Timo Soini marssii heteroperheen puolesta

Ovathan kaikkien sarkasmimittarit päällä? Ovat? Hyvä.

Olin kovasti otettu kun luin Yleltä Timo Soinin käyneen Ranskassa asti marssimassa heteroperheiden puolesta! Ei siis homoja vastaan, vaan puolustamassa heteroliittoa joka onkin armottoman hyökkäyksen alla.

Tämä tulee hyvään aikaan sillä olinkin huolissani siitä saanko olla heteroliitossa enää kauaa, sillä kun homoliitot laillistetaan, on seuraava looginen askel heteroliittojen laittomaksi tekeminen. Samalla luonnollisesti luonnollinen lisääntyminen muutetaan laittomaksi ja lapsia saa jatkossa hankkia vain adoption kautta. Sehän olisi vain reilua!

Mutta näettekö mitä siitä seuraa? Siis siitä jos kukaan koko maailmassa ei saa hankkia itse lapsia, vaan kaikkien lasten on oltava adoptoituja? Sehän on itsestäänselvää! Big Government! Tämä on päivänselvää: kaiken sen adoptiobisneksen hoitaa valtio ja sen hoitamiseen tarvitaan enemmän valtion työvoimaa ja enemmän rahaa. Veroja nostetaan ja joudumme kaikki maksamaan kaikki tulomme veroina tukeaksemme tätä vihervasemmistolaista paratiisia.

Eikä siinä ole kaikki. Avoimesti heterot tuomitaan homoraiskattavaksi kunnes eheytyvät. Tämä on looginen seuraus homoliittojen sallimisesta. Piste.

Ja millainen se paratiisi onkaan: kaikki elävät valtion sopimisissa homoliitoissa, adoptoivat sadoittain lapsia mistä seuraa jättimäisiä suurhomoperheitä! Ja tietysti valtio pakottaa perheet myös homostelemaan keskenään, heteroyhdyntä kielletään tietysti. Todennäköisesti myös kielletään kaikki suhteet jotka eivät ole sukulaisten kanssa, jotta perheet olisivat mahdollisimman insestin täyttämiä. Sitten nämä insestiset adoptiohomoperheet vielä nääntyvät nälkään kun heidän kaikki rahansa ovat jo menneet veroihin joilla adoptioteollisuus toimii!

Kiitos Timo Soini kun puolustat meitä tätä kauhukuvaa vastaan. Minä en ainakaan tahdo joutua valtion järjestämään pakkohomoliittoon ja adoptoida satoja lapsia. Kiitos Timo.


Tämä uhkakuva on mielestäni täysin vakavasti otettava ja meidän on syytä varautua siihen. Homoliitto on kohta täällä eikä yksikään hetero ole turvassa. Ei siitä kenenkään pidä loukkaantua, että minulla on asiasta oma perusteltu mielipide.

Katolisuus vaarantaa sinun ja lastesi terveyden


Katolisella kirkolla on yllättävää vaikutusvaltaa terveydenhuoltoon. Tällä on jopa hengenvaarallisia seurauksia kun uskonnollinen moraalikäsitys ja tekopyhyys muuttuu tärkeämmäksi kuin terveys.

Kaikille lienee jo hiljalleen tuttua, miten katoliset osaavat tehdä maailmasta pahemman paikan monella tavalla. Vähän aikaa sitten kohuttiin siitä miten katoliset papit systemaattisesti suojelivat pedofiileja ja tästä tuli melkoinen lommo kirkon maineelle. Se ei kuitenkaan ole ainoa pahuus mitä katolinen kirkko tekee ja tahtoisin tänään valaista hieman miten kyseinen kirkon irvikuva vaarantaa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin kuuluivat ihmiset kyseiseen kirkkoon tai eivät.  Puhumme hieman lääketieteestä, sairaalahoidosta ja miten katolisuus tunkee itsensä hoidon ja ihmisen väliin. Kerroin jo aiemmin miten naurettavia ja tarpeettomia säädöksiä katoliset asettavat keinohedelmöityksen päälle, menemme tänään askeleen pidemmälle ja katsomme miten he vaarantavat henkesi.

Katolinen ote terveydenhuollosta

Maailmalla katolinen kirkko on yllättävän merkittävällä tavalla mukana monen maan terveydenhuollon järjestelmissä. On maita joissa katoliset sairaalat ovat yleisimpiä sairaaloita ylipäätään ja esimerkiksi monissa kehitysmaissa, sairaanhoito voi olla lähes kokonaan suurten kirkkojen ja varsinkin katolisen kirkon järjestämää.

Ilmiö ei rajoitu vain kehitysmaihin, vaan esimerkiksi Yhdysvalloissa yhä suurempi osa sairaaloista on jäänyt katolisen sateenvarjon alle. Monet itsenäiset sairaalat ovat ajatuneet taloudellisiin ongelmiin ja joutuneet liittymään suurempiin terveydenhuollon suuryrityksiin. Yhdysvalloissa näistä jäteistä viisi kuudesta Yhdysvaltojen suurimmasta ketjusta onkin katolisia ja yhä useampi sairaala jää näiden kolossien käsiin: pakotettu yhdistymään suurempien toimijoiden kanssa tai laittamaan lapun luukulle. Kyse ei ole pienestä ilmiöstä myöskään, joillain alueilla Yhdysvalloissa on tarjolla lähes yksinomaan hoitoa katolisesta perspektiivistä. Tähän ollaan onneksi herätty ja näitä sairaaloiden yhdistymisiä seurataan nykyisin tarkemmalla silmällä.

Katolinen kirkko vastaan terveys

Omistussuhteella periaatteessa pitäisi olla merkitystä: jos katoliset tarjoavat hyvää terveydenhoitoa, niin eihän se haittaisi. Haittoja kuitenkin on. Nämä katolisen sateenvarjon alla olevat sairaalat seuraavat "suurempaa" lakia kuin Hippokrateen valaa: Sairaala joka jää katolisten terveysjärjestöjen siipien alle, joutuu hyväksymään "Eettiset ja uskonnolliset direktiivit" jotka sanellaan ylemmältä taholta. Jo dokumentin ensimmäiseltä sivulta löytyy ensimmäinen hälytyskellot herättävä kohta: kyseisen dokumentin laatijoiksi merkitään "United States Conference of Catholic Bishops" ja siinä poppoossa on vähemmän lääkäreitä, vain piispoja.

Katoliset piispat säätelevät tiukkaan sitä mitkä toimenpiteet ovat sopivia. Tätä sopii miettiä hetki: katolisen sairaalan käytäntöjen ylin määrittäjä ei ole lääketieteen ammattilainen vaan selibaatissa elävä henkilö jolla on asiantuntemusta lähinnä raamatusta. Ei terveydestä, ei psykologiasta, ei kirurgiasta, ei edes homeopatiasta - ei sinällään että viimeisestä apua oikeastaan olisi.

Tarkempi läpikäynti näihin säännöksiin löytyy esimerkiksi täältä:
http://awaypoint.wordpress.com/2013/05/23/how-the-catholic-bishops-outsmarted-washington-voters/

Summaan lyhyesti parhaat palat:
  • Keinohedelmöitys on jotenkin ihmisarvon vastaista joten se ei käy.
  • Ehkäisy tai sterilaatio ei käy - oli se pysyvä tai väliaikainen
  • Raskauden komplikaatioiden kanssa sikiötä ei saa mennä vahingoittamaan. Palaan tähän kohta.
  • Potilaan omia hoitomääräyksiä ei noudateta jos ne menevät katolisia sääntöjä vasten. Esimerkiksi "Ei saa elvyttää jos aivonkuolen"-tyyppinen käsky usein sivuutetaan, vaikka niistä erikseen on annettu oma kiertelevä hyväksyntänsä.
Säännöt käytännössä pakottavat kaikki kyseisessä terveyden yksikössä työskentelevät tottelemaan katolisia moraalisäännöksiä työssään, oli henkilö katolinen tai ei. Lääkärin uskonnollisella vakaumuksella ei ole painoa, eikä myöskään potilaan. Katoliset lääketieteen keskukset noudattavat vain omaa uskonnollista vakaumustaan, heille muiden uskontojen näkemyksillä ei ole merkitystä.

Pahin näistä kohdista on kuitenkin pakkomielteinen raskauden keskeyttämisen välttely. Katolinen sairaala ei tahdo "tappaa syntymätöntä lasta" missään olosuhteissa ja menee todella pitkälle tässä, aivan liian pitkälle. Syntymättömän lapsen henkeä varjellaan säännöissä odottavaa naista paremmin, monesti kovin ikävin seurauksin.

Pahin seuraus on vaaralliseksi muuttuneen raskauden keskeyttämien. Yksi esimerkki tästä on noin prosentissa raskauksista tapahtuva kohdun ulkoinen raskaus. Sen enempää lääketieteeseen tai biologiaan menemättä, kyseessä on tila jossa sikiö alkaa kehittymään kohdun ulkopuolella. Tämä tila on äidille erittäin vaarallinen ja sikiölle täysin tuhoisa. Komplikaatiot äidille voivat olla mitä tahansa hedelmättömyydestä kuolemaan. Sikiölle seuraus on aina kuolema. Kohdun ulkoisesta raskaudesta ei käytänössä selviä kuin äiti ja hänenkin henkensä käy riskirajoilla.

Tavallinen hoito kohdun ulkoiseen raskauteen on esimerkiksi lääkkeellinen, jossa sikiön jakautuminen keskeytetään syöpälääkinnän avulla. Vaihtoehtoisesti kuolemaa tekevä sikiö voidaan myös poistaa yksinkertasehkolla kirurgisella leikkauksella. Molemmissa muutenkin tuhoon tuomittu sikiö poistetaan äidin kehosta minimaalisin vahingoin äidille. Suhteellisen simppeleitä prosesseja.

Ei katolisille. Katolisten selibaatissa elävien raamattunsa tuntevien piispojen määräys on ettei tätä sikiötä - joka ei siis vieläkään voi selvitä - ei saa suoraan poistaa tai tappaa lääkkeillä vaikka se kuinka olisi kehittynyt kohdun ulkopuolelle. Katoliset korjaavat tämän tilanteen poistamalla munanjohtimista sen osan jossa sikiö majailee kokonaan ja antamalla naisen elimistöstä poistetun sikiön sitten kuolla.

Koko toimenpide on vain vahingollinen. Se ei pelasta sikiötä, sikiö kuolee. Turvallisempi toimenpide on kielletty koska f*ck you.

Käytännön esimerkkejä katolisesta moraalittomuudesta

Tämä ei ole vain teoreettinen uhka. Tämä on virallinen prosessi, jota katoliset naisia vihaavat piispat vaativat. Katoliset menevät varsin pitkälle näissä ja ikäviä esimerkkejä löytyy.

Meidän ei tarvitse matkata katolisiin maihin löytääksemme konkreettisia esimerkkejä. Tutkimus nimeltä Conflicts in Care for Obstetric Complications in Catholic Hospitals julkaistiin jo 2012 American Journal of Bioethics Primary Research-julkaisussa. Tutkimus käsitteli Yhdysvalloissa tapahtuneita tapauksia ja heidän esimerkkinsä ovat kylmääviä. Yksi tutkimuksessa kuvattu tapaus kertoi naisesta joka kärsi rypäleraskaudesta, mutta sen harvinaisemmasta muodosta jossa hän samanaikaisesti kantoi tervettä vauvaa. Rypäleraskauden hoito on tyypillisesti kohdun tyhjennys äidin pelastamiseksi.

Sairaalan "Eettinen komitea" (lainausmerkeissä, koska katolisessa eettisyydessä on yhtä paljon eettisyyttä kuin etikassa) ei hyväksynyt tätä. Syy kiellolle oli huvittavuudessaan naurettava: he googlasivat naisella kuvatun tilan ("molar pregnancy") ja huomasivat että joissain harvinaisissa kyseinen raskaus ei ole mennyt keturalleen. Tämän googlauksen tulos oli riittävä ettei raskauden keskeytystä voitu tehdä. Tämä siitä huolimatta että nainen kärsi kivuista ja verenvuodoista ja ennenkaikkea halusi keskeytyksen.

Eettisen komitean päätöstä voisi kuvata näin: henkilö on kidnapattu ja hänestä vaaditaan lunnaita. Annan lunnaina lottokupogin ja totean että jos päävoitto tulee, sehän riittää mainiosti. Päävoitto voi tullakin, mutta sen todennäköisyys on häviävän pieni. Elämän kanssa tällainen lottoaminen on vähintäänkin arvelluttavaa.

