Vastauksia Ilmastonmuutoksen kieltäjälle

Ilmastonmuutoskieltäjiä kritisoiva tekstini sai mielenkiintoisen kommentin ja päätin käsitellä niistä lähtenyttä lyhyttä sananvaihtoa pidemmällä vastauksella. Ilmastohuijaus-blogia pitävä herra kritisoi tekstiäni ja name droppasi muutamia muita ilmastonkieltäjiä väitteidensä taustalle. Kun totesin kyseiset herrat epäluotettaviksi ja osoitin heti kommentoijan blogissa olevan selvästi virheellistä tietoa, sain seuraavan kommentin, johon nyt vastaan hieman laajemmin:
On aika hyödytöntä käynnistää älyllistä keskustelua aiheesta teidän ilmateologian uskovien kanssa,sama kuin yrittäisi todistella uskovalle,ettei jumalaa ole.
Singerin mollaaminen sillä perusteella,että joskus sata vuotta sitten jotain tutkimustaan rahoitti tupakkateollisuus,on pahimman lajin ad hominemia. Se ei vaikuta pätkääkään hänen huippupätevyyteensä ilmastotutkijana. Mutta kaikista skeptisistä tutkijoistahan te löydätte vikoja, tyypillisesti ei tutkimuksista, mutta henkilönä,jos ei muuta löydy, ainakin "tunnettu vaimonpieksäjä";).
Blogiani voit vapaasti haukkua, kuten olen useasti sanonut,se ei ole tiedeblogi, vaan siihen kasaan tutkimuksia, uutisia maailman valtalehdistä ja alan tunnetuista blogeista yms., minä en takaa niiden tasoa enkä välttämättä yhdy käsityksiinsä, ainoa johtolanka on, että blogi esittää kriittisiä näkemyksiä ilmastohuuhaasta. On perin helppoa puhua "misinformaatiosta" ja että ei pidä paikkaansa, mutta tieteessä tuollainen pitää myös voida todistaa, eli et ole yhtään parempi siinä suhteessa. 
Jos kaipaat tiedeblogia aiheesta, tri Boris Winterhalterilla on erinomainen sellainen. Uskova näkee jumalan ihmetekoja kaikkialla,ilmastouskova ilmaston lämpenemistä kaikkialla, kuten Mr.Murphy sanoisi: "Jos tosiasiat eivät tue teoriaa, sen pahempi tosiasioille" ;).
Poistun ja en jatka keskustelua täällä, aikani menee pätevämpien kanssa väittelyyn. Hyvää jatkoa!
Ad Hominem-hyökkäys ei välttämättä ole jokainen isku henkilön uskottavuutta kohtaan. Esimerkiksi jos voimme osoittaa että henkilöllä on epäluotettava tausta (varsinkin aiheeseen liittyvällä tavalla) voi sen katsoa heikkoutena hänen takanaan. Ihmisten menneet teot vaikuttavat heidän luotettavuuteensa. Jos henkilö kerran osoittautuu tutkijaksi joka myy mielipiteensä hyvästä hinnasta, on hän jossain määrin tahrautunut, varsinkin kun muistamme että öljy-yhtiöiden rahoitus on edelleen lähihistoriassa mukana. Tämä ei tietenkään saa yksin olla syy henkilön mielipiteen sivuuttamiseen, mutta se voi olla yksi syistä.

Oikeasti, tunnettu valehtelija on ansainnut sen, että häntä epäillään jatkossakin valehtelijaksi.

Ja Singeriä voi hyvin mollata myös ilman hänen epäilyttävän taustansa kaivelua. Hän on yksinkertaisesti väärässä ja tutkimustieto ei tue hänen päätelmiään erityisen laajasti.

Blogitekstissäni esitetty kuva antaa hyvän käsityksen lopulta siitä miten periaatteellisella tasollakin ilmastokieltäjät ovat heikoilla vesillä. Miksi huonosti määrärahoja saava ilmastonmuutosta puolustava tutkimus on nimenomaan se, jota tieteellisestä yhteisöstä tulee? Raha ei ole vastaus, sillä ilmastokieltämisessä on huomattavasti paremmat rahoitusmahdollisuudet avokätisten teollisuuspohattojen kanssa. Ympäristöystävällistä teknologiaa tarjoavalla teollisuudella ei ole vastaavaa rahaa, eikä yliopistoilla tai muulla akateemisella maailmallakaan.

Mikä suuri salaliitto siis on olemassa yrittämässä valehdella ilmastonmuutoksesta ja miksi? Miksi tiedeyhteisö on niin yksimielinen, muutamia monesti kritisoituja soraääniä lukuunottamatta? Ja miksen minä - krooninen vastarannan kiiski - ole samaa mieltä näiden harvojen soraäänien kanssa?

En ole koskaan kuullut mitään hyviä vastauksia. Lähinnä jotain väitteitä koko tiedeyhteisön puolueellisuudesta ja innosta uskoa johonkin... mikä on outoa yhteisöltä joka nimenomaisesti arvostaa todistettavissa olevia faktoja ja ennustuskykyisiä malleja. Ilmastonmuutos salaliittona ei ole yksinkertaisesti uskottava.

Kommentti (ja aiempi kommentti) sisälsivät väittämiä uskonnollisuudesta ja epärationaalisuudesta. Väitteet ilmastonmuutoksen luonteesta uskontona ovat pötypuhetta. Jos uskottavia malleja olisi ja faktat tukisivat niitä, tutkijat ja asiantuntijat muuttaisivat mieltään ja tiedejulkaisut täyttyisivät ilmastokritiikistä. Näin ei ole tapahtunut, koska tutkimukset eivät ole päätyneet näihin tuloksiin. Ilmastokielteiset tutkimukset ovat poikkeuksetta soveliaita osajoukkoja valitsemalla vääristyneitä (esimerkiksi tarkastellaan vain tiettyjen vuosien lämpötilan muutosta ja sivuutetaan haitarin ulkopuolella olevat lämmöt jotka eivät istu väitteisiin) tai pohjautuvat hyvin virheellisiin tai valikoituihin tietoihin. En ole nähnyt yhtään ilmastokriittistä tutkimusta, jota ei olisi kyetty osoittamaan virheelliseksi tai vääristyneeksi, en yhtään.

Ja siksi näen ilmastonmuutoksen olevan faktaa ja ihmisen rooli siinä näyttää varsin todelliselta.

Väitteet ilmastonmuutokseen "uskomisesta" uskonnollisuutena tai sokeutena ovat naurettavia kun huomioidaan keitä todisteet ja tutkimus tukevat. En vain yhtenä päivänä päättänyt olla ilmastonmuutospositiivi, vaan käytin oikeasti aikaa tutkimaan asiaa ja jokainen tieteellinen suunta oli muutosta puoltava tai pitkälti vihreelliseksi osoitettu. En henkilökohtaisestikaan aloittanut kallistuneena kumpaakaan suuntaan ja en oikeastaan ollut innostunut ajatuksesta, että olemme ehkä tuhoamassa biosfääriämme toimillamme. Lopulta jouduin kuintenkin kallistumaan ilmastonmuutoksen todellisuuden puolelle, sillä rehellinen skeptikko seuraa todisteita.

Ottaisin ilmastokieltäjien uskonnollisuudesta siis klassisena tunteensiirtona. Kun väittelen uskonnollisten ihmisten kanssa, syyttävät he minua vihaiseksi huutaessaan ääneen, huomaamatta että äänensävyni on ollut koko ajan rauhallinen ja he itse ovat tulleet vihaisiksi. Näin näyttäisi tässäkin käyneen ja ilmastonkieltäjät tapaavat väittää uskonnoksi muutoksen hyväksyjiä, vaikka he ovatkin ne joiden kanta perustuu uskoon.

Yksi merkittävä ongelma kieltäjien tieteessä on lisäksi yksi merkittävimmistä: ilmastonkieltäjät eivät lopeta käyttämästä tiettyä tutkijaa tai tutkimusta vaikka se osoitettaisiin paikkansapitämättömäksi. Tämä kielii aina muusta kuin rationaalisesta suhtautumisesta. Kuten luomisopin puolustajat, he eivät korjaa kantaansa todisteiden perusteella vaan pysyvät kannassaan. Lähdekritiikin puute vaivaa pahasti ilmastokritiikkiä. Esimerkiksi jokainen joka väittää ns. Climategate-tapausta vakavasti otettavaksi todisteeksi ilmastotiedemiesten valehteluista, ei ole vaivautunut selvittämään asiaa loppuun asti tai ei vaan halua huomioida itseään vastaan kääntyviä faktoja.

Uskoon jonka takana ei ole tieteellisiä todisteita, lähinnä salaliittoteoriaa ja rikkinäistä tiedettä. Argumentoinnin tyyli on myös usein hyvin tuttu luomisopin puolustajilta tai rokotteista kieltäytyjiltä. Samaa kauraa minulle, pseudotieteellistä kamaa.

Skeptikko suhtautuu kaikkeen tietyllä kriittisellä silmällä ja hyväksyy tosiasioiksi sen mikä kestää tarkastelun. Ilmastonmuutoksen puolesta todisteet puhuvat puolestaan. Olen ottanut kantani sen mukaan. Eli, rakas kommentaattori, poistu siis väittelemään pätevämpien kanssa. Olet osoittanut jo oman pätevyytesi tason konkreettisesti ja en usko että tarvitsemme enempää todisteita. Hyvää jatkoa myös sinulle.

Tiede ja Ilmastonmuutoksen kieltäminen

Ilmastonmuutoksen kieltäminen on kovin suosittua nykyisin. Ihmisten perusluonteessa on jotain joka tekee auktoriteetin vastustamisesta hauskaa ja tietysti Suuren Pahan Tiedeteollisuuden vastustaminen on luontevaa varsinkin ihmisille jotka pelkäävät yhteiskunnan muuttumista teknologian kehittyessä. Ilmastonmuutoksen vastustamista määrittää kuitenkin merkittävä määrä misinformaatiota ja puhdasta valehtelua.

Ensinnäkin suurin valheellinen väittämä ilmastonmuutoksesta on, että asiasta olisi merkittävämpää erimielisyyttä tieteellisessä yhteisössä. Ne tiedemiehet jotka tutkivat ilmastoa, ovat käytännössä kaikki ihmisen aikaansaaman ilmastonmuutoksen kannalla. Totuus on, että ilmastonmuutosta vastustavia klimatologeja ei käytännössä löydy. Meteorologeja ja insinöörejä kyllä löytyy, mutta koko ilmastoa tutkivien tiedemiesten keskuudessa asiasta ei ole epäselvyyttä: ilmastonmuutos on vahvistettua faktaa ja ihminen sen todennäköisin syypää.

Ne harvat tiedemiehet jotka ovat eri mieltä ilmastonmuutoksen olemassaolosta tai aiheuttajasta, tapaavat olla kokonaan eri alojen tiedemiehiä. En mielelläni veisi heidän uskottavuuttaan sillä perusteella (perustelut seisovat omilla jaloillaan, eivät perustelijansa harteilla), antaa tämä tiettyä kuvaa siitä miten enemmän asiasta tietävät tapaavat olla kaikki tietyllä kannalla. Ilmastonmuutosta eivät vastusta käytännössä koskaan ne tiedeyhteisön ihmiset jotka nimenomaisesti tutkivat ilmastoa.

Kun katsotaan ilmastonmuutosta käsitteleviä artikkeleita, nähdään toinen mielenkiintoinen trendi: tiedejulkaisuista löytyy äärettömän harvoin ilmastonmuutoksen kyseenalaistavia tekstejä. Kyseenalaistavat tekstit esiintyvät yksinomaan "tavallisissa" lehdissä, kuten aikakausilehdissä ja iltapäivälehdissä. Tämä kertoo tiettyä kylmää kieltä siitä kuka todella kieltää ilmastonmuutoksen ja mikä on tieteellisen yhteisön kanta asiaan.

