Dieselvero sähköautoista: sosiaalinen oikeus vs. luonnonsuojelu

Suomessa on yksi maailman korkeimpia verokantoja, varsinkin kun katsomme autoilua. Polttoainetta verotetaan rankasti ja samaten itse autojen ostohintoja ja käyttömaksujakin päällä monia. Hybridi- ja sähköautojen verotus on erityisen mielenkiintoista.

Aloittakaamme hybridiautoista. Mikäli hybridiauton voi ladata suoraan tökkäämällä töpselindeerin seinändeeriin, murahtaa verokarhu äänekkäästi ja autosta pitää maksaa käyttövoimaveroa. Vastaavaa veroa ei tarvitse maksaa jos hybridiä ei voi ladata, jolloin verot kerätään polttoaineen verotuksesta.

Tämä vero on entistä korkeampi sähköautoissa. Sähköautojen kohdalla tämä vero on korkeampi kuin hybdiridien kohdalla (1,5 snt vs. 0,5 snt/pv/100 kg). Mitä ihmettä ja kummaa? Miksi käyttövoimavero, entinen dieselvero on maksettava ympäristöystävällisestä sähköautostakin vaikka sen virta tuleekin jo verotettuna töpselistä?

Yksinkertaista: Autoverojen tarkoitus on kattaa tieverkkojen rakennus ja ylläpito. Bensiinillä kulkevasta autosta nämä verot saadaan irrotettua bensiiniä ostettaessa, samaten hybridissä jota ei voida ladata. Kyseinen vero kerätään sähköautoilijoilta erillisenä käyttövoimaverona.

Ympäristösyistä voisimme toki ehdottaa kyseisen veron laskemista ympäristöystävällisten sähköautojen kohdalta, mutta törmäämme mielenkiintoiseen ongelmaan: sähköautot ovat kalliita ja niitä ostavat lähes kokonaan varakkaammat. Ikävä tilanne: köyhimmät ajavat bensa-autoilla koska sähköauton hankintahinta on liian korkea, eivät kannanottona ympäristöarvoja vastaan. Alentaisimme siis entisestään varakkaiden maksamia veroja. Luonnollisesti tämä verokannan lasku pitäisi kompensoida korottamalla esimerkiksi bensaveroa ja näin myös köyhempien autoilun hinta nousisi.

Melkoinen catch-22. Köyhimmät joilla ei ole varaa sähköautoihin maksavat korkeita maksuja tieverkon ylläpitämiseksi jota käyttävät myös varakkaammet joiden ei ympäristösyistä tarvitse maksua maksaa. Kumpi sitten lopulta on tärkeämpää, luonnon hyvinvointi vai sosiaalinen oikeus?

Ei se helpoin kysymys.

Onko Islamilainen terrorismi uhka?

Muslimien toteuttamat kammottavat terroriteot ovat länsimaiden, varsin Yhdysvaltojen äänekkäimmin pelättyjä kauhutekoja. Ovatko muslimit ja Islam kuitenkaan niin vaarallisia kun sanotaan?

Maailmalta löytyy paljon muslimien tekemiä kauhistuttavia tekoja - nimenomaan sellaisia joissa tekijät kertovat tehneensä tekonsa Allahin nimeen, profeetta Muhammedin kunniaksi. Esimerkkejä on helppo luetella: Äskettäin islamistit hyökkäsivät kehitysaputoimistoon ja tappoivat matkalla kolme siviiliäPakistanissa tyttöä ammuttiin rangaistuksena halustaan opiskella. Mies tappoi kaksi ja haavoitti useita Frankfurtin lentokentällä, motivaationaan kostaa amerikkalaissotilaiden väitetysti tekemät musliminaisten raiskaukset. Intiassa 17 ihmistä kuoli ja 60 haavoittui pommi-iskussa leipomoon. Esimerkkejähän löytyy ja listan pidentäminen ei olisi hankalaa.

Uutisoinnissa nämä terrori-iskut saavat paljon palstatilaa ja muslimien loukkaamista varotaan, kerran tiedämme miten pommiherkkää väkeä he ovat. Narratiivi on tuttu esimerkiksi Tanskalaisten pilakuvien kohdalta: älä häiritse herhiläispesää tai ihmisiä kuolee. Muslimien julkisuuskuva on hyvin tulenarka ja tämä on vähintään osin ansaittua.



Vaan onko tämä julkisuuskuva totta? Ovat muslimit niin ärhäkkäitä terroristeja ja pommiattendaatteja kun voisi kuvitella kaiken tämän uutisoinnin kanssa? Ärhäkkyydessä on jotain totuutta jos katsomme esimerkiksi niitä mellakoita jotka seurasivat kun tanskalainen sanomalehti julkaisi pilakuvan rakkaasta profeetasta. Imago on kuitenkin eri asia kun todellisuus ja tässä törmäämme pieniin hankaluuksiin. Muslimien imagon päällä on melkoinen määrä rasististista ja uskonnollisfanaattista puhetta, jonka alta Islamin todellista vaarallisuutta voi olla hankala määrittää.

Kun katsomme uutisoinnin läpi, ohitse propagandasta, paisuttelusta, pelosta ja ehkä pienestä määrästä rasismiakin (tiedän ettei Islam ole rotu, ei tarvitse kertoa), löydämme totuuden jälleen tilastoista. Ottakaamme tarkasteluun Europolin tilastoja. Tässä pieni taulukko terrori-iskuista ja niiden yrityksistä tekijöineen, jaettuna maittain. Tarkemman kuvan saat ihmeteltäväksi napsauttamalla.