Vastaava tapaus kävi äsken El Salvadorissa, mutta suurempien esteiden kanssa: katolisten kirjoittama laki ei antanut naiset keskeyttää henkeään uhkaavaa raskautta. Kyseinen odottava äiti sairastaa Gregory Housen usein viittaamaa lupusta. Hänen sisällään kasvava sikiö on vakavasti kehitysvammainen ja tältä puuttuu paloja päästä, kirjaimellisesti. Sikiö ei käytännössä voi selvitä synnytyksen jälkeen, mutta El Salvadorin laki ei tunne moisesta tilanteesta johtuvia poikkeuksia. Äidille aiheutuu raskaudesta merkittäviä ongelmia.

Päivitys tähän tapaukseen: El Salvadorin korkein oikeus teki päätöksensä ja ei myöntänyt lupaa raskauden keskeytykseen. Lääkäreille annettiin erikseen lupa keskeyttää raskaus jos äidin henki on välittömässä vaarassa. Tilanteen naurettavuus on käsinkosketeltavaa: elinkelvotonta raskautta ei voi keskeyttää nyt turvallisesti, vaan äidin elämä ja terveys pitää ensin riskeerata ja vasta sitten raskauden saa keskeyttää. Tämä päätös ei pelasta yhtäkään henkeä, mutta saattaa tappaa yhden.

Viittaan vielä toisen tapauksen verran Conflicts in Care for Obstetric Complications in Catholic Hospitals-tutkimukseen. Toinen tutkimuksesta löytyvä esimerkki on myös tapaus jossa raskaus ei enää olisi voinut onnistua: sikiö oli tuhoon tuomittu ja raskaus tulisi välttämättä keskeytymään. Kyseessä oli yhdeksäntoista viikon ikäinen sikiö, jonka sydämmen kehitys oli mennyt pahoin pieleen. Nuorin lapsi jonka sydänvikaa voitaisiin kirurgisesti korjata on tähän asti ollut 32:n viikon ikäinen, mutta kyseisessä tapauksessa kyse oli paljon nuoremmasta elämän alusta ja lisäkomplikaationa naisen lapsivesi oli jo ulkona. Lapsi ei siis voinut selvitä.

Naisen raskaus keskeytettiin ilman että sairaalan "eettistä lautakuntaa" vaivattiin asialla. Tapauksen jälkeen he syyttivät tapausta hoitaneita lääkäreitä raskauden keskeytyksestä. Huvittavasti he pitivät keskeytystä jotenkin valikoivana raskauden keskeytyksenä ("selective") ja että yhdeksällätoista raskausviikolla olevan naisen lapsiveden karkaaminen ei jotenkin olisi ongelma raskaudelle. Eettinen lautakunta ei pelkästään ollut tietämätön peruslääketieteestä, vaan avoimen vihamielinen lääkäreille heidän tekemänsä ratkaisun takia. Kyse ei ollut naisen pelastamisesta, vaan nimenomaisesti raskauden keskeyttämisestä.

Kolmas esimerkkimme aiheesta on kansainvälinen, Savita Halappanavarin tapaus. Katoliset eivät keskeytä raskautta jos sikiö on millään tapaa etäisestikään elossa. Jos sikiön sydän lyö, se katsotaan olevan elossa ja raskautta ei keskeytetä. Äidin terveyttä pitää vaarantaa pitkittämällä kuolemaa tekevän sikiön oleskelua äidin sisällä ja seuraukset ovat ikäviä. Savita, Intian kansalainen, kuoli Irlannissa sairaalaan kun hänen vaaralliseksi muuttunutta raskauttaan ei suostuttu keskeyttämään, kerran sikiö oli vielä "elossa". "Tämä on katolinen maa" Savitalle sanottiin. Savita ei ollut, mutta sillä ei ollut väliä. Pakkomielle odottaa sikiön pulssin katoamista ennen äidin pelastamista on katolisen lääketieteen "eettisyyden" kulmakiviä.

Katolisten kauhusäännöt eivät ole pelkkiä haamusääntöjä joita kukaan ei seuraisi. Katoliset ottavat ne varsin vakavasti, kuten Margaret McBriden tapaus kertoo. Margaret oli nunna joka ei suorittanut, vaan hyväksyi hätäabortin suoritettavaksi  naiselle jonka raskaus oli sanalla sanoen mennyt päin prinkkalaa ja paheni nopeasti. Lapsella ei ollut tapauksessa paljoakaan toivoa selvitä, mutta sillä ei ollut merkitystä. Nunna kärsi ekskommunikaation, eli erotettiin kirkosta. Hänen rikoksensa oli pelastaa nainen lähes varmalta kuolemalta. Kyseinen nunna sai pestinsä takaisin, mutta tämä ei ollut koska katolinen kirkko olisi muuttanut mieltään. Se oli edelleen sitä mieltä että äidin olisi pitänyt kuolla raskauden keskeyttämisen sijaan.

Pakkomielle sikiön suojeluun on tässä käsittämätön. Yksinkertaisen ja naista minimaalisesti vahingoittavan toimenpiteen sijaan tehdään vaarallinen, hedelmällisyyttä potentiaalisesti heikentävä leikkaus. Leikkaus on kaikin puolin tarpeeton: se ei pelasta sikiötä millään tapaa. Se vain tappaa sen eri tavalla - äidille tarpeettoman vaarallisella tavalla.

Katolinen kamaluus

Kuvaamani käytännöt eivät ole mitenkään irtonaisia yksittäistapauksia, vaan katolisen kirkon sanelemien käskyjen loogisia lopputuloksia. Ne eivät ole yksittäisten piispojen ja edustajien kantoja, vaan katolisen kirkon korkeimpien tahojen käskyjen suodattumista alaspäin heidän komentoketjussaan. Katolinen kirkko on suoraan vastuussa näistä hirvittävyyksistä, joita se kutsuu "eettisiksi". 

Yksittäinen katolinen ei yleensä kannattaisi näitä käytäntöjä jos ne hänelle selitettäisiin, mutta hän silti tukee kirkkoaan rahallisesti ja mahdollistaa nämä käytännöt. Myös Suomen katolinen kirkko kanavoi rahaa tällaiseen toimintaan.

Viimeisen sanan saakoon Stephen Fry: Miksi katolinen kirkko ei ole hyvä voima maailmassa.


Ateistin podcastit

Etsitkö kuunneltavaa? Tässä luettelo mielenkiintoisempina pitämiäni ateismia sivuavia podcasteja. Nämä ovat puhtaasti omat suosikkini ja jos tiedät yhtä hyviä tai parempia, kommentoi tekstiä ja kartuta myös omaa kuuntelulistaani. Suositukset ovat tervetulleita!

Dogma Debate

http://www.dogmadebate.com/  - Viikottainen, sisältää mainoskatkoja
David Smalleyn juontama Dogma Debate on tällä hetkellä suosikkini. Show on letkeä ja käsittelee aiheitaan mielenkiintoisella tavalla, suhteellisen syvällisesti mutta sortumatta lepertelyyn. Juontajat hakevat nimenomaisesti hyvää meininkiä, eivät välttämättä akateemista otetta, vaikka tiedettäkin mukaan eksyy. Välillä mukana on outoja pääsiäismunia, kuten suomalaisen "tuottajan" tekemiä Dogma Debate-miksauksia. Tulee ihan vanhat Salovaara-show:n kappaleet mieleen.

Thinking Atheist

http://www.thethinkingatheist.com/ - Noin viikottainen
Seth Andrewsin Ajatteleva Ateisti-podcast on suoranainen ilmiö. Sethin ääni on erittäin hyvä radioon ja hän puhuu mielenkiintoisista asiosta, lähtökohtana juontaja joka on kasvanut villin lännen asenteiden keskellä. Enemmän fiilistä kuin kovaa tiedettä vaikka kaikessa tieteelle annetaankin kunnioitusta. Muista podcasteista poiketen, TA on yhden miehen show, vaikka pääosassa ovatkin yleensä soittajat ja satunnaisesti myös vieraatkin.

Living after Faith

http://livingafterfaith.blogspot.fi/ - Vaihteleva
Rich Lyons ja hänen vaimonsa Deanna Joy juontavat tätä podcastia. Living after Faith-podcastin mielenkiintoisin anti löytyy sen alkupäästä jossa Rich kertoo oman tarinansa. Rich oli pastori, joka menetti uskonsa ja jolle koko hänen perheensä ja yhteisönsä käänsi selkänsä. Tämä pisti puntit sekaisin pitkäksi aikaa. Nyt herra vaimoineen tekee kaikenlaista ateistista aktivismia, mukaanlukien tämä podcast jossa on mukavan henkilökohtainen ote.

Atheist Experience

http://www.atheist-experience.com/archive/ - Viikottainen
Austinin ateistien televisio-ohjelma on ladattavissa myös podcastina. Puhtaassa audiomuodossa show on oikeastaan parhaimmillaan sillä juontajien naamataulujen katselu keskusteluohjelmassa on lähinnä häiritsevää. Kyseessä on yksi parhaita väyliä päästä kuuntelemaan miten tavalliset ihmiset voivat soittaa ateisteille ja kysellä juttuja.

Ohjelmaa voi myös seurata videona halutessaan. Myös Youtubesta löytyy melkoinen määrä videoita AE:n lähetyksistä.


Ask an Atheist

http://askanatheist.tv/ - Viikottainen, mainoskatkoja
Ask an Atheist on kaupallinen radio-ohjelma, joka pyörii myös podcastina. Ohjelma on siis keskusteluohjelma johon satunnaisesti joku soittaakin, mutta enimmäkseen juontajat ja joskus myös vieraat keskustelevat päivän aiheista, bonuksena mukana on suhteellisen nörttiä läppää ja Aquamanin puolustusta. Ohjelman taso vaihtelee ja ohjelmassa myös pyydetään lahjoituksia ohjelmanteon tukemiseen. Enimmäkseen sisältö on kuintekin hyvää tavaraa.

Suden vääjäämätön sukupuutto

Olemme elinaikanamme näkemässä susien sukupuuton maassamme. Nykytahdilla en näe järkeä puhua sukupuuton vaarasta tai mahdollisuudesta, puhumme realiteetista jota ei ehkä enää voida välttää. Kyseessä on turha sukupuutto joka oltaisiin voitu välttää, sillä susi ei todellisuudessa ole uhka meille tai hyvinvoinnillemme.

Suden tuleva sukupuutto on yhdistelmä hysteeristä vihaa, virheellistä informaatiota, yleistä piittaamattomuutta kokonaisen lajin selviämisestä mailllamme muutamien ihmisten talouden turvaamisen edessä ja ennen kaikkea yhteiskunnallista keskustelukulttuuria jossa avoimesti väärässä oleminen ei enää ole häpeän aihe. Ihmiset voivat vapaasti levittää misinformaatiota susien "vaarallisuudesta" ja lietsoa susipelkoa ilman merkittävämpää tuomiota.

Susikantamme on romahtanut. Arviolta 130 yksilöä löytyy metsistämme ja aroiltamme Tämä on suuri romahdus vuoden 2006 "huippuluvuista"  jolloin kanta oli peräti 250 yksilöä. Tämän susimäärän kanssa susien geneettinen diversiteetti on erittäin matala. Uutta geneettistä materiaalia ei eristyneelle populaatiollemme käytännössä tule ja jäljellä oleva kanta on hyvin pieni, ehkä liian pieni selviämään vaikka sitä todenteolla suojeltaisiinkin. Käytännössä kannan elinvoimaisuus on lähes tuhoutunut.

Susikanta ei osoita mitään merkkejä elpymisestä, eikä susien mystisesti matkusta Suomeen itärajan yli. Arvioiden mukaan Venäjän Karjalan susikanta liikkuu 300 yksilön heitteillä. Venäjälläkin sudet on metsästetty lukemiin jossa lajin elinvoimaisuus on heikentynyt. Susikanta sielläkin on pikemminkin vetäytynyt kauemmas Suomesta kuin lähemmäs.

