Ideologinen valehtelija on yhä valehtelija

En ole vihaava ihminen yleensä, mutta vihaan pienellä intohimolla tietynlaisia ihmisiä: niitä jotka käyttävät valheellisia ja keksittyjä argumentteja puolustaakseen kantaansa. Tässä kirjoituksessa on vuodatukseni siitä miten epäreilua onkaan kun väittelyssä toinen osapuoli joutuu oikeasti tarkistamaan asiansa ja toinen voi repiä todistuskappaleita takamuksensa poskien lämpimästä välistä.

Kun itse pyrin osoittamaan jotain toteen, tarkistan käyttämäni todisteet ja en käytä kantaani puoltavia argumentteja tai todisteita jos ne ovat epäilyttäviä tai yksinkertaisesti valheellisia. Jos saan jälkikäteen selville käyttäneeni virheellistä aineistoa osoittaakseni jotain toteen, tarkistan asian ja joko etsin uusia todisteita tai korjaan mielipidettäni.

Tämän takia minulla keittää proverbiaalisesti yli kun näen ihmisten perustelevan kantaansa valehtelemalla. Nykykulttuurissamme ei ole mitään erityisempää häpeää puhua pötyä, sillä ideologiasta on tullut lupa valehdella. Jos vaikkapa Poliitikko selittää iloisesti Suomen kilpailukyvyn olevan heikko, hän objektiivisesti valehtelee, mutta se ei haittaa, sillä hän uskoo tähän ideologisten perusteiden takia, eikä hänellä tarvitse olla tosiasioita sen takana. Hänen ideologiansa mukaan on tarpeellista että Suomen kilpailukyky on heikko ja hänen kannattajilleen tämä riittää. Se miten hänen lukujaan on tietoisesti vääristelty saadakseen aikaan vaikutelma hänen hakemastaan lopputuloksesta ei ole merkityksellistä, hän ei valehtele vaan uskoo ideologisesti. Se on puhdasta ja rehellistä se!

Nykykulttuurissamme ei ole myöskään mitään häpeää valehdella ja vääristellä totuutta jos se tapahtuu oman uskonnollisen agendan perässä. Näin käy esimerkiksi kun pastori saarnaa yleisölleen homoseksuaalien saavan enemmän tauteja kun heterot ja luettelee vain ne taudit jotka tilastollisesti todella ovat yleisempiä homoseksuaaleilla - ja sitten täysin sivuuttaa ne taudit jotka vastaavasti ovat huomattavasti harvinaisempia. Hän on tietoisesti lukenut lähteensä ja kertoo meille jotain mikä ei ole totta, mutta hänkään ei valehtele. Hänen ideologiansa mukaan hän on ihan oikeassa ja homoseksuaalisuus on valinta joka tekee elämästä huonompaa. Koska ideologia kertoo kaiken tarvittavan homoita, ei ole valehtelua keksiä päästä uusia faktoja tai vääristellä, sillä lopulta ideologia on jo paljastanut homouden pahuuden ja ideologi lähinnä oikaisee totuuteen.

Ei ole myöskään valehtelua kertoa ihmisille pahoja juttuja elämää pelastavista rokotteista. Ei vaikka vääristelisit kuinka tosiasioita saadaksesi oikeasti tuikitärkeät rokotteet näyttämään tarpeettomilta tai jopa vaarallisilta. Rokotevastaisten kerho on erityinen totuusvapaa vyöhyke, rokotteiden vaarallisuudesta valehtelu on kuitenkin niin mahdottoman hauskaa että kovin moni tekee sitä, täysin absurdeilla perusteillakin! Rokotteista on erityisen sallittua kertoa valheita, sillä nykymuotoisen rokotekriittisen kerhon perustajakin valehteli rokotteista saadakseen rahallista hyötyä joten on varsin luonnollista ettei liike arvosta rehellisyyttä. Sopivan ideologian sisällä rokotteista voi vapaasti uskoa kaikkea vaarallista ja jättää ne välistä valehtelematta kertaakaan, eihän puhdas ideologia ole tässäkään valehtelua.

