Päivi Räsänen - Kirkon suurin vihollinen

Olen usein miettinyt miltä Päivi Räsäsestä tuntuu. Hän on kuitenkin uskon ihminen ja vaikuttaisi vilpittömästi uskovan kristinuskon ja erityisesti kotoisan evankelisluterilaisen kirkkomme olevan hyvä voima maailmassa, enemmänkin. Silti, hän on tehnyt tälle kirkolle enemmän hallaa kuin valtaosa sen vastustajiksi tunnustautuneista ihmisistä, niin rahallisesti kuin imagon puolesta.

Sanontahan kuuluu, aina kun Räsänen avaa suunsa, kirkko menettää jäseniä. Jokaisesta Räsäsen huomiota saaneesta lausunnosta, eroakirkosta.fi-sivusto on saanut melkoisen piikin. Kaikkien muistama Ylen homoilta aieheutti kymmenien tuhansien eroryöpyn pääasiallisesti Räsäsen puheiden takia ja tuoreempana esimerkkinä Räsäsen äskettäiset raamattu yli lain kommentit aiheuttivat kirkolle jälleen tuhansia menetyksiä.


Räsäsen pahanteko on varsin kallista sorttia: hän saa kirkon näyttämään pikkumieliseltä sorto-organisaatiolta ja maksaa sille jatkuvasti jäseniä, rahaa ja uskottavuutta. Räsänen ei ole suoraan kirkon edustaja, eikä kirkko voi mitenkään komentaa (tai edes hillitä) Räsäsästä, mutta tämä ei estä tätä yhden naisen ateistiksikäännytyskonetta toimimasta.

Räsäsen linja on myös siitä mukava, ettei se täysin mene yksiin kirkon linjan kanssa, mutta kuulostaa siltä riittävästi ettei sitä osata erottaa virallisesta linjasta. Räsäsen puheet saavat tällä tavalla kirkon näyttämään vielä konservatiivisemmalta ja ahdistavammalta paikalta mitä se onkaan. En yritä väittää suomen evlutkirkon olevan suorastaan mikään modernien ajatusten hautomo, mutta verrattuna Räsäseen se on suorastaan hippikommuuni. Joka tapauksessa, Räsänen joka on valtiovallan edustaja, mielletään olevan puheissaan valtiokirkon linjassa. Näin kun Räsänen tuomitsee homoseksuaalit, abortin tai yllyttää laittomuuksiin, hän samalla myös aikaansaa kuvan että kirkko tekisi näitä kaikkia.

En voi mennä Päivin pään sisään ja sanoa tuntuuko hänestä pahalta, vai tietääkö hän edes minkälaista hallaa hän tekee kirkolle jota tärkeäksi väittää. Jos tietää, hänen pitäisi välittömästi erota pestistään ja välttää viimeiseen asti kaikkea julkista esiintymistä. Hänen takiaan kirkko joutuu lomauttamaan työntekijöitään ja tekee tehtävänsä huonommin.

Toinen kristitylle ikävämpi puoli on vielä huomioimatta: jos uskomme kirkon olevan tie jumalaan ja paratiisiin, Päivi on aiheuttanut jo kymmenien tuhansien ihmissielujen päätymiseen pois tältä tieltä ja kohti ikuista kadotusta. Millainen kristitty voisi olla sinut omatuntonsa kanssa tietäen olevansa suoraan vastuussa kymmenien tuhansien ihmisten taivaspaikkojen menettämisestä?

Seksirikollisten rekisteröinti ja kansalaisvapaudet

Seksirikolliset eivät ole suosittu ihmisryhmä ja hyvästä syystäkin. Seksirikolliset eivät ole suosittu ryhmä, joten harvempi uskaltautuu edes tutkimaan tarkemmin mitä rangaistuksia annetaan tai mitkä niiden vaikutukset ovat. On helpompaa huutaa "munat pois pedofiileilta ja raiskaajilta" ja tuudittautua yleisen mielipiteen mukaiseen pehmeään tuuleen, kuin katsoa ilmiötä oikeasti.