Lainaan Eeva Janssonin väitöskirjatilaisuuden lyhennelmää:
"Kannan geneettisen hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden kannalta merkittävin havainto tutkimuksessa oli, että geenivaihtuvuus Suomen ja Venäjän susikantojen välillä on nykyisin hyvin vähäistä. Tämän seurauksena Suomen susikanta on jo merkittävästi perimältään Karjalan kannasta eriävä. Todennäköisin syy vähäiselle tulomuutolle on Karjalassa runsaana jatkuva sudenmetsästys, jonka seurauksena lähdepopulaatiossa ei synny muuttopainetta vaan nuoret sudet jäävät lähelle synnyinseutujaan. Tutkimuksessa havaittiin, että suomalaiset sudet vaelsivat keskimäärin vain noin 100 km:n päähän saaden aikaan nk. etäisyysisolaation, eli geneettisesti läheistä sukua olevat yksilöt olivat myös maantieteellisesti lähellä toisiaan. Kannan romahdettua vuoden 2006 jälkeen ilmiö vahvistui selvästi, mikä viittaa siihen että menetetyt lisääntyvät yksilöt laumassa ovat korvautuneet jälkeläisillään."
Lähde: http://www.hallinto.oulu.fi/viestin/vaitos13/jansson.html

Tämän susipopulaatiomme koko on niin pieni, niin mitättömän pieni, ettei mitään uhkaa siitä voida sanoa olevan, väänteli asiaa miten tahansa. Lemmikkejä jää susien hampaisiin niin vähän että liikenteessä kuolevien lemmikkien määrä jättää kyseisen pikkupinon vuorensa varjoon. Tuotantoeläimillä on suurempiakin ongelmia, susien syömäksi jää pienen pieni osa. Lapsiakaan eivät sudet kummemmin säikyttele. Ihmiset säikähtelevät koiria paljon useammin. Paljon useammin.


Ainoa uhkatekijä on oikeastaan ihminen sudelle. Sudet eivät ole meille sen enempää uhka kuin terttu banaaneita on apinalle.

Arvio: Samsung Galaxy S4

Samsung lähetti ystävällisesti testipenkkiini Galaxy S4-laitteen (Tarkka malli: GT-9505). Harmittavasti en saanut laitetta omakseni vaan kyseessä oli vain parin viikon laina. Tutustuin kuitenkin laitteeseen ja tässä onkin kokemukseni ja mielipiteeni Samsung Galaxy S4-älypuhelimesta ja sen käytöstä.

Kärsimättömille lyhyt yhteenveto: S4on joka kohdassa hieman edeltäjäänsä parempi älypuhelin joka edustaa tämän hetken parhaimmistoa kaikilla mittapuilla mitattuna.


Pakkaus

Laite tuli koreassa puun näköiseksi tehdyssä rasiassa. Varustelu oli pitkälti sama kuin edellisessä mallissa: puhelin, USB-johto ja laturikappale ja sisäkorva-malliset handsfree-kuulokkeet. Kuulokkeet olivat hieman edeltäjiään paremmat sillä paksumman johdon ansiosta piuha ei ole koko ajan menossa solmuun. Äänenlaatu oli hieman erilainen, mutta oma kultakorvaisuuteni ei ole riittävä arvioimaan paremmuutta. Jos vertaamme S3:n nappeihin, uudet napit pysyivät vähän paremmin korvissa, mutta eivät ehkä olleet aivan yhtä miellyttävän tuntuiset.

Käyttöönotto

Laite osasi palauttaa aiemman Galaxy S3:n tiedot Samsung-tiliä käyttäen. Palauttamiseen meni luonnollisesti jokuenn hetki sillä ladattavaa informaatiota oli melkoisesti. Asennuksen aikana laite halusi heti noutaa 70 megatavun kokoisen päivityksen (jonka olisi voinut aikatauluttaa myöhemmäksikin). Päivitin laitteen luonnollisesti heti. Päivityksen jälkeen asennus jatkui uudestaan alusta.

Puhelin haki kontaktitiedot ja perusasetukset tilini alta kohtuullisesti. iPhone on kuitenkin edelleen selvä johtaja laitteen asetusten tallentamisessa ja palauttamisessa uuteen laitteeseen. Prosessi ei Android-laitteilla ole täydellinen.

Fyysinen tuntuma ja ulkonäkö

S4 on erittäin edeltäjänsä kaltainen. Kulmat ovat edelleen miellyttävän pyöreät, mutta hieman S3:a terävämmät, tehden siitä paremmin kädessä pysyvän laitteen. S3 oli jopa hieman liukas ja S4 parantaa tässä hieman. Puhelin on kädessä mukava kunhan suureen kokoon tottuu. Viiden tuuman näyttö vaatii oman tottumisensa jos pienempää

Näyttö on kasvanut piirun verran aiempaan verrattuna, mutta itse puhelin ei ole, eli käytännössä laite on täysin S3-mallin kokoinen. Näytön ympärillä on nyt vähemmän tyhjää tilaa, mikä tekee laitteen ilmeestä komean.

Kuvassa vasemmalla S4 ja oikealla S3 (jossa mukautettu alkuruutu ja vaihdettu Launcher).

S4 vs. S3

Monissa arvosteluissa laitteen muovista runkoa on kritisoitu halvan tuntuiseksi. En jaa tätä kritiikkiä, sillä laite on jämäkkä ja miellyttävän tuntuinen. Metallinen kuori ei mielestäni lisää laitteen käyttötuntumaan mitään niin erikoista että laskisin sellaista eduksi laitteessa. Mielikuva halpuudesta on outo peruste.

Näyttö ja responsiivisuus

Näyttö on mukavan kookas ja selkeä. Tarkkuus on hulppeat 1920 * 1080 pikseliä, mikä tekee resoluutiosta melkoisen korkean: 441 dpi! Näytön ruutu on naarmusuojattua Gorilla Glass-tavaraa ja reagoi kosketukseen myös ohuen kankaan läpi. Sormikkaat kädessä käyttö siis onnistuu, mikä on suomalaisittain hyvä juttu.



Tapahtumat ruudulla ovat sulavia ja pehmeitä, niin animaatiot kuin sovelluksetkin. Laitteen prosessorin kasvanutta hevosvoimaa käytetään hyödyksi kaikkialla ja laite käyttäytyy pääasiallisesti erittäin sutjakasti. Kosketustuntuma laitteeseen on erinomainen, samoilla varauksilla kuin S3:nkin: näin suuren puhelimen kanssa pienikätisimmät joutuvat hakemaan hetken löytääkseen mukavan pitelyasennon.

Käyttöjärjestelmä ja tekniikka

Käyttöjärjestelmä on Android 4.2-pohjainen, mikä tuo uutuuksia myös perustoimintoihin, mm. Daydream-toiminnon jossa laite pystyy laturissa ollessaan näyttämään esimerkiksi uutissisältöä.

Laitetta hengissä pitää 2600 mAh akku joka kieltämättä onkin tarpeen, sillä puhelimen neliydinprosessori hyrrää peräti 1.9 Ghz:n taajuudella(GT9505). Laitteesta on olemassa myös matalamman kellotaajuuden versio peräti kahdeksalla ytimellä (GT9500). Teknisesti puhelin tukee jokseenkin kaikkea mahdollista ja kirjainyhdistelmälista laitteella on mukavan vaikuttava: NFC, DLNA, Wi-Fi Direct, Bluetooth, 4G, USB on-the-go, GPS, GLONASS... lyhyesti sanottuna kaikki tämän päivän toivottavat teknologiat on tuettujen joukossa.

Laitetta myydään eri kokoisilla muisteilla varustettuna. Lisäksi laitteesta löytyy laajennustarpeisiin MicroSD-muistikorttipaikka. Korttipaikkaa voi käyttää näppärästi musiikin, kuvien ja elokuvien tallentamiseen mikä vapauttaa puhelimen sisäisen muistin tärkeämpiin asioihin.

Kytkennät ovat ne odotetut: yläpäästä löytyy standardi audioliitin ja alhaalta Micro USB-liitin.



Käyttöliittymä

Laite sisältää uusimman version Samsungin TouchWiz Nature UX-käyttöliittymästä kaikkine hienouksineen. Näihin hienouksiin perehdyin jo S3:n 4.1-päivityksen kanssa ja en toista niitä tässä. Lyhyesti sanottakoon että TouchWiz on tällä hetkellä miellyttävin käyttämäni puhelinvalmistajan oma näkemys Android-käyttöjärjestelmästä.



Parannuksista huolimatta, pidän itse enemmän Googlen puhtaasta Androidista ilman valmistajien mukautuksia ulkoasuun. Uuden TouchWizin käyttö ei kuitenkaan ole missään mielessä epämiellyttävää ja laite tarjoaakin selkeän ja miellyttävän käyttöliittymän.

Käyttöliittymä tarjoaa mm.
Työpöydän voi kääntää ns. mahdollisuus Easy Modeen jos käyttäjä ei osaa tai halua mukauttaa työpöytiään. Easy Mode on parantunut huomattavasti S3:ssa esitellystä versiosta jossa kyseessä oli vain valmiilla widgeteillä koristellut alkuruudut. Nyt Easy Mode tarjoaa todella yksinkertaistetun näkymän puhelimen toimintoihin, jossa kaikki toiminnot on esitetty selkeästi ja graafisesti.



Easy mode vaikuttaa myös perussovelluksiin! Yksinkertaisemman alkuruudun lisäksi, perussovellusten fonttia kasvatetaan tavallista suuremmaksi ja ruudulla näytetään vähemmän mutta isompia elementtejä. Näin esimerkiksi soitto- ja viestisovellukset muuttuvat käytettäviksi huonommallakin näöllä. Joissain sovelluksissa tulee myös muutoksia käyttöliittymään. Esimerkiksi Internet-selaimessa ylälaitaan tulevat koko ajan näkyvillä olevat kontrollointinäppäimet. Tämä tekee laitteesta hyvin sopivan myös ikäihmisen tai lapsen älypuhelimeksi.



Yksi käyttöliittymän hienous ovat mukautetut tehtäväkohtaiset alkuruudut. Esimerkiksi kun kytken kuulokkeet puhelimeen, saa alkuruudun josta löytyy suoraan musiikinsoittotyökalut tai ollessani roaming-tilassa ulkomailla, saan ruudun jossa on matkailua helpottavia toimintoja.

Moniajo on ollut mahdollista Android-sovelluksissa jo pitkään, mutta S4:ssä saa halutessaan useita ohjelmia auki yhtä aikaa näytölle. Suurta näyttöä voi hyödyntää pitämään kaksi ohjelmaa auki näytöllä samanaikaisesti ja molemmat saavat puolet näytöstä. Androidin skaalautuvuus on hyvässä käytössä.


Samsungin oma näppäimistö on periaatteessa varsin hyvä. Ennakoiva tekstinsyöttö ja pyyhkäisemällä sanojen kirjoittaminen onnistuvat molemmat. Hauskasti numeronäppäimet ovat suoraan näkyvillä, mikä tekee myös numeroiden kirjoittamisesta helpompaa. Samsung hyödyntää suurta näyttöä näppäimistönsä suunnittelussa.


Näppäimistön suurin ongelma on välimerkkien hankala tekeminen. Piste on ainoa merkki jonka saa tehtyä helposti, muuten kaikki välimerkit pilkusta huutomerkkiin ovat pitkän painalluksen takana. Teinikirjoittelijat eivät välimerkkejä käytä kuin vahingossa, mutta itse olen liian tykästynyt pilkkuihin. Toisaalta on hankala kuvitella että yksikään näppäimistö tekisi vaikutusta SwiftKeyn tai Swypen jälkeen, niin hyviä näppäimistöjä ne ovat.

Uusia toimintoja

S4 sisältää jo S3:sta tutut eleet, kuten kuvankaappauksen näyttöä pyyhkäisemällä kämmenellä tai soittamisen nostamalla puhelin korvalle. Nämä eleet toimivat jokseenkin identtisesti S4:ssä. Uudet käytön toiminnot ovat Air-nimikkeellä liikkuvat koskemattomat heilautuseleet. Laitetta voi halutessaan ohjata heilauttelemalla kättään puhelimen edessä, esimerkiksi kuvasta toiseen voi galleriassa siirtyä heilauttamalla kättä laitteen edessä.

Heiluttelueleet toimivat kohtuullisen hyvin, tosin suurimmassa osassa tilanteista kosketuksella pystyi saman tekemään nopeammin. Ehkäpä eleet ovat hyödyllisiä joillekin käyttäjille, mutta itse en keksinyt tilanteita missä ne olisivat merkittävästi hyödyttäneet.

Laitteen katseohjausta on myös päivitetty. Esimerkiksi nettisivuja ja sähköposteja voi vierittää automaattisesti käyttäjän pään asentoa tarkkailevan kameran ansiosta.