Lähde on Europolin raportti terrorismista Euroopassa.

Melkoinen määrä lukuja ja niistä selviää selkeästi totuus Euroopan terroriteoista: muslimien tekemät teot ovat häviävässä vähemmistössä. Tein pienen graafin teoista jotta pointtia avautuisi mahdollisimman selvästi.


Euroopassa valtaosa terrorismista liittyy separatistien toimintaan. Toisena listalla on äärivasemmistolaiset ryhmät, tosin niidenkin toiminta keskittyy vain pariin maahan. Kokonaistilanne ei muuten kauheasti muutu jos katsomme maailmanlaajuisia lukuja, Islam alkaa tilastojen varjossa näyttämään vähemmän pelottavalta pedolta ja enemmän paperitiikeriltä. Esimerkiksi FBI:n omat julkaisut eivät näyttäisi maalaavan Islamista sen vaarallisempaa kuvaa.

Sitten yksi mielenkiintoinen havainto: jos vertaamme terroritekoja tehtyihin pidätyksiin, näemme oudon trendin: muslimeita pidätetään suhteessa paljon enemmän kuin muita terroriepäiltyjä terroristeoista tai niiden yrityksistä epäiltynä. Tässä pieni kaavio aiheesta. Vasemmat pylväät kertovat terroriteot ja yritykset, oikea pidätyksien määrän.


Tässä vielä tarkka taulukko terroriteoista tai niistä epäillyistä pidätetyistä:


Muslimiterroristeja pidätetään huomattavan paljon suhteessa muihin ryhmiin. Esimerkiksi äärivasemmistolaiset ryhmät tekivät mitattuna aikana 79 terroritekoa ja pidätyksiä tapahtui 158, eli noin kaksi pidätystä per terroriteko. Separateisteilla pidätyksiä oli noin yksi jokaista terroritekoa kohti, äärioikeistolla parikymmentä per teko. Muslimit tekivät samaan aikaan viisi terroritekoa ja pidätyksiä oli muikeat 645, eli yli sata pidätystä per terroriteko! Suhdeluku on käsittämättömän korkea muihin verrattuna.

Syitä tälle ilmiölle voimme toki spekuloida ja takana on varmasti monia ilmiöitä. Muslimeiden jatkuva kuvaaminen kuumaverisinä terroristeina ei varrmasti auta vaan on varmasti osasyypää. On myös mahdollista että pidätettyjä muslimeita merkitään herkemmin terroristeiksi teoista, joista muiden ryhmien tekemänä pidettäisiin "vain rikollisina" tekoina, eikä terrorismina. Syillä spekulointi on kuitenkin toisen artikkelin aihe.

Islamilainen terrori ei siis objektiivisesti mitattuna uhkaa maailmaa erityisen paljon. Meidän perpektiivistämme muslimiterroristeista murehtiminen on yhtä järkevää kuin pelko että pingviinit nokkivat minut hengiltä, niin etäinen ja mitätön se uhka on. Terrorismi on muutenkin erittäin epätodennäköinen tapa päättää päivänsä ja siitä epätodennäköisyyksien suosta, Islam on vain pienen pieni siivu. Tämän sietää toistaa: on erittäin epätodennäköistä että sinä rakas lukijani kuolet terroristin teon takia ja jos kuoletkin, on lottovoittoa pienempi mahdollisuus että tekijä on muslimiterroristi.

Islamilainen terrorismi on muutenkin ajautumassa marginaaliin, jopa pahamaineinen Al-Qaida on joutunut kääntämään katseensa länsimaista ja vahvistamaan asemiaan muualla. Uutisissa on viime aikoina kerrottu Al-Qaidan levittäytymisestä Afrikkaan, mutta todellinen kuva on hieman toisenlainen: Al-Qaida ei levittäydy Afrikkaan, se perääntyy sinne. Islamilainen terrorismi ei nauti muslimien tukea ja sitä vastustetaan lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Islamilainen terrori ei siis ole uhka jonka murehtimiseen kannattaisi polttaa kaloreita. Tämä ei välttämättä tarkoita etteikö Islam olisi uhka muilla tavoilla. Argumentteja kyseisen uskon dominaatiopyrkimyksistä ja antidemokraattisista asenteista voidaan oikeutetusti pitää vähintään ongelmallisina ja sanoa Islamin olevan tätä kautta uhka demokratialle. Vahvasti Islamiin nojaavissa maissa tämä näkyy ja jokainen sharia-lain ruoskan kokenut tietää millaista oikeutta saa pyhästä kirjasta. Dominaatiopyrkimykset ovat toinen keskustelun aihe kokonaan, mutta uhkakuvana nekin ovat varsin etäisiä ja epätodennäköisiä.

Aivan liian monimutkainen sukupolvien sota

Akavan suuriherra Sture Fjäder meni sanomaan jotain josta pieni myrsky lähti liikkeelle: ehdotti Suomeen Ruotsissa käytössä olevaa mallia, jossa yritykset joutuisivat irtisanomaan yt-tilanteissa uusia työntekijöitä pidempään talossa olleiden sijaan. Tästä tuli muutamia älähdyksiä, kun looginen lopputulos huomattiin: nuoria irtisanottaisiin jatkossa ja ei "vanhoja". Nuorten akateemisten isokiho Veikko Eranti luonnehti tätä sukupolvisodaksi suorastaan, jossa vanhemmat työntekijät saavat etuja nuorempien kustannuksella.

