Hallitus ei säästä, se tuhlaa: #HallituksenMatikka

Merkittävin peruste hallituksemme säästötoimille on ollut velka. Periaatteessa on hyvä ettemme pistäisi jälkipolvia maksamaan puolestamme, mutta käytännössä tämä on juuri mitä hallitus nyt tekee. Säästöpäätöksistä moni säästää hieman rahaa nyt, maksaa moninkertaisesti seuraavien vuosien aikana.

Ongelma on tässä: hallituksen päätökset maksavat meille enemmän rahaa kun maksaisimme korkoja velasta. Tulevat sukupolvet eivät siis säästötoimien takia perikään meiltä vähemmän velkaa, vaan entistä enemmän. 


Ehkä konkreettisin esimerkki tästä on kuntoutusohjelmien määrärahojen leikkaaminen. TYK ja ASLAK-kuntoutukset (jotka oli tarkoitus yhdistää yhteen AURA-ohjelmaa) ovat erittäin hyviä ennaltaehkäisemään esimerkiksi varhaiseläkkeelle joutumista mielenterveyssyistä. Nyt ohjelmat käytännössä ajetaan alas ja tämä on huono juttu, niin sosiaalisesti kun taloudellisestikin.

Yhdenkin etuajassa eläkkeellä (tai pitkittyneelle sairaslomalle) jäävän ihmisen kustannus yhteiskunnalle on valtava. Kun vertaamme tätä hallituksemme sairaanloisesti kammoavaan lisävelan ottoon, huomaamme kummallisen tilanteen: hallituksen järkeilyssä pelätään että joudumme maksamaan pankille pienen summan, mutta ei tunnuta pelkäävän sitä jättilaskua joka lyhytnäköisistä säästöistä tulee.

Ennaltaehkäisy on aina halvempaa kun ongelmien korjaaminen, mutta hallitus ei tätä tunnu ymmärtävän. Tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan jättimäisiä hintoja työkyvyttömistä ja rikkinäisistä ihmisistä, paljon enemmän kuin mitä mikään laina olisi meille maksanut. 

Perus- ja perhepalveluministeri Juha Rehula (Kesk) kommentoi kuntoutustoiminnan leikkauksia seuraavasti:
"Kuntoutuksen käsite pitää pystyä määrittelemään niin, että se vastaa 2000-luvun työelämän vaatimuksia."
2000-luvun työelämän vaatimuksiin kuuluu ilmeisesti työkyvyttömyyden rankka lisääminen. Tätä voidaan ehkäpä kompensoida leikkaamalla työkyvyttömien eläke nolliin, etteivät mokomat ole turha taakka yhteiskunta-raukalle.

Hienoa työtä hallitus, olette epäpätevin tekosyy hallitukseksi mitä meillä on oman elämäni aikana ollut - ja lasken tähän mukaan myös 90-luvun laman aikaiset hallitukset joiden "säästötoimien" laskua maksetaan vielä tänäkin päivänä. Toivon todella ettette ehdi tuhota yhteiskuntaamme aivan kokonaan ennen kun kansa kyllästyy teidän peliinne.



Hallituksen säästötoimet eivät säästä, ne tuhlaavat ja maksavat meille moninkertaisesti. Perusmatematiikka ja hallitus eivät ole sovussa: #HallituksenMatikkahttp://bit.ly/1eTXgAf
Posted by Tämä Päivä on 28. kesäkuuta 2015

Kommentit