Masennuslääkkeet ja masentava maailma

The Guardian uutisoi miten masennuslääkkeiden käyttö on kasvanut huomattavasti ja jatkaa edelleen kasvua. Lehti ja sen asiantuntijat asettavat syyn tästä ihmistunteiden medikalisoinnille: surusta, ahdistuksesta ja ikävästä olosta on tehty tauteja. Mutta voisiko takana olla myös muuta? Ehkä masennuslääkkeiden syöntiä vauhdittaa myös se miten hiton paljon masentuneempia olemme nykyään.

Länsimaissa rikkauden ja yltäkylläisyyden keskellä näytämme tietysti vähän oudoilta jos päätämme olla masentuneita, mutta ympäröivä yhteiskuntamme on muuttunut masennukselle alististavaan suuntaan, ja tämä ei tee masennuksesta odottamatonta olotilaa. Meitä pommitetaan jatkuvasti turvallisuudentunnettamme ja minäkuvaamme murentavilla viesteillä. Tulevaisuudenuskoa meillä ei ole, eikä oikeastaan vahvaa kontaktia läheisiimme tai yhteisöömme. Elämme maailmassa joka on kertakaikkisen masentava ja masentavat asiat altistavat masennukselle. Joku voisi jopa sanoa masentumisen olevan yhteiskuntamme luonnollinen olotila.

Taustakuvaksi tai Facebookin seinäkuvaksi.

"Meillä on sinulle pahoja uutisia"

Länsimainen uutisointi on voitontavoittelun perässä taantunut pelotteluvoittoiseksi. Mediatalot tietävät saavansa enemmän lukijoita tekemällä negatiivisia artikkeleita ja tämä näkyy uutisoinnissa jatkuvasti, Suomessakin kuten äskettäinen täysin aliarvoinen rokoteuutisointi hyvin osoittaa.

Linja on niin tuttu: "Tämä yleinen kotoa löytyvä juttu tappaa sinut!" ja "Puolisosi pettää näissäkin pikkujouluissa" ja "Lapset tappavat toisiaan uuden pelottavan trendin takia" ja "Surmasiko turvallinen lääke?" ja "Yritys erottaa tuhansia!" ja "Näin elinkulut kallistuvat kohdallasi" ja "Yritysjohtajalle jättikorvaukset, muille potkut". Kaikki lehtiotsikot eivät ehkä mene näiden alle, mutta niitä suurimmalla fontilla kirjoitettuja tarkkailtaessa, löydämme helposti melko negatiivisen trendin.

Pelkoa rummuttavien tiedotusvälineiden takaa löytyy muitakin syitä kuin pelon myyvä vaikutus, eräille pelko on itsetarkoitus. Salaliittohenkisempi voisi muistaa tässät miten eräät "nimeltämainitsemattomat" suurvallat ovat vuosikymmeniä eläneet pelolla - tai tarkemmin ylläpitäneet sotavoimia joita oikeasti asioista tietoinen yleisö ei missään nimessä maksaisi. Paitsi jos moinen puolustuslasku tuntuu perustellulta ympäristössä olevien vaarojen takia. Näiden perusteena on aina ollut pelko jostain vihollisesta. Tämän päivän vihollinen on terrorismi ja tietysti kaikki ne ikävät ryhmät jotka pilaavat kaiken.

Meidän pitää siis pelätä venäläisiä jotka kohta ostavat tai valtaavat Suomen, puolalaisia ja virolaisia jotka vievät kaikki työmme, aasialaisia jotka varastavat marjat metsistämme ja tietysti romaneita jotka varastavat loput ja myyvät ne niille jo muutenkin pelkäämillemme venäläisille. Toisaalla muistamme pelätä ydinkatastrofeja, sotia, nälänhätiä, flunssa-aaltoja, talouden romahtamista, biosfäärin kuolemaa, ilmastonmuutosta, jumalaa, lähestyvää maailmanloppua, helvettiä, kuolleita jotka syövät elävät ja tappajamehiläisiä. Pelättävien asioiden lista on mahdottoman pitkä ja sitä pidennetään jatkuvasti.

Osa pelkäämistämme asioista on toki oikeita ongelmia, mutta kaikki eivät. Siltikin se miten voimakkaasti keskitymme (tai miten meidät keskitetään) pelkoihin on huolestuttavaa. Kyseessä on tietysti selviytymisen psykologian hyödyntäminen: pelottavat aiheet saavat huomiomme paremmin kuin turvalliset, sillä selviämisemme joskus riippui tästä. Nyt huomiostamme kilpaillaan enemmän kuin koskaan, jokainen joutuu huutamaan naapuriaan kovempaa saadakseen oman mediansa huomatuksi ja hukuttamaan alleen muut. Pelkojemme hyväksikäyttäminen on tässä yksi parhaita keinoja myydä omaa viestiään muita tehokkaammin.