Tässä ei kuitenkaan ole kyse aivan niin yksinkertaisesta tilanteesta, vaan pahuksen monimutkaisesta sopasta. Eri puolilla tässä on toisaalta vanhempien työntekijöiden suuret vaikeudet saada työtä kiitos vanhentuneiden taitojen, vastaan nuorten työntekijöiden vaikeudet saada taitoja kiitos työkokemuksen puutteen. Vanhempi työntekijä on kuulema roskaa työmarkkinoilla koska kaikki tahtovat palkata nuoria ja nälkäisiä! Toisaalta nuoret ovat myös kuulema roskaa työnmarkkinoilla, sillä joka työpaikkaan pitäisi olla vuosien kokemus.  Vanhaa työntekijää ei haluta töihin, koska tämän työurasta on enää pieni pala jäljellä ja hän ei enää paina eteenpäin samalla draivilla. Toisaalta jos nuori ei saa töitä ajoissa, hän saattaa jäädä sivuun työmarkkinoilta koko iäkseen ja tehdä niinsanotut syrjäytymiset.

Hetkonen, kumpaa tässä pitäisikään suojella? Toisaalta ikääntyneillä on ongelmansa, mutta niin nuorillakin. Näkökulmasta osa on kuitenkin sanahelinää ja osa faktaa. Onko jotain tapaa millä selvittää tilanteen totuutta?

Tilastot, kun epäilyttää, katsotaan tilastoja. Tilastokeskuksen sivuilta pystyykin näppärästi kaivamaan esiin tiedot suomalaisen työelämän tilasta, ja jopa ikäryhmiin jaettuna. Koostin tästä pienen taulukon:


Ja tulos alkaa näyttää äkkiä aika selvältä. Ikäryhmässä 15-24 työttömyys on yli kolminkertainen ikäryhmään 55-64 verrattuna. Myös ryhmä 25-34 on hieman heikommassa asemassa työllisyyslukujen perusteella. En huomioinut tätä vanhempia ryhmiä korkean eläköitymismäärän takia, luvut eivät enää ole vertailukelpoisia.

Nuorten tilanne ei ole aivan yhtä huono jos puhutaan työllisyysaseteesta työttömyyden sijaan, mutta sama ongelma nähdään edelleen: nuoret ovat heikoimmassa asemassa. Tässä taulukko tilastokeskuksen julkaisusta työllisyysasteiden paranemisen kanssa.


Näemme selvästi missä mennään edelleen. Nuoret ovat pohjalla.

Tilastot ovat puhuneet ja niiden pitäisi puhua kovempaa kuin retoriikka. Tämän perusteella voimme hyvin nähdä missä ryhmässä toimenpiteisiin pitäisi todella ryhtyä. Ikääntyneiden työttömyys ei selvästi ole yhtä suuri ongelma kuin nuorten työttömyys.

Tämä ei tarkoita vieläkään mitään sotaa sukupolvien välillä. Etuisuudet voivat olla nollasummapeliä jossa yhden etu on pois toiselta, esimerkiksi säätämällä lakeja jotka suosivat yhtä ryhmää toisen kustannuksella. Moiset säännökset eivät korjaa ongelmaa, vaan enemmänkin siirtävät sitä: ongelman korvaaminen ongelmalla on kuin pölyjen lakaisu toiseen huoneeseen. Nuorten työttömyydestä tulee ikääntyneiden työttömyyttä tai päinvastoin. Nuorten työllistymistä ei pitäisi yrittää parantaa erottamalla vanhoja työntekijöitä, eikä vanhempien työpaikkoja turvata pakottamalla erottamaan nuoret ensin.

Nuorten työttömyyttä voidaan korjata muillakin tavoilla, esimerkiksi järjestämällä paremmin suunnattua opetusta ja koulutusta nuorille - niin ammattitaitojen kuin työnhakemisen kanssa. Lisäksi itse yhteiskunnan tilaa on katsottava. Mikään osaaminen ei takaa työpaikkoja jos niitä ei ole. Yrittäjyyden rohkaiseminen ja kasvun edellytykset ovat faktori jota ekonomit rummuttavat näissä kohdissa. Paras tapa varmistaa työllistyminen on varmistaa työpaikkoja olevan.

Ongelma on yhteinen. Vanhemmatkin ikäluokat ovat loppuelämänsä sidottuja nuorempiin ja toisin päin. Yhden etu on lopulta kaikkien etu ja yhden rampauttaminen satuttaa lopulta kaikkia. Yhteiskunnan ryhmiä ei voida irrottaa toisistaan, vaan kaikki (valitettavasti eräille) vaikuttaa kaikkeen.

Vertailussa Xbox One, PS4 ja Wii U

Sain testiini uuden sukupolven kärkikonsolit, eli Xbox Onen, PS4:n ja Wii U:n. Älkää kysykö mistä tai miten, en ole vielä valmis käsittelemään tekojani täysin.

Pidemmittä puheitta, tässä ovat kilpailijat olohuoneittenne mestareiksi.

