Androidista Windows Phonen näköinen

Windows Phonen yksinkertainen visuaalinen tyyli on monen mielestä miellyttävä ja selkeä. Android-laitteille saa saman Windows Phone-ulkoasun ja toiminnallisuuden asentamalla puhelimeen vaihtoehtoisen Launcherin.



Launcher 7 on Windows Phone 7:n Metro-tyyliä ja käyttöliittymää jäljittelevä käyttöliittymä Android-laitteille. Se näyttää WP7-tyyliset laatat kuvakkeiden tilalla ja osaa myös animoida laattoja Windows Phonen tapaan ja ohjelmien selailu tapahtuu myös sivulle pyyhkäisemällä.

Launcher 7 näyttää Androidin widgetit laattojen sisällä (joko 1x1 tai 1x2) mikä rajoittaa tavallisten widgettien käyttöä melkoisesti. Periaatteessa kaikki kyseiseen kokoon mahtuvat Widgetit toimivat järkevästi, mutta suuremmat heikommin.


Launcher 7 ei muuta laitetta Windows Phoneksi, mutta antaa saman käyttöliittymän. Jos siis vaikkapa työpuhelimena käyttää Windows-puhelinta ja tahtoisi oman puhelimen samalle käyttöliittymälle, Launcher 7 mahdollistaa saman käyttöliittymän molemmilla. 

Launcher 7:stä on myös maksullinen (ja mainokseton) Donate-versio niille jotka innostuvat suuresti ja tahtovat tukea kehittäjää.

Androidista iPhonen näköinen

Android-laitteiden omistajista jotkut ovat kateellisia iPhonen omistajille laitteen käyttöliittymän estetiikasta. Android-laitteille saa kuitenkin saman iPhone-ulkoasun ja toiminnallisuuden asentamalla puhelimeen vaihtoehtoisen Launcherin.

Espier Launcher - iOS Androidille
https://play.google.com/store/apps/details?id=mobi.espier.launcher


Espier on iOS:n estetiikkaa ja ulkoasua jäljittelevä normaalin käyttöliittymän korvike. Se näyttää iPhone-tyyliset ikonit tavallisten ikonien tilalla ja täyttää työpöydän ohjelmien laukaisukuvakkeilla. Espier korvaa monia normaalin Androidin kuvakkeita iOS:n vakiokuvakkeilla ja näyttää tavalliset Androidin kuvakkeet vakiomuotoisen kehyksen sisällä hieman yhtenäistäen ulkoasua.

Toisin kuin Applen laitteilla Espierillä voi käyttää Androidin Widgettejä. Widgetit esitetään tavalla joka sopii iPhonemaiseen käyttöliittymään: Widgetit toimivat omalla widget-työpöydällään joka löytyy käyttöliittymän vasemmalta suunnalta. Tätä Widget-aluetta voi selata ylös ja alas jos sille sijoittaa enemmän Widgettejä kuin yhdelle näytölle mahtuu normaalisti.


Jos siis tuntuu, että haluat muuttaa puhelimesi ulkoasua Applen suuntaan, muttet kuitenkaan tahtoisi investoida Cupertinolaiseen tekniikkaan, Espier on ratkaisu siitä välimaastosta. Espier ei ole vielä 1.0-vaiheessa, mutta on viikon käytön jälkeen osoittautunut suhteellisen vakaaksi. Itse pidän edelleen enemmän Androidin normaalimmista käyttöliittymistä, mutta Espier onnistuu hienosti naittamaan Androidin ja iOS:n parhaita puolia yhteen.

Espieristä on myös erillinen Android 2.1-laitteiden versio ja HD-versio Tablet-laitteita varten. Erityisen Apple-intoiset voivat asentaa myös Espier Browserin joka jäljittelee iPhonen Safari-selainta.

Kalāmin kanssa kalassa

Kalāmin kosmologinen argumentti on klassisimpia ja yleisimpiä perusteluja joita käytetään perustelemaan Intelligent Design-väittämiä. Kuten muutkin kaltaisensa, se perustuu periaatteessa logiikkaa: otetaan premissejä ja johdetaan niiden perusteella lopputuloksia. Kalāmin premissit kuitenkin pohjautuvat virheellisiin olettamuksiin ja käyn läpi tässä lyhyessä artikkelissa miten Kalām epäonnistuu. Kalāmin kosmologinen argumentti käy myös hyvin esimerkkinä siitä miksei pelkkä hypoteesi ole riittävä todiste.

William Lane Craig käyttää seuraavaa muotoa  Kalāmin kosmologisesta argumentista:
  1. Kaikki minkä olemassaololla on alku, on syy (aiheuttaja) olemassaololleen
  2. Maailmankaikkeudella on alku
  3. Näin ollen maailmankaikkeudella täytyy olla syy (aiheuttaja)
Nämä premissit ovat pinnallisesti tarkasteltuna loogisia, mutta niiden kaataminen välttämättömyyksinä on suhteellisen helppoa.

Kaikella on syy
Tämä on argumentti jonka valtaosa vain olettaa todeksi. Olettamus on siis ettei jotain voi tulla tyhjästä tai ei-mistään, mutta tämä ei olekaan niin itsestään selvää kun mitä voisi luulla. Ensinnäkin, meillä ei ole ensimmäistäkään esimerkkiä ei-mistään. Tyhjä avaruus planeettojen välissä ei nimittäin ole oikeastaan tyhjää, vaan on täynnä erilaisia kenttiä ja säteilyjä. Kaikki maailmankaikkeudessa on täynnä jotakin ja jopa se mitä kutsumme tyhjiöksi ei ole todellisuudessa tyhjää. Meillä ei itseasiassa ole ole mitään mitä voisimme havainnoida, joka olisi kirjaimellisesti ei-mitään.

Emme tiedä miten ei-mikään käyttäytyy tai miten se toimii. On varsin mahdollista, että ei-mitään ei edes voi olla olemassa, sillä miten e-mitään voisi olla olemassa, se laikkaisi olemasta ei-mitään ja olisi jotain: olemassaolo voi olla ei-millekään mahdotonta. On myös mahdollista, että ei-minkään ominaisuuksiin kuuluu jotain mikä tuottaisi jotain, jokin mekanismi ei-missään joka tekee jotain olemassa olevaa. Mutta kaikki tämä on vain hakuammuntaa ja arvailua, koska emme voi tietää mitään ei-mistään tällä hetkellä.

Meillä ei ole esimerkkejä joissa jotain tulee ei-mistään, mutta meillä ei ole myöskään esimerkkejä ei-mistään. Väittäminen että jotain ei voi tulla ei-mistään, kuten Kalāmin ensimmäinen premissi sanoo, on yhtä huonosti perusteltu kuin väittäminen että jotain voisi tulla ei-mistään. Tällä en yritä sanoa että ensimmäinen premissi olisi uskottava, vain että emme todellakaan voi tietää onko olemassaolon aina oltava jotain millä on aiheuttaja. Se on mahdollista, mutta ei välttämätöntä. Esimerkiksi kvanttitasolla tapahtuu outoja asioita, kuten hiukkasia jotka ilmestyvät todella tyhjästä

Maailmankaikkeudella on alku
Nykytiede pitkälti keskittyy alkuräjähdykseen maailmankaikkeuden alkuna. Alkuräjähdys ei kuitenkaan välttämättä ole piste josta kaikki alkoi, lähinnä aikaisin piste mihin voimme jäljittää tapahtumia. Alkuräjähdys on nykytieteen valossa varhaisin piste josta voimme puhua, koska meillä ei ole oikeastaan mitään keinoa selvittää mitä tapahtui sitä ennen. 

On monia hypoteeseja siitä mitä maailmankaikkeudelle kuului ennen alkuräjähdystä. Yksi hypoteesi kuvaa syklistä maailmankaikkeutta, joka laajenee alkuräjähdyksen voimasta aikansa, sitten supistuu ja puristuu, kunnes uusi alkuräjähdys seuraa. Tämä hypoteesi esittää mallin jossa maailmankaikkeudella ei ole varsinaista alkua, vain ikuinen sykli. 
Kaikki eivät luonnollisesti kannata tätä hypoteesia, koska sitä on käytännössä mahdoton vahvistaa (tai todistaa vääräksi) tällä hetkellä kiitos kyvyttömyytemme mitata ilmiöitä ennen alkuräjähdystä. Syklisyys ei todellakaan ole todistettua tiedettä, vaan yksi monista hypoteeseista ja on toki varsin mahdollista että alkuräjähdys oli todella kaiken alku. On myös mahdollista, että äärettömässä tyhjiössä alkuräjähdyksiä tapahtuu jatkuvasti, mutta niin kaukana toisistaan etteivät maailmankaikkeudet koskaan kohtaa.

Maailmankaikkeuden syy
Alkuräjähdysteoria ei siis sinällään sano kaiken alkaneen siitä, lähinnä meidän maailmankaikkeutemme. Maailmankaikkeudellamme tarkoitetaan ainettamme ja energiaamme ja aikaamme. Jos maailmankaikkeutemme alun sanotaan olevan alkuräjähdyksessä, voimme esittää monia arvauksia siitä mikä aikaansai alkuräjähdyksen. Syklinen maailmankaikkeus antaa taustalle toisen maailmankaikkeuden, joka puristui kasaan alkuräjähdyksen moottoriksi. Älykkyys ei ole millään tapaa tarpeellista alkuräjähdykselle.

On myös mahdollista, että maailmankaikkeus on olemassa, koska sen on pakko olla olemassa. Olemassa olemattomuus ei välttämättä ole mahdollista ja jos näin todella on, maailmankaikkeuden on vain pakko olla olemassa. Tämä on sinällään yksinkertainen ajatus: maailmankaikkeuden on pakko olla olemassa koska se ei voi olla olematta olemassa. Tätä tukee laajasti se havaittavissa oleva tosiasia, että maailmankaikkeus todella on olemassa.

Syy maailmankaikkeuden olemassaololle voi siis olla välttämättömyys.

Kalāmin kosmologinen argumentti lyhyesti

  1. Kaikki minkä olemassaololla on alku, on syy (aiheuttaja) olemassaololleen
    Emme tiedä tällä hetkellä onko kaikella oltava syy. Emme koskaan ole mitanneet jotain mikä olisi todella ei-mitään joten emme tiedä voiko ei-mikään synnyttää jotain.
  2. Maailmankaikkeudella on alku
    Emme tiedä onko maailmankaikkeudella todella alkua. Maailmankaikkeus voi olla ikuinenkin.
  3. Näin ollen maailmankaikkeudella täytyy olla syy (aiheuttaja)
    Jos emme voi todistaa kaiken tarvitsevan aiheuttajaa tai että maailmankaikkeus on alkanut, emme voi kutsua maailmankaikkeutta aiheutetuksi.

