Lisää uusia arvoituksia

Kehittelen välillä arvoituksia ihmisille ratkottavaksi. Julkaisin yli vuosi sitten edelliset arvoitukseni ja tässä pieni jatko-osa niille. Kaikki arvoitukset ovat itse kehiteltyjä joten hyvällä tuurilla vastaajat eivät ole kuulleet näitä vielä.

Perinteiset arvoitukset

1. Kovasti se polttaa, mutta vain leikisti. Oikeasti se on ihan hyvästä.
2. Hirttosilmukka joka solmitaan, kiristetään ja vedetään tiukalle. Sitten jätetään uhri hirttämättä.
3. Pitkään altaassasi makaan ja pois sitten minut heität. Minua käytit, muttet minua halunnut.
4. Eläinkuntaan en liity, vaikka nimeltäni eläin minut omistaakin.
5. Sokeana pehmeässä tornissa, kuten neljä veljeänikin. Yksi veljistä kauempana yksin. Mikä olen minä ja missä olen? 
6. Tulet luokseni kovaa ja pysyt luonain vain niin kauan kun on pakko. Paitsi jos olet ääliö tai kiireinen. Tai molempia.
7. Kultaa ylhäällä ja korot alhaalla. Välissä pikkutyttöjen unelmat.
8. Aaltoileva meri. Kylmä tai kuiva tai kuuma.
9. Pitkään on pohdittu minun ja kaltaisteni mahtumista maailman pienimmälle tanssilavalle. Mikä lienen olevani?
10. Minut rakennetaan pelkottelu mielessä, mutta tuskin minua pelkäät. Enimmäkseen ole vain yksin
11. Kun ravistelen sinua,voit maistaa meren.
12. Kuka olen minä joka syleilen muotojasi kahdella pehmeällä kädellä?

Ajankohtaiset, tieteelliset ja pop-kulttuurin arvoitukset

1. Jos tapaamme, saatat sanoa "au" nähdessäsi minut - sinua ei kuitenkaan tainnut sattua.
2. Saappaista lähdin, sitten menin pienelle ja pehmeälle. Kuka lien olla?
3. Ennen suuria, nyt pieniä. Edelleenkin joudumme katsomaan ylös heidät nähdäksemme.
4. Kerran vuodessa sisääni tulee joko kerma tai omenista mädimmät, riippuu keneltä kysyy. Paitsi tänä vuonna.
5. Tämä alkuaine esiintyy ympyröissä
6. Olen sininen mutta se ei ole suurin ja tunneituin iho-ongelmani, tunnetumpaa on mistä sitä ihoa puuttuu. Ei sillä väliä, häviän aina.

Bonus: Kuva-arvoitus

Alapuolella on kuva tarjottimesta jolle on tulitikuista järjestelty matemaattinen kaava. Mikä on pienin määrä siirtoja joilla lasku voitaisiin korjata oikeaksi? Miten korjaisit yhtälön helpommalla mahdollisella tavalla?

Keksitkö ratkaisuja arvoituksiin? Kannattaa yrittää ensin ennen kun luet eteenpäin. Lopusta löydät ratkaisut nimittäin.

Vastaukset

Tässä lopuksi vielä vastaukset arvoituksiin. Vastaukset on mustattu ettei niitä vahingossa tulisi vilkaistua. Näet vastaukset maalaamalla sen.

Vastaukset perinteisiin arvoituksiin

1. Chili
2. Solmio
3. Teepussi
4. Revontuli
5. Sormi sormikkaassa
6. Ohituskaista tai viereinen kaista autotiellä
7. Prinsessa (missikilpailun voittajatkin kelpaavat)
8. Aavikko tai hiekka
9. Enkeli
10. (Linnun)Pelätti
11. Itku
12. Rintaliivit

Vastaukset ajankohtaisiin ja tieteellisiin arvoituksiin

1. Kulta
2. Nokia
3. Dinosaurukset ja linnut
4. Presidentinlinna
5. Pii
6. Skeletor

Kuva-arvoituksen vastaus
Minimimäärä siirtoja: yksi
Oikea siirto: Siirto on kääntää tarjotin ylösalaisin, jolloin kaavaksi muodostuu 66 = 22+22+22 mikä onkin jo oikein.

Ideologinen valehtelija on yhä valehtelija

En ole vihaava ihminen yleensä, mutta vihaan pienellä intohimolla tietynlaisia ihmisiä: niitä jotka käyttävät valheellisia ja keksittyjä argumentteja puolustaakseen kantaansa. Tässä kirjoituksessa on vuodatukseni siitä miten epäreilua onkaan kun väittelyssä toinen osapuoli joutuu oikeasti tarkistamaan asiansa ja toinen voi repiä todistuskappaleita takamuksensa poskien lämpimästä välistä.

Kun itse pyrin osoittamaan jotain toteen, tarkistan käyttämäni todisteet ja en käytä kantaani puoltavia argumentteja tai todisteita jos ne ovat epäilyttäviä tai yksinkertaisesti valheellisia. Jos saan jälkikäteen selville käyttäneeni virheellistä aineistoa osoittaakseni jotain toteen, tarkistan asian ja joko etsin uusia todisteita tai korjaan mielipidettäni.

Tämän takia minulla keittää proverbiaalisesti yli kun näen ihmisten perustelevan kantaansa valehtelemalla. Nykykulttuurissamme ei ole mitään erityisempää häpeää puhua pötyä, sillä ideologiasta on tullut lupa valehdella. Jos vaikkapa Poliitikko selittää iloisesti Suomen kilpailukyvyn olevan heikko, hän objektiivisesti valehtelee, mutta se ei haittaa, sillä hän uskoo tähän ideologisten perusteiden takia, eikä hänellä tarvitse olla tosiasioita sen takana. Hänen ideologiansa mukaan on tarpeellista että Suomen kilpailukyky on heikko ja hänen kannattajilleen tämä riittää. Se miten hänen lukujaan on tietoisesti vääristelty saadakseen aikaan vaikutelma hänen hakemastaan lopputuloksesta ei ole merkityksellistä, hän ei valehtele vaan uskoo ideologisesti. Se on puhdasta ja rehellistä se!

Nykykulttuurissamme ei ole myöskään mitään häpeää valehdella ja vääristellä totuutta jos se tapahtuu oman uskonnollisen agendan perässä. Näin käy esimerkiksi kun pastori saarnaa yleisölleen homoseksuaalien saavan enemmän tauteja kun heterot ja luettelee vain ne taudit jotka tilastollisesti todella ovat yleisempiä homoseksuaaleilla - ja sitten täysin sivuuttaa ne taudit jotka vastaavasti ovat huomattavasti harvinaisempia. Hän on tietoisesti lukenut lähteensä ja kertoo meille jotain mikä ei ole totta, mutta hänkään ei valehtele. Hänen ideologiansa mukaan hän on ihan oikeassa ja homoseksuaalisuus on valinta joka tekee elämästä huonompaa. Koska ideologia kertoo kaiken tarvittavan homoita, ei ole valehtelua keksiä päästä uusia faktoja tai vääristellä, sillä lopulta ideologia on jo paljastanut homouden pahuuden ja ideologi lähinnä oikaisee totuuteen.

Ei ole myöskään valehtelua kertoa ihmisille pahoja juttuja elämää pelastavista rokotteista. Ei vaikka vääristelisit kuinka tosiasioita saadaksesi oikeasti tuikitärkeät rokotteet näyttämään tarpeettomilta tai jopa vaarallisilta. Rokotevastaisten kerho on erityinen totuusvapaa vyöhyke, rokotteiden vaarallisuudesta valehtelu on kuitenkin niin mahdottoman hauskaa että kovin moni tekee sitä, täysin absurdeilla perusteillakin! Rokotteista on erityisen sallittua kertoa valheita, sillä nykymuotoisen rokotekriittisen kerhon perustajakin valehteli rokotteista saadakseen rahallista hyötyä joten on varsin luonnollista ettei liike arvosta rehellisyyttä. Sopivan ideologian sisällä rokotteista voi vapaasti uskoa kaikkea vaarallista ja jättää ne välistä valehtelematta kertaakaan, eihän puhdas ideologia ole tässäkään valehtelua.

