Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2012.

Lumia - puuttuvat MMS ja Internet-asetukset

Kuva
Nokian Lumia-laitteissa on ollut pieniä ongelmia oletuksena saada haettua suoraan verkosta operaattorin asetuksia. Tästä on seurannut ongelmia yhdistää puhelinta verkkoon 2g ja 3g-verkkojen kautta, sekä kyvyttömyys lähettää ja/tai vastaanottaa MMS-viestejä. Nämä ongelmat ovat näkyneet suhteellisen monella käyttäjällä, mutta ovat onneksi ongelma helppoja korjata.

Maallinen vastustus sukupuolineutraalille avioliitolle

Kuva
Olen kirjoittanut aiemmin jo sukupuolineutraalista avioliitosta. Tutkimusten mukaan Suomessa huomattavasti suurempi osa väestöstä kannattaa avio-oikeuden muuttamista kaikille sallituksi kuin vastustaa, mutta silti vielä kuulee perusteluja heteronormatiivisen avioliiton säilyttämisestä ainoana vaihtoehtona.

En ole koskaan kuullut ei-uskonnollisia perusteluja vastustaa avioliiton sallimista kaikille. Tämä on tietysti hieman harhaanjohtavasti sanottu, sillä ei-uskonnollisia perusteluja kyllä löytyy ja sanotaan, ne eivät vaan ole erityisen hyviä ja jopa pintapuolinen tarkastelu paljastaa ne täysin pätemättömiksi. Käydään läpi nämä maalliset syyt ja viihdytetään itseämme katsomalla miksi nämä syyt eivät pidä paikkaansa. Uskonnollisiin perusteluihin en ota kantaa tässä artikkelissa.

Yleisesti esitetyt syyt:
Adoptio-oikeus tulee avioliiton mukana ja se on vaarallista koska lapset kasvavat homoiksi ja sekopäiksiHomoseksuaalisuus on luonnotonta / luonnonvastaistaAvioliitto on perinteisesti yksi…

Multitasking ja sen vaarat

Kuva
Olemassa on sellainen urbaanin myytin luokkaa oleva väite,että naiset olisivat miehiä parempia tekemään useita asioita kerralla (multitask). Rehellisesti sanottuna, väite ei ole kokonaan fiktiivinen sillä naisilla on kuin onkin pieni etu useaan asiaan keskittyessä. Tämä etu on kuitenkin hyvin marginaalinen kun huomioidaan yksi merkittävä fakta:

Ihminen joka yrittää keskittyä useaan asiaan kerralla, tekee kaiken huonosti.

Naisilla tämä heikkeneminen on pienempää tyypillisesti kuin miehillä, mutta useaa asiaa tehtäessä tulokset ovat molemmilla sukupuolilla niin paljon heikompia ettei kyseessä voida sanoa naisten olevan parempia tekemään useita asioita kerralla. Sanoisin pikemminkin, että kaikki ovat läpeensä surkeita tekemään useita asioita yhtäaikaa, naiset vaan ovat hieman vähemmän surkeita.

Kyseessä ei nyt siis ole niinkään sukupuolinen kritiikki, vaan fakta nykyään kovin yleisestä tavasta tehdä asioita. Nykypäivän työnteossa ja opiskelussa tämä usean asian jatkuva samanaikainen pyör…

Siksi Haavisto

Kuva
Poliittisesti tämä blogi on ottanut kantaa ennenkin ja tarkoituksenani ei ole koskaan ollutkaan pysyä poliittisesti kantaaottamattomana. Tässä presidentinvaalissa ehdokkaani on selvä: Pekka Haavisto.

Haaviston nousu toiseksi ensimmäisellä kierroksella oli häkellyttävä esitys siitä ettei raha aina voita vaaleja. Haaviston budjetti oli huomattavasti muita ehdokkaita pienempi, ainoastaan Arhinmäellä oli vähemmän rahaa varattu kampanjointiin. Niinistön budjetti oli nelinkertainen Haavistoon verrattuna. Toisella kierroksella tilanne tulee varmasti pysymään pitkälti samana: Niinistön kampanjalla on varaa mainontaan ja markkinointiin ja Haaviston taustavoimat tulevat tekemään enemmän ruohonjuuritason työtä. Presidentti joka valitaan kansalaisten aktiivisuudella ja innostuksella kuulostaa paljon paremmalta kuin presidentti joka valitaan tehokkaan markkinointikampanjan ja suuren vaalibudjetin avulla.