Kalāmin kosmologinen argumentti on siis looginen kyllä, mutta sen premissit eivät kestä tarkastelua. Argumentti rakentuu arkijärjen päälle, mutta arkijärki ei varsinaisesti riitä selittämään maailmankaikkeutta ja tapahtumia niin suurilla tai niin pienillä yksiköillä kun koko maailmankaikkeuden käsittäminen vaatii. Kvanttitasolla tai alkuräjähdyksen käsittämättömissä oloissa arjen logiikka menettää parhaan teränsä.

Konkreettisista todisteista


Sivusin hieman aiemmassa kirjoituksessani miten Älykkään Luomisen puolesta ei ole todisteita, päätettiin tämä osoittaa vääräksi linkittämällä minulle todisteita. Luettuani nämä linkit, päätin kirjoittaa hieman todisteista ja todisteista.

Nämä minulle linkitetyt artikkelit sisälsivät erilaisia  päättelyketjuja ja argumentteja todisteina kannastaan. En vakuuttunut näistä argumenteista. Syy: näitä todistuksia ei voi oikein kutsua todisteiksi.

Todisteet ja argumentit
Ongelma niissä on yksikertainen: on ovat argumentteja, eivät todisteita. Pelkät argumentit eivät todista tieteen piirissä asioita, vaan oman hypoteesinsa tueksi on myös esitettävä todisteita. Jos voin esittää hypoteesin X+Y=Z, se ei ole todistus, vaikka logiikkani vaikuttaisikin pätevältä. Logiikka yksin ei ole todiste.

En sano ettei logiikka voisi olla todiste, mutta looginen todistusketju ilman fyysisiä todisteita sen taustalla ei yksin riitä. Jos logiikka pohjaa oletuksiin on se erityisen hataralla pohjalla, esimerkiksi Kalamin kosmologinen argumentti aloittaa olettamuksilla joita se ei voi vahvistaa ("kaikki mikä on olemassa on alkanut olemaan olemassa"). Konkreettinen todistus jostain on esimerkiksi joukko fyysisiä havaintoja ja mittauksia, jotka sopivat esitettyyn hypoteesiin, hypoteesi yksin ei ole todiste oli se kuinka vetoava tahansa. Hyvä hypoteesi on jotain mikä voidaan vahvistaa tai hylätä lisätutkimuksilla, ei tutkimuksen kulminaatio johon voidaan lopetaa.

Vääräksi todistaminen vs. oikeaksi todistaminen
On myös muistettava, etteivät todisteet jotain toista asiaa vastaan ole välttämättä todisteita toista asiaa todeksi. Vaikka esimerkiksi evoluutioteoria osoitettaisiin vääräksi, ei se tarkoittaisi muuta kuin ettei evoluutioteoria pitäisi paikkaansa. Yhden teorian osoittaminen vääräksi on osoitus yhden teorian vääryydestä, ei toisen hypoteesin oikeudesta.

Jos osoitan ettei teoria painovoimasta pidä paikkaansa, se ei tee todeksi kilpailevaa teoriaani siitä, että kaikki pysyvät suurissa kappaleissa kiinni, koska atomit rakastavat toisiaan. Oman teorian osoittaminen todeksi tosin voi kumota kilpailevia hypoteeseja.

Hyödyntäminen
Hypoteesi on myös käytännössä käyttökelvoton jos sitä ei voi käyttää ennustamaan tulevaa kehitystä. Tämä ei vain heikennä kyseisen hypoteesin hyödyllisyyttä, vaan kielii myös hypoteesin toimimattomuudesta. Tieteellinen teoria kykenee selittämään olemassaolevat ilmiöt, mutta sen perusteella voidaan myös arvioida tulevaa ja tehdä ennusteita.

Falsifointi
Yksi merkittävimpiä ongelmia monissa ns. todisteissa on niiden falsifoimattomuus. Jos en voi kertoa mikä todiste kumoaisi esittämäni väitteen, en voi sanoa väitteeni olevan todistettavissa oikeaksikaan. Falsifikaatio on oleellista jokaisen väittämän kanssa.

Esimerkiksi jos esitän väittämän että modernit jänikset ovat kehittyneet dinosaurusten jälkeen, voin kertoa miten se falsifoitaisiin: esimerkiksi löytämällä jänisfossiili dinosauruksia edeltävien aikojen maakerroksista. Jos sellainen fossiili löytyy, teoriani on virheellinen. Argumentit jota ei voida näin falsifoida, eli joista ei voi kertoa mitkä todisteet todistaisivat ne vääräksi ovat merkityksettömiä. En voi vakavasti harkita mitään argumenttia, jos sen mukana ei ole mahdollisuutta todistaa se vääräksi.

Anekdootit
Yksittäisten ihmisten kertomukset eivät monessa tapauksessa käy myöskään todisteeksi. Anekdoottitodisteita näkee usein esimerkiksi homeopaattisten lääkkeiden tai muiden luonnonparannusten yhteydessä, mutta henkilökohtaista kokemusta käytetään todisteena kaikesta alkaen jumalten olemassaolosta, tuotteiden terveellisyyteen.

Anekdootti ei ole luetettava todiste monestakin syystä. Ensinnäkin, ihmisten luetettavuus todistajina on niin kyseenalainen, että monet oikeusistuimetkin tänä päivänä huomioivat sen esimerkiksi tekijää tunnistettaessa. Ihmiset muistavat asiat helposti väärin (muistetaan mitä halutaan muistaa) ja luonnollisesti myös valehtelevat. Lisäksi yksittäisten ihmisten todistus ei vielä välttämättä ole riittävä kertomaan esimerkiksi tuotteen tehoa. Yksittäinen ihminen voi saada kokemuksen jossa esimerkiksi homeopaattinen lääke näyttää toimineen hänen kohdallaan, mutta laajemmissa tutkimuksissa kyseisen lääkkeen teho katoaa lumevaikutuksen tasolle.

Konkreettiset todisteet
Pelkkä hypoteesi ei siis ole todiste, eikä yhden ihmisen kokemus myöskään. Tarvitsemme toki hypoteesin, ja sen lisäksi meillä on oltava havaintoja ja fyysisiä todisteita jotka sopivat hypoteesiin. Kun hypoteesi kykenee selittämään kaikki tehdyt havainnot, voidaan alkaa puhumaan teoriasta.

Esimerkkinä konkreettisista todisteista voimme katsoa sitä todisteiden vuorta joka evoluution teorialla on takanaan. Evoluution takana ovat dna:n, fossiilien ja laboratoriossa havaittujen ilmiöiden lisäksi paljon muutakin. Tiedämme miten ihmiset polveltuivat yhteisestä esi-isästä apinoiden kanssa, tiedämme miten meillä on yksi kromosomipari vähemmän ja tiedämme myös minne ne kromosomit ovat menneet. Jos jatkamme evoluution kanssa osoittaaksemme millaisia todisteita tarvitaan, esimerkiksi fossiilien avulla eläinten (ja ihmisen) kehitystä on pystytty seuraamaan taaksepäin primordiaalimpiin muotoihin. Fossiilit toimivat todisteina siitä, millaisia eläimiä maan päällä on kävellyt aiemmin ja niiden ikä kertoo meille paljon.

Lisäksi on hyvä muistaa, ettemme ole löytäneet ensimmäistäkään fossiilia joka romuttaisi koko evoluutioteorian. Tämä ei tarkoita etteikö yksikään evoluutioteorian malli olisi koskaan muuttunut ja esimerkiksi fylogenian tutkijat muuttivat mieltään tiettyjen lajien sukulaisuudesta monestikin (varsinkin ennen dna:n löytämistä). Esimerkkinä nykyisen evoluution kumoavasta olennosta kävisi vaikkapa hevonen jolla on selässään siivet kuten TriStar Picturesin logossa. Yksi tällainen löytö romuttaisi pitkälti kaiken modernin evoluutioteorian, sillä kyseinen olento on jokseenkin mahdoton kehityssuunta nyky-ymmärryksemme valossa. Jos näitä todella löydettäisiin, olisi koko evoluutioteoria pulassa.

Konkreettiset todisteet ovat eri asia kuin hypoteesit, hyökkäykset toista teoriaa vastaan tai falsifoimattomat itsensä todistavat väittämät. Jos tällaisia todisteita esitetään, voisi tähän vastata lainaamalla edesmenneen Christopher Hitchensin sanoja:
"That which can be asserted without evidence, can be dismissed without evidence."

Lesbokammoinen morsio ja homofobia

Iltalehti uutisoi Satuhäät-ohjelman homofobisesta morsiammesta äskettäin. Tämä morsian, Anri Kähkönen   oli artikkelin mukaan paniikissa kun hänen hääkampaajansa osoittautui homoseksuaaliksi naiseksi. Kun heterokampaajaa ei löydy, Anri suunnitteli ohjeistavansa kampaajaa niin lapsellisen kuuloisilla ohjeilla, etten meinannut uskoa lukemaani:
"Mitään et saa puhua siitä naisesta etkä seksuaalisesta suuntautumisestasi. Laitat vain hiukseni ja menet pois."
Lapsellinen ja homokammoinen toki saa olla, laki ei sitä kiellä ja ajatusrikokset ovat naurettavia. Tämänkaltainen homoseksuaalisuuden pelko on kuitenkin aina hieman hankalaa ymmärtää. Anrin lausunto ei nimittäin ole ensimmäinen kaltaisensa joita olen nähnyt esitetyn näissä yhteyksissä.

Oleellinen kysymys tässä on "mikä tekee homoseksuaalin ihmisen kohtaamisesta jotenkin epämiellyttävän?" On yksi asia pitää homoseksuaalisia akteja epämiellyttävinä ja kokonaan toinen asia pitää homoseksuaaleja epämiellyttävinä. Muiden seksielämästä ei tarvitse muutenkaan pitää. Samalla tavalla joku voisi pitää vanhempiensa tai ylipäätään vanhusten välisiä seksuaalisia akteja epämiellyttävinä, mutta se ei kuitenkaan tartu ihmisiin itseensä.

Jokin homoseksuaalissa käyttäytymisessä on kuitenkin niin inhokkia joillekin, että siitä ei saisi kuulla keneltäkään, eikä kenenkään pitäisi ainakaan joutua tekemisiin homoseksuaalin kanssa. Tämä on liian usean asenne. Homoseksuaalisuus on heidän mielestään jotain niin voimakasta, ettei sitä voi sietää henkilössä lainkaan.

