Amnestyn huono puolustus omaa sovinismiaan vastaan

Amnestyn kampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan on perusteiltaan pahasti sovinistinen, mutta se ei estä Amnestyä yrittämästä maalata kampanjaansa parempaan valoon. Kampanjan Usein kysyttyjä kysymyksiä- osiossa Amnesty kertoo syynsä.

Syyt luettuani vedän takaisin aiemmassa tekstissä heittämäni ajatuksen, että Amnesty olisi vain rahan perässä kampanjallaan, kyseessä ei perustelujen jälkeen näyttäisi olevan vain kampanjan koristelu  tuottavammaksi. Valitettavasti totuus Amnestysta on pahempi: he todella ovat patriarkaalisesti ajattelevia sovinisteja. En sano tätä mielelläni, sillä organisaation työ yleensä on erittäin positiivista ja kannatettavaa.

Läpikäydään Amnestyn UKK aiheeseen liittyen.

Miksi Amnesty kampanjoi vain naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan?

Amnesty kampanjoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, koska se on naisten ja miesten tasa-arvon edistämisen kannalta keskeinen ongelma. Tästä huolimatta sitä ei yhäkään nähdä yhteiskunnan ongelmana, vaan yksityisenä. Sillä on myös muita erityispiirteitä: Siihen liittyy usein seksuaalista väkivaltaa ja se etenee muita väkivallan muotoja useammin prosessina kohti vakavampaa väkivaltaa. Yhteiskunta syyllistää naisiin kohdistuvan väkivallan uhria. Kun yhteiskunta ei tunnista ongelmaa, ei se myöskään osaa torjua sitä. Koska kyseessä on maailmanlaajuinen ihmisoikeusongelma, Amnesty käynnisti jo vuonna 2004 globaalin kampanjan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kuntavaalien alla toteutettava kampanja on osa tätä kansainvälistä työtä. Vaikka monet Amnestyn vaatimat toimenpiteet, kuten tukipalvelut väkivallan uhreille, hyödyttäisivät kaikkia lähisuhdeväkivallan uhreja, on monissa ratkaisuissa huomioitava sukupuoli. On hyvä, että myös miehiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan nykyään enemmän. Väkivalta on aina yhtä tuomittavaa, kohdistui se naiseen, mieheen tai lapseen!
Heti ensimmäinen perustelu ontuu pahasti. Ainoa kohta missä on mitään pohjaa on huomio seksuaalisesta väkivallasta, joka on yleisempää naisten kuin miesten kohdalla ja todella vaatii hieman erilaista huomiota. Toinen missä ollaan melkein oikeassa on esiin kohoava huomio siitä miten parisuhdeväkivalta on pitkälti ollut perheen sisäinen asia jota ei olla katsottu sopivaksi käsitellä perheen ulkopuolella. Tässä Amnesty on siis sinällään oikeassa, perheväkivalta on vielä liian useassa tapauksessa jotain mihin ei puututa, vaan asia luokitellaan "ei ole meidän asiamme"-kategoriaan. Se missä Amnesty epäonnistuu on jälleen tarpeeton sukupuolinen luokitus.

Perheväkivalta on nimittäin niitä harvoja väkivallan muotoja jossa miehet eivät ole yliedustettuina vastaanottajissa: perheväkivalta on lähes tasa-arvoista. Kaikista väkivallan muodoista, perheväkivalta on Suomessa yksi niistä josta miehet ja naiset kärsivät lähes yhtä paljon. Toistettakoon: Miehet kärsivät perheväkivallasta käytännössä yhtä paljon kuin naiset ja tämän takia perheväkivallalla perustelu ei ole kestävä tapa perustella miksi väkivallan vastaisen kampanjan pitäisi kohdistua nimenomaan naisiin. Amnesty ei huomioi tätä vaan perustelee kampanjaansa kuin perheväkivallan ainoat tai suurimmat kärsijät olisivat naisia.

