Homoseksuaalisuus oli vielä vähän aikaa sitten luokiteltu mielenhäiriöiden joukkoon edistyksellisessä pohjolassamme ja eräiden mielestä se on sitä edelleen. Voisiko homoseksuaalisuuden määritellä (mielen tai kehon) sairaudeksi?
Homoseksuaalisuuteen "kriittisesti" suhtautuvissa ihmisissä näkee kahta lähestymistapaa: homoseksuaalisuus nähdään joko tautina tai elämäntyylinä. Elämäntyyli-porukka on tällä hetkellä "niskan päällä" tai ainakin pitää enemmän ääntä itsestään. Toki elämäntyyli on houkuttelevampi vihollinen, koska elämäntyyli voi "tarttua" ja tietysti tyyli on aina oma valinta, eikä mitään minkä kanssa synnytään.
Sairauslähestyminen homoseksuaalisuuteen ei kuitenkaan ole kokonaan kuollut, kuten "eheyttämiseen" tähtäävät (uskomus)hoidot meille kertovat. Homoseksuaalisuutta taudiksi väittää yhä moni, ja Internetistä löytyykin useita
keskusteluja ja
blogauksia jotka kohottavat kyseisen kysymyksen vakavasti esille. On myös niitä jotka uskovat yhtäaikaa elämäntyyliin ja sairauteen, kuten eräs aliupseeri osoitti uutisiin päässeellä lausahduksellaan: "
Homous on sairaus, ja se lähtee hakkaamalla." Sitten on väkeä joiden mielestä
homous on saatanaan palvovan Illuminatin juoni, mutta ei puhuta niistä tällä kertaa enempää.
Tänään keskitytään pohdiskelemaan argumentaatiota homoudesta henkisenä tai fyysisenä sairautena.
Kun keskusteluja sitten lähdetään tutkailemaan, tiettyjä yleisiä linjoja löydetään. Yleinen rinnastus on pedofilia: jos lapsiin sekaantuminen on mielenhäiriö ja sairasta, miten homoseksuaalisuus poikkeaa tästä? Väiteen mukaan molemmissa on kyseessä samanlainen
normaalin seksuaalisuuden poikkeama; ihminen viehättyy ärsykkeistä jotka eivät johda suvun jatkumiseen. Tutustutaan sairausväittämän eri osapuoliin.
Lisääntymiskyky
Jos lähdemme ajatuksen kanssa purkamaan tätä väitettä, löydämme helposti sen järkeilyn jolla eräät kutsuvat homoutta sairaudeksi. Eräässä mielessä voidaan argumentoida kyseessä olevan jonkinlaisen synnynnäisen häiriön tai jopa sairauden joka muuttaa seksuaalikäyttäytymistä pois suvunjatkamiseen tähtäävästä käyttäytymisestä. Tämä logiikka ei ole täysin virheellistä, mutta ei sitä suorilta käsiltä voida hyväksyäkään.
Homoseksuaalisuus kieltämättä tekee lisääntymisestä hankalampaa, mutta ei mahdotonta. Lähes kuka tahansa homoseksuaali pystyy lisääntymään, tämä kapasiteetti ei heiltä ole kadonnut. On toki fyysinen realiteetti etteivät he pysty lisääntymään sellaisen henkilön kanssa johon myös tuntevat seksuaalista vetoa, mutta se ei ole varsinaisesti edellytys lisääntymiselle.
Yksi merkittävä ero on huomioitava: lisääntymiskyky ei katoa suuntauksen mukana minnekään. Tosin mahdollisuudet lisääntyä heikkenevät; homoseksuaalin mahdollisuus löytää lapsentekoon halukas ns. kolmas osapuoli voi olla hankalaa. Tämä olisi ongelma vain jos lisääntyminen olisi todella tarpeellista kaikille. Ihmisväestö kasvaa niin nopeaa tahtia että lisääntymisen välistä jättämistä ei voida sanoa mitenkään erityisen pahaksi ilmiöksi.
Muistettakoon vielä, että muunlaista lisääntymisen "vapaaehtoista" menettämistä ei pidetä sairaana. Esimerkiksi lisääntymiskykyinen mies joka päättää viettää elämänsä lisääntymiskyvyttömän naisen kanssa olisi tämän määritelmän mukaan sairas! Hänen päässään on oltava jokin vika, että hän ajautuu geneettisen linjansa kuoleman takaavaan parisuhteeseen. Samaten voisimme argumentoida halun olla saamatta lapsia olevan mielenterveydellinen häiriö ja sairaus joka täytyy korjata.
Haitat
Toinen linja millä tautiluokitusta voisi lähteä antamaan on yksilölle seuraava haitta sairaudestaan. Homoseksuaalilla henkilöllä on todella tiettyjä haittoja ja ongelmia jotka korostuvat verrattaessa heteroseksuaaliin enemmistöön. Näitä haittoja ovat mm. kasvanut itsemurhariski ja herkkyys saada tiettyjä tauteja. Joku voisi myös puhua yhteiskunnallisista haitoista.