Seksuaalinen suuntautuminen määrittää henkilössä vain sen mistä sukupuolesta hän sattuu pitämään ja ei mitään muuta. Se ei määritä onko henkilö mukavaa seuraa, pitääkö hän tieteiskirjallisuudesta tai onko hän älykäs, liberaali tai konservatiivi tai tahtooko hän puhua seksuaalisesta suuntautumisestaan. Homoseksuaalisuus ei säännönmukaisesti sisällä mitään käytökseen vaikuttavaa.

Homoseksuaalisuuden pelottavuus ei johdu siis homoseksuaaleista itsestään. Tämä kammo tuskin on synnynnäistäkään sillä kyseinen "ällötys" näkyisi tällöin kaikissa kulttuureissa, mikä ei siis pidä paikkaansa.

Takana on tuttuja ilmiöitä: toiseuden pelkoa, seksuaalisen poikkeavuuden pelkoa ja muutamia muita pelkoja. Ja kuten irrationaaliset pelot yleensäkin, tämäkin lähtee pelkääjästä ja kertoo meille enemmän hänestä kuin siitä mitä hän pelkää. Kysymys kuuluukin: Mitä homoseksuaalien pelkääminen kertoo sinusta?

Ateistinen älykäs suunnittelu

Intelligent Design (id), eli älykkään suunnittelun "teoria" on kuten tiedämme hypoteesi maailmankaikkeudesta jonka takana on jokin suunnittelija luonnollisten prosessien sijaan. Älykäs suunnittelu on kannattajiensa mukaan tieteellinen teoria, eikä lainkaan uskontoa, mutta siitä huolimatta älykkään suunnittelun kannattajien uskottavuudella tässä on yksi huomattava ongelma: he on käytännössä puhtaasti luomisoppiin uskovia kristittyjä ja muita fundamentalisteja. Missä piilottelee ateistinen id-väki?

Yksi syy tähän voi olla id:n taustassa. Nimike Intelligent Design omaksuttiin käytännössä kun Yhdysvaltojen oikeuslaitos muutamassa yhteydessä kielsi luomisopin (creationism) opettamisen julkisissa kouluissa tieteenä. Kyseessä ei ollut uskontovastainen kielto, vaan nimenomaisesti kielto uskonnon opettamisesta verovaroin. Id oli  ratkaisu tähän ongelmaan: uskonto piti saada takaisin tieteen opetukseen.

Ensimmäiset id-materiaalit ja esitteet olivat pitkälti samoja kuin niitä edeltäneet kreationismimateriaalit, osa itseasiassa tehtiin korvaamalla sana "luomisoppi" älykkäällä suunnittelulla ja "jumala" suunnittelijalla vanhoista luomisopin "tieteellisistä" teksteistä. Muukin perustelu niiden takana ei erityisesti eronnut vuosituhansia vanhoista jumalten olemassaoloa kuvaavista argumenteista joiden päälle heitettiin joitain tieteellisesti perustelemattomia väittämiä liiallisesta monimutkaisuudesta.

Luomisopin - anteeksi id:n kannattajat ovat lähes poikkeuksetta uskonnollisia ja fundamentalistisellaisia. Länsimaissa nämä ovat pitkälti kristittyjä jotka ensin kertovat miten maailman takana täytyy olla jokin luoja ja sitten hieman henkilökohtaisena lisänä he mainitsevat, miten se heidän mielestään on raamatun jumala. Jälkimmäinen osa argumenttia tuodaan hieman sivussa tai yritetään jättää mainitsematta, sillä se on kammottavan oleellista.

Id:n tarkoitus on tuoda tiedeopetukseen ajatus jumalasta ja ei vain jostain yleisestä maailmankaikkeuden luojasta. Tähän luojaan aletaan nopeasti liittämään monia erilaisia piirteitä. Id väki ei väitä että maailmankaikkeuden takana voisi olla mikä tahansa luoja, vaan heidän mukaansa sen täytyy olla ajaton, iätön ja muuttumaton, maailmankaikkeuden tuollapuolen oleva transendentti olento. Näille lisäväittämille ei osata esittää mitään järkeviä perusteluja (special pleading kohoaa nopeasti esiin) eikä ole tarkoituskaan, kyseessä on vain yritys saada tuotua raamatullinen jumala tieteeseen. Id väelle ei nimittäin riittäisi vaikka he jollain ihmeellä kykenisivät osoittamaan maailman älykkäästi luoduksi, siksi esimerkiksi he harvoin lämpenevät ajatuksille kuten "aliens did it". Heidän tavoitteensa on, kuten kristillisessä tieteessä liian usein muutenkin, osoittaa miten jumala on kaiken takana, ei seurata todisteita.

Tämä periaate voidaan tiivistää vanhalla pilakuvalla:
Ja tämä näkyy. Id-väittämissä on aina lopulta kova yritys lisätä tälle luojalle jumalallisina pidetyt piirteet. Älykäs luominen tahtoo osoittaa nimenomaan miten jumala on kaiken takana, eivät avaruusolennot, eivät aikamatkaajat, eivätkä varsinkaan väärät jumalat.

Ongelma id:n kanssa on todisteiden puute. Ainoat perustelut mitä id:stä näkee, ovat erilaisia päätelmiä ja järkeilyjä - valtaosa niistä lähtöisin virheellisistä premisseistä. Välillä näkee myös heikkoja hyökkäyksiä evoluutiota vastaan, kuten Aleksanterin ratkaisussa usein kuvataan. Mitään tieteellistä todistusaineistoa id:n takana ei ole. Ei ole fossiileja jotka tukevat id:tä, maan rakenteessa ei ole todisteita luomisesta, eikä maailmankaikkeudessakaan. Kaikki todisteet viittaavat pikemminkin luonnolliseen muodostumiseen, puhuttiin sitten elämän synnystä ja kehittymisestä tai planeettojen synnystä ja kehittymisestä.

Ja ehkä siksi ateisteja ei ole kummemmin id:n kannalla. Todistusaineisto puuttuu ja kun henkilö on kerran oppinut ajattelemaan kriittisesti, ei hän lankea id:n ilmiselviin ongelmiin. Ateistille id:n uskonnollisuus on selvästi näkyvillä, se että jumalan pukee silmälaseihin ja laboratoriotakkiin, ei piilota tätä tarpeeksi ettei sitä huomaisi siellä taustalla.

Raiskaus, pakkoavio ja muuta pronssikauden moraalista roskaa


En ole koskaan pitänyt uskonnollista "moraalijärjestelmää" erityisen moraalisena ja saimme jälleen kauniin esimerkin siitä miten se ei toimi. Tämä esimerkki on niin konkreettinen ja tyly, ettei kenenkään uskoisi pystyvän sitä puolustamaan.

Nuori Amina Filali, 15-vuotias tyttö, raiskattiin. Tästä rangaistuksena hänet pakotettiin avioon raiskaajansa kanssa ja elettyään auvoista avioelämää raiskaajansa kanssa, Amina päätti nauttia rotanmyrkkyä ja kuoli 16-vuotiaana. Hän pakeni varsin konkreettista helvettiään ainoalla tavalla mihin kykeni, enkä voi sanoa etten kyseisessä tilanteessa olisi itsekin turvautunut samaan ratkaisuun.
http://latimesblogs.latimes.com/world_now/2012/03/moroccan-girl-suicide-marry-rapist.html
On sanoinkuvaamattoman kammottavaa jo ajatella miten Amina joutui elämään miehen kanssa, joka oli tämän koskemattomuutta loukannut yhdellä pahimmista mahdollisista tavoista. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa ikävyys mitä tyttö sai kestää. Hänen raiskaajamiehensä pahoinpiteli tyttöä toistuvasti - lopullisena loukkauksena Aminan äiti neuvoi pahoinpitelyiden takia Aminaa olemaan kärsivällinen.

Kyseessä ei myöskään ollut mikään kylän omankäden oikeus, vaan tapaus kulki Marokon oikeuslaitoksen lävitse kaikkia oikeita kanavia. Oikeusprosessin aikana, syyttäjä suositteli Aminalle avioliittoa tapana hoitaa asia. Näin raiskaajakin vältti vankilatuomion ja häpäisty tyttökin pääsi kunniallisiin naimisiin. En jaksa tosin ymmärtää kuka voisi pitää pakkonaitettua väkivaltaista raiskaajaa jotenkin yhteiskuntakelpoisena.


Valitettavasti Amina ei ole ainoa tällaisen kohtalon kärsinyt. Vanhan testamentin laki määrää raiskaajat avioon uhriensa kanssa ja monissa paikoin maailmaa, varsinkin Lähi-Idässä, tämänkaltainen ajattelu vuotaa paikalliseen lakiin ja käytäntöön.

Millainen ihminen voi ajatella tällaisen lain olevan oikein ja moraalinen? Valitettavasti tämäkin ajattelu muuttuu perin loogiseksi ja oikean tuntuiseksi jos katsomme premissejä joihin se perustuu. Tällaisten mielipiteiden takana ei nimittäin ole humanistisen maailman kasvatteja, vaan ihmisiä joiden näkemys naisista ja heidän oikeuksistaan on perin vääristynyt. Kaiken ytimessä on neitsyyden palvonta ja käsitys naisista omaisuutena ja toisen luokan kansalaisina.

Kun nainen on omaisuutta, tällä on tietty arvo. Nainen kuuluu isälleen, sitten aviomiehelleen ja lopulta avioliitto on kauppa jonka isä ja aviomies sopivat; nainen annetaan pois, hän ei lähde omasta tahdostaan. Naisen arvo romahtaa jos hän ei ole neitsyt. Neitseellisyys nähdään niin tärkeänä, että sen menettänyt nainen katsotaan täysin arvottomaksi ja oletetaan ettei kukaan voisi haluta tätä. Näin raiskaajalle pakkonaittaminen onkin yhtäkkiä armollista, eikä julmaa: raiskattu tyttö on arvoton! Jos raiskaaja ei nai tätä, perhe ajaisi arvottoman tytön maanpakoon tai tappaisi.

Naisen omalla mielipiteellä ja tunteilla ei tässä ole vaikutusta. Mitäpä nainen tietäisi, hehän niitä pahuksen omenoita syövät ja siksi meillä ei enää ole paratiisia maan päällä. Kuinka noin epäluotettavalle sukupuolelle edes voisi antaa mahdollisuuden vaikuttaa omiin asioihinsa? Ei heihin vaan voi luottaa. Syövät lisää omenoita tai jotain.

