Sikiö on ihminen ja muita järjettömyyksiä

Yksi strategia sodassa naisten seksuaalista itsemääräysoikeutta vastaan on ollut yrttää rajoittaa naisen oikeuksia lapsen oikeuksilla. Tämä on tietysti toimiva strategia abortinvastaisessa keskustelussa jos sikiöstä saadaan määritettyä ihminen ja tätä agendaa ollaan kovasti yritetty ajaa. Jokainen tähän keskusteluun tutustunut on kuullut väittämät "sikiön ja vauvan ero on vain ikä" ja "mitä eroa on vauvan tappamisella ja abortilla, vain ajankohta vaihtuu".

Jos sikiö kuitenkin saadaan määritettyä ihmiseksi, siitä seuraa kaikenlaista outoa ja absurdia.  Jos sikiö todella olisi ihminen, sen oikeudet olisivat luonnollisesti samat kuin millä tahansa ihmisellä - tietysti lapsen rajoitteilla. Tilanne olisi kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Sikiö ei nimittäin ole ihminen ja haluankin tutkia millaisia outouksia seuraa jos sikiön ihmiseksi määrittämme.

Pilakuva sanoo asian niin kuin se on:

"Officer, in this state a fertilized embryo is a person, so I'm allowed to drive in the carpool lane."

Kahdet liput kaikkialle

Raskaana olevan naisen pitäisi kaikissa tilanteissa laskea itsensä kahdeksi ihmiseksi. Esimerkiksi elokuviin mentäessä hänen pitäisi siis ostaa kaksi lippua elokuviin (toinen voi olla lasten lippu). Tämä sama tietysti koskee myös teatteria ja muitakin paikkoja joihin on liput ostettava. Lentokoneisiinkaan ei aina sylilastakaan voi tuoda ilmaiseksi joten raskaana oleva nainen on vähintään saman hintainen.

Nainen voi toisaalta hyödyntää yksin kaikkia "kaksi yhden hinnalla" tarjouksia, mutta tietysti hän ei siinä erikoisemmin säästä, joutuuhan hän itseään varten ostamaan kuitenkin kaksi lippua kaikkialle.

Tietysti tästä on myös hyötyä. Raskaana oleva nainen voi esimerkiksi nousta lentokoneeseen ensimmäisenä kuten on tapana pienten lasten kanssa matkustavilla. Tokihan sikiölle on myös varattava paikka lentokoneesta.

Ikärajat sikiön mukaan

Luonnollisesti hän ei saa raskausaikanaan mennä katsomaan mitään elokuvaa tai näytelmää joka ei sovi kaikenikäisille, sillä syntymätön lapsi ei ole vielä riittävän vanha tähän.

Ikärajojen tapauksessa äidin on tietysti noudatettava muissakin tapauksissa lapsen negatiivista ikää, joka estää häntä menemästä yökerhoihin tai pubeihin - eihän moisiin voi alaikäisiä tuoda. Tietysti valtion pitäisi valvoa tätä myös, eli yökerhoihin tehtävien alaikäisratsioiden yhteydessä pitäisi myös tarkistaa onko yksikään paikalla oleva nainen raskaana. Jos raskaana oleva nainen löytyy yökerholta, se tarkoittaa että paikalla on ollut alaikäinen ja anniskeluoikeudet voivat kyseiseltä paikalta lähteä - tai sakot napsahtaa tai toistuvien kiinnijääjien tapauksessa paikka voidaan kokonaan sulkea.

Suojellakseen omaa statustaan yökerhojen tietysti pitäisi alkaa tarkistamaan asia, eli ovella portsarilla voisi olla ultraäänikone jolla naiset tarkistetaan. Pienemmissä paikoissa riittäisi pelkät raskaustestit joihin nainen voisi lirauttaa osoittaakseen ettei todella kanna alaikäistä laittomasti kyseiseen kuppilaan.

Ei omia eväitä

Osa ravintoloista sallii rintaruokinnan, mutta osa ei. Napanuoran kautta ruokkiminen ei oikeastaan ole kuin hieman enemmän piilossa tehtyä rintaruokintaa ja tietysti ravintoloiden jotka eivät salli rintaruokintaa pitäisi kieltää napanuoran kautta tapahtuva ravinteiden siirtyminen - se on paljon ällöttävämpää kuin tissin näkeminen.

