Kuulokeliitäntä ei saa kuolla

Älypuhelinvalmistajilla on meneillään tiukka kilpailu. Tämä ei kuitenkaan ole niin tiukkaa etteikö mukaan mahtuisi selkeästi kuluttajavastaisia toimia. Kyllä, puhun nyt kuulokeliitännästä ja valmistajien kiimasta tappaa se. Apple ei ollut ensimmäinen, mutta kylläkin suurin valmistaja joka innostui kuulokeliitännän kuoppaamisesta ja nyt Google astelee perässä Pixel 2-puhelimillaan, joissa ei ole perinteistä kuulokeliitäntää.

En vastusta kehitystä, mutta kuulokeliitännän tappamisessa ei ole kyse kehityksestä. Pikemminkin toimivaa tekniikkaa ollaan korvaamassa toimimattomalla.

Hyödytöntä kuluttajalle


Kuulokeliitännän poistamisesta ei ole mitään merkittävää hyötyä. Sen komponenttihinta on mitätön ja toki siitä vapautuneeseen tilaan voi sijoittaa jotain muuta tilalle, mutta tätä pientä suunnitteluetua lukuunottamatta poistaminen on puhtaasti laitteen heikennys.

Etua liitännän poistamisesta on tasan valmistajille itselleen, jotka voivat kaupata kuluttajille joko kuulokeliitännän korvaavia adaptereita USB-C- tai Lightning-portteihin, sekä langattomia kuulokkeitaan. Klassinen kuulokeliitäntä on vuosikymmeniä vanhaa standarditekniikkaa, jolloin kaikki toimii kaikkien kanssa. Langattomissa on vielä tekemistä.

Langattomuuden ongelma on tämä: se on ikävämpi käyttää lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla paitsi yhdellä. Langattomat kuulokkeet toki ovat langattomat ja voin myöntää tämän olevan sangen miellyttävää. Voit laittaa puhelimen taskuun, napit korviin ja välissä ei tarvitse juosta napanuoraa. Päätä kääntäessä narut eivät tartu mihinkään ja vahingossa tipahda korvista.

Viisi suurta ongelmaa

Tähän päälle tulee kuitenkin melkoisia käytettävyyshaittoja. Suurin on akkukesto, sillä yhdetkään langattomat kuulokkeet eivät ole akuiltaan erityisen hyviä. Valmistajien hehkuttamat "alan parhaimmistoon" kuuluvat akkukestot jäävät tyypillisesti yksinumeroisiin tunteihin. Pieniin kuulokkeisiin kun ei mahdu kovin suuria akkuja. Ladattuna pitämisen vaiva on yksi pääsyistä miksi luovuin äskettäin älykellostani, ja minkä takia aikanaan hankkimani Bluetooth handsfree-laite on jäänyt käytännössä käyttämättömäksi.

Toinen ongelma tulee äänen laadussa. Kun siirrät ääntä langattomasti, saat huonompilaatuista ääntä. Peruskäyttäjä kuuntelee mp3-musiikkia tai striimattua musiikkia, mikä on kerran pakattu jo käyttäjän älylaitteeseen saapuessaan. Kun tämä ääni sitten langattomasti lähetetään, mitä sille tapahtuu? Se käytännössä pakataan uudestaan ja lähetetään sitten ilmateitse kuulokkeisiin. Tästä seuraa suoraan langallisia vaihtoehtoja huonompi ääni. Ääni on luonteeltaan analogista ja muuttaminen digitaaliseen muotoon häviöllisellä pakkauksella heikentää ääntä. Jos pakkaus tehdään useita kertoja, heikkeneminen pahenee.

Kolmas on luotettavuus. Bluetooth-kuulokkeet ovat kaikkea muuta kun idioottivarmoja. Langaton kommunikaatio laitteiden välillä vaatii laitteiden parittamista ja hienosäätöä jota perinteiset kuulokkeet eivät vaadi. Lisäksi yhteys voi olla muodostumatta tai ottaa häiriötä muusta alueen langattomasta liikenteestä. Bluetooth-audio ei ole tällä hetkellä vielä lähelläkään samaa luotettavuutta kun perinteinen langallinen kuulokeliitäntä tarjoaa.

Toki tässä joku osaa aina tulla kommentoimaan käyttäneensä langatonta ääntä puhelimessaan vuodesta 1997 eikä ikinä ollut ongelmia. Onneksi olkoon, koska sinulla kaikki on sattunut toimimaan automaattisesti tarkoittaa, että kaikki toimii kaikkialla.

Neljäs ongelma liittyy rakenteisiin. Kun laitteessasi on kiinni kuulokkeet, voit liikkeessä vahingossa riuhtoa niitä ja pahimmillaan vahingoittaa kuulokeliitäntääsi. Jos kuulokkeet ovat USB-C- tai Lightning-portissa, vahingoitatkin latausporttiasi. Jos kuulokeliitäntä hajoaa, laite on periaatteessa vielä käyttökelpoinen, mitä nyt ääntä on vaikeampi saada ulos ja saatat joutua kääntymään heikomman langattoman äänensiirron puoleen, mutta laitteesi yhä toimii. Jos taas latausportti kärsii, laitteesi muuttuu vuorokauden sisään käyttökelvottomaksi akun loppuessa.