Nämä näkemykset ovat hyvin perusteltuja jos omat arvot eivät perustu järkeen ja humanismin kaltaisiin ihmiselle arvon antaviin periaatteisiin. Jos oma moraali ja oikean sekä väärän käsite haetaan pronssikauden myytteihin pohjautuvista kirjoista, tällainen ajattelu ei äkkiä olekaan mitenkään outoa, se on luonnollista ja loogista. Vanhan testamentin naisella ei ole oikeuksia. Hän on vähäisempi kuin mies, hän on omaisuutta ja hänen täytyy omistautua miehelleen oli tämä miten paha tahansa.

Jos vanhan testamentin ottaa tosissaan, tuo on kaikki perusteltavissa olevaa käytöstä. Islam ja kristinusko ottavat (esimerkiksi uusi testamenttihan useasti muistaa muistuttaa kuinka kaikki vanhan testamentin teksti on edelleen voimassa).

Ja lopulta siis edesmennyt Amina palaa nyt siis helvetissä itsemurhan takia. Hänen raiskaaja-pahoinpitelijämiehellään ei sensijaan ole hätää. Raiskaus on ok, koska sen hän jo sovitti naimakaupalla. Ja pahoinpitely; sehän on vain miehen oikeus jos vaimoa pitää vähän kouluttaa.

Kenen mielestä tuo ei ole sairasta?

Loppukevennyksenä päätän tämän tekstin Philosoraptorin viisauksiin:



Näinpä.

Facebook ja yhteydenpidon illuusio

Kirjoitin aiemmin kokemuksistani Facebookista luopumisesta ja jatkan aihetta hieman eri kannalta, samassa valossa kun puhuin hieman eristäytymisestä kulttien yhteydessä. Sosiaalinen media on nimittäin varsin hyvä eristämään käyttäjän yhteisöstä ja "vääristä" mielipiteistä.

Facebookin tärkein palvelu käyttäjilleen on tunne siitä, miten käyttäjä viestii ja vuorovaikuttaa lähipiirinsä ihmisten kanssa. Hän keskustelee, viestittää ja kommentoi. Tämän ansiosta hyvinkin sosiaalisesti eristynyt yksilö voi tuntea olevansa kaikkea muuta kuin eristynyt, eli osa yhteisöä ja yhteisönsä vuoropuheluita. Tämä on valitettavasti illuusio.


Facebook-viestinnän tärkein muoto, tilapäivitykset, ovat luonteeltaan hyvin erilaista kuin moni muu "tavallinen" viestittely, verrattaessa jopa muihin uusiin viestimuotoihin kuten kirjeisiin, sähköpostiin tai tekstiviestiin tai pikaviestiinkin. Esimerkiksi päivittäessäni tilaani Facebookiin, en varsinaisesti kerro kenellekään tietylle asioita itsestäni, vaan julkistan ne yleisesti kaikille. Merkittävin ero on jokaisen viestin kohteettomuus. Viestintä ei ole niinkään viestintää, vaan julistamista.

Kun vastaamme tällaiseen julistukseen, siinä on jo kohde - vastaammehan olemassaolevaan tilapäivitykseen - mutta käytännössä vastauskin on kenen tahansa ystävistä nähtävillä ja edelleen kommentoitavissa. Dialogi on siis syntynyt, mutta dialogi on julkisten julistusten välistä, ei varsinaista pienen ryhmän keskustelua. Jokainen ryhmässä julistaa jotain johon toiset julistavat vastineensa ja kuka tahansa voi poistua missä tahansa välissä tai vain jättää vastaamatta. Tilanne ei lähes koskaan lopu, lähinnä näivittyy ja kuolee.

Facebook tekee kuitenkin helpoksi tämänkaltaisen tiedon julistamisen ja saa monen unohtamaan, ettei näin tehty kommunikaatio välttämättä ole yhtä kuin oikeissa ystävyysverkoissa oleminen. Facebookin tilapäivityksiä selattaessa ihmiset kommentoivat asioita omien mielenkiinnonkohteittensa mukaan, eivät välttämättä sen mukaan kuka on miten läheinen ystävä on kyseessä. Viestintä muistuttaa siis enemmän ehkä keskustelua Internet-foorumilla kuin ystävien välistä keskustelua.

Tämä muodostaa illuusion kanssakäymisestä. Vaikka kukaan ei kommentoisi päivitystäni, saan sellaisen olon, että viestisin muiden kanssa. Seuraavana tietysti voin käydä kommentoimassa muiden tilapäivityksiä ja koen vuorovaikuttaneeni.

Jokainen voi näin viestittäessä keskittyä itseään kiinnostaviin asioihin ja sivuuttaa muut ja tämä on merkittävä ongelma. Tämä ei ensialkuun kuulosta ongelmalta, tarkoittaahan se, että jokainen voi keskittyä itselleen oleelliseen. Tarkemmin tarkasteltaessa löydämme kuintekin suuren ongelman. Ollessamme yhteydessä ihmisiin sosiaalisessa mediassa, voimme valikoida kontaktimme ja vastaanottamamme viestit, sivuuttaen täysin ne mitkä eivät istu omaan maailmankuvaamme tai muuten ärsyttävät meitä.

Kun valikoin vain ihmiset joista todella pidän, opetan itseäni koko ajan viestimään tietyllä tavalla: vain niiden kanssa jotka antavat sopivia viestejä. En koskaan opi keskustelemaan eriävien mielipiteiden omaavien kanssa, koska minun ei tarvitse tulla heidän kanssaan toimeen: voin näppärästi blokata heidät ja pysytellä omassa kuplassani. Kun ihminen voi valikoida vain itseään kiinnostavat keskustelut ja aiheet, välttää hän menestyksekkäästi eriävät mielipiteet ja polarisoi itseään jatkuvasti enemmän ja enemmän äärimmäiseksi.

Ihminen joka ei kohtaa eriäviä mielipiteitä tai maailmankuvia muuttuu hitaasti mutta varmasti fanaattisemmaksi ja fanaattisemmaksi mielipiteissään. Jos markkinaliberaali ei koskaan joudu tulemaan tekemisiin protektionistien kanssa vaan valikoi vain liberaaleja ajatuksia näkymäänsä, hän muuttuu enemmän ja enemmän valikoimiensa mielipiteiden vangiksi. Jos muslimi ei kohtaa kristittyä tai juutalaista, jos kokoomuslainen ei kohtaa virhervasemmistoa, jos ateisti ei kohtaa uskovaa... ja niin edespäin, mielipiteet äärimmäistyvät.

Tämä ongelma on kohdattavissa yhteiskunnassamme jo muutenkin. Ihmiset valikoivat ystäväpiirinsä, eivätkä vain "joudu" tulemaan toimeen naapureidensa kanssa. Näin piirit valikoituvat helposti samojen arvojen mukaisiksi ja yksilö ei koskaan opi muita näkökulmia tai osaa ottaa muita huomioon. Mielipiteet äärimmäistyvät mielenkiintoisen itse itseään ruokkivan ilmiön kautta: yksilö valikoi ympärilleen ihmisiä jotka ajattelevat samalla tavalla ja lukee kirjoja jotka kertovat hänen ajattelumaailmansa mukaisia ilmiöitä. Näin tekemällä hän myös vahvistaa nykyisiä ajattelumallejaan ja äärimmäistää ajattelua entisestään.

Menneen maailman yhteisöissä jokaisen piti tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, koska naapureita on hankala valita. Nykyään ihmiset eivät tutustu naapureihinsa vaan pysyvät yhteyksissä sellaisten ihmisten kanssa joista pitävät muuten. Tekniikka on vapauttanut meidät tarpeesta tulla toimeen mielestämme hankalien mielipiteiden kanssa. Ja Facebookin kaltainen viestintä entisestään korostaa tätä, sillä keskusteluissa voi osallistua vain itseään kiinnostaviin ja tarpeettomat voi kätkeä tai kokonaan estää henkilöt joiden mielipiteistä ei välitä.  Facebook tekee tämän varsin helpoksi.

Ystävyyssuhteiden rakentuminen Facebookin päälle tuottaa ympäristön jossa henkilöllä on helposti näennäisen paljon ystäviä, mutta suurin osa luokittuu enemmän tuttaviksi kuin minkään perinteisen määritelmän mukaiseksi ystäväksi.

Facebook-viestintä on toki parempi kuin ei viestintää ollenkaan. Jopa tietokoneen kautta tuleva ei-kohteellinen viestintä jossain määrin lujittaa yksilön suhdetta muihin ihmisiin ja on tietysti parempi kuin täydellinen eristäytyminen. On silti tärkeää muistaa, että viestittäessä Facebookin tilapäivitysten kanssa, en oikeastaan viesti suoraan ihmisille tai ihmisten kanssa: kerron tietokoneelle jotain ja tietokone kertoo sen palvelimelle, joka miettii keille asiasta kertoa ja sitten levittää tiedon tietokoneille joiden käyttäjät ovat ehkä asiasta kiinnostuneita. Facebook-viestintä on tietokoneiden välistä viestintää josta puuttuu monia ihmisten viestinnän tärkeimpiä piirteitä.

Miehen valkoinen valta

Aloitetaan vitsillä:
Puhutaan valkoisen miehen vallasta ja sen vallan jakautumisesta.

Feministien valtaongelma on miesten hallitsema yhteiskunta. Miehet ovat yhteiskunnan huipulla, tekevät päätökset keskenään ja jättävät naiset pois. Miehet hallitsevat, miehet, miehet, miehet. Tämän ongelman voi korjata vain tuomalla naisia mukaan päätöksentekoon. Näkemys ei ole sinällään virheellinen, mutta siinä havaituista faktoista vedetään väärä johtopäätös miehisestä vallasta.

Totuus on, että pieni joukko miehiä sortaa kaikkia, myös muita miehiä.

Miehet valtahierarkian huipulla ovat totta tosiaan miehiä, mutta heidän sukupuolensa ei ole oikeastaan se mikä tässä on merkityksellistä. Tärkeämpää on se miten paljon valtaa ja rahaa näiden harvojen vallassa olevien käsiin jää, ja miten on lopulta täysin merkityksetöntä ovatko nuo kädet karkeat miehen kourat, vai herkkälinjaisemmat naiskädet. Oleellista on, että harvat hallitsevat yhteiskuntamme resursseja ja suuret massat on syrjäytetty.