Xbox One aka Xbone®


Uusi Xbone on tehty pelaamiseen ja muuhun viihteeseen, olohuoneen keskeiseksi laitteeksi suorastaan. Pelaaminen olisi kivaa, mutta vähän hankalaa, konsoli tahtoisi antaa minun vain katsoa jenkkikorista. Yritin hieman käynnistellä uutta Forzaa ja peli latautuikin, mutta pelin sivuun avautui sivuikkuna josta näkyi koripalloa. Konsoli myös päätti etten varmaankaan halua kuulla autopelini ääniä vaan haluan kuulla koripallo-ottelun. Yritin silti pelata, mutta konsoli ei pitänyt siitä. Ensin kaistale ruudusta näytti koripalloa ja valtaosa Forzaa. Sitten koripallokaistale alkoi hitaasti suurentua ja lopulta Forzaa ei näkynyt enää ollenkaan.

Murahdin tästä Kinect-sensorille ja konsoli vastasi ääneen! Olin yllättynyt, kaunis naisääni muistutti minua että videopelien pelaaminen on nörttien ja olmien hommaa. Jos haluan saada naisia, koriksen katsominen on fiksumpaa. Vaihtoehtoisesti voin katsoa myös Netflixiä. Yritykseni ladata Forzaa uudelleen eivät onnistuneet. Xbone ilmoitti kaiuttimellaan että olen "nössö" ja "penikseni on pienempi kuin hauikseni". Tätä konsoli jatkoi vielä sekunnin päästä muistuttamalla ettei minulla ole ollenkaan hauista.

Hauskana ominaisuutena Kinect on päällä koko ajan ja tarkkailee käyttäjän toimia jos käyttäjä vaikka tahtoisi käynnistää konsolin. Kun yritin lukea kirjaa, Kinect käänsi Xbonen päälle ja soitti Metallicaa täysillä ja näytti ruudulla tekstiä "Homooo!" kunnes lopetin lukemisen. En uskalla enää masturboida konsolin edessä; se kysyi käytänkö heikompaa kättäni vai yritänkö edes oikeasti.

Xbonen pelejä ei voi myydä eteenpäin. Tai voi, mutta vasta kun olet Kinectin edessä lukenut ääneen valan Saatanan nimissä, vannoen että lähetät Microsoftille pienen shekin korvataksesi tämän ilmiselvän varkauden. Uhriksi käy shekin lisäksi myös esikoispoika. Tämä on mielestäni syrjintää sille monilla ihmisillä on myös esikoistyttöjä. Kohun noustua Microsoft muutti hieman politiikkaa ja nyt pelin tekijät voivat valita teetkö valan Saatanan vai Haadeksen nimissä. Aasialaisia paholaisia ei tueta, mutta Microsoft on lupaillut lisätä tuen meso-amerikkalaisten uskontojen pimeille jumalille vuoden 2014 aikana.

PlayStation4 aka Nimeämisosastomme lakkautettiin 1994


Sonyn näkemys pelaamisen seuraavasta sukupolvesta on hieman erilainen. Erityisesti ohjain on mielenkiintoinen. Pelailin uutta Killzonea ja pääsin todenteolla käyttämään ohjaimen kosketusohjausta. Konsoli tykkäsi kovasti kun ohjausta käytettiin. Jos hieroin kontaktipintaa hitaasti, päästi ohjain tyytyväisiä värinöitä. Värinät nopeutuivat kosketuksieni nopeutuessa ja ohjaimen kaiuttimesta alkoi kuulumaan nopeutuvaa synteettistä huohotusta. Hinkattuani ohjainta hetken, värinät menivät hetkeksi täysille, ohjain ulvaisi jotain tämäntapaista: Uuuuauuauuiiaajeeeeeee! Lopuksi ohjain antoi minulle viitosen ja meni tupakalle.

Ilman kosketuskontrollejakin voi pelata. 

Yhtenä erikoisuutena PS4:n ohhhh!jaimesta löytyy nappi jolla erityisen onnistuneet videot voi ladata sosiaaliseen mediaan. Onnistuneiden videoiden lataaminen vaatii kuukausimaksullisen Premium-tilin. Ominaisuutta voi käyttää myös ilman maksullista jäsenyyttä, mutta tällöin PS4 jakaa automaattisesti vain pahimmat mokasi peleissä. Tällaiset videot se lataa automaattisesti sosiaalisiin medioihin erilaisilla otsikoilla, esimerkiksi "Mummonikin pelaa paremmin" tai "Tässä sukkaan pelissä samalla tavalla kun sukkaan jäbiä taloni takana."

Pelivideoihin voi nauhoittaa selostuksen laitteen sisäisen mikrofonin avulla. Luonnollisesti verkkoon tallentuu kaikki muukin kuultu ja maksankin nyt Sonylle elämäni loppuun asti Premium-jäsenyydestä PSN-verkkoon. Jos katkaisen jäsenyyden, PS4 automaattisesti vasikoi kaiken mitä on kuullut ja forwardoi tiedot vanhemmillesi, lapsillesi ja poliisille. Vasikointitoiminnon voi kytkeä pois päältä avaamalla järjestelmävalikon, ottamalla sieltä kohdan "Pilaa elämäni" ja sitten poistamalla ruudussa oleva ruksi suorittamalla harakirin laitteen edessä.