Itseasiassa, ideologian kanssa mikään ei oikeastaan ole valehtelua ja epärehellistä, kaikki on vain puhdasta ideologiaa. Henkilö ei ole epärehellinen, vaan rehellinen ideologialleen tosiasioiden sijaan. Jos ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos häiritsee, voi näppärästi ottaa sopivan ideologian päälleen ja se on pelkkä myytti! Tosiasioita ei tarvita ja tilastoistakin voidaan poimia itselleen sopivat kohdat. Tietysti myös abortti on murha ja vaarallinen teko kun ideologiaksi otetaan pro-laiffi. Ja jos tuntuu että maa on vain 6000 vuotta, voi tieteellisen todistusaineiston ohittaa valehtelematta kertaakaan! Voit myös vapaasti väittää olevasi erityisen huolissasi Islamilaisesta terrorismista vaikkei se terrorismin tilastoissa edes meinaa erottua muun terrorin alta.

Ai mutta eikö ideologia olekin vapauttavaa?

Jostain syystä ideologia on hyväksyttävä puolustus. Henkilö ei valehtele vaan nähdään olevan rehellinen edustamalleen ajatusmaailmalle tai filosofialle. Tämä on joidenkin mielestä suoraselkäistä ja hienoa.

Itseäni tämä rubbaa pahasti väärään direktioon (suom. v*tuttaa). En itse voi keksiä todisteita päästäni, sisäinen laadunvalvontani ei siitä pitäisi. Ideologiani voisi sanoa olevan tosiasiat ja sen kanssa en voi vaan repiä faktoja takapuolestani tai sivuuttaa tosiasioita. Kun näen miten vapaamielisesti eräät todellisuusrajoitteiset voivat kirkkain silmin keksiä todisteita ilmasta, olo on kun ainoalla hemohessittömällä hiihtäjällä mm-kisoissa: muilla näyttää olevan hiton paljon helpompaa ja rehellisyydestäsi ainoa palkinto on enemmän verta ja hikeä.

Olen päättänyt ottaa tietyn asenteen ideologisiin valehtelijoihin. Jos päätät olla epärehellinen todellisuudelle ollaksesi rehellinen ideologiallesi, olet (pardon my french) valehtelija, virtahevon mädäntynyt oksennus, purkillinen rotanulostetta ja mädin muna kanalassa. Lisäksi toivon joukon  muurahaisia pilaavan kaikki eväsretkesi elämäsi loppuun asti - ja mielellään jälkeläistesikin retket, että hekin voisivat kirota nimeäsi.

Tein pienen taustakuvan jolla ilmaisen tunteeni ideologisia valehtelijoita kohtaan:

Kommentit

  1. Sen lisäksi että valehtelu on periaatteellisesti väärin, siitä koituu joskus ihan oikeita haitallisia seurauksia. Esimerkiksi jonkin rokotusepisodin kohdalla facebookissa levisi (/leviää) jonkun lääkäriksi itseään tituleeraavan postaus kyseisen rokotteen haitoista. Tavallinen tallaaja ei voi tietää missä kohdassa huijataan tai jätetään asioita kertomatta, en esimerkiksi itse löytänyt yhtään kohtaa johon olisin voinut tarttua, ellei sitten oteta huomioon sitä että postaus oli aika tunteisiin vetoavasti ja pelottelevasti kirjoitettu.

    Jos jokin tämänkaltainen riittävän asiantuntevan kuuloinen postaus leviää somessa jonkin tartuntataudin kohdalla, niin mitä tapahtuu? Lääketehtaiden rahantahkoaminen on yksi helpoimmin uskottavista salaliittoteorioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkefirmat voivat syyttää osin itseään pahasta maineestaan, täysin ansaitsematon se ei ole. Rokotekentällä lääkefirmat ovat enimmäkseen pelanneet aika kilttiä peliä, kiitos rokotteiden heikkojen voittojen.

      Enivei, olet aivan oikeassa, rokotemisinformaatio on erittäin vaarallista. Ja tässä voidaan muistaa ettei tarvitse mennä someen sitä löytääkseen, iltishän on julkaissut tänä vuonna jo kaksi rokotepaniikkia lietsovaa kirjoitusta. Heidän pitäisi joutua lailliseen vastuuseen niistä.

      Poista
  2. Ideologian seuraaja ei yleensä katso valehtelevansa, koska on oikeasti ignorantti idiootti. Eettinen kysymys sinänsä on se, pitäisikö heille antaa vapaus vai onko eugeniikka sittenkin jotenkin epäeettistä. (Vapaus näille rokotusdenialisti -idiooteille kun johtaa kuolemiin ja on eräänlaista käytännön rodunjalostusta näiden geenipoolista tipahtaminen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän se pointti tavallaan on: emme miellä ideologista valehtelua samalla lailla tietoiseksi valehteluksi, jos henkilö on "rehellinen" ideologialleen. Ideologian mukainen valehtelu ainakin harvemmin tuottaa jälkiseuraamuksia.