Vastakkainasettelu miesten ja naisten välillä on tässä väärä ongelma; kyse on todellisuudessa vastakkainasettelusta rikkaiden ja köyhien välillä. Ne joilla on valtaa ja ne joilla ei ole. Mitä hiton väliä maailmaa hallitsevien ryöstöparonien sukupuolilla on? Mitä väliä sillä on saadaanko näiden ryöstäjien joukkoon naisia tai meille eksoottisempien kansojen jäseniä? Tilanne on edelleen sama: valta on harvoilla ryöväreillä ja eikö olisi parempi laittaa ryövärit vankilaan, kuin varmistaa että huippurikas, kansaltaan varastava eliitti on tasaisesti jakautunut eri rotuihin ja sukupuoliin.

Olen valkoinen mies, mutta silti en nauti mistään eduista siksi että vallanpitäjät ovat myös valkoisia miehiä. Kukaan heistä ei kalpealla ihollaan tee minun elämästäni mitenkään parempaa, eikä heidän sukupuolensa myöskään vuoda mitenkään omaan valta-asemaani. En oikeasti hyödy mitenkään siitä, että vallassa on oman sukupuoleni ja etnisen ryhmäni edustajia: ne ovat muita valkoisia, muita miehiä. He eivät millään tavalla aja minun asiaani. He ajavat omaa asiaansa ja lähipiirinsä asiaa - ja syy miksi lisää valkoisia miehiä nousee huipulle muiden sijaan on yksinkertaisesti tässä: vallassa olevien valkoisten miesten pieni piiri koostuu enimmäkseen muista valkoisista miehistä. Valtaosa meistä jauhonaamamiehistä ei kuulu siihen joukkoon ja on täysin yhtä heikoilla kantimilla kuin kaikki muutkin. Ei rahaa, ei valtaa.

Tämä valtaeliitti saa muut ryhmänsä jäsenet näyttämään paremmilta tilastoissa. Keskipalkka nousee kivasti ylöspäin kun keskiarvoja lasketaan, mutta etuoikeutetusta ryhmästä puhuminen sen perusteella on hieman outoa. Ajatusleikki: jos yksittäinen tummaihoinen nainen sattuu kasaamaan bisnes-imperiumin jonka avulla hän saa itselleen 90% maailman varallisuudesta. Tässä tilanteessa voitaisiin keskiarvoja osoittelemalla todeta, että naiset (tai tummaihoiset) hallitsevat reilusti yli 90% maailman vauraudesta. Tämä ei heijastuisi mitenkään muiden naisten tai muiden tummaihoisten reaaliansioihin, mutta olemmekin siirtyneet maailmaan jossa on olemassa mystisiä eturyhmiä kuten "valkoiset" ja "miehet".

Jotta voitaisiin sanoa valkoisten miesten olevan etuoikeutettuja, koska valkoiset miehet hallitsevat yrityksiä/valtioita/maailmaa pitäisi ensin todistaa kaksi asiaa:
1. Että valkoiset miehet jotenkin auttavat toisia valkoisia miehiä.
2. Että valkoinen mies saa jotain erityistä hyötyä siitä, että on valkoinen mies.

Eli on osoitettava, että kuuluminen ryhmään jossa on muita etuoikeutettuja, tuottaa etuoikeuksia. Tilastollinen vinouma ei ole etu. Henkilökohtaisesti en saa penniäkään enempää, vaikka edustamani ryhmä tienaisi keskimäärin miljoonan euron palkan kuukaudessa.

Jos ajattelen hetken miehiä kollektiivina (ja sukupuoli ei oikeastaan ole kollektiivi) näemme toki merkittävän määrän valtaa kasautuneen kyseiselle sukupuolelle. Mutta tämä valta ei ole kuin muutamien harvojen miesten käsissä. Suurin osa miehistä ei ole niitä jotka ovat onnistuneet kahmaisemaan yhteiskunnan parhaimmat palkinnot ja kykenevät elämään muiden työllä. Keskeisin fakta on: Se että yhdellä miehellä on valtaa, ei anna mitään valtaa toiselle miehelle. Se mikä ryhmän keskimääräinen vallan määrä on, ei tarkoita että ryhmään kuuluvalla olisi tuon keskiarvon verran valtaa.

Emme myöskään saa unohtaa sitä, miten miehet eivät lopulta ole mikään yhteinen etujärjestö. Miehet eivät mitenkään aktiivisesti puolusta toisia miehiä tai tee työtä miesten etuoikeuksien ylläpitämiseksi. Tällaista ilmiötä ei ole olemassa ja nykyinen miesasialiikekin keskittyy lähinnä tiettyjen yhteiskunnallisten rakenteiden aiheuttamien ongelmien korjaamiseen, ei miesten aseman pönkittämiseen. Miehet toki auttavat mielellään toisia miehiä, mutta lähinnä vain kavereitaan. Miesten välinen yhteistyö ei ole mitään globaalia toimintaa, missä mieskollektiivi juonii. Jos rehellisiä ollaan, miehet eivät edes pidä miehistä. Kaikki, miehet ja naiset pitävät naisia miellyttävämpinä.

Valkoisten miesten valta on yhtäaikaa totta ja tarua. Harvainvalta ja vahvemmin polarisoituva yhteiskunta ovat ne oikeat ongelmat, ja tiettyjen valkoisten miesten kohoaminen valtahierarkian huipulle on tämän ongelman oire. Jos saamme käännettyä eriarvoistumisen suunnan, tulemme huomaamaan tietyn tasa-arvoisuuden kohoavan siitä kuin itsestään.

Tasa-arvoisempi maailma ei synny siitä, että yliherrojemme sukupuolissa ja ihon värissä on enemmän jakaumaa. Tasa-arvo saadaan yhteisen hyvän tasaisesta jakautumisesta kaikille ja lopettamalla taistelemasta keskenämme.

Simpsonit sanoivat jotain asiaan sopivaa Treehouse of Terror VII:n tarinassa Citizen Kang.


We all voted for Kodos.

Osaamisen mittaus

Olen ollut pitkään kiinnostunut opetuksen tulosten mittaamisesta ja sen kehittämisestä. Mittaaminen on luonnollisesti oleellista opetuksen laadun tarkkailua varten ja mittaamaan oppilaan kehittymistä. Koulujen ja oppilaitosten tämänhetkiset arvosanoihin perustuvat järjestelmät eivät mielestäni ole toimivia tapoja mitata osaamista ja syy tähän on yksinkertainen: hyvistä mittaustuloksista on tehty opetuksen tavoite. Tästä seuraa outo tilanne jossa hyvät mittaustulokset ovat tärkeämpiä kuin varsinainen oppiminen, eikä opetus yhtäkkiä palvele sitä tarkoitusta jota sen pitäisi palvellla. Mittaustulokset ovat olemassa opetuksen arvioinnin välineenä, eikä niin että opetus olisi olemassa hyviä mittaustuloksia tuottavana välineenä.

Tutustutaan näihin konsepteihin hieman tarkemmin.

Kun puhumme opetuksesta ja oppimisesta, monia kysymyksiä on vielä auki. Opetus on osittain pehmeä tiede, sillä se ei tuota eksaktisti mitattavissa olevia suureita, joilla voisimme mitata eri metodien ja opetusfilosofioiden paremmuutta. Paljon opetuksen onnistumisesta riippuu opettajasta ja hänen persoonastaan, sekä opetettavista. Kun emme kykene täysin arvioimaan menetelmien tehokkuutta ja toimivuutta, joudumme tyytymään summittaisiin arvioihin ja tekemään suuria tilastollisia analyysejä suurista populaatioista. Suurten joukkojen avulla voimme analysoida menetelmienkin toimivuutta ja irrottaa henkilökohtaiset vaikuttajat.

Mutta merkittävän ongelma jää: mitä mitata ja miten? Oppimisen tuloksien mittaaminen on aina ollut mielestäni nykyisten järjestelmien suurimpia ongelmia. Arvosanat ovat erittäin rikkinäinen järjestelmä, joka ei anna tarkkaa kuvaa mitattavien osaamisesta ja arvosanoihin pohjautuva järjestelmä myös suosii tietyntyyppistä oppijaa. Opetusten tuloksien mittaaminen ei vain arvosanojen perusteella onnistu.

Ensimmäinen ongelma arvosanoissa on niiden subjektiivisuus ja riippuvuus arvioijan kyvystä pysyä neutraalina. Opettajan oma arvio oppilaasta vaikuttaa hänen antamaansa arvosanaan ja opettajan arvio voi olla oikein, mutta se voi valitettavasti olla myös väärin. Opettajat ovat vain ihmisiä ja heidän omat preferenssinsä ja ennakkoasenteensa helposti vuotavat arviointeihin. Esimerkiksi äskettäinen tutkimus paljasti naisopettajien antavan pojille heikompia arvosanoja suorituksistaan jos tiesivät tämän olevan poika.

Mittaamisessa on myös toinen ongelma: ne muodostuvat usein virheellisten kriteerien perusteella. Arvosanat edustavat osaamista jossain tietyssä lajissa tai alueessa, mutta kyseinen arvosana voi sisältää paljon muutakin. Esimerkiksi kielellisesti lahjakas yksilö saa helposti hyviä arvosanoja äidinkielessä, mutta tämä sama lahjakkuus helpottaa merkittävästi hyvien arvosanojen saamista monissa muissa aineissa, onhan oppilas kyvykäs ilmaisemaan osaamistaan korein sanankääntein. Tämä etu mahdollistaa koreampia ja monipuolisemman oloisia vastauksia esimerkiksi koekysymyksissä ja helposti kasvattaa arvosanaa ylöspäin pykälällä tai parilla. Olen aina kokenut omissa arvosanoissani kaikista oppiaineista olevan hieman ilmaa tämän piirteen ansiosta.

Arvosana voi myös heikentyä kyseiseen aiheeseen täysin kuulumattomista syistä. Esimerkkinä tästä muistan itse miten olen menettänyt eräässä aiemman oppilaitokseni työssä huomattavasti pisteitä siitä, että lopullinen dokumentaationi ei noudattanut standardia muotoilua, vaikka sisältö itsessään olikin oikein. Tässä mittaukseen on selvästi vaikuttanut asia jonka ei pitäisi olla merkityksellinen: standardia rikottiin tavoilla jotka eivät heikentäneet työni ymmärrettävyyttä tai luettavuutta. Työn tulosten sijaan arvioinnissa huomioitiin kuitenkin paljon myös puitetta jolla ei sisällön huomioiden pitäisi olla merkitystä. Tämä tuotti yhden arvosanan joka ei mitannut sitä mitä sen varsinaisesti piti mitata, sillä kyseinen arvosana ei millään tavalla liittynyt standardin muotoilun aikaansaamiseen, se oli vain otettu mukaan kyseisen kurssin arviointikriteereihin.

