Lisää työttömyyttä: eläkeiän nosto ja opiskelujen nopeutus

Suomen työttömyysongelma on selätetty kokonaan. Koska maassa ei ole enää jäljellä lainkaan työttömyyttä, on maamme rankan työvoimapulan kourissa. Tämä voidaan näppärästi korjata pidentämällä työuria! Opiskelijat nopeammin töihin ja eläkeikä alaspäin.

Matti Vanhanen ehdotti vuonna 2009 eläkeiän nostoa nykyisestä. Hänen suuri huolensa oli silloin jotain lautakasoihin liittyvää, kukapa sitä neljän vuoden takaisia enää muistaa. Silloin massiivinen älähdys nousi melkeimpä kaikilta ja ehdotus lytättiin. Nyt vuosikaudet samaa mantraa on hoettu joka tuutista: jokainen työnantaja- ja yritysjärjestö ja mukava määrä oikealle kallellaan olevia poliitikkoja hokee samaa: eläkeiän on noustava tai muuten alkaa paukkua!

Matti Vanhasen vanhat puheet nousivat uudelleen esiin, mutta hän ei ollut yksin. Valtiovarainministeriö ehdotti myös samaa yhtenä monista hyvinvointivaltion alasajon ohjelmansa osista: Eläkkeet ylös ja opiskelijat töihin nopeammin. Näistä on muotia puhua nyt ns. rakenneongelmina, mikä on puhtaasti tarkoituksenmukaista kapulakieltä: jos rakenne on rikki, on sen korjaamiseksi tehtävä niitä kivuliaita päätöksiä.

Kyseessä on perus shokkidoktriinin käyttö. Kansa saadaan nielemään itselleen tuhoisia muutoksia varoittelemalla kauheuksilla. Meille on keksitty ongelma joka pitää korjata - ihan rakenteissa jopa - ja jos asialle ei tehdä mitään niin koko yhteiskuntamme mätänee. Yksinkertaista pelottelua.

Eläkeiän nosto ja opiskelijoiden hoputtaminen ovat muutenkin erityisen myrkyllisiä keinoja "korjata yhteiskuntaa". Jos kumpaakaan ajattelee hetkeäkään, huomaa helposti mitä ne aiheuttaisivat: työttömyyttä. Mitä pidempään ihmiset ovat mukana työelämässä, sitä hitaammin heidän työpaikkansa vapautuvat seuraavien sukupolvien tekijöille. Mitä nopeammin ihmiset valmistuvat, sitä nopeammin heille tarvitaan työpaikkoja. Molemmat näistä toimenpiteistä, eläkeiän nostaminen ja valmistumisen nopeuttaminen, korjaavat vain yhtä ongelmaa: työvoimapulaa.


Näissä toimissa on kyse puhtaasti työttömyysongelman tarkoituksenmukaisessa pahentamisessa. Suomeen halutaan enemmän epävarmuutta työpaikoista, enemmän pelkoa. Näistä ei kuitenkaan puhuta, puhutaan vain "kilpailukyvystä".

Näistä toimista ei ole apua Suomen talouden kanssa, koska taloudellamme ei ole ongelmia työvoiman saatavuuden kanssa. Työvoimapulan on pitänyt alkaa muutaman vuoden sisällä viimeiset kolme vuosikymmentä. Nyt kun suuret ikäluokat ovat kovaa vauhtia siirtymässä ja (suurissa osin siirtyneetkin) eläkkeelle, työvoimapulaa ei vieläkään näy eikä kuulu. Työpaikkojen määrä on laskenut sellaista tahtia ettei vähempi tekijöiden määrä ole ehtinyt edes kompensoida tätä: työttömyyslukemat ovat massiivisia.

Joten miksi ihmeessä joku tahtoisi korjata työvoimapulaa jos sellaista ei ole? Työn hinnan polkemiseksi. Kyseessä ei ole mikään vasemmistolainen salaliittoteoria, vaan yksinkertaisesti ainoa selitys. Aiempaa toistaakseni, työssäolovuosien pidentämisellä on vain yksi seuraus: työurien pidentyminen ja sitä kautta työpaikkojen hitaampi vaihtuminen ja sitä kautta työttömyyden kasvu. Yksinkertaisen logiikankin avulla tämä lopputulos on helppo löytää.

Kun työttömien määrää kasvatetaan keinotekoisesti, tiputetaan sillä näppärästi työn hintaa. Ihmiset eivät vaadi palkankorotuksia tai vaihda firmoja ja suostutaampa helpommin kaikenlaiseen palkattomaan ylityöhön tai lomalla työskentelyyn ja muuhun mukavaan. Jos sallitaan, sukellan hieman salaliittovesiin: Kun työvoima pelkää, heitä on helpompi hallita. Asuntolainat on maksettava, lasten harrastukset saatava kustannettua ja niin edespäin. Yhteiskunnan parantamiseen tai minkäänlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan ei oikein jää köyhälle ja veloissa olevalle perheen päälle aikaa.

Oli salaliittouskoinen tai ei, on tässä myönnettävä mikä on näiden toimenpiteiden tarkoitus ja välttämätön seuraus. Kansan asemaa huononnetaan ja kansainvälisten yritysten toimintaa helpotetaan, mikä on selvästi nähtävillä kun muistelemme mitä hallituksessa valmistellaan: yritysveroja leikattiin isolla kädellä ja siitä seuraa ammottava aukko budjetissa. Tämä aukko aiotaan täyttää jättileikkauksilla niistä asioista mihin kansa ei tahtoisi koskea.

Ja vika on kuulema rakenteissa. No, niin ehkä onkin, mutta ei kylläkään niissä rakenteissa mistä herra pääministeri puhui. Valtaapitävien rakenteista tämä ongelma löytyy.

Tarinoita puhelinmyynnin epärehellisyyksistä

Puhelinmyyjät lienevät ehkä rakastetuin ammattiryhmä yhteiskunnassamme. Suomalaisten sydämmissä puhelinmyyjät kilpailevat "ykköspaikasta" kerjäläisten, pysäköinninvalvojien ja kokoomusnuorten kanssa. Muista minulla on vähemmän kerrottavaa, joten tänään kerron hieman outouksista joihin puhelinmyynnissä tutustuin.