Itseasiassa, ideologian kanssa mikään ei oikeastaan ole valehtelua ja epärehellistä, kaikki on vain puhdasta ideologiaa. Henkilö ei ole epärehellinen, vaan rehellinen ideologialleen tosiasioiden sijaan. Jos ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos häiritsee, voi näppärästi ottaa sopivan ideologian päälleen ja se on pelkkä myytti! Tosiasioita ei tarvita ja tilastoistakin voidaan poimia itselleen sopivat kohdat. Tietysti myös abortti on murha ja vaarallinen teko kun ideologiaksi otetaan pro-laiffi. Ja jos tuntuu että maa on vain 6000 vuotta, voi tieteellisen todistusaineiston ohittaa valehtelematta kertaakaan! Voit myös vapaasti väittää olevasi erityisen huolissasi Islamilaisesta terrorismista vaikkei se terrorismin tilastoissa edes meinaa erottua muun terrorin alta.

Ai mutta eikö ideologia olekin vapauttavaa?

Jostain syystä ideologia on hyväksyttävä puolustus. Henkilö ei valehtele vaan nähdään olevan rehellinen edustamalleen ajatusmaailmalle tai filosofialle. Tämä on joidenkin mielestä suoraselkäistä ja hienoa.

Itseäni tämä rubbaa pahasti väärään direktioon (suom. v*tuttaa). En itse voi keksiä todisteita päästäni, sisäinen laadunvalvontani ei siitä pitäisi. Ideologiani voisi sanoa olevan tosiasiat ja sen kanssa en voi vaan repiä faktoja takapuolestani tai sivuuttaa tosiasioita. Kun näen miten vapaamielisesti eräät todellisuusrajoitteiset voivat kirkkain silmin keksiä todisteita ilmasta, olo on kun ainoalla hemohessittömällä hiihtäjällä mm-kisoissa: muilla näyttää olevan hiton paljon helpompaa ja rehellisyydestäsi ainoa palkinto on enemmän verta ja hikeä.

Olen päättänyt ottaa tietyn asenteen ideologisiin valehtelijoihin. Jos päätät olla epärehellinen todellisuudelle ollaksesi rehellinen ideologiallesi, olet (pardon my french) valehtelija, virtahevon mädäntynyt oksennus, purkillinen rotanulostetta ja mädin muna kanalassa. Lisäksi toivon joukon  muurahaisia pilaavan kaikki eväsretkesi elämäsi loppuun asti - ja mielellään jälkeläistesikin retket, että hekin voisivat kirota nimeäsi.

Tein pienen taustakuvan jolla ilmaisen tunteeni ideologisia valehtelijoita kohtaan:

Wlan-verkot katosivat Windows 8.1-päivityksen jälkeen

Eikö Windows löydä langatonta verkkoasi päivitettyäsi Windows 8.1:n?

Päivitettyäni Windows 8.1 huomasin kauhukseni etten päässyt langattomaan verkkoon. Erikoista tässä oli, että näin osan naapureiden langattomista verkoista, mutten omaani. Muut laitteeni kyllä näkivät senkin verkon, joten wlanissani ei ollut vikaa. Lyhyen Googlaamisen jälkeen vakuutuin kyseessä olevan outo ajuriongelma. Vähän aikaa testailtuani, löysin ratkaisun.

Perustulosta valtava tulonsiirto yrityksille?

Aikanaan Jaana Pelkonen kritisoi perustulomallia valitellen miten se mahdollistaisi tuen saamisen ilman vastiketta. Oikeistoliberaalien parissa perustulo on ollut hyvin epäsuosittu malli, mitä jaksan itse ihmetellä, olettaisin heidän innostuvan perustulosta muita enemmän. Perustulo on nimittäin parhaita yritystukia mitä viime vuosina on keksitty.

Suomessa on monia aloja joiden palkoilla ei elä. Palkka ei riitä vuokran maksuun, ruokaan ja muihin perusedellytyksiinkään, puhumattakaan auton hankinnasta tai jälkikasvun kuluista. Helsingin alueella pariskunta jossa molempien palkka jää alle puolentoista tuhannen (minus verot) on aika tiukoilla ja huonomminkin tienaavia löytyy kiitos nollasopimusten ja muun hauskan.

Perustuloa on esitetty yhdeksi malliksi jolla nämä ongelmat voitaisiin ratkaista, silloin vähäpalkkainenkin työ olisi kannattavaa ottaa vastaan ja toimeentulo olisi taattu. Yksi ongelma kuitenkin kohoaa mieleen: jos yhtäkkiä teemme nälkäpalkallakin työskentelystä kannattavaa, emmekö silloin edesauta tilannetta jossa yhä useampi yritys löytää nälkäpalkallekin työntekijöitä?

Kuvitelkaa tilanne jossa vaikka McHesburger-työntekijät saavat palkkaa hampurilaisjätiltä ja samalla pientä tukea valtiolta. Yhdistelmänä tämä palkka riittää toimeentuloon ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Tässä valtio kuitenkin käytännössä tukee McHesburgeria rahallisesti: ennen nälkäpalkalla töihin meno tarkoitti nälän näkemistä, nyt se onkin kannattavaa ja yrityksien on yhä helpompi löytää työntekijöitä nälkäpalkalla töihin.

Kyseinen uhkakuva ei ole edes kovin etäinen. Yhdysvalloissa köyhimpien tukijärjestelmä on rakennettu toimimaan niin että huonostikin palkatun työn vastaanottaminen on kannattavaa. Nämä tukimekanismit ovat luonnollisesti valovuosia omiamme heikommat, mutta silti niistä on seurannut erikoinen tilanne.

Siellä pikaruokateollisuuden työntekijät maksavat valtiolle jatkuvasti erilaisten tukijaisten muodossa. Emmekä nyt siis puhu mistään vasemmistolaisen työväen paratiisin touhuista, vaan Yhdysvalloista. Vuonna 2012 liittovaltio maksoi 7 miljardia dollaria käytännössä köyhäinavustuksina pikaruokaketjujen työntekijöille ja samaan aikaan pikaruokateollisuuden voitot olivat aika lähellä samaa seitsemän miljardin summaa. Sama ilmiö nähdään lähes kaikkien matalapalkka-alojen kanssa Yhdysvalloissa: yritys polkee palkkoja parantaakseen omia voittojaan ja yhteiskunnan on autettava näiden yritysten työntekijöitä rahallisesti.

Perustulomallin ongelma on juuri tässä: se tekee jokapäiväiseksi tilanteen jossa valtio maksaa ihmisille palkan jatketta jota heidät työllistävä yritys ei suostu maksamaan. Perustulon malli on sinällään varsin hyvä, mutta se on eräänlainen luovutus:
Yritykset eivät maksa elinkelpoisia palkkoja, sen sijaan että asia korjattaisiin, tehdäänkin satunnaisten hanttihommien tekemisestä taloudellisesti kannattavaa!

Nykyinen tukipolitiikka on ongelmallinen, mutta siinä on yksi tärkeä etu: ihmisen on parempi jäädä työttömäksi tukien varaan kuin ottaa töitä joista ei makseta elinkelpoista palkkaa. Näin työnantajilla ei ole mahdollisuutta tehdä bisnestä tavalla jossa työntekijälle voidaan maksaa pähkinöitä, työntekijöitä jotka ovat valmiit elinkustannukset alittavaan palkkaan vaan ei ole kovin montaan.

Toki ihmisiä on nytkin töissä erittäin matalapalkkaisilla aloilla, mutta perustulon kanssa tämän tapainen valtion kustantama matalapalkkaus voisi muuttua hyvin arkipäiväiseksi. Kun helpotamme matalapalkattujen työntekijöiden tilannetta ylimääräisellä tuella, teemme alipalkatusta työstä houkuttelevaa ja näin helpotamme yrityksille pähkinäpalkan maksamista. Luomme käytännössä ekosysteemin jossa alipalkkaus menestyy entistä paremmin.

Tämä tuskin lisäisi yritysten intoa palkata työntekijöitä. Yleinen harhakäsitys on että yritykset palkkaisivat enemmän väkeä jos se olisi halvempaa. Yritykset palkkaavat sen määrän ihmisiä mitä heidän liiketoimintansa edellyttää ja tämän työvoiman kustannukset maksetaan yrityksen palveluiden hinnoilla. Jos työntekijöiden hinta laskee, tämä ei tuota yritykselle äkillistä tarvetta hankkia enempää työntekijöitä, lähinnä parantaa voittoja. Koen hyvin kyseenalaiseksi helpottaa tätä toimintaa tekemällä orjapalkoista valtion tukemaa toimintaa.