Kasvanut itsemurhariski ja muut henkiset oireet on helppo käsitellä: ne pääasiallisesti johtuvat paineesta jota ympäristö asettaa homoseksuaalille. Salailu ja pelkääminen ovat erittäin stressaavia tiloja ja kasvattavat pahoinvointia varmasti. Myös huonon omatunnon ja itsevihan voidaan jäljittää tulevan pitkälti ulkoisista malleista jotka yksilö on omaksunut. Jos lapsesta asti saa kuulla homouden olevan väärin ja pahaa, eiköhän moisen kohdalle osuessa olo ole aika epäonnistunut.
Kyse on kuitenkin ulkoa saadusta mallista ja käsityksistä. Jos seksuaalinen suuntautuminen ei aiheuttaisi tarvetta salailla, eikä ihmisiä opetettaisi häpeämään sitä, nämä haitat katoaisivat. Henkiset ongelmat ovat lähes kokonaan nimenomaisesti homovastaisten asenteiden aiheuttamia, eivät homoseksuaalisuuden välttämättömiä sivuvaikutuksia.
Sukupuolitautien tarttumariski on miespuolisilla homoseksuaaleilla kohonnut verrattuna heteroihin. Jos tätä käytettäisiin mittatikkuna, naispuolisen homoseksuaalit saisivat heterouden näyttämään sairaudelta, heillä kun tartuntariski on vielä heteroparejakin pienempi. Lisäksi voidaan tietysti muistaa miten lähes kaikki tartuntariskeistä voidaan eliminoida kondomin käytöllä.
Yhteiskunnalliset haitat ovat pääosin keksittyjä ja uskonnollisia. Yhteiskunnan romahdusta homojen takia povaavat eivät osaa perustella väitteitään kuin perheiden romahtamisella (sillä muiden homoseksuaalisuus saakin minut jättämään heteron vaimoni ja lapseni) tai esimerkeillä raamatusta. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ei pitäisi olla paikkaa henkilöille jotka vakavasti väittävät pronssikautisten joukkomyyttien olevan valideja perusteluja yhteiskunnalliselle järjestykselle tänä päivänä.
Haittojen kohdalla törmäämme myös pedofiilirinnastukseen. Yleisen muoto missä "homous on sairasta" esitetään on kuitenkin viittauksena pedofiliaan ja eläimiin sekaantumiseen: "jos toisten miesten panemisessa ei ole mitään väärää, niin mitä väärää on lasten tai eläinten panemisessa?" On jossain määrin argumentoitavissa, että pedofiileilla, eläimiinsekaantujilla ja homoseksuaaleilla olisi jotain yhteyttä, ovathan kaikki poikkeuksia lisääntymiseen pyrkivässä seksuaalisessa käyttäytymisessä.
Tämä on lopulta aika pitkältä haettu vertaus, jossa ryhmittelemme homoseksuaalisuuden samaan ryhmään pedofilian kanssa sen perusteella että kumpikaan ei ole ns. heteronormatiivista käytöstä. Voisimme yhtä hyvin sanoa kivien heittelyn lampeen ja naapuritaloon ampumisen kiväärillä olevan rinnastettavissa, poikkeavathan molemmat tilanteesta jossa kukaan ei laukaise minkäänlaisia projiktiileja - tai kevyen hiustenleikkuun ja skalpeeraamisen vertaamisen, pinnallisesti tarkasteltuna molemmissa tukka nimittäin lähtee.
Ero tulee kuitenkin juuri näistä haitoista. Homoseksuaalisuus ei aiheuta merkittävää haittaa kenellekään, sillä sen "harjoittajat" tekevät sitä pitkälti omasta tahdostaan, toisten aikuisten kanssa. Pedofiili tekee jotain mistä on konkreettista hänen partnerilleen, tuhoakin jopa. Lapsi ei ole yleensä tarpeeksi kypsä antamaan suostumustaan seksiin tai seksuaalisiin toimiin, eläimen tapauksessa pitkälti sama logiikka pätee. Molemmissa on lopulta yksi osapuoli joka vahingoittaa toista osapuolta.
Epänormaali on sairasta ja luonnotonta
Kolmantena linjana voisimme argumentoida epänormaaliuden puolesta. Normaali on tervettä ja kaikki siitä poikkeava on sairasta. Tässä linjassa ongelmaksi tulee äkkiä normaaliuden määrittely, joka ei ole erityisen helppoa jos asiaa katsoo yhtään tieteellisin silmin. Ihmiset poikkeavat kaikki toisistaan niin paljon, että esimerkiksi "keskiarvoihmisiä" ei ole yhtäkkiä olemassa läheskään niin monia kuin mitä voisi luulla.
Luonnottomuuden kanssa argumentointi on aina ajanhukkaa. Asioita haukutaan luonnottomiksi vasta siinä vaiheessa kun mitään muuta argumenttia ei ole jäljellä. Viimeisen naulan luonnottomuuden arkkuun antaa päivittäisen käyttäytymisemme täysi luonnottomuus muutenkin. Aika moni asia mitä teemme on luonnotonta:
Moniko eläin ajaa autolla töihin? Luonnotonta. Missä muualla luonnossa esiintyy nakkikioskeja? Luonnotonta. Mikä on luonnottomampaa kuin blogin pitäminen? Kerrassaan luonnotonta! Ja sinä siinä luet tätä blogia luonnottoman tietokoneen kautta, käyttäen luonnotonta merkkipohjaista kieltä!
