"Ihan sama"-sukupolvi


Olin lapsena kiinnostuneempi kaukaisesta historiasta ja avaruudesta kuin tapahtumista maan päällä ja en pannut koskaan merkittävästi huomiota ”oikean maailman” tapahtumille. Maailmasta pakeneminen oli tavoite, oli se sitten roolipeleillä, tietokonepeleillä tai kirjoilla. En voi sanoa pitäneeni todellisuudesta erityisesti mm. kiusaamisen takia ja ehkä se on vaikuttanut niin paljon, että olen ”ihan sama”-sukupolven edustajana poikkeuksellisen etäinen siitä maailmasta jossa elin lapsuudestani ja nuoruudestani. Synnyin ja kasvoin 80-luvulla, näin 90-luvun laman kouluikäisenä ja aikamme leimasi meidät.

Meidän aikamme tärkein vaikuttaja, yhteiskunnallisten filosofioiden tai uskontojen sijaan oli (ja on yhä) populaarikulttuuri. Imimme sisäämme sarjakuvia, piirrettyjä, musiikkivideoita, tv-sarjoja ja elokuvia. Elimme fiktiolla tavalla jolla yksikään aiempi sukupolvi ei ollut elänyt. Jokainen meistä tiesi kuka on Heman ja Skeletor ja miksi he taistelevat. Harva meistä tiesi muita poliitikkoja kuin oman presidentin - jos sitäkään.

Politiikasta sukupolvemme pelattiin kokonaan ulos. Yksikään puolue ei enää edustanut väriä, vaan kaikki sanoivat tahtovansa parasta kaikille. Jokainen näytti samalta ja kaikkien tavoite oli todellisuudessa oma etu – ja jokainen poliitikko muisti tietysti kertoa tämän kilpailijoistaan. Tämä poliitikkojen joukko esittäytyi meille jonain epäluotettavana ja etäisenä. He eivät olleet luotettavia yhteiskuntamme johtajia, vaan epäluotettavia kähmijöitä jotka sopivat takahuoneissa sopimuksia oman etunsa tähden. Kukaan ei koskaan opettanut meille todellista yhteiskunnan ymmärtämistä, sillä epäpoliittinen koulumme oltiin ajettu tilaan, jossa poliittisten puolueiden agendoista piti vaieta ja kertoa vain julkisivusta. Politiikka näytti kaikki samalta koska kukaan ei tahtonut kertoa politiikasta. Politiikasta kertominen muuten kuin yleisharmaasti olisi poliittinen kannanotto joidenkin mielestä.

Muistan kouluaikoinani miten vähän yhteiskunnan tapahtumat meille kuuluivat. Lapset olivat irtonaisia politiikasta ja suuresta maailmasta. Meille ei ollut niin merkitystä mikä suurvalta romahti, kuka uhitteli kenelle, kuka edusti mitä uskonkuntaa tai kenen vanhemmat olivat kommunisteja tai porvareita. Nämä seikat olivat sukupolvelleni kadoksissa. Niin hyvässä kuin pahassa.

Yhteiskunnallisista asioista ei kiinnostuttu ja kiinnostuminen oli itseasiassa outona pidetty piirre: yhteiskunnalliset asiat olivat vanhempien ihmisten maailma johon emme tunteneet olevamme tarvetulleita. Tämä vieraus näkyy yhä tänäkin päivänä jos katsomme miten poliittiset puolueet pääasiallisesti ajavat suurten ikäluokkien asiaa. Ja niin niiden kannattaakin, nuoremmat ovat vieraantuneet politiikasta ja yhteiskunnasta. Varsinkin ikäryhmääni on aina mielestäni vaivannut tietty aikaansaamattomuus tai välinpitämättömyys. Olen käynyt läpi ala-asteen, yläasteen ja lukion eri kouluissa ja kaikissa tämä kiinnostuksen puute yhteisistä asioista on ollut läsnä. Huomasin sen vasta lukiossa kun vertasimme aiempien vuosien – muutamaa vuotta meitä vanhempien jopa – luokkien aktiivisuutta ja se oli moninkertaista omaamme nähden.

Aiemmat vuosiryhmät järjestivät näytelmiä, ohjelmaa, jopa poliittisia tempauksia ja kannanottoja. Meillä oli hankaluuksia saada ketään edes järjestämään omaa penkkariajeluamme tai potkiaisia. Aktivistit puuttuivat täysin. Luokkien "aktiiveina" pidetyt henkilöt olivat edeltäjiinsä verrattuna kovin passiivisia.

Elin läpi rautaesiripun murtumisen ja Neuvostoliiton romahduksen. Ja en huomannut mitään. Jouduin muistelemaan ja tutkailemaan tapahtumia Internetistä muistaakseni jotain yhteiskunnallisia tapahtumia 80- ja 90-luvulta jotka ei liittynyt suoraan elämääni. EuroDisney-puiston avautuminen vaikutti hieman tutulta ja muistin miten olin halunnut mennä sinne. Muuten muistan hyvin vähän ja tämän takia minun on hankala analysoida tapahtumien tärkeyttä sukupolvelleni. Tämä sama ilmiö tuli esiin keskustellessani ikäläisteni kanssa koulussa ja ulkopuolella: harva osasi sanoa kokemuksiaan 90-luvun suurista tapahtumista, vain mainita joitain niistä oppikirjasta luetun tapaisesti. Olimme sanalla sanoen missanneet kaiken, ne eivät koskettaneet meitä.

Olimme ”ihan sama”-sukupolvi. Meitä ei suuresti kiinnostanut. Olin aikanaan sen mallilapsi, nykyisin tosin tapansa parantanut sellainen. Sukupolvemme on ehkä muuttumassa. Minä ainakin olen - tai ehkä olen vain keski-ikäistymässä.

Testissa Viaplay

Sain esittelytarjouksena ilmaisen kuukauden Viaplay-palvelusta ja päätin kirjoittaa siitä myös kokemuksiani. Kyseessä on siis verkossa toimiva palvelu jossa käyttäjä voi katsoa selaimen kautta haluamiaan elokuvia ja tv-sarjoja.

Palvelun rekisteröinti herätti pienen varoitusvalon: kuukauden ilmainen tilaus jatkuisi maksullisena jos sitä ei kuukauden jälkeen peruutettaisi. Tästä käytännöstä päästiin lehtitilausten kanssa jo aiemmin eroon, mutta nyt se nostaa jälleen päätään. Merkitsin kalenteriin peruutuspäivän ja syötin luottokortin numeron. Jos en muista peruuttaa ajoissa, maksimivahinko on kuitenkin suhteellisen pieni: palvelun kuukausimaksu on seitsemisen euroa tv+elokuvat-paketista. Urheilun sisältävä paketti oli kympin kalliimpi.

Palveluun kuuluu tv-sarjoja, elokuvia ja urheilua. Urheilusta en ollut kiinnostunut, eikä sitä saamassani kokeilupaketissa ollut.


Tätä tekstiä on päivitetty 27.2. Sain käsiini kolme lisäkuukautta palveluun ja tein lisää tutkimustyötä. Mielikuvani ei parantunut.

Tarjonta

Viaplayn tarjonta on elokuvavoittoista. Palvelussa on hyvä määrä elokuvia eri aikakausilta ja kategorioista pitämään viihdyttyneenä. Palvelu ei sisällä jokaista mahdollista julkaisua, joten mikään elokuvien Spotify se ei ole, mutta jos palvelua lähestyy "mitäs tänään katsoisin" hengellä, siitä saa varsin paljon irti.

Uutuuselokuvia oli kohtuullisen paljon saatavilla, samaten vanhempia klassikoita. Tarjonta ei ollut juhlimisen arvoinen ja kuukauden aikana alkoi lopussa tuntumaan ettei katsottavaa meinannut löytyä. Elokuvat eivät loppuneet kesken, täyhkää oli vain paljon suhteessa helmiin.

Sarjojen tarjonta jätti toivomisen varaa. Valikoima oli pieni ja sarjoista saatavilla olevat jaksot olivat oudosti valittuja, esimerkiksi Babylon 5-sarjasta tarjolla oli viidennen kauden jaksot, mutta aiemman kauden jaksot puuttuivat. Samaten Avatar: The Last Airbenderistä oli tarjolla vain kolmas kausi. Toisaalta esimerkiksi Paavo Pesusienestä oli saatavilla kolme ensimmäistä kautta kokonaan. Oudosti myös monista sarjoista ei ollut tarjolla tekstitettyjä versioita ja monet lasten sarjat olivat saatavilla vain ruotsiksi (hei, aikuinenkin voi haluta katsoa Ben10:niä!). Osa tarjonnasta toimi paremminkin ja Happy Endings-sarjaan voi sanoa hieman jääneen koukkuun, suosittelen jos esimerkiksi Paritellen on koskaan iskenyt. Valitettavasti tätäkin pitkään pyörinyttä sarjaa oli tarjolla vain yksi kausi.

