

Yhdessä kohdassa naiset voittavat: naiset pelkäävät väkivaltaa miehiä useammin (sivut 62-64). Yksin ulkoa liikkuminen öisin pelotti usein 10% naisista ja silloin tällöin pelkäsi peräti 35%. Miehet vastaavasti pelkäsivät 2% usein ja 15% silloin tällöin. Työpaikalla naisista väkivaltaa pelkää 12%, miehistä vain 5%. Asetelma on erikoinen: naiset ovat harvemmin väkivallan uhreja, mutta pelkäävät sitä miehiä useammin. Tilanne tuo mieleen nykyaikaiset väkivaltakäsitykset joita käsittelin aiemmin: nykyaikaa pidetään vaarallisempana kuin menneitä aikakausia, vaikka todellisuudessa elämme erittäin turvallisella aikakaudella.

Naiset eivät siis koe miehiä enempää väkivaltaa, pikemminkin päinvastoin. Jos jollain on aiheesta eriäviä tietoja ja todisteita, näkisin ne mielelläni, mutta lukemani tilastoaineistot eivät jätä tässä epäselvyyttä: naiset ovat väkivallalta miehiä huomattavasti paremmin turvassa. Parisuhteissakin naiset kokevat "vain" yhtä paljon väkivaltaa kuin miehet.

Mutta tekijäthän ovat miehiä, eikö se tee tästä kuitenkin naisten sortoa? Ei oikeastaan, sillä mitään toimintaa ei voida sanoa sorroksi vain sillä perusteella, että toiminta suuntautuu tiettyihin yksilöihin. Miesten tekemästä väkivallasta valtaosa kohdistuu muihin miehiin ja pieni osa naisiin. Kyseessä on tiettyjen väkivaltaisten yksilöiden väkivaltainen käytös, jonka kohteena eivät ole millään spesifillä tavalla nimenomaan naiset tai miehet. Nämä väkivaltaiset yksilöt vaan ovat väkivaltaisia.

Parisuhteeseen joutuminen tällaisen pahoinpitelevän miehen kanssa on varmasti helvetillinen kokemus, mutta miten se eroaa tilanteesta jossa sukupuoliroolit käännetään ympäri? Mies joka on parisuhteessa väkivaltaisen ja hyväksikäyttävän naisen kanssa on täysin samalla tavalla vaarassa ja kärsii samalla tavalla kuin nainen väkivaltaisen miehen kanssa. Molemmat tilanteet ovat helvetillisiä.

Miksi nainen parisuhdeväkivallan kohteena on tasa-arvo-ongelma, mutta mies vastaavassa tilanteessa ei ole? Mies väkivallan uhrina parisuhteessa saa vähemmän huomiota virkavallalta, joskus häntä ei edes uskota, monesti tilannetta vähätellään - niin virkavallan ja lähipiirin toimesta. Huomattava määrä parisuhdeväkivaltakeskustelusta keskittyy naisten suojeluun ja maassamme onkin tehokas infrastruktuuri turvataloja ja tukipuhelimia yksinomaan perheväkivaltaa kohtaaville naisille. Parisuhdeväkivaltaa kokeville miehille on olemassa vähemmän tukiresursseja ja moni turvatalo ei ota vastaan miehiä (perusteluna on, etteivät talossa olevat naiset uskalla olla miesten lähettyvillä kokemuksiensa takia).


Jos väkivallasta siis halutaan oikeasti tehdä tasa-arvokysymys, Suomessa ei voida puhua tarpeesta parantaa naisten asemaa - ainakaan jos perusteluna käytetään tosiasioita - mutta miesten aseman parantamisesta tehty perustelu on tilastojen valossa tarpeellinen. Tasa-arvon parantamiseksi miesten yliedustus suomalaisissa väkivaltatilastoissa pitäisi saada putoamaan, niin pahoinpitelyiden uhreina kuin tekijöinäkin. Tasa-arvoon pyrkiminen kohottamalla naisten osuutta väkivallan uhreina tai tekijöinä kuulostaa kuitenkin jotenkin epäilyttävältä.

Tästä ei kuitenkaan pidä tehdä tasa-arvokysymystä. Miehet valikoituvat parisuhteen ulkopuolisen väkivallan uhriksi usein teoillaan, eivät sukupuolellaan ja tämä pitää erottaa kaikkia sukupuolikysymyksiä muodostettaessa. Ei ole sinällään tasa-arvo-ongelma jos jotain pahaa tai hyvää tapahtuu useammin toiselle sukupuolelle jos kyseessä ei ole systemaattinen järjestelmän sisään rakennettu syrjintä. Tässä on kyseessä aggressiivinen käyttäytyminen, ei se että naisten kansainvälinen salaliitto pistää miehet tappamaan toisiaan.