Hyväntekeväisyyttähän tässä teen

Yksi yritys jossa työskentelin kauppasi tilauksia huumevastaista toimintaa tukevaan aviisiin. Kyseinen firma maksoi palkkiot myynneistä selkeämmin ja rehellisemmin kuin yksikään muu firma jossa työskentelin (palkanmaksusta lisää myöhemmin), mikä oli itselleni hyvä asia, mutta jaksoin ihmetellä miten kyseinen huumevastainen työ hyötyi tästä myynnistä, sillä sain myyntipalkkiona jokaisesta myymästäni tilauksesta noin neljäsosa tilauksen hinnasta.

Jäljelle jääneestä kolmesta neljäsosasta, firma otti varmasti vähintään yhtä paljon, todennäköisesti enemmän kuin minulle antoi. Tämä jätti melkoisen pienen osan saatavasta rahasta menemään huumevastaiseen työhön. Joskus asiakkaatkin hoksasivat ihmetellä tätä: miten paljon heidän tilauksensa todella tukee huumeiden vastaista työtä kun puhelimyyjällekin täytyy palkka maksaa.

Meitä ei varsinaisesti käsketty valehtelemaan, itseasiassa periaatteeessa meille kerrottiin sen olevan kiellettyä. Meille tehtiin myös selväksi hieman kaarrellen kuinka siitä on hyötyä ja kuinka kauppa käy paremmin näin. Joten niinhän me teimme, hieman kierrellen joskus. Ei siis välttämättä kannata uskoa jos puhelinmyyjä kertoo olevansa vapaaehtoinen, tai antaa sen mielikuvan- ei kukaan tee puhelinmyyntiä vapaaehtoistyönä tai työn ilosta.

Suorempi kusettaminen

Puhelinmyyjistä täytyy ymmärtää yksi asia: heidän koko ansionsa riippuu myynneistä. Tämä on heidän suurin stressin aiheuttajansa, sillä heilläkin on laskuja maksettavana. Tästä seuraa myyjien toiminnassa tapahtuva ikävä ilmiö: heidän on saatava tehtyä kauppaa tai lapsille tulee nälkä. Tämänkin takia he ovat herkkiä puhumaan hieman palturia.

Tyypillisesti suora valehtelu ei ole hyvä ajatus ja sitä ei tehdäkään, mutta totuutta osataan venyttää. Esimerkiksi erään kalliin lehtitilauksen mukana oli lahjakortti. Kyseessä oli kaksi lahjakorttia, arvoltaan yhteensä suhteellisen paljon, sanokaamme vaikka 200 markkaa (tarkka summa on unohtunut) ja näillä lahjakorteilla pystyi tilaamaan lisää saman julkaisijan lehtiä.

Kuulin vaikka mitä mielenkiintoisia väännöksiä näistä. Yksi puhui lahjakorteista tavalla millä kuulosti kyseessä olevan kaksi kappaletta 200:n lahjakortteja sen sijaan että ne olisivat yhteensä 200. "Kaksi kappaletta lahjakorttia, arvoltaan 200". Mielikuva jäi monille vähän todellisuudesta poikkeavaksi. Toinen ei maininnut lahjakorttien käyttökohdetta (lisää lehtiä) vaan ilmaisi niiden olevan lahjakortteja vähän mihin tahansa, kuin rahaa olisi saamassa.

Juhlapäivä ja nyt muistetaan

Yleisin ongelma puhelinmyynnissä on se ettei asiakasta saa pidettyä puhelimessa tarpeeksi pitkään, että tarjouksen saisi tehdä. Tähän on kehitetty ns. juhlapäivälähestymistapa. Tyypillinen esimerkki jota kuulee yhä tänä päivänä on puhelu joka alkaa kertomuksella siitä miten nyt on vuosipäivä, juhlapäivä tai jotain muuta ja muistetaan vanhoja asiakkaita ilmaisilla lehdillä tai jotain. Ne lehdet eivät tietenkään ole ilmaisia, vaan kyseessä on lehtitarjous ja puhelun aikana oikea hintakin kyllä selviää.

Niin ja vanha asiakas harvemmin olet. Kyseinen firma vaan sanoo niin. Puheet siitä miten olet ehkä heidän kautta tilannut aiemmin tai jotain saattavat sattumalta pitää paikkansa. Kyse on vain myyntipuheesta jonka tarkoitus on pitää asiakas puhelimessa, saada tämän mielenkiinto kohotettua tarpeeksi ettei tämä enää kieltäytyisi kun tilanne paljastuu puhelinmyynniksi. Mitään juhlapäivää ei ole, eikä sinua muisteta erityisesti, tietosi ovat pahimmillaan puhelinluettelosta napattuja.

Petos

Puhelinmyyntiyrityksessä oli yksi erikoisempi työntekijä. Nainen, suhteellisen nuori ja hieman vähäpuheinen. Hänen puhelinmyyntinsä kuulosti oudolta: hänestä jäi helposti kuva hieman kehityshäiriöisestä yksilöstä hänen puhetapansa takia - en tosin koskaan saanut varmuutta siitä oliko hänellä jokin moinen probleemo. Tämä ei kuitenkaan ollut tarinan pointti ja tulemme siihen hetken päästä.

Tämä jopa vähämieliseltä kuulostava raukka nimittäin myi poikkeuksellisen hyvin. Lehtiä meni päivittäin useita, isojakin paketteja. Pohdimme joskus että kai häneen suhtaudutaan sympatialla tai ihmiset luulevat tulojen menevän johonkin järjestölle tai jotain.