Jos aihe on esimerkiksi ompelu ja arvosana siitä on 8, voi olettaa että henkilö on 8:n arvoinen ompelemaan, ei että henkilö on 10:n arvoinen ompelija, joka ei vaan osaa kirjoittaa kaunista esseetä ompelusta. On toki hienoa että ompelija osaa kirjoittaa hienosti ompelustaan, mutta kirjoitustaidon mittaamista varten tarvitaan toinen arvosana. Ompelutaidon mittaamisessa kaunis käsiala, hyvä käytös tai kielellinen ilmaisu eivät ole oleellisia. Ne voidaan ilmaista toki omien oppiaineittensa kautta.

Tämä vääristymä on monesti todella ongelmallinen, sillä se heikentää (tai kasvattaa) monien lasten ja nuorten kaikkia arvosanoja. Muutama esimerkki:
  • Lapsi osaa kirjoittaa heikosti. Kirjoittaminen on hidasta ja vaikeaa ja käsiala huono. Tämän takia hän joutuu koevastauksissaan aina kirjoittamaan hitaasti ja vastaukset jäävät lyhyiksi. Lopputuloksena hän saa lähes väkisin huonot arvosanat lähes kaikista aineista, kiitos sen että arvosanojen tärkein tuottaja on monesti kokeet ja niissä kirjoitetun vastauksen laatuun vaikuttaa kirjallisuus. 
  • Hyvin käyttäytyvä lapsi on tunneilla aina ajoissa ja tekee kaikki läksyt. Hän ei ole erityisen hyvä, mutta kiitos vaivannäön ja käytöksen, hän saa lisäpisteitä kaikissa aineissa,  ja arvosanojensa perusteella vaikuttaa hyvin osaavalta laskennossa, vaikka todellisuudessa hän on vain kärsivällinen ja kiltti. Käytökselle on monessa oppilaitoksessa myös oma numeronsa, mutta sen lisäksi  jokainen numero saattaa sisältää "käytös-bonuksen". 
  • Matemaattisesti lahjakas lapsi on huono keskittymään ja tunneilla tapaa piirrellä vihkoonsa ja koepapereihin. Lisäksi hän heiluu ja liikkuu jatkuvasti. Huonosta käytöksestä ja sotkemisesta matematiikan opettaja tiputtaa arvosanaa.
Kaikissa esimerkeissä ongelma on sama: Ydinalan ulkopuolisesta osaamisesta tulee merkittävä tekijä osaamisen näyttämisessä.

Relevantti ja objektiivinen mittaaminen on siis hyvin ongelmallista ja hankalaa. Mittaaminen tapaa aiheuttaa mitattavien kriteerien suosimista yli muiden ja helposti tavoitteeksi muodostuu hyvien oppimistulosten sijaan hyvät mitattavat tulokset – ja nämä eivät ole välttämättä sama asia. Tästä pääsemme arvosanojen kaikkein tuhoisimpaan vaikutukseen: arvosanat olemassaolollaan heikentävät opetusta ja sen merkityksellisyyttä.

Mittauksen pitäisi olla ei-tuhoavaa (non-destructive). Ei-tuhoava on esimerkiksi kuvankäsittelyssä käytetty konsepti, jolla tarkoitetaan kuvankäsittelyä joka on peruutettavissa myös jälkikäteen, eikä siis tuhoa kuvan alkuperäistä informaatiota. Tässä yhteydessä ei-tuhoavuus tarkoittaa sitä, että arvosanoista ei saisi muodostua oppimisen ja ennenkaikkia opetuksen tärkeintä päämäärää.

Jos arvosanat ovat se millä oppilaiden tuloksia arvioidaan, törmätään helposti tilanteeseen jossa arvosanoista tulee opetuksen tavoite. Hyvä koulu on koulu jonka oppilailla on hyviä arvosanoja. Jos koulu saa etuja hyvistä arvosanoista oppilaillaan, se saa merkittävän kannusteen tuottaa oppilaita jotka saavat hyviä arvosannoja. Hyvä arvosana ei kuitenkaan tarkoita välttämättä hyvää osaamista.

Jos arvosana on tavoite, koulu joka saa oppilaat oppimaan tavalla joka suosii koemenestystä - jopa reaalimaailman menestyksen hinnalla - menestyy! Kouluja käytännössä ajetaan näin suuntaan jossa epämääräisen arvioinnin tärkeys nostetaan oikeiden oppimistulosten yläpuolelle. Tällainen koulu suosii pintaoppimista ja ei-kyseenalaistavaa nopeaa faktojen syöttöä, merkittävämmän pohdinnan ja syväoppimisen sijaan.

Kun kouluista ja oppilaitoksista puhutaan ekosysteemeinä, meidän täytyy soveltaa niihin evoluution periaatteita. Jos koululle on hyödyllistä että oppilaat saavat hyviä arvosanoja, valikoituvat koulun menetelmät sellaisiksi jotka tuottavat mahdollisimman hyviä arvosanoja. Tämä on hyödyllistä vain jos arvosanat oikeasti mittaavat sitä mitä niiden on tarkoitus. Kun arvosanojen periaate esitellään koululaitokseen ja arvosanoille laitetaan merkitys joka ulottuu laitoksen ulkopuolelle, tätä merkitystä lisätään,  ja arvosanoista tulee itsetarkoitus pelkän mittausmenetelmän sijaan.

Tämä ei-tuhoavuus pitäisi olla myös yksi tuloksien mittauksen oleellisimmista mittatikuista, mutta toistaiseksi se ei näytä olevan huomioitu lainkaan.

Jos nykyiset opiskelumenestyksen mittausmenetelmät eivät tuota objektiivista ja relevanttia dataa ja lisäksi mittausten teko vääristää opiskelua, voidaan suurella varmuudella sanoa kyseisen järjestelmän olevan rikkinäinen - ellei jopa haitallinen ja tuhoisa.

Miksi aborttia oikeasti vastustetaan

Elämän puolesta, pro-life. Näin kuuluu yleisin peruste vastustaa aborttia ja rinnastukset murhaamiseen nousevat nopeasti esiin. Uskonnollisista näkökannoista kohoava abortin vastainen liike ei kuitenkaan erityisemmin välitä elämästä tai "sikiön oikeudesta elämään". Nämä ovat pro-life-liikkeen julkiset perustelut mutta ne eivät ole totta. Kyseessä on systemaattinen valehtelu jolla kätketään ideologia jota ei muuten hyväksyttäisi.

Miten voin väittää tietäväni tällaista? Miten voin tietää mitä valinnan vapautta rajoittavien järjestöjen ja niiden pähkäilyjen takana liikkuu jos en edes ole mukana niiden toiminnassa? Helposti. Ymmärtääksemme todellisia syitä, meidän ei tarvitse kuin katsoa sanoja ja tekoja ja katsoa aikaansaavatko ne mitä tavoitellaan. Ja ne eivät tässä tapauksessa näyttäisi toimivan lainkaan: Aborttia vastustavat järjestöt lähes säännönmukaisesti vastustavat myös kaikkia keinoja jotka todella laskisivat aborttien määrää.

Ensimmäinen ja merkittävin todiste aborttien vähästä merkityksestä on suhtautuminen ehkäisyyn. Pro-life-organisaatiot vastustavat kynsin ja hampain ehkäisyä ja seksuaalivalistusta. E-pillerit ja kondomit ovat heidän propagandassaan tehottomia ja vaarallisia. Täysin suora valehtelu ehkäisyvälineiden tehosta ja vaikutuksista ei ole mitenkään epätavallista ja kaikki ovatkin varmasti kuulleet esimerkiksi miten paavin mielestä kondomit levittävät Aidsia. Nämä väitteet eivät ole pelkästään valheellisia, vaan myös vaarallisia ja näiden väitteiden olemassaolo puhuu kylmää kieltä siitä miten puhuja ei todella ole erityisen kiinnostunut vähentämään ei-haluttujen raskauksien ja niiden keskeytyksien määrää.

Parhaat pro-life-organisaatiot vastustavat myös HPV-rokotteita, jotka estäisivät naisia saamasta papilloomavirustartuntaa. Tämä on erityisen kielivää siitä mitkä todelliset motiivit ovat.

Organisaatiot myös harvemmin hehkuttavat itsetyydytyksen hienoutta. Itsetyydytys  on ehdottomasti turvallisin seksin muoto, sillä siinä ei ole edes teoreettista  mahdollisuutta saada sukupuolitauteja tai ketään raskaaksi. Ehkäpä ranteen terveys voi olla pieni riski, mutta senkin voisi korjata välineillä tai vaihtamalla kättä. Itsetyydytys on lisäksi terveellistä - itsetyydytys vähentää stressiä ja siinä on selkeä eturauhassyövältä suojeleva vaikutus.

Miksei sitten aborttia vastustava pastori neuvo nuoria nykäisemään hansikkaaseen kun mieli tekee tehdä mielitekoja? Harvempi mies pystyisi heti sen jälkeen tekemään mitä mieli aiemmin teki muutenkaan. Itse tehty tyydytys saa kuitenkin tylymmän tuomion ja termi onkin usein itsesaastutus. Itsesaastutus tuomitaan lähes yhtä jyrkästi kuin ehkäisy. Jo termi itsesaastutus kuvaa tätä nuivaa suhtautumista.

Jos se ei ole vielä kaikille täysin selvää, mainittakoon vielä: Jos ei-haluttu raskaus voidaan estää etukäteen, ei tarvetta raskauden keskeytykselle tule. Paras tapa ehkäistä aborttejahan on varmistaa ettei kukaan joudu tilanteeseen jossa aborttia tarvitaan.

Abortteja vastustavat organisaatiot eivät kuitenkaan hehkuta ehkäisyä, eivätkä itsetyydytystä, olivat ne kuinka tehokkaita ehkäisemään raskauksia. Näiden järjestöjen lääkke on aina se ja sama: pidättäytyminen avioliittoon asti. Ja jos pari ei tahdo lisää lapsia avioliiton jälkeen, silloinkin he saavat korkeintaan käyttää menetelminä varmojen päivien käyttöä ja lisää pidättäytymistä. Nämä ohjeet eivät toimi ja edes kirkkojen jäsenet eivät noudata niitä. Valtaosa katolisistakin itseasiassa käyttää (ja tuke käyttämistä) jotain muuta ehkäisyä kuin vain varmoja päiviä ja pidättäytymistä, vaikka kirkon kanta onkin ehdottoman tuomitseva.