Lisävalituksena Viaplay sekoilee jaksojen järjestyksen kanssa. Jos esimerkiksi Happy Endings-sarjan katsoo siinä järjestyksessä kun ne näkyvät palvelussa, katsoo ensin sarjan ensimmäisen jakson, mutta seuraavat jaksot ovat väärässä järjestyksessä. Tätä ei huomaa koska numerointi on pielessä ja ensimmäisen kauden viimeiset jaksot ovatkin ensimmäisiä. Sama sekoilu vaivaa joitain muitakin sarjoja.

Tekniikka ja toimivuus

Käyttöliittymä oli yksinkertainen: ensin valitaan haluatko seurata sarjaa, elokuvaa vai urheilua. Elokuvia ja sarjoja voi selailla eri tavoilla, esimerkiksi  parhaiden arvioiden mukaan tai kategorioissa. Haluttu ohjelma avautui Youtube-videon tapaan lähes välittymästi.

Viaplay käyttää Silverlight-videota (Järjestelmävaatimuksiin kuuluu Java-tekniikka ja Silverlight) ja pyöri suhteellisen toimivasti ja projektorilla kuvanlaatu oli varsin riittävä. Laatu määritetään automaattisesti yhteyden nopeuden mukaan ja kuvanlaatu kärsikin melkoisesti kun elokuvaa katsottiin mobiiliyhteydellä.

HD-elokuvia on osa tarjonnassa, mutta suurin osa on perinteistä vähemmän terävää piirtoa. Näiden elokuvien katselu onnistui varsin mukavasti kannettavalla ja mobiililaajakaistalla. Videon toisto katkesi vain kun Internet-yhteys petti. Palvelu osaa jatkaa katkennutta elokuvaa siitä kohdasta mihin elokuva jäi, ikävä kyllä tämä ominaisuus ei toiminut läheskään aina. Oikun sattuessa videon toistuminen ei jatkunut itsestään kun verkkoyhteys lähti jälleen toimivaan, vaan elokuva palasi alkuun - josta sen tosin pystyi kelaamaan oikeaan kohtaan. Tekstitys oikutteli joskus, sisältäen outoja lisämerkkejä varsinkin PS3:lla, mutta pääasiallisesti pysyi kohdallaan.

Palvelusta on saatavilla myös sovelluksia eri ympäristöihin. Palvelun saa aktivoitua vain rajoitetulla määrällä laitteita. Pitkän hakemisen jälkeen sain selville, että laitteiden deaktivointi palvelusta onnistuu vain ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Lähetin deaktivointipyynnön tätä kirjoitettaessa vuorokausi sitten, eikä siihen ole vielä reagoitu. Uusien laitteiden ja vanhojen poistaminen on ongelma kaltaiselleni käyttäjälle jolla on päivittäisesti käytössään useita laitteita.

Testasin tuetuista laitteista PlayStation3:lla ja iPhonella. Android-laitteille tuki on tulossa, mutta ei ole vielä saatavilla (päivitys: sovellus näyttäisi nyt olevan saatavilla - en itse tosin enää voinut testata sitä). iPhonella osa sisällöstä oli ladattavissa etukäteen laitteeseen jolloin toistaminen ei vaatinut verkkoyhteyttä. iPhone-sovellusta kokeilin hyvin lyhyesti, PS3:lla hieman pidempään ja toimivuus jätti toivomisen varaa. Tekstit katosivat useita kertoja ja HD-elokuva päätti loppupuolella alkaa pitämään pitkiä puskuroimistaukoja (palvelu käyttää itse hupaisaa termiä "Pufferoi").

iPadilla katsottaessa tekstit ja audio sekoilivat jatkuvasti. Usein tekstitys vain katosi tai audio ei ollut enää synkassa kuvan kanssa.

Osa elokuvatarjonnasta ei ole saatavilla muilla kuin tietokoneilla katsottuna. Esimerkiksi "erotiikka" puuttui kategoriana niin iPhonella kuin PS3:llakin. Tämä on sinällään ymmärrettävää, sillä Apple ei salli aikuisviihdesovelluksia laitteisiinsa ja Sony on aina tehnyt erotiikan tuomisen ympäristöihinsä hankalaksi. Erotiikka-kategoriaa tuskin tullaan näkemään muille laitteille (Android, Xbox) luvatuissa ohjelmissa ja se jää todennäköisesti tietokoneilla katselun varaan.

Ärsyttävänä piirteenää PS3-sovellus vaatii käyttäjältä myös kuukausimaksullisen PlayStation Plus-palvelun, johon tosin Viaplayn ensikäynnistys PS3:lla antaa kuukauden ilmaisen kokeilujakson. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja latasin luonnollisesti kuukaudeksi itselleni melkoisen määrän pelattavaa samalla. Käytäntö on sama kuin Xboxilla, jolla esim. Netflix-palvelun käyttö vaatii maksullisen Gold-jäsenyyden.

Yhteenveto

Yhteenvetona Viaplay oli teknisesti hyvin toimiva palvelu, mutta sisältö jätti hieman toivomisen varaa. Elokuvien ystäville ja satunnaiseen sarjojen seuraamiseen palvelu on toimiva ja kuukausimaksu ei ollut mitenkään mahdoton. Palvelu on sinällään vaivaton jos käyttäjällä ei ole käytössään kuin pieni määrä laitteita, eikä tarvetta vaihtaa laitteelta toiselle. Tämä keinotekoinen rajoitus on jälleen hyvä esimerkki siitä miten laillinen vaihtoehto monesti häviää piratismille ja sen ei tarvitsisi olla näin. Sentään viaplayn kautta elokuvien käynnistäminen on vaivattomampaa kuin vaikka piraattilahdesta elokuvan lataaminen, käyttäjän ei tarvitse odotella elokuvan käynnistämistä.

Viaplay näyttää kuitenkin mihin olemme menossa. Videopalvelut ovat kypsyneet teknisesti huomattavasti ja hintataso on myös muuttunut edullisemmaksi. Käyttäjälle tämä näkyy tarjonnan muuttumisena enemmän kohti palvelua jossa uusi tarjonta on jatkuvasti saatavilla samalla  kuukausimaksulla. Tämä on hyvä tulevaisuus niille jotka ovat kyllästyneet hyllytilan jatkuvaan loppumiseen ja lapsien rikkomiin levyihin, vähemmän hieno niille jotka tahtovat vaalia omaa elokuvakirjastoaan.

Valitettavasti Netflix tekee kaiken hieman paremmin. Viaplay häviää kilpailijalleen lähes kaikin tavoin.

Positiivista: elokuvat käynnistyvät heti, kuukausimaksu on huokea, eri laitteita tuetaan kohtuullisen hyvin.

Huonoa: tekniset ongelmat, aktivoitavissa vain rajatulla määrällä laitteita, viiveet deaktivoinnissa, mitätön ja sekoileva tv-tarjonta, rajattu elokuvatarjonta, sekaiset kaudet sarjoissa.

Ohje tekstin kirjoittamiseen kosketusnäytöllä

Tekstin muokkaus pienellä puhelimen kosketusnäytöllä on hieman jännittävää puuhaa, mutta jos muutamia kikkoja tietää, ei kyseessä ole mitään salatiedettä ja työtä voi helpottaa paljon. Tässä ohjeessa on vinkkejä ja apua kirjoittamiseen kosketusnäytöllä. Tämän ohjeen toiminnot toimivat niin Windows Phone-, Android- ja iOS-laitteilla (iPhone, iPad ja iPod), mutta laitteissa on pieniä eroja jotka huomioidaan ohjeistuksessa.

Tekstin kopioiminen ja liittäminen

Tekstiä voi kaikissa älylaitteissa kopioida ja liittää paikasta toiseen. Kaikki ohjelmat eivät tätä tue, mutta kaikki joissa tekstiä voi muokata yleisesti tukevat.

Tekstin kopiointi tapahtuu seuraavasti: paina sormella pitkään sen tekstin päällä jonka haluat kopioida. Valintakahvat ilmestyvät tekstin reunoille ja voit siirtää nämä kahvat haluamiisi kohtiin. Tämän jälkeen voit kopioida tekstin ohjelmasta riippuen joko yläpuolelle ilmestyvistä kuvakkeista tai napsauttamalla tekstiä.


iOS-laitteissa pitkään painettuasi joudut vielä valitsemaan komennon valitse (select) ennen kuin pääset määrittämään valittavaa tekstin osaa. Windows Phonessa voit koskettaa sanaan kerran saadaksesi sen valittua ja valintakahvat tulevat näkyviin.