Tieteellisen yhteisön kannat perustuvat siihen mikä voidaan osoittaa todeksi koherentilla teorialla jota todistusaineisto (l. faktat) tukevat. Ilmastonmuutoksessa tilanne on suhteellisen selvä. Ilmastonmuutosta on aiheellisesti kritisoitu ja tämä kritiikki on johtanut parannuksiin ilmastonmuutoksen malleissa, jotka ovat entisestään tarkentuneet. Tieteelliset julkaisut kelpuuttavat lähinnä tieteellisiin perusteisiin ja tutkimuksiin pohjautuvia tekstejä ja ilmastonmuutoksen kieltäjillä ei tätä faktatietoa oikeastaan ole.

Miten sitten tavallinen lehdistö uutisoi aiheesta niin perusteellisella tavalla väärin. Ns. tavallinen lehdistö pyrkii liiankin paljon tasapuolisuuteen ja yrittää aina näyttää keskustelun molemmat osapuolet. Tässä keskustelussa ongelmana on se, ettei vastapuolella ole todellista tiedettä, vaan lähinnä pseudotiedettä ja misinformaatiota. Huomioimalla tämän toisen kannan, lehdistö pitkälti levittää tätä puhtaasti virheellistä informaatiota.

Toinen merkittävä tekijä on lehdistön tiedelukutaidottomuus. Monien tavallisten julkaisujen tiedetoimittajat eivät ole läheskään tarpeeksi "oppineita" ymmärtääkseen aiheita joista kirjoittavat. Tiedetoimittajat eivät monesti edes omaa erityisen tieteellistä taustaa, vaan parhaimmillaan ovat vain journalisteja jotka silloin tällöin lukevat Tieteen Kuvalehteä. Kun tällaisen lehtimiehen eteen tulee jonkin toisen normilehden uutinen tiedeaiheesta, he nykymallin mukaisesti eivät tee tutkimusta, vaan muuttavat sanamuotoja ja julkaisevat saman misinformaation omassa julkaisussaan.

Kolmas ongelma tulee lehdistön omista tavoitteista. Lehdistön tavoite ei enää vuosikymmeniin ole ollut yleisön tiedottaminen, vaan pörsseihin listautuneet uutisyritykset tekevät tavoitteenaan rahaa ja se ei välttämättä ole aina yhteensopiva tavoite totuudellisen raportoinnin kanssa. Osakeyhtiölaki itseasiassa velvoittaa yrityksen johdon huomioimaan pääasiallisesti lisäarvon tuottamisen osakkeenomistajille ja tämä näkyy julkaisuissa. Lehdistölle on edullisempaa kirjoittaa raflaavilla otsikoilla olevia artikkeleita kuten "Ilmastonmuutos on huijaus!" ja tienata rahaa lehden myynnillä.

Nykyisessä faktavastaisessa ilmapiirissä suoraan virheellisen informaation levittäminen ei enää ole häpeällistä ja rangaistavaa, vaan pikemminkin tuottavaa ja kannattavaa.

Aiheeseen palataksemme, ilmastonmuutoksesta ei siis ole todella suurempaa väittelyä tai erimielisyyttä asiaa tutkivan tieteen parissa. Lähinnä väittelyä on olemassa tieteen ulkopuolella, jossa moni ei hyväksy tai ymmärrä tai halua ymmärtää esitettyjä tosiasioita ja niistä vedettäviä päätelmiä.

Muistetaan myös, että tiedemaailma ei ole mikään yhtenäinen kollektiivi joka itsepäisesti tahtoo pitää kiinni kannastaan. Tämä malli on hyvä esimerkki tunteensiirrosta, jossa väittäjä työntää oman paheensa toisen paheeksi, eli ilmastonkieltäjä ei itse suostu tosiasioiden valossa luopumaan kannastaan joten hän syyttää tiedeyhteisöä kyseisestä paheesta.

Ajatus tiedeyhteisön itsepäisyydestä on muutenkin hieman absurdi: Tiedeyhteisö on täynnä tiedemiehiä joista jokainen mielellään kaataisi vallitseva paradigman ja voittaisi kilon verran palkintoja siitä hyvästä. Miksi yksikään tiedemies ei haastaisi vallitsevaa käsitystä jos hänellä olisi järkevää tietopohjaa tehdä näin? He eivät kuitenkaan noin vain voi alkaa keksimään tutkimusta päästään, sillä yhteisön sisäiset tarkastusmekanismit ovat suhteellisen tiukkoja ja varsinkin kaikki tutkimus jolla on merkitystä tullaan tarkastamaan hyvin tarkasti.

Tiedeyhteisö ei lynttää teorioita tai malleja jos ne perustuvat havaintoihin ja faktoihin, tosin väittämät jotka eivät ole faktojen tukemia saavat tylyn tuomion - ja tämä on saanut eräitä pitämään tiedemaailmaa uskontovastaisena. Tiedemaailma ei kuitenkaan ole uskontovastainen, se vaan ei kelpuuta sisäänsä mitään mitä ei voida osoittaa todeksi luonnontieteen keinoin.

On myös muistettava, että kyse ei ole rahasta. Ilmastonkieltämisessä sen sijaan on melkoinen määrä rahaa mukana. Tiedemies joka tahtoo osoittaa ilmastonmuutoksen hölynpölyksi, saa helposti rahoitusta monilta tahoilta. Raha ei onneksi takaa tutkimustuloksia joita rahoittajat kaipaavat.

Ja näin päädymme lopulta perimmäisen kysymyksen ääreen: jos tiedemaailma ei ole ilmastonmuutoksen kieltämisen lähde, mikä sitten on? Löysin Redditiä selatessani seuraavan kaavion, joka avaa asian pitkällistäkin selitystä paremmin:


Kuten tupakkayhtiöillä aiemmin, tieteen vääristely on kyllä monelle taholle erittäin edullista. Meidän on vain pidettävä huoli ettemme lankea näihin ansoihin ja seuraamme järjen ääntä. Skeptisyys on aina tervettä, mutta toisin kuin moni kuvittelee, skeptisyys ei tarkoita ettemme uskoisi mitään. Skeptikko ei usko asioihin ennen kun ne todistetaan ja säilyttää skeptisen asenteensa silloinkin. Ilmastonmuutoksen kieltäjät eivät ole skeptikoita tai skeptisiä, he ovat itsepäisiä. Niin ja väärässä.

Päivitys. Hieman vastauksia ilmastokieltäjille:
http://tamapaiva.blogspot.com/2012/02/vastauksia-ilmastonmuutoksen.html

Windows Phone-vinkit

Windows Phone-laitteillakin on omia kikkojaan jotka eivät välttämättä ole heti ilmiselviä käyttäjälle. Tässä esitellyt toiminnot pätevät ainakin Windows Phone 7.5 laitteisiin.

Pitkään painaminen
Ensin yksi peruskomento. Jos kosketusnäytölliset puhelimet eivät ole tuttu juttu jo, totuttaudu ajatukseen pitkään painamisesta. Pitkään jonkin painaminen on hieman kuin hiiren kakkospainikkeella napsauttaminen ja yleensä antaa lisävaihtoehtoja.

Epäselvät kuvakkeet
Jos ohjelman alalaitaan ilmestyy kuvakkeita ja et ole varma mitä ne tekevät, monessa ohjelmassa saat tekstinimikkeet näkyville napsauttamalla pientä kolmen pisteen kuvaketta, joka avaa ohjelman toimintovalikon. Esimerkiksi puheluhistoriassa ...-painikkeen painaminen paljastaa alalaidan komentojen nimiksi vastaaja, näppäimistö, ihmiset ja hae.

Soita nopeammin
Kun selaat ihmisiä puheluhistoriassa, voit suoraan soittaa henkilölle painamalla pientä puhelinluurin kuvaa henkilön nimen oikealla puolella. Näin et tarpeettomasti kierrä henkilön tiedoissa ennen soittoa.

Automaattinen korjaus pois (Damn you auto Correct)
Jos puhelimen tekemä automaattinen sanojen korvaaminen omilla arvauksilla ärsyttää ja tuottaa Damn You Autocorrect-hetkiä, voi sen deaktivoida. Löydät sen seuraavasti: Asetukset / näppäimistö / kirjoitusasetukset / näppäimistö. Poista täältä ruksi Korjaa kirjoitusvirheet.


Ihmisten kiinnittäminen aloitusnäyttöön
Avaa Ihmiset-ohjelma ja etsi sieltä henkilö jonka kanssa tahdot usein olla tekemisissä. Paina hänen kohdallaan pitkään ja valitse Kiinnitä aloitusnäyttöön. Kyseinen kontakti ilmestyy aloitusnäytölle viimeiseksi kuvakkeeksi. Näin syntynyttä kuvaketta painamalla voit soittaa tai muuten viestiä kyseisen henkilön kanssa.

Järjestele aloitusnäyttöä
Aloitusnäytön ruutuja voi uudelleenjärjestellä. Paina pitkään kuvakkeen päällä ja siirryt tilaan jossa kuvaketta voi raahata sopiviin paikkoihin. Pitkään painamalla voi myös poistaa tarpeettomia kuvakkeita. Paina pitkään kuvaketta ja sitten paina kuvakkeen ylälaitaan ilmestynyttä poistopainiketta.


Siirry äskeisiin sovelluksiin
Kun poistut ohjelmasta (tarkoituksella tai epähuomiossa) voit palata siihen pitämällä Takaisin-painiketta (nuoli taaksepäin, oikeimmaisin nappi ruudun alalaidassa) hetken pohjassa ja sitten selailemalla viimeisimpiä ohjelmia.

Paikanna puhelimesi sijainti
Puhelimen voi paikantaa nettiselaimella (ei tosin pyötälaatikon tarkkuudella mutta kuitenkin). Paikannuksen mahdollisuus pitää puhelimesta aktivoida ennen puhelimen hukkaamista. Asetuksista valitaan kohta Paikanna puhelin  ja sieltä pitää ainakin ruksata Tallenna sijaintini parin tunnin välein... Nopeamman paikannuksen saa päälle ruksaamalla myös Muodosta yhteys... kohdan, mutta se kuluttaa akkua huomattavasti nopeammin.

Kun paikannus on aktivoitu, voit siirtyä osoitteeseen www.windowsphone.com ja kirjautua sisään samalla live-tunnuksella joka on puhelimessasi käytössä ja valita Oma puhelin ja sitten Paikanna puhelin.
Puhelimen tarkka sijainti voi tarkentua hetken odottelulla.

Saman sivun kautta voit myös hieman etähallita puhelintasi. Voit soittaa puhelimen merkkiääntä löytääksesi laitteen (tässä on huomattava viive, ei soi heti) tai jopa tyhjentää puhelimen etänä.


Ota kuva ja käännä kuvassa näkyvä teksti (Visuaalinen haku)
Voit käyttää Bing-hakua myös kääntääksesi näkemiäsi tekstejä. Avaa haku suurennuslasi-painikkeella ja valitse sitten hakuruudun alalaidassa oleva silmäkuva (visuaalinen haku). Puhelin siirtyy kamera tilaan ja osoita kamera tekstiin jonka tahdot kääntää ja valitse sitten Etsi tekstiä. Kun haku on valmistunut, voit valita tekstin kääntämisen (käännä) tai haun tekemisen tekstin perusteella (hae).

Määritä sovellusten asetukset
Joidenkin sovellusten asetuksiin on hankala päästä itse ohjelman sisältä. Keskitetysti ohjelmien omat asetukset löytyvät seuraavasti. Avaa Asetukset ja pyyhkäise sivulle, jolloin pääset Sovellusten asetuksiin. 

Määritä taustalla toimivat sovellukset
Windows Phone mahdollistaa tastalla toimivien sovellusten määrittämisen, eli voimme sallia ja estää ohjelmien toimimisen taustalla. Avaa Asetukset ja pyyhkäise sivulle, jolloin pääset Sovellusten asetuksiin. Etsi kohta Taustatehtävät ja näet ohjelmat jotka toimivat taustalla vaikkei itse sovellus olisikaan auki. Voit ottaa pois käytöstä tarpeettomia ja palauttaa ohjelmia käyttöön tätä kautta.

Käytä puhelinta Xbox 360-pelikonsolin kaukosäätimenä
Asenna ensin Marketplacesta puhelimeesi Xbox Companion-ohjelma. Tämän jälkeen määritä konsolisi hyväksymään yhteyspyynnöt puhelimestasi. Tarkat ohjeet tähän löytyvät Microsoftin sivuilta:
http://support.xbox.com/fi-FI/apps/xbox-companion/setup

Kun Xbox Companion on määritetty, voit sen avulla käyttää puhelinta yksinkertaisena kaukosäätimenä esimerkiksi musiikkia kuunneltaessa tai pelejä käynnistettäessä.