Sitten totuus paljastui: nainen ei oikeastaan ollut myynyt mitään, hän oli vain soitellut ja sitten täytellyt tilauslomakkeet vaikkei asiakas ostanutkaan. Tapaus paljastui oikein pamauksella kun hän oli onnistunut "myymään" tilauksen erään lehtikonsernin johtajan perheen jäsenelle, joka sitten vei asian eteenpäin komentoketjussa. Tilanne jäljitettiin kyseiseen naismyyjään ja tilanne alkoi paljastua. Hänen lehtitilauksiaan alkoi tulla bumerangina takaisin enemmän ja enemmän ja lopulta oli selvää ettei hän ollut myynyt yhtäkään tilausta.

Viimeinen mitä kuulin oli että asia on poliisin käsissä.

Palkkaus

Puhelinmyyjien kohteet eivät itse ole ainoita uhreja arvelluttavassa puhelinmyynnissä, joissain tapauksissa puhelinmyyntiyritykset ensin huijaavat myyjiä, jotka sitten epätoivoisesti yrittävät huijata asiakkaita. Firmat ovat tässä myyjiäkin parempia monesti. Yksi epärehellisyyden muoto on palkkaus.

Puhelinmyyntiyrityksien palkkaus on jännittävä. Yleisesti palkkaus on provisiopohjainen, eli rahaa tulee vain myynneistä. Olen työskennellyt yhdessä yrityksessä jossa se oli selkeää (50 mk per myyty tilaus) mutta kaikissa muissa se oli hyvin hämärää. Yksi hämärä palkkaus on pistepohjainen järjestelmä. Siinä saat pisteitä myymällä tilauksia. Pisteet muuttuvat palkaksi hämärien taulukoiden mukaan, mutta ansiotaso nousee jyrkästi. Huonot myynnit kääntyvät näissä täysin olemattomiksi palkoiksi ja tilanteeksi jossa yksikin poissaoltu viikko voi puolittaa myyjän palkan.

Esimerkkinä taulukko voisi näyttää tältä:
0-100 pistettä - 1 €
100-200 pistettä 5 €
200-400 pistettä 40 €
400-600 pistettä 100 €
600-800 pistettä 500 €
800-900 pistettä 1000 €
900-1000 pistettä 2000€

Pistejärjestelmät ovat hyvin tehokkaita siinä mihin ne on suunniteltu: estämään työnantajan menetykset jos myynti ei joskus suju tai jos myyjä on vaikka sairaana.

Puhelinmyynnissä on myös mahdollista saada kiinteää palkkaa, mutta ne ovat myös melkoinen kusetus. Hämärän palkkauksen huonon maineen takia moni puhelinmyyntiyritys on jopa mainostanut heidän palkkauksensa olevan kiinteä kuukausipalkka. Koira on kuitenkin haudattu tähänkin ja kiinteät palkkaukset eivät olekaan kiinteitä, vaan muistuttavat enemmän provisiopalkkaa.

Yksi sana: myyntikiintiö. Kuukausipalkan saadaksesi sinun täytyy myydä tietyn verran. Luonnollisesti jos tavoitteesta jäädään, seuraa sanktioita. Jos tavoitteeseen pääset, saat kuukausipalkkasi ja lisämyynneistä ei välttämättä tule mitään. Hauskana lisäkusetuksena, kyseisen firmat tarjoavat yleensä jotain provisiopalkkaakin jolla ansaitsee kuukausipalkkaa enemmän - jos siis saa myytyä sen minimin mitä kuukausipalkan saaminen edellyttää.

Pohjapalkkojen kanssa on samankaltainen tilanne. Jotkin tarjoavat provisiota ja pohjapalkkaa (saat tietyn määrän palkkaa "pohjalle" ja myynnit lisäävät sitä). Sitten näissäkin tapaa olla jotain erikoisia minimejä jotta olisit oikeutettu tähän pohjapalkkaan: jos et myy tarpeeksi, pohjapalkkaa ei tule.

Oudot bonukset

Työvoiman motivointi puhelinmyyntifirmoissa on joskus jännissä kantimissa. Olen nähnyt erilaisia myyntikilpailuita ja muuta kummallisuutta. Yhdessä firmassa oli "verovapaita" myyntikisoja, jossa pomo ilmoitti tavoitteen ja kuka nopeiten sen saavutti, kuittasi puhtaana käteen-potin (joka ei näkynyt palkkalapussa). Toisessa pelattiin iltaisin arpapeliä johon sai arpoja jokaisesta tekemästään myynnistä. Jos heitti noppaa tarpeeksi hyvin, voitti rahaa.

Suosikkini on toisen käden tietona saamani. Eräässä huumeiden vastaisessa paikassa (jossa tarinan kertonuttutun tuttu oli töissä) annettiin joka päivä parhaalle myyjälle jotain polteltavaa. Ei varmaan tarvitse sanoa kuin että ironia kyseisen lafkan myymässä tuotteessa (huumevastaisen työn tukeminen) verrattuna kyseiseen palkkakäytäntöön oli huikea. Samaiset toisen käden tiedot sanoivat paikalta saavan helposti ostettua ruohoa jos bonus ei osunut kohdalle.

Raskaan työn raatajat

Olin puhelinmyyjä vuosikausia sitten, ennen opiskelujani ja välivuosina. Enimmäkseen tein työtä kesällä, kuukauden tai pari. Sanottakoon rehellisesti että työ oli rankkaa, ehkä rankin työ mitä olen ikänäni tehnyt. Se ei ollut fyysisesti kuluttavaa, mutta henkisesti kyllä. Jatkuvasti niskassa olivat paineet saada kauppoja tai jäädä kokonaan tuloitta. Paikkojen ilmapiiri on monesti tätä painetta tukeva, joko pelolla huonoissa paikoissa tai bonuskilpailuilla ja meiningillä hyvissä paikoissa.

En väitä että asiat ovat näin kaikissa puhelinmyynnin yrityksissä. Ehkäpä tilanne on muuttunut puolessatoista vuosikymmenessä tai ehkäpä törmäsin vain outoihin lintuihin lyhyen urani varrella. Puhelinmyynti ei ole vain huijausta, sen pitäisi olla selvää kaikille. Kyseessä on kuitenkin ala joka perustuu kovan myyntipaineen muodostamiseen - ensin myyjille täytyy saada painetta taakse ja sitten myyjien asiakkaille.