Kertokaa että olen väärässä, odotan kylläkin myös perusteluja.

Yksityinen laki

Oletko koskaan tarvinnut asianajajan palveluita? Pätevä lakiapu on varsin hinnakasta, varsinkin kun mennään  oikeuteen asti, eikä vain konsultoida tarvittavia toimenpiteitä perinnönjaolle tai muulle "ei riitaisalle" asialle (tosin eivät nekään ilmaisia ole). Kun kyseessä on oikeustaistelu kahden osapuolen välillä, tilanne on kaikkein kammottavin: se puoli jolla on varaa kykenee palkkaamaan kokonaisen asianajaja-tiimin joka kykenee hyödyntämään päämiehensä puolesta jokaista outoa ja piilotettuakin kiemuraa. Ja tavoitteena ei enää pitkään aikaan ole oikeuden toteutuminen, vaan voittaminen päämiehen puolesta.

Pidän kyseenalaisena jo tätä voittamisen hakemista. Oikeussalissa tavoitteen pitäisi olla totuuden paljastaminen, ei voitto. Syyllisiä rangaistaan, syyttömät vapautetaan ja niin edespäin. Kuitenkin maailmalta (ja kotimaasta) kantautuu jatkuvasti uutisia siitä kuinka syyttäjät kätkevät todisteita syytetyn viattomuudesta, kuinka yrityksiä ja yksityishenkilöitä kaatuu oikeudessa varojen loppumiseen ja kuinka järjestelmä ei vaan toimi. Tavallisilla tuloilla varustettu yksityishenkilö ei kykene taistelemaan itseään rikkaampaa yksityishenkilöä tai yritystä vastaan oikeudessa tasapainoisesti rampauttavien oikeuskulujen takia.

Vika on yksinkertainen: se on asianajajissa. Tai tarkemmin heidän motivaatioissaan ja taktiikoissaan. Järjestelmä ei enää perustu oikeuteen ja totuuteen, vaan aivan johonkin muuhun. Tärkein ongelma on voiton tavoittelu. En nyt puhu liikevoitosta (vaikka sekin varmasti vaikuttaa) vaan oikeuskäsittelyjen voittamisesta. Voittaminen on oleellisinta omalle urakehitykselle ja tienisteille, jolloin siitä tulee nopeasti tärkein motivaattori ja sen mukaan toimitaan. Lopputuloksena on kalliita oikeudenkäyntikustannuksia, tarpeettomia oikeustapauksia ja oikeusjärjestelmä joka kertakaikkiaan pilkkaa oikeutta.

Ongelma on rakenteellinen ja siihen on yksinkertainen ratkaisu: kielletään yksityinen lain harjoittaminen ja tehdään siitä valtion monopoli.

Hetkinen, mitä?

Tämä on yllättävän helppo ratkaisu: lakimiehen ammatista tehdään valtion leivissä olevia virkamiehiä kuukausipalkalla. Jokainen oikeustapaukseen osallistuva saa satunnaisesti nimetyn asianajajan valtion asianajotoimistolta (toki erikoisalan mukaan, eli vaikkapa patenttitapaukseen ei kiinnitetä asianajajia jotka ovat erikoistuneet vaikkapa järjestäytyneeseen rikollisuuteen). Asianajaja valitaan satunnaisesti ja näin millään osapuolella ei ole ylimääräistä etua mahdollisesta varallisuudesta: Yksityishenkilö tai pienyritys ei mene konkurssiin asianajopalkkioista, eikä varakkaampi osapuoli automaattisesti saa sitä kaikin puolin pätevämpää joukkuetta omalle puolelleen.

Tälläkin hetkellä varaton saa asianajajan edustamaan itseään rikosoikeudessa, mutta sama etuus ei koske kaikkia tilanteita. Lisäksi tällä hetkellä nämä "vähävaraisten asianajajat" eivät välttämättä ole erityisen hyviä. Siirtämällä kaikki asianajajat samaan yhteiseen joukkoon tasapäistetään rikkaan ja köyhän saaman lakiavun taso ja laatu.