On tietysti myös varsinaisia hyviä syitä valita Haavisto.

Kaikista ehdokkaista ensimmäisellä …

Maailmalle vaan ei turistina

Rantapallo kutsui bloggaajia mukaan matkamessuille ja käytin tilaisuutta tietysti hyödyksi, olihan matkailu jossain määrin jokavuotinen paheeni. Messuilla alkoi  tietysti kova seuraavien reissujen suunnittelu.Vanhat houkutukset matkata Kuubaan tai Japaniin olivat tietysti jo pinnassa, mutta messuilta päähän tuli ajatus menosta Jordaaniaan tai uuden miekanheilutusharrastuksen takia Koreaan.

Palkansaajan jolla on asuntovelkaa ei kuitenkaan ole mahdollista lähteä ihan milloin vain, miten pitkäksi vain tai miten vain. Huomioita on paljon ja valmistelua on aina tehtävä. Jokainen pidennettyä viikonloppua pidempi matka on suunniteltava puoli vuotta etukäteen ja siinä on huomioitava myös työpaikan jousto vapaiden kanssa. Talvella matkantekoon tarjoutuu mahdollisuuksia vain joulun aikaan (oman alan sesongit estävät vapaat syksyllä tai keväällä) ja kesällä.

Miten sunnuntaimatkailija sitten matkailee? Aikaa ei ole täyteen backpacker-kokemukseen, mutta turistikaan ei tahtoisi olla. Loistokohteess…

Presidenttiä valitsemassa

Kuva
Suomen presidenttipelin mielenkiintoisiin piirteisiin kuuluu se jännittävä fakta, että presidentti on lopulta hyvin heikko verrattuna siihen mitä se on aikanaan ollut. Valtaa on vähennetty ja presidentti on laskenut käytännössä pääministerin alapuolelle käytännön vallan määrässä. Presidentillä on toki huomattavasti enemmän valtaa kuin riviministerillä, eikä valtaistuin siis täysin ole tehty pahvista.

Presidentin valinta on kuitenkin parilla tavalla merkittävä: se on arvokannanotto ja mediavoitto.

Arvokannanottona presidentin valinta määrittää pitkälti ulkomaiden käsitystä kyseisestä valtiosta. Henkilö joka valitaan on kuintekin Suomen ulkopolitiikan merkittävin yksittäinen henkilö jolle annetaan mandaatti viedä kuvaa maastamme maailmalle. Ulkopoliittinen kokemus on siksikin ehkä tärkein kriteeri mitä presidentiltä voidaan odottaa ellei jopa vaatia.

Ulkopolitiikassa presidentillä on varsin paljon valtaa. Presidentin määritettävänä on ulkopolitiikan linja ja hänen sanansa ylittää valti…

Niinistön tyhjä retoriikka

Kuva
Törmäsin äskettäin uutiseen jossa Sauli Niinistö ilmoitti aikeistaan (presidentiksi päästessään) aloittaa taistelun ahneutta vastaan. Ilmoituksessa ei erityisemmin määritelty mitä toimia otettaisiin tai edes millaista ahneutta Niinistö pitää pahana.

Ilmoitus oli täydellinen esimerkki poliittisista arvoista joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden tai käytäntöjen kanssa. Poliitikot huomasivat jossain vaiheessa, että hyvä pr-koneisto voi sopivilla lausunnoilla luoda poliitikolle imagon ja kyseistä imagoa ei kansan syville riveille tarvitse mitenkään todistaa, riittää kun muistaa välillä kertoa arvoistaan.

Niinistö ei sano tekevänsä mitään konkreettista, hän vain ilmoittaa arvokseen taistella ahneutta vastaan. Mukava pyöreä ilmoitus jota ei oikein voi vastustaa - kukapa ei ahneutta vastaan tahdo taistella - ja jonka avulla voi itselleen antaa hieman mainetta mukavana tyyppinä.