Luonnottomuusargumentaatio on hyvin valikoivasti käytetty argumentti, sillä lähes kaikkea mitä teemme voi kutsua luonnottomaksi, muttemme tuomitse mitään muuta saman luonnottomuuden perusteella. Haukumme luonnottomiksi vain asioita joista emme pidä, ikäänkuin omat preferenssimme tekisivät joistain asioista luonnollisempia tai ettei luonnottomuus ole ongelma kuin tietyissä konteksteissa. Homoseksuaalisuus on sitä pahaa luonnottomuutta, kenkien käyttäminen taas jotenkin ei ole? Harvemmin kuulee myöskään argumentaatiota luonnotonta lastenlääkintää tai syöpähoitoa vastaan. Luonnottomuus on erittäin selektiivinen argumentti.
Pienenä lisäbonuksena voidaan muistaa vielä ettei homoseksuaalinen käytös ole lopulta erityisen luonnotonta, argumentointi edellyttäisi aktiviteetin olevan jotain mikä ei esiinny luonnossa. Homoseksuaalisuutta kuitenkin esiintyy luonnossa ja on useita eläinlajeja joissa harrastetaan homoseksuaalista seksiä ja on tavattu vain omasta sukupuolestaan kiinnostuneita eläinyksilöitä Homoseksuaalisuutta esiintyy siis muidenkin kuin ihmisten parissa.
Jos luonnollisuutta halutaan määrittää jollain muulla tavalla, törmäämme tyypillisesti keinotekoisiin luonnollisuuden määritelmiin, kuten raamatun kautta perusteltuun luonnollisuuteen. Keinotekoinen luonnollisuus lienee kuitenkin tarpeeksi absurdia itsessään ettei sitä vastaan tarvitse esittää erityisiä todisteita.
Silti sairaus?
Homoseksuaalisuuden luokittelu sairaudeksi suurin ongelma on vielä mainitsematta: sillä ei saavuteta mitään. Jos päätämme luokitella homoseksuaalisuuden sairaudeksi, pahennamme jo muutenkin varsin sorsittua kansanosaa. Vainon ja salailun lisäksi, niskaan tulisi lisäksi muistutus siitä miten sairasta homoseksuaalisuus onkaan.
Nykytietämyksen valossa, seksuaalinen suuntautuminen on synnynnäinen piirre, jota ei nykytieteenkään keinoin osata muuttaa. On mahdollista, että sairaudeksi luokittelu loisi painetta löytää lääketieteellinen parannuskeino homoseksuaalisuuteen korvaamaan nykyistä eheytysroskaa. On myös täysin mahdollista, ettei seksuaalinen suuntautuminen olekaan niin kiveen hakattu, vaan muokattavissa sopivalla hoidolla, kuten geneettisella terapialla. Minkän piirteen synnynnäisyys ei lopulta tarkoita ettei kyseistä piirrettä voisi muuttaa myöhemmin sopivalla hoidolla. Pitkin hampain joudumme hyväksymään, että tautiluokituksen antaminen homoseksuaalisuudelle saattaisi nopeuttaa "parannuksen" löytymistä.
Mutta ratkaisisiko tämä "parannus" lopulta mitään? Mitä merkittävää etua saamme yhteiskuntana vaikka kykenisimmekin muuttamaan joka ikisen homoseksuaalin heteroakin suoremmaksi? Populaatiomme koko on kestämättömän suuri, joten lisääntymistahdin nopeuttaminen ei ole hyvä syy. Kansanosan sorrettu asema ei ole myöskään: vähän sama kun yrittäisin poistaa maailmasta rasismin värjäämällä kaikki tummaihoisiksi.
Vaikka homoseksuaalisuus olisikin luokiteltavissa jotenkin taudiksi, sen luokittelu ja "parantaminen" ei kertakaikkiaan ole tarpeellista. Mitään mitattavaa haittaa ei homoseksuaalista kansanosasta seuraa ja heidän niskaansa p*skan lapioiminen ei helpota kenenkään asemaa tai tilannetta.
Kaikenkaikkiaan "elä ja anna elää"-asenne tuntuisi parhaalta ja helpoimmalta ratkaisulta tähänkin dilemmaan. Vastaus blogitekstin otsikon kysymykseen on tämän perusteella "Ei ole - ja vaikka olisi, sitä ei kannattaisi sellaiseksi luokitella."
Loppuun pieni moraalinen pähkinä purtavaksi
Jos homoseksuaalisuuden voisi "parantaa" ilman mitään sivuvaikutuksia, pitäisikö se parantaa? Entä jos päätös pitää tehdä vauvaiässä tai ei koskaan, onko vanhemmilla oikeus tehdä tämä päätös lapsen puolesta? Entä jos seksuaalinen suuntautuminen voitaisiin havaita jo sikiössä, pitäisikö vanhemmille antaa oikeus keskeyttää raskaus sikiön seksuaalisen suuntautumisen perusteella?