Miehet jotka oikeasti vihaavat naisia

Olen törmännyt moniin ilmiöihin joiden sanotaan edustavan naisvihaa. Moni näistä on lähemmin tarkasteltuna osoittautunut lähinnä feminismin kritiikiksi, mutta kaikki eivät. Oikeaa naisvihaa on maailmalla, hyvin myrkyllistäkin sellaista. Yksi tällainen taho on Red Pill-porukka.




En tiedä montakaan yhtä ikävää ryhmää kuin Red Pill-väki. Olen kirjoittanut heistä aiemminkin, mutta lyhyt kertaus niille jotka eivät termiä tunne: punapilleristit uskovat että naiset kontrolloivat miehiä seksuaalisen vallan ja manipulaatiotekniikoiden avulla. Punapilleristit uskovat keksineensä miten tuo kontrolli toimii ja pelaavat nyt aktiivisesti sitä vastaan. He ovat nielleet Matrixin punaisen pillerin ja heränneet todelliseen maailmaan, tai näin he ainakin uskovat.

Kyseiseen filosofiaan kuuluu pieni annos positiivista self-help-henkistä sisältöä, mutta loppu on varsin ongelmallista. Punapillerit näkevät naiset vihollisina, kaikki naiset. Nekin naiset jotka eivät mielestään manipuloi, tekevät sen tiedostamatta, punapillerin mukaan miesten manipulointi ja käyttö on suorastaan naisten sisäsyntyinen ominaisuus.

Tästä ajattelumallista muodostuu hyvin värittynyt suhde naissukupuoleen ja naisiin ylipäätäänkin. Keskeistä naissuhteissa kun on valtapelien pelaaminen. Punapilleristit tavoittelevat onnea erilaisilla tavoilla, esimerkiksi jotkut eivät ajaudu kuin seksisuhteisiin tai rajoittavat nekin muutamaan kertaan per nainen. Jotkut taas menevät parisuhteisiin, mutta niissä käyttävät lähes aivopesua muistuttavia ehdollistamistekniikoita naisen aisoissa pitämisefen.

Sitten on niitä joista näkee selkeää naisvihaa. Tästä kielii esimerkiksi eräs kirjoitus jossa kirjoittaja jakelee vihjeitä miten puolisoaan voi pettää jäämättä kiinni. Kyseinen kirjoitus antaa muutenkin hyvin mielenkiintoisen ikkunan kirjoittajansa aatoksiin. Pettäminen ei ole väärin jos et anna puolisollesi tauteja. Ja pettäminen on pelkkä win-win kunhan siitä ei jää kiinni. Saat seikkailun ja jonkun josta voit "välittää" samalla kertaa.

Vinkeistä selviää miten parisuhteessa pitää alusta asti rakentaa pettäminen mielessä. Etäisyys on hyvästä, koska silloin et jää kiinni. Älä myöskään jää tyttökaverin ystävien tutkalle etteivät he vain tunnista sinua baarissa toisen naisen kanssa. Ohjeet tehokkaasti estävät minkään syvemmän parisuhteen muodostumisen.

Lisäetuna, kun olet taidokas vieraissa kävijä, tunnistat myös milloin seurustelukumppanisi käy pettämässä! Mahtavaa!

Artikkelin loppulause kuvaa mielenlaatua varsin tyhjentävästi:
"All this so you can have your cake and eat it too. I think it’s a good way for a man to live, but if your ass gets caught don’t blame me."
Tällainen asenne on helppo perustella jos naisia pitää punapillerifilosofian mukaisesti petollisina manipulaattoreina. Miksipä miehen tarvitsisi olla rehellinen osapuolelle joka yrittää manipuloida tätä oman tahtonsa mukaan tanssivaksi nukeksi? Tässä onkin punaisen pillerin nielemisen vaara: se muodostaa havaintoihisi vääristävän linssin.

Jos nimittäin haluat uskoa naisten manipuloivan sinua, löydät kyllä todisteita siitä. Havainnointimme on usein värittynyttä ja jos emme ole varovaisia, löydämme asiat mitä haluamme löytää. Kun punaisen pillerin nielee, löydät maailmasta paljon esimerkkejä naisten petollisuudesta ja siitä ei ole pitkä matka avoimen vihamieliseen asenteeseen.

Kommentit

  1. Eikös nämä punapillerit ole monessa asiassa raivofeministien miesvastineita? Vastakkainen sukupuoli nähdään vain yhdessä valossa, muodostetaan monimutkaisia teorioita tukemaan omia harhaisia ajatuksia ja koitetaan nostaa itseä jalustalle siitä että on ymmärretty 'totuus' jota valaistumattomat eivät vielä ole tajunneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pitkälle kyllä, yhtymäkohtia löytyy. En sanoisi niitä toistensa vastineiksi kylläkään. Niin radikaalifemakoissa ja pilsuissa on kyse oman vihan rationalisoinnista ideologiaksi, mutta toinen tuntuu tavoittelevan henkilökohtaista hyvää ja toinen yhteiskunnallista muutosta.

      Poista
  2. Mielestäni mikään ääriajattelu ei verhoudu jalompaan aatteeseen, vaan kyllä sieltä paistaa se johtotähti: minä, minä, minä. Toisaalta se on nämä ääriajattelijat tapaavat juuri tasa-arvoisimmillaan tässä minä-nirvanassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista. Äärifeministit hehkuttavat vääristyneitä poliittisia aatteita joista on hyötyä heille, samaten pilleristit yrittävät tehdä omasta elämästään nautinnollisempaa. Toki äärifeministeillä on vahvemmin rakennettu savuverho, mutta paksukaan savu ei seinäksi taloon taivu.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.