Vasta-argumenttina voi tässä vaiheessa olettaa kuulevansa jotain syyttäjistä. Hehän ovat valtion leivissä ja kuitenkin harjoittavat samaa kilvoittelua ja voitontavoittelua kuin yksityiset asianajajat. Valitettavasti yksityiseen lakiin perustuvassa järjestelmässä syyttäjien on pelattava muun kentän ehdoilla. Syyttäjän on käytännössä pyrittävä aina voittoon, koska niin tekee vastapuolikin. Oikeustapaus jossa toinen osapuoli hakee totuutta ja toinen voittoa päättyy todennäköisemmin voittoa tavoittelevan koriin. Voittomentaliteetti on myös syyttäjien risti ja se mentaliteetti tulee pitkälti siitä miten syyttäjienkin tehokkuutta ja osaamista mitataan: voittojen perusteella. Tämä on se keskeinen ongelma.

Tässä järjestelmässä jokaisen yksittäisen asianajajan ei enää välttämättä tarvitse nimenomaisesti voittaa kyetäkseen etenemään urallaan. Järjestelmän rakenteissa eteneminen on perustettava kokemukseen ja vapaisiin paikkoihin pelkkien voittojen ja tappioiden laskemisen sijaan. Kun lain ammattilaisen osaamista mitataan voittamisilla, ei mitata itseasiassa mitään oleellista. Oleellista ei ole voitto tai häviö, vaan se toteutuuko oikeus - ja tämä on täysin hukassa yksityisen lainharjoituksen ansiosta.

Kyseinen järjestelmä ei välttämättä olisi nykyistä kalliimpi. Asianajopalkkio on edelleen mahdollista nostaa tapaukseen osallistuvilta, mutta valtiollisen järjestelmän ansiosta tästä voidaan tehdä säännöstelty ja kohtuullinen listahinta. Lisäksi järjestelmä laskisi kaikkien - yksityisten, valtion ja yritysten - lakikustannuksia mahdollistaen uusien rahavirtojen suuntaamisen rahoittamaan valtiollisten lakimiesten kustannuksia. Myös mahdollinen "lakivero" voitaisiin kerätä yrityksiltä niiden säästyessä asianajotoimistojen vaatimilta palkkioilta. Jopa moisen veron kanssa yrityksetkin todennäköisesti pääsisivät halvemmalla.



Yksi merkittävä häviäjä järjestelmällä on: huippuasianajajat. Suurimpia palkkioita keräävät alan suurimmat nimet joutuisivat tässä järjestelmässä tyytymään nykyisiään heiveröisempiin palkkioihin, mutta valtaosa lain harjoittajista ei kuulu tähän joukkoon. Suurin osa asianajajista eivät tienaa huippupalkkioita ja kykenisivät pääsemään virkamiespalkoilla vähintään hyvin lähelle nykyistä ansaintaansa. Jotenkin oma sympatiani ei koskaan herää huipputuloisten tulonmenetyksille.

Lain harjoittamisen kieltäminen yksityisesti voi tuntua rankalta ratkaisulta, mutta laki on valitettavasti yksi niistä aloista joiden täytyy olla kaikkien kansalaisten saatavilla samantasoisesti. Nykyinen järjestelmä on osoittanut ettei sen alla tämä tilanne voi toteutua, tästä ei ole epäilystäkään. Virkamiesvetoisempi järjestelmä ei heti kuulosta kaikista houkuttelevalta vaihtoehdoilta, mutta katsokaa mitä meillä on nyt: järjestelmä jossa raha voittaa, ihminen vikisee ja ketään ei todella kiinnosta mitä missäkin tapauksessa on oikeasti tapahtunut.

Ja se on täysin väärin.

Ihmisyyden ryöstäminen ja ryhmäajattelu

Istuin penkille Tikkurilan asemalla odottamaan parempaa puolikastani. Viereisellä penkillä istui hieman tummempihipiäinen mies, ei siis tumma-ihoinen, vaan välimerellinen, ehkä romani. En spekuloi hänen syntyperällään sillä en ole kyvykäs arvaamaan sitä. Mies oli hieman humalassa ja vähän nukkavieru, mutta vaikutti harmittomalta joten en kiinnittänyt häneen ensin huomiota. Sitten mies tuli juttelemaan kun kaivoin Nintendo DS konsoliani esiin.

Mies kyseli minulta pelilaitteesta hieman huonolla suomella ja pikaesittelin tälle jo vanhentunutta taskupelikonsoliani parilla lauseella. En aluksi ollut innostunut keskustelemaan (syynä miehen selkeä pieni hiprakka, ei kansallisuus - humalaisten kanssa keskustelu on yleensä vähemmän elähdyttävää) mutta mies jatkoi jututtamista annettuaan minun pelata pienen hetken. Ja samalla tämä itseäni huomattavasti köyhemmän oloinen (ja en mikään miljonääri ole itsekään) herra tarjosi minulle appelsiinia vieressään olevasta pussista. Kieltäydyin, mutta laitoin pelikoneeni pois ja keskustelin hänen kanssaan hetken.