Osa seksirikollisiin kohdistuvista laiesta on selvästi ihmisoikeuksien vastaisia ja vähemmän loppuun asti mietityn oloisia. Eräs hieno esimerkki on Miamin Julia Tuttle Causewayn seksirikollisten "siirtokunta". Miamissa säädettiin laki joka kielsi seksirikollisilta asumisen 760 metrin päässä koulusta, puistosta, bussipysäkistä tai kodittomien suojakodista. Lopputuloksena koko Miamissa ei ollut kuin yksi paikka missä seksuaalirikollinen sai laillisesti asua: Julia Tuttle-sillan alla. Ja sillan alla olikin äkkiä pieni hökkelikylä seksirikollisia.

Monissa päin Yhdysvaltoja on käytäntönä rekisteröidä seksuaalisista rikoksista tuomitut. Joissain osavaltioissa tätä ryyditetään verkossa olevilla listoilla seksirikollisista tai pakottamalla seksuaalirikolliset esittäytymään naapureilleen. Joissain osavaltioissa seksuaalirikolliset eivät myöskään saa asua tai työskennellä liian lähellä kouluja tai leikkikenttiä. Suomessakin on joitain vastaavia käytäntöjä, kuten taustojen tarkistukset tietyissä ammateissa.

Nämä lait eivät välttämättä ole huonoja juttuja. Jos vaaralliset seksirikolliset ovat jossain määrin tiedossa, on tästä tiettyjä etujakin. Se että osaamme pitää lapsemme erossa pedofiileistä ja osaamme varoa raiskaajia ei ole välttämättä huono juttu. Asiassa on kuitenkin suurempiakin ongelmia. Kun lisäämme lakiin lisärangaistuksia, huomaamme helposti miten nämä valuvat pidemmälle ja pidemmälle. Seksuaalirikollisten määritelmä on laajentunut koskemaan kaikkea mahdollista seksiin liittyvääkin rikollisen tapaistakin.

Seksirikolliset eivät nimittäin ole vain raiskaajia ja pedofiileja. Seksuaalirikolliseksi pääsee monesta syystä. Joissain osavaltioissa julkinen siveyttömyys riittää ja muistetaan että joidenkin mielestä rintaruokinta on julkista siveyttömyyttä. Sitten tietysti on tapauksia jotka ovat vain surullisia, esimerkiksi Floridassa asuva teini josta tehdään seksirikollista lesbosuhteensa takia: 17-vuotias tyttö seurusteli 15-vuotiaan tytön kanssa. Nuoremman tytön vanhemmat vetivät palkokasvit nekkaan ja vaativat tuomiota.

Kuka sitten lopulta määrittelee mikä on seksirikollinen? Tämä kohta on itseasiassa hankalampi sillä jos otamme vain rikokset joissa on mukana mikä tahansa seksuaalinen elementti, törmäämme tilanteeseen jossa vaarallisille seksuaalirikollisille tarkoitetut rekisterit tai lisärangaistukset ovat yhtäkkiä käytössä tilanteissa joissa ne ovat absurdeja. Itsensäpaljastaja ei ole verrattavissa raiskaajaan, eikä kolmea vuotta itseään nuoremman kanssa seurusteleva 18-vuotias ole pedofiili.

Pointti seksirikollisten julkistamisessa tai erityisissä rekistereissä on suojella yleisöä ja varmistaa ettei kammottavia tragedioita tapahdu. Minkä tragedian estämme esimerkiksi polttomerkitsemällä 17-vuotiaan tytön loppuiäkseen seksirikolliseksi suhteesta kahta vuotta nuorempaan tyttöön? Tai itsensäpaljastajan merkitsemisestä? Seksirikollisten rekisterit ja muutkin julkiset mekanismit menettävät kokonaan voimansa jos listalle pääsee jostain naurettavasta syystä.

Tämän tapaisia hirvityksiä saadaan aikaiseksi kun kysymysasettelusta tehdään riittävän hauska. On hankala vastustaa lakia joka suojaisi viattomia raiskaajilta ja lapsia pedofiileilta. Ken sanoo "ei" tällaiselle laille, puolustaa pedofiilejä ja raiskaajia! Tätä voidaan käyttää poliittisena lyömäaseena hyvinkin helposti, kukapa poliitikko tahtoisi leimautua raiskaajien puolustajaksi. Näiden lakien kanssa onkin helpompaa olla myötämielinen vastustamisen sijaan, kuin Sarumanin äänen kanssa, vastustamisesta tietää tulevan ongelmia.