Tekstiä voi vastaavasti myös liittää ohjelmasta toiseen. Kopioitu teksti liitetään painamalla pitkään tekstikenttää johon tekstin tahtoo liittää ja valitsemalla liittämisen (näytetään ohjelmasta riippuen tekstinä tai kuvakkeena). Jos liität tekstiä muun tekstin sijaan, paina pitkään siinä kohdassa johon haluat tekstin liittää.



Tekstikohdistimen siirtäminen

Tämä on ehkä tärkein kosketusnäytöllä kirjoittamisen osattava kohta. Yksi hankalammin löydettäviä ominaisuuksia on tekstin kohdistimen siirtäminen. Jos huomaan vaikka kirjoittaneeni jonkin sanan väärin ja haluan poistaa tekstiä sanan keskeltä, tekstikohdistin on ensin saatava siirrettyä oikeaan kohtaan. Tekstiä koskettamalla osuu hyvin huonosti tarkkaan haluttuun kohtaan, joten seuraava menetelmä käy hyvin.

Android-laitteilla: Kosketa tekstiä ja tekstin alapuolelle ilmestyy hieman luotia muistuttava osoitin. Voit raahata tätä osoitinta ja se siirtää yläpuolellaan tekstikohdistinta haluttuun kohtaan.


iOS-laitteilla sama tapahtuu pitämällä sormea pitkään pohjassa tekstin päällä. Ruudulle ilmestyy suurennuslasi jota raahaamalla voit siirtää tekstin valintaa.

Windows Phone-laitteilla painat tekstiä pitkään ja kohdistuskursori ilmestyy. Kursori siirretään paikalleen siirtämällä sormi halutun kohdan alalpuolelle.

Vaihda suuntaa: puhelin vaaka-asentoon

Kirjoittaminen helpottuu monesti kun puhelin on vaakasuunnassa. Käännä puhelin vaakasuuntaan ja saat leveämmän näppäimistön. iOS:n ja Windows Phonen näppäimistöt ovat valitettavan rampautettuja tässäkin tilassa ja hyödyntävät näytön pinta-alaa huonosti, mutta niissäkin saat paremman näkymän näppäimistöösi ja voit kirjoittaa helpommin kaksin käsin. Kaikki sovellukset eivät valitettavasti tue vaakasuuntaista käyttöä - varsinkin Windows Phone-sovelluksista kovin moni ei toimi kuin pystysuunnassa.

Näppäimistö pois tieltä

Jos näppäimistö on edessä, voit sulkea sen ja myöhemmin jatkaa kirjoitusta napsauttamalla tekstikenttää. Napsauta yksinkertaisesti aluetta tekstikentän ulkopuolelta. Androidissa ja Windows Phonessa voit myös painaa paluu-näppäintä ja näppäimistö sulkeutuu.


Yleisiä vinkkejä

  • Automaattinen tekstin täydentäminen on huono juttu. Ota se pois päältä näppäimistösi asetuksista. Oletuksena lähes kaikki kosketusnäyttönäppäimistöt nimittäin täydentävät sanan välilyöntiä painettaessa - jopa kun olet kirjoittanut sanan oikein. Täydentäminen kannattaa mieluummin tehdä manuaalisesti, esimerkiksi valikoimalla sana ehdotuksista.
  • Ole lyhyt ja ytimekäs - ennen kaikkea lyhyt. Pitkien tekstien kirjoittaminen on työlästä ja lukeminen myös. . Kosketusnäyttölaitteella kannatta ilmaista itseään napakasti ja selkeästi. Lukijatkin voivat olla puhelinten käyttäjiä ja eivät ehkä kiinnostuneita pitkistä tarinoista.
  • Kokeile vaihtaa näppäimistöä. Android-laitteisiin voi asentaa vaihtoehtoisen näppäimistö Googlen Play-kaupasta ja monien laitteiden omat näppäimistöt häviävätkin esimerkiksi Swiftkey 3:n kaltaisille huippunäppäimistöille. Valitettavasti Windows Phone- ja iPhone-laitteet ovat naimisissa oletusnäppäimistöjensä kanssa.
  • Kosketa hellästi. Kapasitiivisella näytöllä kosketusvoimalla ei ole väliä. 
  • Kosketa sormella, älä kynnellä. Kapasitiivinen näyttö reagoi hyvin sormenpään kontaktiin, mutta huonosti kynnen kosketukseen. Pitkäkyntisille kosketusnäytöt ovat hieman nihkeitä.

Suomalaiset ja lapsiviha

Tänään puhutaan vähän suomalaisista, kulttuureista ja Riku Rantalan kolumneista. Tämä ei ole Halla-Aholainen kolumni.

Sosiaalisen median kautta käsiini osui Madventures-sarjasta tutun Riku Rantalan tuore kolumni Helsingin Sanomista: "Vain Suomessa vihataan lapsia". Tässä hän pohtii miten suomalaiset tiuskivat ja ärähtelevät lapsia käyttäytymään heidän tehdessään mitä lapset tekevät ja miten Suomessa katsotaan (tai sanotaan) pahasti heti kun lapsi on hieman äänessä tai juoksentelee.

Rikun päätelmä tästä oli tyly: Suomessa lapsia vihataan ja heidän ei anneta olla lapsia. Olen Rikun kanssa monesta asiasta samaa mieltä, mutta tässä lähdemme täysin eri suuntiin.

Ensinnäkin voimme puhua hieman siitä mitä viha on. Riku määrittää vihan samalla oudon miedolla tavalla kun Crackedin toimittaja artikkelissaan siitä miten miehet vihaavat naisia: se ei ole varsinaisesti vihaa, vaan paljon miedompi käyttäytyminen määritellään vihaksi. Oikea viha on melkoisen paljon myrkyllisempää ja vaarallisempaa kuin vain sitä että lasten ei anneta riehua, eläköidä ja mekastaa. Rikua ei tästä voi tosin syyttää, ääritermit ovat löystyneet viime vuosina ja niitä viljellään selvästi väärissä kohdissa.

Aiheeseen kuitenkin palatakseni, tokihan Suomessakin jotain on meneillään lapsiin liittyen, ei kuitenkaan vihaa kuten Riku asian ilmaisee. Lapsia sosiaalistetaan kasvatuksella ympäröivään maailmaansa. Suomessa tämä maailma ja sen sosiaaliset konventiot ovat hillittyjä ja hieman jopa sisäänpäin kääntyneitä ja nämä Riku näkee negatiivisina piirteinä. Tämä on mielestäni outo katsaus mieheltä joka on sarjassaan usein puhunut eri kulttuurien ymmärtämisen puolesta: suomalaiseen tapakulttuurin kasvattaminen on yhtäkkiä lapsen vihaamista.

Tämä sama ilmiö kohoaa suomalaisessa kulttuurikeskustelussa (jolla nyt tarkoitan ehkä enemmän maahanmuuttokeskustelua): Kun muista kulttuureista puhutaan, kulttuurien huonoihin puoliin tavataan suhtautua hieman ymmärtäen. Monet hyvin kielteisetkin piirteet katsotaan hyväksyttäväksi (ääriesimerkkejä lukuunottamatta) tai ainakin ymmärrettäviksi kulttuurin perusteella. Suomalaisen kulttuurin piirteet eivät sen sijaan ole hyväksyttäviä tai puolustettavia. Ne menettävät sen "kulttuurin" suojeluksen joita ulkomaiset kulttuurit nauttivat.

Suomalaisille tämä on harmittavan tyypillistä. Tuomitsemme nopeasti omat tapamme ja käytäntömme voimakkaasti ja paljon herkemmin kun tuomitsisimme ulkopuolisia tapoja ja käytäntöjä. Omaan kulttuuritaustaamme itseasiassa kuuluu melkoinen määrä itsensä häpeämistä ja tarkoittamatta Riku ilmentää tätä hienosti.

Suomessa lapset kasvatetaan häpeämään omaa huonoa käytöstään. Tässä ei vihata lapsia ja estetä heitä käyttäytymästä kuten lapset käyttäytyvät, lähinnä sosiaalistetaan kohti ympäröivän yhteiskunnan normia. En nyt ota kantaa siihen onko tämä hyvä vai huono normi, mutta vihaksi en pysty sitä mieltämään. Tämän sosiaalistamisen takia suomalaiset häpeävät myös kansallista perseilyämme. Ja tämän takia Riku Rantala kirjoittaa kolumnin siitä miten suomalaiset vihaavat lapsiaan.