En alkanut kysellä hänen taustaansa tai mitään hänen kokemuksistaan Suomessa. Puhuimme siitä miten naisia joutuu odottamaan, miten nätti päivä on, miten tupakka on epäterveellistä ja muuta jokapäiväistä ja harmitonta. Kyseessä ei ollut mikään erityisen syvällinen keskustelu, sillä mies oli hieman huonosuominen ja hieman hiprakassa, mutta miehen harmiton olemus ja into keskustella sai minut kiinnostuneeksi keskustelusta.

Mies oikeasti vaikutti varsin mukavalta, mutta haikealta ja toiveikkaalta. Minulle jäi arvoitukseksi mistä hän oli kotoisin ja mitä hän tekee elämällään, mutta keskustelu muistutti minua yhdestä tärkeästä asiasta: ihmiset on nähtävä aina yksilöinä, ei koskaan ryhminä.

Ryhmäajattelu on älyllinen oikotie, jonka kautta voimme helposti tehdä laajoja päätelmiä ihmisjoukoista käsittelemättä jokaista yksilöä niissä erikseen. Ongelmana kuitenkin on, että kun ryhmitämme ihmisen joukkoon ja ajattelemme joukkoa, riisumme tiettyä inhimillisyyttä joukon muodostavilta yksilöiltä. Jos ajattelen jotain ihmistä kansallisuutensa edustajana, hän on hieman vähemmän ihminen minulle kuin mitä hän olisi yksilönä. Joukon osallisuus antaa yhden monista työkaluista joilla ihmisen epäinhimillistäminen - dehumanisointi - onnistuu. Ihmisen määrittäminen ryhmän osana on tehokasta dehumanisointia ja teemme sitä niin usein, ettemme edes huomaa sitä. Et ole ihminen, olet somali. Et ole ihminen, olet roskakuski. Et ole ihminen, olet ateisti. Tätä kaavaa voi jatkaa ties kuinka pitkään.

Dehumanisointi on edellytys monille epäinhimillisille teoille. Kun ihminen kyetään menestyksekkäästi dehumanisoimaan, hän ei enää herätä sympatiaa eikä häntä tarvitse kohdella hyvin tai humaanisti.  Dehumanisoitua ihmisryhmää voi kohdella vähän miten sattuu, sillä ihmiset eivät koe merkittävästi sympatiaa kuullessaan että "Afrikan köyhät kärsivät", mutta yksittäisen ihmisen Afrikassa kokemasta kärsimisestä puhuminen onkin jo tehokkaampaa. Dehumanisoinnin tärkein huomio on kuitenkin se, että normaali ihminen ei kykene tappamaan toista ilman jotain merkittävää dehumanisointia. Jotta kykenen ampumaan toisen ihmisen kylmäverisesti, joudutaan tämä dehumanisoimaan perusteellisesti ja siinä ryhmäleima on aina ensimmäinen askel. Vastassasi oleva vihollinen ei ole ihminen vaan Vihollinen, Ryssä, Terroristi, Riistäjäkapitalisti tai jokin muu tietyn ryhmän jäsen. Ei koskaan yksilöllinen ihminen.

Myös kasvojen katoaminen tekee ihmisistä tehokkaasti epäihmisiä.
Toinen minkä ryhmäajattelu aikaansaa on ingroup ja outgroup-ajattelu, jossa henkilö sijoitetaan selvästi ulkopuoliseen ryhmään. Jos kykenen määrittämään ihmisen ryhmään jonka jäsen en ole ja sitten korostan tätä eroavaisuutta, kykenen erottamaan toisen ihmisen ja kaikki hänen kaltaisensa itseni kaltaisista. Näin saan aikaan tilanteen jossa ingroup-joukko - ne jotka kuuluvat joukkooni - kokee yhteenkuuluvuutta vieraan ja erilaisen edessä JA lisäksi outgroup-joukko - ne jotka eivät kuulu joukkooni - muuttuu entistä vieraammaksi ja ulkopuolisemmaksi. Sisäjoukko eroaa voimakkaammin ulkojoukosta.

Perusperiaate on yksinkertainen: haluat suomalaisia puolellesi ruotsalaisia vastaan, korosta suomalaisuutta ingroupin kohdalla ja ruotsalaisuuden eroavuutta outgroupin kohdalla. Tai jos haluat joukon skandinaaveja puolellesi muuta Eurooppaa vastaan, korostetaan skandinaavien hyvinvointivaltioita ja muun Euroopan eriarvoisuutta. Jos haluat joukon puolellesi toista joukkoa vastaan, vertaa joukkoja, korostaen edelleen eroja outgroup-joukon kanssa ja yhtäläisyyksiä ingroup-joukon sisällä.