On kokonaan eri keskustelu olisiko moisen mallin edut haittoja suuremmat. Tässä keskustelussa haluan vain tuoda esiin tämän mielestäni hyvin kyseenalaisen puolen perustulomallissa: se on erittäin hyvää sosiaaliturvaa yrityksille. Se on suoraan tulonsiirtomalli joka takaa nöyryyttävänkin vähän maksaville yrityksille työntekijöitä. Se on myös tukea yrityksille jotka tahtovat ottaa 7 miljardia rahana kassaan ja omistajille mieluummin kuin maksaisivat elinkelpoisia palkkoja.

Tahtoisin vakuuttua perustulomallin hienoudesta, mutta tämä jättimäinen yhteiskunnallinen reikä sen keskellä jättää minut kylmäksi. Jos joku on eri mieltä, vakuuttakaa minut perustulon toimivuudesta, sillä tällä hetkellä näen sen melkoisena alipalkkauksen helpottamisena ennennäkemättömän suurella tasolla.

Valmistajat huonontavat Androidia tahallaan

Android on mahtava käyttöjärjestelmä älylaitteelle. Se on nopea, käyttää, visuaalisesti miellyttävä ja selkeä käyttää - eikä lagita yhtään. Mutta hetkinen, tuntuuko ettei oma Android-laitteesi täytä noita väitteitä?

Se johtuu nimestä puhelimesi ylälaidassa. Jos siinä lukee "HTC" tai "Sony" tai "Samsung" tai oikeastaan mitään muuta kuin Google, pitelet todennäköisesti kädessäsi rampautettua laitetta. Valmistaja on ottanut Googlen Android-alustan ja tehnyt sen päälle omia "parannuksiaan" jotka eivät aina ole täysin hyvästä.

Epäsoveliaat sovellukset

Otetaanpa esimerkki: Googlen Galaxy Nexus on hyvin lähellä Samsung Galaxy S3:a, itseasiassa vähän hitaampi Galaxy S3:n eduksi. Kun yritämme soittaa puhelua näillä, näemme konkreettisen eron.

Nexus: napsautan puhelukuvaketta, puhelin reagoi lähes välittömästi ja noin sekunnin jälkeen näen viimeisimmät puhelut. Napsautan puhelimen minkä tahansa soiton tai kontaktin kohdalta soittaakseni.

Galaxy: napsautan puhelukuvaketta, seuraa 5-10 sekunnin lataustauko ja näen viimeisimmät puhelut. Pikasoittaakseni pyyhkäisen haluamaani kontaktia sivulle.

Nexus ei ole raudaltaan se nopein Android-malli markkinoilla ja jos vertaamme vaikkapa Angry Birdsin käynnistymistä, nyt Samsungin S3 voittaakin nopeustestin. Näin sen pitäisikin, kyseessä on tehokkaammalla raudalla varustettu puhelin verrattuna Nexus-malliin.

Ongelma on kuitenkin tässä: Samsung voittaa käytännössä aina paitsi kun verrataan Googlen oletussovelluksia ja Samsungin niistä tekemiä versioita. Lataustauot ja lagisuus kasvavat merkittävästi juuri puhelimen ydinsovelluksissa, kuten tekstiviestien, kontaktien selaamisen tai puheluiden soittamisen kanssa.

En tarkoita tällä haukkua erityisesti Samsungia, käytännössä kaikki valmistajat sortuvat samaan syntiin: käyttöjärjestelmän ydintoimintoja korvataan Googlen nopeiden ja kauniiden sovellusten sijaan valmistajan omilla jotka poikkeuksetta ovat hitaampia ja monesti rumempiakin. Valtaosaltaan laitevalmistajien omat korvikkeet Googlen vakiosovelluksille ovat huonompia kuin Googlen alkuperäiset.

Tämä ei tarkoita että kaikki niistä olisivat käyttökelvottomia. Joissain kohdissa valmistajien omat kikat ovat parempaankin päin. Yhtenä positiivisena esimerkkinä annettakoon Samsungin Galaxy S3:n kamera-sovellus, joka osaa tehdä monia oikeasti hyödyllisiä temppuja joihin Googlen oma kamerasovellus ei ainakaan vielä pysty. Sekin tosin käynnistyy hitaammin kuin Googlen oma ja kuvien katselu kuvaamisen jälkeen vasta hidasta onkin.

Rumuudella erottautuminen

Ulkoasu on toinen minkä valmistajat onnistuvat sotkemaan. Valmistajat tahtovat erottautua toisistaan ja niinpä ne muuttavat puhelimen eri sovellusten kuvakkeita ja toimintojen ulkoasua omaan tyylinsä suuntaan. Ikävä kyllä, tässä muutos on melkein aina huonompaan suuntaan.

Tässä esimerkiksi (Googlen kuvahaulla hankittu) kuvankaappaus Sonyn Xperia Z oletus-työpöydästä:

Sonyn omat kuvakkeet ovat kiiltäviä palloja, visuaaliselta tyyliltään hieman vanhanaikaisia ja eivät todellakaan niitä parhaimman näköisiä. Alalaidassa oikealla nähdään myös tekstiviestien ja puhelujen kuvakkeet, jotka ovat myös heikompia ulkoasultaan kuin Androidin vakiokuvat.

Tässä vastineena kuvankaappaus oman Galaxy Nexukseni työpöydästä. Ikonien ulkoasu on Googlen oletuksien mukainen ja melkoisesti tyylikkäämpi.

Lisäksi suuremmat erot kuvakkeissa (eri värejä, eri muotoja) tekevät kuvakkeista helpommin toisistaan erottuvia. Sonyn omien lisäohjelmien kuvakkeet ovat kaikki ympyrän muotoisia ja näin yllättävän hankalia tunnistaa vilkaisulla, kun taas heidän vakiosovellusten korvikekuvakkeensa ovat lähes yksivärisiä ja näin aavistuksen hankalampia erottaa toisistaan.

SamsunginTouchwiz-käyttöliittymän ulkoasu on ainoa on visuaalisesti yksi onnistuneimpia ja jotenkin kestää vertailun Googlen kanssa. Käyttöliittymä käyttää värejä hyvin erottomiseen ja kuvakkeet ovat suhteellisen hyvän näköisiä. Heillä ongelmana on into tehdä kuvakkeista neliön muotoisia, mikä tekee erottamisesta jälleen hieman hitaampaa. iPhonen esittämä ajatus yhdenmukaisista kuvakkeista viettelee joitain valmistajia.

Ulkoasun heikentäminen oletusulkoasusta on joka tapauksessa lähes jokaisen valmistajan syntilistalla. Olisin aivan yhtä hyvin voinut puhua myös HTC:n Sense-käyttöliittymästä, Motorolan Motoblurista tai yhdestä monista muista valmistajien rakentamista käyttöliittymän muokkauksista. Kritiikin tarkat kohdat muuttuvat, mutta lopputulos on lähes aina sama: valmistajan omat kuvakkeet ja ulkoasu on Googlen omaa epäselvempi ja monesti suoraan rumempi. Valmistajilla on toki halu "erottua" toisistaan, mutta mitä merkittävää etua erottumisesta on jos se tarkoittaa huonompaa tuotetta? En minäkään tahtoisi erottua rumuudella.

Päivitykset kun jaksaa

Valmistajien yksi suurimpia syntejä on tuen loppuminen turhankin nopeasti. Älypuhelin on verkkoon yhteydessä oleva laite ja kun niistä löytyy tietoturvan aukkoja tai bugeja tai muuta ikävää, ongelmien korjaus tapahtuu valmistajasta riippuen joko tahdilla mitä voi kuvailla termeillä "hidas" tai "vuoretkin muodostuvat nopeammin".

Googlen Nexus-laitteet saavat tuoreet päivitykset suoraan Googlelta. Galaxy Nexus pääsee kohta nauttimaan Android 4.4-päivityksestä kun sen vieressä oleva hieman uudempi Galaxy S3 odottelee vieläkin pääsyä pois 4.1-versiosta. Ja muistettakoon että näistä kahdesta Nexus on vielä se vanhempi laite.