Vapaat anarkian markkinat

Vapaata kauppaa ja talouden vapauttamista hehkuttaa moni muukin kuin vain neokonservatiivit. Vapaus ostaa ja myydä mitä haluat, millä hinnalla haluat, ilman valtioiden asettamia rajoitteita on monen mielestä talouskasvun edellytys ja paras mahdollinen talousmalli. Vapaat markkinat on kuitenkin terminä harhaanjohtava, sillä todellisuudessa puhutaan vapaan sijaan pikemminkin anarkistisesta taloudesta.

Vapaat markkinat

Vapaiden markkinoiden ideologian yksi keskeisiä piirteitä on ajatus markkinoiden itsesäätelystä. Jos taloudessa on epätasapainoa, markkinavoimat korjaavat itse itsensä. Puhutaan ns. näkymättömän käden-mekanismista, mikä korjaa tilanteen jos markkinat menevät epäterveeseen suuntaan. Jos esimerkiksi tuotteen hinta on liian korkea ja tuottaja yrittää ottaa siitä enemmän rahaa kun tarvitsisi, joku toinen luo kilpailevan tuotteen ja pystyy myymään sen halvemmalla.

Näkymättömän käden perusajatus on yksinkertainen. Lainatkaamme Wikipediaa:
"The theory for the Invisible Hand states that if each consumer is allowed to choose freely what to buy and each producer is allowed to choose freely what to sell and how to produce it, the market will settle on a product distribution and prices that are beneficial to all the individual members of a community, and hence to the community as a whole."
Säätely on vapaiden markkinoiden suurin vihollinen ja siitä halutaankin eroon. Valtiot tekevät vapaille markkinoille palveluksen jos antavat asioiden olla, ei turhia tulleja tai säädöksiä tai tukijaisia. Kun markkinoiden annetaan olla rauhassa, puhtaina ja koskemattomina, ne toimivat tehokkaasti ja tuottavat maksimaalisen määrän hyvää kaikille ja kaikilla on mukavaa. Teoriassa.

Vapaiden markkinoiden naiivius

Vapaa markkinatalous pohjautuu ahneuden aikaansaamaan kilpailutilanteeseen ja kilpailussa on määritelmällisesti jo aina voittajia ja häviäjiä. Kärjistäen voittajat tässä yhteydessä ovat niitä joille jää eniten rahaa. Mitä enemmän voittoja keräät, sitä helpompi seuraava eräkin on voittaa. Mitä enemmän rahaa sinulla on, sitä helpompi sinun on hankkia lisää rahaa. Ja lopulta säätelemättömän vapaan kaupan vääjäämätön lopputulos on  rahan ja vallan kasaantuminen entistä harvempiin käsiin.

Mitä pidempään peli jatkuu, sitä suurempia nämä valtakeskittymät ovat. Todisteita tästä ei tarvitse kovin kaukaa etsiä, löydämme ne suhteellisen helposti talouslehtiemme sivuilta kun katsomme miten maailman vauraus on jakautunut. Hyvin pieni joukko yrityksiä hallitsee käytännössä koko maailmaa ja pieni joukko ihmisiä omistaa valtaosan maailmastamma. Talousuutisista tästä voi lukea toistaiseksi, mutta ei välttämättä kovin kauaa. Mediakenttä on osa tätä vapaata markkinataloutta ja on tehokkaasti muuttumassa varsin yksipuoliseksi. Mediatalot yhdistyvät koko ajan entistä harvempien omistajien vallan alle ja tämä vaikutusvalta näkyy jo uutisoinnissakin, muuallakin kuin Yhdysvalloissa:


Lyhyesti: Raha on valtaa ja vallan keskittyminen on vääjäämätön seuraus vapaista markkinoista.

Vapaat markkinat vs. anarkismi

Säätelyn, suojelun ja rajoitusten kautta markkinoille annetaan mahdollisuudet toimia, samalla tavalla kun lait ja instituutiot mahdollistavat yhteiskunnan toiminnan. Yhteiskunnalla on kuitenkin paremmat mahdollisuudet toimia anarkian alla kuin vapaiden markkinoiden.

Ero ihmisissä ja yrityksissä on yksinkertainen: ihminen on olento joka voi ajatella lähimmäistensä ja yhteiskuntansa hyvinvointia. Osakeyhtiö ei lain mukaan saa ajatella kuin lisäarvon tuottamista osakkeenomistajille, kaikki muu saa olla vain keinoja päästä tähän lisäarvoon. Yritys on tässä mielessä kuin sosiopaatti: sen ainoa motiivi on oman arvon kasvattaminen, kaikki muu mahdollinen hyväkin tehdään vain tämän tavoitteen perässä.

Anarkistinen yhteiskunta voi toimia vain jos sen kansalaiset mahdollistavat sen toimimisen. Jos anarkistisessa yhteiskunnassa kaikki kansalaiset ovat sosiopaatteja ja ajavat aggressiivisesti vain omaa etuaan, sivuuttaen yhteisen edun, voimme suurella varmuudella olettaa lopputuloksen olevan katastrofi. Jostain syystä silti kuvittelemme anarkian olevan paras olotila sosiopaateille - kunhan anarkia on kaupallista ja sosiopaatit kuolemattomia yrityksiä. Vapaat markkinat ovat käytännössä anarkismia jossa kansalaiset ovat yrityksiä, tunteettomia sosiopaatteja joiden ainoa tavoite on henkilökohtainen etu.

Vapaa markkinatalous on koristenimi. Se maalailee kuvia kauniista markkinapaikasta jossa kaikki voivat toimia vapaasti, kilpailla ja tehdä valistuneita päätöksiä. Todellisuudessa se on tuhoisa taistelu jossa kaikki pelinmerkit valuvat jatkuvasti pienempään määrään käsiä. Vapaat markkinat ovat mekanismi joka ei vain takaa eriarvoisuuden kasvua, vaan maksimoi sen.