Ääniohjaus on mielenkiintoinen uutuus. Laitteen tiettyjä toimintoja voi hallita komennoilla. Esimerkiksi kuvan voi ottaa komentamalla kameraa ärjähtämällä "shoot" tai "smile", puheluun voi vastata komentamalla "answer" tai musiikkisoitinta voi hallita komentamalla "next", "previous", "volume down" ja niin edespäin. Äänikomennot toimivat varsin hyvin.

Widgettejä on mahdollista asettaa lukkoruudulle. Haluamiinsa Widgetteihin pääsee näin avaamatta laitteen lukitusta.

Ohjelmat

Monet toiminnoista ovat samoja kuin S3:ssa ja toistan niitä mahdollisimman vähän. Suosittelen lukemaan sovelluksia laajemmin esittelevän Galaxy S3:n ja S3:n 4.1-päivityksen arvioni loppuja toimintoja varten.

Mielenkiintoinen/outo uudistus/muutos: monissa Samsungin omissa sovelluksissa Androidin yläpalkki ei näy laisinkaan. Pyyhkäisemällä näytön ylälaidan yli, kyseinen palkki saadaan näkyville hieman Windows Phone tyylisesti. En tiedä syytä tälle päivitykselle, suurella näytöllä ei mielestäni ole syytä tarpeettomasti tehdä järjestelmän toiminnoista hankalammin käsiksi päästäviä.

Se on myös puhelin: Phone & Messaging

Puhelin- ja viestisovellukset ovat pitkälti samat kuin S3-mallissa.

Samsungin oma soittosovellus ei ole huono, mutta ei myöskään yhtä hyvä kuin Googlen oma puhelusovellus. Ärsyttävin puute on huonosti toimiva numeronäppäimistö: numeroiden syöttämisessä ei ole ongelmia, mutta numeronäppäimistöllä halutun henkilön löytäminen on tarpeettoman hankalaa jos saman nimisiä henkilöitä sattuu tuntemaan useamman.

Puhelin- ja viestisovelluksia vaivaa sama pieni viivyttely. En puhu mistään suuresta odottelusta, sovellukset eivät vaan reagoi yhtä nopeasti kuin voisivat, jos vertaamme esimerkiksi Androidin oletussoittosovellukseen Galaxy Nexus-puhelimessa tai vaikkapa iPhonen soittosovellukseen. Viive viesti- ja soittosovelluksissa  sovelluksissa on laskenut aiemmasta S3-mallista, kiitos tehokkaamman suorittimen, mutta on yhä huomattavissa.

Samsung Hub ja Samsung Apps

Samsung Hub on sovellus josta käyttäjät voivat halutessaan ostaa kuunneltavaksi musiikkia, elokuvia, pelejä, kirjoja  ja oppimissisältöä. Samsung ehtii tässä Googlen ohi, sillä vaikka Google Play tarjoaakin musiikkia ja pelejä ja sensellaista muualla, kyseinen tarjonta ei ole vielä ehtinyt kotomaahamme ja tämä antaakin Samsungille hyvän tilaisuuden ehtiä väliin.



Sovellus on periaatteessa toimiva, mutta en erityisemmin ollut kiinnostunut ostamaan sisältöäni Samsungin alustalle kun saisin vastaavat sisällöt samaan hintaan myös reittejä joiden avulla voin käyttää samaa mediaa myös tietokoneellani, enkä vain puhelimella.

Samsungin oma sovelluskauppa on Samsung Apps. Sovelluskauppa on hieman kömpelömpi kuin Googlen Play-kauppa ja tarjonta on heikompaa. Saatavuus on tietysti myös rajoitettu Samsungin puhelimiin. Samsung Apps-kaupasta saa tosin ladattua tiettyjä Samsungin omia sovelluksia ilmaiseksi, esimerkiksi KiesCast-sovelluksen podcastien kuunteluun.


S Health 

Samsungin S Health on terveyden ja kuntoilun mittaamiseen tarkoitettu sovellus. Ohjelmalle annetaan omat perustiedot ja sitten kerrotaan päivittäisestä ruokailusta ja liikkumisesta. Laite osaa mitata kävelyä automaattisesti. Näiden tietojen perusteella S Health sitten antaa tietoja miten kalorien kulutus päivän aikana on mennyt, ollaanko otettu lisää painoa vai menetetty.



Näistä ohjelmista on myös Widgetit helpompaa käyttöä varten. Exercise mateWalking mate, sekä Food Tracker. Nämä widgetit näyttävät käyttäjän kuntoilun ja liikkumisen määrän. Widgetit antavat nopean pääsyn S Health-ohjelman tietoihin. Samaan poppooseen kuuluu myös Food tracker jolla näkee helposti päivän kalorimäärän.

Story Album

Tällä sovelluksella luodaan albumeita valokuvista. Albumi näytetään puhelimella hieman animoituna tarinakokonaisuutena ja albumin voi halutessaan suoraan tilata puhelimesta fyysiseksi albumiksi. Albumin voi myös jakamista varten tallentaa pdf-tiedostoksi.


Ajatus on sinällään varsin hyvä: tarjoaahan se tavan jolla puhelimessa olevat kuvat saa otettua jonkinlaiseen käyttöön. Itselleni tämä toiminto ei osoittautunut tarpeelliseksi. Albumeille löytyy myös oma widget, joka näyttää kuvia albumeista.

Kuvaaminen

Kuten edeltäjässäänkin, S4:n kuvaussovellus on nopeasti käynnistyvä ja ottaa kuvia erittäin nopeasti. Kameran megapikselimäärä on kasvanut ja kamera on laadultaan nykypuhelinten parhaimpien joukossa. Edeltäjän S3:n kameran se voittaa jossain määrin, mutta ero ei ole massiivinen.

Uusittu kuvaussovellus on selkeä ja visuaalinen. Pelkän parantuneen ulkoasun lisäksi, kamerassa oli mukana myös uusia kuvaustiloja kuten Sound & shot (tallentaa kuvan lisäksi pienen äänikappaleen) ja Drama (tallentaa useita kuvia liikkuvasta kohteesta ja yhdistää yhdeksi kuvaksi jossa kohde näkyy useita kertoja). Kameran käyttöä helpotti erityisesti äänikomennot, sillä laite ei ääneen komentamalla tärähdä kuvattaessa mikä tekikin helpommaksi saada tärähtämättömiä kuvia.

Lähikuva:

Panorama-kuva


Tavallinen vs. HDR-kuva

Tällä hetkellä käytettävissäni on Samsung S4, S3, iPhone 5 ja Nokia Lumia 820. S4:n kuvanlaatu on näistä kautta linjan miellyttävin.

Galleria

Kuvien katseluun tarkoitettu sovellus ei ole muuttunut hirvittävästi S3:ssa esiteltyyn verrattuna. Kyseessä on siis kuvien selaamiseen tarkoitettu sovellus. Gallerian pääsivulla S4:llä otetut valokuvat hieman korostetaan ja lisäksi sovellus osaa näyttää Google Plus ja Facebook-palveluihin ladatut valokuvat.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana, mikäli kamerassa on gps-toiminto päällä, galleriassa näkee missä mikäkin kuva on otettu ja millainen sää kuvan oton aikaan oli.


Pienenä ärsytyksenä, osoite näytetään ruotsiksi, mikä ei liene toivottu ominaisuus kuin vähemmistölle käyttäjistä Suomessa.

Yhteenveto

Samsung Galaxy S4 on lyhyesti sanottuna todella hyvä puhelin. Se parantaa jokseenkin kaikessa jo varsin onnistunutta S3-mallia ja lisää pieniä lisäominaisuuksia ja hiotumpaa viimeistelyä kaikkialle. Kyseessä ei ole radikaalisti muuttunut ja täysin uudistunut laite. Tuoreen älypuhelimen kuten S3:n omistajille päivitys ei tarjoakaan paljoa, mutta vanhemman älypuhelimen omistajalle S4:ä voi suositella varauksetta.

Laite on testaamistani älypuhelimista tällä hetkellä paras. Siinä on omat puutteensa, mutta suurin osa niistä on korjattavissa asentamalla muutamia ohjelmia. Esimerkiksi Business Calendar korvaa hyvin Samsungin oman kalenterin tai Holo Launcher HD tai Apex Launcher käyvät päteviksi aloitusnäkymän korvikkeiksi. Puutteet korjattuaan, kädessä on juuri halutulla tavalla toimiva laite.

Kuten edeltäjästäänkin, valittamista on hankala keksiä. Ongelmat ovat pieniä ja edut melkoisia. S4:n suurin ongelma on sen hinta, sillä halvaksi ei laitetta voi sanoa. Hinnalla saa kuitenkin yhden tämän hetken parhaista laitteista.

Lue myös

Ohjeet ja tärkeimmät Androidia parantavat ohjelmat:
Parempi kalenteri Androidille
Vaihtuvat taustakuvat Androidille
Virustorjunta Androidiin
Julkisen liikenteen navigointi Androidilla
Ohje tekstin kirjoittamiseen kosketusnäytöllä

Androidin alkunäytön mukautus vaihtoehtoisilla Launchereilla:
Androidista Windows Phone 8:n näköinen
Androidista Windows Phonen näköinen
Androidista iPhonen näköinen
Testissä Facebook Home
Vaihtoehtoiset Launcherit

Kirjoitukseni aiemmista Galaxyista:
Samsung S3 Jelly Bean-päivityksen uutuudet
Arvio: Samsung Galaxy S3


Vihreä vouhotus takaisin marginaaliin

Vuonna 2010 Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala sanoi näin:
"Perussuomalaisten täysimääräinen menestys on edellytys sille, että vihreät voidaan sysätä pois hallituksesta ja vihreä vouhotus homo- ja lesboliittoineen sekä viherveroineen saadaan takaisin marginaaliin. Sinne, minne ne kuuluvatkin." 
Olen oudolla ja hyvin käänteisellä tavalla samaa mieltä Saarakkalan oleellisimmassa pointissa. "Vouhotus homo- ja lesboliitoista" pitäisi saada takaisin marginaaliin ja pois päivittäisestä poliittisesta kädenväännöstä. En kuitenkaan voisi olla enempää erimielinen Saarakkalan kanssa, sillä perusteluni tälle kannalle ovat hänen perusteluidensa vastakohta.

Minusta sukupuolineutraali avioliitto on niin itsestäänselvä että kädenvääntö on tarpeetonta.

Samaa sukupuolta olevien pitäisi saada tasavertainen avio-oikeus. Tämä arvokonservatiiveille jotenkin niin hankala kysymys on minusta täysin päivänselvä ja se että joudumme yhä käsittelemään sitä hämmentää minua loputtomasti. Kenenkään muun avioliittoon ei vaikuta kokonaan kolmansien osapuolien avioliitto. Sinun uskontosi säännöt sitovat tasan sinun uskontoasi, eivät minua. Mikä ihme toisen ihmisen avioliitossa on muiden asia?

Tasavertainen avioliitto ei ole ainoa kysymys joka on itsestäänselvä, mutta joka ei ratkea. Halu rajoittaa naisten oikeutta lisääntymisensä hallintaan niin aborttien rajoituksilla tai ehkäisyn hankaloittamisella. Susien sukupuuttoon ajaminen metsästyksellä vaikka susista ei ole oikeaa vaaraa. Huumepolitiikka joka puskee ihmisiä vahvoihin aineisiin. Täysin itsestäänselviä aiheita on pyödällä pilvin pimein ja ne voitaisiin siirtää marginaaliin kerralla.

Ratkaisemalla ne.

Nämä aihepiirit ovat kuitenkin oleellisia. Arvokonservatiivinen lässytys ihmisoikeuksien tarpeettomuudesta on hyvin näppärä monille piireille, sillä yhteiskunnallinen keskustelu keskittyy näihin itsestäänselviin ongelmiin ja todelliset ongelmat hautautuvat marginaaliin.

