Toivottomuus ja vanhentuva osaamisemme

Sotien jälkeisen sukupolven ollessa nuoria, oli maailma huonompi paikka kun nyt. Katsoi sitä millä mittarilla tahansa: rikollisuutta oli enemmän, väkivaltaa oli enemmän, kuolemaa oli kaikin muodoin enemmän. Ainoa mikä poikkesi tästä oli toivo ja usko tulevaisuuteen. Yksi osa tässä oli käsitys siitä mitä tekemällä omaa yhä paikan yhteiskunnassa.

Myöhemmin tämä optimismi on kadonnut. Lamojen ja sitä seuranneiden leikkausvuosien jatkuva säästäminen ei auttanut tätä asiaa lainkaan, eikä se miten osaaminen alkoi yhtäkkiä vanheta käsiin. Tietokoneistumisen ja Internetin ansioista useampia ja useampia tehtäviä alkoi muuttumaan tarpeettomiksi ja ilmiö kiihtyy koko ajan.

Tietokoneet eivät ole ainoa muuttuva tekijä, vaan muuttuva maailmamme tekee myös eri taidoista tarpeellisia tai tarpeettomia odottamattomilla tavoilla. 90-luvulla Yhdysvalloissa oltiin varmoja että lapsien kannattaa opiskella Japania jos aikovat tulevaisuudessa pärjätä. Nyt se on Kiina. Hoiva-aloja pidetään Suomessa varmana sijoituksena, mutta suurten ikäluokkien aiheuttama kasvu hoivatarpeessa ei kestä ikuisesti.

Ongelmat eivät koske vain tietyn tyyppisiä aloja, vaan kaikkia. Markkinointi on muutoksen kourissa sillä perinteiset keinot kuten televisio- ja radiomainonta tavoittavat nuorison entistä huonommin. Myynnin ala muuttuu sillä kauppiaille ei ole paljoakaan sijaa Internetmyynnin syödessä koko ajan suurempaa palaa kakusta - puhumattakaan siitä mitä kassojen myyjille käy kun automaatio tulee kauppoihin. Taksikuskeilla ei ole töitä sen jälkeen kun automaattinen auto oppii ajamaan heitä paremmin.

Mitä pitäisi insinöörin tai it-alan ammattilaisen opetella, sillä heidän osaamisensa voi vanhentua käsiin. Esimerkiksi Suomessa jättimäinen määrä Symbian-osaamista muuttui yhdessä yössä tarpeettomaksi kun Nokia lopetti alustan käytön. Entäpä miten käy valtaosalle vastaanottolääkäreistä kun automaattinen diagnostiikkalaitteisto voi tehdä heidän työnsä paremmin. Miksi kuuntelisin ihmisten tekemään musiikkia, jos algoritmi pystyy paremmin rakentamaan mieltymyksieni mukaista äänimaailmaa?

Joka tapauksessa osaaminen on muuttunut hyvin hankalaksi ennustaa. Mitä tahansa opettelenkaan, sen osaamisen hyödyllisyydestä ei ole juurikaan takeita. Ainoa ehkä minkä voimme olettaa säilyvän hyödyllisenä on kyvyn oppia uusia asioita ja muuttaa omia työtapojaan ja tottumuksiaan maailman muuttumisen kanssa. En tosin ole vakuuttunut tämän olevan kokonaan opittavissa oleva taito, tai ei ainakaan helposti opittava sellainen; kyse on kuitenkin puoliksi taidosta ja puoliksi asennemaailmasta.

Kyseinen näkymä voi olla varsin ahdistava. Tulevaisuus ei olekaan täynnä mahdollisuuksia, vaan vaaroja. Emme enää eläkään maailmassa jossa "työtä löytyy jos on valmis tekemään", vaan maailmassa jossa tarjolla ei enää ole sitä työtä johon olemme vuosia valmistautuneet. Koko opiskelu voi tuntua ahdistavalta, puhumattakaan koko tulevaisuudesta: mikään ei tunnu varmalta.

Epävarmuus ei vain rajoitu näihin. Yhteiskuntamme on muuttunut etäisemmäksi ja etäisemmäksi. Politiikka ei enää tunnu joltain mihin voisimme vaikuttaa, vaan kaukaisten voimablokkien toiminnalta joiden kanssa olemme korkeintaan uhreja. Olemme entistä enemmän vain sivustakatsojia yhteiskunnassamme. Tai ainakin tämä on se viesti jonka tunnumme sisäistäneemme.

Toisekseen aikamme henki on pelko. Elämme maailmassa jossa meille lähetetään jatkuvasti pelottavia viestejä ja näiden viestien avulla rakennetaan maailmankäsitys, narratiivi, joka perustuu pelolle.

Ei liene siis ihme miten moni hylkää yhteiskunnan kokonaan. Aina sitä voi elää loisena ja viedä muilta sen mitä he ovat tehneet jos itse ei enää kykene.

Kommentit