Viides ongelma liittyy sitten uusiin langallisiin kuulokkeisiin. USB-C- ja Lightning-kuulokkeet ovat uutta tekniikkaa ja tulevat olemaan perinteisiä kuulokkeita kalliimpia. Tästä kohonneesta hinnasta huolimatta ne eivät tarjoa mitään etua perinteisiin kuulokkeisiin verrattuna. Ehkäpä joku keksii vielä niihin jonkin ominaisuuden josta voisi maksaakin, mutta tällä hetkellä tällaisia ei ole. Nykyisissä kuulokkeissa on jo molemminsuuntainen ääni ja hallintapainikkeita millä älypuhelimen musiikintoistoa voi hallinnoida.

Ei syytä päivittää

Jos kuluttajana mietin päivitänkö uuteen tekniikkaan, pidän oleellisena sitä tarjoaako se minulle mitään merkittävää uutta. Langattomuutta kuulokkeissa kauppaavat älypuhelinvalmistajat eivät tällä hetkellä tee kovin hyvää keissiä langattomuuden puolesta.

Kun aikanaan DVD korvasi videonauhat, päätös oli kuluttajille helppo hyväksyä. Kuluttaja sai paremman kuvanlaadun, elokuvat oli helpompi toistaa, ei kelaamista, levyt olivat helpompia varastoida. Kaikki oikeastaan parani hieman siirtymässämme VHS-nauhoista DVD-levyihin.

Nyt siirtymä 3,5mm kuulokeliitännästä langattomaan tai USB-C- tai Lightning-kuulokkeisiin ei sisällä samaa elementtiä. Saan huonomman äänenlaadun, kalliimmat kuulokkeet, jotka pitää muistaa ladata ja kaikesta tästä saat vain sen edun että kun käännät päätäsi, et tartu johtoon. Tätä kestää toistaa: kuulokeliitännästä luopuminen tekee kaikesta hankalampaa, ei helpompaa.

Kuulokeliitännän poisto ei paranna tilannetta kuluttajalle millään tavalla, ei yhtään millään. Langattomia, USB-C- ja Lightning-kuulokkeita kun voisi käyttää jo nykyisten laitteiden kanssa, mutta ihmiset eivät halua. Ainoa tapa millä nämä uudet ja kalliimmat lisälaitteet saadaan kuluttajille kaupattua, on poistamalla mahdollisuus käyttää sitä mitä kuluttajat haluaisivat käyttää.

Ehkä tilanne muuttuu tulevaisuudessa. Ehkäpä langattomat kuulokkeet muuttuvat käyttökelpoisiksi, ehkäpä niihin tulee uusia ominaisuuksia jotka tekevät niistä oikeasti langallisia parempia, ehkäpä niiden akkukesto paranee tai lataamisesta tulee niin vaivatonta ettei se haittaa. Tulevaisuudessa voi tapahtua vaikka mitä, mutta emme elä tulevaisuudessa vaan nykyhetkessä. Tällä hetkellä kuulokeliitännän tappaminen on huono idea, koska kunnollista korvaajaa ei ole.

Kuulokeliintäntä on universaali standardi, joka löytyy käytännössä kaikista mahdollisista laitteista. Pystyn soittamaan musiikkia kolme vuosikymmentä vanhan stereojärjestelmän kautta kuulokeliitännän avulla, samaten vanhan autostereon. Kaikki on yhteensopivaa ja ennenkaikkea toimii hyvin.

Nyt tästä pitäisi kuitenkin luopua koska pään kääntäminen langat korvissa on niin ikävää. Ei kiitos, en tällä näe mitään syytä miksi vaihtaisin testatun ja toimivan tekniikan, heikkolaatuiseen joka tekee kaikesta hankalampaa.

Kommentit

  1. Mielenkiintoista on kyllä ollut seurata tätä kehitystä, mikä osaltaan lähti ihmisten tarpeesta. Monet tuskailivat varmaan kuulokkeiden kaapeleiden kanssa mutta langattomuus on johtanut moniin ongelmiin kuten mainitset. Ehkä yleisesti voisin kuvitella, että kulutustuotteiden tuotekehityksessä nykyään otetaan askel eteenpäin yhdessä tuotteen asiassa mutta usein myös luodaan lisää ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se tarpeesta lähtenyt, puhtaasti voiton tavoittelusta. Jos kuulokeliitäntää ei ole, ostajalle saa todennäköisemmin myytyä kuulokkeet, langattomat sellaiset.
      - Langattomia ihmisillä on vähemmän, joten sellaiset ostetaan todennäköisemmin.
      - Langattomat kuulokkeet ovat vääjäämättä lyhytikäinen hankinta ja niiden akku hajoaa jossain vaiheessa.
      - Langattomat maksavat enemmän keskimäärin ja näin valmistajat saavat paremmat voitot

      Ja ihmisten tarpeisiin se ei vastaa myöskään. Ihmisten tarpeisiin toki kuuluu langaton äänen siirto, mutta ei langallisen kustannuksella. Puhelimessa voi varsin hyvin olla molemmat. Se on ihmisten tarpeiden huomiointia.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.