Päivitykset uudempiin versioihin eivät siis tule erityisen nopeasti ja vanhojen laitteiden tuki on todella heittelehtivää. Android-alustassa mennään nyt 4.3-versiossa ja kohta ulos on tulossa 4.4. Laitekantaa kun katsomme, lippulaivamalleista, käytännössä vain HTC One on saanut edes päivityksen 4.3-versioon, vaikka seuraava suuri versio on kohta ulkona.

Poikkeuksena tähän ovat Nexus-laitteet ja Google Edition-laitteet, joita Google tukee itse. Valmistajien itse hallinnoivat laitteet on jätetty vähän tuuliajolle. Vanhempaan laitteeseen uudemman version saanti jääkin äkkiä epävirallisille tai hieman hankalille kanaville.

Lupaus paremmasta

Jos kerran päätyy käyttämään Googlen omia Nexus-laitteita, muiden valmistajien laitteiden kanssa huomaa helposti olevansa jopa äkäinen. Miksi jotain hyvää ja kaunista on päätetty pilata näin? Miksi tämä on niin paljon hitaampaa? Miksi laitteessa on näin paljon lisäroskaa? Miksi kaikki on näin rumaa?

Ratkaisu tilanteeseen on kylläkin olemassa; nimenomaan ne Googlen omat Nexus-laitteet. Pidän niitä ohjelmiston ja käytettävyyden kannalta parhaina vaihtoehtoina tällä hetkellä. Valitettavasti, ne eivät ole parhaita puhelimia. Tekniset ominaisuudet eivät aina ole parhaita ja erityisesti kameramoduulit tapaavat olla hieman rampoja valmistajien omissa nimissä oleviin laitteisiin.

Google Edition-laitteet ovat tällä hetkellä yksi lupaavimpia kehityssuuntia. Esimerkiksi HTC Onesta ja Samsung Galaxy S4:stä on (ainakin Yhdysvalloissa) saatavilla Google Edition-versiot, joissa valmistajan omat lisäkilikkeet on riisuttu ja korvattu Googlen ylläpitämällä "puhtaalla" Androidilla. Joitain valmistajien ominaisuuksia on näistäkin riisuttu, mutta käytön mukavuus on parantunut, tuesta puhumattakaan.

Googlen Nexus-laitteet säilyvät toistaiseksi omina suosikkeinani, mutta eivät ole enää ainoa vaihtoehto.

Vierivä kivi ei kehitä tuki- ja liikuntaelinvaivoja

Työpisteillämme istuminen on yksi epäterveellisimmistä työssämme tekemistä toiminnoista. Olisiko olemassa jokin asento jossa työskentely on helpompaa ja ergonomisempaa? On ja ei ole. Kyse ei niinkään ole yhden oikean asennon löytämisestä, kuin liikkeestä.

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin siitä miten koululaisten istumista pulpettien ääressä halutaan vähentää, vähemmän yllättäen terveyssyistä. Esimerkkinä olevalla ala-asteella, oppilailla ei ole lainkaan pulpetteja, vaan tyynyjä ja jumppamattoja ja seistenkin voi työskennellä.

Opettaja Katri Nirhamo sanoo asian näin:

"On luonnotonta, että seitsemänvuotiaat lapset istuvat 90 asteen kulmassa kahdeksasta kahteen. He tarvitsevat mahdollisuuden luonnolliseen liikehdintään"

Ja hän on siinä täysin oikeassa. Istuma-asento ei ole pitkiä aikoja varten "tarkoitettu" asento. Siinä verenkiertomme jalkojen suurissa suonissa heikkenee, selkä tapaa koukistua ja muutenkaan ei ole kovin mukavaa pidemmän päälle. Kouluista istuminen halutaan pois, mutta entäpä työpaikoilta? Varsinkin me IT-alan ihmiset tapaamme levätä levenevien hanureidemme päällä päivän toisensa jälkeen.

Mutta tietotekniikassa ongelma on vähän työtavoissa: miten voisin työskennellä muutenkaan kuin työtuolilla, työpöydän edessä? Varsin monella tavalla itseasiassa. Tietokonetta voi hyvin käyttää seisaaltaan, kunhan tietokoneelle saa sopivalla korkeudella olevan alustan. Tietokonetta voi myös käyttää makuuasennosta, kuten itse monesti etätyöpäivinä teenkin: kannettava asemoidaan patjalle, sängylle tai tarpeeksi leveälle sohvalle eteen, itsensä alle muutama tyyny ja kirjoittaminen onnistuu varsin hyvin. Toki näihin tarkoituksiin löytyy myös vartavasten tehtyjä alustoja, joilla läppäri ja makuuasento yhdistyvät luontevasti.

Seisominen tai makaaminen ei itseasiassa ole välttämättä paljoa parempia asentoja kuin istuminen, niihin monesti jopa väsyy nopeammin: seistessä jalat kettuuntuvat ja maatessa alla oleva kylki alkaa kipeytyä. Näissäkin meidän täytyy muistaa se tärkein: asentoa on välillä muistettava vaihtaa.

Tämä on ehkä kaikkein tärkein työpiste-ergonomian sääntö ja suurin syy istumisen ongelmallisuuteen: mikään yksittäinen asento ei "yksin" ole hyvä. Jokainen työasento alkaa lopulta olemaan ikävä; tekemään kipeää tai aiheuttamaan vaivoja. Maatessa tai seistessä nämä vaivat ehkä huomataan nopeammin kun fysiikkamme väsyy ja kehomme käskee meitä tekemään jotain eri tavalla. Vaihdamme kylkeä tai istumme vähäksi aikaa tai jotain vastaavaa. Istuessa tämä viesti ei mene perille yhtä tehokkaasti. Istumista jaksaa harrastaa samassa pahuksen asennossa vaikka koko päivän ja asennon vaihtaminen jääkin vähälle. Päädymme nököttämään koneellamme kyseenalaisen ergonomian pauloissa.

Istuessa meidän täytyy muistaa tietoisesti lisätä liikettä työpäiväämme. Nousta ylös aina välillä, kävellä jonnekin, alla jaloillamme jonkin aikaa tai jopa venytellä jos ei muuta keksitä. Jos itsensä komentaminen ei näin onnistu, kannattaa juoda jatkuvasti ja nimenomaan pienistä kupeista. Tästä saa näppärästi reissuja juomaa hakemaan ja tietysti vanhan säännön mukaan, mikä menee sisään, tulee myös ulos. Kehon kannalta täydennys- ja tyhjennysreissut ovat molemmat tilaisuuksia saada kroppaan vähän hetkellistä liikettä.

Muistetaan siis vierivän kiven läksy ja ollaan sammaloitumatta.

Lisää luettavaa: edullisia hankintoja työpisteen ergonomiaa parantamaan.

Onko homous sairaus?

Homoseksuaalisuus oli vielä vähän aikaa sitten luokiteltu mielenhäiriöiden joukkoon edistyksellisessä pohjolassamme ja eräiden mielestä se on sitä edelleen. Voisiko homoseksuaalisuuden määritellä (mielen tai kehon) sairaudeksi?

Homoseksuaalisuuteen "kriittisesti" suhtautuvissa ihmisissä näkee kahta lähestymistapaa: homoseksuaalisuus nähdään joko tautina tai elämäntyylinä. Elämäntyyli-porukka on tällä hetkellä "niskan päällä" tai ainakin pitää enemmän ääntä itsestään. Toki elämäntyyli on houkuttelevampi vihollinen, koska elämäntyyli voi "tarttua" ja tietysti tyyli on aina oma valinta, eikä mitään minkä kanssa synnytään.

Sairauslähestyminen homoseksuaalisuuteen ei kuitenkaan ole kokonaan kuollut, kuten "eheyttämiseen" tähtäävät (uskomus)hoidot meille kertovat. Homoseksuaalisuutta taudiksi väittää yhä moni, ja Internetistä löytyykin useita keskusteluja ja blogauksia jotka kohottavat kyseisen kysymyksen vakavasti esille. On myös niitä jotka uskovat yhtäaikaa elämäntyyliin ja sairauteen, kuten eräs aliupseeri osoitti uutisiin päässeellä lausahduksellaan: "Homous on sairaus, ja se lähtee hakkaamalla." Sitten on väkeä joiden mielestä homous on saatanaan palvovan Illuminatin juoni, mutta ei puhuta niistä tällä kertaa enempää.