PS4:n käytetyt pelit voi myydä muuten vapaasti eteenpäin ilman rajoituksia! Tosin laite lähettää tietosi pelin tekijöille jos se huomaa pelisi siirtyneen jonkun toisen omistukseen. Näihin tietoihin kuuluvat yhteystietosi, mistä sinut löytää päivittäin mihinkin aikaan ja ketkä ovat sinulle rakkaimpia ihmisiä joiden kuolema olisi järkytys. Pelintekijät ovatkin ottaneet ominaisuuden ilolla vastaan ja rekrytoineen monia moottoripyöräkerhoja ns. Customer Retention-konsulteiksi.

Wii U aka I wan't to Wii on U


Wii U sai markkinoille etumatkaa kilpailijoihinsa, mutta oudosti sille on ulkona tällä hetkellä vähemmän pelejä kuin julkaisemattomille kilpailijoilleen. Nintendo onnistui yhteistyössä Deepak Chopran kanssa julkaisemaan osan peleistä negativiisinä, minkä ansiosta Wii U:lle on tarjolla tällä hetkellä -3 peliä.

Kosketusnäyttöohjain on varsin kiva käytettävä! Sen akut kestävät n. 12 sekuntia, mikä takaa pelisessioiden pysymisen lyhyinä ja intensiivisinä. Testasin kahta peliä "Luigi's Mansion of Wii" ja "Kirby's Wet Wii Wonderrump" Molemmat niistä on pelattavissa alusta loppuun tässä 12:sta sekunnin ajassa, joten akkukesto ei ollut ongelma.

Virtuaalikonsolipelejä voi onneksi pelata tavallisellakin ohjaimella. Kaikkihan tiedämme että ostan uuden konsolin pelatakseni sillä 20 vuotta sitten julkaistuja klassikoita jotka voisin ostaa myös perus Wiille.

Wii U:ta voi käyttää myös perinteisellä Wii-kapulalla. Uudet kapulat on valmistettu erityisestä kitkaa hylkivästä materiaalista, joten en pystynyt nostamaan sellaista käteeni. Kapula reagoi liikkeeseen täydellisesti, mutta sitä on hankala käyttää. Sain itse pidettyä siitä kiinni vaan ottamalla kapulan suuhuni ja pitämällä sivuista kiinni molemmin käsin.

Oloni oli hyvin likainen lyhyen pelisession jälkeen.

Yhteenveto

Seuraava konesukupolvi poikkeaa edeltäjistään: ne eivät enää ole vain pelaamiseen tarkoitettuja laitteita, vaan kaikki uudet konsolit haluavat pikemminkin rakastella käyttäjänsä kanssa. Jokainen konsoli tekee sen eri tavalla: Wii tahtoo kunnon käsihoidon, PS4 hellää hiplausta oikeasta paikasta ja Xbone tahtoo katsoa kun koskettelet itseäsi samalla kun katsot korista tai Netflixiä. Kaikki näistä vetoavat toki eri markkinarakoihin. Hehe, rakoihin.

Muutos on suhteellisen suuri ja konsoloilla onkin toistensa lisäksi melkoinen kilpailu, sillä ne eivät ole yksin tontilla. Suuryritykset, miljonäärit ja poliitikot yrittävät kilpaa päästä panemaan kuluttajia, joten markkinatilanne on hyvin erilainen kuin edellisellä konsolisukupolvella.

Joka tapauksessa, seuraavan konsolisukupolven voittajaksi itse näkisin voittajaksi ne gorillamaiset urheilijaöykkärit; sellaiset tapasivat aikanaan pahoinpidellä minua kun mieluummin pelasin videopelejä oikean urheilun sijaan. Tämä osoittaa viimein miten he olivat oikeassa ja miten olen tuhlannut koko nuoruuteni turhanpäiväisissä keinomaailmoissa.

Breivikin ja Wahlroosin samankaltaisuus ja median himottelu

Pastori Kai Sadinmaa kirjoitti blogissaan varsin hyviä pointteja sisältävän tekstin. Hän läpikävi miten rahan valta ja pahasti eriarvoistuvat yhteiskuntamme ei ole ehkä polulla kohti tulevaisuutta jossa haluaisimme päätyä. Sadinmaa läpikävi miten tuhoamme elinympäristömme ja miten talousjärjestelmässämme köyhiä hyväksikäytetään rikkaampien eduksi, miten jotkut nääntyvät tuottaakseen ennestään rikkaille lisää.

Kuulostaa varsin mukavalta tekstiltä. Mutta kohuahan siitäkin nousi, sillä Saidinmaa teki yhden siirron joka oli joko taktinen neronleimaus tai onnekas vahinko: hän vertasi joukkosurmaaja Breivikiä ja pankkiiri Nalle Wahlroosia.