Vapaa markkinatalous, kieltäydyn kutsumasta sinua tällä valheellisella nimikkeellä. Ollos tästä päivästä asti tunnettu todellisella nimikkeelläsi, nimellä joka oikeasti kertoo millainen peto olet ja mistä sinussa on kyse. Taalan ja Euron ja Britannian punnan nimeen kastan sinut anarkiataloudeksi.

Uusia rajoituksia alkoholille ja niiden hutera pohja

Suomalainen alkoholipolitiikka on vuosisadan ollut kyseenalaisiin lähtökohtiin perustuva. Sen tarkoitus on alkoholiongelman hävittäminen; tavoite jossa ei olla onnistuttu, vaan päinvastoin kyseinen politiikka on itseasiassa luonut pohjan nykyiselle alkoholitilanteellemme. Nyt luvassa on lisää toimimattomia korjauksia ongelmaan jota ei lopulta ole olemassa sillä asteella mitä väitetään.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi äskettäin muistion jonka on tarkoitus toimia pohjana uudelle alkoholilainsäädännölle. Kyseissä muistiossa ehdotetaan miten Suomen "alkoholiongelman" saisi korjattua. Muistion ehdotukset menevät tiivistetty näin:
  • Myyntiaikojen tiukennuksia. Alkoholin saamista yöaikaan halutaan hankaloittaa, samaten viikonloppuisin alkoholin myynnin pitäisi loppua jo kuudelta. Pyhille ja sunnuntaille ehdotetaan täyttä kieltoa.
  • Ravintola-anniskelua halutaan rajoittaa. Baarien hanojen tahdotaan menevän kiinni 02:30.
  • Alkoholiveroa halutaan korottaa ja ulkomailta tuotaville viinoille tehdä ilmoitusvelvollisuus ehkäisemään viinarallia.
  • Rattijuopumuksen raja halutaan laskea nykyisestä 0,5:stä.
  • Jos nämä keinot eivät riittäisi tiputtamaan alkoholin kulutusta, varakeinona on myöhemmin käyttöön otettava laimennus: alkon ulkopuolella myytävä alkoholin vahvuus saisi jatkossa olla vain 3,5 % tai laimeampaa.
Rattijuopumusta koskeva kohta on ainoa lisärajoite jota voisin pitää perusteltuna, mutta muita pidän turhina ja vahingollisina. Suurin ongelma näiden lakien kanssa on virheelliset käsitteet suomalaisesta alkoholikulttuurista ja täysin vääristynyt käsitys siitä miten tehokkaita rajoitteet ovat alkoholikulttuuriamme muovaamaan.

Suomalainen ryyppäys vs. muu Eurooppa

En ole vakuuttunut että meillä on niin pahaa alkoholiongelmaa kuin mistä lainsäätäjät ovat vakuuttuneet. WHO:n tilastojen mukaan Suomessa nautitaan vuosittain noin 12,5 litraa puhdasta alkoholia per asukas. Tämä ylittää Euroopan keskiarvon, joka on muuten 12,18 litraa per nenä. Meidän alkoholi-ongelmamme ylittää siis marginaalisesti eurooppalaisen tason, mutta tiedättekö keillä muilla on paha alkoholiongelma? Saksassa juodaan 12,81 litraa per nenä, Italiassa 12,2, Ranskassa 13,6, Espanjassa 11,62, Itävallassa 13,24, Briteissä 13,37 ja Portugalissa hulppeat 14,55!

Jos katsomme itään, lukemat kasvavat vielä reippaasti. Bulgariassa juodaan 12,44 litraa nassua kohti, Slovakiassa 13,3, Puolassa 13,25, Liettuassa 15,03, Kroatiassa 15,11, Valko-Venäjällä 15,13, Sloveniassa 15,19, Romaniassa 15,3, Ukrainassa 15,6, Venäjällä 15,76, Unkarissa 16,27, Tsekeissä 16,45 ja Moldovassa hulppeat 18,22! Jopa naapurimme Viro tinttaa 15,57 litraa nasua kohti ja hakkaa suomipojat kirkkaasti kirkkaassa. 

Olemme siis varsin hyvässä seurassa. Emme voi sanoa näiden maiden alkoholinkäyttötasojen olevan hienoja juttuja, mutta suomalaisilla ei voida sanoa olevan sen isompaa alkoholiongelmaa. En eritä sanoa etteikö kukaan joisi vähemmän, näin tekee esimerkiksi länsinaapurimme Ruotsi. Tavoitteeni on näyttää miten juomamäärämme eivät ole mitenkään erityisen poikkeuksellisia ja miten emme todellakaan johda juomatilastoissa.

Sitten on se viinan kulttuuripuoli. Stereotyyppihän sanoo, että muualla nautitaan sivistyneesti alkoholia ja Suomessa ryypätään. Suomessa juodaan varsin paljon vahvoja viinoja toki, mutta pääasiallisesti täällä nautitaan olutta ja vahvan viinan osuus ei lopulta ole hirvittävän paljon erilainen. Suomalaisesta alkoholin kulutuksesta 46% on olutta, 23% viinejä ja 28% viinaa. Saksassa vastaavasti juodaan olutta 53%, viinejä 27% ja viinaa 20%. Jos vertaamme Euroopan maihin, näemme tyypillisesti miten Suomessa juodaan vähemmän viinejä ja enemmän olutta ja hieman enemmän väkeviä. 

Itä-Euroopassa taas väkiviina on se kova juttu, esimerkiksi virolaisten kulutuksesta väkevät ovat 57%, ukrainalaisten 61% ja venäläisten 63%. Suomessa tintataan itään verrattuna melkoisen vähän kovaa viinaa ja länteen verrattuna melkoisen vähän viinejä. Pääosa kulutuksesta on olutta, mikä kertoo suomalaisissa juomatavoissa olevan itseasiassa suhteellisen vähän vahvaa tavaraa.