Tänään keskitytään pohdiskelemaan argumentaatiota homoudesta henkisenä tai fyysisenä sairautena.

Kun keskusteluja sitten lähdetään tutkailemaan, tiettyjä yleisiä linjoja löydetään. Yleinen rinnastus on pedofilia: jos lapsiin sekaantuminen on mielenhäiriö ja sairasta, miten homoseksuaalisuus poikkeaa tästä? Väiteen mukaan molemmissa on kyseessä samanlainen normaalin seksuaalisuuden poikkeama; ihminen viehättyy ärsykkeistä jotka eivät johda suvun jatkumiseen. Tutustutaan sairausväittämän eri osapuoliin.

Lisääntymiskyky

Jos lähdemme ajatuksen kanssa purkamaan tätä väitettä, löydämme helposti sen järkeilyn jolla eräät kutsuvat homoutta sairaudeksi. Eräässä mielessä voidaan argumentoida kyseessä olevan jonkinlaisen synnynnäisen häiriön tai jopa sairauden joka muuttaa seksuaalikäyttäytymistä pois suvunjatkamiseen tähtäävästä käyttäytymisestä. Tämä logiikka ei ole täysin virheellistä, mutta ei sitä suorilta käsiltä voida hyväksyäkään.

Homoseksuaalisuus kieltämättä tekee lisääntymisestä hankalampaa, mutta ei mahdotonta. Lähes kuka tahansa homoseksuaali pystyy lisääntymään, tämä kapasiteetti ei heiltä ole kadonnut. On toki fyysinen realiteetti etteivät he pysty lisääntymään sellaisen henkilön kanssa johon myös tuntevat seksuaalista vetoa, mutta se ei ole varsinaisesti edellytys lisääntymiselle.

Yksi merkittävä ero on huomioitava: lisääntymiskyky ei katoa suuntauksen mukana minnekään. Tosin mahdollisuudet lisääntyä heikkenevät; homoseksuaalin mahdollisuus löytää lapsentekoon halukas ns. kolmas osapuoli voi olla hankalaa. Tämä olisi ongelma vain jos lisääntyminen olisi todella tarpeellista kaikille. Ihmisväestö kasvaa niin nopeaa tahtia että lisääntymisen välistä jättämistä ei voida sanoa mitenkään erityisen pahaksi ilmiöksi.

Muistettakoon vielä, että muunlaista lisääntymisen "vapaaehtoista" menettämistä ei pidetä sairaana. Esimerkiksi lisääntymiskykyinen mies joka päättää viettää elämänsä lisääntymiskyvyttömän naisen kanssa olisi tämän määritelmän mukaan sairas! Hänen päässään on oltava jokin vika, että hän ajautuu geneettisen linjansa kuoleman takaavaan parisuhteeseen. Samaten voisimme argumentoida halun olla saamatta lapsia olevan mielenterveydellinen häiriö ja sairaus joka täytyy korjata.

Haitat

Toinen linja millä tautiluokitusta voisi lähteä antamaan on yksilölle seuraava haitta sairaudestaan. Homoseksuaalilla henkilöllä on todella tiettyjä haittoja ja ongelmia jotka korostuvat verrattaessa heteroseksuaaliin enemmistöön. Näitä haittoja ovat mm. kasvanut itsemurhariski ja herkkyys saada tiettyjä tauteja. Joku voisi myös puhua yhteiskunnallisista haitoista.

Kasvanut itsemurhariski ja muut henkiset oireet on helppo käsitellä: ne pääasiallisesti johtuvat paineesta jota ympäristö asettaa homoseksuaalille. Salailu ja pelkääminen ovat erittäin stressaavia tiloja ja kasvattavat pahoinvointia varmasti. Myös huonon omatunnon ja itsevihan voidaan jäljittää tulevan pitkälti ulkoisista malleista jotka yksilö on omaksunut. Jos lapsesta asti saa kuulla homouden olevan väärin ja pahaa, eiköhän moisen kohdalle osuessa olo ole aika epäonnistunut.

Kyse on kuitenkin ulkoa saadusta mallista ja käsityksistä. Jos seksuaalinen suuntautuminen ei aiheuttaisi tarvetta salailla, eikä ihmisiä opetettaisi häpeämään sitä, nämä haitat katoaisivat. Henkiset ongelmat ovat lähes kokonaan nimenomaisesti homovastaisten asenteiden aiheuttamia, eivät homoseksuaalisuuden välttämättömiä sivuvaikutuksia.

Sukupuolitautien tarttumariski on miespuolisilla homoseksuaaleilla kohonnut verrattuna heteroihin. Jos tätä käytettäisiin mittatikkuna, naispuolisen homoseksuaalit saisivat heterouden näyttämään sairaudelta, heillä kun tartuntariski on vielä heteroparejakin pienempi. Lisäksi voidaan tietysti muistaa miten lähes kaikki tartuntariskeistä voidaan eliminoida kondomin käytöllä.

Yhteiskunnalliset haitat ovat pääosin keksittyjä ja uskonnollisia. Yhteiskunnan romahdusta homojen takia povaavat eivät osaa perustella väitteitään kuin perheiden romahtamisella (sillä muiden homoseksuaalisuus saakin minut jättämään heteron vaimoni ja lapseni) tai esimerkeillä raamatusta. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ei pitäisi olla paikkaa henkilöille jotka vakavasti väittävät pronssikautisten joukkomyyttien olevan valideja perusteluja yhteiskunnalliselle järjestykselle tänä päivänä.

Haittojen kohdalla törmäämme myös pedofiilirinnastukseen. Yleisen muoto missä "homous on sairasta" esitetään on kuitenkin viittauksena pedofiliaan ja eläimiin sekaantumiseen: "jos toisten miesten panemisessa ei ole mitään väärää, niin mitä väärää on lasten tai eläinten panemisessa?" On jossain määrin argumentoitavissa, että pedofiileilla, eläimiinsekaantujilla ja homoseksuaaleilla olisi jotain yhteyttä, ovathan kaikki poikkeuksia lisääntymiseen pyrkivässä seksuaalisessa käyttäytymisessä.

Tämä on lopulta aika pitkältä haettu vertaus, jossa ryhmittelemme homoseksuaalisuuden samaan ryhmään pedofilian kanssa sen perusteella että kumpikaan ei ole ns. heteronormatiivista käytöstä. Voisimme yhtä hyvin sanoa kivien heittelyn lampeen ja naapuritaloon ampumisen kiväärillä olevan rinnastettavissa, poikkeavathan molemmat tilanteesta jossa kukaan ei laukaise minkäänlaisia projiktiileja - tai kevyen hiustenleikkuun ja skalpeeraamisen vertaamisen, pinnallisesti tarkasteltuna molemmissa tukka nimittäin lähtee.

Ero tulee kuitenkin juuri näistä haitoista. Homoseksuaalisuus ei aiheuta merkittävää haittaa kenellekään, sillä sen "harjoittajat" tekevät sitä pitkälti omasta tahdostaan, toisten aikuisten kanssa. Pedofiili tekee jotain mistä on konkreettista hänen partnerilleen, tuhoakin jopa. Lapsi ei ole yleensä tarpeeksi kypsä antamaan suostumustaan seksiin tai seksuaalisiin toimiin, eläimen tapauksessa pitkälti sama logiikka pätee. Molemmissa on lopulta yksi osapuoli joka vahingoittaa toista osapuolta.

Epänormaali on sairasta ja luonnotonta

Kolmantena linjana voisimme argumentoida epänormaaliuden puolesta. Normaali on tervettä ja kaikki siitä poikkeava on sairasta. Tässä linjassa ongelmaksi tulee äkkiä normaaliuden määrittely, joka ei ole erityisen helppoa jos asiaa katsoo yhtään tieteellisin silmin. Ihmiset poikkeavat kaikki toisistaan niin paljon, että esimerkiksi "keskiarvoihmisiä" ei ole yhtäkkiä olemassa läheskään niin monia kuin mitä voisi luulla.