Lisäloukkauksena Amnesty lisää vielä loppuun miten osa heidän väkivallan vastaisesta toiminnasta voi hyödyttää myös väkivallan uhrina olevia mihiä. Tämä perustelu annetaan nopealla korjauksella siitä miten näiden kaikille hyödyllisten palveluiden lisäksi on kuitenkin niiden päälle lisäksi tarjottava naisille erikseen räätälöityjä ratkaisuja. Eli yleiset kaikille käyvät ratkaisut riittävät miehille ja lapsille, mutta naisille tarvitaan erityisratkaisuja niiden lisäksi? En jaksa ymmärtää miten miehet eivät tarvitse sukupuolelleen räätälöityä apua, mutta Amnesty on aiheessa ilmeisesti eri mieltä. Lopuksi Amnesty muistaa muistuttaa miten muihinkin kuin naisiin kohdistuvasta väkivallasta on hyvä puhua, mutta huomautuksen henki on ettei kyseinen väkivalta ole yhtä paha juttu.
Mitä naisiin kohdistuvalla väkivallalla tarkoitetaan?

Naisiin kohdistuva väkivalta pitää sisällään monia eri väkivallan muotoja kattaen niin seksuaalisen väkivallan parisuhteessa, prostituutioon liittyvän ihmiskaupan kuin naisiin kohdistuvan väkivallan aseellisten konfliktien yhteydessä. Näitä eri väkivallan muotoja yhdistää naisten ja tyttöjen seksuaalisen ja sosiaalisen itsemääräämisoikeuden kaventaminen väkivallan keinoin - niin läheisissä ihmissuhteissa kuin julkisessa tilassakin.

Naisiin kohdistuva väkivalta määritellään ihmisoikeusloukkaukseksi siksi, että naisiin kohdistuva väkivalta liittyy niihin rakenteisiin jotka aiheuttavat naisen alisteisen aseman perheessä, parisuhteessa ja yhteiskunnassa. Naisiin kohdistuva väkivalta paljastaa yhteiskunnassa vallitsevan sukupuoleen perustuvan syrjinnän. Syrjinnän taustalla ovat sukupuolten väliset valtaerot. Ihmisoikeussopimukset ja linjaukset, joilla naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa torjutaan, tunnistavat väkivallan tasa-arvo-ongelmaksi.
Ensimmäisessä kappaleessa on hetken jotain järjellistä: seksuaalinen väkivalta on tilastojen varjossa ainoa todellinen perustelu millä Amnestyn kampanja seisoo. Miesten taustalla seksuaalista väkivaltaa on vähemmän kuin naisilla. Tämän perustelun jälkeen, toisessa kappaleessa kuitenkin mennään taas uima-altaan syvään päähän ja hengitysvaikeudet alkavat. Amnesty mukaviisaasti kertoo miten naisten yleinen alistettu asema perheessä, parisuhteissa ja yhteiskunnassa olisi väkivallan syytä, mutta jälleen Amnesty käytännöllisesti unohtaa että tämäkin voidaan kääntää ympäri. Miehen alistamiseen käytettävä väkivalta perheessä, parisuhteessa ja yhteiskunnassa liittyy täysin samoin näihin rakenteisiin joiden Amnesty kertoo haittaavan erityisesti naisia.

Amnesty ei esitä mitään todisteita väittämien tueksi ja jos pelkillä väittämillä mennään, osaavat muutkin niitä tehdä: Miehiä yhteiskunnan rakenteiden voidaan sanoa haittaavan vielä enemmän väkivallasta puhuttaessa. Malli jossa mies on kova ja miehen täytyy käyttäytyä sen mukaisesti osoittaakseen miehuutensa ajavat miehiä väkivaltaisiin tilanteisiin. Lisäksi yhteiskunnan rakenteet jossa nainen nähdään heikompana aiheuttavat miehille melkoisen kynnyksen lähteä puolustamaan itseään väkivaltaista puolisoa vastaan - niin fyysisesti kuin oikeudellisesti. Jos mies lyö hakkaavaa vaimoa takaisin, hän on todennäköisemmin se joka saa rangaistuksen asiasta vaimon sijaan, jos tilanne on sana sanaa vastaan. Viranomaiset eivät vieläkään jaksa uskoa tai ottaa vakavasti kun hakattu mies tahtoo tehdä rikosilmoituksen ja epäusko, virnuilu ja vinoilu on odotettavaa. Puhumattakaan näiden rakenteiden miehelle kasaamista seksuaalisen käyttäytymisen paineista tai vastuusta joka miehelle annetaan perheyksikön taloudesta.