Ja tästä pääsemme siihen mitä pro-life-liikkeen organisaatiot oikeasti puolustavat jos se ei ole "sikiön potentiaalinen elämä". Abortin vastaisen liikkeen takana on  ajatus seksistä pahana asiana, he näkevät seksin rikoksena josta täytyy rangaista jos sitä ei tee "oikein". Organisaatiot eivät siis vastusta vain aborttia vaan seksuaalisuutta ylipäätään.

Käsitys että seksi on pahaa ja siitä on saatava rangaistus on syvästi upotettu syvällä kristinuskon uskontojen filosofiaan. Kuukautiset ovat rangaistus naisille heidän pahuudestaan, synnytyksen tuskat ovat Eevan synnin rangaistus joka on kärsittävä. Seksistä on saatava rangaistus on keskeisin viesti, varsinkin seksistä joka tapahtuu avioliiton ulkopuolella - tosin avioliitossakin suojaamaton jatkuva seksi tulee olemaan hedelmälliselle naiselle kohtalokasta, sillä toistuvien synnytysten stressi on melkoinen. Seksi on vaarallista, seksi on syntistä, seksiä pitää hävetä ja siitä ei saa puhua.

Kun ehkäisy ja raskauden keskeytys mahdollistavat seksin ilman negatiivisia seurauksia, häviää pelko sen harjoittamisesta. Ja tätä nämä mukamas elämää puolustavat järjestöt pelkäävät ja siksi he vastustavat myös HPV-rokotteiden kaltaisia keinoja. Seksin täytyy olla vaarallista ja sen harrastamisen venäläistä rulettia. Riskien kiertäminen on jumalan huijaamista.

Päätelmä näistä faktoista on suhteellisen helppo tehdä.

Kaikki uskonnot eivät rajoita ehkäisyä. Esimerkkeinä mainittakoon Islam ja Hinduismi, joilla ei ole mitään ongelmaa ehkäisypillereiden tai kondomien kanssa. Kristillisten kirkkojen yksi tärkeimpiä periaatteita on aina ollut seksuaalisuuden tiukka hallinta ja sen mukana tuleva käsitys heidän määritelmiensä ulkopuolisesta seksistä pahana ja rangaistavana tekona. Tämä on selibaatissa elävien uskonnollisten johtajien kanta; miehet jotka eivät itse saa harrastaa seksiä, sanelevat muille kuinka seksi on pahasta.

Happamia sanoi kettu pihjalanmarjoista?

Pakollinen täsmennys: Kyllä, on varmasti olemassa yksittäisiä henkilöitä ja organisaatioita jotka vastustavat aborttia ja kannattavat seksivalistusta, ehkäisyä ja monia oikeita keinoja joilla abortteja voitaisiin todella vähentää. Ne/he eivät kuitenkaan ole se äänekäs enemmistö.

Muut kirjoitukseni abortista:
Virheellisiä käsityksiä abortin puolustamisesta
Aborttioikeuden puolustuspuhe: Aborttia vastaan, aborttioikeuden puolesta

Vastaanväittäjän julistus


Väittelytilanteessa on helppo löytää itsensä keskeltä ad hominem-suota ja olkinukke-heimoa. Tämä tilanne muodostuu kun väittelyssä luovutaan rationaalisista argumenteista ja aletaan sen sijaan käyttämään argumentointia jonka tarkoitus on puhtaasti voittaa, välittämättä totuuteen pääsemisestä. Kun rationaaliset argumentit päättyvät ja pulssi kohoaa, päädytään huonoon paikkaan.

Näihin väittelyn fallasioihin on helppo sortua jos väittelytilanteisiin ei ole tottunut. Joku esittää mielipiteen ja keskustelu alkaa. Ideaalisessa tilanteessa kaikki tuovat oman kantansa esiin väittelyssä ja kaatavat faktoilla ja hyvillä perusteluilla vastapuolen argumentit. Kun keskusteltava asia osuu hermoon kuten itselleen tärkeään asiaan, voi väittelyyn tottumaton tulkita tilanteen hyökkäyksenä ja siirtyä puolustustilaan. Haastetta ei nähdä mielipide-erona, vaan hyökkäyksenä itseään ja maailmaansa kohtaan ja tilanteessa puolustaudutaan kuten jos esitetty väittämä olisi henkilökohtainen loukkaus. Ja väittelyyn tottumattoman perspektiivistä tilanne voi tuntua juuri sellaiselta,  henkilökohtaiselta loukkaukselta ja hyökkäykseltä itseään kohtaan.

Väittelytilanteissa on erotettava argumentti ja ihminen joka sen esittää. Kun jotain nostetaan esiin - vaikka jotain omasta mielestään absurdia - on kyettavä keskittyä itse argumenttiin, eikä sen esittäjään ja tietysti toisin päin, on kyettävä erottamaan itsensä omasta argumentistaan. Jos tätä erotusta ei tee (tai kykene tekemään) päädytään tilanteeseen jossa kaksi ihmistä kamppailee sen sijaan, että ideat ja ajatukset kamppailisivat. Väittelystä on lyhyt matka riitelyyn jos tätä eroa ei tehdä.

Ja jokainen joka ei osaa tehdä tätä eroa, alkaa nopeasti hyödyntää väittelyn voittamiseen tähtäävää strategiaa, kuten monia väittelyn muotoja joilla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden osoittamisen kanssa.

Väittely ajatuksista ja mielipiteistä on hyvin tärkää näistä vaaroista huolimatta. Omien mielipiteiden haastaminen muiden ihmisten kritiikin kohteeksi on mahdottoman tärkeää ja se ei onnistu ilman erimielisiä ihmisiä. Mitä rakkaampi jokin kanta on, sitä tärkeämpää on löytää joku joka on eri mieltä ja katsoa kestävätkö omat argumentit erimielisyyden vastarintaa. Jos eivät kestä, on palattava tarkastelemaan omia kantoja uuden tiedon valossa ja huomattava joko miksi erimielinen oli kuitenkin väärässä tai miksi oma mielipide onkin väärä. Tämä prosessi hioo omia kantoja ja mielipiteitä, leikaten joukosta sellaisia joista vain pitää ja jättää sellaiset jotka ovat totta.

Debaatin tarkoitus on nimenomaan mielipiteiden asettaminen vastakkain ja katsominen kumpi jää seisomaan. Tarkoitus ei ole taistella ihmisten välillä tai aikaansaada pahaa verta ystävien välissä. Tarkoitus on puhtaasti kasvaa ihmisenä löytämällä se mikä on totta ja tärkeää.

Olen itse krooninen vastarannan kiiski ja huomaan monesti nostavani esiin mielipiteitä joiden kanssa olen eri mieltä puhtaasti haastaakseni joko itseäni tai muita ajatuksilla joita harva on todella miettinyt. Joskus muutan mieltäni näistä seuranneiden vaihtojen perusteella ja koen hetkellisesti kasvaneeni jälleen hieman. Joskus jään alkuperäiseen kantaani jos sen virheellisyyttä ei pystytä todistamaan. Joko siis opin jotain uutta tai saan vahvistuksen mielipiteelleni.

Hyvän väittelijän (ja ehkäpä hyvän ihmisen) taitoihin kuuluu siis väittelyssä osata voittaa ja osata hävitä. Hyvä voittaja tiedostaa, ettei ole voittanut henkilökohtaisesti, vaan on onnistunut loogisesti perustelemaan kantansa ilman turvautumista fallasioihin ja tunnepohjaiseen argumentointiin. Hyvä häviäjä taas osaa osoittaa ymmärtävänsä miksi hävisi ja miettiä todella onko hänen puolustamansa mielipide todella puolustamisen arvoinen: häviäminen ei suoraan tarkoita mielen muuttamista, mutta ainakin sen pitäisi tarkoittaa käytettyjen argumenttien muuttamista paremmiksi.

Jos uusia argumentteja ei hävityn väittelyn jälkeen kykene keksimään, on hyvä pohtia omia kantojaan. Häviäjä ei kuitenkaan menetä debaatissa mitään. Hän oppii vähintään paremmaksi väittelijäksi ja ehkä oppii jotain vastapuolensa kannoista ja mielipiteistä. Häviäjällä on lisäksi mahdollisuus oppia voittajaa enemmän, sillä jos häviäjä todella on väärässä, on hänelle tarjottu tilaisuus korjata virheensä.

Itsensä haastaminen näin voi joskus olla raskasta, mutta lopulta se on aina hyödyksi. Päivän päätteeksi seisomme vahvemmilla jaloilla ja olemme hieman parempia ihmisiä: tiedämme enemmän maailmasta - tai ainakin sen tosiseikan että osaamme olla myös väärässä.

Windows 8 Customer Preview

Kirjoitin viime vuonna Windows 8:n varhaisesta Developer-versiosta ja nyt kun Consumer Preview on ilmestynyt, on aika jatkaa aiheesta.

Asensin Windows 8:n jälleen VirtualBoxiin, sillä asennus Virtual PC:n avulla epäonnistui. Virtual Boxiin loin virtuaalikoneen jolla oli 1024 Mt keskusmuistia, 40 Gt kovalevy. Muutin virtuaalikoneen asetuksia aiempien kokemusten perusteella myös hieman:

  • Settings / System / Motherboard / ruksi kohtaan Enable IO APIC.
  • Settings / System / Processor / ruksi kohtaan Enable PAE/NX.

Asennusprosessi oli hieman muuttunut Windows 7:stä ja oli varsin suoraviivainen, eikä vaatinut käyttäjältä paljoakaan tekemistä. Lisäksi asennus oli suhteellisen nopea. Asennuksen valmistuttua, avautui uusi jännittävä latauskuva:


Latauksen jälkeen avautui käyttäjän asetuksien määrittely. Tähän kuului mm. Windowsin taustavärin määrittely ja kirjautuminen sisään Microsoft Live ID:llä.


Asennuksen jälkeen uusi Metro-ulkoasun mukainen aloitusnäkymä ilmestyi tervehtimään käyttäjää suorastaan iloisesti.

Aiempaan versioon verrattuna ulkoasu oli muuttunut hillitymmäksi. Väripaljous oli melkoista, mutta kuvakkeet olivat uuden Metro-tyylin mukaisesti yksinkertaisia ja selkeitä. Lisäksi ohjelmavalikoima oli merkittävästi muuttunut aiemmista ja nimet olivat muuttuneet kohti selkeämpiä.

Työpöytä
Windows-työpöytä oli myös muuttunut.