Tallenna radiokanava kuunneltavaksi ilman verkkoyhteyttä (vain Lumia)
Avaa Nokia musiikki ja etsi sieltä sopiva kanava radio alueelta. Paina kanavaa pitkään ja valitse siirrä offline-tilaan ja kyseiseltä kanavalta kopioidaan kuunneltavaa yhteydetöntä toistoa varten. Voit myös kiinnittää kanavan aloitusnäyttöön samalla tavalla.

Lue myös: Lumia - puuttuvat MMS- ja Internet-asetukset

Tietoisuuden illuusio

Tietoisuus on jotain jota on yllättävän vaikea visualisoida tai kuvitella, sillä  on kuitenkin se prosessi jolla kaikki visualisointi ja kuvittelu tapahtuu ja tietoisuudellemme on hankalaa visualisoida itseään. Voimme kuitenkin modernin psykologian ja aivotutkimuksen ansiosta tehdä tiettyjä päätelmiä siitä mitä tietoisuus varsinaisesti on.

Nykytietämys kertoo ihmisen päätöksenteosta ja ajattelusta paljon. Esimerkiksi tiedämme ihmisten olevan huomattavasti "eläimellisempiä" päätöksenteossa kuin arkiajattelussa uskotaan: teemme päätöksemme itseasiassa pitkälti vaistojen varassa ja jälkikäteen perustelemme niitä järkisyillä. Toki pitkään pohdittuihin päätöksiin voi vaikuttaa järkisyilläkin, mutta reagoidessamme lyhyellä aikavälillä  reagoimme aina vaistoillamme, emme järjellämme.

Tietoisuutta voisi tässä yhteydessä kuvata kahtena kerroksena. Se todellinen alempi kerros on eläimellinen ja primordiaalinen alitajunta ja sen päällä toimii kielelliseen ja symboliseen ajatteluun pohjaava kerros joka antaa meille illuusion tietoisuudesta ja järkevyydestä.

Tämä alempi kerros on se joka dominoi käyttäytymistämme. Ylempi symbolisen ajattelun kerros on neuvoa-antava, mutta ei lopulta toimeenpaneva osa tietoisuuttamme. Tämä symbolinen kerros on myös se jonka hahmotamme ja joka luulemme olevamme. Emme siis varsinaisesti tietoisesti käsitä olevamme alitajunta, vaan koemme olevamme tämä näkyvä kerros.


Esimerkkejä näiden tasojen välillä näemme jatkuvasti: Yksi syö liikaa roskaruokaa vaikka tietää sen olevan itselleen epätervettä ja jopa vaarallista. Symbolinen ylitajunta ei tahtoisi, mutta primordiaalinen alitajunta tahtoo. Toinen käy vieraissa vaikka oma puoliso onkin kolmatta osapuolta paljon vetävämpi. Alkeellinen puolemme on lopulta päätöksentekijä ja järkevä puolemme neuvonantaja - joka tuossa tapauksessa ohitetaan.

Erikoisinta tässä on tietysti se, että hahmotamme asiat juuri päin vastaisina. Koemme olevamme tämä ylitajunta ja koemme olevamme hallinnassa. Todellisuudessa ylitajunta on vain yksi aspekti meistä ja tämä kyseinen aspekti ei ole hallitseva, vaan todella vain neuvoa-antava. Tästä muodostuu ihmisyyden keskeisin omituisuus:

Ihminen ei hallitse itseään, tietoisuus on illuusio itsensä hallinnasta. Elämme lähes yhtä puhtaasti vaistojemme varassa ja reagoimme yhtä alkeellisesti kuin kaikki muutkin eläimet, naamioimme sen vain tietoisuuden antamaan verhoon ja perusteluihin ja koemme olevamme tuo symbolinen taso.

Tämä symbolinen ylitajunta muodostuu juuri kielen ja symboleiden avulla. Kun symbolinen ajattelu kehittyy tarpeeksi pitkälle - kuten se ihmisissä on kehittynyt - opimme antamaan symboleilla merkityksiä hyvin monimutkaisille konsepteille ja yksi tämän ajattelun oleellisimpia piirteitä on antaa symboli minälle, ajatella olevansa olemassa. Tämä "minän" käsite muodostaa symbolisen ajattelun tasostamme sen jonka kautta jäsennämme kaikkea. Sosiaalisuutemme lajina auttaa tässä, sillä viestiminen muiden kanssa on meille erittäin tärkeää, joten myös minän määrittely tehdään kielellisesti ja sitä painotetaan.

Tämä ymmäryksemme symbolisesta kielestä antaa meille tavallaan kerroksen eläimellisen minän päälle ja tämä kielellinen kerros saa meidät kuvittelemaan että olemme rationaalisia olentoja. Kykenemme toimimaan rationaalisesti, mutta se vaatii merkittävän määrän harjoitusta. Kieli synnyttää hahmotuksen itsestä ja maailmasta johon emme vaistonvaraisesti pystyisi ja kykenemme sen kautta hahmottamaan paljon monipuolisemman ja laajemman maailman.

Totuus on minästä on siis masentava ja vapauttava: se on illuusio kuten tietoisuus muutenkin. Tietoisuus on monimutkaisten aivojemme yksi tuote; emme siis ole tietoisuutemme, vaan tietoisuus on vain yksi pieni aspekti siinä mitä hyvin monimutkaiset aivomme luovat. Toisinsanoen en ole aivoni, vaan aivoni luovat minut kun muulta puuhaltaan ennättävät.

Loppupeleissä olemme suuria vähäkarvaisia apinoita jotka vakuuttelevat itselleen omaa paremmuuttaan.


Ja lopulta: mitä vikaa vähäkarvaisessa, suuruudenhullussa apinassa oikein on? On se ylentävämpi mielikuva kun moni muu vaihtoehto.

Tommi Rautio, tappamisen ihastelu ja sananvapaus

Sananvapaus on yksi tärkeimpiä länsimaisen demokratian ja sivistyksen kulmakiviä. Demokraattinen ja kaikille reilu yhteiskunta ei voi toimia ilman vapautta ilmaista itseään, ilman pelkoa vastatoimista tai hyökkäyksistä itseään kohtaan niiden takia.

Esimerkiksi lait vihapuhetta vastaan ovat tämän takia lakeja joissa on määriteltävä hyvin tarkkaan mikä lasketaan vihapuheeksi. Vihapuhetta ei saa olla puhtaasti rasististen mielipiteidenkään ilmaisu, sillä vaikka kuinka naurettavaa rotuopin kanssa säätäminen onkin, se on silti jotain minkä ottaminen mielipiteekseen on sallittua. Rasismi saattaa olla tyhmää, mutta se ei tarkoita suoraan laitonta. Älyvapaidenkin mielipiteiden omaaminen on täysin laillista ja luvallista.

Erimielisyys ihmisille tärkeistä aiheista ei myöskään ole laitonta tai luvatonta. Kun Halla-Aho totesi Kreikalle hyväksi suunnaksi sotilasjuntan, hän laukoi mielipiteen jonka kanssa samaa mieltä on todella hankala olla. Hän ei kuitenkaan tehnyt siinä mitään laitonta. Pohdinta muiden valtioiden hallintomuodoista ei ole jotain mitä voimme tuomita laittomaksi, tai miten muuten voimme pohtia esimerkiksi Pohjois-Korean diktatuurin hirvittävyyttä? Pohjois-Korean lakien mukaan kyseessä on laillinen hallinto ja sen kaatumisella leikittely on heille varmasti vakava asia.

Toisena esimerkkinä joudumme kysymään miten voimme kritisoida brutaaleja uskonnollisia periaatteita jos mielipiteen tärkeyttä pidetään mittatikkuna puheen luvallisuudelle? Esimerkiksi pakkoavioliittojen ja uskohoitojen kritiikki on aiheellista ja tarpeellista, mutta molemmat niistä ovat varmasti tärkeitä aiheita kannattajilleen. Tärkeys ei nosta mitään mielipidettä kritiikin yläpuolelle. Sananvapaus antaa luvan sanoa "se mitä teet vahingoittaa muita" ilman, että ketään tuomitaan siitä jumalanpilkasta leivättömän pöydän ääreen. Jumalanpilkkalakimme ovat toinen aihepiiri ja palaan niihin myöhemmin.

Sitten kuitenkin on joitain kohtia missä tietyt mielipiteet muuttuvat vaarallisiksi ja sananvapauden suojeleva viitta niiden ilmaisussa katoaa. Yksi tällainen tilanne tapahtui äskettäin kun perussuomalainen valtuutettu Tommi Rautio päätti äskettäin ylistää Oulussa pitserian työntekijän surmannutta miestä. Sanavapaus suojelee puhetta ja mielipiteitä, mutta väkivaltaan yllyttäminen ei ole tämän suojelluksen piirissä. On täysin eri asia esimerkiksi kritisoida maahanmuuton käytäntöjä, kun on kertoa miten hieno mies maahanmuuttajan tappaja on. Ensimmäinen on debatti jossa kohoaa esiin mielipiteitä (ja saatetaan jopa keksiä jotain uutta), jälkimmäinen on tappajan glorifointia ja uuden väkivallan pohjustamista.

Ja tuon jälkimmäisen kaltainen itseilmaisu on tuomittavaa ja jopa rangaistavaa.


Yhdysvalloissa kristillisen ääriliikkeet ylläpitävät listoja aborttilääkäreiden kotiosoitteista verkkosivuillaan. Sivut ovat täynnä tekstiä jossa aborttilääkäreitä kuvataan murhaajiksi ja kuinka toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä. Tämä abortteja vastustava liike on luonut ilmapiirin jossa abortin tekijöitä vihataan ja tietyissä osavaltioissa aborttilääkärit ovat joutuneet erityisen väkivallan kohteeksi. Käytännössä aborttivastaiset ääriorganisaatiot Yhdysvalloissa syyllistyvät usein suoraan väkivaltaan yllyttämiseen, eikä heidän viestinsä pitäisi enää olla sananvapauden suojelemaa.

Tommi Rautio teki jotain hyvin samankaltaista: hän ei suorasanaisesti yllyttänyt väkivaltaan, mutta hänen kirjoituksiaan ei voi tulkita muuten kuin väkivallan tekoa ihailevana. Viimeistään puheet sodassa kunniamerkkien jakamisesta löivät pisteen i:n päälle ja syöksivät Tommin sananvapauden ulkopuolelle, suoraan väkivaltaan yllyttämiseen. Päätelmähän on, että jos teet väkivaltaa sopivaa kohdetta (ulkomaalainen) kohtaan, ansaitset Tommi Raution mukaan mitalin. Yksittäinen ihminen yllyttää tappamaan toisen. Se ei ole sananvapauden suojaamaa puhetta.

Näissä asioissa on raja-aitoja. On monia kohtia joissa ne aidat ovat epäselviä ja hankalia määrittää. Tässä ei ole mitään epäselvyyttä, vaan Tommi on astunut sen rajan yli ja ottanut askeleen tai pari eteenpäin.

Pelko

Pelon psykologia on kiehtova aihe: yhtäkkiä sydämme syke kasvaa ja käyttäydymme hallitsemattomasti, alkeellisesti ja jopa eläimellisesti. Pelon kourissa teemme asioita joita emme ehkä muuten tekisi: pakenemme, luovutamme, jätämme puuttumatta asiaan, olemme hiljaa kun pitäisi huutaa tai laskemme jopa allemme ja nöyryytämme itsemme kaikkien edessä. Pelko on kuitenkin lopulta jotain joka on palvellut esi-isiämme hyvin ja jotain minkä ansiosta me olemme olemassa.

Pelko on selviutymisen työkalu.