Jälleen Amnesty maalaa naisia avuttomina uhreina ja miehiä hyväksikäyttäjinä, huomioimatta että yhteiskuntamme ei suosi miehiä läheskään niin yksipuolisesti kuin Amnesty tahtoo väittää.
Onko Amnestyn mukaan suomalainen väkivalta sitä, että mies lyö tai raiskaa ja nainen kärsii?

Amnesty on eri raporteissaan ja kannanotoissaan tuonut esille sen, että poliisin tietoon tulleesta väkivallasta yleisin väkivallan muoto Suomessa on miehen toiseen mieheen (tai poikaan) kohdistama väkivalta. Myös henkirikollisuudessa yleisin henkirikollisuuden muoto on miessurma, tekijänä toinen mies. Amnesty on tuonut esille myös sen, että myös miehiin kohdistuvaa väkivaltaa tulee tutkia, myös miesten lähisuhteissa kokemaa väkivaltaa, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen väkivaltakokemuksia tulee kartoittaa jne (ks. esim. Amnestyn kuntaraportti vuodelta 2005). Yksikään ihmisoikeus- tai naisjärjestö ei ole väittänyt missään, etteivätkö naiset kykenisi väkivaltaan.

Huomioitavaa tässä on naisiin kohdistuvan väkivallan määrittely: naisiin kohdistuva väkivalta sisältää naiskauppaa, kunniaan liittyvää väkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa ja häirintää jne. On aivan selvää, että seksuaalinen häirintä on ”yleinen” väkivallan muoto, mutta yleensä puhutaan ja käydään prosenttisotaa vain parisuhdeväkivallasta ja muusta fyysisestä väkivallasta. Esimerkiksi raiskausten, seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaaliseen tekoon pakottamisista tuomituista tekijöistä on alle 1 % naisia (1999-2006. Lähde:Tilastokeskus).
Ensin Amnesty kertoo miten miehet ovat väkivallan suurimpia kärsijöitä, mutta maalaa sen miesten omaksi syyksi. Kyse ei ole miehiä sortavissa yhteiskunnan rakenteissa joka ajaa miehiä väkivaltaan, vaan kyseessä on jokin outo miesten sisäinen ongelma. Ensimmäisen kappaleen loppuhuomautus on silkkaa neroutta: Yksikään ihmisoikeus- tai naisjärjestö ei ole väittänyt missään, etteivätkö naiset kykenisi väkivaltaan hienosti aikaansaa vaikutelman, että jos nainen väkivaltaan ryhtyy, se on harvinainen poikkeus - ja parisuhdeväkivallan tilastojen edessä se ei sitä ole.

Amnesty tuo vielä esiin seksuaalisen väkivallan ja valittelee tilastojen avulla käytävää prosenttisotaa parisuhdeväkivallasta ja muusta väkivallasta - ja seuraavassa lauseessa alkaa siteeraamaan prosentteja. Ensin kritisoidaan liikaa tilastoihin keskittymistä ja sitten perään siteerataan tilastoja. Stay classy Amnesty.
Miksi Amnesty siis kampanjoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, vaikka miesten miehiin kohdistama väkivalta on yhteiskunnassamme yleisin väkivallan muoto?

Miesten miehiin kohdistama väkivalta (ja huom, valkoisten, toisiinsa nähden tasaväkisten) on ollut se normi, jonka mukaan rikoslain pahoinpitelyrikokset on määritelty. Ylipäätänsä miesten julkisessa tilassa toiseen mieheen kohdistama väkivalta on ollut se väkivallan muoto, johon yhteiskunnalla on katsottu olevan oikeus ja velvollisuus puuttua, kun taas naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa on pidetty privaattina, perheen sisäisenä asiana, jossa miehillä on ollut isän- ja aviomiehenvalta, eli laillinen kuritusoikeus "omaisuuteensa". Tämä perinne elää Suomessa vieläkin vahvana. Yksi sen ilmenemismuoto on naisiin kohdistuvan väkivallan olemassaolon kieltäminen: sukupuolineutraali näkökulma väkivaltaan on väistöliike, jolla vältetään ilmiön, eli väkivallan sukupuolistuneisuuden yhteiskunnallisten ulottuvuuksien käsittely.