Lainatkaamme Sadinmaata suoraan:
"11/9 jälkeisessä maailmassa massamurhaajat ja pankkiirit puhuvat samaa kieltä. Norjalainen joukkosurmaaja Breivik ja suomalainen pankkiiri Wahlroos sanovat lähestulkoon samoin sanoin demokratiasta. Breivikille demokratia on enemmistön diktatuuria, Wahlroosille demokratia on enemmistön tyranniaa. Katsokaa heidän kuviaan, Breivikin ja Wahlroosin. Sama omahyväinen, itsevarma hymy molempien huulilla.
Tai kertokaa miten erotatte kansainvälisten suurpankkien pankkiirit ja prätkäjengirikolliset tosistaan? Edelliset eivät käytä liivejä. He käyttävät pukuja, nämä pankkiirien ja gangstereiden ristisiitokset, bangsterit.
Yhdistäviä tekijöitä sitten löytyykin. Niin liivimiehet kuin bangsterit laittavat sinut maksamaan, vaikka et haluaisi, vaikka et olisi heille mitään velkaa. Liituraitabangsterit sijoittavat ja pelaavat toisten rahoilla, suurella riskillä, voittaen aina, hävitessäänkin."
Nämä eivät ole ainoat vertaukset ja suosittelenkin lukemaan tekstin kokonaisuudessaan. Tekstistä nousi kuitenkin jonkinlainen kohu. Ei siis oikeaa kohua, vaan sellainen kohu mistä iltapäivälehdet puhuvat kohuna, eli kukaan ei oikeastaan kohunnut, mutta lehdet ajattelivat että jos uutisoimme asiasta kohuna, ehkäpä joku sitten kohuaa.

Sadinmaa teki kuitenkin täysin oikean ratkaisun. Nalle-vertaus toi kirjoitukselle massiivisen määrän julkisuutta jota teksti ei mitenkään olisi saanut ilman kyseistä kohua. Ja hyvä näin, teksti on varsin tylyä, mutta osuvaa luettavaa nykypäivän tilasta.

Mielenkiintoista on kuitenkin uutisointi asiasta. Lehdet eivät uutisoineet miten pappi esitti yhteiskuntakritiikkiä tai mitään edes etäisesti kuvaavaa. He keskittyivät uutisoimaan miten Nalle ja Anders pistettiin pussauskoppiin. Nykyjournalismin degeneraatio viihderoskaksi ja eskapismiksi ei tietenkään ole uusi asia, mutta on aina "mukava" saada muistutus siitä miten uutisointi keskittyy epäoleelliseen.

Oleellista tässä on myös, miten Sadinmaa ei oikeasti väittänyt että Nalle Wahlroosin tekevän pommi-iskuja tai tappavan väkeä. Hän kohotti esiin miten Breivikin ja Nallen yhteiskuntakäsitys sisältää pelottavia paralleeleja joita vastaan molemmat hyökkäävät. Wahlroos käyttää vaikutusvaltaansa tehdäkseen maailmasta paremman paikan itselleen ja huonomman muille. Hän ehkä muotoilee sen itselleen eri tavalla, mutta hän näkee maailman paikkana jossa heikoimpiaan tukeva yhteiskunta on lopulta huono paikka elää, koska se vaatii häntä - yhteiskunnan vahvaa yksilöä - luopumaan osasta kohdallaan olevaa hyvää heikompiosaisten takia.

Molemmat Nalle ja Breikvik näkevät yhteiskunnan vihollisena jota täytyy muuttaa oikeaan suuntaan. Breivikin harha on ehkä erilainen kuin Nallen; käsitys vaarallisesti vihervasemmistosta joka antaa muslimeille ja väärän värisille avaimet yhteiskuntaamme. Se on silti perustaltaan samanlainen, totalitäärinen harha.

Sadinmaa ei siis väittänyt Nallea pommimieheksi tai tappajaksi, osoitti vain yhteneväisyyden kahden miehen ajatusmalleissa. Tähän ei kuitenkaan keskitytty, vaan uutisoinnissa meuhkattiin siitä miten loukkaavaa moinen on. Kohuntapainen nousikin ja Sadinmaa sai suuren määrän huomiota.

Tätä roskaista journalismia on helppo käyttää hyväkseen viestinsä esiin tuomiseksi. Lehdet tarttuvat täkyihin joista on helppo saada lukijoita. Shokeeraava otsikko, shokeeraava väite ja uutinen suorastaan kirjoittaa itsensä iltapäivälehden sisälle.

Haluatko kirjoituksellesi julkisuutta? Kirjoita jotain mistä on helppo kohuta. Voisin vaikka kirjoittaa Timo Soinin puhuvan p*skaa. Näin Iltapäivälehti voi tarttua tähän ja kirjoittaa "Suosikkibloggari haukkui Timo Soinia perseeksi!". Tai voisin tietysti ehdottaa vaikkapa kertoa miten Jutta Urpiainen on maamme seksyin poliitikko. Iltapäivälehti: "Suosikkibloggaaja Urpiaiselle: panisin!"


VM:n vääristelevä raportti opintotuesta

Valtiovarainministeriön raportti oli huolissaan korkeakouluopiskelijoiden liian hitaasta valmistumisesta. Korjaukseksi se ehdottaa opiskelijoiden rankaisemista, koska köyhyysrajan alittavilla tuloilla eläminen on kuulema niin fantastisen hienoa ettei sieltä halua pois. Uutisissa myös: valtiovarainministeriömme on käynyt läpi lobotomian. Pää on kuulema paljon kevyempi nykyisin.

Armeijakuri ja voimatrippaaminen

Armeijan kaltaisessa laitoksessa kuri ja auktoriteetti ovat ehdottomia. Tästä seuraa lieveilmiöitä ja konflikteja kun auktoritäärinen rakenne törmää suinpäin rauhan ajan realiteetteihin jotka eivät sovi yhteen moisen auktoriteetin kanssa.