Sivumaininta: Dehumanisointia edustaa erittäin hyvin lähes fasistinen lause George W. Bushilta: Olet joko puolellamme tai terroristien puolella.

Kun puhumme rasismista tai maahanmuutosta, näemme erittäin vahvoja esimerkkejä dehumanisoinnista ja ryhmäajattelusta. Suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa tämä koskee niin sitä kriittistä puolta, kuin sitä puolustavaakin puolta. On paljon rasismia ja maahanmuuttovastaisuutta joka varmasti kumpuaa tietystä outgroup-pelosta ja jota ylläpidetään ylläpitämällä käsitystä maahanmuuttajista ulkopuolisen joukon osana yksilöiden sijaan.

Tämä koskee kuitenkin myös hyvin voimakkaasti keskustelun toista puolta ja monet rasisteja kauhistelevat syyllistyvät monella tapaa samanlaiseen ryhmäajatteluun ja dehumanisointiin sivuuttaessaan kriittiset argumentit pelkällä "peräkammarin junttipojat valittaa"-argumentoinnilla. Lisäksi esimerkiksi positiivista syrjintää puolustavat eivät huomaa vaativansa käytäntöjä jotka käytännössä luovat tilanteita, joissa yksilöitä on nimenomaan kohdeltava ryhmän jäsenenä. Mikäli kansallisuus tai etninen alkuperä ovat positiivisesti vaikuttavia tekijöitä, niistä tulee äkkiä merkittäviä tekijöitä eikä yhdentekeviä asioita jotka voidaan unohtaa. Tämä vahvistaa ryhmäajattelua ja luo edelleen ihmisestä ryhmän jäsenen oikean ihmisen sijaan.

 Ryhmäajattelu ja dehumanisointi ovat hyvin inhimillisiä piirteitä ja lopulta hyvin harva kykenee irrottautumaan niistä.

PlayStation Vita

Pääsin tässä messuilla ihmettelemään Sonyn PSP:n seuraajaa, "jännittävästi" nimettyä PS Vitaa.


Kyseessä on siis taskupelikonsoli ja olin hyvin vaikuttunut siitä mitä näin: laite oli selkeä, tuotti hyvän kuvan, sen kontrollit olivat toimivan oloiset ja se oli pelattavuudeltaan huomattavasti mukavampi kuin Nintendon DS tai iPad/iPhone.

Laitteen käyttöliittymä (jota ei saanut kuvata, mutta jonka ehdin vilaukselta nähdä) oli saanut hieman vaikutteita kosketusnäytöllisten älypuhelimien käyttöliittymistä ja vaikutti varsin toimivalta. Esittelijä tosin mainitsi, että demoyksikön toimintanopeus oli huonompi kuin lopullisen.

Niille jotka eivät laitetta tunne, PS Vita sisältää perinteiset näppäinkontrollit (nuoliohjain, kaksi analogitikkua, olkapäänapit, perusnapit) ja kaksi kosketusohjausta (kosketusnäyttö ja kosketusherkkä tausta). Perusperiaatteiltaan se osaa siis kaikki temput mitä älypuhelimetkin ja vähän päälle.

Kysymys kuitenkin kuuluu: riittääkö se? PS Vita ja Nintendon 3DS ovat tällä hetkellä uudessa tilanteessa: ne kilpailevat niin älypuhelimien kuin tablettienkin kanssa. Hintatasoltaan PS Vita tulee olemaan 249 € tai 299 € mallista riippuen ja siihen hintaan saa jo kohtuullisen Android-puhelimen. Paljoa ei tarvitse lisätä, että saisi iPadin tai iPod Touchin. Tämä jättää Sonyn pelilaitteen puristuksiin.

Sonyn ratkaisu on kuitenkin pitkän linjan pelaajaa miellyttävä. Sony kilpailee mainittujen laitteiden kanssa tekemällä jotain paljon päheämpää. PS Vitan pelit ovat uskomattoman näköisiä. Laite jaksaa pyörittää lähes PS3:n tasoista grafiikkaa ja lisäksi pelattavuus on ylivoimainen tabletteihin tai puhelimiin nähden, kiitos fyysisten pelinäppäinten ja analogisten ohjaimien. PS Vitan näytön kuva oli tarkka ja selkeä, eikä laitteen fyysisestä habituksesta löytynyt valitettavaa.