Muistettakoon että omien eväiden syönti ravintoloissa ja muissa tiloissa on hieman huonotapaisena pidettyä, joten raskaana olevan naisen pitäisi ravintolassa käydessään lopettaa lapsen ruokkiminen aiemmin syömistään ruoista saamillaan raaka-aineilla. Ehkä jos nainen ruokkisi sikiötään lastaan vain ravintolaruoasta saamillaan ravinteilla.

Sikiön oikeusturva

Jos sikiö on ihminen, sillä on kaikki ihmisen oikeudet ja velvollisuudet. Toki alaikäisenä vanhemmat joutuvat huolehtimaan velvollisuuksista lapsen puolesta, mutta oikeuksia tämä ei sikiöltä riistä. Jos sikiö on ihminen, sillä pitäisi olla kaikki ihmiselle (tai ainakin lapselle) kuuluvat oikeudet ja se on hieman kimurantimpi kysymys kuin voitaisiin olettaa.

Murha ja kuolemantuottamus raskauden keskeytymisestä

Tietysti jos sikiö on ihminen, abortti on puhdas murha. Äiti tulee tuomita päätekijänä (hän palkkasi tappajan!) ja lääkäri tietysti myös. Kaikki avustaneet on myös tuomittava avunannosta murhaan: kätilöt, paperityöt täyttäneet sihteerit ja tietysti kaikki jotka eivät yrittäneet estää edessään tapahtuvaa hidasta palkkatappoa.

Oudommaksi menee jos raskaus keskeytyy luonnollisesti kuten käy jopa kolmasosalle kaikista raskaustapauksista. Jokaisesta raskauden keskeytymisestä täytyy luonnollisesti tehdä poliisitutkinta ja ruumiinavaus ja jos osoittautuu että äiti on vaikuttanut asiaan, hänet täytyy tuomita taposta tai vähintään kuolemantuottamuksesta. Muistetaan että ihmisen tappaminen myös silloin kun sitä ei tarkoita (esimerkiksi tässä tapauksessa liukastuminen voi riittää keskenmenon aikaansaamiseen) on rangaistavaa ja jos äiti huolimattomuuttaan tappaa ihmisen vaikka kaatumalla, pitäisi tätä rangaista kuolemantuottamuksesta.

Oma syyhän se äidille tietysti olisi jos näin käy! Pysyisi vuoteessa koko raskausajan, pitäisihän hänen tietää kerran raskaaksi hankkiutui, että syntymättömän lapsen oikeudet ovat tärkeämmät.


... alkoiko se sikiö ihmisenä tuntumaan yhtään absurdilta? Mutta ei tämäkään argumentaatio mihinkään katoa, aborttioikeutta ei vastusteta järkipohjalla ylipäätään.

Kommentit

  1. Puuttumatta nyt mitenkään aborttioikeuteen niin tämä puheenvuorosi suorastaan huutaa puuttuvaa näkemystä: Milloin sikiö muuttuu ihmiseksi? Tapahtuuko se synnytyskanavassa vai napanuoran katkaisussa vai sinä maagisena hetkenä kun keuhkot täyttyvät ensimmäisestä ilma-annoksesta? Onko keskonen ihminen vai ei?
    Onhan kirjoitus osin kieli poskessa vetäisty mutta tuo järkähtämätön varmuus vaatii mielestäni ottamaan kantaa siihenkin, mikä seikka sikiön kehityksessä on se, joka ihmisyyden määritttelee. Abortti on ikävä toimenpide koska siinä tehdään tosiasiallisesti valinta, joka on elämän ja kuoleman kysymys. Itse en pysty määrittämään suoraan mikä on oikein ja mikä väärin. Aborttitilanteessa joudutaan tekemään valintoja huonoista vaihtoehdoista parhaalla mahdollisella senhetkisellä ymmärryksellä, mutta sikiön ihmisyyden määrittely on ainakin minulle liian vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on oikeastaan mielenkiintoinen tilaisuus tarkastella sitä miten antamamme leimat asioille ovat oikeastaan perin keinotekoisia. Biologiset järjestelmät muuttuvat hitaasti tilasta toiseen ja tässä jatkuvassa kasvussa ei oikeastaan ole konkreettista tilaa missä voisimme autoritäärisesti sanoa Yhden olevan nyt Toinen. Samalla tavalla jos katsomme minkä tahansa nykyihmisen koko esi-isien kirjoa, on hyvin hankala sanoa missä kohdassa jokin lakkaa olemasta Homo Sapiens.