Alkoholin käytön kasvu(?)

Suomalaisten alkoholinkäytön kasvu on kyllä tosiasia. Suomalaiset ovat kolminkertaistaneet alkoholinkäyttönsä 60-luvulta.  Kriittisistä lukemista ei kuitenkaan voida puhua - eikä räjähdysmäisestä kasvusta.

http://www.who.int/substance_abuse/publications/global_alcohol_report/profiles/fin.pdf

Mielenkiintoisin kuva muodostuu kun katsomme kulutuksen muuttumista nykypäivää lähestyttäessä. Esimerkiksi 60-luvulla kun suomalaista alkoholinkäyttöä jo pidettiin poikkeuksellisen pahana (kuten sitä on aina pidetty), mutta tosiasiassa Suomessa juotiin silloin vain reilut 3 litraa puhdasta alkoholia henkilöä kohti. Ranskassa vastaava luku oli n. 25 litraa, Italiassa ja Portugalissa vajaa 20 litraa ja Saksassa nykytason mukainen 12+ litraa. 

Muitakin mielenkiintoisuuksia tilastoista löytyy, esimerkiksi alkoholismistaan kuuluisan Irlannin kulutus oli vain reilut 6 litraa 60-luvulla. Huolestuttavasta kasvusta voidaan puhua esimerkiksi Virossa, missä alkoholinkäyttö on kolminkertaistunut sitten 90-luvun. 

Alkoholiongelman rakentaminen alkoholipolitiikalla

Oleellista tässä on ymmärtää millaisesta muutoksesta on kyse. Alkoholin kulutus on ollut suhteellisen korkealla tasolla monissa päin Eurooppaa ja Suomi alkaa hiljalleen olla muun Euroopan tasolla. Olemme aiemmin käyttäneet paljon vähemmän alkoholia, mutta elintason noustessa käyttökin on kasvanut; alkoholiin on yksinkertaisesti ollut mahdollista käyttää enemmän rahaa ja näin kulutus on noussut. Voimme ehkäpä myös puhua jonkinlaisen alkoholikulttuurin muodostumisesta, ehkäpä hieman myös alkoholiongelman. Tämä ongelma on kuitenkin erilainen kuin mitä sosiaali- ja terveysministeriössä ymmärretään.

Ajan tällä takaa tätä: Suomi on pitkään ollut erittäin vähän alkoholia nauttivien yhteiskuntien joukossa, mutta olemme hitaasti onnistuneet nostamaan itsemme Eurooppalaisen keskiarvon hujakoille. Tämä nousu on tapahtunut huolimatta maamme hyvin tiukoista alkoholilaeista ja erittäin korkeasta alkoholin verotuksesta. Nyt kulutuksen hillitsemiseksi ehdotetaan lisää rajoituksia ja korkeampia hintoja, vaikka olemme jo nähneet etteivät ne toimi.

Voin sanoa tämän varmuudella koska tiedän sen varmuudella: jos korkea verotus ja rajoitteet todella poistaisivat alkoholiongelman, se ei olisi Suomessa koskaan voinut edes syntyä. Alkoholiongelmmme on syntynyt aikoinaan kieltolaista ja sitä seuranneista rajoitteista. Nykyisiin mittoihinsa ongelma on kasvanut aikoina kun viinakaupassa piti olla erityisen viinakortin kanssa pulloja hakemassa ja kun kuppilassa ei saanut ostaa alkoholia ilman ruokailua. Puhumattakaan sitten viinan maahantuonnin vaikeudesta ja jättikokoisesta viinaverosta.

Kaikki nuo estotoimenpiteet ovat epäonnistuneet ja ainoa jakso kun suomalainen alkoholinkäyttö laskeutui oli 90-luvun lama. Kyllä, rahan loppuminen on ainoa, ainoa, joka on vähentänyt juomistamme. Kaikki muu, kaikki, on vain lisännyt alkoholin käyttöä. Ei hillinnyt, ei hidastanut, lisännyt. Alkoholin käyttöä ei hävitä verotus ja korkea hinta, sitä ei hävitä aikarajoitukset ja omituiset ravintolasäännöt, sitä eivät hävitä edes tiukemmat ikärajat, eivätkä mitkään muutkaan rajoitteet.Nämä puolivillaiset ja toimimattomat rajoitteet eivät vähennä tai estä viinan ottamista, päinvastoin jopa: ne ovat ryyppäyskulttuurimme kulmakiviä, ne saavat aikaan viinan ottamisen kaksin käsin, ne tekevät viinasta kallisarvoista.

Politiikan uuskielisyys ja pieni ote pakkoruotsia

Käsiini osui aivan ihana esimerkki siitä miten asiaa voi vääristää päinvastaiseksi jos näin haluaa. Esimerkin tästä doublespeakista tarjosi Annika Lapintie Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Puhuttaessa pakkoruotsista hän
totesi:
"Ja jokaisen kansalaisen oikeuksiin kuuluu molempien kielten opiskelu koulussa"
Palkinto vuoden hienoimmasta asian vääntämisestä päälaelleen menee kyllä Annikalle jos joku ei vielä pistä paremmaksi. Häkellyttävä esimerkki asian kääntämisestä päälaelleen ja varsin taidokasta uuspuhetta. Oikeus on kuitenkin jotain mihin on mahdollisuus näin haluttaessa, jotan minkä on oikeutettu tekemään. Jos asia on tehtävä tai siitä seuraa rangaistus, ei puhuta oikeudesta, puhutaan pakosta.

Mutta tämä on politiikan henki nykyisin. Poliittisessa keskustelussa ei ole enää minkäänlaista kunnian tai häpeän tuntoa. Puheet saavat olla mitä tahansa ilman, että omat alkavat pitää häpeällisenä pellenä. Perussuomalaiset nauttivat tästä ehkä enemmän kuin mikään muu puolue, pääseehän sellaisia sammakoita karkuun heidän edustajiltaan jatkuvasti.