      Rokotekohdassa: jos he vain jalostaisivat itsensä pois geenipoolista, se olisi ehkä siedettävämpää, mutta he vahingoittavat muitakin siinä samalla. Sairaus pysyy hengissä kun on populaa joka sitä voi kantaa. Täysimmunisaatio tappaisi sairauden kokonaan.

      Poista
    2. Eugeniikassa ei ole mitään siedettävää. Se oli sellainen ironiajuttu. Vastustavat sitä aika pirusti nuo rokotevastustajat. Kuitenkin käytännössä toimivat juuri sen ehdoin. Samat tyypit sitten korostaa että abortti on eugeniikkaa kun vammaisuuden vuoksi karsitaan geenipoolista. Nähdäkseni he ymmärtävät tässä kohden jotain olennaista. Kumpa huomaisivat myös orren omassaan.

      Poista
  3. Tuo islamiterrorismin pelkääminen ei ole ihan aiheetonta. Voi olla, että Euroopassa se kalpenee separitisien rinnalla, eikä paljoa eroa oikeisto-vasemmistoterrorismista, mutta ei siinä mitään valhetta ole. Suomi on lintukoto, jossa on melko vähän muslimeita, joten terrori-iskun uhka on pieni, muttei olematon. Globaalilla tasolla Islam + Terrorismi on kyllä suurin summa, joten en näe mitään kummallista tai "ideologista" siinä, että moiseen suhtaudutaan suurella varauksella.

    Esim. 1970-2010 (lähde: http://www.start.umd.edu/gtd/ )

    Äärioikeisto: 229 tapausta
    Äärivasemmisto: 441 tapausta (joista valtaosa 70-luvulla)
    Separatistit: 1345 tapausta
    Kristinusko: 630 tapausta
    Islam: 4658 tapausta (joista valtaosa viimeisten 20 vuoden ajalta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä luvut ovat jollain tavalla kyllä väärin, sillä esimerkiksi separatistien luvuksi annettu 1345 tapausta on jokseenkin sama luku kun aiemmassa käyttämäni lähteen vain Euroopassa 2007-2008 vuosien separatistien terroriteot ja yritykset. Lisäksi äärivasemmiston ja oikeiston tapauksien määrä on huomattavasti suurempi, samaten kristilliset terrorijärjestöt yksinään Afrikassa ovat tehneet tuolla välillä paljon enemmän kuin vaivaiset kuusi sataa iskua.

      En ole nyt siis erityisen vakuuttunut näistä luvuista. They be all kinds of fishy.

      Poista
    2. Ihan piruuttani nyt kyselen, että mistä lähteestä nuo oikeisto, vasemmisto & kristilliset -terroritilastot olet hankkinut? Haluaisin nyt käsitellä terrorismia globaalilla tasolla, enkä vain Euroopassa.

      Ja palatakseni itse pointtiin, niin eikö muslimit mielestäsi ole globaalilla tasolla melkoisen yliedustettuja terrorismissa verrattuna esim. kristittyihin tai buddhalaisiin?

      Poista
    3. Viittaan lähteisiin jotka linkitin aiemmassa aihetta enemmän käsittelevässä tekstissä:
      http://tamapaiva.blogspot.fi/2013/06/onko-islamilainen-terrorismi-uhka.html

      Poista
    4. Globaalillakaan tasolla muslimit eivät näyttäisi olevan erityisen yliedustettuina terrorimittareissa. He ovat yliedustettuina lähinnä terroriuutisoinnissa.

      Poista
  4. On vaikeaa mieltää että tietoisuutta (omasta valehtelusta) voi manipuloida. Ja että sen ekee vielä itse omaksuttuaan jonkun meemipleksin aatteekseen, näkökulmakseen tai arvokseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valehtelee ideologinen valehtelija muille, vai myös itselleen. Hyvä näkökanta.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä Lastukuoret, kotimaiset puukuoret älypuhelimeen

Näin päivität tietokoneellesi Windows 10-käyttöjärjestelmän