On hyvä muistaa miten brutaalilla lailla on tapana paisua. Kun epäsuosittujen pedofiiliraiskaajien varjolla saadaan säädettyä ihmisoikeuksien kannalta kyseenalainen laki, sen laajentaminen koskemaan muitakin ihmisryhmiä on pikkujuttu. Esimerkiksi KRP:n lapsipornon estolista (joka ei toimi millään tavalla) luotiin estämään lapsipornosivut joita Suomen poliisivoimat eivät voisi poistaa Internetistä. Ja jo nyt on tullut keskustelua että kerran tämä estolista on olemassa, pitäisikö sinne lisätä myös uhkapelisivuja.

Tämä ilmiö näkyy muuallakin kuin seksirikollisista puhuttaessa, pelkojen avulla ajetaan voimaan lakeja jotka jälkikäteen halutaan laajentaa koskemaan yhtäkkiä muitakin. Toisena kotimaisena esimerkkinä pykäsimme sormenjälkirekisterin kansalaisista passeihin ja nyt olemassa on hinku laajentaa sen käyttöä rikostutkintaan. Kansalaisoikeuksien riisuminen menee juuri näin, ensin jotain poikkeuksellista ajetaan läpi jollain mitä kannatetaan. Ja sitten sitä hitaasti laajennetaan.


Kovaa pullaa: Uusi köyhempi sukupolvi

Tiesitkö että olemme ensimmäisiä sukupolvia jotka ovat vanhempiansa köyhempiä? Elämme mielenkiintoisia aikoja monellakin tavalla, yksi niistä on pullamössöksi väitettyjen sukupolvien todellisuus, joka on kaikkea muuta kuin valmiiseen pöytään tuloa. Pullamössösukupolvi saa ehkä syödä pullaa limpun sijaan, mutta juhlapulla sijaan, heitä odottavat tähteet. Pöytä oli katettu komeasti, mutta se pulla mitä on jäljellä on kuivaa ja kovaa. Mahdollisuudet ovat kuivuneet ja tulevaisuus ei ole helppo ja pehmoinen, vaan vaarallinen ja epävarma, uhkakuvien vaihdellessa työttömyyden, kurjuuden ja jopa biosfäärimme tuhoutumisen välillä.

Moni nuori on kuullut vanhemmiltaan tai muuten vain iäkkäämmiltä miten heidän opiskeluaikanaan ei ollut opintotukea, vaan lainoilla ja työllä elättivät vanhempiemme sukupolven ihmiset opiskelunsa. Mantra on iin usein toistettu että siitä on tullut yleisesti hyväksyttyä totuutta: vanhempiemme sukupolvet, suuret ikäluokat, elivät paljon vaikeammassa maailmassa ja ansaitsivat tiensä hyvinvointiimme. Nykysukupolvet ovat jotenkin tulleet mukaan kun yhteiskunta on jo valmis ja ovat vain kiittämättömiä ja laiskoja, tietämättömiä siitä miten hyvin heillä on asiat. Tässä törmäämme mielenkiintoiseen illuusioon, sillä valitettava totuus tässäkin asiassa on melkoinen määrä ajan muistojen kultaamista ja oman itsensä glorifoimista.

Purkakaamme tämä myytti kappaleiksi perusteellisesti, tilanne on nimittäin huomattavan erilainen.

Aikaisempina vuosikymmeninä palkat olivat nykyistä pienempiä mutta samalla myös eläminen oli huomattavasti halvempaa. Opiskelut voitiin rahoittaa tekemällä kesätöitä ja lainalla, sillä opintolaina oli maksettu takaisin muutamassa vuodessa. Pääkaupunkiseudulla asuva henkilö tarvitsee kuukauden selviämiseen nykyisin melkoisesti enemmän rahaa kun muutama vuosikymmen sitten tarvittiin. Esimerkiksi halvinkin vuokra-asunto alkaa olemaan 600 euroa kuukaudessa tai enemmän ja vaikka työskentelisin kesällä kuinka ahkerasti, en olisi pystynyt kasaamaan talven vuokriin riittävää summaa yhdessä kesässä.