Periaate on yksinkertainen: sanot jotain kivaa tarpeeksi monesti ja ihmiset uskovat sen. Ja valitettavasti k…

Oikeus ja kohtuuttomuus

Kuva
Piraattijahti  sai kansalaisoikeuksien puolesta muutamia todella huolestuttavia käänteitä äskettäin. Britannialainen tuomioistuin päätti että luvattomasta jakelusta syytetty nuori mies voidaan luovuttaa syytettäväksi Yhdysvaltoihin vaikka hänen pyörittämänsä sivusto ei ollutkaan brittilakien vastainen.

Päätös on äärimmäisen ongelmallinen ja vaarallinen. Käytännössä se tarkoittaa, että kaikkien valtioiden lainsäädäntöä on noudatettava Internetissä tehdyissä toimissa, asuit missä tahansa valtiossa. Tämä voi kuulostaa ensin varsin järkevältä, mutta se on kaukana siitä. Otetaan pari esimerkkiä:

Kirjoitan blogiini tekstin, jossa kritisoin Thaimaan kuningasperhettä ja käytän siinä muutamaa hieman ikävää termiä. Jos brittiläisen lain periaate olisi käytössä Suomessakin, pitäisi minut luovuttaa Thaimaaseen, kärsimään  jopa vuosien vankeustuomiota. Entä sitten jos jokin ulkomaalalinen aktivisti paljastaa esimerkiksi Israelin ydinasesiilon sijainnin, pitäisikö hänet toimittaa Israeliin tuomitta…

Anonyymisti Internetissä ilmaiseksi

Kuva
Internetissä liikkuessaan on itsensä suojattava vakoilulta ja esimerkiksi julkista wlan-pistettä käytettäessä voi helposti joutua vakoilun uhriksi. Näiden julkisten verkkojen ongelmahan on tietysti se, ettemme voi tietää kuka muu liikennettämme seuraa.

Koska laittomaan materiaaliin pääsyn avustaminen on kiellettyä, korostan ettei allaolevia ohjeita saa käyttää kiertämään EU-lainsäädännön vastaisesti annettua tuomiota, jossa Elisa pakotettiin sensuroimaan Pirate Bay. Soveliaan anynymiteetin saaminen Internetissä valitettavasti kiertää nämä estot, mutta se on anonymiteetin ja tietoturvan saavuttamisen harmillinen sivuvaikutus. Ohjeen käyttäminen kiertämään tämänkaltaista sensurointia on mitä ilmeisimmin väärin. Suosittelen kaikkia itse sensuroimaan itseään tällaisessa tilanteessa.

Maksullinen anonyymi vpn-palvelu on  tehokas ratkaisu moniin ongelmiin. Maksulliset palvelut tarjoavat yleensä mahdollisuuden liikkua verkossa anonyymina ja palveluja voi käyttää ilman erillistä asiakasohjelmaa…

Miksi Internet-sensuuri on vaarallista

Kuva
Käräjäoikeus pakotti Elisan äskettäin sensuroimaan Pirate Bayn ja kaikki sen alaisuuteen kuuluvat sivustot palveluistaan. Tämä päätös on siitä ongelmallinen, että tulee jälleen maksamaan Suomelle jos sitä ei pikimiten kaadeta. EU-tuomioistuin oli nimittäin äskettäin päättänyt, ettei operaattorilla ole oikeutta sensuroida asiakkaansa Internet-yhteyttä yhtään enempää kuin sensuroida puheluista pois kirosanoja.

Suomessa ei ennenkään ole jaksettu kiinnostua oikeusjärjestelmän toiminnasta tai laillisuudesta. Suomihan saa enemmän Ihmisoikeusrikkomustuomioita kuin muut pohjoismaat yhteensä.

Internetin sensurointi on kuintekin täällä hyvässä vauhdissa ja kiihtyy vain. Lapsipornolla perusteltu kansallinen estolista on jo kovassa menossa ja sitä yritetään laajentaa uhkapeli- ja piraattisivuihin, ja sen jälkeen voisi tietysti vihapuheen laittaa myös sensuuriin.