Ehkä tämä ilmiö on osa nykyistä politiikan polarisoitumista avoimeksi tappeluksi puolueiden välillä. Omien perseilyä ei rangaista koska sen katsottaisiin antavan vastapuolille mahdollisuuksia irtopisteisiin. Tämänhetkinen poliittinen kenttä alkaa olla menetetty ja uusi pitäisi saada tilalle. Mätiä ovat puutarhan hedelmät, tämä sato on pilalla.

Top 3 huonointa perustelua pakkoruotsille

Kansalaisaloite pakkoruotsin purkamisesta keräsi tarvittavat allekirjoitukset ja on nyt menossa eteenpäin päättäjille päätettäväksi. Kuten tavallista, ruotsin pakollisen opetuksen puolustajat heräsivät, mutta heidän puheensa ovat olleen sanokaamme outoja. Haluankin nyt esitellä kolme oudointa viimeaikaista vakavalla naamalla esitettyä argumenttia pakkoruotsin puolesta.


Lasken argumentit espanjaksi monipuolista kielivalikoimaa parantaakseni.

Número uno

Ensimmäisen hulppeuden päästi suustaan Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mikaela Nylander. Hän totesi ruotsinkielisen väestön tuhoutuvan ilman kaiken kansan pakkoruotsittamista.
"Tässä ei ole kyse pelkästä kouluaineesta, vaan maan kaksikielisyyden perustasta. Suomen ruotsinkielinen väestö on täysin riippuvainen kouluruotsin asemasta pakollisena kielenä."
Nylander näkemys on suorastaan hupaisa: jos emme opeta kaikille ruotsia, suomen ruotsinkielinen väestö tavalla tai toisella häviää. On hankala sanoa tarkoittaako Nylander heidän muuttavan pois Suomesta, vai esimerkiksi nääntyvän nälkään, lopettavan ruotsin puhumisen vai räjähtävän spontaanisti kappaleiksi. Joka tapauksessa, Nylanderin mukaan ruotsinkieliset ovat riippuvaisia siitä että ei-ruotsinkieliset opiskelevat heidän kieltään vähintään sen muutaman vuoden ajan.

Tietysti myös kieliryhmähän ei voi selvitä jos koko populaatiota ei pakoteta opiskelemaan kyseisen ryhmän kieltä. Tämä on ilmiselvää kun katsomme miten Suomen venäjänkielinen väestö on kadonnut ja tuhoutunut... Tai siis ei ole - mutta tokihan ruotsinkieliset ovat niin herkkiä, että pelkkä kielenopetuksen lasku kantaväestössä saisi suomenruotsalaiset tukehtumaan aamubaageleihinsa. Vaihtoehtoisesti ehkäpä tämän opetuksen onkin tarkoitus suojella ruotsinkielistä väestöämme suomenkielisten raivolta. Ajatelkaa nyt jos lapsi ei olisi saanut peruskoulussa ruotsin opetusta, ruotsia kuullessaanhan hänhän sekoaisi, eiväthän meidän pienet fennomaaniaivomme osaisi käsitellä sitä miten joku Suomessa puhuu ruotsia jos sitä ei ensin pitäisi päntätä koulussa.

Ruotsinkielinen väestö on tavallaan kyllä riippuvainen kielensä asemasta, mutta ei niin kuin Mikaela tahtoisi sanoa. Ruotsinkielisen väestön erityisasema on nimittäin riippuvainen ruotsinkielen erityisasemasta, esimerkiksi helpompi pääsy virkamiesasemiin tai korkeakouluihin roikkuvat yksin ruotsinkielen etuisuuksien varassa.

Número dos

No mutta hupi ei lopu siihen, mielestäni vielä hauskempi kannanotto tuli RKP:n puheenjohtajalta Carl Haglundilta, ja sitä komppasi puoluetoveri Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Heidän mukaansa muiden kielten opiskelun lisääminen ei paranna muiden kielten osaamista.
"Harras toive siitä, että ruotsin kielen muuttaminen vapaaehtoisessi parantaisi muiden kielten osaamista ei pidä paikkaansa."
Hetkinen, jos lisäämme muiden kielten opetusta, leikkaamalla ruotsin pakollisuutta, muiden kielten osaaminen ei parane? Väännetään rautalankaa: Carl Haglund väittää ettei kielten opetuksen lisääminen lisää kielten oppimista. Haglundin mukaan ruotsin opiskelu on jotenkin niin erityistä että ruotsin opetukseen käytetty aika tuottaa  ruotsin osaamista, mutta muiden kielten opiskeluun käytetty aika, ei tuota muiden kielten osaamista. Tai sitten ruotsinkaan opiskelu ei tuota osaamista, mutta sitä tehdään silti? Häkellyttävää logiikkaa.

Número tres

Anna-Maja Henrikssonilta tulee vielä yksi pieni helmi: Suomen kilpailukyky laskee jos ruotsin pakko-opetuksesta luovutaan.
"Toteutuessaan tämä heikentäisi Suomen kilpailukykyä. Suomi on taloudellisissa vaikeuksissa ja tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä. Tarvitsemme kouluihin enemmän kielten opetusta, emme vähemmän."
Kilpailukyvystä on tullut eräänlainen Hitler-kortti: mitä pidempään mistään asiasta keskustellaan, lopulta joku kaivaa esiin tämän pyhän lehmän ja toteaa miten asia X tuhoaa Suomen kilpailukyvyn. Oman perstuntumani mukaan kilpailukykykortti pelataan hieman ennen Hitler-korttia, joten pakkoruotsikeskustelun seuraava käänne lienee jotain natseihin liittyvää.

Tässä tapauksessa Henriksson käyttää melkoista doublethink-pläjäystä argumenttinaan ja argumentoi itseään vastaan. Hänen mukaansa kilpailukykyhän tarvitsee enemmän kielitaitoisia ihmisiä, ei vähemmän ja olen tässä samaa mieltä. Ruotsintaitoisia ihmisiä meillä on kuitenkin vaikka kuinka paljon ja ruotsin taitojen puute ei todellakaan ole kilpailukykyämme rajoittava tekijä. Kilpailukykyä rajoittaa pikemminkin turhan yksipuolinen kielitaito, mitä pakkoruotsi voimakkaasti edistää. Kielten opiskelun vapauttaminen mahdollistaisi eri kielten opiskelua ja potentiaalisesti lisäisi laajempaa kielitaitoa nykyisen suppean suomiruotsivenäjäenglanti-kvartetin sijaan.