Luonnottomuuden kanssa argumentointi on aina ajanhukkaa. Asioita haukutaan luonnottomiksi vasta siinä vaiheessa kun mitään muuta argumenttia ei ole jäljellä. Viimeisen naulan luonnottomuuden arkkuun antaa päivittäisen käyttäytymisemme täysi luonnottomuus muutenkin. Aika moni asia mitä teemme on luonnotonta:

Moniko eläin ajaa autolla töihin? Luonnotonta. Missä muualla luonnossa esiintyy nakkikioskeja? Luonnotonta. Mikä on luonnottomampaa kuin blogin pitäminen? Kerrassaan luonnotonta! Ja sinä siinä luet tätä blogia luonnottoman tietokoneen kautta, käyttäen luonnotonta merkkipohjaista kieltä!

Luonnottomuusargumentaatio on hyvin valikoivasti käytetty argumentti, sillä lähes kaikkea mitä teemme voi kutsua luonnottomaksi, muttemme tuomitse mitään muuta saman luonnottomuuden perusteella. Haukumme luonnottomiksi vain asioita joista emme pidä, ikäänkuin omat preferenssimme tekisivät joistain asioista luonnollisempia tai ettei luonnottomuus ole ongelma kuin tietyissä konteksteissa. Homoseksuaalisuus on sitä pahaa luonnottomuutta, kenkien käyttäminen taas jotenkin ei ole? Harvemmin kuulee myöskään argumentaatiota luonnotonta lastenlääkintää tai syöpähoitoa vastaan. Luonnottomuus on erittäin selektiivinen argumentti.

Pienenä lisäbonuksena voidaan muistaa vielä ettei homoseksuaalinen käytös ole lopulta erityisen luonnotonta, argumentointi edellyttäisi aktiviteetin olevan jotain mikä ei esiinny luonnossa. Homoseksuaalisuutta kuitenkin esiintyy luonnossa ja on useita eläinlajeja joissa harrastetaan homoseksuaalista seksiä ja on tavattu vain omasta sukupuolestaan kiinnostuneita eläinyksilöitä  Homoseksuaalisuutta esiintyy siis muidenkin kuin ihmisten parissa.

Jos luonnollisuutta halutaan määrittää jollain muulla tavalla, törmäämme tyypillisesti keinotekoisiin luonnollisuuden määritelmiin, kuten raamatun kautta perusteltuun luonnollisuuteen. Keinotekoinen luonnollisuus lienee kuitenkin tarpeeksi absurdia itsessään ettei sitä vastaan tarvitse esittää erityisiä todisteita.

Silti sairaus?

Homoseksuaalisuuden luokittelu sairaudeksi suurin ongelma on vielä mainitsematta: sillä ei saavuteta mitään. Jos päätämme luokitella homoseksuaalisuuden sairaudeksi, pahennamme jo muutenkin varsin sorsittua kansanosaa. Vainon ja salailun lisäksi, niskaan tulisi lisäksi muistutus siitä miten sairasta homoseksuaalisuus onkaan.

Nykytietämyksen valossa, seksuaalinen suuntautuminen on synnynnäinen piirre, jota ei nykytieteenkään keinoin osata muuttaa. On mahdollista, että sairaudeksi luokittelu loisi painetta löytää lääketieteellinen parannuskeino homoseksuaalisuuteen korvaamaan nykyistä eheytysroskaa. On myös täysin mahdollista, ettei seksuaalinen suuntautuminen olekaan niin kiveen hakattu, vaan muokattavissa sopivalla hoidolla, kuten geneettisella terapialla. Minkän piirteen synnynnäisyys ei lopulta tarkoita ettei kyseistä piirrettä voisi muuttaa myöhemmin sopivalla hoidolla. Pitkin hampain joudumme hyväksymään, että tautiluokituksen antaminen homoseksuaalisuudelle saattaisi nopeuttaa "parannuksen" löytymistä.

Mutta ratkaisisiko tämä "parannus" lopulta mitään? Mitä merkittävää etua saamme yhteiskuntana vaikka kykenisimmekin muuttamaan joka ikisen homoseksuaalin heteroakin suoremmaksi? Populaatiomme koko on kestämättömän suuri, joten lisääntymistahdin nopeuttaminen ei ole hyvä syy. Kansanosan sorrettu asema ei ole myöskään: vähän sama kun yrittäisin poistaa maailmasta rasismin värjäämällä kaikki tummaihoisiksi.

Vaikka homoseksuaalisuus olisikin luokiteltavissa jotenkin taudiksi, sen luokittelu ja "parantaminen" ei kertakaikkiaan ole tarpeellista. Mitään mitattavaa haittaa ei homoseksuaalista kansanosasta seuraa ja heidän niskaansa p*skan lapioiminen ei helpota kenenkään asemaa tai tilannetta.

Kaikenkaikkiaan "elä ja anna elää"-asenne tuntuisi parhaalta ja helpoimmalta ratkaisulta tähänkin dilemmaan. Vastaus blogitekstin otsikon kysymykseen on tämän perusteella "Ei ole - ja vaikka olisi, sitä ei kannattaisi sellaiseksi luokitella."

Loppuun pieni moraalinen pähkinä purtavaksi

Jos homoseksuaalisuuden voisi "parantaa" ilman mitään sivuvaikutuksia, pitäisikö se parantaa? Entä jos päätös pitää tehdä vauvaiässä tai ei koskaan, onko vanhemmilla oikeus tehdä tämä päätös lapsen puolesta? Entä jos seksuaalinen suuntautuminen voitaisiin havaita jo sikiössä, pitäisikö vanhemmille antaa oikeus keskeyttää raskaus sikiön seksuaalisen suuntautumisen perusteella?

Windows 8: asentaminen VirtualBoxiin

"Windows 8 asennus kaatuu VirtualBoxissa oletusasetuksilla, mikä eteen?

Windows 8:n asentaminen VirtualBoxin sisään vaatii muutamia asetusmuutoksia toimiakseen ja asennus oletusasetuksilla päättyykin virheilmoitukseen, jos näitä muutoksia ei ole tehty. Tässä lyhyt ohje toimivan Windows 8-virtuaalikoneen luomiseen. Tämä ohje toimii myös Windows 8.1:n kanssa.

Aloita luomalla virtuaalikone normaaliin tapaan ohjatulla toiminnolla. Valitse Windows 8-käyttöjärjestelmä virtuaalikoneen käyttöjärjestelmäksi ja kun määritä muistin ja kovalevyn asetukset haluamiksesi, voit kasvattaa oletusarvoja tarpeen mukaan. Kun perusmääritykset on tehty, älä käynnistä virtuaalikonetta vielä, vaan avaa sen asetukset ja tee niihin kolme muutosta.

• Settings / System / Motherboard / ruksaa kohta Enable IO APIC jos se ei ole jo valittu.
• Settings / System / Processor / ruksaa kohta Enable PAE/NX jos se ei ole jo valittu.
• Display / Video / Extended Features / ruksaa kohdat 2D- ja 3D-kiihdytykselle.

Näistä tuo 2D- ja 3D-kiihdytys ovat erityisen tärkeitä. Omilla laitteillani jokainen asennusyritys kaatui ennen kun asennusohjelma ehti käynnistyä jos grafiikkakiihdytystä ei oltu otettu käyttöön. Kiihdytyksen kanssa asennus onnistui ongelmitta.

Kun Windows 8-virtuaalikone on asennettu, 2D- ja 3D-kiihdytys kannattaa asetuksista deaktivoida. Sammuta siis virtuaalikone, avaa asetukset uudelleen ja poista 2D- ja 3D-kiihdytyksen valinnat. Mielenkiintoisesti kyseiset asetukset tarvittiin asennuksen onnistumiseen, mutta aiheuttavat oikuttelua muuten.

Kokemukseni Windows 8.1 päivityksestä

Windows 8.1 päivitys on tulossa ulos lokakuun 17. päivä. Yrityskäyttöön käyttöjärjestelmä on ollut saatavilla jo hetken aikaa ja olenkin tutustunut siihen hetken aikaa. Kirjoitan tähän hieman kokemuksiani päivityksestä.

Windowsin uusin päivitys tuo mukanaan melkoisen määrän muutoksia Windows 8:n. Uusia teknisiä ominaisuuksia löytyy useita, esimerkiksi VPN-yhteyksien tai NFC:n tuki varsin hyviä päivityksiä, samaten kotitietokoneen työkäyttöä parantavat toiminnot kuten Workplace Join. Laitteen turvallisuuteen liittyviä ominaisuuksia tulee myös mukana, kuten mielenkiintoinen mahdollisuus lukita laite näyttämään vain yhden sovelluksen tietoja. Näin siis konepellin alla.