Tällä hetkellä keskiluokkamme on aloittanut kuolemankierteen ja tulee näkemään radikaalin pienentymisen köyhtymisen kautta. Eriarvoisuus kasvaa korkeimpien tuloluokkien kasvaessa marginaalisen pienellä ryhmällä ja laskiessa muilla. Pumppaamme ilmaan hirvittävät määrä kasvihuonekaasuja joiden lämmittävä vaikutus on tiedetty jo vuosisadan verran. Lämpeneminen on täysin kiistämätöntä ja sen syykin tiedetään. Eläinlajeja kuolee sukupuuttoon nopeammin kuin dinosaurukset tappaneen ympäristökatastrofin aikaan kuoli. Yhteiskuntamme tasavertaisuutta varjelevat mekanismit on tuhottu ja hyvinvointiyhteiskunta murenee koko ajan. Valtion tuottavuusohjelman nimissä, valtion kapasiteetti tarjota palveluita on tuhottu ja yksityistetty konsulttien armeijalle, joka yhteiskunnan rahoilla tekee saman mitä yhteiskunta teki vielä vähän aikaa sitten itse - nyt vaan kalliimmalla ja huonommin. Hyväksikäytämme köyhiä maita varastamalla niiden luonnonrikkaudet ja tyydytämme himomme elektroniikkaan ja lenkkareihin pakottamalla samojen köyhien maiden ihmiset orjatyötä huonompiin töihin, hengenvaarallisissa ja alentavissa oloissa.

Oikeasti vaaralliset kysymykset hautautuvat pahasti kun joudumme käsittelemään itsestäänselviä asioita jatkuvasti. Välitön tasavertaisuuden puute on asia joka pitäisi korjata, mutta sen tekemiseen pitäisi mennä viisi minuuttia. Asiat kuitenkin pidetään auki ja eteneminen torpataan, sillä eihän pöydälle haluta nostaa näitä oikeasti vaarallisia ja vaikeita asioita? Eriarvoistumiseen, ilmastonmuutokseen tai hyvinvointiyhteiskunnan romahduttamiseen ei ole helppoja ratkaisuita ja populismiin taipuvaiset poliitikot puhuvat vähemmän mielellään niistä.

Itsestäänselvissä asioissa on helpompi näyttää väriä. Niistä saa helppoja sloganeita niin puolesta kuin vastaankin. Samaan aikaan yhteiskuntamme eriarvoistuu ja hyvinvointivaltio ympärillämme murenee. Planeettamme lämpenee ja eliölajeja kuolee nopeammin kuin koskaan ja lisäksi sulatamme hyvää vauhtia napajäitä ja kohotamme merenpintojen tasoa, tuhoten jopa omia elinolosuhteitamme.

Ja me keskitymme tappelemaan siitä saako mies tehdä perinnönjakosopimuksen toisen miehen kanssa. Onhan sekin tietty tärkeä juttu.

PS: Ennen kun joku huomauttaa miten perseestä olen kun tahtoisin homoasian takaisin marginaaliin, huomautan seuraavaa: en tarkoita että LGBT-yhteisön pitäisi palata kaappeihinsa ja olla hiljaa. Tarkoitan että pidän LGBT-ihmisten ihmisoikeuksia niin itsestäänselvänä asiana, etten ymmärrä miten ne ovat yhä tapetilla. Asia pitäisi vain korjata. LGBT-ihmisillä pitäisi olla samat oikeudet kuin muillakin ja sillä zipuli.

Terminmetsästys: Miksi kutsua tablettia?

iPadin menestyksen myötä tablettitietokoneet ovat muuttuneet kaiken kansan suosikeiksi Internetpäätteinä. Kun käyttäjäjoukko koostuu kuitenkin pääasiassa tavallisista ihmisistä, pitäisi laitteille antaa jokin kiva nimi - niin virallinen nimike kun kutsumanimikin.

Kannettavilla tietokoneilla on vuosia puhuttu läppäreistä ja virallisemmin kannettavista (tai kannettavista tietokoneista). Nämä molemmat ovat näppäriä termejä, ne ovat kuvaavia ja nopeita sanoa. Kosketusnäyttötietokoneiden kanssa samanlaista vakiintunutta kunnon termistöä ei oikein ole.


Kyse ei ole vain vakiintuneisuudesta. Tableteille ei kertakaikkiaan ole mukavaa, "katu-uskottavaa" ja luontevaa suomenkielinen sanaa.

Helsingin sanomat järjesti asiasta oikein kilpailun jossa yleisö pystyi ehdottamaan nimiä. Raati valitsi suhteellisen kauhean ehdotuksen voittajaksi: sormitietokone. Nimi ei ollut lainkaan kuvaava (kyseessä ei ole sormessa pidettävä tietokone) eikä mukava sanoa. Koko päivähän siihen menee jos tuota yrittää äännellä. Tämä sanahirviö ei ole sittemmin tullut mihinkään käyttöön ja kuolla kupsahtanee samalla tavalla kuin pienlihalieriö ja myymiö kuolivat.

Pelit-lehti innostui käyttämään termiä täppäri, mikä kieltämättä on looginen jatkumo läppärille. Täppäri on kieltämättä napakka, mutta on vielä kaukana hyvästä nimestä. Lisäksi täppärissä on käyttöä ajatellen yksi pieni ongelma: kosketuslaitteissa yleistyvä kontrollointi ei ole pelkkää taputtelua, vaan hallinnan periaatteina on lisääntyvissä määrin pyyhkäisyt ja eleet. Täppäri viittaa paineluun ja jotenkin kuvaisi enemmän laitetta jota painellaan. Sain juuri oudon henkisen kuvan kirjoittamastani lauseesta.

Pyyhkäisyihin viittaava täppärin sukulaissana lääppäri on ehkä kauhein vaihtoehto kaikista. Lääppäri-termiä en lähde käyttämään edes muutamien oluiden jälkeen. Lääppäri on jotain mitä naiset eivät tahdo kohdata yökerhon tanssilattialla, ei näppärä kosketusnäytöllinen tietokone.

Olen itse vakiintunut käyttämään sekaisin termejä pädi ja tabletti puhekielessä, kirjoittaessani käytän yleensä tablettia tai virallisuutta tavoitellessani mene termillä kosketusnäyttötietokone. Kumpikaan ei ole aivan täydellinen ja esimerkiksi tabletti on hieman turhan selvästi lainasana ulkomailta, eikä istu puhekieleen yhtä saumattomasti kuin läppäri tai kannettava istuisi.

Mutta minkäs teet, vaihtoehdot ovat kaikki aika kauheita.

Jos tablet-tietokoneille ja kosketusnäytöllisille puhelimille halutaan hakea termiä niiden ydintoiminnosta, ei puhuta koskettamisesta ja lääppimisestä tai pädiydestä. Oleellista on kosketuksella ohjaaminen ja jos nimen pitäisi tulla ydintoiminnosta, johdannaisuus pitäisi vetää juuri kosketuksesta. Tässä Helsingin Sanomien raati ja Pelit-lehti menivät mielestäni hieman metsään: ne eivät valinneet nimeäsin perustaksi laitteen ydintoimintoa

Mikä se sitten olisi? Kosketustietokone? Koskari? Koskitti? Kossu? Kokkari?

Hmh, alan ymmärtää miksi kaikki nimeämiset epäonnistuivat. Jokainen ehdottamani kosketukseen pohjaava vaihtoehtoni kuulostaa suhteellisen kauhealta. Ehkä suomenkieli ei vaan ole rakentunut tavalla jossa meillä voisi olla hyvää ja näppärää nimeä tälle teknologialle. Toisaalta: suoraan verkkokalvolle heijastettava tekniikka tulee kohta. Miksi sitä turhaan vaivautuisimme keksimään nimiä tälle edellisen sukupolven tekniikalle, kun voisimme keksiä nimiä älylaseille.

Öögari. Ögletti. Ögsu. Silmis. Naamatietokone. Naamari. Nasu. Feissikone. Feittari.

Jotenkin epäilen meidän joutuvan vaan lopettamaan itse suomenkielen jossain vaiheessa kokonaan, ei tästä vaan tule kertakaikkiaan mitään.

Ovatko vähemmistöt suvaitsemattomia ja rasistisia?

Tänään aiheena on suvaitsemattomuus ja rasismi vähemmistöyhteisöissä, eli miten se perinteisesti sorrettu voikin olla yhtä ennakkoluuloinen tai pahempi kuin se perinteinen sortaja.

Pakollinen varoitus kroonisen lukutaidottomuuden takia: Tämä kirjoitus sisältää tarkoituksella värikästä kielenkäyttöä. Jos suhteellisuudentaju (ja ehkä huumorikin) puuttuu, voit tulkita sen väärin. Heti kun alat pitämään minua rasistina olet mielikuvituksesi puolella ja en ota moisista virhetulkinnoista vastuuta. Lukijoille suosituksena: Hillitkää valkoista ylpeyttänne, ei meitä maitoturpia mitenkään erityisesti sorreta.

Rasismi ja suvaitsemattomuus

Rasismi ja suvaitsemattomuus tuomitaan ja ovat niin epäsuosittuja ajatuksia, etteivät edes rasistisia lakeja tai säännöksiä ehdottavat halua tunnistautua rasisteiksi. Suomalaisten rasistisuus on lähes meemi ja hyvin harvoin näemme sitä kiistettävän. Tätä ei oikeastaan pidäkään kiistää, sillä suomalaisessa yhteiskunnassa on epäilemättä rasismia ja suvaitsemattomuutta. Maahanmuuttajat, romanit, suomenruotsalaiset, avoimesti homot, väärän näköiset ja kaikki vähänkin erilaiset saavat kuulla haukkumista, väheksyntää ja joskus jopa tuntea nahoissansa suoranaista vihaa. Tämä on yleensä se ainoa rasismin muoto joka kohoaa esille keskusteiluissa: kun rasismista puhutaan, sillä on aina valkoiset kasvot ja sen uhrilla väri vaihtelee.

Kun vastaavaa rasismia tai muuta suvaitsemattomuutta huomataan esiintyvän muilla kuin valkoisilla kasvoilla, äänensävy tapaa olla hieman erilainen: hyväksyvä, hyssyttelevä ja tyynnyttelevä. Suvaitsemattomuus ei olekaan osoitus omasta pahuudesta ja kypsymättömyydestä, vaan jotain aivan muuta. Se on osa kulttuuria, uskonnollinen kanta, lähellä sydäntä oleva mielipide tai parhaimmillaan jopa valtaväestön tekemän sorron aikaansaannos. Voisi sanoa vähemmistöjen suvaitsemattomuuden olevan tyypillisesti jotain jota yritetään ymmärtää, ei tuomita.

Tiedämme miten tietyt vähemmistöryhmät vihaavat toisiaan suurella intohimolla. Otettakoon esimerkiksi muslimien vihanpito homoseksuaaleihin. Muslimienemmistöiset alueet briteissä ovat muuttuneet paikoiksi jossa homoseksuaalin näköisellä tai avoimesti homoseksuaalilla on vaikeuksia kävellä ulkona tulematta häirityksi tai pahempaa. Sama asenne toistuu myös vahvasti Jamaikalla. Siellä muuten hyvin joviaalin ja rauhanomaisen maineen omaavat rastafarit ovat varsin avoimesti vihamielisiä kaikkea vähänkin homohtavaa kohtaan. Rastojen asenteet vaihtelevat tuomitsevista, tappoa ehdottaviin. Perinteisiin kuuluu myös muslimien ja juutalaisten vihamielisyydet, jotka näemme toistuvan kaikkialla missä ryhmät esiintyvät.

Loikataan rodullisten ennakkoluulojen puolelle ja puhtaaseen rasismiin. Yhdysvalloissa afrikkalaisamerikkalaiset yhteisöt ja latinoyhteisöt ovat avoimen rasistisia toisiaan ja luonnollisesti myös valkonaamoja kohtaan. Mustat saavat myös muita enemmän tuomioita viharikoksistaJengisodissa on monesti mukana myös avoimen rasistisia piirteitä ja löytyypä mustista yhteisöistä täysin avointa rasismiakin, esimerkiksi rotujen välisiä liittoja eivät vastusta vain punaniskavalkonaamat.


Rotujen välisiä liittoja vastustavat myös monet kotoisista romaneistamme, jotka varjelevat verenperimää. Valkolaisen ottaminen ukoksi tai akaksi on monien mielestä melkoinen häpäisy ja epäpuhtauden osoitus.

Vähemmistörasismin uudelleenmäärittely

Koko keskustelu vähemmistöjen suvaitsemattomuudesta voitaisiin jättää tähän ja todeta vähemmistöjen olevan suvaitsemattomia samassa määrin kuin kaikki muutkin. Ja niin vähemmistöt ovatkin, ihmisiähän hekin ovat. Esimerkiksi rasismi ei ole mikään erityinen piirre jota kohtaamme vain tietyssä ihmisryhmässä, vaan lopulta pahuksen yleinen, valitettava inhimillinen ominaisuus. Meille kaikille on suhteellisen luontevaa pitää itseämme ja kaikkea itsemme kaltaista hieman erilaisia asioita parempina ja tämä asenne ulottuu yli häilyvien roturajojen.