Paljosta matkustelustaan huolimatta, Riku on lopulta suomalainen, Riku on opetettu olemaan hillitty ja häpeämään, Riku ei ehkä enää ole hillitty, mutta hän kyllä häpeää. Hänen perusajattelussaan on takana tapa katsoa lähipiirinsä käyttäytymistä hillityn ja hieman tuomitsevan linssin läpi, häpeämmehän omaa käyttäytymistämme koska äitimme ovat lapsena tiuskineet meille kun juoksemme, olemme yhtä aikaa oppineet olemaan hillittyjä ja hiljaa, mutta myös omaksuneet sen saman tuomitsemisen jolla meidän lapsellinen käyttäytymisemme on tuomittu. Häpeämme koska meidät on opetettu häpeämään ja tuomitsemme toisiamme koska olemme itse joutuneet tuomiolle.

Tämä laajenee lopulta koskettamaan laajemmin koko omaa viitekehystämme (muita suomalaisia) joiden käytöstä häpeämme koska koemme heidät osaksi omaamme. Häpeä on kansallinen erityispiirteemme - kaikki koska emme saaneet juosta, remuta ja rellestää kun äiti vei meidät ravintolaan.

Hävetään kaikki, se on meidän juttumme.

Kirkko, verot ja politiikka ja miten kirkot rikkovat avoimesti verolakia

Yhdysvalloissa on varsin hyvä lainsäädäntö erottelemassa kirkkoja ja valtiota: kirkkojen verottomuusetu on nimittäin kiinni kirkkojen pysymisestä politiikan ulkopuolella. Mikä tahansa kirkko voi periaatteessa lähteä eri tavoilla mukaan poliittiseen päätöksentekoon, mutta tämä päätös muuttaa kyseisen kirkon statuksen pois verottomuutta nauttivien listalta.


Käytäntö on viime vuosina ollut toinen. Kirkot ovat esimerkiksi avoimesti tukenee presidenttiehdokkaita, George Bush Jr. ja McCain saivat merkittävää taustatukea kirkoilta, joista fundamentalistisimmat ovat vakuuttuneet demokraattipuolueen ateistisislamilaisesta agendasta tai jotain muuta sellaista jännittävää. Kirkot ovat röyhkeästi rikkoneet lakia toistuvasti neuvomalla ketä äänestää ja jopa uhkailleet helvetintulella väärin äänestäviä. Ääni Obamalle oli menolippu helkkariin eräiden mielestä.

Tämä on kuitenkin laitonta, täysin laitonta. Mitään tulkinnanvaraa asiassa ei ole, Yhdysvaltain laki hyvin selvästi kieltää mm. presidentinvaaliehdokkaiden avoimen tukemisen. Kirkot ovat kuitenkin avoimesti tukeneet ehdokkaita ilman mitään tuomioita tai vastareaktioita, paikallinen veroviranomainen, IRS ei ole puuttunut toimintaan. Kirkkojen toiminta on ollut hyvin röyhkeää ja avointa, lain rikkomista ei edes peitellä. Avoin vastarinta on seurausta IRS:n useille tiettävästi lakia rikkoneille kirkoille lähetetyistä huomautuskirjeistä jotka ovat siis vakavin toiminto mitä IRS on asiassa tehnyt.

Nyt kuitenkin jotain mielenkiintoista on tapahtumassa: Freedom From Religion Foundation on haastamassa IRS:n oikeuteen heidän passiivisuudestaan avoimen verosäännöstön rikkomisen edessä. Tavoitteena on palauttaa tilanne jossa kirkot eivät ota aktiivisesti kantaa vaaleihin ja poliittiseen päätöksentekoon niin kuin tällä hetkellä tapahtuu.

Tämä tapaus voi olla hyvin mielenkiintoinen ennakkotapaus ja saattaa hyvällä onnella jopa muuttaa tilannetta niin, että kirkot jäisivät jatkossa erilleen politiikasta, kuten itseasiassa Yhdysvaltojen laki selvästi sanoo. Ja vaikka haaste epäonnistuu, lisää se varmasti painetta IRS:n päässä korjata käytäntöä ja ehkä tehdä tehtävänsä oikein. Jos kirkkojen annetaan rikkoa lakia avoimesti, ei se anna erityisen hyvää esimerkkiä lain noudattamisesta kansalaisille jotka jo nyt ihailevat verojaan kiertäviä rikkaita.

Normaalisti ylimääräinen vahtikoira poliitikoilla on toki toivottava, mutta kirkot eivät ole hyviä vahtikoiria, monestakaan syystä. Kirkkoja ei olla kieltämässä kertomasta mielipiteitään mistään poliittisesta aiheesta, mutta seurakuntien äänestyskäyttäytymisen saneleminen on hyvin arveluttavaa. Yhdysvaltojen poliittinen ilmapiiri on vuosia ollut erittäin uskontoja kosiva ja ehdokkaat kaikissa vaaleissa yrittävät kilpaa näyttää toisiaan uskonnollisemmilta - ja tätä selittää varmasti ainakin osittain kirkkojen into vaikuttaa politiikkaan.

Abortin todelliset seuraukset

Mitä tapahtuu kun otamme kaksi raskaaksi tullutta naista joista molemmat tahtovat päättää raskautensa ja toinen heistä saa keskeytyksen ja toinen joutuu kantamaan ei-halutun raskauden loppuun asti? Tähän löytyy vastaus.

Aborttioikeutta vastustava Pro-Life-väki viittaa usein abortin tuhoisiin vaikutuksiin abortin tehneelle naiselle ja väittävätkin abortin olevan loppuelämän mittaisen kidutusoopperan ensimmäinen sävel. Heidän kantansa aiheeseen on kuitenkin paljon mutu-tuntuman varassa ja enemmän arvailua kuin tietoa. Tieteellisten menetelmien hienous on siinä, että meidän ei tarvitse arvailla, voimme tutkia.

Ryhmä nimeltä Advancing New Standards in Reproductive Health (ANSIRH) on tehnyt pitkään tutkimusta mm. raskauden keskeyttämisen vaikutuksista sen tekevien naisten elämään. Tutkimus on vielä keskeneräinen, mutta ryhmä julkaisi Facebook-sivuillaan lyhyen otteen ryhmän Yhdysvaltojen tutkimusten lopputuloksista.
"Today at APHA, ANSIRH researchers presented an exciting first look at data from the US Turnaway Study, our nationwide prospective longitudinal study of women who receive and women who are denied wanted abortions. We have found that there are no mental health consequences of abortion compared to carrying an unwanted pregnancy to term. There are other interesting findings: even later abortion is safer than childbirth and women who carried an unwanted pregnancy to term are three times more likely than women who receive an abortion be below the poverty level two years later."

Lyhyesti: abortin tekeville naisille ei ole mitään tilastollisesti havaittavissa olevia negatiivisia vaikutuksia verrattuna lapsen synnytykseen. Lisäksi jopa myöhäisessä vaiheessa tehty abortti on naiselle turvallisempi toimenpide kuin itse synnytyksen loppuun asti vieminen.

Tämä ei ollut kuitenkaan tutkimuksen kiintoisin löytö eikä päälöytö. Tutkimuksen tarkoitus oli tutkia nimenomaan miten pärjäsivät ne naiset jotka eivät saaneet aborttia vaikka sen olisivat halunneet, eli ne naiset jotka joutuivat synnyttämään lapsen jota eivät halunneet. Tämä ryhmä siis synnytti lapsen johon eivät olleen taloudellisesti tai henkisesti varautuneet ja lopputulos oli varsin tuhoisa.

Korostus: Raskauden läpikäyneiden ryhmä josta alla puhutaan viittaa siis sellaisiin jotka olisivat halunneet abortin, mutta eri syistä eivät sitä saaneet. Yhdysvalloissa abortin saaminen on erilaisten ansalakien takia yllättävän hankalaa ja joskus jopa mahdotonta, kuten monissa kehitysmaissakin. Nämä ansalait antavat kuitenkin otollisen kentän jossa tutkia mitä siitä seuraa kun raskauden keskeytystä haluava nainen pakotetaan pitämään lapsensa.