Eniten olen itse aina kiinnostunut käyttöliittymästä ja sen ominaisuuksista ja niin tässäkin kohdassa. Windows 8.1 tuokin mukanaan muutoksia nimenomaan Windowsin peruskäytössäkin. Tärkein näistä on monilla parempi pääsy toimintoihin työpöydältä. Windows 8.1 on mahdollista käynnistää suoraan työpöydälle ja työpöydältä löytyy vasemmasta alanurkasta Käynnistys-nappi kuin edeltäjässäänkin. Sen takaa avautuu toki Windows 8:n oma aloitusnäkymä, joka myöskin on hieman miellyttävämpi Windows 8:ssa.

Pääsy näihin ominaisuuksiin löytyy napsauttamalla alalaidan tehtäväpalkkia hiiren kakkospainikkeella. Avautuvasta valikosta valitaan Properties (Ominaisuudet) ja avataan ikkunan toinen välilehti. Täältä voimme määrittää mm. tietokoneen käynnistymään työpöydälle aloitusnäkymän sijaan tai muuta hauskaa.

Yksi hauska ominaisuus on työpöydän taustakuvan käyttö aloitusnäkymän taustalla. Tämä häkellyttävän pieni päivitys tekee aloitusnäkymästä vähemmän irtonaisen ja erillisen alueen. 

Toinen asetus on aloitusnäkymän muuttaminen pelkäksi sovelluslistaksi. Aloitusnäkymän voi muuttaa Mac OS:n Launchpadia muistuttavaksi kaikki sovellukset sisältäväksi alueeksi.

Muutakin uutta hupia löytyy. Täyden ruudun sovelluksia voi nyt myös asetella vapaammin. Kaksi sovellusta voi olla rinnakkain halutulla tavalla, jopa 50%-50%. Lisäksi useamman näytön työpöytää käytettäessä, täyden ruudun sovelluksia voi olla yhtäaikaa auki useammalla näytöllä – tai toisella näytöllä voi olla työpöytä ja toisella aloitusnäkymä.

Asetukset on myös järjestelty uudelleen. Windows 8:n ohjauspaneeli on ennallaan, mutta uudet asetukset on ryhmitelty uusiksi: asetuksien ryhmät löytyvät vasemmalta ja oikealle tulevat näkyviin muutettavat asetukset.

Mukana tulee myös uusia sovelluksia. Kokonaan uusia täyden ruudun sovelluksia ovat laskin ja lukuluettelo. Ensimmäinen on juuri miltä kuulostaakin, jälkimmäinen on paikka jonne voidaan tallentaa sisältöä myöhemmin luettavaksi.

Windows 8:n normaaleja sovelluksia on myös päivitetty. Esimerkiksi sähköposti-, kalenteri- ja kauppa-sovellukset muuttuvat päivityksen jälkeen varsin erinäköisiksi.

Kokonaisuutenaan Windows 8.1 on varsin miellyttävä päivitys. Se ei esittele mitään radikaalia, vaan viimeistelee ja hioo kulmia. Päivityksen pystyy tässä vaiheessa asentamaan käytännössä puhtaana asennuksena, eli käyttäjän ohjelmat nollataan päivityksen mukana. Siinä vaiheessa kun päivitys tupsahtaa jakeluun perinteisen päivitysmekanismin kautta, päivittyminen tulee onnistumaan tietokonetta tasaamatta.

PS: Haluatko testata kasiykköstä virtuaalikoneessa VirtualBoxissa? Kirjoitin ohjeen siitä miten sen saa onnistumaan:
http://tamapaiva.blogspot.fi/2013/10/windows-8-asentaminen-virtualboxiin.html

Salaliittojen salaliiton salaliitto

Äskettäisten Nairobin ostoskeskusiskujen kanssa tapahtui ilmiö joka on nyt tuttu kaikista kuolemiin johtaneista tapauksista 9/11 jälkeen (ja jossain määrin sitä ennenkin). Joukko ihmisiä ryntäsi "analysoimaan" kuvia ja todisteita osoittaakseen kyseessä olevan vain huijaus.

Esimerkiksi Cluesforum-sivuston dekkarit ovat "analysoineet" kuvat ja todenneet ne feikeiksi. Keskustelussa verta haukutaan maaliksi, ihmisiä näyttelijöiksi ja huijareiksi. Kaiken takana on halu saada ihmiset kieltämään aseet, pelotella ihmisiä pitämään hallituksistaan tai muuta jännittävää. Ilmiö oli vahvasti esillä äskeisissä Bostonin maratonin pommeissa ja oikeastaan kaikissa muissakin viimeaikaisissa ampumatapauksissa.

Tämä salaliittoväki on alkanut kyllästyttää minua pahanlaisesti. Nykyinen salaliittoliike on laajentunut aiemmasta ja ei enää tyydy vaihtamaan ajatuksiaan kellareissaan, vaan yrittävät mukaan mediaan ja pääsevätkin - onhan heidän sensaatiomainen roskansa jossain määrin myyvää.

Olen pitkään yrittänyt selvittää mikä salaliittoväkeä ajaa eteenpäin, kunnes lopulta törmäsin kammottavaan totuuteen: salaliittoväki on salaliitossa!

Salaliittojen salaliitto

Yhdysvaltojen hallitus, yhdessä G8:n maiden kanssa tarvitsi keinon saada kansan huomio keskitettyä pois valtioiden johtajien ja yritysmaailman miljonäärien ohjelmasta ryöstää maailman rikkaudet. Vapaa media (ja myöhemmin Internetin tiedonlevitys) oli tuomassa kaikkien valoon mitä nämä rosvoparonit tekevät ja jotain pitäisi tehdä. Niinpä he palkkasivat joukon ihmisiä alkamaan rakentaa disinformaatiota ja levittämään sitä. 

Kaikki maailman suuret salaliittoteoriat tulevat näiden salaisten toimijoiden käsistä. Ne on aloitettu luomalla fiktiivisiä henkilöitä ja kirjoittamalla näiden nimissä Internetiin. Osa teorioista on kirjoitettu ja sitten lähetetty anonyymisti huomion tai rahan kipeille yksilöille, jotka ovat omaksuneet kyseiset teoriat ja lähteneet kampanjoimaan niiden puolesta. Osan teorioista takana oli kokonaisia tutkimustiimejä optimoimassa kyseisen salaliittoväitteen taitavasti vastaamaan pinnallisilta osin oikean maailman ilmiöitä ja tekemään niistä mahdollisimman tehokkaita leviämään.

Teorioita levitetään tekemällä niistä psykologisesti koukuttavia ja helposti ymmärrettäviä mutta riittävän monitasoisia. Salaliittoteorioiden takana olevat tutkijat analysoivat keille kyseiset teoriat pitäisi vuotaa ja millä leviämisennusteilla mikäkin teoria leviäisi. Uusia teorioita lähdetään levittämään jos aiempi teoria ei saa riittävää jalansijaa ja joskus teorioita myös jälkikäteen korjaillaan toimivammiksi jälkikäteen.

Samaan aikaan mediaan on keskitetty käsiin jotka ovat kiinnostuneita median hallitsemisesta ja salaliittolaisilla ei ole enää ongelmia vapaan lehdistön kanssa. Tämän takia salaliittomateriaali keskittyy nimenomaan Internetin puolelle. Median luotettavuutta ei haluta heikentää liialla disinformaatiolla että valtaeliitin haluama tieto leviäisi luotettavasti valtamediassa. Tämän takia salaliittoteorioiden pääasiallinen leviämiskanava on Internet.

Kaiken tavoitteena on sabotoida Internetin tiedon luotettavuus, että maailman oikeat valtiaat eivät joutuisi lopettamaan maailman rikkauksien ryöstämistä.

Wait, what?

Salaliittoteorioiden omaksuminen ei tapahdu rationaalisten todisteiden avulla. Uskontojen tapaan, salaliittoteoriat ovat uskon asioita joihin uskominen ei johdu järkeilyn avulla saadusta valaistumisesta. Jos salaliittoteoriaan ei päädytä rationaalisesti, sieltä poistuminen ei tule toimimaan sen rationaalisemmin.