Mielenkiintoisesti, erään määrittelyn mukaan vähemmistöt voivat olla suvaitsemattomia, mutta eivät rasistia. Erään määritelmän mukaan rasistisuus edellyttää myös jonkinlaista valta-asemaa jota vähemmistöillä tyypillisesti ei ole. Sosiologi Edward Bonilla-Silvan mukaan rasismi on yhdistelmä ennakkoluuloja ja valtaa ja tämä mielipide on yllättävän laajalle levinnyt.

Päätelmä pähkinänkuoressa: vähemmistöllä ei ole valta-asemaa ja näin he eivät voi olla rasistia. Tämän määritelmän mukaan esimerkiksi Suomessa vain valkoisen miehen ennakkoluulot ovat rasismia.


Voimme toki argumentoida ettei vähemmistön rasismi ole samalla tavalla vaarallista kuin enemmistön rasismi. Esimerkiksi jos angry mob-tyylinen tilanne syntyy, enemmistö voi jopa tuhota vähemmistön, mutta vähemmistö voi vain häiritä enemmistöä. Voimme siis sitoa rasismin ryhmän kykyyn toteuttaa rasistisia tekoja. Tässä suhteessa vähemmistö on luonnollisesti valtaväestöä heikommilla vesillä, sillä pieni populaatio ei kovin tehokkaasti pysty ahdistella suurempaa.

Tilanne kuitenkin muuttuu kun vähemmistö on rasistinen toista vähemmistöä kohtaan. Kun puntit ovat tasan tai riittävän lähellä toisiaan, ollaan tilanteessa jossa rasistinen vähemmistö voi tehdä merkittävästi vahinkoa toista vähemmistöä kohtaan. Jos jatkamme pelleilyä rasismista vallan ja ennakkoluulon yhdistelemänä, joudumme alkaa määrittämään nyt raja-aitoja siinä miten paljon valtaa täytyy olla päästäkseen rasismin määritelmän sisälle.

Kokonaisuutena vähemmistön rasistinen käytös kuitenkin sallitaan ja jopa uudelleenmääritellään joksikin muuksi kuin ilmiselväksi rasismiksi. Vähemmistön rasismia ei siis pidetä vakavana ongelmana ja siihen ei puututa millään järjestäytyneellä tavalla.

Vähemmistön suvaitsemattomuuden suvaitseminen on tässä valossa kuitenkin eräänlainen osoitus rasismista. Vähemmistö asetetaan asemaan jossa heidän suvaitsemattomuutensa ei ole ongelma koska he ovat vailla valtaa, he eivät merkitse. Asenne pähkinänkuoressa: hittoako väliä mitä ne [rasistinen herjanimi] tekevät! Vähemmistö määritetään heikoksi ja vailla valtaa olevaksi entiteetiksi.

Toinen näkökulma on muiden kyvyttömyys olla olematta rasisteja. Jos otamme tosissamme käsityksen että vain me maitofeissit voimme olla rasisteja, syyllistymme siis eräänlaiseen rasismiin: vihjaamme, ettei muiden "rotujen" rasismi ole tuomittavaa sillä eihän noilta "vähäisemmiltä" roduilta voi odottaa ihmisiksi käyttäytymistä. Ja ei se haittaa vaikka ne rasismoilisivatkin, yhdelläkään väärän värisellä ei ole mitään valtaa tai voimaa, joten eiväthän ne mitättömät värivirheet mitään saa aikaankaan.

Kun väitämme valkonaamojen olevan ainoita jotka kykenevät rasismiin, sanomme että valkonaamat ovat ainoita joilla on todella moraalista agentuuria. Kaikki muut ovat liian tyhmiä tai heikkoja kyetäkseen tähän häkellyttävän vaikeaan asiaan mitä rasismi on.

Vähemmistöjen rasistisuuden vähättely on siis rasismia itsessään?

Määrittelyn kanssa pelleilyn ongelmat

Tietysti voisin kääntää asian päälaelleen ja ehdottaa että voisin valkoisena ryhtyä vähemmistön edustajaksi matkustamalla paikkaan jossa oma geneettinen perimäni on harvinaisempaa. Esimerkiksi Aasiaan voisin hyvin perustaa Valkoinen Valta-ryhmän ja lähteä ajamaan Walkoisen rodun herruutta, eikä se olisi siellä rasistista - kunhan en toisi sitä vahingossakaan mihinkään maahan missä rusketusrajoitteiset ovat enemmistönä.

Roskapuhetta. Rasismi on omaksi mieltämänsä rodullisen kehysryhmän määrittäminen paremmaksi muihin nähden. Sillä ei ole tekemistä valta-asemien kanssa, vaan kyse on puhtaasta rotuennakkoluuloisuudesta. Asian uudelleenmäärittely on typerää ja entisestään heikentää mahdollisuuksia rasismin kitkemiseksi. Tämä tehokkaasti vieraannuttaa rasismin vastaisesta liikkeestä. Miksi ajaisin asiaa jossa minut leimataan vain pahantekijäksi?

Tämä leimaaminen on myös omiaan saamaan ihmisiä menettämään mielenkiinnon rasismin kitkentään. Ihmisillä on tapana pitää asioista jotka mielletään reiluiksi ja jos yhdeltä ihmisryhmältä vaaditaan jotain mikä toiselta kielletään, se rekisteröityy epäreiluksi. Kun yksilö kohtaa syrjintää henkilökohtaisesti, on se paljon voimakkaampi tekijä kun etäinen käsitys siitä miten jotain kokonaista ryhmää kohdellaan.

Tämä on hiton iso ongelma, sillä se antaa oikealle rasismille jotain legitiimiä mihin pukeutua sen tavallisen "v*tun n*ekerit"-huutelun sijaan. Kun tietyt mamukriittiset voivat osoittaa miten tummempi saa olla rasistisempi kun vaaleampi, on se heti varsin helppo keino jolla oikeat rasistit saavat kansan syviä rivejä rekrytoitua puolelleen.

Ja siksikin vallan kaltaisen lisämääritteet suvaitsemattomuudesta kannattaa unohtaa. Ne monimutkaistavat tilannetta tarpeettomasti ja eivät tuo keskusteluun mitään uutta. Rasismi ja suvaitsemattomuus ovat tasan yhtä negatiivisia piirteitä edusti niitä valtaväestö tai vähemmistö.

200 000!

Tämä Päivä-blogia on nyt luettu 200 000 kertaa. Kymmenen tuhannen raja ylittyi 29.6.2011 ja satatuhatta 2.10.2012. Nyt 16.5.2013 satoja tuhansia tuli täyteen toinen mokoma. Ensimmäinen satatuhatta lukijaa vei blogiltani kaksi vuotta. Toinen sata tuhatta täyttyi vain puolessa vuodessa.

Kiitos kaikille lukijoille, teen parhaani pitää blogin entistäkin mielenkiintoisempana tulevaisuudessakin.

Kannabis on ja ei ole porttihuume

Tuntevathan kaikki huumeiden käytön porttiteorian? Kevyen huumeen käyttö johtaa kovempaa ja niin edespäin. Spaddesta, ryyppyyn, ryypystä pössyyn, pössystä piikkiin ja piikista ruumishuoneelle tai jeesukseen. Tämän päivän aihe on kannabis ja porttiteoria.

Kannabiksen levitys ja myynti on Suomessa laitonta. Äskettäin poliisi nappasi joukon myöhäisessä teini-iässä olevia jotka viljelivät ja kauppasivat kannabista. Tähän operaatioon kului poliisin resursseja jotka oltaisiin voitu käyttää oikeasti vaarallisten rikollisten tai oikeiden huumerikollisten kiinniottoon. Kannabiksen myynti ja kasvatus on kiellettyä puuhaa (tällä hetkellä) joten poliisin toimia ei tässä voi varsinaisesti kritisoida.

Lakia sensijaan voi ja pitääkin kritisoida, sillä päätös tehdä kannabiksesta laitonta ovat syypää suurimpaan osaan kannabiksen aiheuttamista ongelmista. Voi kyllä, kannabis aiheuttaa ongelmia, mutta kun tarkastelemme näitä ongelmia, näemme miten vaarallisimmat niistä johtuvat kannabiksen laittomuudesta eikä itse kannabiksesta. Pohditaan hetki kannabista porttihuumeena ja legitimiteettiä antavana tekijänä koko huumeteollisuudelle.

Kannabis porttihuumeena

Ensin palaamme alussa mainittuu porttiteoriaan. Voiko kannabis todella olla portti kovempaan huumemaailmaan? Voi olla. Pössyttelijät eivät pidä tästä ja osoittavat aina tupakan ja alkoholin olevan porttihuumeita. Valitettavasti kuitenkin, kannabiksesta on vahvemmin osoitettavissa oleva tie kovempiin huumeisiin verrattuna alkoholiin ja tupakkaan. Toki käytännössä jokainen kovien huumeiden käyttäjä on aloittanut viinalla ja spaddulla, mutta kun katsomme moniko on jatkanut tästä eteenpäin, tilanne muuttuu ja näemme mite kannabiksen kautta on sorruttu rankempiin ja kovempiin aineisiin. Tässä törmäämme kuitenkin ongelmaan: porttihuumeteoria kannabiksen kohdalla pitää paikkansa vain kun kyseessä on laiton kannnabis.

Kaksi asiaa tekee laittomasta kannabiksesta porttihuumeen: mahdollisuus kovempiin huumeisiin ja huumekulttuuriin tutustuminen.

Mahdollisuus on helppo selittää: kannabiksen käyttäjällä on helppo pääsy laittomiin huumeisiin kannabiksen myyjänsä kautta. Käyttäjä on jo joutunut hankkimaan kontaktin joka myy kannabista ja tämä myyjä herkästi kauppaa muitakin keinoja. Mikä tahansa asian tehdään todennäköisemmin jos kyseinen asia on helppo ja vaivaton tehdä, sanontakin kuuluu: tilaisuus tekee varkaan. Itsemurhariski kasvaa jos käyttäjällä on kotonaan ase ja samalla tavalla huumeiden käytön riski kasvaa jos käyttäjällä on puhelimessaan pikaväylä aineisiin.

Toinen puoli porttiteoriaa on huumeisiin tutustuminen. Kannabiksen laittomuus pakottaa ihmisiä ostamaan tuotteensa laittomilta myyjiltä, huumekauppialta ja samalla henkilö altistuu maailmalle josta ne oikeasti todella vaaralliset huumeet löytyvät. Hän tutustuu huomaamattaan laittomien huumeiden kulttuuriin ja käytäntöihin ja tunteekin äkkiä ihmisiä joilta näitä aineita voi ostaa. Tämä on se maailma josta porttiteoria saa legitimiteettinsä kannabiksen kohdalla, ei kannabiksesta vaan ihmisistä ja kulttuurista johon väkisin tutustut kannabista hankkiessasi.

Kannabis huumekaupan kivijalkana

Piti kannabiksen laittomuudesta tai ei, joudumme myöntämään miten merkittävä osa väestöstä ei pidä kannabista vaarallisena ja käyttää sitä. Tämä tarkoittaa heidän hankkivan tavaransa joltakin ja suuri osa näistä toimittajista on kansainvälisen huumekaupan osia. Tätä kautta laiton kannabis on huumekauppiaille samanaikaisesti suuri tulonlähde, eräänlainen legitimiteetin aikaansaaja ja reitti uusille markkinoille.

Tulonlähteenä kannabis on monella tapaa merkittävä. Itsestäänselvimpänä huomiona kannabiksen myynnillä saatu raha luonnollisesti ruokkii kansainvälistä huumekauppaa ja huumebisnestä, vieden merkittäviä rahasummia pois laillisten instituutioiden käsistä suoraan väkivaltaisten huumekartellien käsiin. Suoran rahatulon lisäksi laiton kannabis tukee näppärästi myös muiden kovempien huumeiden maahantuontia. Sama jakeluketju joka on nostettu pystyy kannabista varten, toimii varsin hyvin myös kovempien aineiden jakelun ja maahantuonnin välineenä.