Henkiset ja fyysiset oireet

Abortti ei jäänyt vaivaamaan valtaosaa sen tehneistä. Tutkimuksessa selvisi että abortin tehneistä 97% piti aborttia oikeana päätöksenä jälkikäteen, mutta valtaosa naisista joilta abortti kiellettiin pitivät synnytystä vääränä vaihtoehtona (67%). Ei-halutun raskauden keskeyttäminen tuotti valtaosalle (90%) äideistä helpotuksen tunteita, vaikka lyhytaikaista surumielisyyttä ja melankoliaakin raportoitiin.

Vuoden kuluttua raskauden keskeytyksestä tai synnytyksestä, ryhmien henkinen tila oli hyvin samanlainen. Raskauden pakotetusti läpikäyneet raportoivat tosin merkittävästi korkeampia stressitasoja.

Fyysisen terveyden kanssa abortin saaneiden ryhmä oli paremmassa asemassa. Synnytyksen läpikäyneistä 38% raportoi joitain oireita, keskeytyksen saaneista vain 24% - lukemien lisäksi abortin tehneillä nämä oireet olivat lievempiä ja kestivät lyhyemmän aikaa (keskiarvoltaan 10 päivää vs. vajaa kolme päivää).

Taloudelliset seuraukset


Raskauden läpikäymisellä oli kuitenkin myös sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia, jotka olivat vielä tuhoisampia kuin henkiset ja fyysisen oireet. Tutkimuksessa selvisi että näistä äideistä huomattava määrä päätyi yhteiskunnan tukijärjestelmien varaan verrattuna niihin naisiin jotka saivat raskaudelleen keskeytyksen. Heillä ei ollut minkäänlaisia tuloja ja he luottivat tukijärjestelmiin ja valtion- ja sukulaisten apuun. Naisten riski joutua väkivallan uhriksi kasvoi (niistä jotka eivät saaneet aborttia 7% joutui väkivallan uhriksi, abortin saaneilla vain 3%). Syyksi tähän mainittiin synnyttäneiden naisten hankaluus poistua väkivaltaisesta suhteesta, joten riski ei oikeastaan noussut synnyttäneillä, vaan laski niillä jotka hankkivat raskaudelleen keskeytyksen.

Toisaalta tutkimuksessa selvisi myös, että suunnittelemattoman lapsen synnyttäminen ei pitänyt parisuhteita kasassa. Käytännössä yhtä suuri osa raskauden keskeyttäneistä oli yhä yhdessä puolisonsa kanssa kuin raskauden loppuun asti vieneistä. Miehet eivät siis näyttäisi jättävän puolisoaan tai jäävän todennäköisemmin abortin takia, mutta naiselle itselle tulee vaikeammaksi jättää väkivaltainen puoliso jos tämän kanssa on hankittu lapsia.

Yhteenveto

Yhteenvedon tutkimuksen tuloksista voi lukea vaikkapa täältä:
http://io9.com/5958187/what-happens-to-women-denied-abortions-this-is-the-first-scientific-study-to-find-out

Väärään aikaan ajoittuva raskaus aikaansaa siis seuraavaa:
  • Henkisiä oireita
  • Terveydellisiä oireita
  • Köyhyyttä
  • Väkivallan uhriksi joutumista

Aborttioikeuden puolesta

Oikeus keskeyttää raskaus on juuri tämän takia hyvin tärkeä. Sopivaan aikaan raskaus voi olla kuin siunaus, joka tekee elämästä paljon antoisampaa. Kyllä, lapsi voi tehdä onnelliseksi tai jopa pelastaa avioliitonkin. Mutta väärään aikaan saatu lapsi, sellainen jota ei voida hoitaa tai joka ei syntyisi edes osittain vakaisiin oloihin voi olla kaikkea muuta. Lopputulos on pahimmillaan koko perheyksikön tuhoutuminen.

Tarkoitus ei ole suositella aborttia kenellekään - itseasiassa olisin kovin iloinen jos kenenkään ei koskaan tarvitsisi tehdä aborttia. Maailmalla on kuitenkin liike joka tahtoo poistaa naisilta oikeudet hallita omaa lisääntymistään ja he perustelevat omia kantojaan monilla tavoilla. Vääristely siitä mitä abortti on ja mitkä sen vaikutukset ovat yksi oleellinen osa tämän liikkeen työkalusettiä. Aborttia vastaan keksitään tarinoita ja valehdellaan ja vääristellään.

Tämä liike on muuttunut aggressiivisemmaksi ja äärimmäisemmäksi mielipiteissään viime vuosina. Esimerkiksi raiskauksesta raskaaksi tulemista on alettu tituleerata siunaukseksi yrityksenä heikentää mielikuvaa raskauden keskeytysten tarpeesta. Todd Akinin kommentti siitä miten naisen elimistö raiskauksen tapauksessa itse estää raskauden on yksi esimerkki tästä.

Elämää tämä liike ei suojele, lähinnä se pyrkii kontrolloimaan ihmisten lisääntymistä ja määrittämään moraalista käyttäytymistä omien arvojensa mukaiseksi. Viittaamani tutkimus on yksi esimerkki siitä miten vaarallisia nämä ryhmät juuri ovat: jos heidän aborttivastaiset näkemyksensä muutettaisiin laiksi, se tarkoittaisi naisille kasvaneita riskejä terveydelleen ja mielenterveydelleen, suurempaa riskiä köyhyydestä ja kasvavan väkivallan uhriksi joutumisen riskin.

Ja sitä on abortin "puolustaminen"; ei vauvojen tappamisen ihannoimista, vaan järkevän perhesuunnittelun puolustamista.

Ja vaaroja on oikeasti olemassa. Irlannissa jossa abortit ovat erittäin hankalia saatavia, nainen äskettäin kuoli raskauden komplikaatioihin. Kyseessä oli Savita Halappanavar joka ei ollut irlantilainen eikä katolinen. Hänen tapauksensa on siitä mielenkiintoinen, että oli selvää että henkeä uhkaavaksi mennyt tila johtui raskaudesta ja raskaus keskeyttämällä Savita oltaisiin voitu lähes riskittä pelastaa ja Savita pyysikin raskauden keskeytystä. Sairaalan vastaus hänelle oli: "Tämä on katolinen maa" ja useiden päivien ja useiden keskeytyspyyntöjen jälkeen Savita todella kuoli.

Tämä on vaikutus aborttioikeuden kiristyksillä. Kurjuutta ja kuolemaa. Perhearvoja ei mielestäni suojella kovin hyvin antamalla perheen äidin kuolla. Ehkä joku on eri mieltä.

Maailma lämpenee

Jos tämä tulee sinulle yllätyksenä, suosittelen vaihtamaan käyttämiäsi uutislähteitä. Valmis? Tässä se on: tämä vuosi on ollut hiton lämmin. Viime vuodet ovat olleet globaalisti hiton lämpimiä. Yleinen trendi on lämpenevä.

Ja tässä on se hauska kohta: globaalin lämpenemisen määrä ei ole enää vuosiin mennyt synkassa auringon aktiviteetin kanssa. Tai oikeammin kyllä on, mutta ei samalla tavalla kuin ennen. Lämpeneminen tapahtuu nopeammin kuin auringon aktiivisuus antaisi ymmärtää ja auringon ennustettu tuleva rauhallisempi jakso tulee nykyisten ilmastomallien mukaan tulemaan kompensoiduksi muuta kautta.


Kyseessä ei ole mittausvirhe. Kyseessä ei ole lämpösaarekeilmiö. Kyseessä on jotain paljon tunnetumpaa, mutta johon moni on päättänyt olla uskomatta kiitos eräiden perimmiltään ei-tieteellisten tahojen takia.

Jokin muu tekijä vaikuttaa globaaleihin lämpötiloihin ja se vaikutus on sama jonka näemme äärimmilleen vietynä naapuriplaneetoillamme: kasvihuoneilmiö. Kasvihuonekaasut joita vapautamme ilmakehään erittäin suurissa määrin ovat hitaasti alkaneet nostaa keskilämpötilaa ja erinäiset talousintressit haluavat kieltää tämän todellisuuden. Samalla tavalla kuin eurooppalainen kalateollisuus on tehnyt tyhmän itsemurhan tappamalla omat kalakantansa, olemme huomattavasti laajemmissa määrin tekemässä tyhjäksi planeettamme mahdollisuuksia ylläpitää elämää siinä muodossa kun pidämme siitä: meidän muodossamme.

Lämpeneminen on jatkunut jo pitkään. Se tulee jatkumaan. Eräiden mallien mukaan olemme ohittaneet sen pisteen missä sitä voisi estää ja ilmiö on nyt tiettävästi itseään ruokkiva. Ainoa mitä voimme tehdä voi olla sen hidastaminen. Koko lajimme selviäminen vaatii sitä.

