Sukupuolet tarpeettomassa sodassa

Puhutaan hieman tasa-arvosta ja siitä miksi feministit ja miesasialiike eivät kykene keskustelemaan vaikka molemmat väittävätkin olevansa tasa-arvon asialla.

Olen viime vuodet tarkkaillut Internetissä vellovaa keskustelua tasa-arvosta feministien ja miesasialiikkeen välillä ja olen myös ottanut osaa siihen. Olen tässä aihepiirissä alkanut siirtyä kohti keskitietä, kauemmas miesten tai naisten asemien parantamisesta, kohti tiettyä tasa-arvoa ja tämä siirtymä on antanut minulle tiettyä perspektiiviä tähän niin kutsuttuun sukupuolten sotaan.

Feministit ja miesasialiikkeen väki pitävät toisiaan kyseenalaisina porukoina. Feministit ovat harhautuneita miesvihaajia ja miesasialiike on sovinisteja ja vaimonhakkaajia. Kommunikaatio liikkeiden välillä ei myöskään toimi. Kun ensimmäistä osapuolta koskeva ongelma nostetaan esiin, toinen osapuoli ei varsinaisesti keskity ongelmaan, vaan siihen miten tämän ongelman esiin nosto on hyökkäys jolla pyritään osoittamaan että ensimmäinen on jälkimmäisen uhri. Tähän reagoidaan vastaväittämällä jonka ensimmäinen osapuoli tulkitsee juuri tuolla samalla ongelmallisella tavalla; hyökkäyksenä itseään vastaan.

Nämä "keskustelut" menevät aina hieman samalla tavalla. Aiheen voi vapaasti vaihtaa ja sukupuolet kääntää ympäri, lopputulos on jokseenkin sama.
(Suluissa mitä toinen osapuoli kuulee.)

N: Naisia hakataan ja jotain pitäisi tehdä auttamaan naisia
(Vain naisiin kohdistuva välivalta on relevanttia, väkivallan uhreina olevia miehiä ei tarvitse auttaa)

M: Miehiä hakataan enemmän, miksei heitä auteta?
(Hakattuja naisia ei tarvitse auttaa)

N: No valtaosa väkivallan tekijöistä on miehiä.
(Ihan oma syynsä tulla hakatuksi kun on mies)

M: Naisetkin hakkaavat aika paljon, parisuhdeväkivallassa puntit ovat tasan!
(Parisuhdeväkivalta on aina naisen syy)

Rakentavalle keskustelulle ei tässä ilmapiirissä ole mahdollisuutta. Kumpikaan osapuoli ei tunnusta toisen ongelmaa, vaan keskittyy omaansa. Lopulta kasassa on keskustelu jossa kumpikaan ei kuuntele toista osapuolta ja ilmaan heitetään "naisten euro" tai "syrjäytyneet miehet" tai "miehet hakkaavat naisia" tai "miehet eivät saa huoltajuuksia" tai "naisia ei ole johtotehtävissä" tai "väkivallan uhrit ovat enimmäkseen miehiä".

Keskustelu on käytännössä päättynyt vaikka molemmat huutavat äänekkäästi, molemmat osapuolet ovat vakuuttuneet että toinen osapuoli ei ota hänen ongelmiaan vakavasti ja itseasiassa on vihainen takaisin-keittiöön-sovinisti/telaketjufeministi.

Kun naisia tai miehiä koskettava ongelma tuodaan esiin, tämä näkyy aiheeseen tutustuneelle helposti virheellisesti väittämänä omien ongelmien vähättelystä. Kun tähän vastataan ainoalla osatulla tavalla, se taas näkyy toiselle osapuolelle ongelmien vähättelynä. Äärimmäisillään tämä ajattelu näkyy toisen osapuolen syyllistämisenä kaiken epätasa-arvon olemassaolosta. "Maailma on sovinistinen koska miehet ovat pahoja" tai "Miehiä poljetaan koska feministit ovat pahoja".