      On joitain määritelmätapoja mitä voisi käyttää ihmisen määrittämiseen. Mikään näistä ei ole ongelmaton:

      1. Se näyttää ihmiseltä ja sillä on tarvittavat elimet
      2. Se on elinkelpoinen ilman äitinsä kehoa
      3. Se on syntynyt / ulkona.
      4. Se sisältää ihmisen dna:ta
      5. Se kykenee kehittymään ihmiseksi

      Itse pitäisin vaihtoehtoja kaksi ja kolme toimivimpina määritelminä. Muissa on kaikissa omat ongelmansa. Ykkönen on hyvin subjektiivinen. Nelonen ja vitonen tekevät yllättävän monesta asiasta ihmisiä.

      Poista
  2. Etkö halua millään tavoin noteeraata sellaista vaikeasti mitattavaa tai todennettavaa asiaa kuin tietoisuus? Se toki hankaloittaa määrittelyä kovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietoisuus menee "näyttää ihmiseltä"-kohdan alle. Emme voi todentaa tietoisuutta joten joudumme luottamaan siihen milloin jokin alkaa näyttämään tietoiselta. Tämä ei muutu vaikka ajattelisimme käyttävämme esimerkiksi aivokuvantamista selvittämään milloin aivotoiminta alkaa, sillä aivotoimintaa on luonnollisesti heti kun aivoiksi katsottavaa on olemassa.

      Mikä määrä aivotoimintaa katsotaan "tietoisuudeksi" on jälleen veteen piirretty viiva ja itse tekemämme määritelmä. Tietoisuuden alkuhetkeä ei voida määrittää sen helpommin kuin "ihmisen" alkuhetkeä, sillä kehityksen prosessissa ei ole mitään erityistä "lamppu syttyy" hetkeä tässäkään. Tietoisuuskin muodostuu hitaasti.

      Tietoisuus voidaan määrittää ulkoisesti mitattavan käytöksen mukaan jolloin on myös mahdollista argumentoida varsin uskottavasti, että vastasyntynyt ei ole tietoinen vielä pitkään.

      Poista
  3. Itse väitän, että tietoisuuden määrittäminen käytöksen perusteella on kovin hatara peruste. Onhan esimerkiksi koomapotilaan tietoisuuden tasoa melkein mahdoton päätellä, siitä on esimerkkejä. Hyvä, että myönsit ihmisyyden/tietoisuuden syntyhetken määrittelyn ongelmallisuuden, sillä nämä seikat estävät lainsäädännössäkin jo abortin teon pääsääntöisesti 12. raskausviikon jälkeen. Väitän, että lainsäätäjänkin näkemyksen mukaan silloin sikiö omaa jo niin paljon tietoisuutta/ihmisyyttä, että sitä pitää suojella. Ehkä olisi ollut asianmukaisempaa käyttää alkio-nimitystä ainakin otsikossa. Jyrkimmän tulkinnan mukaanhan ihmisyys alkaisi jo hedelmöityshetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietoisuuden ja "ihmisyyden" määrittäminen ovat molemmat erittäin hankalia määriteltäviä. Lopulta näissä on mentävä käytäntöjen mukaan. Järkevä käytäntö olisi esimerkiksi määrittää jotain ihmisentapaiseksi vasta siinä vaiheessa kun raskautta ei enää voida keskeyttää äitiä vaarantamatta tai jotain vastaavaa.

      Käytin tekstissä vain sikiö-termiä tarkoituksella, halusin pitää sen keskittyneenä ydinasiaan. Käsittelin alkiorakkuloiden sielunelämää jo aiemmassa tekstissä: Aborttia vastaan, aborttioikeuden puolesta

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.