Masentaako jumala?

Kun puhutaan uskonnon eduista, uskovat muistavat lähes aina nostaa esiin lohdun ja turvan, ajatuksen siitä miten jumalasta saadaan lohtua ja turvaa elämän vaikeisiin aikoihin ja hetkiin. En koskaan ole ymmärtänyt tätä ajatusta, sillä olen pitänyt ajatusta kaikkivoipasta ja kaikennäkevästä jumalasta pikemminkin ahdistavana kuin turvaavana.

Ajatus uskon lohdullisuudesta on jotain mihin lähes kaikki ovat ehkä törmänneet. Surussa ja maailmanahdistuksessa helpotusta ilmeisesti saa herrasta ja tukeutumalla luojaan kestää suuretkin haasteet.

Uusi tutkimus näyttäisi olevan samaa mieltä: kansainvälinen suurtutkimus totesi äskettäin uskonnollisiksi tunnistautuvien ihmisten olevan merkittävästi todennäköisempiä sairastumaan masennukseen. Uskonnollisuuden määrän kasvaminen kasvattaa myös masennuksen riskiä, eli vahvasti uskovalla on korkeampi masennuksen riski kuin vähemmän painoa uskolle laittavalla.

Mikä sitten maksaa? Jos jumalan pitäisi olla lohduttava, miksi uskovaisuus ei vie ahdistusta, vaan tilastojen mukaan pahentaa pahaa oloa entisestään? Onko tosiaan niin, että ajatus jumalasta tai jumalista ei tee asioista lohdullisempia ja helpompia vaan päinvastoin ahdistavampia ja kamalampia. Ilmiölle on kaksi syytä. Ensimmäinen liittyy itse uskontoon ja sen vaatimuksiin ja toinen jumalaan itseensä.

Ahdistava uskonto

Tyypillisesti organisoidun uskonnon harjoittamisessa on paljon velvoitteita. Lähes kaikki uskonnot vaativat tiettyä käyttäytymistä ja tiettyjä tekoja joiden sivuuttamisesta seuraa ikäviä asioita. Osa näistä vaatimuksista on täysin mahdottomia ja osa puhtaita ajatusrikoksia. Nämä takaavat ahdistavan ympäristön.

Standardi jonka puhdasoppiset uskonsuuntaukset asettavat käytökselle on varsin mahdoton. Tietyt juutalaisuuden suuntaukset eivät voi työskennelle sapattina ja työskentelyksi riittää uunin päälle laittaminen. Muslimeita vaaditaan rukoilemaan useita kertoja päivässä, mikä on vähintään hankalaa. Jainistit joutuvat tarkkailemaan jokaista askeltaan etteivät vain astuisi ötököiden päälle.

Ajatusrikokset ovat vielä hankalampia. Raamattu kertoo miehen tekevän syntiä jo himokkailla ajatuksillaan, eikä jää yksin. Ajatusrikokset ovat pahimpia todella uskovalle, varsinkin jos ne mielletään yhtä pahoiksi teoiksi. Ne jättävät uskovalle jatkuvan tuntuman omasta pahuudesta ja riittämättömyydestä. Tästä ei kuitenkaan voida puhua sillä yhteisön tuomiota pelätään. Syvästi uskovia piirejä ei tunneta suvaitsevaisuudestaan.

Lopputuloksena uskova on erilaisten ahdistuksen aiheiden vanki. Toisaalta häntä ahdistetaan käyttäytymisnormeilla jotka ovat hankalia tai mahdottomia ja toisaalla ajatusnormeilla jotka ovat vielä mahdottomampia. Kun uskova ei pysty täyttämään näitä mahdottomia vaatimuksia, hän ei saa yhteisöltään tukea, vaan lähinnä lisää painetta. Ihmiset antavat itsestään kuvan jossa he täyttävät nämä normit, mikä pahentaa vielä tilannetta: saadaan aikaan vaikutelma että muut elävät käskyjen mukaisesti ja vain minä epäonnistun jatkuvasti himojeni kanssa.

Lopputuloksena uskova joutuu elämään kaapissa. Tunne omasta valheellisuudesta on ahdistava ja jopa musertava.

Ahdistava jumala

Kun jotain pahaa tapahtuu, katkaisen jalkani, sukulaiseni kuolee, menetän kaiken omaisuuteni tai jotain vielä tärkeämpää kuten rakkaat ihmiseni, tilanne on kamala ja ahdistava. Suuressa maailmassamme tapahtuu koko ajan kammottavia asioita. Joka hetki joku kuolee ja suuri osa heistä tuskaisasti, nääntyen nälkään tai kituen hengiltä hitaasti tauteihin tai hoidettavissakin oleviin vaivoihin. Tätä kammottavuutta tapahtuu niin uskoville kuin uskomattomillekin ihmisille ilman erottelua, ja sitä tapahtuu koko ajan, joka ikinen sekunti, joka ikisenä päivänä.

Jumalattomassa maailmassa tällaiset tapahtumat ovat vain sattumia, elämä kolhii ja shittiä tapahtuu. Jos jumala tuodaan tähän mukaan, tilanne on paljon ahdistavampi: yhtäkkiä elämäni kauhut ovat tarkoituksenmukaisia. Tapahtumat on kaikki määrätty tapahtumaan ja kaikella on syynsä. Ehkä tarkoitus on oppia jokin tärkeä läksy tai ehkä rangaista minua pahoista teoistani tai näyttää muille esimerkkiä. Yhtäkkiä shit doesn't just happen, vaan sen takana on joku lapioimassa lantaa niskaasi - määrätietoisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

Taho joka voisi auttaa, voisi helpottaa, voisi pelastaa, päättää vain olla ja katsella. Vielä ahdistavammaksi tilanne menee jos huomioimme miten jumalan sanotaan olevan koko maailman puikoissa, eikä mitään joka ei ole hänen suunnitelmassaan tapahdu. Jokainen elämäni kauheus ei siis ole vain välinpitämättömyyttä tältä kosmiselta älyltä, vaan jokainen hirvittävä tapahtuma on tarkoituksella tehty.

Tämä ajatus on mielestäni paljon ahdistavampi kuin ajatus sattumista. Lopulta asioiden tapahtuminen ilman suurta suunnitelmaa ei ole ahdistavaa, se on vapauttavaa. Luonnollisessa maailmassa pahat asiat ovat vain sitä itseään: pahoja jotka nyt sattuvat osumaan juuri kohdalleni. Niiden takana ei ole ylimaallinen äly joka tahtoo koetella pientä ihmistä kosmisessa pisteiden keruussa seuraavan elämän kanssa. Asioita vaan tapahtuu, joskus hyviä ja joskus huonoja.

Ajatus jumalten lohdullisuudesta vuosituhansia toisteltu väite, vain jumalten nimet ovat vaihdelleet. Pitkän toistelun jälkeen kyseinen väittämä on yleisesti hyväksytty ja harva edes ymmärtää pysähtyä miettimään sen todellista luonnetta.

Turvaaminen johonkin itseään suurempaan yksi alkukantaisimpia lapsen reaktioita ja jotain minkä kuka tahansa voi ymmärtää. Kyseinen turvaaminen on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Rukoilu ei paranna sairautta, taivaisiin itkeminen ei pysäytä luotia, jumalan äidin kutsuminen ei vie nälkää. Pahoja asioita tapahtuu yhtä lailla uskoville kuin muillekin. Turvasi luojaan miten paljon tahansa, se ei tee maailmastasi turvallisempaa ja jumalat ovat tämän takia ikävä lohtu: ne ovat yhtä kylmiä kun itsensä halaaminen talviyönä.

Jumalan lohtu ei ole lohdullista, vaan pikemminkin ajatus jumalasta ylipäätään on ahdistava ja kahlitseva. Tästäkin huolimatta moni uskova voi kertoa miten pelottavalta koko ajatuskin maailmasta ilman jumalaa tuntuu. Ahdistus tässä on kuitenkin luotua ahdistusta, rakenne ja valheellinen sellainen. Jumalattomuuden ajatus on ahdistava koska sen ahdistavuutta toistellaan. Ajatus maailmasta ilman jumalaa ahdistaa vain jos opetettu ja sen minkä voi oppia, voi myös oppia pois.