Mutta ehkäpä Henriksson paljastaa tässä jotain omasta ajattelustaan: vain ruotsin osaaminen on kielitaitoa, muut kielet eivät pohjolan junteille ole käypiä. Niinpä niin.

On huvittavaa katsella mille tasolle pakkoruotsiargumentaatio on laskenut. Aiempien vuosien hieman ylimieliset asenteet ovat argumentaatiosta laskeneet pois ja puolustajilla näyttäisi olevan jonkinlainen paniikkitila päällä. Ruotsinkielen erityisasemaa puolustetaan "maailma loppuu"-tasoisilla argumenteilla, mitkä tuntuvat muuttuvan päivä päivältä oudommiksi.

Tässä on argumentaatioarkun pohjan raapiminen lähellä ja perusteluissa on menty sinne naurettavan paremmalle puolelle. Tosin, eipä pakkoruotsin puolesta ole tähän päivään asti esitetty yhtäkään järkevää argumenttia. Argumentaatio on aina joko emotionaalista historiahömppää tai argumentteja kielten opiskelun puolesta, ei koskaan argumentteja miksi kaikille pakollinen ruotsin opiskelu olisi hyvä asia.

Hyvinvointivaltiosta Pohjolan Italia

Suomi ei ole hyvä kasino: olosuhteemme ovat vakaat ja ihanteellisia hitaalle tasaiselle kasvulle, emme tarjoa pikavoittoja tai helppoa hyväksikäyttöä, emmekä ole muodikkaita. Ja sen mukana menee kilpailukyky.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus 9.8 murehti Suomen kilpailukyvyn laskua. Tekstin mukaan Suomen kilpailukyky on laskenut siinä missä eteläisten viittä-vaille-konkurssissa-olevien maiden kilpailukyky olisi jotenkin noussut kriisin aikana tehtyjen toimenpiteiden kanssa. Maat kuulema kiitävät kohti Saksan tasoa tässä mystisessä kilpailukyvyssään.

Tämä "kilpailukyky" ei kuitenkaan näytä tarkoittavan mitään erityisen hyvää näille etelän ihmeille. Työttömyys on huippulukemissa ja kansalaisten ostovoima on romahtanut. Käytännössähän moinen tilanne tarkoittaa hyvää ja halpaa työvoimaa kansainvälisille suuryrityksille mutta kuoleman suudelmaa maan sisämarkkinoille: työpaikkoja on vähän ja niistä saa huonosti palkkaa, näin kilpailukyky on korkea ja tuotteita voidaan kivasti tuottaa vientiin. Samalla kotimaan markkinoilla ei ole ostovoimaa, sillä jos oman väen tulot ovat mitättömät ja työttömyys korkea, kääntyy se suoraan kotimaan heikoiksi markkinoiksi.

Etelän ongelmat ovat asia erikseen, Suomen kilpailukyvyssä on kyseessä kuitenkin aivan eri tekijät. Suomen kilpailukyvyn voidaan sanoa heikkenevän lähinnä koska emme saa houkuteltua sijoittajia ja teollisuutta maahamme.

Työntekijöillä tai kansalla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Talouden hiljaisuuden lisäksi, Suomi on taantumassa teollisuusmaana ei siksi että tuotanto täällä olisi kovin kallista, vaan siksi ettei tuotanto Suomessa ole muodikasta (eikä lähellä parhaita kasvavia markkinoita, mutta se on toinen juttu johon emme nyt keskity). Yhdenkään yrityksen pörssikurssiin ei tule nostetta tiedotteesta uudesta tehtaasta Suomessa, mutta uusi tehdas Aasiassa tai Intiassa on toinen juttu. Syynä tähän on nykytalouden kasinomainen rooli: taloudesta on tullut miljoonien arvoinen yksikätinen rosvo jossa tavoitellaan pikavoittoja. Riskejä ja nopeaa kasvua arvostetaan pörssitaloudessa enemmän kuin Suomen kaltaisten vakaiden olojen tarjoamaan turvallisuutta. Yritysten toimitusjohtajat tietävät miten heidän henkilökohtainen ansiotasonsa riippuu lyhyen ajan pörssikurssista, ei kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden ajan kestävyydestä.

Ja tässä onkin lopulta Suomen kilpailukyvyn suurin ongelma: emme tarjoa kenellekään pikavoittoja (muuten kuin valtion kilpailutusta hyväksikäyttämällä tietysti) vaan vakaita hitaan mutta varman kasvun oloja. Talous ei kuitenkaan enää välitä tasaisesta kasvusta jossa hyvä jakautuu kaikelle; Henry Fordin kaltainen hyvää tarjoava teollinen kapitalismi on kuollut ja korvattu uudella brutaalilla neokonservatiivisella kvartaalikapitalismilla, jossa pikavoitot ovat tärkeämpiä kuin oman yrityksen jatkuvuus. Kestävyys ei merkitse mitään, eikä yhteiskuntavastuu, eikä mikään muukaan. Osakkeenomistajista suuri osa pelaa sijoituksilla pikavoittoja, eikä tahdo tasaisia osakkeita, vuosikymmeniä pitkät sijoitukset ovat menneisyyttä, lyhytaikaiset kaupat ovat mitä osakkeenomistajat haluavat: he haluavat kuitenkin myydä osakkeet mukavaan hintaan mahdollisimman nopeasti.

Ja Suomi ei ole tällainen neokonservatiivisen talouden ihannoima kasino, villi talous josta voisi hyvällä tuurilla napata miljoonien voitot tai menettää miljoonia tavoilla jotka sosialisoidaan vähävaraisemmille.