Pelko pähkinänkuoressa aikaansaa meissä reaktioita joiden ansiosta selviämme tilanteesta. Fight or Flight- refleksi on tässä monelle tuttu termi; pakenemme tai taistelemme ja pelko valmistelee kehomme näihin monella tavalla. Pelkoa koettaessa aivojemme mantelitumake ja hypotalamus aktivoituvat. Tästä seuraa addrenaliinin ja hormoonikortisolin vapautumista elimistöön. Käytännön vaikutuksiin kuuluu:
  • Sydämmensykkeen nopeutuminen
  • Verenpaineen kasvu
  • Lihasten jännittyminen
  • Aistit terävöityvät ja keskittyvät
  • Pupillit laajentuvat
  • Hikoilu lisääntyy
Nämä vaikutukset tuottavat merkittävän määrän etuja:
  • Vatsan ja suoliston entsyymien erittyminen ja lihastoiminta pysähtyy ja niiden verenkierto ohjataan lihaksiin: Voima kasvaa ja reaktioaika paranee (bullet time!)
  • Maksa pilkkoo sokeria pikaenergiaksi: Jaksaminen ja energia kasvavat
  • Pintaverisuonet supistuvat: Mahdollinen verenvuoto vähenee
  • Valkosoluja vapautetaan verenkiertoon: paraneminen nopeutuu
  • Suoli tyhjenee: Vähemmän painolastia liikkua, vähentää saalistajan kiinnostusta kohteesta (yäk)
Näiden etujen tarkoitus on parantaa selviytymismahdollisuuksiamme tilanteessa jossa tuhoutuminen on selkeä mahdollisuus. Keho toimii ylikierroksilla ja kykenee ylittämään tavallisia rajoitteitaan ja heikkouksiaan. Pelkotila on kuitenkin varsin kuluttava, eikä keho jaksa ylläpitää sitä pitkiä aikoja ilman huomattavia kustannuksia. Pelko aiheuttaa meissä monia negatiivisiakin reaktioita:
  • Looginen toimintakyky ja päättelykyky laskee
  • Havaintokyky herkistyy, mutta keskittyy, virheelliset havainnot mahdollisia
  • Hienomanipulaatio ja keskittyminen vaikeutuvat
  • Fight, Flight or Freeze; toimintavaihtoehdot vähenevät
  • Pelko on Kuluttavaa ja Kuolettavaa… 
Pelkotila pakottaa meitä toimimaan tietyllä tavalla ja estää muut toiminnot. Emme voi jäädä pohtimaan asioita, olemme liian hermostuneita miettimiseen; meidän täytyy toimia nyt! Emme myöskään havainnoi irrelevantteja yksityiskohtia kunnolla, vaan vaikka aistimme herkistyvät, emme esimerkiksi enää näe kunnolla kuin suoraan eteenpäin. Pelon noustessa tiettyyn pisteeseen näkökentän reunat sumentuvat.

Pelkotila on myös kuluttava pidemmän päälle. Stressi on itseasiassa pelon sukulainen tai oikeammin sanottuna, pelon muoto. Stressaantunut yksilö on miedossa pelkotilassa: hänen kapasiteettinsa on hieman kohonnut ja hän toimii hieman tehokkaammin, mutta hänen elimistönsä on rasitustilassa jonka pitkittyminen altistaa hänet taudeille, vammautumiselle ja jopa kuolemalle. Pitkällinen stressitila - pelkotila - alentaa vastustuskykyä ja heikentää. Nykyisen työelämän yksi piirre on sen jatkuva stressitila jossa työntekijä pidetään tiukoilla aikarajoilla ja työn suurella määrällä. Tämä tila on pelkoa - tai stressiä kuten sitä nykyisin kutsumme. Muinainen selviytymiskeinomme käännettynä tuotannon parantamisen välineeksi.

Loppuun palamiset tulevat pitkälti tämän stressin takia. Jos olet pienessä pelkotilassa jatkuvasti, eteen voi tulla piste jossa sitä ei enää vaan jaksa. Pieni pelkotila joka työelämässä saavutetaan ei ole riittävä saamaan meitä pakokauhun valtaan ja ei siten aiheuta meille välittömiä pieniä vaurioita, mutta kuukausien tai vuosien altistuminen jatkuvalle kulutukselle on vaarallisempaa.

Jos autolla ajetaan koko ajan kaasu pohjassa ja sitten jarru pohjassa, kuluu moottori ja renkaat eri tavalla. Samoin pelko kuluttaa meitä. Kun keho toimii ylikierroksilla, on se varsin kuluttavaa ja pitkäaikainen pelkotila altistaakin sairauksille ja vaivoille kun pelko kirjaimellisesti syö meitä sisältäpäin.

Luomistyö ja todennäköisyydet

Yksi kreationistiväittämä jolla luomisoppia joskus perustellaan on outo todennäköisyysväittämä. Väittämästä näkee useita variaatioita, mutta karkeasti väittämä menee aina jotenkin näin:
"Meidän maailmankaikkeutemme/eläinlajien syntymisen/evoluution todennäköisyys on [syötä tähän todella pieni luku]."
Yleensä kyseinen väittämä esitetään kuvaten miten mitätön todennäköisyys olisi, että kosmologiset "arvot" ovat vaihtuvia ja nykyisen kyseisen yhdistelmän saamisen todennäköisyys on mitätön. Toinen variaatio on evoluution kritisointi mahdottomana, eli väittämä "tämän lajin kehittyminen tällaiseksi ilman ulkopuolista vaikutusta on mahdottoman epätodennäköistä."

Väittämä ei pohjaudu faktoihin eikä edes kunnolliseen logiikkaan ja voisimme hieman huvittaa itseämme tutkailemalla hieman todennäköisyyksiä.

Nämä väittämät eivät itseasiassa välttämättä pohjaudu virheellisiin lukuihin (yleensä luvutkin menevät pieleen), mutta tärkeämpänä virheenä, ne paljastavat miten niiden esittäjä ei ymmärrä todennäköisyyksiä ja niiden muodostumista tai toimintaa. On paljolti mahdollista, että todennäköisyydet esimerkiksi modernin ihmisen kehittymiselle olivat fantastisen pienet, jopa niin pienet että lotossa voittaminen kolmesti peräkkäin olisi todennäköisempää! Käykäämme läpi miksi kyseinen todennäköisyysargumentti ei pidä paikkaansa.

Todennäköisyysväittämissä on lähes aina mukana kolme fallasiaa:
1. Todennäköisyys jo tapahtuneelle tapahtumalle
2. Todennäköisyyden vääristely kysymysasettelussa
3. Suurten vaihtoehtomäärien vääristävä vaikutus.

Todennäköisyydet eivät ensinnäkään oikeastaan "päde" tapahtumille jotka ovat jo tapahtuneet. Jos heitän kolikkoa, on karkeasti 50% mahdollisuus saada klaava ja 50% mahdollisuus saada kruuna. Heiton tehtyäni katson kolikkoa ja näen tulokseksi klaavan. Nyt todennäköisyys ei enää merkitse mitään, lopputulos on klaava oli todennäköisyys heiton hetkellä mikä tahansa. Kun katsomme pieniä todennäköisyyksiä, puhumme aina tulevien tapahtumien todennäköisyydestä, menneisyydessä tapahtuneiden tapahtumien todennäköisyys on tapahtuman tapahduttua 100%.

Sitten pääsemme perustavanlaatuisempaan ongelmaan. Jos oletamme ihmisen kehittymisen todennäköisyydeksi vaikkapa 0,01%, se tarkoittaisi että on 99,9% mahdollisuus ettei ihminen olisi kehittynyt. Jos esitän kysymyksen sopivasti, saan aikaan vaikutelman, että on kaksi vaihtoehtoa: 0,01% mahdollisuus ihmisen synnylle ja 99,9% mahdollisuus sille että ihminen ei synny. Kun muotoilen kysymyksen näin, annan vaikutelman äärimmäisen epätodennäköisestä skenaariosta, mutta todellisuudessa virhe on esittämässäni skenaariossa. Kyseessä on nimittäin väärä kysymys. Asetelma ei ole a) ihminen b) ei-ihmistä, vaan pikemminkin on lähes rajaton määrä vaihtoehtoja johon nykytilanne olisi voinut mennä ja yksikään niistä ei varsinaisesti ole todennäköisempi kuin toinen. Tässä joudumme siis miettimään mitä ne 99,9% tarkoittavat, ne nimittäin merkitsisivät että jotain muuta olisi tapahtunut.

Konkreettinen esimerkki. Ota käteesi korttipakka ja vedä esiin kortti. On 100% todennäköisyys että saat jonkin kortin, mutta vain 1/52 (n. 1,9%) mahdollisuus saada mikä tahansa yksittäinen kortti. Vääristelen tosiasioita melkoisesti, jos vedän pakasta pataässän, ja sitten kerron miten tätä vetoa ei voinut tapahtua, koska pataässän vetämisen prosentuaalinen toennäköisyys oli vain n. 1,9%.

Ihmislajin syntyminen samoin oli äärettömän epätodennäköinen vaihtoehto, mutta kuten kortin kanssa, se ei ollut ainoa vaihtoehto. Korttia vedettäessä voin sanoa että vaihtoehdot ovat a) patajätkä b) ei-patajätkää, mutta näin vääristelen todennäköisyyksiä ja saan aikaan illuusion siitä ettei pataässän vetäminen korttipakasta ole oikeasti mahdollista! Se vaan on liian epätodennäköistä.

Korttiesimerkit ovat erityisen sopivia tässä, sillä luomisoppineet rakastavat käyttää niitä esimerkeissään. Esimerkiksi eräs tunnettu esimerkki kertoo hevosen kehittymisen olevan yhtä todennäköistä kun se, että heität kortteja ilmaan ja ne tippuvat maahan järjestyksessä olevana pakkana. Kyseinen skenaario on luonnollisesti äärettömän epätodennäköinen - mutta niin on jokainen mahdollinen skenaario mitä voisi seurata. Jokainen asetelma johon kortit voisivat laskeutua on yksittäisenä tapahtumana niin äärettömän epätodennäköinen, että voisit todennäköisesti heitellä pakkaa koko maailmankaikkeuden historian, etkä osuisi hakemaasi tiettyyn korttien putoamisen skenaarioon.

Ihmisen synty lajina on siis fantastisen epätodennäköinen tapahtuma, mutta sen esittäminen mahdottomana epätodennäköisyyteen vedoten on melkoinen fallasia. Jos ihmislaji ei olisi syntynyt, jotain muuta olisi tapahtunut, ehkä erilainen älykäs laji. Vaihtoehtoja on lähes rajaton määrä. Ihmisestä tuli sellainen minä sen nykypäivänä tunnemme, ja kyseinen kehityssuunta se ei ollut sinällään todennäköisempi kuin mikään muukaan vaihtoehdoista. Jos kuitenkin yksilöimme nykyisen ihmiskunnan ja esitämme kysymyksen muodossa "tämä tai ei mitään" saamme helposti aikaan näennäisesti mahdottoman pienen todennäköisyyden. Ihmiskunta on siis ikäänkuin patajätkä lajimme mahdollisien evolutiivisten polkujen korttipakassa; äärettömän epätodennäköinen kyllä, mutta se oli lopulta se kortti joka vedettiin. Joku kortti pakasta olisi noussut joka tapauksessa.

Kysymyksen asettaminen näin paljastaa siis suurta epärehellisyyttä tai tietämättömyyttä todennäköisyyksien toiminnasta. Tämän näkee joka ikinen kerta kun törmäämme kreationistien todisteluun siitä miten mahdotonta jokin nykytieteen esittämä asia on.

Viimeisenä huomiona katsotaan vielä prosenttien kokoa. Kun puhutaan maailmankaikkeuden luonteesta tai vaikkapa lajimme todennäköisyydestä, on monesti olemassa niin monia muuttujia, että kun ne kerrotaan toisillaan, saadaan äärettömään epätodennäköisyyteen viittaava luku. Aiemmassa esimerkkissä käytin esimerkkinä huomattavan suuria todennäköisyyksiä, kuten 0,01% ihmisen synnylle. Todellinen todennäköisyys ihmiskunnan synnylle on huomattavasti alhaisempi, nollien määrä pilkun jälkeen on huomattavasti suurempi. Yleensä esitetyt lukemat ovat niin pieniä, että niihin tarvitaan potenssimerkkejä oikein jonollinen.