Nykypäivän yhteiskunnassa naisilla on yhä sukupuolestaan seuraavaa sortoa ja ongelmia: lutkahäpäiseminen, ongelmat uralla alkuun pääsyyn yritysten raskauspelkojen takia ja niin edespäin. Vastaavasti miehillä on omat ongelmansa: suuri syrjäytymisriski, vähän hätätilojen tukirakenteita ja niin edespäin. Molempien sukupuolien ongelmat ovat erilaisia, mutta molemmilla sukupuolilla on omia ongelmiaan.

Pidän yksipuolisena väittää että vain toisen ongelmat olisivat oikeita tai että toisen ongelmia pitäisi vähätellä - tai että pitäisi keskittyä vain toisen ongelmiin. Moni kovemman linjan miesaktiivi on vakuuttunut että feministivoimat pitävät länsimaita jo niin hallussaan että miehet on poljettu lokaan ja kuohittu kuvainnollisesti. Vastaavasti moni äärifeministi on vakuuttunut että miehet ovat aktiivisesti naisia polkemassa ja tarkoituksellisesti pitävät yllä valtarakenteita joissa naiset eivät voi kiivetä. Molemmat näistä ääriesimerkeistä ovat varmoja että toisen esittämät "ongelmat" ovat vain harhaanjohtavia juonia saada jo voitolla olevan sukupuolen asemaa vielä hieman parannettua.

"Meidän ongelman korjaaminen on teitä pois. Korjaamme tätä ongelmaa mutta vain yhden sukupuolen osalta." Tämä malli kuitenkin hallitsee tasa-arvokeskustelua liian usein ja on yksi suurimpia tasa-arvokeskustelun ongelmia: kyvyttömyys nähdä epätasa-arvoa molempien sukupuolten ongelmana ja omaksua niin viekoitteleva uhrimentaliteetti.

Jokainen toki tahtoo ristiriitatilanteessa olla se uhri. Kukaan ei ole se paha hyökkääjä, vaan niin feministiliike kuin miesasialiikekin kokee olevansa uhrin asemassa.

Kommentit

  1. Onko nykyinen tasa-arvoliike mielestäsi tasapainossa? Mitä konkreettisia tekoja ehdottaisit/tekisit neutraalin tasa-arvon edistämisesksi?

    Itseäni lähinnä huolestuttaa, kun laissa sanotaan, että armeija on tasa-arvoajattelun ulkopuolella ja tasa-arvolaki on suunnattu lähinnä edistämään naisten asemaa töissä. Tasa-arvovaltuustossa on enemmän naisten asioiden kuin miesten asioiden edistäjiä. Budjeteista en kiireeltäni kerkeä etsimään tilastoa, mutta veikkaisin, että miesten kokemaan väkivaltaan laitetaan vähemmän paukkuja kuin naisten kokemaan väkivaltaan. Kuinka tällaisessa asetelmassa voisi neutraalisti edistää tasa-arvoa ilman, että edistää enemmän miehen arvoa, jokaa tuntuisi olevan enemmän uhattuna ja johon satsataan vähemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyinen äänessä oleva tasa-arvoliike on mahdollisesti värittynyt yhteen suuntaan, se ei ole lainkaan mahdoton ajatus, onhan nykyisen tasa-arvoliikkeen takana feminismi ja sen takana ajatus tasa-arvosta parantamalla naisen asemaa. Tämä on tosin ajatusleikki, en voi sanoa tuntevani tätä abstraktia tasa-arvoliikettä tarpeeksi puhuakseni heidän puolestaan.

      On siis pitkälti mahdollista, että epätasa-arvosta korjataan tarmokkaasti vain yhtä puolta, mutta se ei taaskaan mitigoi pois sitä että tasa-arvo ei ole vain miesten aseman parantamista tai naisten aseman parantamista, molemmat ovat tärkeitä osia tässä.

      Mielestäni tasa-arvokeskusteluun on saatava enemmän miesääniä, muuten keskustelu välttämättä värittyy naisasiaksi. En syytä keskustelijoita miesvihasta vaan pikemminkin omasta värittyneestä perspektiivistä. Itse olen mies ja näin huomaan paremmin omaa sukupuoltani vaivaavat ongelmat ja samaten varmasti käy myös naisvoittoisissa tasa-arvovaltuustoissakin. Nainen ymmärtää naisen kokemusmaailmaa ja naisen tasa-arvon ongelmia ainakin promillen paremmin ja näin ollen jos kaikki tasa-arvo päättäjät ovat naisia, on keskustelukin kallellaan siihen suuntaan. Ja tämä on myös mitä lähtisin parantamaan neutraalimpaa tasa-arvoa haettaessa, rohkaisisin enemmän miehiä osallistumaan ja tahtoisin myös että tasa-arvovaltuustojen tapaisissa instansseissa myös hieman keskityttäisiin tasa-arvoon myös jäseniä valittaessa.