Laite siis voi voittaa pelaajan sydämmen, mutta voittaako se tavallisen kuluttajan? Tämä on hankalampi kysymys. PS Vita kohtaa kuluttajamarkkinoilla juuri nuo aiemmin mainitut kilpailijat älypuhelimissa ja tableteissa, eikä välttämättä ole niin kovin kiinnostava laite henkilölle joka ei ole peliharrastaja. Miksi rivikansalainen ostaisin "pelkän" pelikoneen, jos lähes samaan hintaan saa laitteen joka tekee kaikkea muutakin? Pelivalikoima Android Marketissa ja Applen App Storessa on kuitenkin massiivinen ja täynnä hyvin edullisia pelejä. PS Vitalle voi toki ostaa suoraan PlayStation Networkista myös pienempi casual-pelejä, mutta sille on myös saatavilla perinteisiä "kaupanhylly"-tyyppisiä pelejä.

Peruskuluttaja ei siis välttämättä innostu PS Vitasta, mutta tilannetta on vaikea ennakoida. Pelaajalle laite on huomattavasti kiinnostavampi, mutta pelkkä tekniikka ei pelaajiakaan riitä voittamaan jos pelinkehittäjiä ei saada riittävin määrin laitteen taakse tekemään myös Hardcore yleisöön vetoavia pelejä. On muistettava, että Sony tulee markkinoimaan laitettaan varmasti suuren rahan kanssa ja markkinoinnin vaikutusta on hankala arvioida.

Haasteita PS Vitalla on, mutta laite vaikuttaa lupaavalta. Odotamme ja katsomme.

Paikallisen sopimisen vitsi

Työnantajat ja työnantajaliitot ovat kovin innoissaan paikallisesta sopimisesta. Heidän mukaansa suurten ratkaisujen, kuten Tupon (tulopoliittinen kokonaisratkaisu) aika on ohi ja tulevaisuus on ketterämpi ja paikallisempi. Työnantajapuolen vaikutuksesta nykyinen kehitys on muutosta kohti suurempaa määrää paikallista sopimista, eli työehtoasioiden sopimista entistä matalammalla tasolla suurten neuvottelujen sijaan.

Paikallinen sopiminen on vitsi. Lähes jokaisessa työpaikassa voimasuhteet ovat työnantajan eduksi ja se on lyhyesti paikallisen sopimisen ansa: työntekijäpuolen neuvotteluvoima romahtaa, työnantajan kohoaa - rakettimaisesti. Toki on tiettyjä yksilöitä löytyy jotka ovat niin korvaamattomia, että he kykenevät neuvottelemaan tasapuolisesti, mutta he ovat poikkeuksia. Käytännössä kuka tahansa yksittäinen työnantaja on kaikissa neuvotteluissa työnantajan kanssa heikommassa asemassa.

Mutta eihän yksi työntekijä neuvottele työnantajan kanssa, tokihan se on koko työpaikka josta puhutaan? Vaikka kyseessä olisikin koko työpaikka, työnantaja on edelleen vahvmpi osapuoli ja voi sanella "sopimisen" ja "sopimukset". Käytännössä työnantaja voi aina ilmoittaa, että irtisanomisiin ja lomautuksiin ryhdytään jos tämän kantaa ei hyväksytä ja työntekijäpuolella ei ole vastaavaa asetta. Yksittäisen työpaikan työtaistelutoimet eivät ole laillisia työtaistelutoimia, joten työntekijäpuolen aseet ovat vähissä. Käytännössä paikallisissa neuvotteluissa työnantajalla on aina vahvempi asema, oli neuvottelukumppanina yksittäinen työntekijä tai koko yritys.

Työntekijäpuolen ainoa merkittävä mahdollisuus toimia yhdessä suurena joukkona. Työntekijäjärjestöt ovat entiteetti, joka kykenee neuvottelemaan koko työnantajaliiton kanssa kerralla ja myös tekemään työtaistelutoimia jotka oikeasti tehoavat. Tästä aseesta työnantajapuoli tahtoo eroon ja siksi paikallista sopimista hehkutetaan kaikille. Paikallinen sopiminen myös jäytää ammattiliittojen tarpeellisuutta, sillä jos kaikki sopivat asiansa yksilötasolla, tarve liitoille vähenisi ja samalla liittojen vaikutusvalta ja kyky turvata työntekijöiden oikeuksia.