Tämä ei kuitenkaan tee ihmisen synnystä luonnollisin mekanismein epätodennäköisempää, se kertoo vain sen että kun meillä on lähes äärettömän monta vaihtoehtoa, jokaisen yhden vaihtoehdon toteutumisen mahdollisuus on äärettömän pieni. Lähes äärettömästä vaihtoehtojen joukosta jokaisen muun yksittäisen vaihtoehdon toteutuminen on yhtälailla lähes mahdotonta jos se näin eriöidään omaksi todennäköisyydekseen. Koko maailman todennäköisyyttä arvioitaessa saadaan helposti käsittämättömän suuri epätodennäköisyyden määrä, sillä jos huomioimme kaikki mahdollisuudet millaiseksi maailmankaikkeus olisi voinut kehittyä jokaista atomia myöten, saamme lähes äärettömän määrän skenaarioita.

Tämä muuten ei tarkoita, että luomisopin puolustajien prosentit olisivat edes etäisesti oikein. Ne harvoin ovat ja yleensä käytetyt todennäköisyydet ovat virheellisiä tai vaan suoraan keksittyjä. Yksi mielenkiintoinen artikkeli näistä todennäköisyyksistä on Aleksanterin ratkaisun mainio äskettäinen artikkeli Kaavoitusalueella on ruuhkaa. Hienous on siinä, että jos todennäköisyydet sattuisivat joskus olemaan oikein (ja se on harvinaista), niillä ei ole yleensä mitään merkitystä.

Lasten syövän päivä

Törmäsin Kampissa äskettäin johonkin varsin näyttävään ja hieman säväyttävään: joukko pieniä tuoleja joissa jokaisessa oli syöpälaadun kuva ja lapsen sukupuoli ja ikä.



Kyseessä oli Sylva Ry:n Kansainvälisen lasten syövän päivän tempaus, jonka tarkoituksena oli kohottaa tietoisuutta lasten syövistä ja niistä surullisista kohtaloista joita jokaiseen lapsisyöpätarinaan liittyy. Nuo kymmenet värikkäät lasten tuolit tekivät tehtävänsä varsin tehokkaasti, näky oli hieman lohduton ja hieman aavemainen samaan aikaan.

Tästä asiasta minulla ei ole muuta sanottavaa. Muistutan vain kaikkia tukemaan niitä organisaatioita joiden tehtävän näette ansaitsevan tukenne.

Lux Ex Scientis

Termi ”tiede” on varsin uusi konsepti kuvaamaan sitä mitä se nykyisin kuvaa. Klassinen kreikkalainen ja myöhemmin myös keskiaikainen oppinut ei opetellut tieteitä, vaan taiteita. Nämä niin kutsutut vapaat taiteet, Artes Liberales, oli jaettu kahteen tyyppiin: Trivium ja Quadrivium. Trivium sisälsi tärkeimmät, eli retoriikan, kieliopin ja logiikan. Quadrivium sisälsi aritmetiikan, geometrian, tähtitieteen ja musiikin teorian osaamisen. Nämä taidot olivat sivistyksen ytimessä ja sisälsivät aikansa parasta tieteellistä ymmärrystä, mutta myös uskontoa ja mystiikkaa.


Näiden taitojen takana ei aina ollut vain tietoa ja tutkimusta, vaan paljon auktoriteettia ja arvovaltaa, varsinkin keskiajalla kun kirkon valta-asema filosofiaan oli ehdoton. Jopa vapaiden taiteiden lukumäärä oli mystillinen seitsemän ja uusia tutkimuksen aloja ei täysin otettu vakavasti monissa piireissä tämän maagisen luvun säilyttämiseksi.

Nämä ajattelun auktoriteetit eivät olleet vain tärkeitä, vaan niiden haastaminen oli usein mahdotonta kiitos kirkollisen tuen ja vaikutusvallan. Esimerkiksi kieliopin auktoriteetteja olivat Priscian ja Donatus, logiikan Aristoteles, retoriikan Cicero, geometrian Euclid, tähtitieteen Ptolemaios ja aritmetiikan ja musiikin Boethius.

Tämä auktoriteetteihin perustuva ajatusmalli on kuitenkin täysin päinvastaista kuin modernin tieteen kaipaama ja esittämä jatkuvaan haastamiseen ja todisteisiin perustuva malli. Nämä vanhat auktoriteetit olivat toki aikoinaan olleet suuria ajattelijoita ja jopa vallankumouksellisia, mutta monen heidän ajatuksensa olivat virheellisiä tai kokonaan väärin, mutta kuitenkaan auktoriteetteja ei voitu noin vain hylätä, sillä heidän arvovaltaansa kunnioitettiin merkittävästi. Nähtiin, että "mestarin" haastaminen oli ylpeyttä; haastaja sanoi olevansa suurempi kuin historian suurimpiin kuuluva ajattelija. Yhtenä esimerkkinä suoraan väärästä vanhasta tiedosta on Ptolemaioksen rakentamana maakeskeinen aurinkokunnan malli, joka myöhemmin syrjäytyi kun maan asema maailmankaikkeuden keskipisteenä ei näyttänytkään enää yhtä varmalta.

Tiede erotettiin lopulta taiteista ja sen menetelmäksi vakiintui hitaasti se mitä tänä päivänä pidetään tieteenä. Tämän tieteen keskeisin periaate oli tapa jolla se lähestyy maailmaa: tehdään aiempien tietojen ja havaintojen pohjalta olettamuksia ja malli, tehdään havaintoja ja katsotaan mukautuvatko ne malliin. Jos malli näyttää selittävän tehdyt havainnot, muodostetaan siitä teoria joka on tieteessa korkein saavutettava totuusarvo. Auktoriteetit hylätään ja rakastetutkin mallit heitetään syrjään jos ne eivät enää kykene selittämään maailmaa.

Jokainen tieteellinen totuus on siis teoriaa ja teoria itsessään on jotain mikä selittää kaikki havaitut faktat.

Jokainen teoria on oltava tieteellinen, eli teorian täytyy omata kaksi hyvin tiettyä piirrettä: sen on omattava selittävää ja ennakoivaa voimaa ja sen on oltava falsifoitava. Nämä tekevät tieteellisestä teoriasta jotain mitä mikään aiempi tutkimusfilosofia ei ole ollut: kehittyvän tieteen, jossa oikean tiedon määrä kasvaa ja virheellistä tietoa voidaan jatkuvasti vähentää.

Selittäminen on ensimmäinen teorian tehtävä. Jokaisen teorian on kyettävä selittää saadut havainnot. Jos teoria ei selitä miksi jokin asia käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy, kyseinen teoria on tältä osin virheellinen ja sitä täytyy muokata tai se täytyy hylätä. Esimerkiksi Newtonilainen klassinen mekaniikka selitti lähes kaikki aikansa fysiikan havainnot, paitsi tiettyjä outoja poikkeamia tiettyjen planeettojen kiertoradoissa.

Ennustaminen on toinen hyvin tärkeä piirre. Tieteellisen teorian perusteella on kyettävä tehdä ennusteita teorian koskettamista asioista. Jos teorian tarjoama malli on oikein, voidaan sen perusteella tehdä päätelmiä siitä mitä tapahtuu tietyissä olosuhteissa. Esimerkiksi Charles Darwinin Evoluutioteorian perusteella on pystytty tekemään huomattava määrä päätelmiä mistä tiettyjä fossiileja pitäisi löytää ja kyseisenkaltaisia fossiileita onkin löydetty ennakoiduista paikoista.

Kolmas puhutuista piirteista on ehkä tärkein erottaja tieteen ja taiteiden välillä: falsifointi. Jokaisen tieteellisen teorian on oltava falsifoitavissa oleva, eli on oltava jotain millä teorian voisi osoittaa vääräksi. Teoria jota ei voida falsifoida ei koskaan ole täysin tieteellinen – tosin moisilla teorioilla ei yleensä ole myöskään ennustavaa arvoa. Falsifoinnilla ei tarkoiteta sitä, että teoria pitäisi pystyä todistamaan heti vääräksi (jos näin olisi, teoriahan kumoaisi itsensä) vaan sitä että sen täytyy olla mahdollista jos jokin ei sovi teoriaan. Esimerkiksi evoluutioteorian voi falsifoida yksinkertaisesti: modernin jäniksen löytyminen esikambrikautisten fossiilien joukosta olisi melkoinen kuolinisku evoluutioteorialle.

Nämä kolme piirrettä muodostavat tieteen tärkeimmät kulmakivet. Ensinnäkin tieteen täytyy kyetä selittämään havaitut ilmiöt ja tekemään ennustuksia niiden perusteella, jotta voisimme hyödyntää niitä. Tämä periaate on aikaansaanut kaiken tieteellisessä tutkimuksessa. Taiteista tieteet erottuvat myös siksi, että jokaisen teorian täytyy myös sisältää oman tuomionsa potentiaali kertomalla mikä olisi teorialle tuhoisaa, eli mikä todistaisi teorian vääräksi.

Nämä piirteet aikaansaavat tieteen, joka on samalla tehokasta ja kehittyvää, mutta myös ei-auktoritääristä ja pohjaa oikeaan tietoon ja tutkimukseen, ei vain siihen että uskotaan auktoriteettien sanoihin.

Näiden periaatteiden kautta tulemme siihen mitä tiede saa aikaan. Tieteen puhtain olemus on saada oikeaa ja mahdollisimman vähän virheellistä tietoa ja kehittää näin ymmärrystämme eteenpäin. Teorian muodostamisessa oleellisinta on se miten havainnot tukevat esitettyä mallia, sillä merkitykselliset kokeet yleensä toistetaan ja mikäli havaintoja on vääristelty jotta tulokset olisivat mieluisat, se selviää kun toinen osapuoli lähtee toistamaan havaintojen saamista kokeilla.

Tieteessä on toki tapauksia jossa tiedemiehen ego ei anna periksi ja faktoja selittämätöntä teoriaa pusketaan läpi, mutta nämä tapauset paljastuvat lähes aina varsinkin jos kyseessä on työ jolla on merkitystä, kun riippumattomat tiedemiehet varmistavat itsenäisillä kokeilla tuloksien paikkaansapitävyyden. Tällainen tapaus olivat esimerkiksi N-säteet, joita ranskalaiset tiedemiehet havaitsivat innokkaasti 1900-luvun alussa.
Virheelliset tutkimustulokset joutuvat siis monen tarkastelun alaisiksi ja ongelmat paljastuvat, varsinkin silloin kun tutkimustieto on merkityksellistä ja siinä olisi potentiaalia erilaisten tekniikoiden kehittämiseen. Jos kyseinen teoria on virheellinen, huomataan yleensä nopeasti etteivät siihen pohjautuvat mallit toimi odotetulla tavalla.

Näin lähestyttäessä tiedettä jossa tavoitteena on varsinainen kehittäminen, on hyvä selvittää pohjana käytettyjen tutkimusten oma pohja ja jos ne sisältävät kokeellista tai havainnollista tietoa, onko kyseistä tietoa myös toisinnettu muiden tutkijoiden toimesta. Kehittäminen virheelliseen tai kokonaan väärään tietoon perustuen voi joskus tuottaa oikeita ja toimiviakin lopputuloksia, mutta lähinnä yhteensattumallisesti.

Tieteellisen tutkimuksen tehokkuus perustuu laajalti tieteen tutkimuksen menetelmiin. Esitieteellinen tutkimus saattoi saada oikeita lopputuloksia, mutta nämä tulokset värittyivät helposti tutkijan omien mielipiteiden kautta tai huonosti tehdystä tiedonkeruusta tai olettamusten tekemisestä ilman faktoja. Jos tieteellistä tutkimusta tarkastellaan, sen metodit ovat suunniteltu estämään näitä monia ongelmia. Esimerkiksi tiedon kerääminen tutkimusta vahvistamaan sisältää monia suojakeinoja joilla tiedon pilaantumista estetään, esimerkiksi käyttämällä koeryhmiä ja verrokkiryhmiä ja normalisoimalla saatuja tuloksia. Tiedon keräämisen menetelmien mahdollisimman laajat turvakeinot ovat luonnollisesti erittäin tärkeitä yksityiskohtia joita ilman tieto voisi helposti vääristyä tutkijan omien ennakkokäsitysten mukaisesti.