On totta, ettei yhteiskuntamme ole juurikaan problematisoinut miesten miehiin kohdistuvan väkivallan yhteyttä sukupuoleen. Tämänkin ilmiön suhteen olisi hyvä, jos luutuneita väkivallan vastaisen työn menetelmiä ravisteltaisiin. Väkivallan vastaiset toimenpiteet, silloin kun yhteiskunta niitä on toteuttanut, on lähtenyt samaisesta määrittelystä: väkivallassa kyse on yksittäisistä teoista. Kun tarkastellaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tämä kontekstille sokea lähestymisen tapa ei tunnista väkivaltaa, joka etenee asteittain itsemääräämisoikeuden vähäisestä rajoittamisesta alistussuhteeseen, jossa toisen ihmisen ihmisarvo on mitätöitynyt.

Kuten aiemmin, Amnesty muistaa muistuttaa että miehiin kohdistuva väkivalta on normaalisti miesten muihiin miehiin kohdistamaa väkivaltaa ja sivuuttaa täysin omat aiemmat puheensa. Kun Amnesty puhuu naisiin kohdistuvasta väkivallasta, kertoo se seksuaalisesta väkivallasta ja parisuhdeväkivallasta. Kun Amnesty puhuu miehiin kohdistuvasta väkivallasta, puhutaankin äkkiä miesten muihin miehiin kohdistamasta väkivallasta. Aihe maalataan hieman kuin omaksi syyksi ja jälleen vähemmän tärkeäksi, sillä kyseessähän on itse aiheutettu ongelma.

On aiheellista tosin huomata, että Amnestyn huomautus edelleen joissain yhteisöissä voimassa olevasta mies-perheen-päänä-ajattelusta, jossa mies saa kurinpidollisia oikeuksia lapsiinsa ja vaimoonsa, on todellinen ilmiö joka on yhä olemassa. En kiellä ilmiötä tai sen olemassaoloa ja pidänkin tämän kaltaista väkivaltaa tuomittavana. Ilmiön suuruus on tosin toinen asia: väkivaltatilastot parisuhteissa eivät tue näkemystä että ns. Koivuniemen herrat olisivat yliedustettuina suhteessa pahoinpiteleviin rouviin. Fakta tässäkin on, että jokseenkin yhtä suuri osa miehistä tarvitsee sitä apua ja erityistoimenpiteitä.

Erityispiirteenä on kuitenkin se, että näissä tapauksissa sitä kun nainen hakee apua ei pidetä tuomittavana. Yleinen näkemys on että vaimoaan hakkaava mies on alinta loskaa, mutta miestään hakkaava vaimo käsitellään monesti eri tavalla. Hakkaajavaimo nähdään kyllä pahana, mutta hakattu mies nähdään täytenä nysvänä. Kenellä taas olikaan se hankala tilanne väkivallan katkaisuun?
Miksi Amnesty on arvostellut erityisesti Suomea naisiin kohdistuvasta väkivallasta? Eikö ongelma ole yhtä suuri muualla Euroopassa – ja paljon pahempi esimerkiksi monissa Afrikan maissa?

Amnesty ei ole kohdistanut arvosteluaan erityisesti Suomeen, vaan Amnestyn osastot eri puolilla Eurooppaa tekevät omissa kotimaissaan vastaavaa kampanjatyötä kuin Amnestyn Suomen osasto Suomessa. Amnestyn vuosiraportissa naisiin kohdistuva väkivalta mainitaan yhtenä keskeisenä ihmisoikeusongelmana Suomea käsittelevässä osiossa. Samalla kun Amnesty on tehnyt työtä lähisuhdeväkivaltaa vastaan Suomen kaltaisissa eurooppalaisissa maissa, se on kampanjoinut aktiivisesti myös mm. kriisi- ja konfliktialueiden naisten turvallisuuden lisäämiseksi. Tämä työ kohdistuu niiden naisten auttamiseen, jotka ovat joutuneet esimerkiksi joukkoraiskausten ja seksuaalisen väkivallan uhreiksi sodan aikana.
Tähän kohtaan en ole ottanut aiemmissa teksteissäni kantaa, joten sivuutan sen. Amnestyn kanta on, että ongelma on erilainen kehitysmaissa ja länsimaissa ja olen siinä samaa mieltä. Ratkaisut ja ongelmat ovat erilaisia.
Miksi vaadimme naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisia toimia kunnilta?