Jo nyt työnantajajärjestöt ovat menestyksekkäästi heikentäneet ammattiliittojen voimaa pirstaloimalla neuvottelukentän. Tästä on seurannut heikompia liittoja jotka riitelevät keskenään. Työntekijäpuolen tärkein neuvotteluvaltti, joukkovoima, on romahtanut. Toki jotkin liitoista ovat hyvissä asemissa neuvotella jäsenilleen etuja, mutta heikommat liitot varsinkin aloilta, joilla koulutusvaatimukset ja järjestestäytymisaste ovat pieniä, eivät kykene enää neuvottelemaan mistään - korkeintaan nykytilanteen säilyttämisestä. Mutta tämä on varmastikin ollut työnantajajärjestöjen lyhyen tähtäimen tavoite tupoista luopumisessa: matalapalkkaisten alojen etujen poistaminen.

Mitä paikallisen sopimisen lisääntymisestä sitten seuraisi? Se takaisi että vain tietyt alat kykenevät säilyttämään nykyiset etunsa ja vielä harvemmat kykenisivät saamaan uusia etuja. Valtaosalle tilanne tarkoittaisi hidasta etuisuuksien menettämistä ja stagnaatiota. Tilanne tulisi olemaan pahin varsinkin matalapalkkaisilla, vähän koulutusta vaativilla aloilla - aloilla joiden tilanne ei nytkään ole kehuttava. Matalasta palkasta tulisi matalampi ja viimeisetkin edut katoaisivat yksi kerrallaan. Palkankorotuksista päästäisiin palkan alennuksiin.

Käytännössä olen nähnyt tilanteita (niin itselle sattuneita ja lisäksi olen seurannut sivusta tuntemieni ihmisten tilanteita) joissa paikallista neuvottelua on käyty. Suurimmassa osassa lopputulokset ovat olleet työnantajaa miellyttäviä ja työntekijöille kyseenalaisia. Monesti "molempia tyydyttävä" ratkaisu on jälkikäteen paljastunut työnantajaa rankasti suosivaksi, mutta kaikki seuraukset eivät olleet ilmiselviä sopimusta tehtäessä. Lisäksi on muistettava, että työnantajalla on kaikissa neuvottelutilanteissa lisäksi ns. direktio-oikeus, jonka avulla jokainen tulkinnanvarainen kohta voidaan tulkita työnantajan eduksi - ja työnantajat käyttävät tätä oikeutta hyvin herkästi. Se jo yksinään tekee lähtökohtaisesti mahdottomaksi kaiken tasapuolisuuden neuvotteluissa. Paikallinen sopiminen ei ole kaunista.

Paikallinen sopinen on siis työntekijän kannalta lähes yksinomaan ongelmia. Siinä on vähän hyvää ja hyvin paljon ongelmia. Sen pahin seuraus on sen tuhoisa vaikutus työntekijöiden oikeuksille ja vaikutusmahdollisuuksille, jotka voidaan neuvotella vain tilanteessa jossa työntekijöilläkin olisi jotain valtaa. Ja sitä työntekijöillä ei paikallisella tasolla käytännössä ole.

Ei kiitos. Paikallinen sopiminen saa puolestani mennä nurkkaan kuolemaan.

Tee Macista turvallinen

Mac-tietokoneiden käyttäjät ovat vuosia olleet turvassa merkittävämmiltä viruksilta. Alustaa onkin usein mainostettu juuri sen turvallisuudella, mutta nyt kiitos kasvavan suosion, tämä ruususen uni alkaa loppumaan. Mac-tietokoneiden käyttöjärjestelmä perustuu Unixiin ja on rakenteiltaan hyvin turvallinen, mutta ei haavoittumaton. Mac OS X on saanut olla rauhassa osittain siksi että se on hyvin turvallinen rakenteiltaan, mutta myös pienen käyttäjäkuntansa ansiosta. Nyt käyttäjäkunta on kasvanut ja kiitos vuosikymmenen verran hoetun mantran Macin turvallisuudesta, nämä käyttäjät eivät myöskään huolehdi laitteittensa turvallisuudesta suuremmin.

Tähän asti Mac-virukset ovat olleet lähinnä teoreettinen vaara joka on ollut helppo välttää. Nyt kuintekin ensimmäisiä oikeasti tuhoisia ja vaarallisia viruksia on alkanut ilmestymään ja Mac-tietokoneen tietoturvan parantelu alkaa olla jokaisella käyttäjällä edessä. Esimerkiksi suhteellisen vaarallinen Tsunami-virus näyttäisi omaavan varsin tuhoisaa potentiaalia tehdä Mac-käyttäjistä samanlaisia etähallittuja orjia kuin liian monen Windows-koneen kohtalona on ollut.

Tässä pari vihjettä mitkä jokaisen käyttäjän kannattaa tehdä.