Lainat eivät ole sen mukavampi skenaario myöskään. Jos kuvittelemme hetken että tämä opiskelijoita pullamössöksi muuttava opintotuki lakkautettaisiin, opiskelija joutuisi rahoittamaan itseään vain lainarahalla. Vuokratason huomioiden heitettäköön kuukauden menoiksi pyöreä tonnin luku (600 vuokraa, 400 kaikkeen muuhun). Kolmen ja puolen vuoden opiskeluista (jos kesät loisii vanhempien helmoissa) seuraisi 35 000 euron velka (1000*10*3,5) - entistä enemmän jos valtiovarainministeriön tahdon mukaan opistot alkaisivat vaatimaan opiskelijoilta vielä rahaa opiskelusta.

Monen kymmenen tuhannen velan kanssa tuoreen vastavalmistuneen opiskelijan pitäisi sitten pystyä alkaa uraa aloittamaan ja perhettäkin perustamaan. Ilman pääomaa pohjalla, monen kymmenen tuhannen velan maksu voi viedä vuosia, enemmän vielä jos ei töitä saakaan heti ja korot alkavat kasautumaan tuohon päälle.

Tässä on yksi suurempia ongelmia kun näitä pullamössösukupolvia katsotaan. Suuret ikäluokat valittavat kun nuoret ovat sitä pullamössöä ja odottavat saavansa apua tukina ja sitten vain laiskottelevat. He eivät ymmärrä miten malli, jolla he itse kasvoivat nykyiseen koulutukseensa ja asemiinsa, ei enää toimi. Nykyisellä hintatasolla ei ole mahdollista hankkia koulutusta ilman yhteiskunnan avustusta osassa laskuista. Se tie jota edeltäjämme kävelivät ei enää johda veden ääreen, se johtaa aavikolle.

Ongelma ei tosin kosketa vain nuoria, vaikka suurten ikäluokkien jälkeen tulleet sukupolvet kärsivätkin siitä suoremmin kuin edeltäjänsä. Keskiluokka kokonaisuudessaan on menettämässä asemaansa ja tekemässä kuolemaa, suuret ikäluokat kuitenkin ehtivät eläkkeelle ennen kuin vasara laskeutuu. Nykyinen kansainvälisen taloutemme suunta on kuitenkin selvä: keskiluokat tukehtuvat koko maailman suhteellisen omaisuuden langetessa yhä harvempiin käsiin.

Konkreettisesti tämän näkee länsimaista siinä jossa kehitys on pisimmällä; Yhdysvalloissa on meneillään keskiluokan täydellinen romahdus. Tämä rohahdus (kuten kaikki romahdukset) ei ole jotain mikä tulee tapahtumaan sitten joskus tulevaisuudessa, vaan Yhdysvalloissa romahdus on jo oikeastaan tapahtunut:  kahden työssäkäyvän aikuisen rahoittamalla taloudella on vähemmän ostovoimaa kuin yhden työssäkäyvän perheellä oli neljä vuosikymmentä sitten.

Palkat ovat toki nousseet, mutta eivät inflaation tahdissa. Asumisen, sähkön ja oikeastaan kaiken (paitsi kulutuselektroniikan) hinnat ovat nousseet, mikä entisestään romahduttaa ostovoimaa. Keskiluokka tekee kuolemaa ja sen kuolema on käsillä nyt, ei joskus etäisessä tulevaisuudessa. Ainakin Yhdysvalloissa siis, meillä lienee hieman aikaa asian kanssa sillä tilastot eivät täällä näytä ihan yhtä pahoilta.

Nuorilla joiden taloudet ovat heikoimmat ei ole näissä oloissa koskaan mahdollisuutta velattomaan elämään. Opintolainojen jälkeen seuraavat asuntolainat ja loputon luottojen kierre. Nykysukupolvi saa jotenkin perittyä vanhempiensa omaisuutta, mutta heiltä itseltään ei jää mitään omille lapsilleen.

Toivottomuus, tieto huonommasta tulevaisuudesta ja alati köyhtyvä maailmamme, siinä on pullamössösukupolven osa. Liian helpoksi sitä ei voi sanoa vakavalla naamalla.