"Olet onneton ja ruma - kunnes ostat meiltä"

Toisaalta sitten minäkuvaamme pommitetaan myös jatkuvasti. Yhteiskunnallemme keskeistä on taloudellinen kuluttaminen ja kuluttamisen tehostamiseksi saamme koko ajan myynnin edistämiseen tarkoitettuja signaaleja. Suuri osa niistä pyrkii viestimään meille miten onnellisempia olisimme jos kyseinen asia olisi omistuksessamme. Meille vihjaillaan jatkuvasti puutteista itsessämme tai elämässämme joihin juuri kyseinen tuote olisi ratkaisu. Liian nätit mainosmannekiinit, luomiensa epäluonnollisten kauneusihanteiden kanssa ovat vain näkyvämpi seuraus tästä.

Vertaamme itseämme jatkuvasti mahdottomampiin malleihin, niin ulkonäöltäkin kuin kulttuurillisesti. Ulkonäöltämme ihannekuvamme ovat ihmisiä joita on korjailtu lääketieteellisesti ja digitaalisesti, tavoitetilamme on siis jo määritelmällisesti mahdoton saavuttaa - saati sitten ylläpitää kovin pitkään. Lisäksi näemme jatkuvasti esimerkkejä rikkaiden ja varakkaiden ihmisten elämästä ja elämäntyylistä johon kuuluvat nopeat autot, upeat asunnot ja käsittämättömät juhlat. Kun vertaamme itseämme näihin televisioista saamiimme virtuaalisiin naapureihin, häviämme aina.

Omakuvamme muodostuu osaltaan vertailun kautta, vertaamme naapurin autoa, vaimoa ja taloa omaamme ja mittaamme menestystä ja onnellisuutta näiden kautta. Kun saamme jatkuvasti mediasta viestejä mahdottoman kauniista ja rikkaista naapureista, on siinä hankala saada itseään edes lähelle tuota tasoa. Kaikessa vertailussa häviämme aina.

"Maailma on kauhea ja tulevaisuutesi on vielä kauheampi"

Elämme muutenkin varsin epästabiileja aikoja. Nykyiset sukupolvet eivät voi enää odottaa vaurautensa olevan suurempaa kuin vanhemmillaan. Ilmiö näkyy kotimaassammekin siinä, miten ennen normiduunaripariskunnan tuloilla pystyi ostamaan omakotitalon ja kesämökin, ilman velkoihin hautautumista ja ostamatta sitä periferiasta, teko joka ei enää olekaan mahdollinen.

Elämme myös masentavia aikoja siinä miten tulevaisuuden odotuksemme ovat muuttuneet. Siinä missä 60-luvulla tulevaisuuden oletettiin olevan fiksumpi, kehittyneempi ja lähes utopistinen, olemme siirtyneet odottamaan pahinta. Viihteemme tuomitsee paremman huomisen epärealistiseksi ja valheelliseksi.

Tämän näkee vaikkaa kun katsomme millaiseksi tulevaisuus luonnostellaan viihteessämme. Tulevaisuuden visiot ovat monesti apokalyptisiä ja synkkiä. Silloinkin kun maailma ei ole tuhoutunut, sitä vähintään hallitsee rautanyrkkidiktaattori tai jos kaikki vaikuttaisi olevan hyvin, on siinä kyse vain valheellisesta pinnasta ja todellisuudessa yhteiskunta on pahasti rikki.

Hyvän vertailukohdan tästä saa vertaamalla alkuperäistä Star Trek-sarjaa ja sen uusia elokuvafilmatisointeja. Menneen maailman idealistinen ihmiskunta oli yhteinäinen ja rahaton. Visioissa olimme kulttuurisesti kehittyneet niin pitkälle etteivät meitä piinanneet samanlaiset ongelmat kuin tänä päivänä. Uusissa Star Trek-elokuvissa näemme yhteiskunnan jossa ihmiset ovat muuttuneet takaisin yli-intohimoisiksi ja tappavat toisiaan suurella innolla. Sarja on synkistynyt joka inkarnaatiossaan nykyaikaa kohti.

Sama ilmiö näkyy muuallakin viihteessä, vanha Teräsmies olisi ollut järkyttynyt Man of Steelin sankarista. Uusin hämähäkkimies oli vähemmän värikäs ja synkeämpi kuin vinoileva edeltäjänsä muutamien vuosien takaa. Puhumattakaan sitten mitä Lepakkomiehelle kävi Nolanin uudessa trilogiassa - mustan sävyihin löydettiin ylimääräinen tummuus vielä jostain.