Suomessa kunnilla ja kuntayhtymillä on vastuu sosiaali- ja terveydenhoitopalveluiden järjestämisestä. Suuri osa terveyspalveluista on lakisääteistä, mikä velvoittaa kunnat järjestämään nämä palvelut. Tästä syystä kunnilla on naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä keskeinen rooli.

Osana Joku raja! –kampanjaa Amnestyn Suomen osasto toteutti vuosina 2005-2006 kyselyn naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta työstä suomalaisissa kunnissa. Tulokset osoittivat, että kuntien työssä väkivallan estämiseksi on vielä monia puutteita. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa siitä, miten sitoutuneita Suomen kunnat ovat naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön. Kunnilta kysyttiin muun muassa naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoinnista ja kuntien tarjoamista palveluista väkivallan uhreille.
Kun Amnesty vaatii toimia naisia kohdistuvaa väkivaltaa vastaan - nimenomaisesti naisia kohtaan kohdistuvaa - he vaikuttavat siihen miten tietyt määrärahat jaetaan. Olen skeptinen että tämä kampanja saisi lisättyä kyseisiä määrärahoja, mutta se voi muuttaa niiden suuntautumista. Kampanjoidessaan naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi Amnesty käytännössä saa aikaan sen, että väkivallan vastaiseen työhön ohjattavat määrärahat ohjataan nimenomaisesti auttamaan naisia ja väkivallan uhreina olevien miesten jo nykyisin pienemmät avunsaantikeinot vähenevät.

Lisäksi Amnesty kampanjallaan vahvistaa perinteisiä sukupuolistereotypioita, joissa nainen on heikko ja mies vahva. On totta, että tiettyjä ongelmia vastaan taistellessa törmätään tilanteisiin jossa toinen sukupuoli tarvitsee enemmän (tai erilaista) apua, mutta tilanteissa jossa sukupuoli ei ole merkityksellinen, sen sotkeminen mukaan polarisoi tilanteesta vastakkainasettelun.

Amnesty olisi voinut luoda kampanjan väkivaltaa vastaan. Pari sanamuutosta koko kampanjaan olisi riittänyt ja heillä olisi ollut käytännössä identtinen kampanja ilman tarpeetonta kahtia jakavaa ja riitauttavaa vaikutusta. Tämä ei ole hankalaa myös muissa kampanjoinnissa, jopa ihmiskaupan vastainen kampanja voidaan rakentaa niin että se auttaa myös miespuolisia uhreja, vaikka ihmiskaupassa heitä onkin vähemmän.

Kommentit

  1. "Nainen joutuu kumppaninsa surmaamaksi neljä kertaa miehiä useammin."

    https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/sukupuolistunut-vakivalta/sukupuolistuneen-vakivallan-yleisyys-suomessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joutuu, mutta valikoit nyt hyvin jännän esimerkin. Tuossa tilastossa suurin yksittäinen ryhmä henkirikoksista on miehiin kohdistuva miesten keskinäinen väkivalta (60%) siinä missä naisen surmatuksi tuleminen kumppanin tekemänä on vain 17%.

      Naiset ovat kuolematilastoissa rankasti aliedustettuina. Heidät saadaan näkyville vain valikoimalla datasta jokin hyvin nimenomainen skenaario, kuten päätit tässä tehdä.

      Eli kyllä, nainen joutuu kumppaninsa surmaamaksi neljä kertaa miestä todennäköisemmin. Mutta kuinka paljon todennäköisemmin mies murhataan ylipäätään jos emme laske vain tiettyä tilannetta, eli puolison uhriksi joutumista?

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.