Haluan aloittaa kertomalla pienen tarinan. Aikanaan oman asepalvelukseni alokasaika päättyi hieman surulliseen nuottiin: päivänä kun lakkasimme olemasta alokkaita, linnakkeen komentaja kertoi meille kuinka aiemmin sairaalaan viety aseveljemme oli tappanut itsensä hyppäämällä ulos sotilassairaalan ikkunasta. Loppuosa tätä muuten juhlavaa päivää meni hieman heikoissa tunnelmissa.

Tämän päivän jälkeen meidät hajautettiin eri paikkoihin. Osa lähti aliupseereiksi opiskelemaan, osa lääkintään, osa rannikkotykkejä ohjailemaan, osa viestittelemään ja yksi jopa soittokuntaan. Noin kuukauden päästä kokoonnuimme kuitenkin lähes kaikki jälleen yhteen: alokkaana kuolleen aseveljemme hautajaisiin.

Näitä hautajaisia varjosti kummallisuus josta sain kuulla yksityiskohtaisen selonteon matkalla hautajaisiin: porukkamme aliupseerioppilaat eivät meinaanneet päästä hautajaisiin. Heidän komentava upseerinsa oli lakonisesti ilmoittanut ettei siihen mitään vapaita myönnetä, eihän kyseessä edes ole sukulaisen hautajaiset. Hän oli lopulta taipunut antamaan päivän vapaaksi, mutta niin että se kulutti yhden kuntoisuusloman jokaiselta. Hautajaiset olivat tyypillisesti tragedia joiden kohdalla armeija oli hienotunteinen ja vapaat myönnettiin ilman tarvetta kuluttaa kallisarvoisia kuntoisuuslomia, mutta tämä yksi skippari oli asiasta eri mieltä.

Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu: yksi aliupseerioppilaista marssi varuskunnan sosiaalityöntekijän puheille, kertoi tälle ettei heidän yksikkönsä el commendante tahdo päästää heitä entisen tupakaverinsa hautajaisiin. Pyörät lähtivätkin rullaamaan ja vauhdilla, sillä kyseinen sosiaalitäti oli varsin tomera täti-ihminen, joka ei katsellut kun "hänen poikiaan" kiusataan. Hän oli kuuleman mukaan käynyt huutamassa itsensä punaiseksi ja komennon ääni muuttui: aliupseerioppilaamme saivat hautajaispäivän vapaaksi, ja lisäbonuksena armeija päätti kustantaa kaikille myös kyydit ja maksoi hautajaisseppeleen.

Tarve tähän tappeluun kummastutti minua. Miksi tämä kommendante päätti perseillä asiassa joka oli varsin arkaluonteinen? Kyseessä oli itsemurha joka oli tapahtunut armeijan aikana, varusmiehelle jonka tunsimme. Ajatus että hänen hautajaisissaan käyminen ei olisi vapaan saamisen arvoista tuntui silloin ja tuntuu yhä mielestäni täysin vieraalta. Kyseinen komennusapina teki tästä kuitenkin auktoriteettiasian ja päätti näyttää omaa voimaansa tällä. Ja hävisi lopulta.

Tarina nousi mieleeni äskettäisestä toisesta hautajaistapauksesta jossa armeijan edustaja toimi armeijatermiä käyttääkseni perseillen. Varusmiehen anoi vapaata isoisänsä hautajaisiin. Tällaisissa tapauksissa anomus on pitkälti muodollisuus ja vapaa myönnetään aina, kyseessä oli kuitenkin välitöntä sukua. Nyt kävikin jotain outoa: maastoharjoituksesta palaava varusmies ei löytänytkään kasarmilta hyväksyttyä loma-anomusta. Kapteeniin jolta lupa tarvittaisiin ei saatu yhteyttä, eikä kehenkään muuhun jolla sopiva auktoriteetti asiassa olisi ollut.

Varusmies sai kuitenkin komppanian päivystäjän päästämään itsensä lomille ja suuntasi hautajaisiin. Tarinan pitäisi loppua tähän: kippari oli mokannut ja olisi voinut vaan antaa asian olla ja myöntää virheensä. Ehei, voimatrippaamisen ruma pää kohoaa kun valta-asemaan liian tottunut ihminen ei saa mielestään ansaitsemaansa pokkurointia ja niinhän tässäkin kävi. Hilarity ensued.

Kesken hautajaisten, aiemmin mainittu kateissa ollut kapteeni soitti varusmiehelle ja vaati tätä takaisin varuskuntaan välittömästi. Varmasti hupaisan puhelun jälkeen (johon myös varusmiehen isä liittyi) sai varusmies vapaata. Kapteeni osoitti kuitenkin mahtavaa johtajan taidokkuutta syömällä sanansa ja vaatikin kohta varusmiestä palaamaan varuskuntaan välittömästi.

Perseily meni pahemmaksi. Myöhemmin matkalla isoisän muistotilaisuuteen, varusmies päätti isänsä kanssa käydä selvittämässä asian varuskunnassa ja siellä tämä kapteeni päätti aloittaa voimatrippinsä seuraavan osan. Kyseinen sosiaalisilta taidoiltaan vajaa komentava upseeri päätti nimittäin kylmästi katkaista vapaat siihen, muistotilaisuus tai ei. Varusmies ei aikonut tätä katsella ja lähtenyt ulos. Ulkona kapteeni oli tarttunut häneen ja varusmies oli tämän jälkeen tiuskaissut tälle päästämään irti ja uhannut lyödä.