      Esitit varsin hyviä pointteja siitä mitä miehille epäsuosiollisia epätasa-arvoisia ilmiötä maassamme tapahtuu ja olen niissä pitkälti samaa mieltä. Ne eivät kuitenkaan myöskään hävitä naisten kokemia epätasa-arvon ilmiöitä. Jos tilanteesta kuintekin tehdään nollasummapeliä (naisten asemaa ei pidä parantaa kun miesten on huonompi, parannetaan vain miesten asemaa!) tullaan tilanteeseen jossa mitään tuotteliasta ei tule tapahtumaan. Siksi mielestäni ei ole hedelmällistä keskustella siitä kuka on tasa-arvoisin, vaan pikemminkin siitä mitä ongelmia voisi korjata ja miten mennä eteenpäin. Olen varma että tulokset paranevat sillä mitä vähemmän tästä tekee vastakkainasettelun ja mitä enemmän yhteisen asian.

      Poista
    2. Vaikka mielestäni on erittäin hyvä, että naisten asemaa parannetaan niiltä osin, missä on puutteita, niin totuuden nimissä täytyy myöntää, että kuulumalla ryhmään miehet, tuntuu siltä, että käytettävissä olevista resursseista käytetään epätasa-arvoisen paljon naisten asemaa edistämään.

      Yhteisen tasa-arvon edistäminen on siinä mielessä paradoksaalista, että väistämättä pyritään edistämään yhden ryhmän tilaa. Sukupuolten välisessä tasa-arvossa ryhmät (miehet ja naiset) ovat hyvin selkeät. Harvalla on ongelmia tulkita, että kuuluuko kyseiseen ryhmään vai ei.

      Kun yhden ryhmän asiaa lähdetään edistämään, niin "vastakkainen" ryhmä kyllä havaitsee, että nyt nuo saa tukea. Jos samaan aikaan "vastakkaisesssa" ryhmässä ei havaita, että myös itse saadaan tukea, niin kohtelu tuntuu epäoikeudenmukaiselta, vaikka pitäisikin alkuperäistä agendaa hyväksyttävänä.

      Ratkaisuja on kaksi: 1) Edistetään molempien ryhmien asemaa tasapäisesti, eli molempien osalta valitaan yhtä monta epätasa-arvoilmentymää, jotka ratkaistaan. Ongelmana tässä on se, että ilmentymät eivät ole välttämättä yhtä vakavia ja toisaalta, ryhmillä ei välttämättä ole yhtä montaa ongelmaa. Tämä taas vaatisi ongelmien laajaa kartoittamista, mikä vie turhasti resursseja.

      2) Ei tehdä ryhmistä niin selkeitä. Kun edistetään asiaa, missä on epäselvää kumpi ryhmä siitä hyötyy, niin epäreiluuden tunnetta ei synny. Kannattaisi siis keskittyä joko laajempaan ryhmittelyyn tai pienempään ryhmittelyyn. Joko ajatellaan sellaista, mikä on kaikkien kansalaisten etu, ei vain tietyn ryhmän (esim. sukupuoli) tai sitten sellaista, missä yksilö käsitellään yksittäistapauksena huomioiden kaikki tekijät. Toisin sanoen, tasa-arvoa ei kannattaisi tarkastella sukupuolten välisenä asiana, vaan yksilö/kokonaisuus tasolla.

      Poista
    3. Aihepiirissä on hankala lähteä määrittämään objektiivisesti "sorron määrää" ja näin sitten laskemaan kumpaa sukupuolta pitäisi miten paljon tukea ja auttaa missäkin asiassa.