Tällä hetkellä nämä estot on kuitenkin helppo kiertää käyttämällä anonyymia VPN-palvelua. Internet-liikenteestä yhä suurempi osa siirty…

Totuus Suomen puolueista

Kuva
Itsenäisyyspuolue
Jos piraattipuolue vaikuttaa joistain yhden asian liikkeeltä, niin ip vetää vielä paremmaksi: puolueen koko sanoma tiivistyy muotoon "EU on ihan tyhmä juttu, jota emme ymmärrä ja pelkäämme. Markka takaisin ja Kekkonen presidentiksi." Niin ja tietysti "Karjala takaisin."


Keskusta
Meillä on keskustassa Suomen suurin rikollisjärjestö. Tämä mätäpäise on täynnä kähmintää, juonittelua, lahjontaa, omaneduntavoittelua ja luottaa äänisaalissaan lähinnä siihen että suuri osa kansalaisista on liian itsepäisiä muuttamaan mieltään puoluekannatuksestaan.  Maalaisliitto olisi kuollut pois jo vuosia sitten, mutta onneksi he keksivät nimetä itsensä uusiksi keskustaksi muuttamatta politiikkaansa liikoja.

Kokoomus
Arvopuolue kokoomus väittää kovasti että työtätekeville parasta olisi antaa rahat vain suosiolla paremmilleen. Köyhille paras palvelus olisi vähän piiskata, koska muutenhan ne eivät koskaan motivoidu lopettamaan köyhyyttään. Kokoomuksen maailmassa köyhyys on …

Pohdintoja puhelinten käyttöliittymistä

Kuva
Käyttöliittymä on laitteen ohjelmistojen se osa joka näkyy käyttäjälle. Käyttökokemus laitteesta muodostuu osittain käyttöliittymän ja osittain ohjelmien avulla, mutta ohjelmat eivät välttämättä ole itse ydinkäyttöliittymän osia ja tästä päästäänkin itse asiaan: mitä puhelimen käyttöliittymät tekevät ja miten.

Käyttöliittymä käytännössä mahdollistaa käyttäjälle pääsyn eri ohjelmiin. Yksinkertaisin (hyvässä ja pahassa) puhelinten käyttöliittymä on iOS. iOS ei käyttöliittymänä tarjoa käyttäjälle kuin oikeastaan ohjelmavalikon. Käytännössä koko iOS:n käyttöliittymä on iso valikoima ohjelmia josta käyttäjä voi valita ja joiden välillä tämä voi siirtyä. iOS:stä löytyy myös Android-laitteista kopioitu ilmoitusalue.

Android-työpöytä on lähempänä perinteistä tietokonetta. Käyttäjällä on aloitusnäkymä - työpöytä - jolle hän voi sijoittaa haluamiaan kuvakkeita ja gadgetteja. Merkittävänä erona iOS:n toteutukseen, työpöytää voi mukauttaa merkittävästi ja se voi pelkkien ohjelmakuvakkeiden lisäks…

Kristillinen Pokémon & uskonvapaus ja kultit

Kuva
Internetin aarreaitta avautui ja sylki ihmeteltäväkseni kuvan jossa on ohjeet kuinka Pokémonia voi pelata kristillisesti.

Kuvan sanoma on enimmäkseen vitsi - enimmäkseen. Tämä kuva sai minut pohtimaan hieman kulttimentaliteettia ja uskontoja ja varsinkin uskontojen kulttiintumista, jonka liian harva mielestäni tuomitsee tai edes huomaa.
Mitä eroa on uskonnolla ja kultilla? Itse erotan ne kahden piirteen perusteella.

Ensinnnäkin uskonto on jotain hieman löyhempää, jotain joka antaa suuntaviivoja ja hieman organisaation tukeakin ehkä. Kultti ei anna suuntaviivoja, kultti antaa spesifejä ohjeita ja käskyjä. Hieman kärjistäen: Uskonnon pastori voi neuvoa esimerkiksi auton ostossa rukoilemaan neuvoa, kultin pastori kertoo mikä nimenomainen auto ja mistä liikkeestä on ostettava, ja neuvon noudattamattomuudesta on luonnollisesti seurauksia. Kultti hallitsee jäseniään voimakkaammin, mikrojohtaa jopa.

Toinen tärkeämpi ero on myös olemassa ja tämä on mielestäni se nimenomainen asia minkä perust…