Toinen ongelma on legitimiteetissä. Kannabiksen myynti on monien mielestä sallittua ja jopa toivottua toimintaa. Huumekauppias tarjoaa kuolemansairaille ja kroonisista kivuista kärsiville lievitystä joita he eivät muuten saa. Tämä antaa huumekauppiaille uskottavuutta ja omalla tavallaan moraalisesti perusteltavan aseman. Huumekauppias ei olekaan ihmisten silmissä ihmiskunnan roskaa joka myy myrkkyä. Hän on sankari joka helpottaa kuolevien oloa. Tämä pieni määrä legitimiteettiä tekee huumekauppiaan elämästä helpompaa, niin kansalaisten kun itsensäkin kanssa - omatunto on rikollisillakin.

Kolmas ongelma on pääsy uusiin markkinoihin. Kun ihmiset haluavat ostaa kannabistuotteita, he joutuvat ottamaan yhteyttä näihin varjoisiin toimijoihin, jotka tätä kautta saavat käsiinsä uusia asiakkaita. Nämä asiakkaat ovat luonnollisesti myös vaarassa päätyä kovempien aineiden käyttäjiksi, sillä diilerille on tuottavampaa jos käyttäjät ostavat enemmän ja kalliimpaa tavaraa. Huumekauppias saa kannabiskontaktien kautta tien niin ihmisiin kuin levityskanaviin jotka muuten pysyisivät suljettuina.

Vaarallinen laittomuus

Ongelmat ovat laittomuudessa. Laillinen kannabis ei altista käyttäjäänsä kovemmalle kamalle lainkaan samalla tavalla kuin laiton - eikä myöskään tuota rahaa huumeparoneille. Kannabiksen laillistaminen olisi tässä mielessä yksi huumeiden vastaisen "sodan" parhaita siirtoja: se varsin todennäköisesti alentaisi kovempien huumeiden käyttäjien määrää ja markkinoita sekä tehokkaasti veisi merkittävän tulolähteen ja legitimiteetin vaipan oikeilta huumerikollisilta.

Kannabiksen myynnin laillistaminen eliminoisi kannabiksen merkittävimmät yhteiskunnalliset ongelmat, mutta se ei tarkoittaisi ettei kannabista pitäisi säädellä. Täysin vapaa ja valvonnaton myynti tuottaisi äkkiä joukon omia ongelmiaan jotka voisivat olla lähes nykyisen laittoman myynnin tasolla. Vaadimme tiettyä tasoa syömältämme ruoalta, juomalta, käyttämiltämme lääkkeiltä ja elektroniikaltakin. Jos kannabiksesta tehdään sallitumpaa, täytyy sekin tehdä tiettyjä standardeja ja säännöksiä noudattaen.

On tietysti hyvä huomioida että laillinenkaan kannabis ei ole täysin vaaratonta jos katsomme asiaa ei yhteiskunnalliselta, vaan lääketieteelliseltä kannalta. Kannabiksessa kuten kaikissa huumavissa aineissa ja lääkkeissä on omat ongelmansa. Nämä ongelmat täytyy muistaa suhteuttaa. Kannabiksessa on haittavaikutuksia, mutta ne ovat pääasiallisesti suhteellisen lieviä ja harvinaisia, eivät välttämättä suurempia kuin monien laillisten reseptittä myytävien lääkkeiden haittavaikutukset - ja eivät millään tavoin suurempia kuin laillisten huumeittemme - alkoholin ja tupakan - terveysvaikutukset. Vastaavasti kannabiksella on myös lääkinnällistä käyttöä, josta nykyisen laittomuuden takia vain osa on valjastettu. Laitonta kannabista ei voida tarkkailla ja vaarallistakin tavaraa kaupataan ostajille jotka eivät oikein voi valittaakaan saamastaan tavarasta.

Ei kannabis vaaratonta ole, mutta laittomana se on vaarallisimmillaan.
Allekirjoita kansalaisaloite lailllistamisesta:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/74

Miten logiikan olemassaolo ei kumoa evoluutiota

Aleksanterin ratkaisu-blogi toi tietooni erään oudon evoluutiovastaisen argumentin: evoluution mukaan ihmiset ja ihmisaivot kehittyvät. Logiikka ei kuitenkaan kehity, vaan loogiset paradigmat ja käsitteet pysyvät muuttumattomina, joten näinollen logiikan täytyy sijaita aivojen ulkopuolella - ja näinollen evoluutio ei voisi olla totta ja jumala ja jotain.

Koko kammottavan jorinan on kirjoittanut Bryan Winters ja sen voi käydä lukemassa Silverbullet-sivustolla jos haluat päänsäryn. Sivuilta löytyy hupia kohdasta jossa Bryan esittelee ateistien "puolustusargumentteja". Nämä argumentit ovat niin outoja etten oikein jaksa uskoa niiden olevan ateistien esittämiä.

Selitettäköön Bryanin argumentointia vähän. Jos aivot yhä kehittyvät, miksi logiikka ei ole muuttunut? Logiikan on näin tultava jostain ulkopuolisesta asiasta ja tähän Bryan asettaa luonnollisesti jumalan, sillä mikä muu voisi olla se ikuinen mieli joka pitäisi kirjaa logiikasta.

Haluan esittää kolme argumenttia joilla Bryanin hopealuodin voi osoittaa olevan lähinnä kumiluoti joka ammutaan vesipyssyllä. Aloitan heikoimmasta ja jatkan vahvimpiin argumentteihin. Haluan argumentoida asiaa kolmelta kannalta:

  1. Logiikka ei ole asia joka muuttuisi evoluution mukana, sillä kyseessä on malli, eikä osa lajiamme. Logiikka itsessään on kuten matematiikka: luotu malli.
  2. Emme välttämättä tiedä muuttuuko oma käsityksemme logiikasta evoluution mukana. Evoluution tahti on hidas ja muutoksia tapahtuu vuosimiljoonien ajassa, ei muutamassa vuosituhannessa.
  3. Tärkeimpänä kaikista: evoluutio ei ole muutosta muutoksen vuoksi ja meillä ei ole evolutiivisiä paineita muuttaa tai luopua logiikasta.

Argumentti 1: Logiikka ei ole "juttu"

No mutta miten sitten ns. ikuinen logiikka voi olla ikuista ja muuttumatonta jos evoluutio kehittää meitä eteenpäin? Helposti. Logiikka ei nimittäin ole mikään erityinen "juttu". Logiikka ei ole ilmiö, ei olemassaoleva asia eikä oikeastaan yhtään mitään muutakaan. Logiikka on parhaimmillaankin vain malli. Logiikka on tasan luomamme prosessi joka perustuu havaintoihimme maailmasta.

Logiikka on lähinnä syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä, käsitystä siitä miten yksi ilmiö on seurausta toisesta ilmiöstä. Me emme ole luoneet logiikkaa mielissämme, vaan mielemme ovat kehittyneet vuosimiljoonien varrella toimimaan havainnoimamme maailman mallien mukaisesti. Havainnoimme syyn ja seurauksen ja pitkälti tämän päälle olemme rakentaneet logiikan käsitteet.

Logiikka itsessään on tämä periaate formalisoituneena. Sitä voitaisiin kuvata maailman matematiikkana: tapana kuvata sitä mitä havaitsemme ja rakentaa siitä kaavoja.

Argumentti 2: Logiikan muuttuminen ja evoluution aikaskaalat

Entäpä jos unohdamme logiikan formaalisena tieteenä vaan puhumme ihmisten käsityskyvystä josta logiikka on ajettu. Ei nimittäin ole mahdontonta etteikö ajattelumme muuttuisi perustavalla tavalla evolutiivisten prosessien aikana ja tekisi tavastamme ajatella epäyhteensopivan modernin logiikan kanssa.

On täysin mahdollista ettei logiikka ja sen edellyttämä syytä seuraa seuraus-maailma ole todellinen, vaan lähinnä makrotasomme ilmiö jonka havainnointi on ollut meille edullista, mutta tulevaisuudessa tilanne voi olla erilainen. Kvanttitasolla syyn ja seurauksen suhteissa on nähty hyvin outoja ilmiöitä. Logiikka sellaisena kun sen ymmärrämme ei välttämättä ole muuttumaton. Jos koko ihmiskunta päätyy elämään olosuhteissa, joissa selviytymisellemme on oleellisempaa ymmärtää kvanttitason ilmiöitä jotka eivät seuraa formaalin logiikan kaltaisia sääntöjä, paineet ajattelumme muuttumiselle ovat olemassa.

Tästä pääsemme muuttumattomuuden ongelmaan. Emme välttämättä voi väittää käsityksemme logiikasta olevan muuttumatonta. Ei ole poissuljettu ajatus että evoluutio muuttaisi käsitystämme logiikasta ja sen prosesseista tai että ymmärryksemme syy-seuraus-suhteista muuttuisi kehityksemme mukana. Tämä käsitys ei ole muuttunut mihinkään antiikin Kreikan ajoista, mutta evoluution perspektiivistä emme ole muuttuneet mekään. Olemme sama homo sapiens-laji kun olimme vielä kymmenen tuhatta vuotta sittenkin.

Ihmiskunnan evoluution aikaskaalassa tämä parin hikisen tuhannan vuoden aika ei merkitse mitään. Puhuaksemme logiikan ajattomuudesta tai edes ajattelussamme tapahtuvan logiikan muuttumattomuudesta, tarvitsisimme jonkin osoituksen ettei tämä logiikka todella muutu. Miljoonien vuosien aikana voidaan spekuloida lajimme kehityksessä tapahtuvan niin perusteellisia asioita, ettei ajatteluamme enää välttämättä voidakaan kuvata modernin logiikan kautta.

Argumentti 3: Miten evoluutio muuttaa meitä

Viimeisenä virheenä tässä evoluutiota tappavassa hopealuodissa on väärä käsitys evoluutiosta. Evoluutio ei ole muutosta muutoksen ilosta, vaan muutosta suuntaan jossa selviydymme tehokkaammin. Logiikkamme, käsitys syistä ja seurauksista, on kehittynyt koska esi-isämme pystyivät sen avulla selviytymään tehokkaammin. Jos vuosien varrella olosuhteet muuttuvat tavalla mikä tekee logiikasta selviytymistä haittaavan tekijän, se voi todella muuttua.

Tämä tuskin kuitenkin tapahtuu, sillä mikäli syyn ja seurauksen lait edelleen pätevät päivittäisessä elämässämme, ei evoluutio mitenkään pakota meitä muuttumaan sen suhteen. Evoluutio ei ole muutosta muutoksen vuoksi, vaan muutosta joka parantaa lajin selviämistä.

Puhumme muutoksen paineista ja eduista. Luonnonvalinta eli evoluutio saa aikaan sen, että tehokkaimmin selviytyvät ja lisääntyvät yksilöt ja yhteiskunnat selviävät. Piirteet jotka auttavat yksilön ja yhteisön selviämistä, kulkevat eteenpäin seuraaviin sukupolviin ja ehkä vahvistuvat. Tämä voi tarkoittaa kehitystä ja muutosta - tai se voi tarkoittaa paikallaan pysymistä.

Planeetallamme on monituisia lajeja jotka eivät ole vuosimiljooniin muuttuneet käytännössä lainkaan, koska niiden nykyinen muoto on jo ollut optimaalinen niiden toimintaan. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi tietyt hait ja krokotiilit. Evoluutio ei ole lakannut toimimasta näiden lajien kohdalla, tapahtuneet muutokset eivät vaan ole olleet tarpeeksi hyödyllisiä antaakseen yhdellekään erilaiselle yksilölle etua ja näin luonnonvalinta on aikaansaanut lajin paikallaan pysymisen, muutoksen sijaan.

Evoluutio asettaa muutospaineita vain jos muutoksilla lajin selviäminen kasvaa, eikä muuta asioita ihan vaan huvikseen. Haitalliset muutokset karsiutuvat hitaasti ja hyödylliset muutokset leviävät eteenpäin, kuten myös neutraalit muutokset. Logiikan kohdalla meillä voi olla tämän tapainen tilanne: se on jotain mistä on meille yksinomaan hyötyä, joten mikä muutospaine irrottaisi logiikan meistä?

Androidista Windows Phone 8:n näköinen

Windows Phone 8 on käyttöliittymänsä ulkoasun suhteen tyylikkäin ja selkeimmän näköinen - ainakin omasta mielestäni. Pidän kuitenkin enemmän Androidin mukautettavuudesta ja valinnanvapaudesta ja juuri näiden piirteiden ansiosta Windows Phone 8:n parhaan piirteen saa napattua omaan Androidiin.