      Toisekseen, en pidä sitä erityisen hyvänä keskustelun aiheena, koska se on vahvasti polarisoiva aihe ja kun alamme pohtia kuka on eniten sorrettu ja tuettu, päädymme äkkiä taas tilanteeseen jossa molemmat osapuolet ovat rintamalinjojensa takana sodassa, eivätkä dialogissa jossa jotain kehittävää tapahtuisi.

      Nythän tilanne on että naisilla on lain ja tukimekanismien avulla selvä etu. Naisilla on suojelevia lakeja joita miehillä ei ole, naiset on vapautettu asioista joihin miehet pakotetaan ja niin edespäin. Tämä on se osa johon miesasialiike keskittyy. Feministiliike ei varsinaisesti kiellä tätä, mutta korostaa taas että miehillä on yhteiskunnan rakenteista ja ennakkoluuloista (ja joidenkin mukaan myös fysiologiasta) johtuvia etuja joita kompensoimaan nämä lait on tehty.

      En sano mitään siitä kumpi on oikeassa, yritän vain esittää minä tämä tilanne näkyy molemmille leireille. Toinen näkee lain olevan vastapuolen leirissä ja toinen näkee taas sukupuoliroolien olevan toisen leirissä.

      Ehdottamasi ratkaisut ovat hyviä, mutta niissä ongelmansa. Tämä on toki ymmärrettävää sillä jos tilanne olisi oikeasti helposti ratkaistavissa, se olisi varmasti jo ratkennut. Itse en kannata niinkään tarvetta määrittää sääntöjä tasa-arvon tavoitteluun, vaan pikemminkin tuoda kaikki äänet mukaan keskusteluun tasa-arvosta, kuten aiemminkin jo sanoin. En yleisesti kannata sukupuolikiintiöitä, mutta ryhmä jonka tarkoitus tasa-arvo ei voi olla tasa-arvoinen ellei itse ryhmässä myös vallitse jonkinlainen tasa-arvo. Uskoisin että miesten mukaantuonti yksinään riittäisi ja erillisiä "hoidetaan yhtä monta miesten, kuin naistenkin asiaa"-tyyppisiä sääntöjä ei tarvita.

      Toinen ehdotuksesi on muuten mielestäni varsin hyvä. Lähdetään korjaamaan ongelmia, ei toisen sukupuolen ongelmaa. Turvakodit ovat tästä oikein hyvä esimerkki: Suomessa on useita väkivaltaisten miesten vaimoille ja lapsille tarkoitettuja turvakoteja. Miehille vastaava paikka on hotelli tai kodittomien yösuoja. Tätä ongelmaa ei olisi jos oltaisiin lähdetty alunperin liikkeelle ongelmasta "Tehdään turvakoteja parisuhteessa pahoinpidellyille" eikä lähtökohdasta "Tehdään turvakoteja parisuhteessa pahoinpidellyille naisille".

      Poista
  2. Ensimmäinen ehdotukseni oli lähinnä ironinen kuvaus siitä, mihin nykyinen asetelma johtaa. Kuvauksesi turvakodeista on hyvä esimerkki tästä. Ollaan huomattu, että naiset kokevat enemmän parisuhdeväkivaltaa, niin päätelmä on, että naisille tarvitsee rakentaa turvaverkko.

    Asioita tulisi ehdottomasti tarkastella yksilön, ei ryhmän mukaan. Ainoana poikkeuksena tässä on selvimmät biologiset erot, eli esim. raskaus on sellainen, jota voitaisiin käsitellä naisia koskevana ilmiönä. Toki tämä koskee myös yhtä miestä isän roolista. Mutta muuten asioita tulisi tarkastella mahdollisimman paljon ilman ryhmittelyä. Ongelmana tässä on tietenkin se, että resurssit ei riitä jokaisen yksilön tarpeita vastaamaan, jolloin joudutaan yleistämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme täysin samaa mieltä. Ryhmä voidaan ottaa huomioon, esimerkiksi asuinaluetta mietittäessä (estääkseen syrjäytyneiden keskittymisen ja ghettojen muodostumisen) mutta sukupuolet eivät ole tällaisia ryhmiä. Jos yhtä ryhmään suositaan lain silmissä keskiarvon parantamiseksi, päädytään tilanteeseen jossa yksilöitä sorretaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.