Kehittäminen on tietysti myös valtaosan tieteestä tarkoitus, ainakin jos tieteen rahoittajilta kysytään. Yksityinen ja julkinen sektori ei rahoita tiedettä uuden tiedon toivossa, vaan käytännöllisen tiedon perässä. Joskus tämä uusi tieto on jotain konkreettista ja joskus ei, puhdas tiede on siitä ongelmallista että tietyn tutkimuslinjan hyötyjä on monesti hankala arvioida ennen kuin pitkällä projektin sisällä.

Tieteestä ja sen menetelmistä voi lopulta sanoa vain yhden asian:

Lähde: http://xkcd.com/54/ 

It indeed does.

Vastauksia digitaaliseen kuluttamiseen

Digitaalinen kuluttaminen ei ole lääke joka tulee muuttamaan kaiken kulutuksestamme ympäristölle ystävällisemmäksi, mutta tästä huolimatta se on paras tapa jolla voimme leikata merkittävän osan aiheuttamastamme ekologisesta jalanjäljestä. Kirjoitin äskettäin miten digitaalinen kulutus voi olla vastaus jolla kulutukseen perustuvasta yhteiskunnassa saadaan ympäristöystävällinen ja esiin kohosi kommentteja siitä miten ympäristö ei parannu lainkaan digitaalisen kulutuksen kautta. Nämä eriävät mielipiteet tiivistyivät hyvin yhden kommentaattorin kautta.

Blogiani kommentoinut Jaska oli siis eri mieltä. Hänen kommenttinsa ensimmäinen osa kuului seuraavasti:
Mielestäni sä hieman missasit pointin. Digitaalinen kulutus ei ole välttämättä ollenkaan pienempi paha, koska esimerkiksi se levy-yhtiön omistaja ja artisti kuluttavat sitten vain sinun puolestasi niitä luonnon resursseja, vaikka itse kuluttaisit digitaalisesti.
Tämä perustelu eri muodoissa kohoaa usein luonnonsuojelusta puhuttaessa. Perustelu on käytännössä tiivistettävissä lauseeseen "ei mun kannata suojella omalta osalta, kun joku muu kuitenkin saastaa muualla."

En ymmärrä tätä järkeilyä täysin. Jos suuri osa ihmisistä ei kuluttaisi tavalla joka saastuttaa ja aiheuttaa uusiutumattomien resurssien kulumista, eikö se ole jo merkittävä vähennys siihen kuinka paljon resursseja kuluu ja ympäristö pilaantuu? Ja vaikka kaikki eivät lähtisikään kuluttamaan vain digitaalisia tuotteita, miten luontoa kuluttavan kulutuksen merkittävä laskeminen ei olisi hyödyllistä?

Se että annetun esimerkin artisti ja levy-yhtiön omistaja kuluttavat edelleen resursseja ei hävitä sitä tosiseikkaa, että niin he kuluttavat jo nykytilanteessakin. Mutta nykytilanteessa heidän kulutuksensa lisäksi jokainen meistä kuluttaa resursseja huomattavasti. Jos ostan levyn kaupasta, kulutetaan luontoa siinä huomattavasti useammalla tavalla kuin vastaavan levyn ostosta digitaalisesta kauppapaikasta kävisi. Kun kappaleet ovat vain bittejä levyllä, ei tarvitse käyttää voimavaroja itse fyysisen cd-levyn tuotantoon,  sen pakettiin (molemmat muovia, iso ongelma), puhumattakaan kuljetuksiin jotka kaikki kasvattavat tuotteen ekologista jalanjälkeä.

Digitaalinen kulutus ei tarkoita etteikö resursseja kulutettaisi ollenkaan, se tarkoittaa kuitenkin huomattavaa vähennystä. Kaikkia asioita ei voida digitalisoida ja moni esine ja asia jäisi digitaalisen markkinapaikan ulkopuolelle. Jos haluan rakentaa talon, joudun edelleen ostamaan siihen paljon fyysisiä osia ja kulutan näin ollen planeettamme resursseja - ja tätä fyysistä realiteettia ei voi muuttaa ennen kuin taloja voi rakentaa biteistä.

Tämäkin on kuitenkin huono perustelu: eikö mahdollisimman monen asian ekologisen jalanjäljen katoaminen ole hyvä asia vaikka ihan jokaisen asian ekologinen jalanjälki ei katoaisikaan? Jos talon rakentamisen ekologinen jalanjälki ei tällä pienene, tarkoittaako se että muiden asioiden jalanjäljen pienentäminen on tarpeetonta?

Muistetaan myös, että digitaaliset tuotteet eivät tuota lainkaan minkäänlaista kaatopaikkajätettä, joka onkin jo massiivinen ongelma ympäri maailmaa. Materiaalien kierrättäminen on hankalaa ja kallista, eikä aina mahdollista. Digitaalinen tuote häviää helposti ja jälkiä jättämättä kun sen aika on ohi.

Toki digitaalisten tuotteiden teko kuluttaa luonnonvaroja jossain määrin - vähintään se kun valmistamme välineet millä niitä tuotetaan on kuluttavaa. Tämä ei kuitenkaan nosta niiden kuluttavuutta samalla tasolle kuin fyysisissä tuotteissa.

Jos vertaamme vaikkapa musiikin tekoa, huomaamme miten digitaalisesti jaellun musiikin ja levyillä jaellun musiikin tuottaminen on täysin identtistä kun niiden ekologista jalanjälkeä ja resurssien kulutusta katsotaan. Kumpikin kuluttaa täysin saman määrän resursseja ja kuormittaa luontoa yhtä paljon. Tämä yhtäläisyys pitää paikkansa kuitenkin vain siihen pisteeseen asti kun tuote on luotu. Kun alamme puhua tuotteen levittämisestä kuluttajille, yhtäkkiä fyysisen tuotteen jalanjälki onkin moninkertainen. Itse alkuperäinen tuotteen teko ei siis välttämättä muutu ympäristöystävällisemmäksi, mutta sen jättämä jälki ei yleensä ole se suurin ongelma muutenkaan.


Toinen osa Jaskan kommenttia kuului seuraavasti:
Digitaalisen sisällön tuottamisessa tarvittava vähäinen oikea työ, joka on poissa muusta luonnonvarojen käytöstä, kuluttaa myös luonnonvaroja. Se sisällön digitaalinen monistaminen tai luova työ eivät hidasta luonnonvarojen käyttöä.
Tämä avautuu minulla ensimmäistäkin kappaletta vähemmän. Tavoite on ilmeisesti osoittaa, että vaikka moni ostaisi digitaalisia hyödykkeitä, raha kiertäisi lopulta sellaiseen käyttöön jossa fyysisiä hyödykkeitä ostettaisiin kuitenkin. Tämä ei millään tapaa tee digitaalisesta kuluttamisesta vähemmän tavoiteltavaa. 


Lopulta ei ole mahdollista välttämättä muodostaa yhteiskuntaa joka ei kuluta "tarpeettomia" tuotteita. Ei siis ole paras pyrkiä siihen menetelmään jossa valtaosa tarpeettomasta kulutuksesta ainakin ajetaan muotoon, jossa kyseinen kulutus ei syö planeettamme resursseja enempää kuin sen tarvitsee?

Yksinkertainen analogia tästä olisi seuraava: kuvitellaan, että ihmiskunta kaataa luontoon joka minuutti tonnin myrkkyä. Jos voisimme vähentää tämän puoleen tonniin per minuutti, eikö se olisi jotain mitä kannattaisi ehdottomasti tehdä? Moni kuitenkin vastustaisi sitä sillä perusteella, että edelleen puoli tonnia kaadetaan luontoon ja lopputuloksena jatkamme tonnin minuutissa kaatamista. Kaikki häviävät.

Ei digitaalinen kulutus ole mikään ihmelääke joka hävittää kaiken pinta-alan ekologisesta jalanjäljestämme. Se on kuitenkin työkalu joka voi vähentää sitä ratkaisevasti immateriaalisen sisällön osalta.

Abortäärausta - eli virheellisiä käsityksiä abortin puolustamisesta

Yksi erikoisin kanta johon olen aborttikeskustelussa törmännyt, on käsitys/väite että aborttioikeuden puolustajat haluavat ihmisten tekevän abortteja. Asenne kuvataan hieman tähän tapaan:



Kuten moni outo kanta, tämäkin on vääristelyä ja täysin paikkaansapitämätön. Kirjoitin aiemmin jo hieman siitä mitä abortti on ja miten tärkeä se on oikeutena. Tämä kirjoitus jatkaa samaa linjaa ja purkaa vääriä käsityksiä abortin puolustajista.

Abortin "kannatus" ei ole sitä, että ihmiset kannattaisivat mahdollisimman monien aborttien tekemistä. Kukaan ei kannusta naisia hankkiutumaan raskaaksi että he voisivat sitten hankkia abortin. Tämä olisi absurdia ja jos sellainen ilmiö on olemassa, pitäisin sitä vähintään arvelluttavana ellen suoraan vastustettavana. Aborttia kannattavaa liikettä voisi verrata umpisuolen leikkauksia kannattavaan ryhmään.

Jälkimmäinen ryhmä on aika suuri: lähes kaikki. Kukaan ei oikeastaan vastusta umpisuolen leikkaamista, varsinkin jos se on tulehtunut. Emme kuitenkaan leikkele umpisuolia huviksemme, vaan nimenomaan siinä tilanteessa jossa kyseinen leikkaus tulee tarpeelliseksi. Samalla tavalla abortteja ei sinällään kannateta, vaan oikeutta niihin. En toivo että kukaan joutuisi kokemaan abortin, samalla tavalla kun en toivo kenenkään tarvitsevan muutakaan lääketieteellistä hoitoa vaivoihinsa.

Ja tämä ei ole kannanotto hoitoa vastaan, en vaan toivo kenenkään sairastuvan. Jos sairaus kuitenkin iskee, en aio protestoida sen hoitoa. Samalla tavalla en toivo kenenkään joutuvan käymään läpi raskauden keskeytystä, mutta jos joku on tilanteessa jossa se on tarpeellista, en vastusta kyseistä toimintoa. Jos äidin terveys on tarpeettoman suuressa vaarassa, kääntyy abortin puolelle valtaosa ihmisistä.

Hyvin suuri osa hyväksyy ja ymmärtää myös raskauden keskeyttämisen raiskauksen jälkimainingeissa. Se helvetti mihin äiti pakotettaisiin on jotain sanoinkuvaamatonta. Joukossamme voi olla joitain jotka kykenevät rakastamaan näin alkunsa saanutta lasta, mutta moista herkuleaanista sietokykyä ei voi edellyttää keneltäkään.


Suurin osa ymmärtää myös, että äidillä on täysi oikeus keskeyttää raskautensa myös muista syistä ja tällä on siihen täysi oikeus. Ikävää tällaisessa tapauksessa ei ole raskauden keskeyttäminen vaan väärään aikaan tapahtunut raskaaksi tuleminen. Vahinko on jo tapahtunut ja täytyy korjata ennen kuin tilanne pahenee. Väärään aikaan saatu lapsi voi olla tuhoisaa vanhempien tulevaisuudelle, puhumattakaan siitä miten se tuhoaa vanhempien muiden lasten tulevaisuuden ajamalla opiskelevat vanhemmat pois koulusta ja hanttihommiin.

Ja en väitä raskaana olemista sairaudeksi. Jos teit sen rinnastuksen, tuli tämä ajatus omasta päästäsi.


Muut kirjoitukseni abortista:
Miksi aborttia oikeasti vastustetaan
Aborttioikeuden puolustuspuhe: Aborttia vastaan, aborttioikeuden puolesta

Chrome Androidille

Google on viimein tehnyt sen: Beta Chrome-selaimesta Androidille on päätynyt Market:iin. Selain on tällä hetkellä yhteensopiva vain Android 4.0-laitteiden kanssa, mikä rajoittaa mahdollisia käyttäjiä vielä merkittävästi. Itse selain vaikuttaa varsin lupaavalta. Luonnollisesti selain on tällä hetkellä beta-vaiheessa ja tiettyä oikuttelua on varmasti odotettavissa.