Oli "gritty reboot"-ilmiöstä mitä tahansa mieltä, näemme siinä selkeän merkin ajoistamme ja siitä miten pessimismi on korvannut optimismin kulttuurisessa psyykkeessämme. Odotamme tulevalta pahaa ja huonoa ja pidämme positiivisia odotuksia jotenkin väärinä. Jo se miten "utopistinen" on muuttunut tarkoittamaan päivittäisessä kielenkäytössämme pelkkää toiveajatusta on kuvaavaa tästä.

"Eristy, ole yksin, ole itsenäinen, et tarvitse muita"

Yksi ilmiö on myös yhteisöjen rikkoutuminen. Kaupungistumisella on paljon tekemistä tämän kanssa, mutta se ei yksin ole ainoa tekijä. Jos katsomme ihmisten "luonnollista" elinympäristöä, näemme ettei kukaan oikeastaan elä kokonaan yksin. Perheissä elää useita sukupolvia ja monesti useita perheitäkin yhdessä. Töitä tehdään joukolla ja ihmiset tuodaan mukaan tähän hyvin pienestä asti. Esimerkiksi lapsien hoito ei ollut aikaa kun nainen oli yksin kotona synnytyksestä toipumassa, vaan hän oli muiden yhteisön naisten ympäröimä. Lapset hoidettiin myös enemmän yhdessä, perheet eivät olleen yksinäisiä saarekkeita.

Oleellista oli nimenomaan yhdessä oleminen ja suhteellisen jatkuva kontakti muihin ihmisiin, se paljon peräänkuulutettu yhteisöllisyys. Aiemmin kukaan ei ollut yksin, mutta nykyisin kun etsimme ja ihannoimme itsenäisyyttä, olemme luoneet perhemallin jossa (varsinkin kaupungeissa) yksittäinen perhe on eristynyt linnake, vailla tukimekanismeja lähellä.

Nykyisin lapsien lähtö kotoa on tehty osaksi "luonnollista aikuistumista". Osin se sitä onkin, mutta ei ihan siinä mielessä miten se nyt mielletään. Olemme omaksuneet ajatuksen vanhemmista erottautumisesta niin voimakkaasti, että harva asuu enää edes kovin lähellä vanhempiaan "itsenäistyttyään" heistä.

Kaupungeissa ajatusmalli on jatkuvaa siirtymää. Muutamme asunnosta toiseen melko nopealla tahdilla esimerkiksi työn perässä. Kun oletamme asuvamme jossain vain väliaikaisesti, emme tee tuttavuutta naapureidemme kanssa emmekä kiinnity paikalliseen yhteisöön lainkaan. Muutamme vuokralle, asumme minkä asumme ja sitten muutamme jonnekin muualle. Talolle emme tee mitään, koska miksipä vuokra-asuntoon itse panostaisin.

Sivumainintana: Suomessa ihmisillä on kuulema liikaa omistusasuntoja. Tälle pitäisi ilmeisesti tehdä jotain, sillä liika asuinpaikkaan kiintyminen tekee työvoimasta kuulema liian jähmeästi liikkuvaa. Tämä kertoo hyvin mitkä paineet ja tahot erottavat ihmisiä toisistaan.

Likaisesti voisi sanoa että meitä pusketaan eroon toisistamme tarkoituksenmukaisesti. "Itsenäinen" ja vailla tukiverkkoja oleva ihminen onkin ideaalinen kuluttaja. Hänen on hankittava kaikki apu ja palvelut maksua vastaan, sillä keneltä hän kysyisi? Yhteisöjen särkyminen on tehnyt monesta asiasta erikseen ostettavan palvelun tai tuotteen, jonka ylikansalliset konglomeraatit voivat meille korvausta vasten toimittaa.

Olemme kavalasti normalisoineet yksinäisyyden. En kieltäisi ihmisiä elämästä yksin, kuitenkin yksinäisyyden vahva yhteys masennukseen ja mielenhäiriöihin on kiistämätön tosiasia. Monet mielenhäiriöt ajavat ihmisiä yksinäisyyteen, mutta yhtä lailla tämä yhteys toimii myös toiseen suuntaan ja ihmissuhteet ovat yksi parhaita tapoja ehkäistä mielenterveyden ongelmia. Ihminen jolla on lapsia, lemmikkejä tai puoliso, on huomattavasti paremmin suojattu mielenhäiriöiltä kuin yksin elävä lajitoverinsa.

Masentaako jo?

Meitä pelotellaan jatkuvasti, itsetuntoamme kaiverretaan koko ajan ja lisäksi vielä tulevaisuudeltamme on viety toivo. Tuolla cocktaililla on pieni ihme ettei joku vielä ole masentunut, tai ainakin vähän surullinen. Jos yhteiskuntamme on muuttunut näin negatiiviseksi, onko surullisuuden lisääntyminen mikään ihme?