1. Käännä palomuuri päälle

Mac-tietokoneissa on ohjelmistollinen palomuuri, joka ei ole oletuksena päällä. Sen aktivointi on kuitenkin helppo juttu ja montaan hyvää syytä ei ole jättää tätä tekemättä. Palomuuri käynnistetään seuraavasti:

  • Omppuvalikosta valitse Järjestelmäasetukset (System Preferences). 
  • Sen alta löydät alueen Yksityisyys ja turvallisuus (Security & Privacy). 
  • Tästä ikkunasta avaa Palomuuri (Firewall)-välilehti ja napsauta palomuuri päälle. 
  • Huomaa että joudut ehkä avaamaan oikeassa alakulmassa olevan lukon ennen kuin voit muuttaa palomuurin tilaa. 
Palomuuri torjuu Internetistä tulevaa liikennettä joka ei ole tietokoneelle tarpeellista. On hyvin harvinaista että palomuuri kannattaisi jättä aktivoimatta. Tee siis vähintään tämä.

Vinkki: palomuuriin pääsee nopeasti Spotlight-hakusanalla Palomuuri (Firewall).

2. Asenna Antivirus-ohjelma
Mac-tietokoneiden käyttäjän on hyvä luovuttaa tämä taistelu hiljalleen ja asentaa tietokoneelleen jokin antivirus-ohjelma. Tämä estää tehokkaasti tunnettujen viruksien pääsyn järjestelmään ja yleensä hidastaa järjestelmän toimintaa vain marginaalisesti.

Maksullisia virustorjuntaohjelmia on useita ja ilmaisiakin muutamia. App Storesta paras ilmainen lienee Intego Virusbarrier Express, jonka löydät App Storesta hakusanalla "antivirus". Itse asennettuna Internetistä löytyy myös muitakin ja niistä ehkä parhaat ovat Sophos Anti-Virus for Mac Home Edition ja Avast! Antivirus. Huomautettakoon, että mainitsen avast!in lähinnä loistavan Windows-versionsa takia. Macin avast! on lupaava mutta vasta Beta-vaiheessa ja ei välttämättä ole vielä kannattava hankinta. Sitä kuitenkin kannattaa pitää silmällä, lopullinen tuote on tulossa vielä tänä vuonna.

Maksullisista antivirus-ohjelmista löytyy toki myös Mac-versioita, esimerkiksi kotimaisen F-Securen Anti-virus for Mac on luotettava ja laajatoiminen ohjelmisto. App Storesta löytyy myös parannettu Intego Virusbarrier Plus, joka ei myöskään ole hullumpi vaihtoehto. Intego Virusbarrier Plus löytyy App Storesta myös "antivirus" hakusanalla.

3. Käyttäydy fiksusti
Tämä ei harmittavasti ole mikään itsestäänselvyys. Mac-käyttäjien käyttäytyminen on valitettavasti yksi parhaita aukkoja viruksille, sillä käyttäjistä suuri osa on oppinut ettei mäkin kanssa tarvitse huolehtia viruksista. Kaikki ohjelmat voi ladata ja asentaa ja liitetiedostotkin sähköpostissa ovat aina turvallisia. Mac-myymälät ylläpitävät tätä myyttiä hokemalla asiakkailleen kuinka Mac-tietokoneen ostamalla ei tarvitse koskaan enää huolehtia viruksista. Applen virallinen linja on muuten suositella antivirus-ohjelmaa, eli myymälöiden linja on sitä normaalia myyntipuhetta, eli kaunistelua jolla asiakkaalle saadaan myytyä jotain.

Virukset ja haittaohjelmat pääsevät yleisesti sisään käyttäjän tehdessä jotain typerää, kuten asentaessaan tuntemattomia ohjelmian tuntemattomista lähteistä. Katso mitä teet, katso keneltä tulevia liitetiedostoja auot ja noudata muutenkin järkeviä toimintamalleja. Älä usko lupauksiin helposta rahasta tai ilmaisista ohjelmista, kysy muilta mielipiteitä ohjelmista ennen asentamista tai etsi ainakin Internetistä arvostelu kyseisestä ohjelmasta. Jos et löydä luotettavalta taholta varmistusta, älä asenna. Lataa aina asentamiesi ohjelmien tiedostot suoraan valmistajalta tai App Storesta, vältä muita jakelureittejä jos et luota jakelijaan.

Käytä siis järkeä. Perusturvallinen käyttäytyminen on edellytys myös Mac-käyttäjällä, sillä heikoin lenkki tietoturvassa on aina käyttäjä.