Chrome Android-marketista:
https://market.android.com/details?id=com.android.chrome


Ohjelman ominaisuusluettelo on suhteellisen lupaavan kuuloinen ja käyttöliittymän perusperiaatteet vaikuttavat toimivilta. Tarkkaa testiä en ole päässyt vielä Android 4.0 laitteen uupumisen takia tekemään. Erityisesti pidän ajatuksesta synkronoida työpöytä-Chrome ja mobiili-Chrome keskenään. Tämä on jotain mitä mobiili-Firefox on tehnyt jo jonkin aikaa, mutta valitettavasti Firefoxin mobiiliversion käytettävyys on tällä hetkellä erittäin heikko.

Enemmän tietoa ohjelmasta voi käydä lukemassa Google Chrome Blog-sivulta:
http://chrome.blogspot.com/2012/02/introducing-chrome-for-android.html

Digitaalinen kulutus ja ympäristöystävällisyys

Nykyisen talousjärjestelmämme selkäranka on yksityinen kulutus. Kulutus muuttui viime vuosisadan aikana ratkaisevasti, pois tarvekulutuksesta ja kohti puhdasta mielihyvä- ja mielikuvakulutusta. Tämän kulutuksen laskeminen on valitettavan tuhoisaa taloudelle, joka on riippuvainen siitä, että ostamme uusia jännittäviä vempaimia, vaatteita ja juttuja jatkuvasti.

Ekologisesti tämä kehitys ei ole kestävää, ellei jostain äkkiä kehitetä järjestelmää joka kykenee kierrättämään hyljätyt vempaimemme ja vaatteemme tehokkaasti. Tällaista ei ole tällä hetkellä ja jäteongelmamme  ovat massiivisia. Länsimaat dumppaavat massiivisia määriä hankalasti kierrätettävää elektroniikkajätettä kehitysmaihin (mikä on tietysti laitonta joten sitä kutsutaan "käytetyksi" eikä jätteeksi). Täydellinen kierrättäminenkään ei välttämättä oikein onnistu.

Käytännössä jokaisella länsimaalla on suuria ongelmia jätemäärien kanssa ja ongelma ilmestyy (ja on ilmestynyt) välittömästi jokaiseen kehittyvään maahan joka omaksuu länsimaiset kulutustottumukset ja kertakäyttöisyyden ajattelun. Tuotteiden pidempi elinkaari olisi kuitenkin täysi katastrofi talousjärjestelmällemme joten sekään ei ehkä ole käypä vaihtoehto vaikka moni luonnonystävä näin ajatteleekin. Ekologisesti nykytilanne on täysin kestämätön.

Kulutusyhteiskunnalle on kuitenkin äskettäin auennut ikkuna jonka kautta jatkuva kulutus ja ympäristö voidaan jossain määrin yhdistää: digitaalinen kulutus.

Uusia digitaalisia tuotteita - ohjelmia jotka lataan suoraan netistä, e-kirjoja ja äänikirjoja, videoita ja muuta digitaalista sisältöä - voin ostaa mielinmäärin aiheuttamatta grammaakaan jätettä. Lisäetuna kotiini ei tule lainkaan lisää irtoroinaa vähää tilaa viemään. Kuluttaminen onkin yhtäkkiä hieman vihreämpää omalla tavallaan.

Digitaalinen kulutus eliminoi kokonaan kierrätyksen tarpeen ja vanhentuneet tai tarpeettomat tavarat, sekä pakkausjätteen. Myöskään kuljetuksista aiheutuvia haittoja ympäristölle ei tule. Digitaalinen kulutus on tässä mielessä erittäin ympäristöystävällistä ja omaa potentiaalin kokonaan muuttaa miten sisällön kulutus tapahtuu. Kaikki puhtaasti sisältöön perustuva kulutustavara (musiikki, elokuvat, kirjat, pelit, jne) on mahdollista levittää digitaalisesti.

Täysin ekologista ei digitaalinenkaan kulutus ole. Ensimmäinen ongelma on laitteiden sähkönkulutus, joka voi olla huomattavakin. Sähkön tuotannosta on tosin helpompi tehdä ympäristöystävällistä tuottamalla se aurinkovoimalla tai vastaavilla vähemmän saastaavilla tavoilla.

Merkittävämpi ongelma on laitteiden uusiminen ja vaihtaminen. Digitaalinen kulutus edellyttää jotain laitetta jolla kulutettavaa media nautitaan, tietokonetta, ipadia, älypuhelinta, e-lukulaitetta ja niin edespäin. Nämä laitteet vanhenevat tällä hetkellä suhteellisen lyhyessä ajassa ja monet niistä on erittäin hankala kierrättää tai käsitellä. Tämä piirre yksinään tekee digitaalisen kuluttamisen ekologisuudesta kyseenalaista, sillä melkoinen määrä levyjä on helpompi jätteenkäsittelyä ajatellen kuin yksi iPad.

Jos laitteiden elinkaarta voitaisiin pidentää, häviäisivät nämä ongelmat. Valitettavasti pidentäminen ei ole valmistajien intressien mukaista tällä hetkellä. Uuden laitteen myynti tuo valmistajille mukavan kilahduksen rahakirstuun ja pitkäikäinen tuote harventaisi näiden kilahdusten väliä. Moderni kulutuselektroniikka on tarkoituksellisesti tehty sellaiseksi ettei se kestä kovin pitkään ja se koskee valitettavasti myös tietokoneita. Tämä ei johdu siitä, että laitteet tehtäisiin mahdollisimman edullisesti, vaan pikemminkin siitä, että valmistajat suunnittelevat laitteet tarkoituksella sellaiseksi, että se hajoaa.

Tämä ei valitettavasti ole mitään salaliittoteoriaa, vaan tuotteiden elinkaari (suunnitellun vanhenemisen nykyinen termi) on oleellinen markkinoinnin ja tuotesuunnittelun osa kaiken kuluttajalaitteiston kanssa. Laitteet vanhenevat käsiin koska ne tehdään vanhenemaan. Aiheesta tarkemmin kiinnostuneita suosittelen katsomaan aiheesta erittäin hyvän dokumetin Hehkulamppuhuijaus, jonka löydät esimerkiksi Youtubesta:

http://www.youtube.com/watch?v=9y_YT_DfOkg

Niin kauan kuin elektroniset laitteet itsessään omaavat näin rajatun elinkaaren, eivät digitaaliset tuotteet tarjoa sitä ekologista ystävällisyyttä minkä ne voisivat tarjota. Jos kertakäyttöajattelusta päästään tuotteiden kanssa, on meillä toivoa oikeasti luoda kulutukseenkin perustuva talousjärjestelmä joka ei välttämättä päädy laajamittaiseen resurssien ehtymiseen tulevilta sukupolvilta ja elinympäristömme tuhoon.

Mutta niin kauan kuin yritystemme selkäranka perustuu tähän kertakäyttölaite-ajatteluun, ei muutosta tilanteeseen voi tulla. Toivoa kuitenkin on: entä jos päätelaitteet itsessään myytäisiin tappiolla ja raha tehtäisiin niihin myytävällä digitaalisella sisällöllä? Tällöin yrityksen etujen mukaista olisi mahdollisimman pitkäikäiset laitteet, jotta tappiollinen osa jäisi mahdollisimman pieneksi. Tähän ajatteluun perustuu esimerkiksi Amazonin uusi tablet-tietokone Kindle Fire. Laite myydään tappiolla tai erittäin minimaalisella voitolla ja itse raha tehdään myymällä siihen Amazonin sisältöä.

Tämä ajattelutapa voisi yleistyä.

Homeopatian uskomaton totuus

Kuuntelin tässä äskettäin Ask an Atheist-podcastiä (suosittelen muitakin kuuntelemaan!) ja heidän vieraanaan oli ilokseni vieraana yksi tärkeimpiä huijareiden paljastajia, James Randi. Randi puhui kyseisessä jaksossa homeopatiasta ja sen outouksista ja siitä miten merkittävä osa homeopaattisten lääkkeiden ja hoitojen käyttäjistä ei itseasiassa tiedä käyttämänsä hoidon taustaa ja toi esiin yhden hyvin mielenkiintoisen piirteen: kun homeopatian perusteet selitetään, niitä ei uskota.

Ja nyt en vain tarkoita etteikö homeopatiaan uskottaisi, vaan skeptikko joka kertoo mistä homeopaattisissa periaatteissa on kyse, saa niskoilleen syytteen vääristelystä vaikka hän kuvaisikin homeopatian periaatteet hyvin tarkasti ja oikein - ja varsinkin silloin. Skeptikkoa joka kertoo miten homeopatia toimii pidetään valehtelijana, koska homeopatiaa pidetään uskottavampana kuin se on.
"Eihän homeopatia noin voi toimia, tuohan on uskomatonta roskaa Miten uskallat väittää tuollaista!"

Homeopatian oudoin puoli on nimenomaan siinä kuinka uskomatonta se on. Uskomaton ei tässä yhteydessä ole positiivinen luonnehdinta homeopatian ihmeellisistä vaikutuksista. Niitä homeopatialla ei oikeastaan ole.

Periaatteista keskeisin on hoitoon liittyvä ja juuri tämä saa yleensä aikaan epäuskoa. Homeopaattiset lääkkeet ovat nimittäin kaikki lumelääkkeitä. Lääkeaineet ovat vettä tai sokeripillereitä, joihin on sekoitettu parhaimmillaan miljoonasosien verran tiettyä lääkinnällistä vaikutusta sisältävää nestettä. Suhde on niin pieni, ettei todellista vaikutusta voida sanoa olevan. James Randin tekemä vertaus tässä on osuva: Yhdestä hanhenmaksasta saisi riittävästi vaikuttavaa ainetta tiettyihin homeopaattisiin rohtoihin, että niistä voisi tehdä koko linnunradan kokoisen pillerin.

Yhden hanhen maksasta riittäisi siis "vaikuttavaa ainetta" koko ihmiskunnan olemassaolon ajaksi ja yli.

Lisäksi vaikutus kasvaa suuremmaksi mitä enemmän lääkettä potensoidaan, eli mitä enemmän laimennetaan ja ravistellaan. Ravistelu homeopaatin mielestä kasvattaa lääkkeen tehoa vaikka vaikuttava aine vähenisikin tasolle jossa ainetta on muutamia molekyylejä desiä kohti. Homeopaattisten lääkkeiden vaikuttavien aineiden määrät ovat itseasiassa niin pieniä, ettei pitoisuuksia enää havaita tieteellisillä mittauskeinoilla.

Vaikuttavat aineet ovat myös hieman mielenkiintoisia. Homeopatian juuret ovat periaatteessa similia similibus curantur, joka kotimaisimmin tunnetaan lauseena sillä se lähtee millä on tullutkin (mikä tosin ei ole suora käännös, tarkka käännös olisi samanlainen parantaa samanlaisen). Samankaltaisuuden periaate on homeopatian avainsana.

Lääkeaineeksi valitaan esimerkiksi jotain mikä aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin lääkittävä vaiva. Ja näitä aineita sitten laimennetaan kunnes niitä ei ole enää käytännössäkatsoen jäljellä. Eikö kuulostakin luotettavalta? On totta, että joissain taudeissa, heikennetylle taudin aiheuttajalle altistuminen voi muodostaa immuniteetin taudin tappavampaa versiota kohtaan. Tähän pohjautuvat esimerkiksi flunssarokotteet. Tämä ei kuitenkaan ole mikään universaali laki, eikä päde oikeastaan muissa yhteyksissä.

Homepatian hassuimpiin piirteisiin liittyy sen turvallisuus. Monet homeopaattiset lääkkeet sisältävät lääkeainetta niin minimaalisesti ettei niiden voida sanoa sisältävän mitään. Tämän ansiosta ne ovat hyvin turvallisia nauttia. Niistä ei tule sen enempää sivuvaikutuksia kuin veden tai sokeripillerien syömisestä - koska ne kemiallisesti ovat vettä tai sokeripillereitä. Homeopaattisten pillerien napsimisesta voi tosin seurata laksatiivisia oireita. Ironisesti moni homeopaattinen lääke mainitsee erikseen miten yliannostuksen kanssa pitäisi ottaa yhteyttä myrkytystietokeskukseen - jossa suurella todennäköisyydellä asia aiheuttaisi melkoisen naurunremakan, kuten James Randille kävi tämän testatessa sitä.