Aikuiset yksin lasten kanssa

Pedofiliasta on tullut aikamme hirviö kaapissa. Emme enää huolehdi demoneista tai saatanaa palvovista kulteista, olemme keksineet jotain uutta. Meidän hirviömme on oikeasti olemassa, mutta sitä on liioiteltu kunnes sen todellisuus on muuttunut kyseenalaiseksi.

Jokin aika sitten Aamulehdessä oli lainaus joka jätti mietteliääksi:
"Vastuullisessa ammatissa toimivan aikuisen vetäytyminen suljetun oven taakse kahdestaan lapsen kanssa on hälytysmerkki. Näin sanoo pedofiili itse."
Jopa siis pedofiilikin pitää hyvänä ajatuksena, ettei lapsen kanssa oltaisi koskaan kahdestaan ja tokihan nimenomaan pedofiili on paras neuvomaan miten lapsia suojellaan. Jopa lentokoneissa pelätään pedofiileja niin paljon, että yksin matkustavat lapset eivät saa istua miespuolisten matkustajien viereen.

Nykyisin tietoisuus namusetäkaappareista ja lastenraiskaajista on levinnyt kaikkialle. Vanhemmat ovat pahimmillaan vainoharhaan asti peloissaan pikkulapsia nappaamista ja tappavista jäätelöautonamusedistä - elämmehän aikoina kun kaikki on mennyt pahaksi ja ihmisistä ei enää nykyään tiedä.

Paitsi että tietää. Pedofiilien määrä ei tiettävästi ole muuttunut vuosien takaa mihinkään, eikä edes kaupungeissa ole menneinä vuosisatoina oltu näin huolissaan pedofiileista. Pedofiliaa kuitenkin tapahtui silloinkin, asiasta ei vaan oltu huolissaan. Miksi nyt sitten ollaan?

Olemme päässeet yhteiskuntana pisteeseen jossa pedofiliaa pelätään kaikkialla jossa on lapsia. Tarhoissa lasten vaippojen vaihtoon pitää ottaa kaksi aikuista (tai ei ainakaan miehiä) pedofiilipelkojen takia. Pedofilia ei tietenkään ole mitään puolustettavaa, eikä ole monta vakavampaa asiaa kuin lapsen hyväksikäyttö.

Siitäkin huolimatta on kysyttävä: olemmeko oikeasti näin vainoharhaisia?

Ostoskeskuksissa ja puistoissa ihmisiä jotka ottavat kuvia omista lapsistaan ahdistellaan pedofiiliepäilyjen takia. Lasten ei anneta puhua aikuisille ilman valvontaa - tai oikeastaan edes olla ilman valvontaa - sillä pelkäämme kierteleviä pedofiiliraiskaajajengejä jotka tulevat ja vievät pilttimme. Luottamus muihin aikuisiin on romahtanut.

On tietysti lapsia joille pedofiilit ovat tehneet pahaa, mutta tapausten määrä on itseasiassa hyvin pieni. Vanhemmalle riskin ottaminen - oli riski miten mikroskooppinen tahansa - voi kuitenkin tuntua liian suurelta. Käytännössä kuitenkin pedofiilien vaara ei ole erityisen suuri, riski on itseasiassa häviävän pieni.

Tämä ei tarkoita etteikö lapsia pitäisi opettaa järkeviksi: ei nousta vieraiden autoihin tai oteta karkkia tuntemattomilta ovat suhteellisen järkeviä sääntöjä. Suhteellisuus on kuitenkin muistettava. Jos lapsen opettaa pelkäämään kaikkia aikuisia, voi siinä olettaa olevan jotain vaikutusta lapsen persoonan kehitykseen; todennäköisesti negatiivista vaikutusta.

Feministit patriarkaalisten arvojen puolesta

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä miksi feminismi on huono nimi tasa-arvoon tähtäävälle liikkeelle. Syy on pitkälti terminologinen, sillä kannustan ja kannatan tasa-arvoa ja olen valtaosassa kysymyksistä feministien kanssa samaa mieltä, pidän silti kyseenalaisena tavoitella tasa-arvoa epätasa-arvoisen nimikkeen kuten feminismin alla. Moni feministi on tässä eri mieltä, mutta epäilen että se erimielisyys johtaa itseasiassa patriarkaalisesta ajattelusta, joka on salakavalasti ujuttautunut myös feministiliikkeen sielunmaisemaan. Tähän palataan myöhemmin, mutta käydään ensin läpi miksi feminismi epäonnistuu tasa-arvoliikkeenä.

En väitä etteivät feministit tavoittelisi tasa-arvoa, väitän että itse termi "feminismi" ehkäisee  tasa-arvon tavoittelun feminismin parissa. Tämä johtuu feminismin kyvyttömyydestä vetää puoleensa miehiä ja yhdestä sukupuolesta koostuva ryhmä on jossain määrin kyvytön korjaamaan molempien sukupuolten ongelmia. Tarkastelleen hieman terminologian ja tasa-arvon kysymyksiä.

Feminismi ei terminä viittaa millään muotoa tasa-arvoon, lähinnä naiseuteen tai (kuten jotkin sen ovat väärin tulkinneet) naisten ylemmyyteen. Tämä nimi vaikuttaa koko liikkeeseen ja sen ajattelumalleihin ja naiseuteen viittaava nimi suhteellisen luonnollisesti vetää puoleensa eniten naisia.  Feministien vakuuttelu siitä miten miehetkin ovat tervetulleita ei ole merkityksellistä, ihmiset eivät vaan luonnostaan halua assosioitua ryhmien kanssa jotka selvästi eivät edusta ihmistä itseään. Yksinkertaista ingroup ja outgroup-ajattelua. Jo nimen tasolla mies on hieman ulkopuolinen feminismissä, hän ei edusta sitä mihin ryhmän nimi jo viittaa.

Tämä ei tietenkään koske kaikkia ihmisiä sillä olemassa on miehiä jotka eivät koe ongelmaksi identifoitua vastakkaiseen sukupuoleen viittaavan nimikkeen alle. Tämä vaikutin kuitenkin on olemassa ja vaikuttaa riittävän voimakkaasti että väitän ettei feminismin sisällä koskaan voi olla tasa-arvoista sukupuolijakaumaa. Feminismi tulee aina olemaan naisvoittoista. Naiseuteen viittaava nimi varmistaa ettei feminismi koskaan ole muuta kuin pääasiallisesti naisten liike. Nomen est omen.

Tasa-arvoa tavoittelevan liikkeen toimimisen edellytys on suhteellisen tasainen sukupuolijakauma. En väitä, etteivätkö naiset osaa ajaa tasa-arvoa, väitän tosin että jokainen meistä ajaa tasa-arvon ideaaliaan tavalla joka on kallellaan omaan suuntaamme - joko tiedostetusti tai tiedostamatta.

Epäitsekkäimmätkin meistä ymmärtävät ja sympatiseeraavat eniten aiheita joihin voimme samaistua helposti. Tämä on peruspsykologinen fakta: jokaisen meistä on helpompi käsittää sellaisia epäkohtia jotka koskettavat itseämme henkilökohtaisesti. Nainen ymmärtää hyvin naisia koskettavat epätasa-arvoiset asiat ja hieman todennäköisemmin lähtee korjaamaan niitä ja sama koskee miestä.

Jos tasa-arvoliikkeemme on "kalibroitu" vetämään puoleensa naisia, on lähes automaattista ettei se kykene täysin toimimaan tasa-arvoisesti, sillä liike on näin ladattu naisperspektiiveillä ja naisintresseillä. Hyvä esimerkki tulee Helsingin sanomien kirjoituksesta jossa naiskirjoittaja syyttää puolustusvoimia naisten syrjimisestä tiettyjen irtisanomisten takia, mutta sivuuttaa täysin sen miten puolustusvoimat kokonaisuutena syrjii miehiä. Kirjoittajaa ei kuitenkaan voi syyttää, hän toimii omasta perspektiivistään, ja kuten moni meistä, emme kykene täysin keskittymään tai näkemään omia etuoikeuksiamme tai meistä irtonaisia ongelmia.

Tasa-arvoa ei voida saavuttaa ilman että tasa-arvoa tavoitteleva liike on tasa-arvoinen ja yhtäläisesti painottunut kaikkien oikeuksien korjaamiseen. Feminismi ei tätä ole, eikä voi tätä olla.

Feminismi on kuitenkin se tunnus, jonka alle tasa-arvon puolustajat kerääntyvät, mutta miksei siinä joukossa useampi valita tästä aiheesta? Luulisi että murot menisivät väärään kurkkuun jos yrittäisin vakavasti selittää miksi Valkoihoisuus on mielestäni hyvä nimi organisaatiolle joka tahtoo hävittää rasismin. Feminismin kohdalla emme törmää tähän ja nimikettä puolustetaan yllättävän intohimoisestikin.