Tämä masentava ympäristö on kuitenkin normalisoitu. Kukaan ei ääneen sano tai haasta sitä miten negatiivisessa kulttuurisessa kehyksessä elämmekään, vaan henkilökohtaiset vapaudet joista nautimme ovat meille tärkeämpiä, vaikka ne johtavatkin keskimääräisesti huonoihin valintoihin. Kun näin ympäröimme itsemme yksinäisyydellä ja tunnemme jatkuvasti surua tai maailmantuskaa, altistumme masentaville asioille. Lähes paradoksaalisesti, masentuneet näkevät itsensä rikkinäisinä ja epänormaaleina, vaikka heidän reaktionsa ympäristöömme on mitä luonnollisin.

Kun suru on näin yleistä, onko suuri ihme että tarvetta paremmasta olosta yritetään korjata kaikilla tavoilla? Lääketeollisuus vastaa tässä laskelmoidusti tarpeeseen. He eivät ole luoneet sitä epätoivon ja pessimismin ilmapiiriä jossa kylvemme, mutta he, kuten muutkin kauppamiehet, kyllä huomasivat tarpeen antidepressiivisille lääkkeille olevan olemassa. 

En lähde kieltämään etteikö yhteiskunnassamme tapahdu tarpeetontakin lääkintää ja varmasti ainakin osa masennuslääkkeiden syöjistä napsii niitä tarpeettomasti. En kuitenkaan jaksa uskoa pelkän medikalisaation olevan siinä takana. Kun huomioimme miten negatiivisuutta tihkuvassa ympäristössä elämme, onko masennuslääkkeiden kulutuksen kasvu todella kovin suuri ihme?

Kommentit

  1. Olipa masentava bloggaus. Lähden tästä heti ostamaan jonkun joka kertoo minulle mitä lääkkeitä pitää ostaa että jaksaisin keskittyä ostamaan maksullisia verkkolehtiä ettei tarvitsisi lukea näitä masentavia ilmaisblogeja.

    VastaaPoista
  2. Mä luulen, että suurin syy masenuksen kasvuun, siltä osin kun se ei ole vain diagnosinnin muutosta, on se, että ihmisillä ei ole niin paljoa akuutteja ongelmia, jotka pitäisivät kiireisinä. Jos täytyy tehdä pitkää päivää pellolla, niin ei ehdi masentua.

    "Elämme muutenkin varsin epästabiileja aikoja. Nykyiset sukupolvet eivät voi enää odottaa vaurautensa olevan suurempaa kuin vanhemmillaan. "

    Mun mielestä on aika rohkeaa tehdä tällaisia ennustuksia viisi vuotta kestäneen taantuman perusteella, kun tuhansia vuosia seuraava sukupolvi on ollut edellistä vauraampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kieltämättä tehtiin pidempää päivää, mutta työn tahti oli hyvin erilainen. Tahti oli rauhallisempi ja pitkän työpäivän aikana otettiin rennosti moneen otteeseen. Työtä harvoin tehtiin itsekseen, vaan työt olivat usein sosiaalisia tilanteita, joissa oltiin yhdessä muiden kanssa.

      Sivumainintana: Vapaa-ajan määrä väheni huomattavasti kun siirryimme metsästäjä-keräilijä-yhteiskunnista maanviljelykseen.

      Masennus ei kuitenkaan pelkästä vapaa-ajasta laukea. Tosin vapaa-aika ilman mielekästä tekemistä, yhdistettynä tekstissä mainitsemiini ongelmiin luo kyllä hyvin aikaa märehtiä omassa kurjuudessaan ja kehitellä masennukselle altistavia tunteita. Sanoisin pääsyyn kuitenkin olevan muualla kuin vapaa-ajassa.

      Mainittakoon vielä, etten tiedä mistä ihmiset saavat suuret määrät vapaa-aikaa. Itselläni sitä juuri ja juuri on ylipäätään.

      Taantumasta ja sukupolvien köyhyydestä vielä: En tarkoita viimeisen muutaman vuoden taantumaa osoituksena seuraavan sukupolven köyhyydestä. Ilmiö on paljon pidempää perua. Jos elinkustannuksien ja palkan suhdetta katsotaan, olemme paljon huonommassa asemassa nyt kun olimme kolme vuosikymmentä sitten.

      Poista
    2. Mä mietin tossa vapaa-ajan määrän lisäksi myös akuuttien ratkaisua vaativien ongelmien määrää.

      "Jos elinkustannuksien ja palkan suhdetta katsotaan, olemme paljon huonommassa asemassa nyt kun olimme kolme vuosikymmentä sitten."

      Isko sulla jotain lähdettä tälle. Ne tilastot jotka mä muistan nähneeni näyttää, että hintojen nousu on kyllä viimeiset 30 vuotta ollut palkkojen nousua hitaampaa. Vain jotkut pahasti myyjän markkinat, kuten asunto ja junamatka, ovat nostaneet hintoja palkkojen tahdilla. Tossa on yksi tätä tukeva lähde: http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-03-12_004.html

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.