Turvallisuus kuitenkin romahtaa kun huomioimme sen oikean riskin: henkilö ei saa vaivaansa oikeaa hoitoa vaan tilanne pahenee. Homeopaattisen logiikan mukaan tulehtunutta umpisuolta (aiheuttaa vatsakipuja) voisi hoitaa lääkkeellä joka on laimennettu aineesta joka aiheuttaa vatsanväänteitä. Tämä on tietysti absurdia ja voisi johtaa kuolemaan jos umpisuoli päätyy puhkeamaan. Ja tämän huomioinnin kanssa homeopatian turvallisuus romahtaa.

Homeopaattisen lääketieteen pohjalla on myös muita periaatteita jotka oikea lääketiede on hylännyt vuosisata sitten. Miasmat yhtenä esimerkkinä. Periaatteet eivät kuitenkaan nojaa mihinkään tunnettuun fysikaaliseen ilmiöön, vaan ovat puhtaasti taikauskoisia. Homeopatialla on tapana käyttää väärin tieteellistä kieltä, kuten puhua värähtelyistä (tai nyttemmin kvanttivärähtelyistä) ilman mitään tietopohjaa niiden takana.

Moni kuitenkin reagoi homeopatiaan positiivisesti. Homeopaattinen lääkintä on täyttä huijausta, mutta menetelmissä henkilökohtaisuus on jotain missä muut lääketieteenalat saisivat ehkä ottaa oppia. Monissa homeopaattisissa parantoloissa potilas otetaan huomioon yksilöllisesti ja häneen keskitytään enemmän. Tämä on varmasti jotain mitä soisi näkevän enemmän hoitoalalla muutenkin.

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että homeopatia on täyttä fiktiota. Homeopatian perusperiaatteet pähkinänkuoressa:
  • Samanlainen parantaa samanlaisen
  • Laimentaminen ja ravistelu tehostaa parannuksen tehoa
Ei tuo oikeasti voi toimia, eihän?

Sunnuntaista

Sunnuntaina äänestetään presidentistä. Tämä valinta antaa meille jotain mitä se harvoin on tarjonnut: mahdollisuuden tehdä jotain mitä ei ole ennen tehty. Valinnallamme voimme kääntää koko maailman katseet kohti pohjoista. Voimme osoittaa maailmalle miten tietty toivo elää yhä ja antaa jopa toivoa paremmasta tulevaisuudesta niille jotka näkevät esimerkkimme.

Tehdään pohjolasta jälleen se paikka joka tunnetaan hyvinvoinnista, suvaitsevaisuudesta ja avoimista mielistämme. Korjataan ne arvet joiden mukaan olemme sisäänpäinkääntyneitä ja kylmiä.

Tällaisia tilaisuuksia tulee harvoin. Voimme jäädä historiaan tekemällä sen rohkean hypyn ja valinnan.

Siksi Haavisto.

Haaviston ja Niinistön vääristelyä

Jarmo Virmavirta esitti blogissaan miten Niinistön ulkopoliittista kokemusta on vähätelty ja Haaviston paisuteltu. Kirjoitus otettiin jopa uutisaiheeksi Verkkouutisissa - uutispalvelussa jonka puoluekannat ovat suhteellisen selvät.

Kirjoituksen pääväittämä on ettei Niinistön kokemus kansainvälisestä politiikasta olekaan erittäin rajoittunutta ja Niinistön kannattajat yrittävät kasvattaa tätä kokemusta hyväksilukemalla "ulkopoliittiseksi" kokemukseksi mitä tahansa kokemusta johon liiitty ulkomaita. Kansainvälisen rahoitusalan organisaation varapäällikön paikka muuttuu yhtäkkiä ulkopoliittiseksi kokemukseksi. Ja tämän kokemuksen arvoa yritetään vielä vääristellä merkittävämmäksi absurdisti kertomalla miten se vahvistaisi Suomen mainetta taloudellisesti tehokkaana maana.

Ulkopolitiikka ja toimiminen kansainvälisessä organisaatioissa ovat hyvin eri asioita. Niinistö itse on enimmäkseen retoriikkaa ja vähän tekoja niiden tueksi, en siis pidä erityisen odottamattomana että hänen tukijoukkonsa ottavat saman linjan ja uskovat kaiken kuulemansa joka istuu positiiviseen käsitykseen kyseisestä ehdokkaasta. Näin vääristelevä puhe on nykypäivän politiikassa harmittavan yleistä ja kriittisyys väittämille riippuu täysin siitä miten paljon väittämästä sattuu pitämään.

Korostettakoon tässä etten väitä ettei Niinistöllä olisi mitään ansioita - päinvastoin, ensimmäisen kierroksen ehdokkaista hän oli kolmen ansioituneimman joukossa. Ulkopoliittisesti Niinistön ansiot eivät ole erityisiä eikä Virmavirran niihin lisäämä spin tee Niinistöstä ulkopolitiikan asiantuntijaa. Se että työnantajan toimialassa on sana "kansainvälinen" ei tarkoita ulkopoliittista kokemusta. Lisättäköön vielä, etten kiellä ettei talous olisi merkittävä tekijä ulkopolitiikassa, mutta se ei todellakaan ole ainoa, eikä merkittävin. Niinistön harmiksi kokemus taloudesta ei siis käänny kokemukseksi ulkopolitiikasta, vaikka näitä asioita yritetään kovasti yhdistää. Yhtälailla voitaisiin sanoa että kokemus politiikasta on kokemusta ulkopolitiikasta; onhan molemmissa politiikkaa kuitenkin mukana!

Palatakseni vielä Jarko Virmavirran kirjoitukseen. Hänen asenteellisuutensa ja Haavistovastaisuutensa paistaa läpi tekstistä ja tekee hyvin selväksi miten kyseessä ei ole todellakaan mikään neutraali kommentoija. Kommentit joissa Haaviston kokemusta vähätellään kuvaamalla sitä epäsuorasti "seikkailuksi Afrikan viidakossa" vie tehokkaasti uskottavuutta koko artikkelilta ja paljastaa sen sellaisena mitä se on: Jälleen yksi vähättelyteksti jossa Haavistoa yritetään rinnastaan jonkinlaiseksi hupsuttelevaksi homostereotyypiksi, joka "seikkailee Afrikan pensaikoissa".

Lopullinen uskottavuus mieheltä katoaa kun hänen muita kirjoituksiaan selailee. Virmavirta esimerkiksi luonnehtii homoutta Haaviston yhdeksi tärkeimmäksi piirteeksi, koska hänen mielestään media on pakkomielteisen suvaitsevainen. Asenteet paistavat pahasti läpi tässäkin ja ne ovat niitä asenteita joiden pitäisi saada miettimään kyseisen henkilön luotettavuutta ja uskottavuutta ylipäätään. Onhan se niin kauheaa kun mediassa ei enää homoutta tuomita ja käsketä moisia syntisiä palaamaan kaappeihin ja lumeavioliittoihin. Median pakkomielteinen suvaitsevaisuus on minustakin kauheaa: kyllä on aikoihin eletty kun henkilö saa olla homo tai tummaihoinen avoimesti, eikä saa siitä rangaistusta.

Kyseessä ei siis todellakaan ole neutraali kommentoija, vaan arvokonservatiivi oikeistolainen. Herran oma profiilikin toteaa:
Politiikassa Virmavirta tunnetaan kokoomuksen ja keskustan sinivihreän yhteistyön kannattajana.
Puolueeton asiantuntija siis tuskin on kyseessä.  Summaamme tämän puolueettoman asiantuntijan lyhyesti: rauhanneuvottelut ovat pelkkää seikkailua viidakossa ja pankin johtaminen arvokasta ulkopolitiikkaa. Kokoomusmaassa kaikki on niinkuin sanotaan, todisteilla.

Tietoturva, pakko-ostot ja it-kiristys

Ohjelmistoalalla on ollut tietty ongelma: jos yritys tekee hyvän ohjelman, jolla käyttäjä kykenee tekemään mitä tahtookin, miten kyseinen ohjelma voidaan myydä käyttäjälle uudelleen?

Perinteinen vastaus on tietysti tekemällä parempi ohjelma. Ohjelma 1.0 on hankalampi ja hitaampi kuin Ohjelma 2.0 jonka käyttöliittymä on selkeämpi ja joka lisäksi sopii yhteen muiden valmistajien ohjelmien kanssa. Kuitenkin tietty osa käyttäjistä on tyytyväisiä Ohjelma 1.0:n ja ei näe tarvetta vaihtaa. Näitä käyttäjiä ohjelmistoja myyvät ihmiset suorastaan vihaavat: edes uuden version ylivoimaisuuskaan ei pakota näitä käyttäjiä heilauttamaan eväänsä.

Nämä nykyiseen ohjelmistoonsa tyytyneet käyttäjät ovat hankala ryhmä: he ovat tyytyväisiä, eivätkä halua opetella jotain uutta. He tahtovat jatkaa tietokoneensa käyttöä sellaisena kuin se on.  Heidän logiikkansa tässä on yksinkertainen: miksi vaihtaa uuteen jos vanha versio tekee kaiken mitä ohjelmalta haluaa? Tämä oli varsin mahdollista tietotekniikan ja ohjelmien kanssa vielä jokin aika sitten. Vanhoja järjestelmiään pystyi käyttämään niin pitkään kun ne suinkin toimivat. Virustorjuntaakaan ei tarvittu jos vain jaksoi olla varovainen sen kanssa mitä diskettejä tietokoneeseensa laittoi.

Mutta sitten tuli Internet ja äkkiä kaikki muuttui.

Kun laitteiden oleellisin toiminto olikin äkkiä mahdollisuus yhdistää Internet-palveluihin, muuttui pelikenttä kerralla. Ei enää riittänyt, että tietokoneella pystyi tekemään mitä halusi, tietokoneen piti lisäksi pystyä kommunikoimaan jatkuvasti päivittyvien verkkoteknologioiden kanssa. Verkossa toimiminen edellytti tiettyä ajanmukaisuutta.

Internet muutti (tai ainakin lujitti) erttäin voimakkaasti tietoturvallisuuden perusteita. Ohjelmissa huomattiin tietoturva-aukkoja, joita hyödyntämällä pystyttiin murtautumaan tietokoneisiin sisään tavoitteena ottaa tietokone etähallintaan ja varastaa tietoja. Nämä tietoturva-aukot muuttivat pelikenttää myös siinä mielessä, että ohjelmistojen päivittämisestä ei tullutkaan enää jotain mitä käyttäjä teki jos ohjelma oikutteli, vaan niistä tuli välttämätön osa jokaisen käyttäjän arkea: päivitä tai kärsi.

Tilanne on tietysti vaikea, sillä se periaatteessa pakottaa ohjelmien kehittäjät entistä tarkempaan työhön tuotteittensa tietoturvan kanssa. Toisaalta se mahdollisti viimein myös pakollisen päivittämisen kaikille käyttäjille: Vanhasta ohjelmistoversiosta nimittäin voidaan vaan näppärästi lopettaa tuki ja äkkiä kaikkien on lopulta pakko ostaa myös uusi versio ohjelmasta. Kyllä vanhakin toimisi, mutta Internetin paras saasta ui liiveihin ohjelmasta löytyvien aukkojen kautta.

Tämä luo mielenkiintoisen ongelman ohjelmistojen valmistajille: miten kauan tuotetta tarvitsee tukea julkaisun jälkeen? Mitä lyhyemmän ajan tukea ylläpidetään, sitä nopeammin käyttäjät joutuvat vaihtamaan tuotteen. Liian nopea tuen lopettaminen taas ajaa käyttäjiä kilpailevien tuotteiden pariin. Yritykset eivät siis voi alkaa täysin pelleillä tukipäivitysten ja tietoturvan kanssa - mutta niiden ei myöskään kannata tehdä liian turvallisia tuotteita.

Käytännössä tilanne on kuitenkin sellainen, että käyttäjien on päivitettävä ohjelmiaan uusiin ja jännittävämpiin versioihin tai kärsittävä merkittävästä tietoturvaongelmista. Turvallisuudesta on tullut yrityksille merkittävä tuloautomaatti jonka sivuuttaminen on hankalaa ilman tietoturvan heikkenemistä.

Ainakin jos käytetään kaupallisia ongelmia. Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kanssa tätä ongelmaa ei ole.  (Niissä on kokonaan toiset ongemat.)