Kuten hyvään voimatrippiin kuuluu, kapteeni teki mitä mikä tahansa kädellinen apina jonka valta-asemaa näin uhataan: osoitti valtansa ettei hänen peniksensä kokoa vaan pidettäisi liian pienenä. Sotilaspoliisit kutsuttiin ja varusmies pistettiin putkaan. Muistotilaisuus taisi jäädä välistä.

Hyvästä johtamisesta ei tässä tarinassa näy pientäkään palaa. Hyvä johtaja olisi tunnustanut virheensä jo alussa ja ei lähtenyt tappelemaan asiasta. Hyvä johtaja olisi myös ehkä ymmärtänyt että sukulaisen kuolemaa käsittelevälle ihmisille herkkään aikaan raivoaminen ja komentelu on kilometrien päässä hienotunteisesta tai sopivasta käytöksestä. Toki oma selontekoni pohjautuu iltapäivälehden kertomukseen, joten monikin yksityiskohta voi olla hieman poissa kohdaltaan, mutta kuva joka tapahtumien välistä maalautuu on suhteellisen selvä: huonoa johtamista jossa oma machoego on tärkeämpi kuin yksikön toiminnallisuus tai oikeastaan mikään muukaan. Kuristakaan ei voida sanoa olevan kyse, kuri murentuu epäoikeudenmukaiseksi havaitun johtamisen kanssa ja siltä tämä tarina kovasti kuulostaa.

Armeijan perusrakenteisiin kuuluu tietty määrä jotain mitä kutsun "macho-paskaksi". Se on se perus apina-uhittelua mitä näemme yöaikaan grillijonossa, jossa auktoriteettiä yritetään osoittaa rintaa pullistelemalla. Tämä machoidentiteetti, voimankäyttö ja sen uhka ovat osia maskuliinisen käyttäytymisen pimeää puolta ja armeijan komentohierarkia suorastaan ruokkii ilmiötä. Militarismi ja komento, käsitys itsestään jotenkin parempana ja ylempänä kun ne joita voit komentaa tulevat luonnostaan tässä ympäristössä.

Kyseinen hierarkisuus voi olla perusteltavissa optimaalisena tapana komentaa miehiä tappamaan toisiaan - ja onkin todennäköisesti ainoa tapa jolla miehet saadaan tappamaan tuntemattomia ihmisiä systemaattisesti. Kuitenkin sen jälkeen kun apinatanssin ja miesten hierarkioiden kukkoiluluonteen ymmärtää, sitä ei voi katsoa ilman pientä tirskahtelua.

Ja tämän takia en oikeastaan enää suuresti kunnioita armeijaa laitoksena. Se on ehkä tarpeellinen, mutta se tuntuu uskomattoman lapselliselta kun sitä katsoo hieman henkistä kypsyyttä saavuttaneena.

Kesän aikataulu

Kesäkuu on jälleen kohdalla. Ulkona on lämmintä, ihmiset ovat hieman parempia toisilleen ja elämä on hetken taas hieman parempaa. Blogille tämä tarkoittaa pientä rauhoittumista. Kesän ajan, aina elokuulle asti Tämä Päivä-blogia päivitetään tavallista harvemmin. Osaksi syy on se että haluan välillä laiskotella, osaksi se että kesän keskityn enemmän Ropeconin ohjelmanumeroiden kirjoitteluun.

Tämä ei tarkoita etteikö uutta tekstiä blogiin pukkaisi, sitä tulee vaan vähän harvemmin. Ehkä yksi viikossa kuvannee julkaisutahtia suhteellisen osuvasti, katsotaan nyt.

Jos ette halaja käydä päivystämässä milloin kirjoituksia ilmestyy, voit ryhtyä blogin lukijaksi (oikealta sivulta löytyy Lukijat-laatikko). Voit myös tilata Tämä Päivä-blogin RSS-syötteenä tai seurata päivityksiä Tämä Päivä-blogin twitter-kanavaa seuraamalla.



Kevät on ollut mukavaa aikaa blogata ja kaikkea jännää on tapahtunut. Pakkoruotsikeskustelu ylikuumeni pahasti, 200 000 lukijaa meni rikki, Antti Heikkilästä keskustelussa valtaosa jutteli asian vierestä ja tulipa blogiin kirjoitettua sen historian pisin jatkosarja alkoholipolitiikastamme. Tässä kohtaa on hyvä hengähtää ja vähän rauhoittuakin.

Näin kesäloman lukuvinkiksi: Tämä Päivä-blogin historian "unohdetut" helmet, eli tekstit jotka eivät saaneet julkaisun aikaa tarpeeksi huomiota.

Suomi on oikeasti aika kiva paikka yrityksille:
Kumotkaamme myytti Suomesta yrittäjyysvihamielisenä maana

Onko seksististä sanoa ettei halua seksiä ensitreffeillä?
Ei ensitreffeillä

Lopuksi jotain mieltä ylentävää ja inspiroivaa.

Mitä mainiointa ja lämpimintä, aurinkoisinta ja allergiavapainta, rauhaisinta ja vapainta kesää kaikille!