Launcher 8

https://play.google.com/store/apps/details?id=com.lx.launcher8


Launcher 8 antaa Androidille Windows Phone käyttöliittymän, mutta jopa parempana kuin Windows Phone-laitteilla itsellään. Väritystä ja asettelua voi mukauttaa paljon vapaammin ja jopa Androidin Widgetit ovat käytettävissä (ja ovat ylivoimaisia Windows Phonen Live-tiiliin verrattuna).

Mukauttaminen mahdollistaa myös Windows Phone-käyttöliittymän heikkouksien poistamisen. Esimerkiksi sovellusten käynnistäminen luettelomuotoisesta listasta ei ole ainoa vaihtoehto, vaan tilalle voi ottaa Androidille tyypillisemmän ja tehokkaamman kuvakeluettelon. Mielenkiintoisesti kuvakkeiden taustaväriä voi vaihtaa kaikille kerralla tai yksittäisten kuvakkeiden kohdalla, mikä mahdollistaa huomiovärien avulla oleellisten kuvakkeiden korostamisen.

Kaikenkaikkiaan, Launcher 8 antaa Android-laitteeseen käyttöliittymän jossa yhdistyvät kerralla Windows Phone- ja Android-laitteiden parhaat puolet. Jos etsit selkeää käyttöliittymää, tämä voi olla hyvä vaihtoehto mihin tutustua.

Muita vaihtoehtoja?

Tile Launcher
https://play.google.com/store/apps/details?id=com.droidwrench.tile


Arikui Launcher
https://play.google.com/store/apps/details?id=com.arikui.launcher


Vihaiset jumalat ovat hullujen hommaa - oikeasti!

Usko kostoa janoavaan ja vihaiseen jumalaan näyttäisi olevan kytköksissä useisiin mielenhäiriöihin. Tämä ei ole uutta kenellekään jotka kummastelevat tulta-ja-tulikiveä-tyyppistä jumalaa, joka monesta muistuttaa lasta kärventämässä muurahaisia suurennuslasilla. Nyt asiasta on kuitenkin tutkimustuloksia.

Journal of Religion and Health-julkaisun huhtikuun numerossa käsiteltiin tutkimus henkisestä terveydestä ja uskomuksista. Tutkimustulosten mukaan, ihmiset jotka uskovat vihaiseen ja rankaisevaan jumalaan, kärsivät valtaväestöä huomattavasti laajemmasta skaalasta mielenvikaisuuksia, korostuneesti näkyivät mm. pakkomielteet ja vainoharhaisuus.


Rakastavaan jumalaan uskominen ei tuottanut vastaavaa ongelmavyyhtiä, vaan rakastavaan ja anteeksiantavaan jumalaan uskominen näkyi tiettyjen positiivisten piirteiden vahvistumisena. Vertailussa ei ollut mukana uskonnottomien ryhmää.

Tulokset eivät ole yllättäviä. Vihaisuus, kostonhimo ja näiden tunteiden läsnäolo elämässä ovat aina yhdistetty epätasaiseen psykologiseen profiiliin. Meidän ei pitäisi yllättyä nähdessämme näitä epätasaisia piirteitä jos vihaisuus ja kostonhimo yhdistetään aina läsnäolevaan hahmoon, kuten jumalan käsitteeseen.

Mielenkiintoista on kuitenkin pohtia kumpi ilmiöistä on se ensimmäinen. Onko ajatus vihaisesta jumalasta kana joka munii ahdistuneen yksilön vai luoko ahdistunut yksilö mielessään vihaisen jumalan?

Tämä voidaan nähdä kahdella tavalla. Toisaalta ihmiset tapaavat valita jumalansa omien mieltymystensä mukaan esimerkiksi käymällä sellaisessa kirkossa jossa pastori saarnaa sopivalla tavalla ja sopivista arvoista. Yksi vaihtoehto on olettaa että häiriintyneitä piirteitä omaavat ihmiset helposti yhdistävät omat vihaiset piirteensä myös jumalaan ja maalaavat tästä vihaisen ja kostonhimoisen.

Toisaalta voimme myös pohtia tätä päinvastoin. Jos kaikentietävä jumala vahtii jokaisen käskynsä toteuttamista ja rankaisee äärimmäisesti pienestäkin rikkomuksesta, on elämä varmasti suhteellisen ahdistavaa. Seurattavia käskyjä ja ohjeita on monia ja niitä kaikkia on mahdoton täydellisesti huomioida. Elät jatkuvassa epävarmuuden tilassa siitä pääsetkö paratiisiin vai jääkö jokin pikkuasia huomaamatta ja paistutkin ikuisesti helvetintulessa. Turvallisuudentunnetta ei voi syntyä oli työ-, rakkaus- ja perhe-elämä miten tasaisia tahansa: sielun tulevaisuus ei koskaan ole turvattu.

Käytännössä sitä voisi yrittää elää täysin nuhteettomasti, mutta joskus tulee vahingossa syöneeksi rapuja ja onkin äkkiä jonossa helvettiin. Elämä jatkuvassa herranpelossa kuulostaa varsin loogiselta tiketiltä psykologisiiin ongelmiin.

On myös mahdollista (ja jopa todennäköistä) että totuus on jossain keskemmällä ja kyseessä on yhdistelmä molempia ilmiöitä. Häiriintynyt yksilö tuntee vetoa ajatukseen vihaisesta jumalasta ja häiriintyy entisestään kiitos ajatuksensa vihaisesta jumalasta. Ihmiset joilla on negatiivisia piirteitä ja ahdistusta, uskovat helpommin vihaiseen ja kostonhimoiseen jumalaan - ja vastaavasti usko vihaiseen ja kostonhimoiseen jumalaan aikaansaa ahdistusta ja mielenterveyden ongelmia kiitos kohonneen jumalan pelkäämisen aiheuttaman stressin.

Kyseessä on eräänlainen jumalallinen noidankehä.

Pakkoruotsi ja kaksikielisyyden illuusio

Ruotsin kielen opiskeleminen on Suomessa pakollista, mutta todellinen syy sen takana on varsin outo. Ruotsin opiskelu on tehty pakolliseksi ja pidetään sellaisena, koska ruotsinkielestä on tullut meille tarpeetonta.

Ajatus nousi Unohdetun tarkkailijan blogista jossa kirjoittaja Nagarath toteaa seuraavaa : "Ruotsista on tullut pakollista sen hyödyttömyyden takia." Tämä kohta sai minut pohtimaan ruotsin asemaa maassamme ja sitä miten pakkoruotsi on esimerkki pikemminkin yksikielisyydestämme kuin aidosta kaksikielisyydestä.

Ruotsintaito ei ole vuosiin ollut enää maailmankieli tai avain minnekään muualle kuin valtion työpaikkoihin tai Ruotsiin itseensä. Ruotsin opettelun pakollisuus on kuitenkin säilytetty historiallisista syistä ja ruotsinkieliseen vähemmistöön vedoten. Valtion kaksikielisyyttä korostetaan tässä keskustelussa aina, mutta sivuutetaan kuitenkin mikä kaksikielinen valtio todella on ja miksi jokin valtio on kaksikielinen.

Kaksikielinen valtio ei nimittäin synny kielen opetuksesta, vaan tarpeesta kielen osaamiseen ja altistumisesta kyseiselle kielelle. Lapset jotka asuvat aidosti kaksikielisellä alueella oppivat luonnostaan molemmat alueen kielet. He eivät tarvitse muodollista opetusta tai kummempaa tukeakaan. Kaksikielisessä maassa lapsista tulee kaksikielisiä sillä he päätyvät tarpeeksi usein käyttämään kahta kieltä.

Tämän voisi tiivistää seuraavasti: kaksikielisissä maissa ei ole "pakkoruotseja". Kaksikielisessä maassa se toinen kieli opitaan itsestään ja halutaankin oppia, kiitos oikean tarpeen kyseisen kielen taidolle.

Toki Suomessakin on alueita missä kaksikielisyys toteutuu, mutta valtaosa maastamme ei ole kaksikielisiä. Kaksikieliset alueet ovat poikkeuksellisia jos suhteutamme asioita. Itseasiassa, meillä on pääasiallisesti yksikielisiä alueita - joista muutamat ovat ruotsinkielisiä. Todellista kaksikielistä aluetta löydämme hyvin harvasta paikasta.


Ruotsinkielisten alueiden määrä on lisäksi hyvin pieni, prosentuaalisesti mitattuna puhumme niin pienestä väestönosasta ettei erityinen kieliasema ole perusteltu. Tilastoista kiinnostuneille, suomenruotsaisten osuus Suomen väestöstä on tällä hetkellä hieman reilu 5% ja tämä luku on koko ajan laskemassa, sillä ruotsinkielinen vähemmistönosa on viimeiset kaksi vuosisataa kutistunut suomenkieliseen enemmistöön nähden.

Lähde: Tilastokeskus
Vain länsisuomessa näemme ruotsille suurempaa tarvetta muutenkaan, itäpuoli maastamme onkin vähemmistökieliltään enemmän venäläistynyt.

Ja tästä pääsemmekin kaksikielisyyden harhaan. Nimittän se että Tero Korsosta joutuu opiskelemaan peruskoulussa pakkoruotsia ja unohtaa sen heti koulusta päästyään ei ole kaksikielistä. Suomi ei ole kaksikielinen valtio millään muulla tavalla kun paperilla ja meidän pienet ruotsinkielisyyden taskumme ovat aivan liian pieniä perustelemaan ruotsinkielelle nyt myönnettyä erityisasemaa.

Ylläpidämme kuitenkin keinotekoista kaksikielisyyttä monesta syystä. Syyksi yleensä väitetään suomenruotsalaisten kulttuurieliitin ja heidän puolueensa rahaa ja valtaa. Tämä tekijä ei varmasti ole olematon, mutta itse osoittaisin toista syypäätä: kansallista minäkuvaamme.

Suomessa on vuosisatojen perinne kotimaamme junttihaukkumisen kanssa. Suomalaisuus ei ole kansainvälistä tai fiiniä ja samaten pieni ja hankala kielemme on tyhmä ja junttimainen. Kaksikielisyys antaa meille mielestämme uskottavamman imagon. Emme ole mikä tahansa hassu maa, olemme niin fiksu ja filmaattinen maa jossa osaamme oikein kahta kieltä. Ja vain toinen kieliestä on oma junttimainen suomemme, fiksumpi ja filmaattisempi ruotsi on siellä myös mukana! Näytämme paljon sivistyneemmiltä ja kyltyyrityimmiltä kun meillä on tämmöinen oikean sivistyksen mukainen germaaninen kieli puhuttuna.

Ruotsinkielen merkitys sivistyksen korostamisen työkaluna on kuitenkin kovaa vauhtia romahtamassa, ellei jo romahtanut. Maailman kieleksi ruotsista ei enää ole, vaan englanti, espanja, venäjä, mandariinikiina tai arabia ovat kaikki järkevämpiä vaihtoehtoja kulttuuripiireihin pääsemisen kanssa. Kyseisten kielten puhujien määrä on myös vahvassa kasvussa toisin kuin ruotsin. Ylipäätään germaanisten kielten kuten ruotsin, saksan tai ranskan ei voida enää sanoa olevan tarpeen näyttääkseen sivistyneeltä. Maailman kulttuurin keskukset ovat hitaasti siirtymässä pois Euroopasta ylipäätään ja tarve puhua jotain kyseisen "sivistyneen" perheen kieltä näyttääkseen sivistyneeltä vähenee sitä mukaa kun mandariinikiinan puhujat lisääntyvät.

Silti haluamme näyttäytyä yhä kaksikielisenä maana. Kukaan muu ei välitä kielisyydestämme ja meidät nähdään statuksesta huolimatta täysin samana nurkkakuntaisena junttimaana kuin ennenkin. Tai oikeastaan ei, käsitys Suomesta maailmalla ei ole junttimainen. Enemmänkin kukaan ei erityisemmin noteeraa meitä ylipäätään ja koko kaksikielisyysnäytelmä menee täysin hukkaan.

Sitä on siis kaksikielisyytemme, pintamaalia. Suomi ei ole kaksikielinen maa, sen enempää kuin Viro tai Ruotsikaan. Meillä on systemaattinen halu ylläpitää illuusiota kaksikielisyydestä ja maksammekin siitä melkoista hintaa. Ruotsin pakko-opiskelu on suurimmalle osalle hyödyttömänä pidetty taito, jota ei edes haluta oppia ja joka unohdetaan koulun jälkeen kokonaan kiitos käytön (ja tarpeen) puutteen. Pakkoruotsille ei ole ensimmäistäkään hyvää perustelua ja siitä pitäisi instituutiona luopua.