Uusi oletustaustakuva oli muikea. Muuten käyttöliittymä oli muuttunut yhdellä kriittisellä tavalla aiemmasta: Käynnistä-painike oli kokonaan poistettu. Muutenkin työpöytäohjelmia vaikutti olevan vähemmän ja niihin pääsy oli hieman hankalampaa. Paino oli selvästi laitettu Metro-sovelluksille ja työpyödän rooli oli Windows 8:ssa jäämässä toissijaiseksi. Työpöytäsovelluksiin pääsy onnistuu, mutta on yllättävän hankalaa.


Charm Bar
Uusi käyttöliittymäelementti oli oikeaan laitaan saatava Charm Bar jonka avulla pystyi eri sovelluksissa avaamaan asetuksia ja lisätoimintoja ja muutenkin hallita ohjelman toimintaa.

Charm Bar ilmestyy oikeaan laitaan siirtämällä hiiren kursori oikeaan alanurkkaan Metro-sovelluksissa ja sen kautta pääsee käsiksi erilaisiin asetuksiin ja toimintoihin. Myös sammutuskomennot löytyvät tätä kautta.

Charm Barin löytäminen on tehty toistaiseksi hieman hankalaksi ja sen toivoisi helpottuvan jatkossa. Lisäksi häiritsevästi käyttöliittymässä on erilaisia valikoita. Hiiren kakkospainikkeen napsautus avaa ylä- ja/tai alalaitoihin ilmestyvät toimintopalkit mutta niiden lisäksi Charm Bar avautuu oikeaan laitaan.


Charm Bar näyttäisi olevan myös ainoa tapa päästä käsiksi Metro-käyttöliittymän asetuksiin.


Työpöydältä löytyy erillinen perinteinen Control Panel omine asetuksineen.


Metro-sovellukset
Uusia Metro-sovelluksia tosin oli paljon ja niiden laatu oli aiemmasta Betasta parantunut huomattavasti. Mielenkiintoisena trendinä Microsoft näyttäisi tekevän jälleen itseasiassa seuraavan Applen jalanjäljissä: kuten Apple uusissa käyttöjärjestelmissään, myös Microsoft tuo mobiiliplatforminsa sovelluksia ja toimintoja työpöydälle.

Store
Windowsin sisäänrakennettu kauppapaikka oli hyvin toimiva ja selkeä.
Kauppapaikka ei sinällään tarjonnut mitään mahtavaa ja uutta, mutta se oli selkeämpi selata kuin esimerkiksi Applen vastaava. Androidin uusi kauppapaikka on mielestäni miellyttävämpi, mutta Windows Store ei häviä paljolla.

Ohjelmia pystyi selata Storesta eri kategorioista ja myös ilmaisien ohjelmien löytäminen oli tehty helpoksi. Sovelluksia oli jo tässä vaiheessa melkoinen määrä joten kun Windows 8 julkaistaan, voidaan Storen olettaa olevan jo täysin kilpailukykyinen ohjelmien ostopaikka. Maksullisista peleistä oli myös saatavilla kokeiluversioita Xbox 360 konsolin pelien tapaan.

Asentaminen kaupasta oli suoraviivaista. Ohjelma valittiin ja komennettiin Install sen alta.


Ohjelma laitettiin latausjonoon ja käyttäjä sai jatkaa touhujaan asennuksen aikana. Asennuksessa olevat ohjelmat ja asennuksen valmistuminen vilahtaa ruudun oikeassa ylänurkassa. Asennus ei vaikuttanut virtuaalikoneen suorituskykyyn millään huomattavissa olevalla tavalla. Maksullisten ohjelmien ostaminen ja asentaminen vaatii maksuvaiheen välissä, mutta on muuten samanlainen.

Xbox Live Games
Microsoft on laajentanut vahvasti Xboxin peliplatformia Windows 8:n. Xbox Live Games ympäristö ei toiminut Suomesta käytettynä, joten en päässyt sitä kokeilemaan. Perusperiaate kuitenkin olisi käyttää samoja pelaajatietoja, ystävälistoja, pisteitä ja saavutuksia Windows 8:lle tehtyjen Xbox Live pelien kanssa.



Maps
Hyvin tyypillinen karttasovellus. Kartassa suomalaisten paikkojen haku hakusanoilla ei toiminut, eikä liikennetietoja vielä saanut. Karttojen selaaminen oli kuitenkin suhteellisen yksinkertaista. Lopullisessa tuotteessa kotimaan haut toivottavasti myös toimivat. Kartat sisälsivät myös reittihaun.


Videos
Ohjelma jolla laitteelle ostettuja videoita voitiin katsoa. Tämäkään ohjelma ei toiminut vielä Suomesta käsin.

Photos
Kuvien katseluun tarkoitettu ohjelma. Photos osaa näyttää paikalliset kuvat ja kuvia tietyistä verkkopalveluista (Facebook, SkyDrive, Flickr).


Kuvien katselu ohjelmalla oli vaivatonta ja kuvista pystyi tekemään lukitusruudun taustakuvia. Muokkausominaisuuksia kuvankatselijassa ei ollut.



Messaging
Pikaviestin sovellus, jolla pystyi viestimään eri protokollien välillä.
Facebook- ja Messenger-viestintä toimi ongelmitta ja keskustelut näkyivät Windows Phonen tapaan kaikki samalla alueella. Henkilökohtaisesti pidin enemmän erillisissä ikkunoissa keskustelusta "vanhassa" Live Messengerissä, mutta viestintäsovelluksena Messaging ei ollut todellakaan huono.

Mail
Windows 8:n sähköpostisovellus oli miellyttävän näköinen, nopea ja selkeä.


Sovellus tuki suoraan Google, Hotmail ja Exchange-tilejä. Oudosti perinteiset pop3- ja imap-tilit eivät olleet lisättävien listalla, mikä varmasti rampauttaa sovellusta monelle. On varsin mahdollista, että nämä tuet ilmestyvät lopulliseen versioon.

Viestejä oli kuitenkin helppo selailla ja tutkailla. Kun postilaatikon valitsi, näkymä selkeytyi vielä aiemmasta huomattavasti.



Weather
Ohjelma nimi kertoo lähes kaiken tarvittavan: tämä sovellus näyttää paikallisen sään.


Weather pystyi käyttämään tietokoneen sijaintitietoja (jos lupa annetaan) paikantamaan käyttäjän automaattisesti. Lopputuloksena oli näyttävä näkymä paikallissäähän ja pystyi ohjelmalla toki myös selailemaan muidenkin sijaintien säitä.

Calendar
Kalenterisovellus joka näyttää useiden kalenterien sisällön yhdessä.



Kalenteri ei suostunut näyttämään kuin syntymäpäiviä, vaikka sen periaatteessa pitäisi näyttää kaikista kytketyistä kalentereista kaikki sisältö. Ehkäpä lopullisessa versiossa. Näkymä oli kuitenkin selkeä ja toimiva. Tapahtumia pystyi lisäämään haluamiinsa kalentereihin helposti. Ohjelmasta voi siis odottaa varsin käyttökelpoista lopullisessa versiossa.


People
Tämä sovellus oli pitkälti Windows Phone-laitteista tuotu yhteystietohallinta, joka osaa näyttää kontaktien tiedot useista lähteistä ja samaten näyttää sosiaalisten verkkojen päivitykset.


Tuettuja verkkoja ovat Facebook, Twitter, Exchange (ja 365), Google ja Hotmail. Kontaktia napsauttamalla  saatiin näkyville erilaisia viestintätapoja henkilön kanssa (Lähetä sähköpostia, Lähetä Facebook-viesti jne). Lisäksi kontaktin alla oli kontaktin viimeisimmät Facebook- ja Twitter-päivitykset.

Music
Yksinkertainen musiikin soitto-ohjelma. Selkeästi esitetty kuten muutkin Metro-sovellukset.

SkyDrive
Microsoft on integroinut verkkotallennuspalvelunsa suoraan Windows 8:n dedikoidulla ohjelmalla.


Applikaatio mahdollisti SkyDriveen tallennettujen tiedostojen selailun ja tutkailun. Office-tiedostot avautuivat Internet Explorerin kautta ja niitä pystyi selaimessa suoraan muokkaamaankin.

Yhteenveto järjestelmästä
Windows 8 oli edelleen hieman ristiriitainen kokemus. Uudet ohjelmat olivat toki erilaisia ja hyvän näköisiä, toimivuuskin oli kasvanut aiemmasta esiversiosta. Niin kauan kun tein asioita joita varten Windows 8:ssa oli oma applikaatio, pystyin suhteellisen helposti tekemään nämä asiat, mutta heti kun yritin tehdä monia aiemmista Windows-järjestelmistä tuttuja toimintoja, jouduin näkemään yllättävän paljon vaivaa päästäkseni etsimiini ominaisuuksiin käsiksi.

Tämä oli erityinen ongelma työpöytäympäristön kanssa. Työpöytäympäristön hallinnasta oli osa uhrattu Metro-ympäristölle ja työpöydällä toimiminen sen mukaisesti hankalampaa. Toisaalta jos Metro-ympäristö lyö itsensä kunnolla läpi, voi työpöydän merkitys vähentyä huomattavastikin.

Tottutelun kanssa tilanne voi olla toinen. Monet periaatteet olivat muuttuneet ja esimerkiksi Windows-näppäin näppäimistöllä on aiempaa huomattavasti keskeisemmässä roolissa.

Aiempi kritiikkini pätee edelleen: kosketusnäytöllä käyttö on hyvin luontevaa monelle Windows 8:n toiminnolle, mutta perinteinen hiiri ja näppäimistö ovatkin äkkiä kömpelöitä ohjauslaitteita. Ympäristöä itseasiassa on monesti helpompi ohjata näppäimistöllä kuin hiirellä, josta itseasiassa pidin ajatuksena. En ehtinyt vielä lyhyen kokeilemisen aikana siihen tosin tottua, mutta olen suhteellisen varma siirtyväni Windows 8:ssa pitkälti pois hiiren käytöstä käyttöliittymän hallinnassa: näppäimistö on yksinkertaisesti huomattavasti näppärämpi ja nopeampi Windows 8:n kanssa!

Windows 8 oli varsin vakaa. Sain testieni aikana järjestelmän jumiutumaan kerran (yrittäessäni liittää kerralla useita usb-laitteita), mikä on näin varhaisessa kehitysvaiheessa olevalle järjestelmälle suhteellisen hyvä tulos. Usb-laitteita en saanut toimintaan, mutta oletan sen olevan ongelman VirtualBoxin ja Windows 8:n kanssa, sillä aiemmat testini Windows 8:lla ilman virtuaalikonetta eivät paljastaneet moisia ongelmia.