Termiä puolustetaan monella tavalla. Suurin osa puolustuksista keskittyy joko korostamaan naisten alisteista asemaa tai termin historiallisuutta käyttäen. Alisteinen asema ei länsimaissa pidä oikeastaan paikkaansa. Puolustus historiallisista syistä muistuttaa mielestäni lähinnä sukupuolineutraalia avioliittoa vastustavien "avioliiton määritelmä" pelleilyä, enkä ota sitä yhtään sen vakavammin.

Nämä ovat emotionaalisia argumentteja ilman kunnollista pohjaa. Niihin takerrutaan samoista syistä kuin apologetiikkaan: vakuutellakseen itseään että omille huonosti tuetuille mielipiteille (joihin on kiintynyt) olisi perusteluja.

Oikea syy löytyy jälleen samasta paikasta kuin kaikki epätasa-arvomme: patriarkaalisista arvoista jotka vaikuttavat yhteiskuntamme taustalla. Tarkoitan tällä erästä hyvin peruskäsitettä ajattelussamme: mies on vahva ja kova, nainen on heikko ja pehmeä. Tämä ajatusmalli jossa mies määritetään vahvemmaksi on patriarkaalisen ajattelun perusta.

Tämä sama ajattelumalli myös aikaansaa käsityksen naisesta uhrina joka tarvitsee erillistä suojelemista. Nainen on heikko, hauras ja herkkä ja pienikin shokki voi rikkoa hänet pysyvästi. Tässä on syy miksi feminismi on monen mielestä hyväksyttävä nimi: se juontaa käsityksestämme että  tarvitsevat tätä erityistä suojelua heikkoutensa takia. Ilman erityistä suojelua, miehet sortavat naisia kerran heillä on voima ja näin ollen valta sortaa.

Patriarkaalisen ajattelun vankina olevan ihmisen mielessä tasa-arvoliikkeen on siis  pakko olla kallellaan naisten suuntaan. Ilman tätä kallistumaa nämä "heikot" naiset poljettaisiin takaisin sorron yöhön. Tämä ajattelu halventaa naisia ("nainen on heikko") ja halventaa miehiä ("mies sortaa") yhtäläisesti ja on ongelma kaikille.

On totta että naisen asemassa on ollut jopa laillisia epätasa-arvokysymyksiä joiden korjaamiseen tarvittiin kansanliike ja tilanteessa jossa naisia laillisesti poljettiin, feminismi oli sopiva termi ja sopiva liike korjaamaan järjestelmälliset ongelmat joita 1900-luvun alku oli pullollaan. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Yhteiskunta ei ole tietenkään vielä tasa-arvoinen, mutta nykyisin kohtaamamme tasa-arvon ongelmat eivät ole yhtä selvästi varsinaista eriarvoisuutta, vaan kasvavassa määrin pikemminkin asenteista johtuvia. Naisten kokemat tasa-arvon ongelmat tulevat samasta lähteestä kun miestenkin: ne kaikki lopulta kumpuavat ajatuksesta miehen voimasta yli naisen ja ennen kaikkea käsityksestä että naiset eivät kykene puolustautumaan ilman järjestäytynyttä lainsäädännällistä apua.

Kaikki suojelutyö ei ole tarpeetonta tai negatiivista. Esimerkiksi on täysin hyväksyttävää (ja toivottavaa jopa) purkaa sukupuolisesti syrjiviä lakeja jotka sortavat naisia (tai miehiä) ja näin tehtiin esimerkiksi kun äänioikeudesta tehtiin kaikkien, ei vain miesten oikeus. Suojelutoimien tarkoituksen on aina oltava tarjota kaikille samat mahdollisuudet yksilötasolla ja suojelutoimet jotka pyrkivät johonkin muuhun, ovat vinoutuneet tavalla tai toisella, eivätkä pitkällä tähtäimellä korjaa ongelmia.

Jos kuitenkin oletamme että naiset tarvitsevat erityisesti suojelevia lakeja, oletamme että naiset ryhmänä ovat kyvyttömiä puolustamaan itseään ja ovat näin siis heikkoja. Ja samalla paljastamme miten patriarkaalisia todella olemmekaan.

Tämän ajatuksen on hyvä antaa muhia hetken aikaa: ajatus naisten erityissuojelutarpeesta länsimaissa on mitä voimakkainta patriarkaalista ajattelua. Naisia on nimittäin hieman yli puolet maailman väestöstä, kyseessä ei siis missään tapauksessa ole vähemmistö. Naiset eivät myöskään ole varsinaisesti mikään erityinen irrallinen ryhmä (paitsi eräissä uskonnollisissa maissa joissa pakkoerottelu on käytössä) vaan selkeä osa yhteiskuntaa.

Kuvan lähde: http://www.fotopedia.com/items/flickr-2233311187
Naisia vastassa ei ole enää mitään sortavaa herrakerhoa tai miessalaliittoa, joten argumentointi naisen taistelusta järjestelmää vastaan ei vain pidä paikkaansa yhteen enempää kuin väittämä feministeistä vihaisina rekkalesboina. Itse en pidä naisia missään mielessä heikkoina. Tuntemani naiset ovat osoittaneet minulle miten vahvoja he voivat olla (niin henkisesti ja fyysisesti) ja miten urastaan kiinnostunut nainen ei ole mitenkään alakynnessä nykyisillä työmarkkinoilla.

Se että tasa-arvotaistelu koetaan sopivaksi nimetä heikommassa asemassa olevan sukupuolen mukaan entisestään vahvistaa käsitystä, että nainen on heikko ja tasa-arvotaistelu on nimenomaan taistelua naisen puolesta. Tämä on suurin ongelma naisten erityisessä suojelussa, sillä jos peruskäsityksemme on että naiset ovat niin heikkoja ja alisteisia, että heitä on erikseen suojeltava, emmekö varmista, että käsitys naisista heikompi ja suojeltavina säilyy hallitsevana? Emmekö itseasiassa ruoki epätasa-arvoa pitkällä tähtäimellä?

Kun huonosti pohdittuihin suojelutoimiin lähdetään, lyhyellä tähtäimellä ne voivat aikaansaada tilastollista tasa-arvon kaltaisuutta, mutta ne saattavat herkästi sysätä epätasa-arvon paikkaan josta sitä ei lainsäädännöllä saada pois: mieliin. Jos luomme yhteiskuntaamme rakenteet jotka vahvistavat käsitystä naisen heikkoudesta ja miehen vahvuudesta, emmekö näin varmista, että kyseinen patriarkaalinen molempia sukupuolia kahlitseva ajattelu säilyy edelleen voimassa ja vahvistuu?

Pakolliset naiskiintiöt ovat ehkäpä paras esimerkki tällaisesta ontuvasta suojelukeinosta. Naiskiintiöllä saadaan kyllä aikaiseksi tilanne jossa halutun ammattikunnan sukupuolijakauma korjautuu ja paperilla tasa-arvo-ongelma katoaa. Samalla kuintekin vahvistuu malli että naiset eivät olisi omilla ansioillaan yksin päässeet kyseiseen asemaan ja patriarkaatti kerää pisteitä.

Tässä joku voi tietysti huomauttaa, että enkös minä hieman aiemmin vaatinut tasa-arvotoimintaan juuri tasaista sukupuolijakaumaa. Vaadin, mutta en oikeastaan vaatinut kiintiötä. Tasa-arvotoiminnan pitäisi tapahtua sellaisella tavalla ettei se määritelmällisesti jo sulje toista osapuolta pois. En ehdota kiintiötä, vaan sellaista lippua jonka alla niin miehet kuin naisetkin kokisivat itsensä tervetulleiksi.

Feminismi ei ole se lippu. Ja näin terminä feminismi on jännittävällä tavalla patriarkaalinen. Ja on silti yhä tänä päivänä voimakkaimpia liikkeitä tasa-arvon puolesta. Feminismi: nostan sinulle hattua tasa-arvotyöstäsi, mutta voisit välillä miettiä itseäsi. Olisit ehkä tehokkaampi jos nimesi ei olisi niin yksipuolinen. Vaikka... femanismi?

Sikiö on ihminen ja muita järjettömyyksiä

Yksi strategia sodassa naisten seksuaalista itsemääräysoikeutta vastaan on ollut yrttää rajoittaa naisen oikeuksia lapsen oikeuksilla. Tämä on tietysti toimiva strategia abortinvastaisessa keskustelussa jos sikiöstä saadaan määritettyä ihminen ja tätä agendaa ollaan kovasti yritetty ajaa. Jokainen tähän keskusteluun tutustunut on kuullut väittämät "sikiön ja vauvan ero on vain ikä" ja "mitä eroa on vauvan tappamisella ja abortilla, vain ajankohta vaihtuu".

Jos sikiö kuitenkin saadaan määritettyä ihmiseksi, siitä seuraa kaikenlaista outoa ja absurdia.  Jos sikiö todella olisi ihminen, sen oikeudet olisivat luonnollisesti samat kuin millä tahansa ihmisellä - tietysti lapsen rajoitteilla. Tilanne olisi kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Sikiö ei nimittäin ole ihminen ja haluankin tutkia millaisia outouksia seuraa jos sikiön ihmiseksi määrittämme.

Pilakuva sanoo asian niin kuin se on:

"Officer, in this state a fertilized embryo is a person, so I'm allowed to drive in the carpool lane."

Kahdet liput kaikkialle

Raskaana olevan naisen pitäisi kaikissa tilanteissa laskea itsensä kahdeksi ihmiseksi. Esimerkiksi elokuviin mentäessä hänen pitäisi siis ostaa kaksi lippua elokuviin (toinen voi olla lasten lippu). Tämä sama tietysti koskee myös teatteria ja muitakin paikkoja joihin on liput ostettava. Lentokoneisiinkaan ei aina sylilastakaan voi tuoda ilmaiseksi joten raskaana oleva nainen on vähintään saman hintainen.

Nainen voi toisaalta hyödyntää yksin kaikkia "kaksi yhden hinnalla" tarjouksia, mutta tietysti hän ei siinä erikoisemmin säästä, joutuuhan hän itseään varten ostamaan kuitenkin kaksi lippua kaikkialle.

Tietysti tästä on myös hyötyä. Raskaana oleva nainen voi esimerkiksi nousta lentokoneeseen ensimmäisenä kuten on tapana pienten lasten kanssa matkustavilla. Tokihan sikiölle on myös varattava paikka lentokoneesta.

Ikärajat sikiön mukaan

Luonnollisesti hän ei saa raskausaikanaan mennä katsomaan mitään elokuvaa tai näytelmää joka ei sovi kaikenikäisille, sillä syntymätön lapsi ei ole vielä riittävän vanha tähän.

Ikärajojen tapauksessa äidin on tietysti noudatettava muissakin tapauksissa lapsen negatiivista ikää, joka estää häntä menemästä yökerhoihin tai pubeihin - eihän moisiin voi alaikäisiä tuoda. Tietysti valtion pitäisi valvoa tätä myös, eli yökerhoihin tehtävien alaikäisratsioiden yhteydessä pitäisi myös tarkistaa onko yksikään paikalla oleva nainen raskaana. Jos raskaana oleva nainen löytyy yökerholta, se tarkoittaa että paikalla on ollut alaikäinen ja anniskeluoikeudet voivat kyseiseltä paikalta lähteä - tai sakot napsahtaa tai toistuvien kiinnijääjien tapauksessa paikka voidaan kokonaan sulkea.

Suojellakseen omaa statustaan yökerhojen tietysti pitäisi alkaa tarkistamaan asia, eli ovella portsarilla voisi olla ultraäänikone jolla naiset tarkistetaan. Pienemmissä paikoissa riittäisi pelkät raskaustestit joihin nainen voisi lirauttaa osoittaakseen ettei todella kanna alaikäistä laittomasti kyseiseen kuppilaan.

Ei omia eväitä

Osa ravintoloista sallii rintaruokinnan, mutta osa ei. Napanuoran kautta ruokkiminen ei oikeastaan ole kuin hieman enemmän piilossa tehtyä rintaruokintaa ja tietysti ravintoloiden jotka eivät salli rintaruokintaa pitäisi kieltää napanuoran kautta tapahtuva ravinteiden siirtyminen - se on paljon ällöttävämpää kuin tissin näkeminen.

Muistettakoon että omien eväiden syönti ravintoloissa ja muissa tiloissa on hieman huonotapaisena pidettyä, joten raskaana olevan naisen pitäisi ravintolassa käydessään lopettaa lapsen ruokkiminen aiemmin syömistään ruoista saamillaan raaka-aineilla. Ehkä jos nainen ruokkisi sikiötään lastaan vain ravintolaruoasta saamillaan ravinteilla.

Sikiön oikeusturva

Jos sikiö on ihminen, sillä on kaikki ihmisen oikeudet ja velvollisuudet. Toki alaikäisenä vanhemmat joutuvat huolehtimaan velvollisuuksista lapsen puolesta, mutta oikeuksia tämä ei sikiöltä riistä. Jos sikiö on ihminen, sillä pitäisi olla kaikki ihmiselle (tai ainakin lapselle) kuuluvat oikeudet ja se on hieman kimurantimpi kysymys kuin voitaisiin olettaa.

Murha ja kuolemantuottamus raskauden keskeytymisestä

Tietysti jos sikiö on ihminen, abortti on puhdas murha. Äiti tulee tuomita päätekijänä (hän palkkasi tappajan!) ja lääkäri tietysti myös. Kaikki avustaneet on myös tuomittava avunannosta murhaan: kätilöt, paperityöt täyttäneet sihteerit ja tietysti kaikki jotka eivät yrittäneet estää edessään tapahtuvaa hidasta palkkatappoa.

Oudommaksi menee jos raskaus keskeytyy luonnollisesti kuten käy jopa kolmasosalle kaikista raskaustapauksista. Jokaisesta raskauden keskeytymisestä täytyy luonnollisesti tehdä poliisitutkinta ja ruumiinavaus ja jos osoittautuu että äiti on vaikuttanut asiaan, hänet täytyy tuomita taposta tai vähintään kuolemantuottamuksesta. Muistetaan että ihmisen tappaminen myös silloin kun sitä ei tarkoita (esimerkiksi tässä tapauksessa liukastuminen voi riittää keskenmenon aikaansaamiseen) on rangaistavaa ja jos äiti huolimattomuuttaan tappaa ihmisen vaikka kaatumalla, pitäisi tätä rangaista kuolemantuottamuksesta.

Oma syyhän se äidille tietysti olisi jos näin käy! Pysyisi vuoteessa koko raskausajan, pitäisihän hänen tietää kerran raskaaksi hankkiutui, että syntymättömän lapsen oikeudet ovat tärkeämmät.


... alkoiko se sikiö ihmisenä tuntumaan yhtään absurdilta? Mutta ei tämäkään argumentaatio mihinkään katoa, aborttioikeutta ei vastusteta järkipohjalla ylipäätään.

Windows 8: Ohjelmien sulkeminen

Windows 8:n uudet täydellä ruudulla toimivat sovellukset (hienolta nimeltään "Windows 8 sovellukset", ihana eikö?) toimivat hieman eri tapaan kuin perinteiset sovellukset ja niiden sulkeminen on varsinkin hieman erilaista. Tästä pääsemme erääseen erittäin yleiseen kysymykseen johon aion nyt vastata: "Miten Windows 8 sovellukset suljetaan?"

Kun Windows 8 sovelluksesta tahtoo poistua, käyttäjä voi painaa Windows-painiketta palatakseen aloitusnäkymään. Tämä ei sulje avointa sovellusta, vaan siirtää sen tausta-ajoon jossa sovellus kuluttaa vain vähän resursseja. Sovellus on kuitenkin yhä auki. Sovelluksen sulkemiseen on kolme tapaa:
  • Perinteinen Alt+F4 painike sulkee avoimen sovelluksen
  • Siirrä hiiri näytön yläreunaan jolloin siitä tulee käsikuvake. Paina nappi pohjaan ja vedä hiiri näytön alalaitaan. Näet miten sovellus pienenee neliöksi ja sitten katoaa ja näin sulkeutuu.
  • Kosketusnäyttö: Pyyhkäise sormella näytön yläosasta alas. Sama tapahtuu kuin edeltävässä hiiriohjeessa.

Tähän ei pitäisi olla tarvetta koska Windowsin muistinhallinnan pitäisi automaattisesti toimia niin hyvin ettei Windows 8 sovelluksia tarvitse periaatteessa sulkea. Käytännössä sulkeminen voi kuitenkin joskus olla tarpeellista.


Perinteiset työpöytäsovellukset sulkeutuvat edelleen perinteiseen tapaan napsauttamalla ylänurkan ruksia ja eivät jää ajoon ohjelmaikkunoiden sulkeuduttua.